Pesikseltä kuulemma katosi se vanha kunnon porukka kokonaan pois veivareiden tieltä ja bussilla tuodaan kaeumpaa protanssijoita tilalle.
Silti on hiljaista ja vakioporukka ymmällään.
Että missä voisi käydä tanssimassa,kun Pesä on vallattu.
Ei ole niin kuin ennen.Ja hiljaista on muutenkin.
Lahen Pesis.
28
1200
Vastaukset
- Veivaaja
Se mitään vallattu ole. Sekaan vaan. Kaikki sopii.
- Tavallinenlaahustaja
"Pesä" oli pakko uudistaa tai muuten tanssit olisi ollut pakko lopettaa. Nyt näyttäisi siltä, että elpymiselle on hyvät mahdollisuudet samaan tapaan kuin Tanhuhovissakin on tapahtunut. "Isojen tanssien" järjestämisen edellytys on monipuolinen tanssimusiikkitarjonta mikä mahdollistaa monipuolisen tanssimisen. Ne Pesäkalliolle aikaisemmin tyypilliset eläkeläistanssijat ovat siirtyneet sunnuntaina järjestettäviin tansseihin, eli jos normaalit tanssit ei kiinnosta niin suuntaa sunnuntain tansseihin, niin sieltä löytyy se vanha Pesäkalliotunnelma.
Kuulopuheiden perusteella ei pitäisi kovin pitkälle meneviä päätelmiä tehdä eikä varsinkaan sitä väärää tietoa eteenpäin levittää.
Pääosa Pesäkalliolla aiemminkin käyneestä porukasta siellä näkyy olleen ainakin niinä kolmena kertana, kun itse siellä olen nyt ollut. Uusia tulee joka paikkaan tietysti hyvän musiikin perässä, niin Pesiksellekin.
Osa niistä "uusista" tosin on Pesäkalliolla aiemmin käynyttä edistyneempää tanssiväkeä, joka nyt vain palasi, kun puitteet ja ilmapiiri muuttuivat mukavammiksi.
Bussilasteittain sinne on vuosien varrella aiemminkin kuskattu väkeä sekä Mikkelin tanssihullujen että kymenlaaksolaisten voimin.
Jos eläkeläistanssien tapaan haluaa muulloinkin kuin sunnuntaisin harrastaa, on Orimattilan Viihde-Kehräämö siihen vallan sopiva paikka. Puitteetkin ovat ylellisemmät siellä.
Tällaista esimerkiksi tällä viikolla:
Orimattilan Viihde-Kehräämö 20:15--00:30, 8 euroa
Markus Sextet- ida Köngäs
Pystytkö ruuvaamaan sen oikean jalan takaisin paikoileen,niin nähdään sitten siellä Orimattilassa.
ida Köngäs kirjoitti:
Pystytkö ruuvaamaan sen oikean jalan takaisin paikoileen,niin nähdään sitten siellä Orimattilassa.
...itse kokeilisit, miten sujuu ilman rollaattoria.
Puolitoista vuotta sitten olin Kehräämöllä viimeksi. Silloin erään nuoren naisen sinne kutsumana. Hän oli ylivoimaisesti nuorin paikallaolijoista, enkä itsekään ollut läheskään vanhimmasta päästä yleisöä. Pari tuntia viihdyttiin siinä seurassa.
Sitä edellinen kerta olikin monta vuotta aiemmin -Finlanders silloin vetonaulana.
Siispä voit pitää herjasi ihan itselläsi -maali ei ole ollenkaan oikea.
Voithan toki tulla ensi lauantaina Satulinnaan tanssahtelemaan Finlandersin ja Myrskytuulen tahtiin.- ääääääääääääääh
Truehum kirjoitti:
...itse kokeilisit, miten sujuu ilman rollaattoria.
Puolitoista vuotta sitten olin Kehräämöllä viimeksi. Silloin erään nuoren naisen sinne kutsumana. Hän oli ylivoimaisesti nuorin paikallaolijoista, enkä itsekään ollut läheskään vanhimmasta päästä yleisöä. Pari tuntia viihdyttiin siinä seurassa.
