"Ei niitä ole" tai jotain muuta yhtä tyhjän kanssa olevia lauseita viljeleviä kehoitan siirtymään otollisemmalle maaperälle niitä kylvämään tai ainakin pitämään näpit poissa näppäimistöltä, jottei vain vahingossa pääse vähän lipsahtamaan.
Sitten itse asiaan, elikkä havantoihin tehtyihin. Kukin kertokoon vapaasti omalla tyylillään, vaikka olisikin sitten aiemmin jo siitä tänne kirjoittanutkin, niin sehän ei haittaa ollenkaan, sillä palstalla kävijöissäkin sitä vaihtuvuutta kuitenkin esiintyy, ja kertaushan on opintojen äiti myöskin.
(aiemmin kirjoittettu, kopioi sen vaikka sellaisenaan tänne taikka laittaa linkin...)
Ja mikä ettei itse havainnon "ympäriltä" syntyisi keskustelua. Mikä oli ensimmäinen ajatus siitä, silloin kun se tuli nähtyä ja onko se muuttunut miksikään sen jälkeen? Muuttiko nähty itseäsi millään tavalla? Tuttaville kerrottua vaiko ei, jos kerrottu, niin mitenkä reagoitiin? Ja paljon muutakin löytyy "ympäriltä", josta voisi halutessaan kertoa.
Estradi on vapaa..
UFO-havainnoitsijat estradille.
279
4938
Vastaukset
- Estradilainen
on jo estradi:
http://www.fufora.fi/ufodb/database.php- vaikea arvata
kuka häiriköi palstaa syöttämällä tuota paskaa joka väliin. Hyi helvetti.
Kaikki eivät kuitenkaan tee ilmoitusta havainnostaan.. ehkä niistä on myöskin hieman helpompi täällä, täysin anonyyminä kertoa. Enemmän hyötyähän tavallaan olisi tehdä se ilmoitus, mutta pelkästään siitä havainosta kertominenkin voi olla hyväksi havainnon tekijälle, ei patoudu...toki vaarana tällaisessa ympäristössä on se, että paikalle osuu pelkkiä "pissipäitä". Täällä havainnostaan kertonuttahan voi toki myös suositella tekemään se ilmoituskin.
Ja toisekseen, kuten aloituksessa mainittiin, niin havainnon ympäriltäkin riittäisi keskusteltavaa ja siihen havaintotietokanta ei oikein tarjoa mahdollisuutta.- kokenut.
Pihlaja67 kirjoitti:
Kaikki eivät kuitenkaan tee ilmoitusta havainnostaan.. ehkä niistä on myöskin hieman helpompi täällä, täysin anonyyminä kertoa. Enemmän hyötyähän tavallaan olisi tehdä se ilmoitus, mutta pelkästään siitä havainosta kertominenkin voi olla hyväksi havainnon tekijälle, ei patoudu...toki vaarana tällaisessa ympäristössä on se, että paikalle osuu pelkkiä "pissipäitä". Täällä havainnostaan kertonuttahan voi toki myös suositella tekemään se ilmoituskin.
Ja toisekseen, kuten aloituksessa mainittiin, niin havainnon ympäriltäkin riittäisi keskusteltavaa ja siihen havaintotietokanta ei oikein tarjoa mahdollisuutta.mutta päätin kuitenkin kirjoittaa,ehkä tämä auttaa ymmärtämään UFO.n nähneen vaikeutta kertoa tapahtunutta.
Havaintoa ei tietääkseni ilmoitettu,tutkijoille,kylläkin oli tiedusteltu Tikkakosken lennonvalvonnasta oliko alueella havaittu lentotoimintaa vastaus oli ollut kielteinen.
Itse havaintoon:joka tapahtui maaseudulla 80-luvulla ,nämä maatalon ihmiset jotka hyvin tunnen tai talon naisväki ja naapurin rouva olivat palaamassa illalla syksypimeän aikaan ompeluseuroista kotia kohti kun heidän näköpiiriinsä ilmestyi kirkas valo joka seurasi auton yläpuolella heidän kulkuaan.Matkaa tästä taloon oli vielä n.3km.Ennen taloa kohde kuitenkin häipyi,matkalla oli vielä muutamia tienhaaroja.
No saavuttuaan sitten talon pihapiiriin tämä kohde oli jo odottamassa heitä.Lenneltyään jonkin aikaa talon yläpuolella häipyi sitten yhtä odottamattomasti kuin oli tullutkin.OLi kuulema pitänyt jonkinlaista surisevaa ääntä.Ja paikalla olijoiden mukaan tämä kohde oli ollut pitkän omainen ja siinä oli havaittavissa etupäässä jokin ohjaamon tapainen.Mitään fyysistä haittaa ei ollut paikalla olijoilla havaittu.
Tästä tapahtumasta oli juttu paikallislehdessä.Sitä en paljasta millä paikkakunnalla tämä tapahtui.
Itselläni tulee mieleen että mistä tämä kulkija tiesi minne tämä seurue oli matkalla.Ja että lennonvalvonta ei havainnut mitään.Ja nämä ihmiset ovat ihan normaali väkeä.Aika merkillinen tapaus. kokenut. kirjoitti:
mutta päätin kuitenkin kirjoittaa,ehkä tämä auttaa ymmärtämään UFO.n nähneen vaikeutta kertoa tapahtunutta.
Havaintoa ei tietääkseni ilmoitettu,tutkijoille,kylläkin oli tiedusteltu Tikkakosken lennonvalvonnasta oliko alueella havaittu lentotoimintaa vastaus oli ollut kielteinen.
Itse havaintoon:joka tapahtui maaseudulla 80-luvulla ,nämä maatalon ihmiset jotka hyvin tunnen tai talon naisväki ja naapurin rouva olivat palaamassa illalla syksypimeän aikaan ompeluseuroista kotia kohti kun heidän näköpiiriinsä ilmestyi kirkas valo joka seurasi auton yläpuolella heidän kulkuaan.Matkaa tästä taloon oli vielä n.3km.Ennen taloa kohde kuitenkin häipyi,matkalla oli vielä muutamia tienhaaroja.
No saavuttuaan sitten talon pihapiiriin tämä kohde oli jo odottamassa heitä.Lenneltyään jonkin aikaa talon yläpuolella häipyi sitten yhtä odottamattomasti kuin oli tullutkin.OLi kuulema pitänyt jonkinlaista surisevaa ääntä.Ja paikalla olijoiden mukaan tämä kohde oli ollut pitkän omainen ja siinä oli havaittavissa etupäässä jokin ohjaamon tapainen.Mitään fyysistä haittaa ei ollut paikalla olijoilla havaittu.
Tästä tapahtumasta oli juttu paikallislehdessä.Sitä en paljasta millä paikkakunnalla tämä tapahtui.
Itselläni tulee mieleen että mistä tämä kulkija tiesi minne tämä seurue oli matkalla.Ja että lennonvalvonta ei havainnut mitään.Ja nämä ihmiset ovat ihan normaali väkeä.Aika merkillinen tapaus.Olipas mielenkiintoista luettavaa, kiitos kun kirjoitit siitä.
On autoilijoilla mahtanut olla jännittävää, kun oli vastaanottokin kotiin saapuessa kaiken lisäksi. Ehkä näillä toisilla on se tekniikka vaan sen verran kehittynyttä että saavat tarkkailun kohteiden ajatuksetkin selville etäältä ja toimivat sitten sen mukaan. Lentovalvonnalta taitaa niitä ufoja jäädä aika paljonkin huomaamatta, mutta eihän se ole mikään ihme sekään. Tavallisia ihmisiä, poikkeavia tapahtumia, niistä ei kuitenkaan nosteta suurempaa haloota, siitä voisi seurata se, että tavallisesta tuleekin itsestä "poikkeava" :)...nykyäänkin, vaikka ajat ovat parempaan muuttuneetkin.- Kiitokset
kokenut. kirjoitti:
mutta päätin kuitenkin kirjoittaa,ehkä tämä auttaa ymmärtämään UFO.n nähneen vaikeutta kertoa tapahtunutta.
Havaintoa ei tietääkseni ilmoitettu,tutkijoille,kylläkin oli tiedusteltu Tikkakosken lennonvalvonnasta oliko alueella havaittu lentotoimintaa vastaus oli ollut kielteinen.
Itse havaintoon:joka tapahtui maaseudulla 80-luvulla ,nämä maatalon ihmiset jotka hyvin tunnen tai talon naisväki ja naapurin rouva olivat palaamassa illalla syksypimeän aikaan ompeluseuroista kotia kohti kun heidän näköpiiriinsä ilmestyi kirkas valo joka seurasi auton yläpuolella heidän kulkuaan.Matkaa tästä taloon oli vielä n.3km.Ennen taloa kohde kuitenkin häipyi,matkalla oli vielä muutamia tienhaaroja.
No saavuttuaan sitten talon pihapiiriin tämä kohde oli jo odottamassa heitä.Lenneltyään jonkin aikaa talon yläpuolella häipyi sitten yhtä odottamattomasti kuin oli tullutkin.OLi kuulema pitänyt jonkinlaista surisevaa ääntä.Ja paikalla olijoiden mukaan tämä kohde oli ollut pitkän omainen ja siinä oli havaittavissa etupäässä jokin ohjaamon tapainen.Mitään fyysistä haittaa ei ollut paikalla olijoilla havaittu.
Tästä tapahtumasta oli juttu paikallislehdessä.Sitä en paljasta millä paikkakunnalla tämä tapahtui.
Itselläni tulee mieleen että mistä tämä kulkija tiesi minne tämä seurue oli matkalla.Ja että lennonvalvonta ei havainnut mitään.Ja nämä ihmiset ovat ihan normaali väkeä.Aika merkillinen tapaus.siitä että kerkesit lukaisemaan jutun,tuonnenpana sitten jotain lissää.
Kiitokset kirjoitti:
siitä että kerkesit lukaisemaan jutun,tuonnenpana sitten jotain lissää.
Tuollaisten kiinnostavien tapausten takia sitä aikaa repäisee aina jostain välistä :). Sitä lisää palstalla olessani sitten kyttäilen. Kiitoset vielä kerran.
(hrrr, pohjoisviiman takia pitää vielä kämmppäkin lämmitellä).
Tuo tullessa vie mennessä, linkki jo entuudestaan kirjoitettuun ;
http://www.ufotutkimus.org/kunena/8-ufotutkimus-ja-arkipaeivaen-ilmioet/192-oletko-tehnyt-ufohavaintoa
Ei ole vielä tullut viimeisteltyä niitä, loppuihin lisätyt tekstinpätkät pitäsi upottaa oikeille paikoilleen saumattomasti, selkeyttävä kuva kohteen korkeudesta pitäsi saada aikaiseksi, sun muuta pientä. Itse asiassa keitokset ovat porisemassa ja odottavat kypsymistään, jos sitten vielä osoittautuu ihan syötäväksi, niin se tarjolle tulee hieman kaavasta poikkeavalla tavalla, Varaktori tietänee mitä tarkoitan. Tuo havainnoista, niiden ympärille mennen nyt.
Ei minussa juuri mikään ole muuttunut havaintojen myötä, hieman känkkäränkämmäksi olen saattanut tulla tämän harrastuksen myötä kuitenkin. Pälpättänyt olen kait nähdystä lähes kaikille ystäville sekä myös tuttaville, naaman edessä näiden suhtautuminen kuultuun on yleensä ollut ihan myönteinen, luultavasti myös selän takana, kun minut kuitenkin tuntevat ja sen myötä tietävät etten tuollaisia kuitenkaan satuile.
Kait tämä mielenkiinto tuntemattomiin matkaajiin säilyy lopun ikää vaikka kerran into jo hiipui, nykyään olen kuitenkin jo niin varmalla pohjalla siitä mitä en nähnyt, että ei tässä enää sellaista samanlaista hiipumista pääse edes tapahtumaan, sillä kun ne tavanomaisimmat selitykset on jo tullut setvittyä omienkin havaintojen tieltä pois, niin jäljelle jääneet ovat sen verran kutkuttavia, että pakkohan se on rapsuttaa siihen saakka kunnes kutina lakkaa tavalla tai toisella.
Mainitsemisia ku..päitä ei omalle kohalle onneksi osunut kun näistä aluksi täälläkin kerroin, jos niin olisi käynyt, niin visiitti palstalla olisi todennäköisesti ollut hyvin lyhyen läntä, nyt on jo vuosia päässyt kakkosnelosenakin kertymään, vaikka kirjoittelu onkin jäänyt aika vähäiseksi alkuaikoihin nähden, moneen paikkaan ei kuitenkaan kerkiä samaan aikaan. Loppujen lopuksi voisikin kysyä miksi näin? ( vastausta on tietenkin turha odottaa ).Nyt löytyy taas hetki aikaa istahtaa koneen ääreen..
Aloitan vastaamalla tähän viestiin, kun on jo tuttua tavaraa, siksi myös nopeammin vastattava. Tiedät jo mitä noista linkin havainnoista ajattelen, joten en sen kummemin tässä niitä sitten myöskään kommentoi. Valmistuvia kokkauksia silti mielenkiinolla vahtaan :).
Jokin mennyt päin honkia, henkisempiä ja ympäristöstään muutoinkin tietoisempia pitää ufohavainnon tehneistä tulla, ettäs tiedät..Jotkut muuttuu ja jotkut ei, niin se kaiketi menee.
Ajat ovat nykyään suopeampia havainnostaan kertovalle kuin ennen, ei ne naamat mene yhtä herkästi virneeseen selänkään takana, sillä yhä useampi on avoin sille ajatukselle, että muuallakin esiintyy jopa sitä älykästä elämää.
Uutiset välissä..- KV
Pihlaja67 kirjoitti:
Nyt löytyy taas hetki aikaa istahtaa koneen ääreen..
Aloitan vastaamalla tähän viestiin, kun on jo tuttua tavaraa, siksi myös nopeammin vastattava. Tiedät jo mitä noista linkin havainnoista ajattelen, joten en sen kummemin tässä niitä sitten myöskään kommentoi. Valmistuvia kokkauksia silti mielenkiinolla vahtaan :).
Jokin mennyt päin honkia, henkisempiä ja ympäristöstään muutoinkin tietoisempia pitää ufohavainnon tehneistä tulla, ettäs tiedät..Jotkut muuttuu ja jotkut ei, niin se kaiketi menee.
Ajat ovat nykyään suopeampia havainnostaan kertovalle kuin ennen, ei ne naamat mene yhtä herkästi virneeseen selänkään takana, sillä yhä useampi on avoin sille ajatukselle, että muuallakin esiintyy jopa sitä älykästä elämää.
Uutiset välissä..Pihlaja67 kirjoitti: "Ajat ovat nykyään suopeampia havainnostaan kertovalle kuin ennen, ei ne naamat mene yhtä herkästi virneeseen selänkään takana, sillä yhä useampi on avoin sille ajatukselle, että muuallakin esiintyy jopa sitä älykästä elämää."
Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Muualla avaruudessa on todennäköisesti elämää, mutta ufohavainnot eivät ole siitä todisteita. Ja lisäksi, yleinen mielipide oli 90-luvulla paljon suopeampi ufon nähneille kuin kuluva vuosikymmen. Ufot ovat ehkä suurempi vitsin aihe kuin koskaan. Näennäinen suopeus johtuu siitä, että nykyisin hyväksytään *hiljaa* lähes kaikenlainen hulluus, siinä samassa menee ufotkin. Mutta se, ettei esimerkiksi havaintoasi naureta heti lyttyyn, ei tarkoita että kuulija uskoisi sanaakaan kertomastasi. KV kirjoitti:
Pihlaja67 kirjoitti: "Ajat ovat nykyään suopeampia havainnostaan kertovalle kuin ennen, ei ne naamat mene yhtä herkästi virneeseen selänkään takana, sillä yhä useampi on avoin sille ajatukselle, että muuallakin esiintyy jopa sitä älykästä elämää."
Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Muualla avaruudessa on todennäköisesti elämää, mutta ufohavainnot eivät ole siitä todisteita. Ja lisäksi, yleinen mielipide oli 90-luvulla paljon suopeampi ufon nähneille kuin kuluva vuosikymmen. Ufot ovat ehkä suurempi vitsin aihe kuin koskaan. Näennäinen suopeus johtuu siitä, että nykyisin hyväksytään *hiljaa* lähes kaikenlainen hulluus, siinä samassa menee ufotkin. Mutta se, ettei esimerkiksi havaintoasi naureta heti lyttyyn, ei tarkoita että kuulija uskoisi sanaakaan kertomastasi.Hyvä ettet uhalan paljon eri mieltä ole, jompaa kumpaa olisi muutoin ihan syytä ojentaa.
Niin kyllähän ihmiset joilla on edes jonkinlainen käsitys tuosta meitäkin ympäröivästä tilasta ovat suurelta osin sitä mieltä että elämää esiintyy mitä ilmeisemmin muuallakin, se kuinka poikkeavaa on sen kehittyminen tähänkin pisteeseen älyllisesti, niin sen suhteen näkemykset sitten heittelevätkin aivan autiosta ihan sitä kuhisevaan.
Sitten kun mennään ufoihin todisteina, olemme toistaiseksi ainoita, näinhän sitä toitotetaan kaikista ufohavainnoista huolimatta, huolimatta siitä että olentojakin ollaan joskus nähty niiden yhteydessä, mitään konkreettista ei ole käteen kuitenkaan kertaakaan jäännyt, joten tässä sitä edelleen ollaan yksinäisinä.
Taisi olla e#3 joka tuolla jossain kirjoittikin varsin osuvasti, jotain siihen suuntaan, että jokaista uutta havaintoa tutkitaan niin kuin se olisi ainut laatuaan ja näin mitään kunnollista kokonaiskuvaa ei sitten pääse koskaan syntymäänkään. Sitten kun mennään itse havainnoitsijoihinkin, monet sanovat sen nähdyn todistaneen heille sen ettemme suinkaan ole yksin täällä, ja itsekkin yhdyn täysin siihen joukkoon. Todistelkoot he rauhassa, joilla tarvetta siihen on.
Avaruudesta peräisin, "kilpailevia" teorioita on ( aikamatkat, rinnakkaisulottuvuudet, rinnatusten kanssamme elävät..) ja ne jakaakin sitten taasen mielipiteitä, missä määrin mikäkin teoria saa kannatusta, niin siitä en ole perillä, liekkö galluppeja sen suhteen edes tehty?
Jos tuo suhtautuminen on lähtenyt uudelleen väärään suuntaan, niin osansa on sitten näillä kaikenmaailman ufolyhdyilläkin joita suureen ääneen vierailijoiksi jo lähes varmuudella on julistettu, kuten myös feikeillä ja kaiken maailman ufokuvilla jotka ovatkin sitten jotain pelkkiä heijastuksia, lintuja ynnä muuta.. Cry Wolf efekti siis.- Ufotietäjä
KV kirjoitti:
Pihlaja67 kirjoitti: "Ajat ovat nykyään suopeampia havainnostaan kertovalle kuin ennen, ei ne naamat mene yhtä herkästi virneeseen selänkään takana, sillä yhä useampi on avoin sille ajatukselle, että muuallakin esiintyy jopa sitä älykästä elämää."
Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Muualla avaruudessa on todennäköisesti elämää, mutta ufohavainnot eivät ole siitä todisteita. Ja lisäksi, yleinen mielipide oli 90-luvulla paljon suopeampi ufon nähneille kuin kuluva vuosikymmen. Ufot ovat ehkä suurempi vitsin aihe kuin koskaan. Näennäinen suopeus johtuu siitä, että nykyisin hyväksytään *hiljaa* lähes kaikenlainen hulluus, siinä samassa menee ufotkin. Mutta se, ettei esimerkiksi havaintoasi naureta heti lyttyyn, ei tarkoita että kuulija uskoisi sanaakaan kertomastasi."Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Muualla avaruudessa on todennäköisesti elämää, mutta ufohavainnot eivät ole siitä todisteita."
Missä on konkreettinen todennäköisyyslaskelma, jossa tämä on osoitettu. Jos todennäköisyytesi on vain mutua, ufohavainnotkin ovat parempi todiste kuin olematon tai ei millekään perustuva todennäköisyyslaskelma.
"Ja lisäksi, yleinen mielipide oli 90-luvulla paljon suopeampi ufon nähneille kuin kuluva vuosikymmen. Ufot ovat ehkä suurempi vitsin aihe kuin koskaan. Näennäinen suopeus johtuu siitä, että nykyisin hyväksytään *hiljaa* lähes kaikenlainen hulluus, siinä samassa menee ufotkin. Mutta se, ettei esimerkiksi havaintoasi naureta heti lyttyyn, ei tarkoita että kuulija uskoisi sanaakaan kertomastasi."
Mistä tiedät, oletko jotain galluppia tehnyt? Ufoista keskustellaan yhä enemmän julkisuudessa, erityisesti internetin ja kasvavan viihdeteollisuuden ansiosta, joten kai se nyt on miltei väistämätöntä että ufoista väännetään siinä sivussa vitsejäkin yhä enemmän. Se ei kerro mitään ihmisten suhtautumisesta yksittäisiin ufokokemuksiin. Ufoista vitsailu saattaisi kertoa myös ilmapiirin vapautumisesta, ei heti suhtauduta tosikkomaisesti asiaan ja kokijat itsekin ovat valmiita ottamaan asioita huumorilla. Ja huumori on usein parempi kuin tosikkomainen leimaaminen, vaikkei ufoihin uskoisikaan.
Huumori ja ufoasian vakavasti otettavuus eivät sulje toisiaan pois. Ufojen yleistä vakavasti otettavuutta voitaisiin mitata esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen määrällä, joka on kasvanut huomattavasti 90-luvusta. Vaikka usko ufoihin ei olisikaan noussut (en tiedä onko), se on siis ainakin laadullisesti kehittynyt. - KV
Ufotietäjä kirjoitti:
"Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Muualla avaruudessa on todennäköisesti elämää, mutta ufohavainnot eivät ole siitä todisteita."
Missä on konkreettinen todennäköisyyslaskelma, jossa tämä on osoitettu. Jos todennäköisyytesi on vain mutua, ufohavainnotkin ovat parempi todiste kuin olematon tai ei millekään perustuva todennäköisyyslaskelma.
"Ja lisäksi, yleinen mielipide oli 90-luvulla paljon suopeampi ufon nähneille kuin kuluva vuosikymmen. Ufot ovat ehkä suurempi vitsin aihe kuin koskaan. Näennäinen suopeus johtuu siitä, että nykyisin hyväksytään *hiljaa* lähes kaikenlainen hulluus, siinä samassa menee ufotkin. Mutta se, ettei esimerkiksi havaintoasi naureta heti lyttyyn, ei tarkoita että kuulija uskoisi sanaakaan kertomastasi."
Mistä tiedät, oletko jotain galluppia tehnyt? Ufoista keskustellaan yhä enemmän julkisuudessa, erityisesti internetin ja kasvavan viihdeteollisuuden ansiosta, joten kai se nyt on miltei väistämätöntä että ufoista väännetään siinä sivussa vitsejäkin yhä enemmän. Se ei kerro mitään ihmisten suhtautumisesta yksittäisiin ufokokemuksiin. Ufoista vitsailu saattaisi kertoa myös ilmapiirin vapautumisesta, ei heti suhtauduta tosikkomaisesti asiaan ja kokijat itsekin ovat valmiita ottamaan asioita huumorilla. Ja huumori on usein parempi kuin tosikkomainen leimaaminen, vaikkei ufoihin uskoisikaan.
