Nyt rakkat ystäväiset!!!!
TytinäTytöt ---- Uusi Alku!!!!
9
365
Vastaukset
- M.arabo.U
ja 69kg näytti. Tästä on nyt hyvä taas aloitella pudottelemaan painoa kun alle 70kg:n pääsin. Mulla siis pyöri useamman päivän tuossa 70-71kg:n paikkeilla, yhtenä aamuna näytti jopa 72kg. *nolo*
Olen joskus kirjautunut tuonne Kiloklubiin mutta en siellä sitten aktiivisesti käynyt. Nyt meinaan alkaa sinne taas kirjaamaan syömiseni ja liikkumiseni.... jospa se hieman motivoisi lisää. Myös kivennäisveden ja teen juonnin ajattelin aloittaa uudelleen. Niistä on minulle hyötyä painonpudotusta ajatellen.... herkunhimot väistyy yleensä kun otan ensin lasillisen kivennäisvettä tai iltaisin keitän mukillisen hyvää teetä.
Eilen tuli työnneltyä rattaita tunnin verran melko reipasta tahtia, muuten ei ole kyllä mitään suurempaa liikuntaa harrastettua. Pitäisikin ottaa tavoitteeksi että kävisin vaikkapa pari kertaa viikossa lenkillä ja jos tuota kutnopyörää polkisi myös parina iltana. Kyllähän tuo pikkuhiljaa meinaa alkaa nolottamaan kun pyörä nököttää olohuoneen nurkassa mutta eipä sillä kukaan polje.... muuta kuin muksut kiipeilee välillä päälllä. ;D
Ulkona on ihan upea ilma; aurinko kurkistelee siniseltä taivaalta ja on jopa pikkupakkanen. Kyllä tuo joulufiilistäkin vaikkei lumet ole maahan asti sataneetkaan. * - pipsa possu
missäs kaikki tytöt on????
kertokaa kuulumisia- pipsa possu
kaikki on?? eihän tän nyt näin pitäny loppua???? hei tytöt..kertokaa nyt edes kuulumisia..
- margetta
pipsa possu kirjoitti:
kaikki on?? eihän tän nyt näin pitäny loppua???? hei tytöt..kertokaa nyt edes kuulumisia..
Olen aina silloin tällöin vilkaissut tänne, mutta hiljaista on ollut, enkä ole kehdannut itsekkään mitään kirjoitella, anteeks kamalasti tytsyt omasta puolestani!
Eihän tämän pitänyt kuivua näin, minäkin olen tätä mieltä, mitenkä saatais taas sakki kokoon ja uudella innolla kuulumisia kertomaan???
Vaikka vain kuulumisia, jos ei innosta kilojen pudotus:)
Näin joulun kiireessä en minä ainakaan ole juuri katsonut mitä olen suuhuni pistänyt ja sen kyllä huomaa kehossaan, mutta jos nyt vaan kerrottais kuulumisia ja uusi ponnistelu joulun jälkeen todenteolla vauhtiin, mitäs olette mieltä?
Mitenkäs Pipsa possulla on "masu asiat"? onko ollut pahoinvointia yms.? olette kyllä olleet ajatuksissa mukana koko poppoo, mutta tuo saamattomuus on paha pahe:(
Yritetään viritellä jotain mielenkiintoista juttua, eikös vaan ystäväiset?
-margetta- - pipsa possu
margetta kirjoitti:

-margetta-olen ihan samaa mieltä!! edes jotain juttua...?!!
on varmaan kaikilla tohinaa näin joulun alla mutta yritetään pitää porukka kasassa, olette tulleet niin "tutuiksi" ja tärkeiksi!! - M.arabo.U ei kirjaud
pipsa possu kirjoitti:
olen ihan samaa mieltä!! edes jotain juttua...?!!
on varmaan kaikilla tohinaa näin joulun alla mutta yritetään pitää porukka kasassa, olette tulleet niin "tutuiksi" ja tärkeiksi!!Nyt en kirjaudu kun pikaisesti käymässä vaan veljen koneella. Minulla on suunnitelma että vuodenvaihteessa alkaa uudelleen tämä projekti. Jos muut tytsyt ei innostu mukaan, kirjoittelen tänne päiväkirjatyylisesti mutta TODELLA toivoisin että saataisiin taas uutta tuulta purjeisiin.
Olette mielessäni, rauhaisaa joulun aikaa. Palailen linjoille uuden vuoden tienoilla.... M.arabo.U ei kirjaud kirjoitti:
Nyt en kirjaudu kun pikaisesti käymässä vaan veljen koneella. Minulla on suunnitelma että vuodenvaihteessa alkaa uudelleen tämä projekti. Jos muut tytsyt ei innostu mukaan, kirjoittelen tänne päiväkirjatyylisesti mutta TODELLA toivoisin että saataisiin taas uutta tuulta purjeisiin.
Olette mielessäni, rauhaisaa joulun aikaa. Palailen linjoille uuden vuoden tienoilla....Heippa!!!
En tiedä yhtään, että minkä verran tässä ketjussa on osallistujia, ja minkämoisia painonpudotuksia teillä on meneillään, mutta olisin enemmän kuin mielelläni liittymässä mukaan. Lähtöpainoni on n. 70kg, ja lyhyys 160cm. Ensimmäinen tavoite olisi pudottaa 10 kg, tai enemmänkin päästä 59 alkavaan painoon.. Siitä sitten katsotaan jatkoa.. Ja olen niitä tyypillisiä pudottajia tai jojottajia, jotka joskus saa jopa aika paljonkin pudotettua, mutta sitten taas lihoo.. Ja myös niitä, jotka aloittavat terveellisen elämän aina huomenna, maanantaina tai kuun alussa.. :) :( Mutta nyt olisi tarkoitus ihan tosissaan kevättä kohti keventää.. Muuten ei tule elämästä mitään.. Niin, ja mun ikä on 32-v, ja olen tyttöpuolinen.
Ps. Älkää välittäkö mun nimimerkistä.. Joskus tyhmänä sellaisen rekisteröin, mutta ajattelin, että tällaiseen ketjuun olisi kiva kirjoittaa näin, ettei kukaan pääse ainakaan leikkimään minua.. :)
Mutta jos huolitte mukaan, niin olen mukana.. :)- Tiukka alku
tylyttäjä kirjoitti:
Heippa!!!

Mutta jos huolitte mukaan, niin olen mukana.. :)En nyt tiedä painoani. Käyn aamusta puntarissa.
Vaatteet kiristää jne. - pullasorsaxik
Tiukka alku kirjoitti:
En nyt tiedä painoani. Käyn aamusta puntarissa.
Vaatteet kiristää jne.Itsekin tarvitsen tukiryhmää joten ottaisin mielelläni osaa tähän ketjuun. Lähtöpaino on 63 kg, ja tavoite olisi 54, mikä aikaisemmin on ollut vakiopainoni. Nyt aloitin koko homman 2 vk vesipaastolla, ja tarkoitus olisi vähän herätellä itseän tähän tavoitteeseen, saada joulukilot pois ja sitten jatkaa tiukalla kasvislinjalla kesään asti.. kovat on tavoitteet kun on aina ollut vaikea laihtua, mutta katsellaan.
:) tsemiä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796