Sitä edellinen kerta olikin monta vuotta aiemmin -Finlanders silloin vetonaulana.
Siispä voit pitää herjasi ihan itselläsi -maali ei ole ollenkaan oikea.
Voithan toki tulla ensi lauantaina Satulinnaan tanssahtelemaan Finlandersin ja Myrskytuulen tahtiin.Käynkin oikeissa tansseissa slurps porukka käy finkku tanssit
- Rollaattori mukaan
ääääääääääääääh kirjoitti:
Käynkin oikeissa tansseissa slurps porukka käy finkku tanssit
Viime lauantaina eläkeläisporukkaa.Nuoret käänty ovelta pois.Taitaa loppua kohta kokonaan.
Rollaattori mukaan kirjoitti:
Viime lauantaina eläkeläisporukkaa.Nuoret käänty ovelta pois.Taitaa loppua kohta kokonaan.
...kysäisisit sellaisilta, jotka olivat paikalla. Pelkkä kateuden siivittämä mielikuvitus ei tee asioista todellisia.
Lukaise nyt vaikka ensin tämä:
http://tanssi.net/keskustelu/222/227386.html#t
Ihan vain tiedoksesi: nuorisoa oli aika paljonkin paikalla -myös r'n's -tanssijoiden junnujen SM-mitalisteja.
- Saatte kohta takaisi
Saatte kohta takaisin paikkanne.Uutuuden viehätyksen jälkeen porukka siirtyy muualle.
- seniori tanssija
Joo Pesis meni pilalle.
Väkeä tunkee joka soppi täynnä ja tanssi on
sivuseikka. Lattia aivan luistamaton. Vaikka kyllä
nykyisen kävelyyn kyllä kelpaa.
Täytyy hakea uutta paikkaa. Ei mennä enää. 16Jotta paikka voisi taloudellisesti menestyä, on sinne saatava riittävästi asiakkaita -lavalle siis tanssijoita. Nyt niitä näyttäisi Pesiksellä olevan -parina edellisenä vuonna ei.
Miten niin tanssi on sivuseikka? Kolme kertaa olen uudistetussa Pesiksessä käynyt, ja joka kerta on tanssi ollut pääasia jokseenkin kaikilla paikalla olleilla sadoilla ihmisillä. Ihan hyvin on mahtunut tanssimaan.
Lattiat toimivat oikein hyvin. Oikea kenkävalinta on aina tanssiharrastuksessa tärkeä seikka. Tanssitekniikan puutteita tosin eivät sen paremmin lattia kuin kenkäkään pysty korjaamaan.- Pettyneet
Truehum kirjoitti:
Jotta paikka voisi taloudellisesti menestyä, on sinne saatava riittävästi asiakkaita -lavalle siis tanssijoita. Nyt niitä näyttäisi Pesiksellä olevan -parina edellisenä vuonna ei.
Miten niin tanssi on sivuseikka? Kolme kertaa olen uudistetussa Pesiksessä käynyt, ja joka kerta on tanssi ollut pääasia jokseenkin kaikilla paikalla olleilla sadoilla ihmisillä. Ihan hyvin on mahtunut tanssimaan.
Lattiat toimivat oikein hyvin. Oikea kenkävalinta on aina tanssiharrastuksessa tärkeä seikka. Tanssitekniikan puutteita tosin eivät sen paremmin lattia kuin kenkäkään pysty korjaamaan.Kävimme tsekkaamassa Pesäkallion 24.10. Samaa porukkaa kuin vuosi takaperin. Keski ikä 50-60 v.
Kädenali tanssioita karsastetaan kuten ennenkin. Ehkä? jälleen vuoden päästä uudelleen. - Ei kirvestä kaivoon!
Pettyneet kirjoitti:
Kävimme tsekkaamassa Pesäkallion 24.10. Samaa porukkaa kuin vuosi takaperin. Keski ikä 50-60 v.