Huumori ja ufoasian vakavasti otettavuus eivät sulje toisiaan pois. Ufojen yleistä vakavasti otettavuutta voitaisiin mitata esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen määrällä, joka on kasvanut huomattavasti 90-luvusta. Vaikka usko ufoihin ei olisikaan noussut (en tiedä onko), se on siis ainakin laadullisesti kehittynyt.Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä. Saattaa olla toiveajatteluakin, kukapa tietää. Tässä kuitenkin pari linkkiä:
http://www.ufotutkimus.org/kunena/4-tiede-ja-tekniikka/16-aelykaes-elaemae-mahdollista-jopa-38-000-planeetalla
http://www.avaruus.fi/uutiset/astrobiologia/tutkijat-toivovat-loytavansa-elamaa-avaruudesta-ensi-vuosikymmenella.html
SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa. Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen. Millä tahansa muulla foorumilla keskustelu on vilkkaampaa. Samalla on syytä muistaa, että yleinen kiinnostus on vuosikymmenten aikana vaihdellut jyrkästi, ja voi taas pian lisääntyä. Näin tapahtuisi vuorenvarmasti, jos varma todiste ETI:stä saataisiin. - KV
Pihlaja67 kirjoitti:
Hyvä ettet uhalan paljon eri mieltä ole, jompaa kumpaa olisi muutoin ihan syytä ojentaa.
Niin kyllähän ihmiset joilla on edes jonkinlainen käsitys tuosta meitäkin ympäröivästä tilasta ovat suurelta osin sitä mieltä että elämää esiintyy mitä ilmeisemmin muuallakin, se kuinka poikkeavaa on sen kehittyminen tähänkin pisteeseen älyllisesti, niin sen suhteen näkemykset sitten heittelevätkin aivan autiosta ihan sitä kuhisevaan.
Sitten kun mennään ufoihin todisteina, olemme toistaiseksi ainoita, näinhän sitä toitotetaan kaikista ufohavainnoista huolimatta, huolimatta siitä että olentojakin ollaan joskus nähty niiden yhteydessä, mitään konkreettista ei ole käteen kuitenkaan kertaakaan jäännyt, joten tässä sitä edelleen ollaan yksinäisinä.
Taisi olla e#3 joka tuolla jossain kirjoittikin varsin osuvasti, jotain siihen suuntaan, että jokaista uutta havaintoa tutkitaan niin kuin se olisi ainut laatuaan ja näin mitään kunnollista kokonaiskuvaa ei sitten pääse koskaan syntymäänkään. Sitten kun mennään itse havainnoitsijoihinkin, monet sanovat sen nähdyn todistaneen heille sen ettemme suinkaan ole yksin täällä, ja itsekkin yhdyn täysin siihen joukkoon. Todistelkoot he rauhassa, joilla tarvetta siihen on.
Avaruudesta peräisin, "kilpailevia" teorioita on ( aikamatkat, rinnakkaisulottuvuudet, rinnatusten kanssamme elävät..) ja ne jakaakin sitten taasen mielipiteitä, missä määrin mikäkin teoria saa kannatusta, niin siitä en ole perillä, liekkö galluppeja sen suhteen edes tehty?
Jos tuo suhtautuminen on lähtenyt uudelleen väärään suuntaan, niin osansa on sitten näillä kaikenmaailman ufolyhdyilläkin joita suureen ääneen vierailijoiksi jo lähes varmuudella on julistettu, kuten myös feikeillä ja kaiken maailman ufokuvilla jotka ovatkin sitten jotain pelkkiä heijastuksia, lintuja ynnä muuta.. Cry Wolf efekti siis.Lainaus: "Taisi olla e#3 joka tuolla jossain kirjoittikin varsin osuvasti, jotain siihen suuntaan, että jokaista uutta havaintoa tutkitaan niin kuin se olisi ainut laatuaan ja näin mitään kunnollista kokonaiskuvaa ei sitten pääse koskaan syntymäänkään. Sitten kun mennään itse havainnoitsijoihinkin, monet sanovat sen nähdyn todistaneen heille sen ettemme suinkaan ole yksin täällä, ja itsekkin yhdyn täysin siihen joukkoon. Todistelkoot he rauhassa, joilla tarvetta siihen on."
Kokonaiskuvaakin on tutkittu, mutta parhaimpana selityksenä pidetään yhä luonnollista selitystä. Yhdysvaltain ilmavoimat teetti aikoinaan tilastollisen tutkimuksen joka julkaistiin nimellä Project Blue Book Special Report No. 14. Condonin raporttia unohtamatta, jonka mukaan selittämättömätkin tapaukset voitaisiin selittää, jos käytettävissä olisi riittävästi tietoja. Näitä tutkimuksia voidaan pitää hieman ristiriitaisina keskenään. Condonin raportissa todetaan kuitenkin, ettei voida koskaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jonakin päivänä me todella saamme vieraita avaruudesta, vaikka silloiset uforaportit eivät todisteiksi riittäneetkään.
Blue Bookin raporttia sivuava keskutelu:
http://www.ufotutkimus.org/kunena/8-ufotutkimus-ja-arkipaeivaen-ilmioet/364-mitae-arvoa-selittaemaettae-jaeaeneillae-tapauksilla-on - ohihhnk
Ufotietäjä kirjoitti:
"Olen hiukan eri mieltä kanssasi. Muualla avaruudessa on todennäköisesti elämää, mutta ufohavainnot eivät ole siitä todisteita."
Missä on konkreettinen todennäköisyyslaskelma, jossa tämä on osoitettu. Jos todennäköisyytesi on vain mutua, ufohavainnotkin ovat parempi todiste kuin olematon tai ei millekään perustuva todennäköisyyslaskelma.
"Ja lisäksi, yleinen mielipide oli 90-luvulla paljon suopeampi ufon nähneille kuin kuluva vuosikymmen. Ufot ovat ehkä suurempi vitsin aihe kuin koskaan. Näennäinen suopeus johtuu siitä, että nykyisin hyväksytään *hiljaa* lähes kaikenlainen hulluus, siinä samassa menee ufotkin. Mutta se, ettei esimerkiksi havaintoasi naureta heti lyttyyn, ei tarkoita että kuulija uskoisi sanaakaan kertomastasi."
Mistä tiedät, oletko jotain galluppia tehnyt? Ufoista keskustellaan yhä enemmän julkisuudessa, erityisesti internetin ja kasvavan viihdeteollisuuden ansiosta, joten kai se nyt on miltei väistämätöntä että ufoista väännetään siinä sivussa vitsejäkin yhä enemmän. Se ei kerro mitään ihmisten suhtautumisesta yksittäisiin ufokokemuksiin. Ufoista vitsailu saattaisi kertoa myös ilmapiirin vapautumisesta, ei heti suhtauduta tosikkomaisesti asiaan ja kokijat itsekin ovat valmiita ottamaan asioita huumorilla. Ja huumori on usein parempi kuin tosikkomainen leimaaminen, vaikkei ufoihin uskoisikaan.
Huumori ja ufoasian vakavasti otettavuus eivät sulje toisiaan pois. Ufojen yleistä vakavasti otettavuutta voitaisiin mitata esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen määrällä, joka on kasvanut huomattavasti 90-luvusta. Vaikka usko ufoihin ei olisikaan noussut (en tiedä onko), se on siis ainakin laadullisesti kehittynyt."Ufojen yleistä vakavasti otettavuutta voitaisiin mitata esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen määrällä, joka on kasvanut huomattavasti 90-luvusta."
Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin? Itse tiedän Närvän väittärin, mutta sekin lähestyy asiaa sukontotieteen kannalta. Vielä 60 luvulla asiaa tutkittiin, mutta vesiperätutkimusten jälkeen tieteellinen mielenkiinto on kai vaan vähentynyt. Vai onko sinulla oikeasti näyttöä muusta?
Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta. Jos maa olisi ainoa paikka, jossa elämää olisi syntynyt, pitäisi tosiaan lähteä hakemaan uskonnollista selitystä asialle. KV kirjoitti:
Lainaus: "Taisi olla e#3 joka tuolla jossain kirjoittikin varsin osuvasti, jotain siihen suuntaan, että jokaista uutta havaintoa tutkitaan niin kuin se olisi ainut laatuaan ja näin mitään kunnollista kokonaiskuvaa ei sitten pääse koskaan syntymäänkään. Sitten kun mennään itse havainnoitsijoihinkin, monet sanovat sen nähdyn todistaneen heille sen ettemme suinkaan ole yksin täällä, ja itsekkin yhdyn täysin siihen joukkoon. Todistelkoot he rauhassa, joilla tarvetta siihen on."
Kokonaiskuvaakin on tutkittu, mutta parhaimpana selityksenä pidetään yhä luonnollista selitystä. Yhdysvaltain ilmavoimat teetti aikoinaan tilastollisen tutkimuksen joka julkaistiin nimellä Project Blue Book Special Report No. 14. Condonin raporttia unohtamatta, jonka mukaan selittämättömätkin tapaukset voitaisiin selittää, jos käytettävissä olisi riittävästi tietoja. Näitä tutkimuksia voidaan pitää hieman ristiriitaisina keskenään. Condonin raportissa todetaan kuitenkin, ettei voida koskaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jonakin päivänä me todella saamme vieraita avaruudesta, vaikka silloiset uforaportit eivät todisteiksi riittäneetkään.
Blue Bookin raporttia sivuava keskutelu:
http://www.ufotutkimus.org/kunena/8-ufotutkimus-ja-arkipaeivaen-ilmioet/364-mitae-arvoa-selittaemaettae-jaeaeneillae-tapauksilla-onCondon..BB:een tekstistä lainattu ; "raportin ALUSSA julistetaan lopputulos"..
Eihän noin pitäisi toimia...Tosin kertoman mukaan jonkin muun tutkimuksen lopputulos ei kelvannut, koska siinä todennäköiseksi selitykseksi tarjottiin ET:tä, joten se lopputulos piti kirjoittaa uusiksi ja alkuperäinen jouti palamaan poroksi..
Cometa hieman tuoreemapana ( 1999 ) syytä mainita myös, tuossa olisi linkki yhteenvetoon siitä.
http://www.cufos.org/cometa.html
Ehkä seuraavan lopputulos on sitten se että paras selitys onkin se että osa on vieraan älyn aikaansaannoksia, joka sekin olisi varsin luonnollista sinällään, eikä suinkaan luonnotonta :).- usein kirjoitan
Käpymäki kirjoitti:
Condon..BB:een tekstistä lainattu ; "raportin ALUSSA julistetaan lopputulos"..
Eihän noin pitäisi toimia...Tosin kertoman mukaan jonkin muun tutkimuksen lopputulos ei kelvannut, koska siinä todennäköiseksi selitykseksi tarjottiin ET:tä, joten se lopputulos piti kirjoittaa uusiksi ja alkuperäinen jouti palamaan poroksi..
Cometa hieman tuoreemapana ( 1999 ) syytä mainita myös, tuossa olisi linkki yhteenvetoon siitä.
http://www.cufos.org/cometa.html
Ehkä seuraavan lopputulos on sitten se että paras selitys onkin se että osa on vieraan älyn aikaansaannoksia, joka sekin olisi varsin luonnollista sinällään, eikä suinkaan luonnotonta :).työelämässä raportin alkuun lyhyen tiivistelmän josta selviää myös lopputulema. Olenko vuosikymmenet toiminut aivan väärin? ;)
- Ufotietäjä
ohihhnk kirjoitti:
"Ufojen yleistä vakavasti otettavuutta voitaisiin mitata esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen määrällä, joka on kasvanut huomattavasti 90-luvusta."
Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin? Itse tiedän Närvän väittärin, mutta sekin lähestyy asiaa sukontotieteen kannalta. Vielä 60 luvulla asiaa tutkittiin, mutta vesiperätutkimusten jälkeen tieteellinen mielenkiinto on kai vaan vähentynyt. Vai onko sinulla oikeasti näyttöä muusta?
Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta. Jos maa olisi ainoa paikka, jossa elämää olisi syntynyt, pitäisi tosiaan lähteä hakemaan uskonnollista selitystä asialle."Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin. - humaaninoidi
Ufotietäjä kirjoitti:
"Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin.URSA ry:llä on noin 15000 jäsentä ja SUT ry:llä noin 250 jäsentä. Kaivappasa nyt niistä 8200 tutkimuksesta esimerkkejä tänne ettet saa ihan paskanpuhujan mainetta. Uskontotieteet toki ammentavat foliopäistä vielä monta tutkimusta ja tervepäiset monta makeaa naurua.
- -K.
usein kirjoitan kirjoitti:
työelämässä raportin alkuun lyhyen tiivistelmän josta selviää myös lopputulema. Olenko vuosikymmenet toiminut aivan väärin? ;)
Kirjojenkin takakannessa kerrotaan monesti hieman siitä mistä kirja kertoo joo.
Tuossa tuo lopputulos kuitenkin taidettiin päättää melkeimpä heti aluksi, siis ennen kuin hommiin edes ryhtyivät.. - uyfuytyf
Ufotietäjä kirjoitti:
"Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin.Kyse oli tieteellisistä tutkimuksista. Ei kai seuraavassa ole SUT-luokkaa olevia "tutkimuksia"? Epäilen, että on.
"Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta."
Todennäköisyys ei ole pelkkää mutua. Maan ulkoinen elämä kuuluu ainakin kategoriaan "On syytä olettaa". Mahdollisuus siihen, että elämä olisi syntynyt vain yhdessä paikassa, kun mahdollisuuksia on vähintäänkin mirljardiluokkaa, on hyvin epätodennäköinen. Tutkijoista yhä suurempi osa olettaa elämää olevan maan ulkopuolella. Vastakkaisia kommentteja en ole enää lukenut muilta kuin äärilaidan uskiksilta. - Skepotnikov
-K. kirjoitti:
Kirjojenkin takakannessa kerrotaan monesti hieman siitä mistä kirja kertoo joo.
Tuossa tuo lopputulos kuitenkin taidettiin päättää melkeimpä heti aluksi, siis ennen kuin hommiin edes ryhtyivät..Et kai oleta, että tutkimusraportti olisi kirjoitettu kronologisesti. Usein pääkohdat ja johtopäätökset esitellään raportin alussa tiivistelmänä ja varsinainen tutkimus sen jälkeen. Ei esitysjärjestys todellakaan tarkoita sitä, että lopputulema olisi ollut valmiina ennen tutkimusta. Eihän tutkimusraportti mikään salapoliisiromaani ole, jonka loppuhuipennus on viimeisellä sivulla.
Hovimestari on syyllinen. - -K.
Skepotnikov kirjoitti:
Et kai oleta, että tutkimusraportti olisi kirjoitettu kronologisesti. Usein pääkohdat ja johtopäätökset esitellään raportin alussa tiivistelmänä ja varsinainen tutkimus sen jälkeen. Ei esitysjärjestys todellakaan tarkoita sitä, että lopputulema olisi ollut valmiina ennen tutkimusta. Eihän tutkimusraportti mikään salapoliisiromaani ole, jonka loppuhuipennus on viimeisellä sivulla.
Hovimestari on syyllinen."lopputulema olisi ollut valmiina ennen tutkimusta."
Näin ei pitäisi tietenkään olla, mutta tuon kohdalla niin taisi kuitenkin käydä? Sellaista aiemmin jostain luin. - Skepotnikov
-K. kirjoitti:
"lopputulema olisi ollut valmiina ennen tutkimusta."
Näin ei pitäisi tietenkään olla, mutta tuon kohdalla niin taisi kuitenkin käydä? Sellaista aiemmin jostain luin.Voidaanhan sellaisia väittää, mutta kun väite pitäisi kyetä perustelemaan. Jos tutkimuksen tulos ei miellytä, niin leimataan koko tutkimus vääräksi????? "Jostain aikaisemmin luin" ei taida olla kovin vahva argumentti.
SUT voi tehdä "tutkimuksia" ennakkolähtökohdista, kuten Hamari Tampereen videosta, mutta kukaan tutkija ei voi syyllistyä vastaavaan vaarantamatta koko uraansa. - -K.
Skepotnikov kirjoitti:
Voidaanhan sellaisia väittää, mutta kun väite pitäisi kyetä perustelemaan. Jos tutkimuksen tulos ei miellytä, niin leimataan koko tutkimus vääräksi????? "Jostain aikaisemmin luin" ei taida olla kovin vahva argumentti.
SUT voi tehdä "tutkimuksia" ennakkolähtökohdista, kuten Hamari Tampereen videosta, mutta kukaan tutkija ei voi syyllistyä vastaavaan vaarantamatta koko uraansa.pitäsi jaksaa etsiä ohjelma taikka kirja ennen kuin mitään tuollaistakaan näppäimistöltään päästää, kun ei tarkaan muista, eikä arvailemaan rupea, tällä kertaa se jäi itseltäni tekemättä.
- KV
Ufotietäjä kirjoitti:
"Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin."Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta."
Mainitsemassasi kirjassa lienee esitelty myös tiedemiesten kielteisiä mielipiteitä ufoista. Onko sinulla tarkempaa tilastotietoa, joka osoittaisi tiedemiesten ottavan ufot entistä vakavammin? Joitain lukuja, kiitos. - KV
Käpymäki kirjoitti:
Condon..BB:een tekstistä lainattu ; "raportin ALUSSA julistetaan lopputulos"..
Eihän noin pitäisi toimia...Tosin kertoman mukaan jonkin muun tutkimuksen lopputulos ei kelvannut, koska siinä todennäköiseksi selitykseksi tarjottiin ET:tä, joten se lopputulos piti kirjoittaa uusiksi ja alkuperäinen jouti palamaan poroksi..
Cometa hieman tuoreemapana ( 1999 ) syytä mainita myös, tuossa olisi linkki yhteenvetoon siitä.
http://www.cufos.org/cometa.html
Ehkä seuraavan lopputulos on sitten se että paras selitys onkin se että osa on vieraan älyn aikaansaannoksia, joka sekin olisi varsin luonnollista sinällään, eikä suinkaan luonnotonta :).Condonin raporttia on kritisoitu useista eri syistä, mutta olipa aihekin monimutkainen ja tutkijoilla sekä asiantuntijoilla hyvin erilaisia näkemyksiä. Kritiikki kuuluu tieteeseen. Totta on että Condonin kirjoittamat raportin loppupäätelmät ja suositukset, sekä tiivistelmä, ovat ristiriidassa raportin sisällön kanssa. Raportti on useiden eri kirjoittajien aikaansaannos. Condonin ryhmän tutkimus on edelleen laajin alallaan, ja puutteistaan huolimatta myös merkittävin tieteellinen ufotutkimus.
Aivan, Cometa-raportissa todetaan joidenkin ufotapausten parhaan selityksen olevan avaruusvierailun ja sitä pidetään lähes varmana, mutta myönnetään samaan hengenvetoon, ettei ulkoavaruushypoteesia pystytä todistamaan (ja toisaalla, ettei se edes ole paras mahdollinen tieteellinen hypoteesi). Luonnollisesti myös Cometaa on kritisoitu. Siinä esimerkiksi käsitellään hyvin suppeasti fysikaalisia todisteita ja esitellään hyvin kiistanalaista Corson kirjaa, joskaan ei sentään väitetä sen olevan täyttä faktaa. Mainitsemasi Bourdaisin teksti löytyy Jorma Kososen suomentamana:
http://www.ufofinland.org/index.php?id=2&pid=1017 - KV
Ufotietäjä kirjoitti:
"Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin."Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin."
Mahdollista, mahdollista... - KV
Ufotietäjä kirjoitti:
"Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin."Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?"
Näinkin voi olla. Toisaalta näyttää siltä, että mahdolliset todisteet ovat liian monimutkaisia kaikille muillekin. - KV
Ufotietäjä kirjoitti:
"Pidättäydyn siihen tosiasiaan, että yhä useammat tiedemiehet ovat alkaneet pitää ulkoavaruuden elämää todennäköisenä."
Yhä useammat tiedemiehet ottavat myös ufot vakavasti. Esimerkiksi Björn Borgin kirjassa ufot ja tiedemiehet suosion kasvu näyttää suorastaan vallankumoukselliselta.
"SETI-tutkimuksessa ja ufologiassa ainoa sataprosenttisen varma tosiasia toistaiseksi on, ettei ole varmaa todistetta ulkoavaruuden elämästä saati että se olisi vieraillut Maassa."
Mistä tiedät ettei todisteita ole, mutta ne on salattu tai niin monimutkaisia ettet vain ymmärrä niitä?
"Mitä ufologian suosioon tulee nettikeskustelun perusteella, niin sen hiljaisuus tukee käsitystäni ihmisten vähäisestä kiinnostuksesta aiheeseen."
Mistä päättelet että sen pitäisi ilmetä nettikeskustelujen perusteella? Oletko huomioinut että tämä ei ole ainoa ufoaiheinen foorumi? Esimerkiksi tähtitieteilijöiden foorumi oli hyvin hiljainen viimeksi kun siellä kävin vaikka merkittäviä foorumeita taitaa Suomessa olla vain kaksi: Astronetti ja Ursan foorumi. Ufoista on ainakin kymmenen eri foorumia ja usein ufokeskustelua käydään myös muilla kuin varsinaisilla ufofoorumeilla, toisin kuin monista muista aiheista. Hiljaisuus ei ole siis ihmeellistä jos keskustelu on jakautunut näin moneen paikkaan.
Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo". Haulla tähtitiede löytyy 138000 osumaa, eli vähemmän. Haulla "avaruus" löytyy jonkin verran enemmän, mutta todennäköisesti myös paljon sellaisia osumia jotka eivät liity ihmisten kiinnostukseen tähtitieteestä. Suhdeluku on jotakuinkin sama Googlen keskusteluhaussa. Ufoasioita koskeva julkinen keskustelu on siis Googlen mukaan yhtä aktiivista kuin tähtitieteestäkin, ellei jopa aktiivisempaa.
Jos kiinnostus ufoihin katsottaisiin osaksi suomalaista tähtitieteen harrastusta (kun jopa myrskybongauskin on hyväksytty osaksi Ursaa) niin se olisi selvästi suurin tähtitieteen harrastajaryhmä. Suomessa lienee tuhansia ufoharrastajia.
"Onko UFO:ista julkaistu tieteellisiä tutkimuksia paljonkin?"
Jos hakee Google scholarilla haulla ufotapauksia koskevat tutkimukset 90-luku antaa tulokseksi noin 3000 ja 2000-luvulta löytyy noin 8200 tutkimusta. Vaikka tulos ei olisi aivan eksakti, kasvusuunta on kuitenkin hyvin selvä. Eri variaatiot samasta hausta indikoivat täsmälleen samaa, riippumatta siitä kuinka tiukkaan pyritään rajaamaan hakua vain varsinaiseen ufotutkimukseen.
"Mitä elämän esiintymisen todennäköisyyteen maan ulkopuolella tulee, niin jo suuretn lukujen matikka puhuu vahvasti sen puolesta."
Tuo on juuri sitä mutua. Suurten lukujen matematiikalla voidaan todistaa myös että jossain päin maailmankaikkeutta on todennäköisesti lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja. Toisaalta suurten lukujen matematiikka puhuu vahvasti senkin puolesta, että satojen tuhansien ufotapauksien joukosta löytyy vähintään yksi aitokin."Esimerkiksi googlessa suomenkielisellä haulla löytyy 155000 osumaa haulla "ufo"."
Sana ufo tarkoittaa montaa asiaa. Hakuvastauksen ensimmäisellä sivulla löytyy mm. tamperelainen liitokiekkoseura, itse asiassa kahdessa eri osoitteessa, brittiläinen rock-yhtye ja UFO-antenneita valmistaja. - fbdmp
KV kirjoitti:
Condonin raporttia on kritisoitu useista eri syistä, mutta olipa aihekin monimutkainen ja tutkijoilla sekä asiantuntijoilla hyvin erilaisia näkemyksiä. Kritiikki kuuluu tieteeseen. Totta on että Condonin kirjoittamat raportin loppupäätelmät ja suositukset, sekä tiivistelmä, ovat ristiriidassa raportin sisällön kanssa. Raportti on useiden eri kirjoittajien aikaansaannos. Condonin ryhmän tutkimus on edelleen laajin alallaan, ja puutteistaan huolimatta myös merkittävin tieteellinen ufotutkimus.
