Olen vasta 20-vuotias nuori nainen, mutta mietin tässä, että aloittaisinko jossain tanssikursseilla käymisen yhdessä mieheni kanssa, joka on myös ihan kiinnostunut asiasta. Koko perheeni käy lavatansseissa ja siskonikin aloitti lavatansseissa käymisen jo hyvin nuoressa iässä (joskus teini-ikäisenä).
En osaa tanssia mitään, edes valssit ei muistu mieleen koulun liikuntatunneilta ja lukiossakaan en vanhojen tansseihin osallistunut, joten voiko tällainen keltanokka mennä noille tanssitunneille? Ja kuinka harvinaista on, että näin nuori osallistuu joihinkin lavatanssikursseihin?
Mitä hyviä lavatanssipaikkoja löytyy Turun seudulta?
Liikuntaa tanssimalla
3
284
Vastaukset
- tantantanssimaan
Juuri sinulle ja miehellesikin nuo tanssikurssit järjestetään, eihän niitä järkätä jo ennestään tanssitaitoisille, paitsi tietysti kaikki jatkokurssit... En tiedä Turun tilanteesta, mutta veikkaisin että kaikki kansan- ym. opistojen alkeiskurssit ovat jo alkaneet, mutta varmaankin myös siellä satamakaupungissa on tanssikouluja tai -seuroja missä on alkeisopetusta, ja todella aivan alusta on syytä lähteä liikkeelle jotta tulee onnistumisen tunne. Kursseilla käy hyvin monen ikäisiä ihmisiä, samoin ns. lavatansseissa.
- Nuorten tanssi vahva
Siis kurssi sekä muutoinkin parhaassa vaiheessa. Kyllä jonkin verran lavoilla käy saman ikäistä ja on aina upeaa nähdä kun on porukoita vaikka vähäisemmillä tanssitaidoilla niin se ilo ja yritys on ilahduttavaa. Ehdottomasti kursseille ja mukaan. Eikä sitten pidä lähteä mukaan erilaisiin soopa kirjoitteluihin näillä palstoilla.
Esimerkkinä tiedoksi, että täällä Jyväskylän alueella on useitakin tanssiseuroja, joiden tanssikursseilla on ohjelmassa alkeiskursseja tai perusteita. Alkeiskursseilla ei todellakaan tarvitse ennestään osata mitään opetettavasta tanssista. Usein alkeiskurssilla on kyllä kertaamassa sellaistakin porukkaa, joka on käynyt alkeiskursseilla aiemminkin. Kertaus on tanssissakin hyvin suositeltavaa. Se voi vain joskus näyttää eka kertaa kurssilla olevan mielestä siltä, että muut ovat parempia ja nopeampia oppimaan. Näin todellisuudessa ole, vaan ne nopeasti oppivat eivät ole eka kertaa tanssikurssilla.
Rohkeasti mukaan vaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806