Kädenali tanssioita karsastetaan kuten ennenkin. Ehkä? jälleen vuoden päästä uudelleen.Samoin toimin Tanhukin elpyi parissa vuodessa koko kansan tanssipaikaksi. Mitään estettä ei pitäisi olla myöskään Pesäkallion elvyttämiselle.
Jos tanssipaikka profiloituu yksipuolisen tanssin paikaksi, niin silloin ainakin nuoret jättävät paikan. Myös suuri osa naisia haluaa monipuolista tanssimista ja myös he hakeutuvat helposti monipuolisemman tanssitarjonnan paraiin. Käytännössä perinteinen yksipuolinen tanssiminen muodostaa paikan vain pariskuntien tanssipaikaksi ja kävimäärien romahtaminen on tosiasia. On huomioitava että varttuneen väen tansseissakin tanssitaan kädenalitansseja jo aika runsaasti - samaan tapaan kuin monissa tavallisissa paikoissa 90-luvulla - ja näin olikin oletettavaa kun rock 'n' roll sukupolvi muodostaa selvän enemmistön varttuneen väen tansseissa. On kuitenkin huomattava, että varttuneen väen rock 'n' rollaajat suuntaavat ensisijaisesti tavallisiin tansseihin, Pesäkallion tapaisiin paikkoihin tai vaikkapa Jäkeen ja Tanhuun, ja vasta toissijaisesti varsinaisiin varttuneen väen tansseihin. Varsinainen rock 'n' rollaajien ryntäys varttuneen väen tansseihin saa kuitenkin hiukan odottaa, mutta rock 'n' roll on tehnyt sinnekin jo selvän maihinnousun. Pettyneet kirjoitti:
Kävimme tsekkaamassa Pesäkallion 24.10. Samaa porukkaa kuin vuosi takaperin. Keski ikä 50-60 v.
Kädenali tanssioita karsastetaan kuten ennenkin. Ehkä? jälleen vuoden päästä uudelleen....suodattimin varustautuneena oletkaan mahtanut arviotasi tehdä?
Kuten totesinkin, oli paikan kantaväkeä runsaasti paikalla, mutta niin oli myös muutamia uusia (mm. Aaltosten leiriltä sinne jääneitä). Osa kantaväestä, kuten myös totesin, oli nyt sitä edistyneempää ja itseään tanssijona kehittävää joukkoa, joka sieltä parin edellisen vuoden ajan oli puuttunut lähes täysin. Myös todella nuoria tanssijoita oli sekä leiriläisissä että muissa (siis niitä junnujen suomenmestaruustason tanssijoitakin).
Keski-ikä ei takuulla noussut noin korkeaksi kuin väitit.
Nuorimpia, siis alle 25-vuotiaita, joita siellä oli kymmenkunta (pojat päälle siihen) en ihan viimeistä lukuunottamatta hakenut ja häntäkin vain siksi, kun tämä sattui istumaan pöydässä, josta olin hakemassa takkiani lähteäkseni pois: fuskattiin.
Tällainen oli oma tanssitettavieni joukko, joka vastasi aika hyvin iältään illan yleisön iällistä läpileikkausta (nimet olen tässä korvannut ikävuosilla):
Kaikkiaan kahdentoista naisen kanssa tanssin nyt, ja hassusti tuli sama yhteismäärä hakuja kuin edellisiltana Jäkessä (29), mutta jako oli hiukan toinen: Pesis 18/11, Jäke 16/13.
Hakuerittely: ~55 (3 2), ~40 (ensitapaaminen Swengikingien Kauniaisten bw-leirillä 2001)(2 1), 38 (leiriläinen myös)(2 1), ~45 (salsat ja muita lattareita sekä tangoja)(4 2), ~50 (hv)(0 1), 41 (0 1), 43 (2 1), 42 (tuli myöhään ja lähti aikaisin)(1), 50 (0 1), ~40 (1 1), ~25 (rumbat ja buggit aulassa)(2), ~20 (leiriläistyttö)(1).
Jokseenkin samanlainen oli ikäjakauma Pesiksellä kahtena edellisenäkin lauantaina, joina siellä olin (3.10. ja 10.10.09).