Aivan, Cometa-raportissa todetaan joidenkin ufotapausten parhaan selityksen olevan avaruusvierailun ja sitä pidetään lähes varmana, mutta myönnetään samaan hengenvetoon, ettei ulkoavaruushypoteesia pystytä todistamaan (ja toisaalla, ettei se edes ole paras mahdollinen tieteellinen hypoteesi). Luonnollisesti myös Cometaa on kritisoitu. Siinä esimerkiksi käsitellään hyvin suppeasti fysikaalisia todisteita ja esitellään hyvin kiistanalaista Corson kirjaa, joskaan ei sentään väitetä sen olevan täyttä faktaa. Mainitsemasi Bourdaisin teksti löytyy Jorma Kososen suomentamana:
http://www.ufofinland.org/index.php?id=2&pid=1017Lapsikin olisi pystynyt koherentimpaan suoritukseen kuin nämä tiedemiehet. Mitä tällainen ristiriitainen raportti kertoo tieteestä jos parempaan ei pystytä?
KV kirjoitti:
Condonin raporttia on kritisoitu useista eri syistä, mutta olipa aihekin monimutkainen ja tutkijoilla sekä asiantuntijoilla hyvin erilaisia näkemyksiä. Kritiikki kuuluu tieteeseen. Totta on että Condonin kirjoittamat raportin loppupäätelmät ja suositukset, sekä tiivistelmä, ovat ristiriidassa raportin sisällön kanssa. Raportti on useiden eri kirjoittajien aikaansaannos. Condonin ryhmän tutkimus on edelleen laajin alallaan, ja puutteistaan huolimatta myös merkittävin tieteellinen ufotutkimus.
Aivan, Cometa-raportissa todetaan joidenkin ufotapausten parhaan selityksen olevan avaruusvierailun ja sitä pidetään lähes varmana, mutta myönnetään samaan hengenvetoon, ettei ulkoavaruushypoteesia pystytä todistamaan (ja toisaalla, ettei se edes ole paras mahdollinen tieteellinen hypoteesi). Luonnollisesti myös Cometaa on kritisoitu. Siinä esimerkiksi käsitellään hyvin suppeasti fysikaalisia todisteita ja esitellään hyvin kiistanalaista Corson kirjaa, joskaan ei sentään väitetä sen olevan täyttä faktaa. Mainitsemasi Bourdaisin teksti löytyy Jorma Kososen suomentamana:
http://www.ufofinland.org/index.php?id=2&pid=1017Karille välillä karahtaa, tuulen puuskien puskiessa venettä ankkuroimatonta..kokonaiskuvaa ollaan tosiaankin kasattu, mutta aikaa kulunut jo niistä sen verran paljon, että uutta kaivattaisiin jo, täysin sitoutumatonta ja kansainvälistä. Se muutuisiko lopputulos silti miksikään muuksi, niin kukapa sen tietää. ET, valtava pitäisi näytön olla, sillä sellainen muuttaisi maailmaa kuitenkin pysyvästi.
Kiittää pitää linkistä, kiitos. Paljon luontevampaa on kotoisella kielellä sitä lueskella ja vierasta kieltä ihan karsataviakin palstalta nähtävästi myöskin löytyy.- Kakatin
Paska linkki.
- ex anragonki
Kakatin kirjoitti:
Paska linkki.
Kuis niin?
- kakatin
ex anragonki kirjoitti:
Kuis niin?
Ku ei se toimi, siksi.
kakatin kirjoitti:
Ku ei se toimi, siksi.
Niin joo, se katosi se, syy siihen miksi katosi selviää tuosta ;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8949745
Toinen linkki samoihin havaintoihin vie, mutta ovat hieman lyhyempiä luettavia siellä kylläkin, ja kuvat kyhätyt ovat myöskin kadonneet. Pitää ehkä Samurailta tiedustella muokkauksen mahdollisuutta, jotta saisin fiksattua niitä kuntoon. Nykyisellään ovat kuitenkin tuolla tolalla ;
http://ufokeskustelu.foorumit.fi/viewtopic.php?f=16&t=185- ex anragonki
kakatin kirjoitti:
Ku ei se toimi, siksi.
Pidin eilen palstalla kevätsiivousta innoissani imuroin nimimerkkinikin roskiin,hyvä ettei mennyt koko suomi24.kin.Se on kevät sellaista,tunteet nousee pintaan.Nyt ollaan sitten EX.
ex anragonki kirjoitti:
Pidin eilen palstalla kevätsiivousta innoissani imuroin nimimerkkinikin roskiin,hyvä ettei mennyt koko suomi24.kin.Se on kevät sellaista,tunteet nousee pintaan.Nyt ollaan sitten EX.
Turhankin siistiksi paikat imuroit, joutui monta mukavaa viestiä pussiin. Tunteet ne meitä kaikkia liikuttaa, ilman niitä eloa varsinaista ei kait edes olisi...tuosta pääsis jo joihinkin humiksiin, mutten nyt lähde sitä polkua kulkemaan.
- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Turhankin siistiksi paikat imuroit, joutui monta mukavaa viestiä pussiin. Tunteet ne meitä kaikkia liikuttaa, ilman niitä eloa varsinaista ei kait edes olisi...tuosta pääsis jo joihinkin humiksiin, mutten nyt lähde sitä polkua kulkemaan.
Niin no,katsoin tuota juttuasi Ufo Foorumilla.Annan palautetta sitten myöhemmin,kun olen tutkinut niitä tarkemmin.
ex anragonki kirjoitti:
Niin no,katsoin tuota juttuasi Ufo Foorumilla.Annan palautetta sitten myöhemmin,kun olen tutkinut niitä tarkemmin.
Siispä jään tätä mielenkiinolla odottamaan, sillä aika vähiin on palaute kumminkin jäänynä aiemmin.
- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Siispä jään tätä mielenkiinolla odottamaan, sillä aika vähiin on palaute kumminkin jäänynä aiemmin.
tapahtumia on tuolla sivuillasi Foorumissa,luin sen kahteen kertaan läpi.On ollut elämässäsi paljon jännittäviä voisiko sanoa kohokohtia.Niin oletan että Terttu on se elämän kumppani.
Nuo väriä ja paikkaa vaihtavat kuut alkupaloina ja salama erikoisena yksityiskohtana ovat mielenkiintoisia.Puhumattakaan siitä pihalle laskeutuneesta kulkupelistä kaikkine valoineen ja äänineen,joka sitten häippäsi kuin tuhka tuuleen.On tapahtumia kerrakseen.
Sitten nuo tapahtumat ruotsin puolella johon liittyi kaunis musiikki(minullekin tuttua)tai voisko sanoa vetävä.Ja sitten monta hukassa olevaa tuntia elikkä siinä mahdollinen sieppaus. Ja kissaa ei sen koommin ole näkynyt,ovathan nämä merkillisiä tapahtumia.
Liikkkeelle lähtevät tähdet,itselläni unessa tuttuja.Monasti uni oli sellainen että heräsin tähti taivaan alla ja katselin tähtiä(siis unessa)kun ne alkoivat liikkumaan ja tekivät aivan kuin kuviota niin ehkä niillä haluttiin kertoa minulle jotain.Nämä unet tulivat joita näin monasti tuon musiikki kokemuksen jälkeen.
Tässä tätä juttua,en muista enää kaikkea kirjoittamaasi mutta taitaa pääkohdat olla.Ja toivotaan ettei tämä mene sille tö.....puolelle.Ollaan niin kuin ei oltaiskaan. ex anragonki kirjoitti:
tapahtumia on tuolla sivuillasi Foorumissa,luin sen kahteen kertaan läpi.On ollut elämässäsi paljon jännittäviä voisiko sanoa kohokohtia.Niin oletan että Terttu on se elämän kumppani.
Nuo väriä ja paikkaa vaihtavat kuut alkupaloina ja salama erikoisena yksityiskohtana ovat mielenkiintoisia.Puhumattakaan siitä pihalle laskeutuneesta kulkupelistä kaikkine valoineen ja äänineen,joka sitten häippäsi kuin tuhka tuuleen.On tapahtumia kerrakseen.
Sitten nuo tapahtumat ruotsin puolella johon liittyi kaunis musiikki(minullekin tuttua)tai voisko sanoa vetävä.Ja sitten monta hukassa olevaa tuntia elikkä siinä mahdollinen sieppaus. Ja kissaa ei sen koommin ole näkynyt,ovathan nämä merkillisiä tapahtumia.
Liikkkeelle lähtevät tähdet,itselläni unessa tuttuja.Monasti uni oli sellainen että heräsin tähti taivaan alla ja katselin tähtiä(siis unessa)kun ne alkoivat liikkumaan ja tekivät aivan kuin kuviota niin ehkä niillä haluttiin kertoa minulle jotain.Nämä unet tulivat joita näin monasti tuon musiikki kokemuksen jälkeen.
Tässä tätä juttua,en muista enää kaikkea kirjoittamaasi mutta taitaa pääkohdat olla.Ja toivotaan ettei tämä mene sille tö.....puolelle.Ollaan niin kuin ei oltaiskaan.Niin, onhan nuo osaltaan vaikuttanut siihen miksi olen niin vakuuttunut siitä ettemme ole ainoat jotka näpertelemme teknillisiä laitteita kasaan. Turha on kenenkään tulla sanomaan, ettei mitään rautaufoja ole, kun olen sellaista itsekkin toljottanut läheltä, ihmisten tekemäksi se tännekkin laskeutunut on todella vaikea mieltää. Ristiriitaisia tuntemuksia on varsinkin Ruotsissa sattuneen suhteen, kova hinta siitä kokemuksesta maksettiin.
( Kyllä, Terttu on elämäni valo, ei mene enää kauan siihen kun 30 vuotista yhteistä taivalta tulee täyteen, ja rakkaus, sehän vaan syvenee :). ).
Myöhemmin pälkähti sekin mieleen, että niitä väsäämiäni kuvia pääsee vielä katsomaan tuota alla olevaa linkkiä napsauttamalla, sieltä löytyy sitten vielä linkki josta saa puuttuvat Ruotsin tapaukseen liittyvät kuvat katsottua. Eihän ne kovin kummoisia, mutta sanonta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin kyllä nekin jotain sellaista kertoo mitä sanoin ei oikein onnistu välittämään.
Vaikea oli kuvien suhteen löytää hyvää balanssia, monen näytön kautta kulkivat niitä väsäilessäni. Se mikä niissä oli hankalaa oli se että joissain näytöissä ovat oikeita joulukuusia, näyttäen liikaakin ja joissain taasen menevät ihan "mössöksi" ja tietyt yksityiskohdat hukkuvat tyystin. Se niistä.
http://ufocasebook.conforums.com/index.cgi?board=reports&action=display&num=1249116552
Jos joku katsoo näitä meidän tuotoksia töryksi, niin törky on vain katsojan silmissä :).- Kiitos!
Käpymäki kirjoitti:
Niin, onhan nuo osaltaan vaikuttanut siihen miksi olen niin vakuuttunut siitä ettemme ole ainoat jotka näpertelemme teknillisiä laitteita kasaan. Turha on kenenkään tulla sanomaan, ettei mitään rautaufoja ole, kun olen sellaista itsekkin toljottanut läheltä, ihmisten tekemäksi se tännekkin laskeutunut on todella vaikea mieltää. Ristiriitaisia tuntemuksia on varsinkin Ruotsissa sattuneen suhteen, kova hinta siitä kokemuksesta maksettiin.
( Kyllä, Terttu on elämäni valo, ei mene enää kauan siihen kun 30 vuotista yhteistä taivalta tulee täyteen, ja rakkaus, sehän vaan syvenee :). ).
Myöhemmin pälkähti sekin mieleen, että niitä väsäämiäni kuvia pääsee vielä katsomaan tuota alla olevaa linkkiä napsauttamalla, sieltä löytyy sitten vielä linkki josta saa puuttuvat Ruotsin tapaukseen liittyvät kuvat katsottua. Eihän ne kovin kummoisia, mutta sanonta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin kyllä nekin jotain sellaista kertoo mitä sanoin ei oikein onnistu välittämään.
Vaikea oli kuvien suhteen löytää hyvää balanssia, monen näytön kautta kulkivat niitä väsäilessäni. Se mikä niissä oli hankalaa oli se että joissain näytöissä ovat oikeita joulukuusia, näyttäen liikaakin ja joissain taasen menevät ihan "mössöksi" ja tietyt yksityiskohdat hukkuvat tyystin. Se niistä.
http://ufocasebook.conforums.com/index.cgi?board=reports&action=display&num=1249116552
Jos joku katsoo näitä meidän tuotoksia töryksi, niin törky on vain katsojan silmissä :).Kuka on sanonut että tuotoksenne on törkyjä? Eiköhän tuo ollut ihan yleisesti kaikille tarkoitettu ja kaikki saa luvan siivota omat törkynsä!
Kiitos! kirjoitti:
Kuka on sanonut että tuotoksenne on törkyjä? Eiköhän tuo ollut ihan yleisesti kaikille tarkoitettu ja kaikki saa luvan siivota omat törkynsä!
Siten sen itse kyllä otin, siis että yleisesti, eikä sormella meidän suuntaan suinkaan osoitettu.
KV kirjoitti:
Lainaus: "Taisi olla e#3 joka tuolla jossain kirjoittikin varsin osuvasti, jotain siihen suuntaan, että jokaista uutta havaintoa tutkitaan niin kuin se olisi ainut laatuaan ja näin mitään kunnollista kokonaiskuvaa ei sitten pääse koskaan syntymäänkään. Sitten kun mennään itse havainnoitsijoihinkin, monet sanovat sen nähdyn todistaneen heille sen ettemme suinkaan ole yksin täällä, ja itsekkin yhdyn täysin siihen joukkoon. Todistelkoot he rauhassa, joilla tarvetta siihen on."
Kokonaiskuvaakin on tutkittu, mutta parhaimpana selityksenä pidetään yhä luonnollista selitystä. Yhdysvaltain ilmavoimat teetti aikoinaan tilastollisen tutkimuksen joka julkaistiin nimellä Project Blue Book Special Report No. 14. Condonin raporttia unohtamatta, jonka mukaan selittämättömätkin tapaukset voitaisiin selittää, jos käytettävissä olisi riittävästi tietoja. Näitä tutkimuksia voidaan pitää hieman ristiriitaisina keskenään. Condonin raportissa todetaan kuitenkin, ettei voida koskaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jonakin päivänä me todella saamme vieraita avaruudesta, vaikka silloiset uforaportit eivät todisteiksi riittäneetkään.
Blue Bookin raporttia sivuava keskutelu:
http://www.ufotutkimus.org/kunena/8-ufotutkimus-ja-arkipaeivaen-ilmioet/364-mitae-arvoa-selittaemaettae-jaeaeneillae-tapauksilla-onNimimerkki KV kirjoitti: ” Kokonaiskuvaakin on tutkittu, mutta parhaimpana selityksenä pidetään yhä luonnollista selitystä. Yhdysvaltain ilmavoimat teetti aikoinaan tilastollisen tutkimuksen joka julkaistiin nimellä Project Blue Book Special Report No. 14. Condonin raporttia unohtamatta, jonka mukaan selittämättömätkin tapaukset voitaisiin selittää, jos käytettävissä olisi riittävästi tietoja…”
BB:n vastaus: Tuota voi nyt kommentoida paljonkin. Lainaan taas pari pätkää kirjastani ” Tosiasioita ufoilmiöstä ” .:
” Tammikuu 1953(Battelle Memorial Institute):
Kysymystä "Mikä on oikein ufo?" tutkittiin jo intensiivisesti Battelle Memorial
Institutessa Columbuksessa,Ohiossa.Lisääntyvä havaintojen määrä oli saanut Air
Forcen ottamaan yhteyttä Battelleen,joka oli erittäin vaikutusvaltainen tieteellinen
instituutio,jotta se salassa tutkisi kaikki raportit joita oli saatu vuoden 1952 loppuun saakka, selvittääkseen erosivatko "Tuntemattomat" perusominaisuuksiltaan "Tunnistetuista".(Tämän tutkimuksen yllättävistä tuloksista katso lähde1)sivu 248).
Kun Battelle sai kuulla CIA:n aikomuksista kutsua kokoon Robertsonin paneelin
lähetettiin kiireellinen ja salainen,ja siitä syystä ei arkivoitu Blue Bookin arkistoon, sanoma CIA:lle.Tässä sanomassa suositeltiin nimenomaan että tiedemiesten kokoukset lykättäisiin kunnes Battellen tutkimukset olisi viety loppuun.Ei edes Battelle ymmärtänyt ettei se ollut tieteellinen tutkimus,vaan kansallinen turvallisuus,joka oli tärkeintä!Kuten saattoi odottaa, CIA jatkoi sunnitelmien mukaisesti.
Noin 4.000 raportista todettiin 799 niin "epäselviksi" tai vajaaksi ettei voitu saada
paljoakaan "faktoja" niistä,ja näin ollen jäljelle jäi 3.201 tapausta.Koska eräät niistä
olivat kaksoiskappaleita oli lopuksi jäljellä 2.199 erillistä tapausta joiden kanssa
tehdä työtä Battellessa.
Battellen raportti julkaistiin vasta vuonna 1955.
1)Sivu22,271-272,8)Sivu234-235,73)Sivu100-101,103-106,175)Sivu 173,587)Sivu 34-37, 954) Sivu 210.
Battellen tutkimusta kutsuttiin nimellä ' Project Stork' . 624) Sivu 107, 671) Sivu 76- 88, 1118) Sivu 131.
Jatkuu....seuraavassa viestissäB.Borg kirjoitti:
Nimimerkki KV kirjoitti: ” Kokonaiskuvaakin on tutkittu, mutta parhaimpana selityksenä pidetään yhä luonnollista selitystä. Yhdysvaltain ilmavoimat teetti aikoinaan tilastollisen tutkimuksen joka julkaistiin nimellä Project Blue Book Special Report No. 14. Condonin raporttia unohtamatta, jonka mukaan selittämättömätkin tapaukset voitaisiin selittää, jos käytettävissä olisi riittävästi tietoja…”

Jatkuu....seuraavassa viestissä1955(Battelle-instituutin ufotutkimus):
Battelle-instituutin ufotutkimus julkistettiin mutta vain pari sataa kopiota jaettiin
"virkakäyttöön".
Yhteensä 2.199 uforaporttia tutkittiin.Näistä 970 raporttia luokitettiin ERINOIMAISIKSI tai HYVIKSI,ja näistä luokitettiin 259,tai 27% "tunnistamattomiksi".Battelle vertaili tietokoneilla ufojen ominaisuuksia tunnettujen ilmiöiden ominaisuuksiin ja kysyi millä todennäköisyydellä ufot vastaavat tunnettuja ilmiöitä sellaisten ominaisuuksien nähden kuin
muoto,väri,nopeus,valon voimakkuus,lukumäärä ja havaintoaika..Vastaus todennäköisyydestä oli seuraava:
Muoto:Todennäköisyys pienempi kuin 1%.
Väri:Todennäköisyys pienempi kuin 1%.
Nopeus:Todennäköisyys paljon pienempi kuin 1%.
Valon voimakkuus:Todennäköisyys pienempi kuin 1%.
Lukumäärä:Todennäköisyys paljon pienempi kuin 1%.
Havaintoaika:Todennäköisyys pienempi kuin 1%.
"Kuitenkin on Battelle-tutkimuksen päätelmissä täysin oltu välittämättä niistä tuloksista mitä tilastolliset testit antoivat-aivan kuin niitä ei olisi olemassa.Miten voitaisiin muuten selittää seuraavaa päätelmää:´Ei voida tehdä mitään päätelmiä näiden testien tuloksista,koska ne eivät vahvista eivätkä kumoa että TUNNISTAMATTOMAT ovat toistaiseksi
TUNNISTAMATTOMIA TUNNETTUJA,vaikka
ne näyttävät osoittavan että suhteellisen harva TUNNISTAMATTOMISTA ovat tähtitieteellisiä ilmiöitä´".1)Sivu 269-270,499)Sivu 36-37,94,156, 653) Sivu 212- 213.
Battelle-instituutin tutkimuksen perusteella julkaistiin Project Blue Bookin Special
Report No.14, 5 toukokuuta 1955.
1)Sivu273,29)Sivu27,101)Sivu40,80),155)Sivu28,229)Sivu 110,305)Sivu 115,339)
Sivu xiii,340)Sivu 276-279,345)Sivu 200,253-254,347)Sivu 214,352)Sivu 48,403)Sivu267-269,498)Sivu 18,502)Sivu 115-116,587)Sivu 34-37, 666) Sivu 166- 169, 669) Sivu 13, 671) Sivu 76- 88, 680) Sivu 442, 695) Sivu 93- 95, 814) Sivu 211- 213, 819) Sivu 46, 159, 166, 177, 823) Sivu 75, 841) Sivu 27- 28, 980) Sivu 200, 1098) Sivu 98.
Special Report No.14:n johdosta annetussa lehdistötiedotteessa mennään sitäkin pidemmälle:"...pidetään erittäin epätodennäköisenä että jotkut ilmassa nähtyjen esineiden havainnoista perustuisi havaintoon teknisestä kehityksestä joka olisi tämän päivän tieteellisen osaamisen ulkopuolella".1)Sivu 270,177)Sivu 305-306,
181)Sivu 538,335)Sivu 5-6,402)Sivu 124-126,479)Sivu 15,603)Sivu 44-47, 768) Sivu 214- 216.
(Siitä huolimatta että kaikki lähteet joihin tekijä on tutustunut puhuvat Battelle-
instituutista ja sen tutkimuksesta niin Keyhoe kirjassaan 77) puhuu RAND-Corp.:ista.Keyhoe sanoo myös että RAND-Corp vuonna 1968 kirjoitti uuden uforaportin,ja että tämä uusi raportti olisi täydellinen vastakohta aikaisemmalle.Katso vuosi 1968-Tekijän huom.).77)Sivu 24,336)Sivu 243,515)Sivu 243. !”
Ja jos taas mennään Condon-komitean tutkimukseen niin on yleisesti tiedossa että Condonin lausunto on täydellisessä ristiriidassa itse tutkimuksen kanssa. Itse tutkimus jätti nimittäin 33,3 % tutkituista tapauksista selittämättä.- ds 1
B.Borg kirjoitti:
Nimimerkki KV kirjoitti: ” Kokonaiskuvaakin on tutkittu, mutta parhaimpana selityksenä pidetään yhä luonnollista selitystä. Yhdysvaltain ilmavoimat teetti aikoinaan tilastollisen tutkimuksen joka julkaistiin nimellä Project Blue Book Special Report No. 14. Condonin raporttia unohtamatta, jonka mukaan selittämättömätkin tapaukset voitaisiin selittää, jos käytettävissä olisi riittävästi tietoja…”
BB:n vastaus: Tuota voi nyt kommentoida paljonkin. Lainaan taas pari pätkää kirjastani ” Tosiasioita ufoilmiöstä ” .:
” Tammikuu 1953(Battelle Memorial Institute):
Kysymystä "Mikä on oikein ufo?" tutkittiin jo intensiivisesti Battelle Memorial
Institutessa Columbuksessa,Ohiossa.Lisääntyvä havaintojen määrä oli saanut Air
Forcen ottamaan yhteyttä Battelleen,joka oli erittäin vaikutusvaltainen tieteellinen
instituutio,jotta se salassa tutkisi kaikki raportit joita oli saatu vuoden 1952 loppuun saakka, selvittääkseen erosivatko "Tuntemattomat" perusominaisuuksiltaan "Tunnistetuista".(Tämän tutkimuksen yllättävistä tuloksista katso lähde1)sivu 248).