Lajinomaisesti tanssivia oli välillä käytännöllisesti katsoen molemmat lattiat täynnä (siis lattareita ja swing-musaa soitettaessa). Vieroksuntaa ei ollut havaittavissa.
Mikähän mahtaa olla motiivisi tuon viestin kirjoittamiseen?- Kyökki-Koponen
Truehum kirjoitti:
...suodattimin varustautuneena oletkaan mahtanut arviotasi tehdä?

Mikähän mahtaa olla motiivisi tuon viestin kirjoittamiseen?Näemme tänään Hurmiossa. Se on varmaa se.
- Hyvä alku
Suurin osa vanhasta kunnon porukasta on jäljellä ja he ovat myös tyytyväisiä uuteen menoon. Ja näin pitääkin olla, koska toisena vaihtoehtona oli tanssitoiminnan lopettaminen.
- ...alli..
Ensimmäistä kertaa kävin kyseisessä paikassa ja ihan tavallista ja mukavaa tanssiporukkaahan tuolla oli,vaikka moni valittaa ns.veivaajista ei niitä kyllä näkyny-Olen juuri muuttanut heinolaan ja etsiskelen mukavaa tanssipaikkaa,ja heti löyty.Ainoa asia mikä jäi eilisestä harmittamaan oli ylinopeussakot,mutta omapahan oli vika 60km rajotuksella 85km,eli olihan tuota nopeutta vähän liikaa.Hyvää jatkoa kaikille tanssiintoisille ihmisille ja tapaillaan pesiksessä
- hurlikka
Pesis, siis Pesäkallio. Tottahan on että vanha kunnon porukka katosi, kun tanssioita ei enään kuljetella ilmaisella linja-autokyydillä. Nimittäin bussilla kyyti maksaa 20euroa, johon ei sisälly narikkamaksua, eikä saa jäsenalennuksia. Eikä useammalla tanssialla ole tuttavia jotka tois tansseihin. Ihan siitä syystä. Vahinko. Näin kävi myös minulle. Mukavia tanssihetkä. t.hurlikka
Kun itse kerran muutama vuosi sitten jouduin turvautumaan siihen torin reunalta lähteneeseen pikkubussiin autoni ollessa korjaamolla viikonlopun yli, ei siinä kyydissä ollut kahtakymmentäkään asiakasta.
Eivätpä ne näy nuo bussit olleen täysiä muulloinkaan. Poikkeuksina ovat tietysti ne tanssiseurojen itse järjestämät kuljetukset esim. Kouvolasta ja Mikkelistä.
Samalta usein on näyttänyt Jenkkapirtilläkin: joskus Lahdesta on tullut 50 hengen bussilla alle kymmenen ihmistä. Kerran näin, kun auto kävi vielä erikseen hakemassa Vääksystä kaksi. Eipä juuri kannata.
Pesäkallion vakiväestä pääosa tulee omilla autoillaan, kuten täpötäydestä, laajasta parkkialueesta on aina ollut havaittavissa.
Joskus on jopa jouduttu sulkemaan sisäänkäynti puomeilla, ja autoja on ollut sitten tienvarret täynnä kuten mm. Kisarannassakin useimpina iltoina on.- Ekotanssija
Truehum kirjoitti:
Kun itse kerran muutama vuosi sitten jouduin turvautumaan siihen torin reunalta lähteneeseen pikkubussiin autoni ollessa korjaamolla viikonlopun yli, ei siinä kyydissä ollut kahtakymmentäkään asiakasta.
Eivätpä ne näy nuo bussit olleen täysiä muulloinkaan. Poikkeuksina ovat tietysti ne tanssiseurojen itse järjestämät kuljetukset esim. Kouvolasta ja Mikkelistä.
Samalta usein on näyttänyt Jenkkapirtilläkin: joskus Lahdesta on tullut 50 hengen bussilla alle kymmenen ihmistä. Kerran näin, kun auto kävi vielä erikseen hakemassa Vääksystä kaksi. Eipä juuri kannata.