Kun Battelle sai kuulla CIA:n aikomuksista kutsua kokoon Robertsonin paneelin
lähetettiin kiireellinen ja salainen,ja siitä syystä ei arkivoitu Blue Bookin arkistoon, sanoma CIA:lle.Tässä sanomassa suositeltiin nimenomaan että tiedemiesten kokoukset lykättäisiin kunnes Battellen tutkimukset olisi viety loppuun.Ei edes Battelle ymmärtänyt ettei se ollut tieteellinen tutkimus,vaan kansallinen turvallisuus,joka oli tärkeintä!Kuten saattoi odottaa, CIA jatkoi sunnitelmien mukaisesti.
Noin 4.000 raportista todettiin 799 niin "epäselviksi" tai vajaaksi ettei voitu saada
paljoakaan "faktoja" niistä,ja näin ollen jäljelle jäi 3.201 tapausta.Koska eräät niistä
olivat kaksoiskappaleita oli lopuksi jäljellä 2.199 erillistä tapausta joiden kanssa
tehdä työtä Battellessa.
Battellen raportti julkaistiin vasta vuonna 1955.
1)Sivu22,271-272,8)Sivu234-235,73)Sivu100-101,103-106,175)Sivu 173,587)Sivu 34-37, 954) Sivu 210.
Battellen tutkimusta kutsuttiin nimellä ' Project Stork' . 624) Sivu 107, 671) Sivu 76- 88, 1118) Sivu 131.
Jatkuu....seuraavassa viestissä... hutkii. Mitens sen pitikään mennä...
http://www.wikileaks.org/
- noone_
... ni saatte sen päällisiä sitten kinastella:
http://www.elisanet.fi/tkp/x-files/se.htm
... niin, ja se ilmoituskin tuli joskus tehtyä... muista, montakymmentä vuotta siitä nyt on, mutta kuitenkin. ... ikänä vaan tullut mitään palautetta. Noh, ymmärtäähän sen...Palautetta annan...WOW! Mahtoi olla näky, ikimuistettava. Eihän tuollaiset kokemukset karkaa kopasta minnekkään, niin se vain on.
- tuossa.
Pallon poistumis tavassa on jotain tuttua.Seurasin satelliitin kulkua taivaalla.Kun tämän satelliitin yläpuolelle ilmestyi toinen kulkija, hetken päästä tämä välähti punaisen lieskan molemmille puolille ja ampaisi ylös jättäen jälkeensä lyhyen viivan ja häipyi.
Tämä tapahtui nytJoulunaikaan.Ja tamä tarina tosi,eikä mistään juutuupista kaivettua paskaa.
Mikä hattutemppu se oli sitä en lähde veikkaamaa. Noita tuollaisia tapahtumia voi ja pitääkin vaalia..harvassa ovat he jotka saavat vastaavaa koskaan kokea. Ei merkitse "ei oo:t" enää mitään näilläkään palstoilla. Itse nähty ja koettu, niitä ei voi kukaan koskaan riistää.
Nämä muut potkijat eivät sitten nähneet taikka kuulleet mitään pallon noustessa korkeuksiin?
(Olen niin tyytyväinen että sain itsestäni tuollaisen aloituksen ulos tänään, kun tulokseksi on jo tähän mennessä siunaantunut näin mielenkiintoista luettavaa. Toivottavasti useammatkin inspiroituvat kirjoittamaan.).- 1 X 2
tuossa. kirjoitti:
Pallon poistumis tavassa on jotain tuttua.Seurasin satelliitin kulkua taivaalla.Kun tämän satelliitin yläpuolelle ilmestyi toinen kulkija, hetken päästä tämä välähti punaisen lieskan molemmille puolille ja ampaisi ylös jättäen jälkeensä lyhyen viivan ja häipyi.
Tämä tapahtui nytJoulunaikaan.Ja tamä tarina tosi,eikä mistään juutuupista kaivettua paskaa.
Mikä hattutemppu se oli sitä en lähde veikkaamaa.Nopeutta saattoi siis olla melkoisesti.
Vaikket lähdekkään veikkaamaan, niin ilmoittamalla havainnosta tutkijoille saatat kuitenkin saada tuloksen selville. - veikkaaja.
1 X 2 kirjoitti:
Nopeutta saattoi siis olla melkoisesti.
Vaikket lähdekkään veikkaamaan, niin ilmoittamalla havainnosta tutkijoille saatat kuitenkin saada tuloksen selville.Joo voisihan sen sinnekin ilmoittaa,mutta ei se itse havaintoa muuksi muuta.Voisi se vastaus olla meteoriitti tai jokin avaruus romun sinkoutuminen ilmakehään.Tämä oli kyllä jotain muuta,nuo oranssin punaiset lieskat kahden puolen olivat soikiot.Joiden välistä sinkosi kirkas suora ohut viiva ylös ja koko kulkija häipyi.Nopeutta sillä oli ilmiön alussa saman verran kuin satelliitilla.
- 1 X 2
veikkaaja. kirjoitti:
Joo voisihan sen sinnekin ilmoittaa,mutta ei se itse havaintoa muuksi muuta.Voisi se vastaus olla meteoriitti tai jokin avaruus romun sinkoutuminen ilmakehään.Tämä oli kyllä jotain muuta,nuo oranssin punaiset lieskat kahden puolen olivat soikiot.Joiden välistä sinkosi kirkas suora ohut viiva ylös ja koko kulkija häipyi.Nopeutta sillä oli ilmiön alussa saman verran kuin satelliitilla.
Niin, ufoksihan se saattaa hyvinkin jäädä, mutta mitä useampi ilmoitus tukijoille saapuu, niin silloin kasvaa myös mahdollisuus sille, että samalle kohteelle ilmoitautuu useampi havainnoitsija ja sehän on pelkkää plussaa se.
- Tirlittan7
kokemus minulla nuoruudessani 70-luvulla! Samaa on myös se, että kukaan ei ole koskaan kommentoinut mitään, vaikka olen siitä raportoinut ainakin kolmelle eri taholle - SUT mukaanlukien. Turhauttavaa!
Mutta tiivistetysti vielä kerran: Elettiin 70-lukua. Me luokkaretkiläiset olimme bussissa matkalla Helsingistä Raumalle yöllä n. klo 02. Tarkkaa sijaintia en osaa sanoa. Suurin osa porukasta nukkui tai nuokkui, itse olin hereillä ja katselin ohikiitäviä tummia maisemia. Tultiin metsäaukeaman kohdalle - ja siellä se oli: jättimäinen kelta-oranssi-punainen symmetrisen pyöreä valopallo, joka leijui hiukan maanpinnan yläpuolella. Ehdin nähdä sen vain hetken (ja kajastuksena vielä puiden lomitse bussin edetessä), mutta näky syöpyi mieleeni. Pallo oli hiukan utuinen mutta silti selkeärajainen, ja se vaihtoi väriä punaisen ja keltaisen eri sävyissä portaattomasti liukuen alhaalta ylös, ylhäältä alas. Näytti kuin pallo olisi myös sykkinyt hieman. Sen pinta-alaa en osaa arvioida, mutta se oli suurempi (korkeampi) kuin takana olevat metsänreunan puut, ehkä se kertoo jotain.
Olin aivan äimänä näkemästäni, ja olen vieläkin. Bussissa takanani istunut rinnakkaisluokkalainen tyttö oli ollut hereillä ja näki sen myös, ja pohdimme ilmiötä koko loppumatkan. Harmittaa kun en yhtään muista kuka se tyttö oli, olisi mielenkiintoista kuulla muistaako hän lisää yksityiskohtia.
Kommentteja, kiitos! Onko tämän tyyppisistä jättipalloista havaintoja kellään muulla? Tirlittan7 kirjoitti:

Kommentteja, kiitos! Onko tämän tyyppisistä jättipalloista havaintoja kellään muulla?Katsotaan lohkeeko täällä kommentteja. Ikävä ettei mistään otettu takaisin päin yhteyttä. Hessdalenissa ainakin on nähty talon kokoluokkaa oleva valoilmiö, se tuli nyt päällimäisenä mieleen...
Niin tytöstä, muistuuko ketään siltä rinnakkaisluokalta mieleen, joka olisi vieläpä tavoitettavissa helpohkosti, luokkakuvia kun yleensä säilytetään, niin sähköpostin kautta voisi hän sen vaikka sinulle toimittaa, ja sitten ympyröisit vaikka tämän kyseisen tytön siitä ja paluupostin kautta kysyisit muistaako hän sitten tämän nimeä...jollain tuon suuntaisella toimella voisit tytön ehkä sitten lopuksi vaikka tavoittaa. Happy end.Tirlittan7 kirjoitti:
kokemus minulla nuoruudessani 70-luvulla! Samaa on myös se, että kukaan ei ole koskaan kommentoinut mitään, vaikka olen siitä raportoinut ainakin kolmelle eri taholle - SUT mukaanlukien. Turhauttavaa!
Mutta tiivistetysti vielä kerran: Elettiin 70-lukua. Me luokkaretkiläiset olimme bussissa matkalla Helsingistä Raumalle yöllä n. klo 02. Tarkkaa sijaintia en osaa sanoa. Suurin osa porukasta nukkui tai nuokkui, itse olin hereillä ja katselin ohikiitäviä tummia maisemia. Tultiin metsäaukeaman kohdalle - ja siellä se oli: jättimäinen kelta-oranssi-punainen symmetrisen pyöreä valopallo, joka leijui hiukan maanpinnan yläpuolella. Ehdin nähdä sen vain hetken (ja kajastuksena vielä puiden lomitse bussin edetessä), mutta näky syöpyi mieleeni. Pallo oli hiukan utuinen mutta silti selkeärajainen, ja se vaihtoi väriä punaisen ja keltaisen eri sävyissä portaattomasti liukuen alhaalta ylös, ylhäältä alas. Näytti kuin pallo olisi myös sykkinyt hieman. Sen pinta-alaa en osaa arvioida, mutta se oli suurempi (korkeampi) kuin takana olevat metsänreunan puut, ehkä se kertoo jotain.
Olin aivan äimänä näkemästäni, ja olen vieläkin. Bussissa takanani istunut rinnakkaisluokkalainen tyttö oli ollut hereillä ja näki sen myös, ja pohdimme ilmiötä koko loppumatkan. Harmittaa kun en yhtään muista kuka se tyttö oli, olisi mielenkiintoista kuulla muistaako hän lisää yksityiskohtia.
Kommentteja, kiitos! Onko tämän tyyppisistä jättipalloista havaintoja kellään muulla?Kiitos kun kerroit havainnostasi. Varmaankin ollut sätkähdyttävä näky, upea kerrassaan. SUT, en tiedä mikä on tilanne Ufohavaintotietokannan kanssa nyttemmin, kun Borg ei ole siitä huolehtimassa, kaiketi. Toivottovasti sitä ei missään nimessä päästetä menemään retuperälle. Se miksi tuosta nyt tässä mainitsin, on se että kehoittaisin aiemmista kerroista huolimatta täyttämään havaintoilmoituksen uudemman kerran, niin havaintosi saattaisi hyvinkin päästä sinnekkin kommentoitavaksi, ja useamman ihmisen tavoittasi siten myös. Kannattaa välillä käydä katsastamassa mikä tilanne sen suhteen on, ja kun näyttää sille että homma pelaa taasen, niin ei muuta kuin uutta ilmoitusta tulille :).
Aamun uuden myötä toivottelen rentouttavaa alkavaa Pääsiäisaikaa.- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Kiitos kun kerroit havainnostasi. Varmaankin ollut sätkähdyttävä näky, upea kerrassaan. SUT, en tiedä mikä on tilanne Ufohavaintotietokannan kanssa nyttemmin, kun Borg ei ole siitä huolehtimassa, kaiketi. Toivottovasti sitä ei missään nimessä päästetä menemään retuperälle. Se miksi tuosta nyt tässä mainitsin, on se että kehoittaisin aiemmista kerroista huolimatta täyttämään havaintoilmoituksen uudemman kerran, niin havaintosi saattaisi hyvinkin päästä sinnekkin kommentoitavaksi, ja useamman ihmisen tavoittasi siten myös. Kannattaa välillä käydä katsastamassa mikä tilanne sen suhteen on, ja kun näyttää sille että homma pelaa taasen, niin ei muuta kuin uutta ilmoitusta tulille :).
Aamun uuden myötä toivottelen rentouttavaa alkavaa Pääsiäisaikaa.On ollut aika iso palluska.Ja onko tuo pyöreä muoto,vain hämäystä mitä sieltä sisältä olisi paljastunut.Jos olisi päästy tutkimaan,sitä voi vain arvailla.Noro virus jyllää täysillä,ei tässä enenpää jaksa tällä kertaa.Vielä kumminkin linkki Ufo tutkimuksen historiaan:http://www.suomenufotutkijat.fi/historiaa/tutkimushistoriaa.php
- ex anragonki
ex anragonki kirjoitti:
On ollut aika iso palluska.Ja onko tuo pyöreä muoto,vain hämäystä mitä sieltä sisältä olisi paljastunut.Jos olisi päästy tutkimaan,sitä voi vain arvailla.Noro virus jyllää täysillä,ei tässä enenpää jaksa tällä kertaa.Vielä kumminkin linkki Ufo tutkimuksen historiaan:http://www.suomenufotutkijat.fi/historiaa/tutkimushistoriaa.php
http://www.suomenufotutkijat.fi/historiaa/tutkimushistoriaa.php
ex anragonki kirjoitti:
On ollut aika iso palluska.Ja onko tuo pyöreä muoto,vain hämäystä mitä sieltä sisältä olisi paljastunut.Jos olisi päästy tutkimaan,sitä voi vain arvailla.Noro virus jyllää täysillä,ei tässä enenpää jaksa tällä kertaa.Vielä kumminkin linkki Ufo tutkimuksen historiaan:http://www.suomenufotutkijat.fi/historiaa/tutkimushistoriaa.php
Jaksamusta käyn tässä nyt vain toivottamassa. Itse harrastin posliinin värjäämistä eilen illalla ja olo on vieläkin aika tyhjenynyt. Onneksi meni muutamassa tunnissa ohitse, ei menneet yöunet sen myötä piloille.
- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Jaksamusta käyn tässä nyt vain toivottamassa. Itse harrastin posliinin värjäämistä eilen illalla ja olo on vieläkin aika tyhjenynyt. Onneksi meni muutamassa tunnissa ohitse, ei menneet yöunet sen myötä piloille.
Alkaa tuo tauti jo helpottaa,oli kyllä kova vatsatauti enpä muista tälläistä kokeneeni vuosiin.Niin ja vaimo oli samassa taudissa.Onneksi hau hau tuo ihmisen paras ystävä antoi meille lohtua ja piristystä.
Tuosta tirlittan7 vielä jotain tuli mieleen,niin saattaahan se olla että tuota havaintoilmoitusta ei ole enää olemassa.Ei ollut siihen aikaan tietokoneita käytössä.Kyllähän se paperille kirjoitettukin säilyy.Tuon tapahtuman aikaan Tapani Kuninkas (edesmennyt) piti kirjaa näistä havainnoista.Tuohon itse havaintoon vielä,mieleeni tuli että ovatkohan nämä valopallot jonkinlaisia siirto välineitä tarkoitan siis siirtymistä vaikkapa Galagsista toiseen.No onhan se aika mielikuvituksellista mutta kaikki on mahdollista.
Mainitsit harrastavasi posliini maalausta.En aivan ole perillä tuosta tekniikasta,mutta eikös nuo esineet pidä lopuksi laittaa uuniin jossa niihin tulee lasitus.Jotenkin näin en aivan tarkkaan tiedä,on varmaan hyvä harrastus.Aika pitkäksi on tämä ketju kasvanut, voisit miettiä uuden aloituksen se voisi helpottaa lukemista.Tämä päivä on vielä otettava rauhallisesti.
Lumien sulamista seuraten. ex anragonki kirjoitti:

Lumien sulamista seuraten.Vatsataudit ovat kyllä todella ikäviä koettavia, onneksi rupeaa sielläkin tauti jo hellittämään, molemmilta. Saattoi hauvakin olla jo kovin huolissaan, kun sekä isäntä että emäntä sairastelivat yhtä aikaa. Vatsatautiinhan se minun posliinin värjäys myöskin liittyi, työstä kävi jo istuskelu, oksenneltua ei tällä kertaa tullut, viime kerta tasoitti kai puntit. Se taudeista.
Borg kertoi aiemmin siitä ettei oikein tiedä kuka selvittää ja mitäkin tapausta tai onko yleensä selvityksen alla. Oliko käytäntö ennen sitten paljon järjestäytyneempää sen suhteen, niin sitähän en tiedä, mutta jos ei ollut, niin hyvin saattoi jotkut ilmoitukset vaikka huomiota vaille jäädä. Ennen oli kaikki asiat paremmin, niinhän kuulee usein sanottavan, kaikkeen se ei kuitenkaan päde.
Suojakehä jonkinlainen saattoi myös olla kyseessä, puuhastelivat sen turvin aluksen ulkopuolella, napsien mukaansa näytteitä aukion kasveista sekä maaperästä. Mieli kuvittui tuollaisista kuvista ;).
Enää kesäänkään ole pitkälti, peipponen kävi jo eilen näyttäytymässä..
Saatan vielä joskus jonkin aloituksen tehdä, mutta milloin, niin sitä en osaakkaan sanoa.- 1618
Pihlaja67 kirjoitti:
Vatsataudit ovat kyllä todella ikäviä koettavia, onneksi rupeaa sielläkin tauti jo hellittämään, molemmilta. Saattoi hauvakin olla jo kovin huolissaan, kun sekä isäntä että emäntä sairastelivat yhtä aikaa. Vatsatautiinhan se minun posliinin värjäys myöskin liittyi, työstä kävi jo istuskelu, oksenneltua ei tällä kertaa tullut, viime kerta tasoitti kai puntit. Se taudeista.
Borg kertoi aiemmin siitä ettei oikein tiedä kuka selvittää ja mitäkin tapausta tai onko yleensä selvityksen alla. Oliko käytäntö ennen sitten paljon järjestäytyneempää sen suhteen, niin sitähän en tiedä, mutta jos ei ollut, niin hyvin saattoi jotkut ilmoitukset vaikka huomiota vaille jäädä. Ennen oli kaikki asiat paremmin, niinhän kuulee usein sanottavan, kaikkeen se ei kuitenkaan päde.
Suojakehä jonkinlainen saattoi myös olla kyseessä, puuhastelivat sen turvin aluksen ulkopuolella, napsien mukaansa näytteitä aukion kasveista sekä maaperästä. Mieli kuvittui tuollaisista kuvista ;).
Enää kesäänkään ole pitkälti, peipponen kävi jo eilen näyttäytymässä..
Saatan vielä joskus jonkin aloituksen tehdä, mutta milloin, niin sitä en osaakkaan sanoa.selvisi vastauksesta,posliini maalausta kannattaa harrastaa kerran vuodessa tai harvemmin kiitos selvennyksestä.Ex anragonki.
- noone_
Pihlaja67 kirjoitti:
Noita tuollaisia tapahtumia voi ja pitääkin vaalia..harvassa ovat he jotka saavat vastaavaa koskaan kokea. Ei merkitse "ei oo:t" enää mitään näilläkään palstoilla. Itse nähty ja koettu, niitä ei voi kukaan koskaan riistää.
Nämä muut potkijat eivät sitten nähneet taikka kuulleet mitään pallon noustessa korkeuksiin?
(Olen niin tyytyväinen että sain itsestäni tuollaisen aloituksen ulos tänään, kun tulokseksi on jo tähän mennessä siunaantunut näin mielenkiintoista luettavaa. Toivottavasti useammatkin inspiroituvat kirjoittamaan.).... ala sen kummemmin, jotkin asiat vain on.
Kaverilla olisi kertomista, mutta on oma asiansa. - noone_
Tirlittan7 kirjoitti:
kokemus minulla nuoruudessani 70-luvulla! Samaa on myös se, että kukaan ei ole koskaan kommentoinut mitään, vaikka olen siitä raportoinut ainakin kolmelle eri taholle - SUT mukaanlukien. Turhauttavaa!
Mutta tiivistetysti vielä kerran: Elettiin 70-lukua. Me luokkaretkiläiset olimme bussissa matkalla Helsingistä Raumalle yöllä n. klo 02. Tarkkaa sijaintia en osaa sanoa. Suurin osa porukasta nukkui tai nuokkui, itse olin hereillä ja katselin ohikiitäviä tummia maisemia. Tultiin metsäaukeaman kohdalle - ja siellä se oli: jättimäinen kelta-oranssi-punainen symmetrisen pyöreä valopallo, joka leijui hiukan maanpinnan yläpuolella. Ehdin nähdä sen vain hetken (ja kajastuksena vielä puiden lomitse bussin edetessä), mutta näky syöpyi mieleeni. Pallo oli hiukan utuinen mutta silti selkeärajainen, ja se vaihtoi väriä punaisen ja keltaisen eri sävyissä portaattomasti liukuen alhaalta ylös, ylhäältä alas. Näytti kuin pallo olisi myös sykkinyt hieman. Sen pinta-alaa en osaa arvioida, mutta se oli suurempi (korkeampi) kuin takana olevat metsänreunan puut, ehkä se kertoo jotain.
Olin aivan äimänä näkemästäni, ja olen vieläkin. Bussissa takanani istunut rinnakkaisluokkalainen tyttö oli ollut hereillä ja näki sen myös, ja pohdimme ilmiötä koko loppumatkan. Harmittaa kun en yhtään muista kuka se tyttö oli, olisi mielenkiintoista kuulla muistaako hän lisää yksityiskohtia.
Kommentteja, kiitos! Onko tämän tyyppisistä jättipalloista havaintoja kellään muulla?Nonni... siitäs sait ;D Join the Club.
... taas, aleta silti mitään yhdistystä perustamaan :) - ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Vatsataudit ovat kyllä todella ikäviä koettavia, onneksi rupeaa sielläkin tauti jo hellittämään, molemmilta. Saattoi hauvakin olla jo kovin huolissaan, kun sekä isäntä että emäntä sairastelivat yhtä aikaa. Vatsatautiinhan se minun posliinin värjäys myöskin liittyi, työstä kävi jo istuskelu, oksenneltua ei tällä kertaa tullut, viime kerta tasoitti kai puntit. Se taudeista.
Borg kertoi aiemmin siitä ettei oikein tiedä kuka selvittää ja mitäkin tapausta tai onko yleensä selvityksen alla. Oliko käytäntö ennen sitten paljon järjestäytyneempää sen suhteen, niin sitähän en tiedä, mutta jos ei ollut, niin hyvin saattoi jotkut ilmoitukset vaikka huomiota vaille jäädä. Ennen oli kaikki asiat paremmin, niinhän kuulee usein sanottavan, kaikkeen se ei kuitenkaan päde.
Suojakehä jonkinlainen saattoi myös olla kyseessä, puuhastelivat sen turvin aluksen ulkopuolella, napsien mukaansa näytteitä aukion kasveista sekä maaperästä. Mieli kuvittui tuollaisista kuvista ;).
Enää kesäänkään ole pitkälti, peipponen kävi jo eilen näyttäytymässä..
Saatan vielä joskus jonkin aloituksen tehdä, mutta milloin, niin sitä en osaakkaan sanoa.Tänään sitä voisi väsätä jos jonkinlaisia juttuja,onhan se aika vuodesta että voisi aprillata vaan siihen ei nyt mennä.Vieläkin tässä on kahden vaiheilla ollakko vai ei olla,siis maalaus puuhat jatkuu.
Aika paljon tälle palstalle kertynyt Keskisen suomen juttuja.Onkohan tämä alue jotenkin vilkkaanpaa tällä saralla,vai johtuuko se vain aloittajaan samaistumisesta(meniköhän oikein)ihmiset uskaltavat avautua oman maakunnan paltalaiselle.Voihan noita havainto kokemuksia olla muualla yhä paljon.Kun niistä vain saisi kerrottua.
Niin se tuo pääsiäinen vaan tulla tupsahti eteen ja kaikki valmistelut on vielä tekemättä.Vaan kyllä se taitaa ohitus tapahtua suuremmin valmistelemattakin.Kyllä kai se on ostosmatka tehtävä tuonne cityyn jos vaikka mämmiä ja konjakkia vatsalääkkeeksi.heh...en ole vielä pajunkissoja nähnyt onkohan niitä.Hyvää pääsiäisen aikaa! ex anragonki kirjoitti:
Tänään sitä voisi väsätä jos jonkinlaisia juttuja,onhan se aika vuodesta että voisi aprillata vaan siihen ei nyt mennä.Vieläkin tässä on kahden vaiheilla ollakko vai ei olla,siis maalaus puuhat jatkuu.
Aika paljon tälle palstalle kertynyt Keskisen suomen juttuja.Onkohan tämä alue jotenkin vilkkaanpaa tällä saralla,vai johtuuko se vain aloittajaan samaistumisesta(meniköhän oikein)ihmiset uskaltavat avautua oman maakunnan paltalaiselle.Voihan noita havainto kokemuksia olla muualla yhä paljon.Kun niistä vain saisi kerrottua.
Niin se tuo pääsiäinen vaan tulla tupsahti eteen ja kaikki valmistelut on vielä tekemättä.Vaan kyllä se taitaa ohitus tapahtua suuremmin valmistelemattakin.Kyllä kai se on ostosmatka tehtävä tuonne cityyn jos vaikka mämmiä ja konjakkia vatsalääkkeeksi.heh...en ole vielä pajunkissoja nähnyt onkohan niitä.Hyvää pääsiäisen aikaa!Pariin otteeseen olen jo lähes langennut, varani vaikka pitää olen yrittänyt. Suhtauduin jo siihen itellan skannaus operaatioonkin jonkin moisena ennenaikaisena aprillipilana, alkaahan se joulumyyntikin jo lähes kesällä..
Vatsaan kannattasi ohjastaa niitä maitohappobakteerita, niitä ihan kapseliin sulottuja, myös hiilitabletit hillitsee menoa osaltaan, raakaa kananmunaa käyttivät ennen ainakin, miten lie sitten nykypäivänä säilynyt käytännössä tapa se.
Pidän aina muutamia joulu, pääsiäis ja halloweeni koristeita vuoden ympäri, vältän täten sen stressin tulon, koska jotain on sentään juhlia juhlistamassa, jos hiipimään pääsee päiväys yllättäen. Amaryllikset ja Joulukaktukset kukkivat melkolailla oikeaan aikaan myöskin, Halloweeni kukkaa en oikein tiedä, kallako lie olisi käypä?
Pajunkissoja on tullut nähtyä jo kauan sitten vaiheen ylittäneitä, pyöreesti kuukausi takaperin, joka tuntui perin oudolta.
Antenni katolla, liittymän tarjoaja meni vaihtoon, nyt pelittää jokseenkin. Välillä 3G pätkii, mutta tarkemmalla suuntauksella hoitunee kuntoon.
Uudella maalla kai eniten havaintoja tehdään, mutta ei niistä todellakaan pulaa tunnu olevan Keskisessä suomessakaan. Missä päin Suomea asustelevat kaikkein herkemmin omista havainnoista kertovat sitten lienee? onkohan minkäänlaisia tilastojen sen suhteen tehtykkään...esimerkiksi Paasiveden piruista ovat seudun asukkaat kait kovin vaitonaisia, kuvan sellaisen olen ainakin saanut, kyseessä pieni alue kylläkin vain, mutta kuitenkin.
Tällainen foorumi on kyllä mainio paikka kertoila näkemästään, kun voi halutessaan sitten tosiaankin anonyyminä täysin olla. Silmille hyppijät ovat sitten se mahdollinen haittapuoli, mutta kun pysyy totuudessa, eikä lähde värittämään (väritykset voi talon seinään tai niihin värityskirjoihin), tarkoitan värittämällä sitä ettei niitä hiukan epävarmoja muistikuvia yritä 100% totena tuoda väkisin esille, vaan tyytyy ne sitten myöskin epävarmoina esittämään, kuten kait tapana myöskin on. Silmille hyppijät (ne mahdolliset) pitäisi vain osata jättää omaan arvoonsa, niin hyvää tulee.
Hyvää pääsiäisen aikaa myös sinne. Hyvää pääsiäisen aikaa myös kaikille palstalaisille täten toivotan lopuksi, HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ !!!- mmm mämmii
Pihlaja67 kirjoitti:
Vatsataudit ovat kyllä todella ikäviä koettavia, onneksi rupeaa sielläkin tauti jo hellittämään, molemmilta. Saattoi hauvakin olla jo kovin huolissaan, kun sekä isäntä että emäntä sairastelivat yhtä aikaa. Vatsatautiinhan se minun posliinin värjäys myöskin liittyi, työstä kävi jo istuskelu, oksenneltua ei tällä kertaa tullut, viime kerta tasoitti kai puntit. Se taudeista.
Borg kertoi aiemmin siitä ettei oikein tiedä kuka selvittää ja mitäkin tapausta tai onko yleensä selvityksen alla. Oliko käytäntö ennen sitten paljon järjestäytyneempää sen suhteen, niin sitähän en tiedä, mutta jos ei ollut, niin hyvin saattoi jotkut ilmoitukset vaikka huomiota vaille jäädä. Ennen oli kaikki asiat paremmin, niinhän kuulee usein sanottavan, kaikkeen se ei kuitenkaan päde.
Suojakehä jonkinlainen saattoi myös olla kyseessä, puuhastelivat sen turvin aluksen ulkopuolella, napsien mukaansa näytteitä aukion kasveista sekä maaperästä. Mieli kuvittui tuollaisista kuvista ;).
Enää kesäänkään ole pitkälti, peipponen kävi jo eilen näyttäytymässä..
Saatan vielä joskus jonkin aloituksen tehdä, mutta milloin, niin sitä en osaakkaan sanoa.http://www.suomenufotutkijat.fi/sutforum2/viewtopic.php?f=3&t=2678&sid=990020907d4269e91f30e81ae894ef83
jo sinne on soppa syntynyt. - ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Pariin otteeseen olen jo lähes langennut, varani vaikka pitää olen yrittänyt. Suhtauduin jo siihen itellan skannaus operaatioonkin jonkin moisena ennenaikaisena aprillipilana, alkaahan se joulumyyntikin jo lähes kesällä..
Vatsaan kannattasi ohjastaa niitä maitohappobakteerita, niitä ihan kapseliin sulottuja, myös hiilitabletit hillitsee menoa osaltaan, raakaa kananmunaa käyttivät ennen ainakin, miten lie sitten nykypäivänä säilynyt käytännössä tapa se.
Pidän aina muutamia joulu, pääsiäis ja halloweeni koristeita vuoden ympäri, vältän täten sen stressin tulon, koska jotain on sentään juhlia juhlistamassa, jos hiipimään pääsee päiväys yllättäen. Amaryllikset ja Joulukaktukset kukkivat melkolailla oikeaan aikaan myöskin, Halloweeni kukkaa en oikein tiedä, kallako lie olisi käypä?
Pajunkissoja on tullut nähtyä jo kauan sitten vaiheen ylittäneitä, pyöreesti kuukausi takaperin, joka tuntui perin oudolta.
Antenni katolla, liittymän tarjoaja meni vaihtoon, nyt pelittää jokseenkin. Välillä 3G pätkii, mutta tarkemmalla suuntauksella hoitunee kuntoon.
Uudella maalla kai eniten havaintoja tehdään, mutta ei niistä todellakaan pulaa tunnu olevan Keskisessä suomessakaan. Missä päin Suomea asustelevat kaikkein herkemmin omista havainnoista kertovat sitten lienee? onkohan minkäänlaisia tilastojen sen suhteen tehtykkään...esimerkiksi Paasiveden piruista ovat seudun asukkaat kait kovin vaitonaisia, kuvan sellaisen olen ainakin saanut, kyseessä pieni alue kylläkin vain, mutta kuitenkin.
Tällainen foorumi on kyllä mainio paikka kertoila näkemästään, kun voi halutessaan sitten tosiaankin anonyyminä täysin olla. Silmille hyppijät ovat sitten se mahdollinen haittapuoli, mutta kun pysyy totuudessa, eikä lähde värittämään (väritykset voi talon seinään tai niihin värityskirjoihin), tarkoitan värittämällä sitä ettei niitä hiukan epävarmoja muistikuvia yritä 100% totena tuoda väkisin esille, vaan tyytyy ne sitten myöskin epävarmoina esittämään, kuten kait tapana myöskin on. Silmille hyppijät (ne mahdolliset) pitäisi vain osata jättää omaan arvoonsa, niin hyvää tulee.
Hyvää pääsiäisen aikaa myös sinne. Hyvää pääsiäisen aikaa myös kaikille palstalaisille täten toivotan lopuksi, HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ !!!tänään aamu valkeni sumuisena ja hämäränä.Tänään oli se päivä kun oli lähdettävä ajelemaan kohti Pääkaupunkin sivukylää toivottamaan nuorimmalle veljelle terveiset tuntemattomalle niin sanotulle viimeiselle matkalle,se on matka josta emme kovin paljon tiedä.Se tunne mikä jäi päällimmäiseksi tuon reissun jälkeen oli että ehkä se kaikki ei kumminkaan ollut tässä,niin loputtomalta kuin se tuntuukin.
Nyt ei sitten muuta. ex anragonki kirjoitti:
tänään aamu valkeni sumuisena ja hämäränä.Tänään oli se päivä kun oli lähdettävä ajelemaan kohti Pääkaupunkin sivukylää toivottamaan nuorimmalle veljelle terveiset tuntemattomalle niin sanotulle viimeiselle matkalle,se on matka josta emme kovin paljon tiedä.Se tunne mikä jäi päällimmäiseksi tuon reissun jälkeen oli että ehkä se kaikki ei kumminkaan ollut tässä,niin loputtomalta kuin se tuntuukin.
Nyt ei sitten muuta.Näinä koettelemusten aikana kovasti toivottelen jaksamusta ja voimia sinne teille. Sama tunne on sille ettei tämä elämä ole kaikki vain tässä, vaan jatkuu jollain tavalla aikanaan toisaalla. Muistot elää. Osanottoni.
- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Näinä koettelemusten aikana kovasti toivottelen jaksamusta ja voimia sinne teille. Sama tunne on sille ettei tämä elämä ole kaikki vain tässä, vaan jatkuu jollain tavalla aikanaan toisaalla. Muistot elää. Osanottoni.
tuntuu vähän kuin ei osaisi kirjoittaa tämän tauon jälkeen.Nyt on ajateltava valoisia asioita ei passaa jäädä paikalleen polkemaan.Kirjoitit tuolla aikaisemmin totuudessa pysymisessä,olen kanssasi samaa mieltä.Yksi asia mikä jäi mieltäni vaivaamaan on kertomani unien näkeminen se ei saattanut mennä aivan kerrotun lailla.Semmoisia unia kumminkin näin ja kun siitä on aikaa,saattaa olla että ei aivan mennyt kuten unessa mutta ei suuresti muunneltu.Kaikki muu kertomani on kyllä itse koettua.
Tommoinen asia tuli mieleen kun miettii elämän toden näköisyyttä maailman kaikkeudessa niin tähdet siis lähes kaikki ovat aurinkoja joiden ympärillä sitten saattaa olla elämälle otollisia kiertolaisia.Luultavasti onkin ja niitä on paljon,se vuoksi näissä Ufo ilmiöissä ei ole kummasteltavaa.Olet varmaan lukenut Käpymäen kanssa käymiäni keskusteluja,erikoisia valoja jyväskylässä ja erikoisesti käyttääntyvät katuvalot.En osaa niitä selittää.
Niin antenni on katolla ,joko suuntaus on suoritettu?No ei tässä nyt muuta tule mieleen kuin sulatellaan mämmit jä kohti vappua. ex anragonki kirjoitti:
tuntuu vähän kuin ei osaisi kirjoittaa tämän tauon jälkeen.Nyt on ajateltava valoisia asioita ei passaa jäädä paikalleen polkemaan.Kirjoitit tuolla aikaisemmin totuudessa pysymisessä,olen kanssasi samaa mieltä.Yksi asia mikä jäi mieltäni vaivaamaan on kertomani unien näkeminen se ei saattanut mennä aivan kerrotun lailla.Semmoisia unia kumminkin näin ja kun siitä on aikaa,saattaa olla että ei aivan mennyt kuten unessa mutta ei suuresti muunneltu.Kaikki muu kertomani on kyllä itse koettua.
Tommoinen asia tuli mieleen kun miettii elämän toden näköisyyttä maailman kaikkeudessa niin tähdet siis lähes kaikki ovat aurinkoja joiden ympärillä sitten saattaa olla elämälle otollisia kiertolaisia.Luultavasti onkin ja niitä on paljon,se vuoksi näissä Ufo ilmiöissä ei ole kummasteltavaa.Olet varmaan lukenut Käpymäen kanssa käymiäni keskusteluja,erikoisia valoja jyväskylässä ja erikoisesti käyttääntyvät katuvalot.En osaa niitä selittää.
Niin antenni on katolla ,joko suuntaus on suoritettu?No ei tässä nyt muuta tule mieleen kuin sulatellaan mämmit jä kohti vappua.Muutama jakso kun jää jostakin sarjasta pois välistä, niin vähän sitä ajattelee, että näinköhän sitä on ihan ulalla, eikä enää pääse kärryille ollenkaan, huoli sellainen on tähän päivään saakka osoittautunut turhaksi. Eiköhän se päde palstalle kirjoittamiseenkin, huoletta heittäytyy taasen mukaan vaan, niin virta vie.
Niin, kyllähän paikkoja riittää mihinkä elämää on voinut syntyä..ei taida kovinkaan moni enää nykyään harata sellaisessa hanakasti vastaan. Välimatkat ne sitten tuottaa osan ajatuksissa kovastikkin tuskaa, syyttä suotta, sillä jotkuthan ne ongelmat ovat jo ratkaisseet ja vierailut ovat näistä selvä osoitus, ja täten voi päätellä että myöskin ihmiset jossain vaiheessa kykenevät samaan.
Jokseenkin pimeässä paikassa elävät ne ihmiset jotka epäilevät, että kaikki näitä vierailijoiden laitteita selvästi nähneet ovat erehtyneet taikka jotenkin muuten harhaisia jne.. Toivossa on hyvä elää, että suuntaus muuttuisi ja tervettä kiinnostusta tulisi enemmän kuvaan mukaan.
Käydyt keskustelut olen aika tarkkaan käynyt läpi ja mielenkiintoista luettavaahan ne on tarjonnut. Onko muissa laitteissa katuvalojen ja kassojen lisäksi esiintynyt häiriötä, vaikkapa stereoiden taikka television kanssa? Sen olen huomannut että jonain päivinä tuota staattista sähköä on kertynyt kaikkialle, kun aina vaan räpsii. Seuraavana päivänä samoissa kamppeissa kulkiessa ei sitten taas säkeinöikkään ollenkaan :).
Antenni on saanut nököttää toistaiseksi rauhassa, kun on tuota vettä sadellut sen verran tiheään, eräänä kauniina päivänä...sitten loppusäätö. Sisätiloissa on kuitenkin riittänyt puuhaamista ihan mukavasti, huomenna pitäisikin sitten hakea kipsilevyjä sun muuta, jotta saa hommia jatkettua.
Mämmituokkosta ei edellisellä kauppareisulla sattunutkaan kohalle, joten se perinne jäi, mutta luumuhilloa löytyi, joten joulutorttuja sitten tässä ainakin, hieman ennen aikojaan kahvin kera nautitaan :D
Valoisuutta sinne.- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Muutama jakso kun jää jostakin sarjasta pois välistä, niin vähän sitä ajattelee, että näinköhän sitä on ihan ulalla, eikä enää pääse kärryille ollenkaan, huoli sellainen on tähän päivään saakka osoittautunut turhaksi. Eiköhän se päde palstalle kirjoittamiseenkin, huoletta heittäytyy taasen mukaan vaan, niin virta vie.
Niin, kyllähän paikkoja riittää mihinkä elämää on voinut syntyä..ei taida kovinkaan moni enää nykyään harata sellaisessa hanakasti vastaan. Välimatkat ne sitten tuottaa osan ajatuksissa kovastikkin tuskaa, syyttä suotta, sillä jotkuthan ne ongelmat ovat jo ratkaisseet ja vierailut ovat näistä selvä osoitus, ja täten voi päätellä että myöskin ihmiset jossain vaiheessa kykenevät samaan.
Jokseenkin pimeässä paikassa elävät ne ihmiset jotka epäilevät, että kaikki näitä vierailijoiden laitteita selvästi nähneet ovat erehtyneet taikka jotenkin muuten harhaisia jne.. Toivossa on hyvä elää, että suuntaus muuttuisi ja tervettä kiinnostusta tulisi enemmän kuvaan mukaan.
Käydyt keskustelut olen aika tarkkaan käynyt läpi ja mielenkiintoista luettavaahan ne on tarjonnut. Onko muissa laitteissa katuvalojen ja kassojen lisäksi esiintynyt häiriötä, vaikkapa stereoiden taikka television kanssa? Sen olen huomannut että jonain päivinä tuota staattista sähköä on kertynyt kaikkialle, kun aina vaan räpsii. Seuraavana päivänä samoissa kamppeissa kulkiessa ei sitten taas säkeinöikkään ollenkaan :).
Antenni on saanut nököttää toistaiseksi rauhassa, kun on tuota vettä sadellut sen verran tiheään, eräänä kauniina päivänä...sitten loppusäätö. Sisätiloissa on kuitenkin riittänyt puuhaamista ihan mukavasti, huomenna pitäisikin sitten hakea kipsilevyjä sun muuta, jotta saa hommia jatkettua.
Mämmituokkosta ei edellisellä kauppareisulla sattunutkaan kohalle, joten se perinne jäi, mutta luumuhilloa löytyi, joten joulutorttuja sitten tässä ainakin, hieman ennen aikojaan kahvin kera nautitaan :D
Valoisuutta sinne.niin tässä sitä ajan virrassa aikamme porskutellaan ja sitten hypätään pois.Mutta se onkin jo sitten eri juttu.Ufo havainnoissa on ollut hijaisempi kausi saas nähdä kuinka kauan sitä jatkuu ennen kuin jostain päin pomsahtaa uutta tietoa.Aurinkon aktiivisuudessa oli eilen piikki.Tuo mittari joka mittaaa aurinkotuulta nousi eilen 800 kun se nyt näyttää 600 niinpä Varaktori arveli Ufo ilmiöiden saattavan kasvaa lähi päivinä.Saatta olla jotain sähkölaite häiriötä ja revontulia pohjoisessa.Tuo mittari löytyy Nasan Soho sivuilta:http://sohowww.nascom.nasa.gov/data/realtime-images.htm en tiedä toimiiko tämä linkki jostain syystä aika monasti ei.
Joo on tosiaan stereot menneet joskus keskellä yötä päälle ja herätty yölliseen musikkiin.En tiedä onko näillä yhteyttä keskenään.Nythän tultiinkin alueelle joka on myös jonkinlainen sähköinen ilmiö.Vesisuoni tutkimus ja varvun toimivuus itselläni varpu toimii.Se on kyllä ilmiö jota en osaa tarkemmin selvittää,olen kuullut että olisi kehitetty mittarikin se toteamiseksi.
tuo remontin teko onkin tuttu alue,gyproc levyä seinään ja kattoon.Kattoon käypi se N levy ja seinään mieluimmin EK kyllä itsellä seinässäkin N levy ja hyvin on kestänyt.Sitten on sitä saneraus Gyproc levyä.Kyllä nykyään tuosta materiaalista on jo yli tarjontaa.Muista ottaa ruuveja oikean sorttisia N levylle trumpetti kantaiset ja EK vastakierre ruuvi.Niin ja tasoitteet sauman tekoon nykyään käytetään taas paperi nauhaa kuten 30vuotta sitten.Sittenpä vaan maalia tai tapettia pintaan.Kannattaa rimottaa seinä jos on mutkia.
Huonoa oli mämmit tänä vuonna saattoi ollakin sellaista vuosikertaa.Mutta kyllä siitä hyvät tortut tuli.Tämä sitten pääsiäisestä tällä kertaa,nyt on lähdettävä ulos puuhastelemaan polttopuiden kanssa.Iloista remonttimieltä ja kittiä jiiriin! ex anragonki kirjoitti:
niin tässä sitä ajan virrassa aikamme porskutellaan ja sitten hypätään pois.Mutta se onkin jo sitten eri juttu.Ufo havainnoissa on ollut hijaisempi kausi saas nähdä kuinka kauan sitä jatkuu ennen kuin jostain päin pomsahtaa uutta tietoa.Aurinkon aktiivisuudessa oli eilen piikki.Tuo mittari joka mittaaa aurinkotuulta nousi eilen 800 kun se nyt näyttää 600 niinpä Varaktori arveli Ufo ilmiöiden saattavan kasvaa lähi päivinä.Saatta olla jotain sähkölaite häiriötä ja revontulia pohjoisessa.Tuo mittari löytyy Nasan Soho sivuilta:http://sohowww.nascom.nasa.gov/data/realtime-images.htm en tiedä toimiiko tämä linkki jostain syystä aika monasti ei.
Joo on tosiaan stereot menneet joskus keskellä yötä päälle ja herätty yölliseen musikkiin.En tiedä onko näillä yhteyttä keskenään.Nythän tultiinkin alueelle joka on myös jonkinlainen sähköinen ilmiö.Vesisuoni tutkimus ja varvun toimivuus itselläni varpu toimii.Se on kyllä ilmiö jota en osaa tarkemmin selvittää,olen kuullut että olisi kehitetty mittarikin se toteamiseksi.
tuo remontin teko onkin tuttu alue,gyproc levyä seinään ja kattoon.Kattoon käypi se N levy ja seinään mieluimmin EK kyllä itsellä seinässäkin N levy ja hyvin on kestänyt.Sitten on sitä saneraus Gyproc levyä.Kyllä nykyään tuosta materiaalista on jo yli tarjontaa.Muista ottaa ruuveja oikean sorttisia N levylle trumpetti kantaiset ja EK vastakierre ruuvi.Niin ja tasoitteet sauman tekoon nykyään käytetään taas paperi nauhaa kuten 30vuotta sitten.Sittenpä vaan maalia tai tapettia pintaan.Kannattaa rimottaa seinä jos on mutkia.
Huonoa oli mämmit tänä vuonna saattoi ollakin sellaista vuosikertaa.Mutta kyllä siitä hyvät tortut tuli.Tämä sitten pääsiäisestä tällä kertaa,nyt on lähdettävä ulos puuhastelemaan polttopuiden kanssa.Iloista remonttimieltä ja kittiä jiiriin!Ehkä media on ruvennut jarruttelemaan ufojuttujen julkaisussa, ja täytyy sanoa että ihan syystä, jos siis tahallista, sillä niin paljon on höttöä ollut, että kyllähän niille julkaisuille harakatkin räkättää. Harvemmin ja laadukkaampaa, niin mikäs niitä olisi lukiessa.