Pesäkallion vakiväestä pääosa tulee omilla autoillaan, kuten täpötäydestä, laajasta parkkialueesta on aina ollut havaittavissa.
Joskus on jopa jouduttu sulkemaan sisäänkäynti puomeilla, ja autoja on ollut sitten tienvarret täynnä kuten mm. Kisarannassakin useimpina iltoina on.Mikähän mahtaa olla tanssijoiden hiilijalanjälki, kun kaikkien pitää välttämättä tulla tanssipaikalle omalla autolla?
Voisi laskea vaikka seuraavasti: tansseissa on väkeä 700 henkeä, joista yli puolet tulee paikalle omalla autolla, loput kimppakyydeillä tai muutamat harvat busseilla. Parkkipaikalla on siis noin 400 autoa. Matkaa kotoa tanssipaikalle on vaihtelevasti, sanotaanko vaikka 20-100 km, joista edestakaiseksi matkaksi saadaan siis 40-200 km. Keskimäärin tanssi-iltaa kohti ajetaan ehkä noin 100 km/auto = yhteensä 40.000 ajettua kilometriä. Bensankulutus lienee nykyautoilla noin 7 l/100 km, jolloin bensaa palaa tanssi-iltana/tanssilava noin 3.000 litraa, hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 6.000 kg (nykyautoissa keskimääräinen CO2-päästö = 150 g/km)! Eli kuusi tonnia hiilidioksidia vain jonkun hupireissun takia! Tämä kun kerrotaan vielä vaikkapa lauantai-illan kaikkien tanssipaikkojen määrällä, niin päästään huikeisiin lukuihin.
Eiköhän ryhdytä vaatimaan tanssijärjestäjiltä enemmän yhteiskuljetuksia! Ekotanssija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla tanssijoiden hiilijalanjälki, kun kaikkien pitää välttämättä tulla tanssipaikalle omalla autolla?
Voisi laskea vaikka seuraavasti: tansseissa on väkeä 700 henkeä, joista yli puolet tulee paikalle omalla autolla, loput kimppakyydeillä tai muutamat harvat busseilla. Parkkipaikalla on siis noin 400 autoa. Matkaa kotoa tanssipaikalle on vaihtelevasti, sanotaanko vaikka 20-100 km, joista edestakaiseksi matkaksi saadaan siis 40-200 km. Keskimäärin tanssi-iltaa kohti ajetaan ehkä noin 100 km/auto = yhteensä 40.000 ajettua kilometriä. Bensankulutus lienee nykyautoilla noin 7 l/100 km, jolloin bensaa palaa tanssi-iltana/tanssilava noin 3.000 litraa, hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 6.000 kg (nykyautoissa keskimääräinen CO2-päästö = 150 g/km)! Eli kuusi tonnia hiilidioksidia vain jonkun hupireissun takia! Tämä kun kerrotaan vielä vaikkapa lauantai-illan kaikkien tanssipaikkojen määrällä, niin päästään huikeisiin lukuihin.
Eiköhän ryhdytä vaatimaan tanssijärjestäjiltä enemmän yhteiskuljetuksia!Kuitenkin tanssijoissa on paljon sellaisia, jotka eivät tule minkään sinne tarkoitetulle tanssipaikalle johtavan reitin varrelta. Ensin pitäisi kuitenkin jollakin konstilla hankkiutua noutopaikkaan -ehkä kymmenenkin kilometrin päähän (sellaisen matkan päästä toisen kimppakyytiläisen minäkin viime lauantaina kävin hakemassa). Yöllä sitten taas takaisin kotiin sieltä, missä kyydistä pudotetaan. Paikallisliikenne ei siihen aikaan enää liiku (taksitkin suurelta osin varattuina -pitkät jonot tolpilla).
Se autojen keskikulutus muuten on pääosin alle kuuden litran/100 km ja dieseleillä vielä vähemmän. Minunkin kärryni vie jopa alle viisi litraa satasella yksin ajaen ja vain hiukan yli kolmen hengen kuormalla, kuten juuri viime lauantainakin.