Mutta muuttuisiko maailma suuntaan tai toiseen, vaikka jokin Colaressia vastaava tapahtuisi nykyään, näyttämönä vaikkapa sitten jokin Saksalainen kylä? Taikauskoisia eivät luultavasti olisi, mutta ehkä sillä kylällä olisi sitten oma panimo, niin siitähän voisi sitten vaikka päätellä sellaista, että oluthan siellä vuolaana virtaa ja laulu raikaa aina vaan. Ufohavainnot olisivat luonnollisesti seurausta siitä sitten ainoastaan. Valokuvat ja videot, niillä ei olisi mitään merkitystä, sillä kaikkihan niitä nykyään osaa väärentää.
Tarinaa suoltaisivat yhteistuumin, jotta turisteja paikalle virtaisi ja sellaisen virran kaikkein tärkein anti olisi ilman muuta kylään jäävä raha. Yöpymiset, ruokailut, matkamuistot, kiertoajelut jne. "Willkommen bei der Deutschen Roswell."
Kun olisi selkeä sää, niin saattaisi niitä revontulia sitten vaikka näkyä, ei niitä montaa kertaa vuodessa näillä korkeuksilla tavallisesti kyllä näe, joten joka kerta niitä jaksaa aikansa ihailla.
Vaikka revontulet ovatkin komeita, niin toivottavasti mitään suurempaa auringonpurkausta ei maata kohden tapahdu, sinkoonnutaan muuten takasin muutaman vuosikymmenen verran. Sekasorron vallassa olisi maailma välittömästi.
Varpu taipuu itsellänikin. Varpujen varsia en ole kyllä saanut nousemaan ylöspäin, vaan maata kohden aina jänkäävät vain. Kaivamaan en ole kohdista ryhtynyt, mutta kaippa sitä vettä sieltä sitten löytyisi. Monikäyttöiseksi varpua kyllä jotkut väittävät, onko väitteissä sitten perää, niin siihenkään en sitten olekkaan perehtynyt sen kummemmin. Täytenä humpuukina monet siihen suhtautuu, suurin osa heistä taitaa kyllä olla sellaisia jotka eivät ole edes varpuun eläessään koskeneet :).
Pehmeitä levyjä tuli haettua, tulevat autotallin takaseinään niin kyllä ne siellä kestää(ellei vahingossa liiallisella vauhdilla talliin joskus ajele..), ja ovat myös painonsa puolesta niin paljon mukavampia käsiteltäviä. Pinnoistakaan siellä ei ole niin suurta väliä, jospa vain pinkin maalin vetäis sinne :D. Niin, valinnanvaran takia päätökset pitää tehdä hyvissä ajoin kotona, eikä edes kysellä muita vaihtoehtoja kun kauppaan sitten astuu, sillä sinnehän sitä juuttuisi pidemmäksi aikaa pähkäillessä. Kotiakin pitäisi ruveta laajentamaan, ehkä nyt tulevan kesän aikana saisi jotain sillekkin idealle tehtyä.
Nythän se on oikea aika tehdä polttopuita, kuivuvat sitten sopivasti tulevaksi talveksi. Vielähän se on silloin tällöin pistettävä pökköä pesään, mutta kohta pääsee siitäkin hommasta lomalle.
Mainiota puusavottaa sinne, muista kuitenkin huokaista välillä ja katsella vaikka taivaalle, nythän niitä joutseniakin voi nähdä ja ehkä jopa jotain sellaista mistä palstalla usein keskustellaan ;).- ds 1
ex anragonki kirjoitti:
niin tässä sitä ajan virrassa aikamme porskutellaan ja sitten hypätään pois.Mutta se onkin jo sitten eri juttu.Ufo havainnoissa on ollut hijaisempi kausi saas nähdä kuinka kauan sitä jatkuu ennen kuin jostain päin pomsahtaa uutta tietoa.Aurinkon aktiivisuudessa oli eilen piikki.Tuo mittari joka mittaaa aurinkotuulta nousi eilen 800 kun se nyt näyttää 600 niinpä Varaktori arveli Ufo ilmiöiden saattavan kasvaa lähi päivinä.Saatta olla jotain sähkölaite häiriötä ja revontulia pohjoisessa.Tuo mittari löytyy Nasan Soho sivuilta:http://sohowww.nascom.nasa.gov/data/realtime-images.htm en tiedä toimiiko tämä linkki jostain syystä aika monasti ei.
Joo on tosiaan stereot menneet joskus keskellä yötä päälle ja herätty yölliseen musikkiin.En tiedä onko näillä yhteyttä keskenään.Nythän tultiinkin alueelle joka on myös jonkinlainen sähköinen ilmiö.Vesisuoni tutkimus ja varvun toimivuus itselläni varpu toimii.Se on kyllä ilmiö jota en osaa tarkemmin selvittää,olen kuullut että olisi kehitetty mittarikin se toteamiseksi.
tuo remontin teko onkin tuttu alue,gyproc levyä seinään ja kattoon.Kattoon käypi se N levy ja seinään mieluimmin EK kyllä itsellä seinässäkin N levy ja hyvin on kestänyt.Sitten on sitä saneraus Gyproc levyä.Kyllä nykyään tuosta materiaalista on jo yli tarjontaa.Muista ottaa ruuveja oikean sorttisia N levylle trumpetti kantaiset ja EK vastakierre ruuvi.Niin ja tasoitteet sauman tekoon nykyään käytetään taas paperi nauhaa kuten 30vuotta sitten.Sittenpä vaan maalia tai tapettia pintaan.Kannattaa rimottaa seinä jos on mutkia.
Huonoa oli mämmit tänä vuonna saattoi ollakin sellaista vuosikertaa.Mutta kyllä siitä hyvät tortut tuli.Tämä sitten pääsiäisestä tällä kertaa,nyt on lähdettävä ulos puuhastelemaan polttopuiden kanssa.Iloista remonttimieltä ja kittiä jiiriin!Ufohavainnoissa, Ufoilmiöiden, sähkölaitehäiriöt, Nasan Soho -sivuilta, Vesisuonitutkimus...
... tarkemmin selvittää. olen kuullut, että olisi...
gyproclevyä, rumpettikantaiset, EK-vastakierreruuvi, paperinauhaa... saati pilkut, pisteet ja välilyönnit.
Ihan loppuuun asti jaksanut... voinut enää olla kertomatta vaikka typoista viis. Anteeksti minä ja pilkkuni, mutta kun noinkin monta riviä aikaansa tänne laittaa, niin jos pikkuisen lisää huomiota em. asioihin. Kappalejäko oli kyllä loistava :) Anteeksi vielä :o - ex anragonki
ds 1 kirjoitti:
Ufohavainnoissa, Ufoilmiöiden, sähkölaitehäiriöt, Nasan Soho -sivuilta, Vesisuonitutkimus...
... tarkemmin selvittää. olen kuullut, että olisi...
gyproclevyä, rumpettikantaiset, EK-vastakierreruuvi, paperinauhaa... saati pilkut, pisteet ja välilyönnit.
Ihan loppuuun asti jaksanut... voinut enää olla kertomatta vaikka typoista viis. Anteeksti minä ja pilkkuni, mutta kun noinkin monta riviä aikaansa tänne laittaa, niin jos pikkuisen lisää huomiota em. asioihin. Kappalejäko oli kyllä loistava :) Anteeksi vielä :ods1 tarkoitit ilmeisesti minun kirjoittamaani.Täytyy myöntää että en ole ammatikseni näillä palstoilla notkumassa se takkee noita kirjoitusvirhe paholaisia tuppoo syntymään.Opettaja jos vielä neuvoo kuinka se tuo trumpetti sana kirjoitetaan.
Että pysymme aiheessa.Niin totuus on täällä jossain eikö!
Hyvää illanjatkoa! - kokokuva
Pihlaja67 kirjoitti:
Ehkä media on ruvennut jarruttelemaan ufojuttujen julkaisussa, ja täytyy sanoa että ihan syystä, jos siis tahallista, sillä niin paljon on höttöä ollut, että kyllähän niille julkaisuille harakatkin räkättää. Harvemmin ja laadukkaampaa, niin mikäs niitä olisi lukiessa.
Mutta muuttuisiko maailma suuntaan tai toiseen, vaikka jokin Colaressia vastaava tapahtuisi nykyään, näyttämönä vaikkapa sitten jokin Saksalainen kylä? Taikauskoisia eivät luultavasti olisi, mutta ehkä sillä kylällä olisi sitten oma panimo, niin siitähän voisi sitten vaikka päätellä sellaista, että oluthan siellä vuolaana virtaa ja laulu raikaa aina vaan. Ufohavainnot olisivat luonnollisesti seurausta siitä sitten ainoastaan. Valokuvat ja videot, niillä ei olisi mitään merkitystä, sillä kaikkihan niitä nykyään osaa väärentää.
Tarinaa suoltaisivat yhteistuumin, jotta turisteja paikalle virtaisi ja sellaisen virran kaikkein tärkein anti olisi ilman muuta kylään jäävä raha. Yöpymiset, ruokailut, matkamuistot, kiertoajelut jne. "Willkommen bei der Deutschen Roswell."
Kun olisi selkeä sää, niin saattaisi niitä revontulia sitten vaikka näkyä, ei niitä montaa kertaa vuodessa näillä korkeuksilla tavallisesti kyllä näe, joten joka kerta niitä jaksaa aikansa ihailla.
Vaikka revontulet ovatkin komeita, niin toivottavasti mitään suurempaa auringonpurkausta ei maata kohden tapahdu, sinkoonnutaan muuten takasin muutaman vuosikymmenen verran. Sekasorron vallassa olisi maailma välittömästi.
Varpu taipuu itsellänikin. Varpujen varsia en ole kyllä saanut nousemaan ylöspäin, vaan maata kohden aina jänkäävät vain. Kaivamaan en ole kohdista ryhtynyt, mutta kaippa sitä vettä sieltä sitten löytyisi. Monikäyttöiseksi varpua kyllä jotkut väittävät, onko väitteissä sitten perää, niin siihenkään en sitten olekkaan perehtynyt sen kummemmin. Täytenä humpuukina monet siihen suhtautuu, suurin osa heistä taitaa kyllä olla sellaisia jotka eivät ole edes varpuun eläessään koskeneet :).
Pehmeitä levyjä tuli haettua, tulevat autotallin takaseinään niin kyllä ne siellä kestää(ellei vahingossa liiallisella vauhdilla talliin joskus ajele..), ja ovat myös painonsa puolesta niin paljon mukavampia käsiteltäviä. Pinnoistakaan siellä ei ole niin suurta väliä, jospa vain pinkin maalin vetäis sinne :D. Niin, valinnanvaran takia päätökset pitää tehdä hyvissä ajoin kotona, eikä edes kysellä muita vaihtoehtoja kun kauppaan sitten astuu, sillä sinnehän sitä juuttuisi pidemmäksi aikaa pähkäillessä. Kotiakin pitäisi ruveta laajentamaan, ehkä nyt tulevan kesän aikana saisi jotain sillekkin idealle tehtyä.
Nythän se on oikea aika tehdä polttopuita, kuivuvat sitten sopivasti tulevaksi talveksi. Vielähän se on silloin tällöin pistettävä pökköä pesään, mutta kohta pääsee siitäkin hommasta lomalle.
Mainiota puusavottaa sinne, muista kuitenkin huokaista välillä ja katsella vaikka taivaalle, nythän niitä joutseniakin voi nähdä ja ehkä jopa jotain sellaista mistä palstalla usein keskustellaan ;).kainalossa sanoo tuo vanha sananparsi.On aivan selvää että Ufoilmiötä hyödynnetään taholla jos toisellakin.Ei tarvitse hääppönen uutinen olla Ufoista kun siitä tulee mediaan maininta jopa etusivulle.Ja vielä kun tapaus liitetetään tiettyyn paikkaan niin menestys taattu,kauppa käy ja ihmiset ovat onnellisia.Nyt täytyy olla tämän kirjoittamisen kanssa varovainen ettei tule pilkku ja yhdyssana virheitä,kun siihen nyt on huomio kiinnitetty.Vaan tulee niitä kumminkin vaikka kuinka varoo heh.Joillakin se on sana hallussa ja silloin huuli lentää kuin spitaalisten pippaloissa.
Mauno Pohjonen oli yksi vesisuonitutkimuksen uranuurtaja.Kävi silloin eläessään myös meillä,hän oli omanlaisensa poppamies.Hänellä oli myös luotinaru jossa kuula päässä ja sillä sitten veivattuaan ensin vaakatasossa sen jälkeen tämä kuula nousi pystyasentoon siis pyörimään silloin oli jo säteilytaso vaarallisen korkealla.Oli hänellä myös meessinkinen varpu,joka kyllä vesisuonen löytymisen merkiksi painui alaspäin.Itsellä varvun käyttääntyminen on nousuvoittoinen painuen vesisuonihavainnon tehtyään maata kohti.No tässä tuli analyysiä varvun käyttäymisestä.
Ovatko ystävämme avaruudesta jättämässä meidät skepojen raadeltaviksi.Herää kysymys kun seuraa tämän palstan kirjoitelmia,näyttää hyvin skepo voittoiselta.Saattaahan se olla että tilanne taas muuttuu.Nytpä tässä ei oikein muuta tule mieleen.Saattaa olla että jatkossa kirjoittelen hieman harvemmin jos silloin aiheita riittää paremmin.
Lintujen kevätmuutto on käynnissä.Joutsenetkin palanneet.Puusavotta piti keskeyttää vesisateen yllättäessä.Kyllä ne levyt siellä kestää kun muistaa jarruttaa ennen peräsenää.
Antoisia remontti tuokioita! - ex anragonki
kokokuva kirjoitti:
kainalossa sanoo tuo vanha sananparsi.On aivan selvää että Ufoilmiötä hyödynnetään taholla jos toisellakin.Ei tarvitse hääppönen uutinen olla Ufoista kun siitä tulee mediaan maininta jopa etusivulle.Ja vielä kun tapaus liitetetään tiettyyn paikkaan niin menestys taattu,kauppa käy ja ihmiset ovat onnellisia.Nyt täytyy olla tämän kirjoittamisen kanssa varovainen ettei tule pilkku ja yhdyssana virheitä,kun siihen nyt on huomio kiinnitetty.Vaan tulee niitä kumminkin vaikka kuinka varoo heh.Joillakin se on sana hallussa ja silloin huuli lentää kuin spitaalisten pippaloissa.

Antoisia remontti tuokioita!jostain syystä tuli väärä nimimerkki!

Antoisia remontti tuokioita!Jostakin syystä on siten että heti kun mainitaan raha ufoilmiön yhteydessä, niin se on lähes sama kuin neula ilmapalloon tyrkättäis, puff, tapausta todellista ei enää ole, vaan ainoastaan rahankeruuta varta varten kasaan sepitettyä tarinaa vailla totuuden hiventäkään. Itse en kyllä rahan takia tuomitse tapausta roskikseen joutavaksi, vaan mahdolliset syyt sinne päätymiseen löytyy sitten toisaalta, mutta jotkut eivät vain voi nähdä rahan taa, vaikka takovat sitä itsekkin ihan mielissään minkä kerkiävät.
Virheitä tekemällä oppii, ainakin silloin kun joku näistä muistaa ystävällisesti huomauttaa, eikä oitis turvadu tukkapöllyyn. Älä kuitenkaan rupea varpaisillaan hipsimään, lattian narahdus tuolloin entistä äänekkäämältä vain kuullostaa :).
Jonkin verran on varvun taitajien kanssa vuosien varrella tullut puheltua, ja muutama niksi pitää yrittää itsekkin vielä sen käytöstä oppia. Ihan kämpäkin vuoksi, jotta yhteinen elomme mahdollisimman pitkä ja onnellinen olisi.
Skepot ne hampaattomia ovat ja kynnetkin on jo heiltä leikattu hyvin lyhyiksi, joten ei se haittaa vaikka vähän välillä sitten räksyttävätkin. Onhan se oikeasti rikkautta kun erilaiset katsontakannat kohtaa, kun keskustelunkin kannalta tilannetta punnitsee.
Tietkin ovat nyt täysin jäistä vapaita, joten kesärenkaat pitää huomenna laittaa alle. Sen verran on tuo kylätie pehmeä, että olipa sinne auto pohjastaan jopa jäänyt kiinni. Maavaraa kun nykyautoista ei aina tarpeeksi löydy kelirikkoteille. Oma pirssi kyllä kulkee pahemmastakin paikasta, mutta sen seinän lävitse en aio kyllä kokeilla mennä, sen verran kallista lystiäkin. Tässäpä tämä nyt, ehtoota kortteeriin :).- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Jostakin syystä on siten että heti kun mainitaan raha ufoilmiön yhteydessä, niin se on lähes sama kuin neula ilmapalloon tyrkättäis, puff, tapausta todellista ei enää ole, vaan ainoastaan rahankeruuta varta varten kasaan sepitettyä tarinaa vailla totuuden hiventäkään. Itse en kyllä rahan takia tuomitse tapausta roskikseen joutavaksi, vaan mahdolliset syyt sinne päätymiseen löytyy sitten toisaalta, mutta jotkut eivät vain voi nähdä rahan taa, vaikka takovat sitä itsekkin ihan mielissään minkä kerkiävät.
Virheitä tekemällä oppii, ainakin silloin kun joku näistä muistaa ystävällisesti huomauttaa, eikä oitis turvadu tukkapöllyyn. Älä kuitenkaan rupea varpaisillaan hipsimään, lattian narahdus tuolloin entistä äänekkäämältä vain kuullostaa :).
Jonkin verran on varvun taitajien kanssa vuosien varrella tullut puheltua, ja muutama niksi pitää yrittää itsekkin vielä sen käytöstä oppia. Ihan kämpäkin vuoksi, jotta yhteinen elomme mahdollisimman pitkä ja onnellinen olisi.
Skepot ne hampaattomia ovat ja kynnetkin on jo heiltä leikattu hyvin lyhyiksi, joten ei se haittaa vaikka vähän välillä sitten räksyttävätkin. Onhan se oikeasti rikkautta kun erilaiset katsontakannat kohtaa, kun keskustelunkin kannalta tilannetta punnitsee.
Tietkin ovat nyt täysin jäistä vapaita, joten kesärenkaat pitää huomenna laittaa alle. Sen verran on tuo kylätie pehmeä, että olipa sinne auto pohjastaan jopa jäänyt kiinni. Maavaraa kun nykyautoista ei aina tarpeeksi löydy kelirikkoteille. Oma pirssi kyllä kulkee pahemmastakin paikasta, mutta sen seinän lävitse en aio kyllä kokeilla mennä, sen verran kallista lystiäkin. Tässäpä tämä nyt, ehtoota kortteeriin :).Suomessakin on monia tapauksia joissa on havaittu käytettävän erikoisia tapahtumia markkinointiin.Ruokolahden leijona yksi niistä.Mainittu media- tapahtuma lienee ollut toimiva,asiasta ei ole tarkempaa tietoa.Sitten on tämä säätila,sanonkin sitä markkinasääksi.Lähes poikkeuksetta viikonlopun sää ennustetaan toteutunutta säätä paremmaksi.Ja aina narahdetaan väärän tiedon antamisesta,mutta se ei tunnu ketään ihmeemmin haittaavan.Tämä tästä markkinoinnista.
Varvuntaitajat antavat ymmärtää että maansäteily olisikin avaruussäteilyä joka vesisuonista heijastuisi ylöspäin,kaipa se on uskottava kun he niin väittävät.Avaruudessahan noita säteilyn lähteitä riittää sekä hyvässä että pahassa.No mutta nythän pomsahettiin avaruuteen huomaamatta.Nuorena ja kauniina sitä aina mietti missä kulkeekaan avaruuden peräseinä sillon se alkoi ahdistamaan.Mistähän johtunee että nykyään ei tule enää ahdistusta miettiä näitä asioita,mielestäni maailmankaikkeus on loputon ei ole alkua ei loppua.Onkohan tämä ihan mahdoton ajatus?Yksi onnellisuuden parhaita rakennustarvikkeita on rehellisyys ja niin tie on avoin kulkea.
Tv-kanavista häipyi yllättäen mtv-kanavapaketti,saattaa olla että puusto on kasvanut korkeammaksi.Ja tuo antenni on aika heikko14.5db.Täytyykin lähteä antenni kauppaan(Biltemaan)siellä näyttäisi olevan tehokkaita jo valmiiksi vahvistimella varustettuja haravia.
Kevät on purojen solinaa! ex anragonki kirjoitti:
Suomessakin on monia tapauksia joissa on havaittu käytettävän erikoisia tapahtumia markkinointiin.Ruokolahden leijona yksi niistä.Mainittu media- tapahtuma lienee ollut toimiva,asiasta ei ole tarkempaa tietoa.Sitten on tämä säätila,sanonkin sitä markkinasääksi.Lähes poikkeuksetta viikonlopun sää ennustetaan toteutunutta säätä paremmaksi.Ja aina narahdetaan väärän tiedon antamisesta,mutta se ei tunnu ketään ihmeemmin haittaavan.Tämä tästä markkinoinnista.
Varvuntaitajat antavat ymmärtää että maansäteily olisikin avaruussäteilyä joka vesisuonista heijastuisi ylöspäin,kaipa se on uskottava kun he niin väittävät.Avaruudessahan noita säteilyn lähteitä riittää sekä hyvässä että pahassa.No mutta nythän pomsahettiin avaruuteen huomaamatta.Nuorena ja kauniina sitä aina mietti missä kulkeekaan avaruuden peräseinä sillon se alkoi ahdistamaan.Mistähän johtunee että nykyään ei tule enää ahdistusta miettiä näitä asioita,mielestäni maailmankaikkeus on loputon ei ole alkua ei loppua.Onkohan tämä ihan mahdoton ajatus?Yksi onnellisuuden parhaita rakennustarvikkeita on rehellisyys ja niin tie on avoin kulkea.
Tv-kanavista häipyi yllättäen mtv-kanavapaketti,saattaa olla että puusto on kasvanut korkeammaksi.Ja tuo antenni on aika heikko14.5db.Täytyykin lähteä antenni kauppaan(Biltemaan)siellä näyttäisi olevan tehokkaita jo valmiiksi vahvistimella varustettuja haravia.
Kevät on purojen solinaa!Turhaakin kiirehtimistä on ajellessa tullut pidettyä lähes aina, ei sillä että ylinopeutta olisin ajellut, mutta olisi pitänyt aikaa suoda enemmän nähtävyyksille..rakennukset ja maisemat. Ties miten olisivat iloa muistellessa vuosien varrella tuoneet, muutaman minuutin perille pääsyn lykkäämisellä. Ehkä vielä jonain päivänä sinivalkoinen kyltti opastaa jollekkin kuuluisalle ufohavaintopaikallekin, sinne sitten kahvista nauttimaan jos poikkeaisi..(muki sitä höryävää vieressä tätä kirjoitellessa onpi)
Niin, on se niin väärin, tässäkin maailmankaikkeudessa riittää kokoa sen verran ettei kuuna päivänä tule kenellekkään kunnolla tutuksi, olkoot sitten ajattelevaisella iho, suomut taikka pelti pintanaan...kehtaavatkin sitten vielä ehdotella joitain multi-universumeitakin. Kaikkea ei tarvitse sentään ihmisten tulevaisuudessa edes yrittää itse selvittää, vaan tieto vaihtuu mukavasti myös lajienkin kesken.
On ne mainoskanavat täälläkin kadonneet joskus pidemmäksikin aikaa, mistä lie johtuu. Tämä on toisaalta sellaisessa katveessa että sääkin tuntuisi vaikuttavan asiaan, erityisesti sade pätkittää ohjelmaa menossa olevaa joskus hyvinkin häiritsevästi. Iso antenni katolla on, mutta vahvistin pitäänee silti tässä vielä hankkia. Renkaat on nyt sitten tullut vaihdettua, eipä sitä enää monta päivää nastoilla olisikaan saanut tietä napsutella.