Ilmastonmuutoskaan ei ole ollenkaan yksiselitteisesti ihmisen aiheuttamaa. Päin vastoin ihmisen vaikutus siihen suuntaan tai toiseen on hyvin vähäinen. Yksi esimerkki vaikka Etelä-Suomen Sanomien eilisestä numerosta (s.15): Epäilijöille uutta pontta. Ilmaston lämpeneminen on ollut pysähdyksissä jo kymmenen vuotta...
Auringonpilkkujen vaikutus jo on paljon suurempi. Myös auringon säteilyn vaihtelu sykleittäin on aina tuottanut Maapallollekin jääkausia ja lämpimiä kausia.- Ekotanssija
Truehum kirjoitti:
Kuitenkin tanssijoissa on paljon sellaisia, jotka eivät tule minkään sinne tarkoitetulle tanssipaikalle johtavan reitin varrelta. Ensin pitäisi kuitenkin jollakin konstilla hankkiutua noutopaikkaan -ehkä kymmenenkin kilometrin päähän (sellaisen matkan päästä toisen kimppakyytiläisen minäkin viime lauantaina kävin hakemassa). Yöllä sitten taas takaisin kotiin sieltä, missä kyydistä pudotetaan. Paikallisliikenne ei siihen aikaan enää liiku (taksitkin suurelta osin varattuina -pitkät jonot tolpilla).
Se autojen keskikulutus muuten on pääosin alle kuuden litran/100 km ja dieseleillä vielä vähemmän. Minunkin kärryni vie jopa alle viisi litraa satasella yksin ajaen ja vain hiukan yli kolmen hengen kuormalla, kuten juuri viime lauantainakin.
Ilmastonmuutoskaan ei ole ollenkaan yksiselitteisesti ihmisen aiheuttamaa. Päin vastoin ihmisen vaikutus siihen suuntaan tai toiseen on hyvin vähäinen. Yksi esimerkki vaikka Etelä-Suomen Sanomien eilisestä numerosta (s.15): Epäilijöille uutta pontta. Ilmaston lämpeneminen on ollut pysähdyksissä jo kymmenen vuotta...
Auringonpilkkujen vaikutus jo on paljon suurempi. Myös auringon säteilyn vaihtelu sykleittäin on aina tuottanut Maapallollekin jääkausia ja lämpimiä kausia.Autojen laatua kun tanssilavojen parkkipaikoilla katsoo, niin kyllä väittäisin että näiden keskikulutus on lähempänä 7 litraa satasella. Moni auto on suuritilavuuksinen ja vielä usein vanhempaa, enemmän kuluttavaa (ja saastuttavaa) mallia.
Yhtäkaikki, huonoon suuntaan olemme menossa. Siperian ikirouta on sulamassa, ja maaperän metaanipäästöt kasvavat eksponentiaalisesti - tämä nostattaa maapallon lämpötilaa. Napajäätiköt ovat huvenneet, eikä kehitystä voi enää pysähdyttää. Auringon lämpösäteily ei enää heijastu takaisin avaruuteen, vaan jää lämmittämään napameriä. Jo kahdenkymmenen vuoden päästä elämme täysin erilaisessa todellisuudessa, nälänhätää ja kurjuutta on luvassa. Taistelua elintilasta ja hyvinvoinnista, lisääntyviä sotia.
Tämän vuoksi voisimme yrittää edes hidastaa tätä kehitystä. Tanssilavoja on saatava julkisten kulkuyhteyksien ulottuville, kaupunkien ja taajamien keskustoihin. Bussikuljetusta tanssipaikoille on tuettava, ja omilla autoilla paikalle saapuvilta on perittävä reipas pysäköintimaksu. - Näk-ki
Truehum kirjoitti:
Kun itse kerran muutama vuosi sitten jouduin turvautumaan siihen torin reunalta lähteneeseen pikkubussiin autoni ollessa korjaamolla viikonlopun yli, ei siinä kyydissä ollut kahtakymmentäkään asiakasta.
Eivätpä ne näy nuo bussit olleen täysiä muulloinkaan. Poikkeuksina ovat tietysti ne tanssiseurojen itse järjestämät kuljetukset esim. Kouvolasta ja Mikkelistä.
Samalta usein on näyttänyt Jenkkapirtilläkin: joskus Lahdesta on tullut 50 hengen bussilla alle kymmenen ihmistä. Kerran näin, kun auto kävi vielä erikseen hakemassa Vääksystä kaksi. Eipä juuri kannata.
Pesäkallion vakiväestä pääosa tulee omilla autoillaan, kuten täpötäydestä, laajasta parkkialueesta on aina ollut havaittavissa.
Joskus on jopa jouduttu sulkemaan sisäänkäynti puomeilla, ja autoja on ollut sitten tienvarret täynnä kuten mm. Kisarannassakin useimpina iltoina on.Pesäkallion lopullinen suosio paljastuu vasta vuoden kuluttua syksyllä,kun asiakkaat tekevät suuntaa antavat linjauksensa koko talven kokemuksen perusteella.
Ekotanssija kirjoitti:
Autojen laatua kun tanssilavojen parkkipaikoilla katsoo, niin kyllä väittäisin että näiden keskikulutus on lähempänä 7 litraa satasella. Moni auto on suuritilavuuksinen ja vielä usein vanhempaa, enemmän kuluttavaa (ja saastuttavaa) mallia.
Yhtäkaikki, huonoon suuntaan olemme menossa. Siperian ikirouta on sulamassa, ja maaperän metaanipäästöt kasvavat eksponentiaalisesti - tämä nostattaa maapallon lämpötilaa. Napajäätiköt ovat huvenneet, eikä kehitystä voi enää pysähdyttää. Auringon lämpösäteily ei enää heijastu takaisin avaruuteen, vaan jää lämmittämään napameriä. Jo kahdenkymmenen vuoden päästä elämme täysin erilaisessa todellisuudessa, nälänhätää ja kurjuutta on luvassa. Taistelua elintilasta ja hyvinvoinnista, lisääntyviä sotia.
Tämän vuoksi voisimme yrittää edes hidastaa tätä kehitystä. Tanssilavoja on saatava julkisten kulkuyhteyksien ulottuville, kaupunkien ja taajamien keskustoihin. Bussikuljetusta tanssipaikoille on tuettava, ja omilla autoilla paikalle saapuvilta on perittävä reipas pysäköintimaksu.Hienoja ajatuksia sinänsä, mutta enpä usko moisten toteutumiseen. Tanssilavojen tunnelmaan kuuluu vahvasti luonnonläheisyys. Keskustojen tanssipaikat ovat aivan erilaisia, kylmiä ja kalseita rakennelmia, joissa tunnelma on kuin jumppasalissa. Semmoinen ympäristö ei kiinnosta oikein muita kuin kuntotanssijoita. Luonnonläheisten tanssipaikkojen lopettaminen vähentäisi tästä syystä todennäköisesti tansseissa kävijöiden määrää. Sitäpaitsi kesäaikana tansseissa käy paljon mökkeilevää väkeä, joka on jo valmiiksi poistunut kaupungista. Tanssien takia pitäisi palata takaisin kaupunkiin ja sieltä sitten taas mökille, mikä tärvelisi alkuperäisen ajatuksen autoilun vähentämisestä.
Pysäköintimaksun periminen luultavasti vähentäisi satunnaisesti tansseissa kävijöiden määrää tanssipaikoilla. Hetken mielijohteesta tansseihin lähtevä ei ehdi selvitellä kuljetusten reittejä ja aikatauluja. Jos häntä rangaistaan tansseihin tulemisesta omalla kyydillä, niin tuskin tulee enää toiste. Ei lavatanssikulttuurilla mene niin vahvasti, että ihmisiä on varaa ruveta jaottelemaan sen mukaan millä kyydillä tulevat paikalle. Ehkä aivan eteläisimmässä ja ruuhkaisimmassa osassa maata voisi olla jotain edellytyksiä lavatanssijoiden yksityisautoilun vähentämiselle, mutta ei oikein muualla.- __mainita__
Ekotanssija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla tanssijoiden hiilijalanjälki, kun kaikkien pitää välttämättä tulla tanssipaikalle omalla autolla?