Arvot joita arvossa ennen pidettiin ovat monet jopa heikkoudeksi nykyään pistetty. Nykypäivän menestyjät ovat eilisen lieroja, mitenkä tämä maailma onkaan päässyt niin vääristymään? Itse pyrin kyllä pitämään niistä vanhoista hyvistä arvoista kiinni, tuntuu huomattavasti paremmalta, muuttukoon maailma ihan rauhassa tuossa sivussa jos niin kerran on ollakseen. Yleistämistä hiukan kärjistetysti, mutta niin se sitten paremmin myös uppoo :D.
Peipposten laulun pauhua, jonka välissä mustarastaiden liruttelua. Närheilläkin kosiomenot ihan selvästi. Jokikin on jo lähes sula, joten kohta kosken pauhu kulkeutuu mukavasti korviin, sorsat sieltä vielä kyllä puuttuu, ja nettiin sitä näin välistä juuttuu :).- ds 1
kokokuva kirjoitti:
kainalossa sanoo tuo vanha sananparsi.On aivan selvää että Ufoilmiötä hyödynnetään taholla jos toisellakin.Ei tarvitse hääppönen uutinen olla Ufoista kun siitä tulee mediaan maininta jopa etusivulle.Ja vielä kun tapaus liitetetään tiettyyn paikkaan niin menestys taattu,kauppa käy ja ihmiset ovat onnellisia.Nyt täytyy olla tämän kirjoittamisen kanssa varovainen ettei tule pilkku ja yhdyssana virheitä,kun siihen nyt on huomio kiinnitetty.Vaan tulee niitä kumminkin vaikka kuinka varoo heh.Joillakin se on sana hallussa ja silloin huuli lentää kuin spitaalisten pippaloissa.
Mauno Pohjonen oli yksi vesisuonitutkimuksen uranuurtaja.Kävi silloin eläessään myös meillä,hän oli omanlaisensa poppamies.Hänellä oli myös luotinaru jossa kuula päässä ja sillä sitten veivattuaan ensin vaakatasossa sen jälkeen tämä kuula nousi pystyasentoon siis pyörimään silloin oli jo säteilytaso vaarallisen korkealla.Oli hänellä myös meessinkinen varpu,joka kyllä vesisuonen löytymisen merkiksi painui alaspäin.Itsellä varvun käyttääntyminen on nousuvoittoinen painuen vesisuonihavainnon tehtyään maata kohti.No tässä tuli analyysiä varvun käyttäymisestä.
Ovatko ystävämme avaruudesta jättämässä meidät skepojen raadeltaviksi.Herää kysymys kun seuraa tämän palstan kirjoitelmia,näyttää hyvin skepo voittoiselta.Saattaahan se olla että tilanne taas muuttuu.Nytpä tässä ei oikein muuta tule mieleen.Saattaa olla että jatkossa kirjoittelen hieman harvemmin jos silloin aiheita riittää paremmin.
Lintujen kevätmuutto on käynnissä.Joutsenetkin palanneet.Puusavotta piti keskeyttää vesisateen yllättäessä.Kyllä ne levyt siellä kestää kun muistaa jarruttaa ennen peräsenää.
Antoisia remontti tuokioita!... ei repo hännältään piiloon pääse :)
Mutta hei! Jos skepolla pieni mieli, se varmaan harmeista pienin. Totuus ei pala (tulessakaan).
"ope" :) - ex anragonki
ds 1 kirjoitti:
... ei repo hännältään piiloon pääse :)
Mutta hei! Jos skepolla pieni mieli, se varmaan harmeista pienin. Totuus ei pala (tulessakaan).
"ope" :)mistäs nyt tuulee,kiristääkö pipo.Ei kai sentään muuten vain heität huulta.Tutkikaamme totuuksia hyvällä yhteisymmärryksellä.Jooko.:)
- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Turhaakin kiirehtimistä on ajellessa tullut pidettyä lähes aina, ei sillä että ylinopeutta olisin ajellut, mutta olisi pitänyt aikaa suoda enemmän nähtävyyksille..rakennukset ja maisemat. Ties miten olisivat iloa muistellessa vuosien varrella tuoneet, muutaman minuutin perille pääsyn lykkäämisellä. Ehkä vielä jonain päivänä sinivalkoinen kyltti opastaa jollekkin kuuluisalle ufohavaintopaikallekin, sinne sitten kahvista nauttimaan jos poikkeaisi..(muki sitä höryävää vieressä tätä kirjoitellessa onpi)
Niin, on se niin väärin, tässäkin maailmankaikkeudessa riittää kokoa sen verran ettei kuuna päivänä tule kenellekkään kunnolla tutuksi, olkoot sitten ajattelevaisella iho, suomut taikka pelti pintanaan...kehtaavatkin sitten vielä ehdotella joitain multi-universumeitakin. Kaikkea ei tarvitse sentään ihmisten tulevaisuudessa edes yrittää itse selvittää, vaan tieto vaihtuu mukavasti myös lajienkin kesken.
On ne mainoskanavat täälläkin kadonneet joskus pidemmäksikin aikaa, mistä lie johtuu. Tämä on toisaalta sellaisessa katveessa että sääkin tuntuisi vaikuttavan asiaan, erityisesti sade pätkittää ohjelmaa menossa olevaa joskus hyvinkin häiritsevästi. Iso antenni katolla on, mutta vahvistin pitäänee silti tässä vielä hankkia. Renkaat on nyt sitten tullut vaihdettua, eipä sitä enää monta päivää nastoilla olisikaan saanut tietä napsutella.
Arvot joita arvossa ennen pidettiin ovat monet jopa heikkoudeksi nykyään pistetty. Nykypäivän menestyjät ovat eilisen lieroja, mitenkä tämä maailma onkaan päässyt niin vääristymään? Itse pyrin kyllä pitämään niistä vanhoista hyvistä arvoista kiinni, tuntuu huomattavasti paremmalta, muuttukoon maailma ihan rauhassa tuossa sivussa jos niin kerran on ollakseen. Yleistämistä hiukan kärjistetysti, mutta niin se sitten paremmin myös uppoo :D.
Peipposten laulun pauhua, jonka välissä mustarastaiden liruttelua. Närheilläkin kosiomenot ihan selvästi. Jokikin on jo lähes sula, joten kohta kosken pauhu kulkeutuu mukavasti korviin, sorsat sieltä vielä kyllä puuttuu, ja nettiin sitä näin välistä juuttuu :).taidan olla noissa renkas asioissa,kun nyt vasta aloin miettimään renkaan vaihtoa vaan vielähän ehtii.Olemme saaneet tähän ketjuun ihan ikioman skepon,olet varmaan huomannut.Pitäähän se kotitonttu olla meilläkin.Tämä meidän palsta kapenee jostain syystä,yritin saada tilaa levitettyä vaan eipä onnistu on tyydyttävä tähän.
Niin kyltti opastamaan Ufohavainto paikalle.Ei taida Suomessa vielä olla,saattaisi olla hyvä idea.Paikaksi pitäsi valita syrjäinen korkealla mäellä oleva avara leiriintymis mahdollisuuksilla oleva kohde.Ja tietenkin mahdollisuus pääosanesittäjän näkemiseen suuri.Mitään kaupallista krääsää sinne ei haluttaisi.Paikka olisi kaikkien asiasta kiinnostuneiden vapaasti käytettävissä.
Harava tuli hommattua,tehon pitäsi riittää29db vahvistimella ja verkkomuuntajalla.Tuon muuntajan voi laittaa sisälle josta se syöttää 5w virtaa antennikaapelia pitkin itse antennissa olevaan vahvistimeen aika näppärä systeemi saas nähdä sitten.Puusavotta on edelleen alkutekijöissä,odotellaan parempia kelejä.
... ei repo hännältään piiloon pääse :)siinäpä meillä pohdittavaa mitä hän tarkoittaa.Keväiset terveiset sinne!:D ex anragonki kirjoitti:
taidan olla noissa renkas asioissa,kun nyt vasta aloin miettimään renkaan vaihtoa vaan vielähän ehtii.Olemme saaneet tähän ketjuun ihan ikioman skepon,olet varmaan huomannut.Pitäähän se kotitonttu olla meilläkin.Tämä meidän palsta kapenee jostain syystä,yritin saada tilaa levitettyä vaan eipä onnistu on tyydyttävä tähän.
Niin kyltti opastamaan Ufohavainto paikalle.Ei taida Suomessa vielä olla,saattaisi olla hyvä idea.Paikaksi pitäsi valita syrjäinen korkealla mäellä oleva avara leiriintymis mahdollisuuksilla oleva kohde.Ja tietenkin mahdollisuus pääosanesittäjän näkemiseen suuri.Mitään kaupallista krääsää sinne ei haluttaisi.Paikka olisi kaikkien asiasta kiinnostuneiden vapaasti käytettävissä.
Harava tuli hommattua,tehon pitäsi riittää29db vahvistimella ja verkkomuuntajalla.Tuon muuntajan voi laittaa sisälle josta se syöttää 5w virtaa antennikaapelia pitkin itse antennissa olevaan vahvistimeen aika näppärä systeemi saas nähdä sitten.Puusavotta on edelleen alkutekijöissä,odotellaan parempia kelejä.
... ei repo hännältään piiloon pääse :)siinäpä meillä pohdittavaa mitä hän tarkoittaa.Keväiset terveiset sinne!:DRengasrumba olisi myös yksi syy miksi ne vierailijat saisivat jo tulla rohkeasti esille, saatais sellaiset lautaset autojen tilalle, välikö sitten onko tiet jäisiä vaiko ei, ja tankille koukkauksetkin jäisivät kokonaan pois. Huoltoasemille huonopi homma tosin, ei olisi tarvetta edes kahville poiketa, kun tunteja vieneet matkat taittuvat muutamassa minuutissa.
Paasselän rannalle jos avaisivat leirintäalueen, niin osa sinne menijöistä menisi sinne piru mielessä, vaikkeivät sitä ääneen myöntäisikään. Taitaisi olla se varmin paikka missä niitä outoja valoilmiötä pääsisi näkemään, kyltin arvoinen paikka saattaisi hyvinkin olla. (Ehdotuksia paremmasta paikasta otetaan vastaan, jos se vieläpä omilta mailta löytyy ja yleisölle vapaa on, niin voisin sen kaivonrenkaan sinne kustantaa grillaustarkoitukseen :D ).
Puukuorma on tullut tilattua, saa sitten nähdä milloinka saapuu. Muutama suurempi puu pitää tontilta myöskin kaataa, niistä tulee myös mukavasti liiterin täytettä. Omiin puihin ei vaikuta nuo maailman markkinat juurikaan, kauhea on tuo sähkö ja öljy hinnaltaan nykyään.
Ole sitten varovainen antennia asentaessasi, toivottovasti kuvasta tulee täydellinen heti kerrasta.
Repolla ja tän hännällä meinasi vissiin sitä että ollaan mitä ollaan, ei me muuksi enää tästä muututa? Salasana kuitenkin otti ja muuttui tänään sitten. Viikonlopuksi pitäisi vihdoinkin sään seljetä, nauttikaamme siis siitäkin :).- -K.
Pihlaja67 kirjoitti:
Rengasrumba olisi myös yksi syy miksi ne vierailijat saisivat jo tulla rohkeasti esille, saatais sellaiset lautaset autojen tilalle, välikö sitten onko tiet jäisiä vaiko ei, ja tankille koukkauksetkin jäisivät kokonaan pois. Huoltoasemille huonopi homma tosin, ei olisi tarvetta edes kahville poiketa, kun tunteja vieneet matkat taittuvat muutamassa minuutissa.
Paasselän rannalle jos avaisivat leirintäalueen, niin osa sinne menijöistä menisi sinne piru mielessä, vaikkeivät sitä ääneen myöntäisikään. Taitaisi olla se varmin paikka missä niitä outoja valoilmiötä pääsisi näkemään, kyltin arvoinen paikka saattaisi hyvinkin olla. (Ehdotuksia paremmasta paikasta otetaan vastaan, jos se vieläpä omilta mailta löytyy ja yleisölle vapaa on, niin voisin sen kaivonrenkaan sinne kustantaa grillaustarkoitukseen :D ).
Puukuorma on tullut tilattua, saa sitten nähdä milloinka saapuu. Muutama suurempi puu pitää tontilta myöskin kaataa, niistä tulee myös mukavasti liiterin täytettä. Omiin puihin ei vaikuta nuo maailman markkinat juurikaan, kauhea on tuo sähkö ja öljy hinnaltaan nykyään.
Ole sitten varovainen antennia asentaessasi, toivottovasti kuvasta tulee täydellinen heti kerrasta.
Repolla ja tän hännällä meinasi vissiin sitä että ollaan mitä ollaan, ei me muuksi enää tästä muututa? Salasana kuitenkin otti ja muuttui tänään sitten. Viikonlopuksi pitäisi vihdoinkin sään seljetä, nauttikaamme siis siitäkin :).Kauanko tarjous on voimassa? Renkaalle löytyisi kyllä ihan passeli paikka...
-K. kirjoitti:
Kauanko tarjous on voimassa? Renkaalle löytyisi kyllä ihan passeli paikka...
Toistaiseksi, jos vaateita ei tule syksyyn mennessä, niin kukkasia sen sisään sitten vaikka istutan :)
- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Rengasrumba olisi myös yksi syy miksi ne vierailijat saisivat jo tulla rohkeasti esille, saatais sellaiset lautaset autojen tilalle, välikö sitten onko tiet jäisiä vaiko ei, ja tankille koukkauksetkin jäisivät kokonaan pois. Huoltoasemille huonopi homma tosin, ei olisi tarvetta edes kahville poiketa, kun tunteja vieneet matkat taittuvat muutamassa minuutissa.
Paasselän rannalle jos avaisivat leirintäalueen, niin osa sinne menijöistä menisi sinne piru mielessä, vaikkeivät sitä ääneen myöntäisikään. Taitaisi olla se varmin paikka missä niitä outoja valoilmiötä pääsisi näkemään, kyltin arvoinen paikka saattaisi hyvinkin olla. (Ehdotuksia paremmasta paikasta otetaan vastaan, jos se vieläpä omilta mailta löytyy ja yleisölle vapaa on, niin voisin sen kaivonrenkaan sinne kustantaa grillaustarkoitukseen :D ).
Puukuorma on tullut tilattua, saa sitten nähdä milloinka saapuu. Muutama suurempi puu pitää tontilta myöskin kaataa, niistä tulee myös mukavasti liiterin täytettä. Omiin puihin ei vaikuta nuo maailman markkinat juurikaan, kauhea on tuo sähkö ja öljy hinnaltaan nykyään.
Ole sitten varovainen antennia asentaessasi, toivottovasti kuvasta tulee täydellinen heti kerrasta.
Repolla ja tän hännällä meinasi vissiin sitä että ollaan mitä ollaan, ei me muuksi enää tästä muututa? Salasana kuitenkin otti ja muuttui tänään sitten. Viikonlopuksi pitäisi vihdoinkin sään seljetä, nauttikaamme siis siitäkin :).Rengasrumba saa vielä odottaa tovin,ehkä jopa seuraavaan viikon loppuun.Oma lautanen jolla suhauttaisi lähikaupan pihaan olisi ehdottomasti paras kulkuväline,ei haittaisi kelirikot eikä tosiaan olisi rengas ongelmia.Sinne kaupan pihaan pitäisi vaan laittaa puomi johon nämä kulkuvälineet saisi liekaan.Tämä siksi ettei tuuli veisi teille tietymättömille.Puomithan oli käytössä vielä 60-luvullakin, silloin tosin hevosia varten.
Yksi mahdollinen havaintopaikka sitten mahdollisesti löytynyt.Näinhän Käpymäki antoi ymmärtää,on ilmeisesti idea asteella,mutta katsotaan nyt.Rautavaara,Sonkajärvi,Talvivaaran alue näyttäsi olevan aika vilkasta Ufo- aluetta.Siellä jollekin vaaranlaelle,voisi ajatella.Saattaisihan sitä jokin paikallinen kunta olla valmis järjestämään tälläisen paikan.Kaivostoiminta on se joka siellä kiinnostaa näitä ystäviämme,muistankohan oikein niin uraaniakin sieltä sivutuotteena jopa saisi.Olen tuolla Puruvedellä ollut joskus mökkilomalla sitä samaa vesistöähän Paasvesikin on,ei silloin tullut Pirut mieleen.
Antennin asennus sujui ongelmitta ja kaikki kanavat palasivat näyttämölle.Ostosreissukin takana ja voi alkaa viikonlopun vieton.Joutsenet ja kurjet antoivat aamuherätyksen,siihen kyllä herää.Ja sitten onkin lopettamisen hetki näppäilyn.Hei!! ex anragonki kirjoitti:
Rengasrumba saa vielä odottaa tovin,ehkä jopa seuraavaan viikon loppuun.Oma lautanen jolla suhauttaisi lähikaupan pihaan olisi ehdottomasti paras kulkuväline,ei haittaisi kelirikot eikä tosiaan olisi rengas ongelmia.Sinne kaupan pihaan pitäisi vaan laittaa puomi johon nämä kulkuvälineet saisi liekaan.Tämä siksi ettei tuuli veisi teille tietymättömille.Puomithan oli käytössä vielä 60-luvullakin, silloin tosin hevosia varten.
Yksi mahdollinen havaintopaikka sitten mahdollisesti löytynyt.Näinhän Käpymäki antoi ymmärtää,on ilmeisesti idea asteella,mutta katsotaan nyt.Rautavaara,Sonkajärvi,Talvivaaran alue näyttäsi olevan aika vilkasta Ufo- aluetta.Siellä jollekin vaaranlaelle,voisi ajatella.Saattaisihan sitä jokin paikallinen kunta olla valmis järjestämään tälläisen paikan.Kaivostoiminta on se joka siellä kiinnostaa näitä ystäviämme,muistankohan oikein niin uraaniakin sieltä sivutuotteena jopa saisi.Olen tuolla Puruvedellä ollut joskus mökkilomalla sitä samaa vesistöähän Paasvesikin on,ei silloin tullut Pirut mieleen.
Antennin asennus sujui ongelmitta ja kaikki kanavat palasivat näyttämölle.Ostosreissukin takana ja voi alkaa viikonlopun vieton.Joutsenet ja kurjet antoivat aamuherätyksen,siihen kyllä herää.Ja sitten onkin lopettamisen hetki näppäilyn.Hei!!Tämä oli paljonkin vilkkaampi kylä aikanaan, oli kyläkauppakin tai onhan niitä ollut neljäkin, kaksi jopa toiminut samaan aikaan. Vielä 1980-luvun alussa oli puomi heppoja varten ja kyllähän niitä silloin vielä oli jokunen kopsuttelemassa. Mäntybaarikin oli kaupan viereisessä metsikössä ja aika suosittu, vaikka eihän siellä ollut kuin halkaistu puunrunko penkkeinä. Isännät ja "rengit" sinne kokoontui politikoimaan ja samalla juopottelemaan. Mopot ja hepat ovat kylältä lähes kokonaan kadonneet, kuin niitä ei olisi ollutkaan.
Varmaankin viisasta heti lautasvarausjonoon asettua, hetki empimistä ja jonoa kait vuosiksi edessä. Mistä rahat, sitä voi sitten pohtia kauemminkin, sillä halvalla tuskin lähtee, vaikka käyttö sitten sitä olisikin. Rungon voisi kait sinänsä vaikka itse rakentaa mieleisekseen, kunhan muut tarvittavat romppeet saisi
jostain siihen haalittua. Mitä elämä olisikaan ilman haaveita, niitä riittää kyllä moneen lähtöön muutenkin.
Hiljaista on viime aikoina ollut Suomalaisella uforintamalla, Kainuun ufo sinänsä piristävä, vaikka videon laadussa olisi ollut toivomisen varaa. Muutama "framen" kestävä koteen liikahdus muistuttaa linnun liikehdintää ja sellainen se saattaa hyvinkin olla. Linnut kun eivät mekkalasta välillä välitä, tottuvat nopeasti. Näytettiinhän esimerkiksi kun tykillä jysäyttelivät ja paineaalto heitti linnun pitkän matkan päähän pesästä, niin eihän se muuta kuin palasi aina vaan takaisin pesälleen. Kainuun videon kohde saattaa hyvin olla haukka hiirtä kyttäämässä, sivistynyt arvaus toki vain.
Käpymäen kirjoitusten perusteella on kyllä ollut vilkas paikka ufojen suhteen, mutta nykyisellään ehkäpä rauhallinen taivas sielläkin on. Kaippa kirjoituksia tulee lisää, jos jotain poikkeavaa siellä vielä näkyy, ja kuten itse kullakin toisaalla. Oikean ufoaallon soisi iskevän jonnekkin päin tätä Suomen kamaraa, ja median vaivautuvan oitis paikalle, tai aina parempi jos olisi jo sattumalta paikalla.
Hyvä että sait antenniasiat hoidettua kuntoon, ei jää mikään hyvä ohjelma väkisin väliin. Lokkien aamuiseen kirkumiseen oli vaikea tottua, tai enhän minä siihen tottunut, sillä eipä uni enää tullut, vaan kahvi piti suosiolla laittaa tuolloin porisemaan. Parisen viikkoa tuli siellä vietettyä. Linnuista, näistä ihanista otuksista voisi erikseen kirjoittaa pitkäänkin, mutta ufopalstallahan tässä ollaan kuitenkin, joten lyhyesti jotain näin silloin tällöin kait kuitenkin käy ilman toisten irvistelyä :D.
Virkistävää viikonloppua sinne, sun tänne :).- ex anragonki
Pihlaja67 kirjoitti:
Tämä oli paljonkin vilkkaampi kylä aikanaan, oli kyläkauppakin tai onhan niitä ollut neljäkin, kaksi jopa toiminut samaan aikaan. Vielä 1980-luvun alussa oli puomi heppoja varten ja kyllähän niitä silloin vielä oli jokunen kopsuttelemassa. Mäntybaarikin oli kaupan viereisessä metsikössä ja aika suosittu, vaikka eihän siellä ollut kuin halkaistu puunrunko penkkeinä. Isännät ja "rengit" sinne kokoontui politikoimaan ja samalla juopottelemaan. Mopot ja hepat ovat kylältä lähes kokonaan kadonneet, kuin niitä ei olisi ollutkaan.
Varmaankin viisasta heti lautasvarausjonoon asettua, hetki empimistä ja jonoa kait vuosiksi edessä. Mistä rahat, sitä voi sitten pohtia kauemminkin, sillä halvalla tuskin lähtee, vaikka käyttö sitten sitä olisikin. Rungon voisi kait sinänsä vaikka itse rakentaa mieleisekseen, kunhan muut tarvittavat romppeet saisi
jostain siihen haalittua. Mitä elämä olisikaan ilman haaveita, niitä riittää kyllä moneen lähtöön muutenkin.
Hiljaista on viime aikoina ollut Suomalaisella uforintamalla, Kainuun ufo sinänsä piristävä, vaikka videon laadussa olisi ollut toivomisen varaa. Muutama "framen" kestävä koteen liikahdus muistuttaa linnun liikehdintää ja sellainen se saattaa hyvinkin olla. Linnut kun eivät mekkalasta välillä välitä, tottuvat nopeasti. Näytettiinhän esimerkiksi kun tykillä jysäyttelivät ja paineaalto heitti linnun pitkän matkan päähän pesästä, niin eihän se muuta kuin palasi aina vaan takaisin pesälleen. Kainuun videon kohde saattaa hyvin olla haukka hiirtä kyttäämässä, sivistynyt arvaus toki vain.