Voisi laskea vaikka seuraavasti: tansseissa on väkeä 700 henkeä, joista yli puolet tulee paikalle omalla autolla, loput kimppakyydeillä tai muutamat harvat busseilla. Parkkipaikalla on siis noin 400 autoa. Matkaa kotoa tanssipaikalle on vaihtelevasti, sanotaanko vaikka 20-100 km, joista edestakaiseksi matkaksi saadaan siis 40-200 km. Keskimäärin tanssi-iltaa kohti ajetaan ehkä noin 100 km/auto = yhteensä 40.000 ajettua kilometriä. Bensankulutus lienee nykyautoilla noin 7 l/100 km, jolloin bensaa palaa tanssi-iltana/tanssilava noin 3.000 litraa, hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 6.000 kg (nykyautoissa keskimääräinen CO2-päästö = 150 g/km)! Eli kuusi tonnia hiilidioksidia vain jonkun hupireissun takia! Tämä kun kerrotaan vielä vaikkapa lauantai-illan kaikkien tanssipaikkojen määrällä, niin päästään huikeisiin lukuihin.
Eiköhän ryhdytä vaatimaan tanssijärjestäjiltä enemmän yhteiskuljetuksia!tanssijoiden osuuden hiilidioksidipääseöissä.
Vauhtitansseja tanssittaessa, tanssijan hengitystiheys saattaa nousta huomattavastikkin. Tästä seurauksena uloshengityksen mukana kulkeutuu eetteriin hiilidioksidia huomattavasti enemmän, kuin keskiverto-Einarilla telkkua töllöttäessä.
Siispä ehdoitankin vauhtitanssit kiellettäväksi koko valtakunnan alueella, tai ainakin jonkinlainen päästömaksu tulisi määrätä kaikille heille, jotka harjoittavat epäekologisia tanssilajeja.
Siispä jive, polkka, humppa , bugg, yms pannaan. - Sohvaperna
__mainita__ kirjoitti:
tanssijoiden osuuden hiilidioksidipääseöissä.
Vauhtitansseja tanssittaessa, tanssijan hengitystiheys saattaa nousta huomattavastikkin. Tästä seurauksena uloshengityksen mukana kulkeutuu eetteriin hiilidioksidia huomattavasti enemmän, kuin keskiverto-Einarilla telkkua töllöttäessä.
Siispä ehdoitankin vauhtitanssit kiellettäväksi koko valtakunnan alueella, tai ainakin jonkinlainen päästömaksu tulisi määrätä kaikille heille, jotka harjoittavat epäekologisia tanssilajeja.
Siispä jive, polkka, humppa , bugg, yms pannaan.Just. Samalla kiellettäköön kaikki liikunta, jossa vähänkin hengästyy.
- Se Jussi
Näk-ki kirjoitti:
Pesäkallion lopullinen suosio paljastuu vasta vuoden kuluttua syksyllä,kun asiakkaat tekevät suuntaa antavat linjauksensa koko talven kokemuksen perusteella.
Pesäkalliolla ei ole muuttunut mikään muu kuin Purasen tupakkimerkki.
Se Jussi kirjoitti:
Pesäkalliolla ei ole muuttunut mikään muu kuin Purasen tupakkimerkki.
...olisi syytä käydä päivittämässä tietonsa Pesäkalliolla.
Purasesta ei näy vilaustakaan, paikkaa pyörittää K.K.
Muutoksia on tehty paljonkin, kuten aina, kun A.P. ottaa jonkun tanssipaikan haltuunsa.
Rakenteellisten muutosten lisäksi mm. henkilökunta on vaihtunut.
Myös musiikki on muuttunut nykyharrastajan kannalta tanssillisempaan suuntaan.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969