Käpymäen kirjoitusten perusteella on kyllä ollut vilkas paikka ufojen suhteen, mutta nykyisellään ehkäpä rauhallinen taivas sielläkin on. Kaippa kirjoituksia tulee lisää, jos jotain poikkeavaa siellä vielä näkyy, ja kuten itse kullakin toisaalla. Oikean ufoaallon soisi iskevän jonnekkin päin tätä Suomen kamaraa, ja median vaivautuvan oitis paikalle, tai aina parempi jos olisi jo sattumalta paikalla.
Hyvä että sait antenniasiat hoidettua kuntoon, ei jää mikään hyvä ohjelma väkisin väliin. Lokkien aamuiseen kirkumiseen oli vaikea tottua, tai enhän minä siihen tottunut, sillä eipä uni enää tullut, vaan kahvi piti suosiolla laittaa tuolloin porisemaan. Parisen viikkoa tuli siellä vietettyä. Linnuista, näistä ihanista otuksista voisi erikseen kirjoittaa pitkäänkin, mutta ufopalstallahan tässä ollaan kuitenkin, joten lyhyesti jotain näin silloin tällöin kait kuitenkin käy ilman toisten irvistelyä :D.
Virkistävää viikonloppua sinne, sun tänne :).eivätkä luultavasti enää palaa,meinaan kun hevosella kuljettiin.Vai mäntybaari, se taisi olla vähän joka kylällä.Joskus tuota pölkkybaariksikin kuulin kutsuttavan.Joo kyllä Kainuun Ufo oli jonkinlainen piristys ruiske muuten niin hiljaiseen aikaan.
En tässä nyt ala väkisin juttua vääntämään,kun ei tällä kertaa ole aikaa ajatuksella asioista kirjoittaa.Niin lokkia kerroit olevan jossakin käymässäsi paikassa,jos niitä liikaa on ei hyvä.
Edelleen lumien sulamista odotellen:) - seepia53
ex anragonki kirjoitti:
eivätkä luultavasti enää palaa,meinaan kun hevosella kuljettiin.Vai mäntybaari, se taisi olla vähän joka kylällä.Joskus tuota pölkkybaariksikin kuulin kutsuttavan.Joo kyllä Kainuun Ufo oli jonkinlainen piristys ruiske muuten niin hiljaiseen aikaan.
En tässä nyt ala väkisin juttua vääntämään,kun ei tällä kertaa ole aikaa ajatuksella asioista kirjoittaa.Niin lokkia kerroit olevan jossakin käymässäsi paikassa,jos niitä liikaa on ei hyvä.
Edelleen lumien sulamista odotellen:)kainuun Ufokin osottautui sitten liidokiksi,niin ihmeellistä kuin se onkin.Ihmettelen miksi tämä videonkuvaaja ei huomannut ennen räjäytystä lennokin liitelemistä räjäytys paikan yläpuolella.Olihan tuo liidokki suhteellisen kookas,niin havaitseminen olisi ollut mahdollista.
Ufohavaintoja tehdään kyllä jatkuvasti,niistä sen suuremmin huutelematta.Ne laitetaan sellaiseen lokeroon tuonne pääkopan sisään jonne ne mieluusti haudataan.Veikkaanpa joka pävä Suomessakin näin tapahtuvan.Joskus sitten vuosien kuluttua ne pulpahtavat sieltä pintaan ja saattaa joku tehdä siitä jopa havaintoilmoituksenkin.
Täällähän tämä keskustelu jatkuu tutuissa ympyröissä ja myös väittelyissä asioitten siitä minnekkään suuntaan sen paremmin selkiintymättä.Olihan siellä yksi mielenkiintoinen juttu Austraaliasta, se tutkahavainto.Tuo kohde on jo suuremman luokan menopeli.Jos se se sitten oikea juttu oli.
Nyt sain jo hieman enemmän kyhättyä kasaan aiheeseen liittyvää asiaa.Keskustelu jatkukoon näissä merkeissä Ja voihan siihen mukaan liittää muitakin mieleen tulevia kuulumisia.Uuden nimimerkin takaa toivottelen kuulaita iltoja,eihän sitä koskaan tiedä vaikka jo tänään....jotain.:) seepia53 kirjoitti:
kainuun Ufokin osottautui sitten liidokiksi,niin ihmeellistä kuin se onkin.Ihmettelen miksi tämä videonkuvaaja ei huomannut ennen räjäytystä lennokin liitelemistä räjäytys paikan yläpuolella.Olihan tuo liidokki suhteellisen kookas,niin havaitseminen olisi ollut mahdollista.
Ufohavaintoja tehdään kyllä jatkuvasti,niistä sen suuremmin huutelematta.Ne laitetaan sellaiseen lokeroon tuonne pääkopan sisään jonne ne mieluusti haudataan.Veikkaanpa joka pävä Suomessakin näin tapahtuvan.Joskus sitten vuosien kuluttua ne pulpahtavat sieltä pintaan ja saattaa joku tehdä siitä jopa havaintoilmoituksenkin.
Täällähän tämä keskustelu jatkuu tutuissa ympyröissä ja myös väittelyissä asioitten siitä minnekkään suuntaan sen paremmin selkiintymättä.Olihan siellä yksi mielenkiintoinen juttu Austraaliasta, se tutkahavainto.Tuo kohde on jo suuremman luokan menopeli.Jos se se sitten oikea juttu oli.
Nyt sain jo hieman enemmän kyhättyä kasaan aiheeseen liittyvää asiaa.Keskustelu jatkukoon näissä merkeissä Ja voihan siihen mukaan liittää muitakin mieleen tulevia kuulumisia.Uuden nimimerkin takaa toivottelen kuulaita iltoja,eihän sitä koskaan tiedä vaikka jo tänään....jotain.:)14:00 jälkeen näytti lehden intrnetversioon ilmestyneen selitys videolle, milloin lie sitten tänne 24:jään siirettiin tieto siitä, meinasin itse sen tehdä, mutta ajattelin jonkun jo kerinneen sillä aikaa kun pullia leivoskelin, sinne pöydän ääreen siis kiiruhdin, näytön äärestä liidokista luettuani. Taisi kännykällä kuvaava keskittyä niin kovasti räjähdyksen tallentamiseen, ettei siksi kiinittänyt huomiota siihen lennokkiin, vaikka aika mekkalaakin nähtävästi piti. Kun ihminen keskittyy tiettyyn asiaan, niin muut asiat jää välillä huomaamatta, kaikille lienee tuttu juttu.
Osa ilmoituksista olisi hyvä tehdä mahdollisimman nopeasti, mutta taas sellaiset joissa ei ole voinut erehtyä näkemästään, vaikkapa selvä metallinen lautanen läheltä nähtynä, niin sellaisethan eivät oikeastaan vanhene koskaan, ei siinä esimerkiksi lentoaikataulujen tuijettelu niinsanottua luonnollista ratkaisua nähtyhyn tuo. Se voi taasen olla kovin sitä rohkeutta vaativaa ilmoitella sellaisesta havainnosta eteenpäin, monet saattavat sen jättää suosiolla väliin, ehkä muutamalle erittäin hyvälle tutulle uskaltavat asiasta joskus kertoa, ja vaarana on silti jonkinlainen muutos suhteen laadussa.
Austraalian tapaukseen en ole vielä kerinnyt perehtymään, muuta kuin otsikon verran :).
Aurinkokin suostui vihdoinkin näyttäytymään, heti mielikin virkeämmäksi tuli, vaikka enhän minä mitenkään alakuloinen aiemminkaan ole ollut. Saa nähdä jos ihan tähtimöilta tulisi, ei niitä enää ennen yötöntä yötä kerkiä montaa olla, joten siinäkin mielessä saisi selkeää yölläkin jo olla.
Eiköhän uuden nimimerkin sisäänajo suju mukavasti artikuloiden niin kuin aiemminkin. Pikkasen aikaa menee tietysti totutteluun, kuten uusien kenkienkin kanssa :).- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
14:00 jälkeen näytti lehden intrnetversioon ilmestyneen selitys videolle, milloin lie sitten tänne 24:jään siirettiin tieto siitä, meinasin itse sen tehdä, mutta ajattelin jonkun jo kerinneen sillä aikaa kun pullia leivoskelin, sinne pöydän ääreen siis kiiruhdin, näytön äärestä liidokista luettuani. Taisi kännykällä kuvaava keskittyä niin kovasti räjähdyksen tallentamiseen, ettei siksi kiinittänyt huomiota siihen lennokkiin, vaikka aika mekkalaakin nähtävästi piti. Kun ihminen keskittyy tiettyyn asiaan, niin muut asiat jää välillä huomaamatta, kaikille lienee tuttu juttu.
Osa ilmoituksista olisi hyvä tehdä mahdollisimman nopeasti, mutta taas sellaiset joissa ei ole voinut erehtyä näkemästään, vaikkapa selvä metallinen lautanen läheltä nähtynä, niin sellaisethan eivät oikeastaan vanhene koskaan, ei siinä esimerkiksi lentoaikataulujen tuijettelu niinsanottua luonnollista ratkaisua nähtyhyn tuo. Se voi taasen olla kovin sitä rohkeutta vaativaa ilmoitella sellaisesta havainnosta eteenpäin, monet saattavat sen jättää suosiolla väliin, ehkä muutamalle erittäin hyvälle tutulle uskaltavat asiasta joskus kertoa, ja vaarana on silti jonkinlainen muutos suhteen laadussa.
Austraalian tapaukseen en ole vielä kerinnyt perehtymään, muuta kuin otsikon verran :).
Aurinkokin suostui vihdoinkin näyttäytymään, heti mielikin virkeämmäksi tuli, vaikka enhän minä mitenkään alakuloinen aiemminkaan ole ollut. Saa nähdä jos ihan tähtimöilta tulisi, ei niitä enää ennen yötöntä yötä kerkiä montaa olla, joten siinäkin mielessä saisi selkeää yölläkin jo olla.
Eiköhän uuden nimimerkin sisäänajo suju mukavasti artikuloiden niin kuin aiemminkin. Pikkasen aikaa menee tietysti totutteluun, kuten uusien kenkienkin kanssa :).Metallinen lautanen on sellainen todiste muukalaisten vierailusta keskuudessamme että sitä ei voi nimittää Ufoksi.Tuollaisilla menopeleillä ei maan asukkaat kulje.Mieleeni tuli ajatus että oliko se kohtaamasi kulkija juuri tuollainen,en muista kirjoittaneesi metallisesta soikiosta.Saattaahan se olla että dementia häiritsee,asia selvinnee tuonnenpana.
Kainuun Ufo yhä tapetilla,täyttä selvyyttä asiaan ei näytä tulevan.On tainnut tuohonkin juttuun tulla rahastamisen piirteitä.Eihän sitä varmuudella voi tietää mistä tuo lennokin kuvaama materiaali on.Johonkin sitä kuitenkin on uskominen,eihän koko tapaus olisi tullut kokokansan tietoon ilman mediaa.Näin olemme median armoilla.
Kympinuutiset eilen kertoi revontulia havaitun jossakin päin suomea,ilmeisesti Pohjoisuomessa meni vähän ohi korvan.Aurinkossa havaittu purkaus tapahtui useita päiviä sitten.Ja nyt vasta näkyi revontulina täällä,saimme siinä samalla annoksen "positiivista energiaa" kyllä taas pirteyttä riittää vaikka muille jakaa.
Nyt vihdoin on sellainen kutina että rengasrumpa alkakoon.Kauppareissu kylläkin ensimmäisenä ohjelmassa.Olen joskus myös leiponut leipää ja munkkeja,itse tehdyt munkit ovat herkullisia mutta myös lihottavia.Tänään voisi laittaa vaikka hernekeiton ja pannaria,ja sitten kuunneltava kuulumiset.Siinäpä se:) seepia53 kirjoitti:
Metallinen lautanen on sellainen todiste muukalaisten vierailusta keskuudessamme että sitä ei voi nimittää Ufoksi.Tuollaisilla menopeleillä ei maan asukkaat kulje.Mieleeni tuli ajatus että oliko se kohtaamasi kulkija juuri tuollainen,en muista kirjoittaneesi metallisesta soikiosta.Saattaahan se olla että dementia häiritsee,asia selvinnee tuonnenpana.
Kainuun Ufo yhä tapetilla,täyttä selvyyttä asiaan ei näytä tulevan.On tainnut tuohonkin juttuun tulla rahastamisen piirteitä.Eihän sitä varmuudella voi tietää mistä tuo lennokin kuvaama materiaali on.Johonkin sitä kuitenkin on uskominen,eihän koko tapaus olisi tullut kokokansan tietoon ilman mediaa.Näin olemme median armoilla.
Kympinuutiset eilen kertoi revontulia havaitun jossakin päin suomea,ilmeisesti Pohjoisuomessa meni vähän ohi korvan.Aurinkossa havaittu purkaus tapahtui useita päiviä sitten.Ja nyt vasta näkyi revontulina täällä,saimme siinä samalla annoksen "positiivista energiaa" kyllä taas pirteyttä riittää vaikka muille jakaa.
Nyt vihdoin on sellainen kutina että rengasrumpa alkakoon.Kauppareissu kylläkin ensimmäisenä ohjelmassa.Olen joskus myös leiponut leipää ja munkkeja,itse tehdyt munkit ovat herkullisia mutta myös lihottavia.Tänään voisi laittaa vaikka hernekeiton ja pannaria,ja sitten kuunneltava kuulumiset.Siinäpä se:)Se soikio, niin en tiedä mistä aineesta se oli tehty, se vaan näytti niin huikealta läheltä katsottuna, siis ei mitenkään poikkeavan poikkeavalta itse muodoltaan ja materiaaliltaan, mutta huikealta siinä mielessä kun eihän niitä sellaisia pitäisi olla joidenkin henkilöiden mielestä. Siitä huolimatta ettei joidenkin mielestä sellaisia ole, niin se hissukseen vain lähestyi, lopulta läheltä ohitse mennen. Kuten aimmin olenkin jo ilmaissut, niin nähdystä ei voinut mitenkään erehtyä. Sitä voisi kaiketi kuvailla myös luonnonvalolampun kuvun kaltaiseksi, muodot erottui loistavasti ja loisto myös vaikutti tulevan sisältäpäin, jokin itsevalaiseva laite oli siis kyseessä.
Täysin äänetön se oli myöskin. Ei ole kovinkaan vaikeaa vetää sitä johtopäätöstä, ettei kyseessä ollut mikään ihmisen valmistama. Niin paljon eroaisi tämän päivän käytössä olevasta tekniikasta. Tuskin mistään huippusalaisesta tuotoksestakaan sentään oli kyse, se se vasta hirmuisen ufolta vaikuttaisi, senkin nojalla mitä tähän saakka ollaan tulevaisuuden tekniikkaa maailmalla esitelty. Todella kaukana vaikuttaisi vielä tuollaisten laitteiden valmistus olevan nykyisellään, niitä harppauksia tieteessä jos tapahtuu, niin sitten ehkä. (Täytyy olla mielikuvitusta, että pystyy ymmärtämään totuuden).
Sekin täytyy myöntää, ettei se silti kovin mukava nähtävä ollut, kun ensinnäkin näkee sellaista jota ei pitäisi olla, ja kun sen vielä joutuu yksinään kohtaamaan, eikä oikein tiennyt mitä se aikoo, ajaako tahallaan pahki, sädettääkö muistin veke, jotten muistaisi näkemääni :), kyllä se aika inhottava tilanne oli kaiken kaikkiaan. Se siitä nyt.
Kainuun ufosta jäi sekin kirjoittamatta, että saattoihan kuvaaja tuolloin vaikka huomatakkin liidokin, mutta se on vain päässyt unohtumaan, kenellekkä ei joskus käy siten että laittaa jonkin tavaran talteen hyvään paikkaan, mutta sitten kun aikaa on kulunut reippaastikkin, niin se hyvä paikka onkin sitten harmittavasti päässyt jo unohtumaan, ja tavara täten kadoksissa jopa on.
Eihän ne lihota, kun harvakseltaan nautiskelee tai sitten jos useasti, niin sitten pitää kalorit polttaa mieleisellä liikunnalla, tasapainotteluahan tämä elomme on monellakin tasolla :).
Itäneitä perunoitakin pistin kukkapenkkiin joka oli osaksi roudaton, saas nähdä kuinka pottujen käy :D.. Västiskin näkyi tänään, joten lähellä jo ollaan kesän lämpöä.- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Se soikio, niin en tiedä mistä aineesta se oli tehty, se vaan näytti niin huikealta läheltä katsottuna, siis ei mitenkään poikkeavan poikkeavalta itse muodoltaan ja materiaaliltaan, mutta huikealta siinä mielessä kun eihän niitä sellaisia pitäisi olla joidenkin henkilöiden mielestä. Siitä huolimatta ettei joidenkin mielestä sellaisia ole, niin se hissukseen vain lähestyi, lopulta läheltä ohitse mennen. Kuten aimmin olenkin jo ilmaissut, niin nähdystä ei voinut mitenkään erehtyä. Sitä voisi kaiketi kuvailla myös luonnonvalolampun kuvun kaltaiseksi, muodot erottui loistavasti ja loisto myös vaikutti tulevan sisältäpäin, jokin itsevalaiseva laite oli siis kyseessä.
Täysin äänetön se oli myöskin. Ei ole kovinkaan vaikeaa vetää sitä johtopäätöstä, ettei kyseessä ollut mikään ihmisen valmistama. Niin paljon eroaisi tämän päivän käytössä olevasta tekniikasta. Tuskin mistään huippusalaisesta tuotoksestakaan sentään oli kyse, se se vasta hirmuisen ufolta vaikuttaisi, senkin nojalla mitä tähän saakka ollaan tulevaisuuden tekniikkaa maailmalla esitelty. Todella kaukana vaikuttaisi vielä tuollaisten laitteiden valmistus olevan nykyisellään, niitä harppauksia tieteessä jos tapahtuu, niin sitten ehkä. (Täytyy olla mielikuvitusta, että pystyy ymmärtämään totuuden).
Sekin täytyy myöntää, ettei se silti kovin mukava nähtävä ollut, kun ensinnäkin näkee sellaista jota ei pitäisi olla, ja kun sen vielä joutuu yksinään kohtaamaan, eikä oikein tiennyt mitä se aikoo, ajaako tahallaan pahki, sädettääkö muistin veke, jotten muistaisi näkemääni :), kyllä se aika inhottava tilanne oli kaiken kaikkiaan. Se siitä nyt.
Kainuun ufosta jäi sekin kirjoittamatta, että saattoihan kuvaaja tuolloin vaikka huomatakkin liidokin, mutta se on vain päässyt unohtumaan, kenellekkä ei joskus käy siten että laittaa jonkin tavaran talteen hyvään paikkaan, mutta sitten kun aikaa on kulunut reippaastikkin, niin se hyvä paikka onkin sitten harmittavasti päässyt jo unohtumaan, ja tavara täten kadoksissa jopa on.
Eihän ne lihota, kun harvakseltaan nautiskelee tai sitten jos useasti, niin sitten pitää kalorit polttaa mieleisellä liikunnalla, tasapainotteluahan tämä elomme on monellakin tasolla :).
Itäneitä perunoitakin pistin kukkapenkkiin joka oli osaksi roudaton, saas nähdä kuinka pottujen käy :D.. Västiskin näkyi tänään, joten lähellä jo ollaan kesän lämpöä.Aurinko jo pilkistää metsän takaa,enteilee kaunista kevätpäivää.Lumet ovat lähes sulaneet ja piha alkaa kuivumaan,kohta se alkaa ruoputus ja kuoputus.On tämä kevät mukavaa aikaa.Ja sittenpä tulikin jo tuo halkopino mieleen,siellä se jököttää koskemattomana.Ei vaan meinaa saada aloitusta aikaiseksi,monenlaista muuta kyllä.
Olet sitten kohdannut kulkuneuvon joka ei ole ihmisen tekemä.Tai saattavathan sen tekijät olla ihmismäisempiä kuin ihminen itse,jos ihminen pidetään mittarina.No menipä tuo määritteleminen vaikeaksi ehkä jotain tuohon suuntaan.Ja oliko sitten miehitetty sitähän emme voi tietää.Mieleeni piirtyy "alus" joka oli muutaman metrin halkaisijaltaan,pyöreä päältä katsottuna ja sivusta katsottuna soikio.Kuultavan keltainen ja pinnaltaan sileä.Olit ilmeisesti sellaisella paikalla missä oli tilaa sen liikkua?Ja sitten vielä kiinnostaa millä korkeudella se liikkui ja kunka se sitten poistui paikalta?Otan vastaan palautteen suurella mielenkiinnolla.En kuitenkaan oleta että voit tapahtuneesta kaikkea muistaa.
Kevät on kaikenlaisten istutusten aikaa,uskon että ne potut siellä kukkapenkissä selviävät kylmistä kevätöistä ja kesän tullen nostavat vartensa uljaaseen kasvuun:D Rengas touhut sitten tuli tehtyä vihdoinkin, saapi taasen ajella huoletta.Laitoin viimesyksynä uudet mansikan taimet tuohon pläntilleni saas nähdä joko sitä kesällä jotain sieltä saisi.Kesää odotellen:) seepia53 kirjoitti:
Aurinko jo pilkistää metsän takaa,enteilee kaunista kevätpäivää.Lumet ovat lähes sulaneet ja piha alkaa kuivumaan,kohta se alkaa ruoputus ja kuoputus.On tämä kevät mukavaa aikaa.Ja sittenpä tulikin jo tuo halkopino mieleen,siellä se jököttää koskemattomana.Ei vaan meinaa saada aloitusta aikaiseksi,monenlaista muuta kyllä.
Olet sitten kohdannut kulkuneuvon joka ei ole ihmisen tekemä.Tai saattavathan sen tekijät olla ihmismäisempiä kuin ihminen itse,jos ihminen pidetään mittarina.No menipä tuo määritteleminen vaikeaksi ehkä jotain tuohon suuntaan.Ja oliko sitten miehitetty sitähän emme voi tietää.Mieleeni piirtyy "alus" joka oli muutaman metrin halkaisijaltaan,pyöreä päältä katsottuna ja sivusta katsottuna soikio.Kuultavan keltainen ja pinnaltaan sileä.Olit ilmeisesti sellaisella paikalla missä oli tilaa sen liikkua?Ja sitten vielä kiinnostaa millä korkeudella se liikkui ja kunka se sitten poistui paikalta?Otan vastaan palautteen suurella mielenkiinnolla.En kuitenkaan oleta että voit tapahtuneesta kaikkea muistaa.
Kevät on kaikenlaisten istutusten aikaa,uskon että ne potut siellä kukkapenkissä selviävät kylmistä kevätöistä ja kesän tullen nostavat vartensa uljaaseen kasvuun:D Rengas touhut sitten tuli tehtyä vihdoinkin, saapi taasen ajella huoletta.Laitoin viimesyksynä uudet mansikan taimet tuohon pläntilleni saas nähdä joko sitä kesällä jotain sieltä saisi.Kesää odotellen:)Eihän siitä ufosta kovinkaan paljon ole kerrottavaa, mutta muutaman rivin siitä ehkä silti saa kirjoitettua.
Kaksikymmentä metriä arvioisin etäisyyden siihen lähimmillään olleen, jos arviota pitäsi korjata, niin muutaman metrin voisi nipsasta pois, muttei lisätä. Ohitseni kun meni, niin sen perään en kääntynyt edes katsomaan. Ajattelin siten että jos minä en piittaa siitä, niin sekään ei sitten ehkä piittaa minustakaan sen taivaallista. Kävelin ihan normaalisti, juokseminen ei tullut mieleenkään, sehän se karhunkin metsästysvaiston herättää.
Se oli sellainen suurehko metsäaukio, vanha avohakkuualue. Sellaista metrin korkuista heinää siellä kasvoi ja hyvin läheltä se sitä heinää näytti menevän. Jos olisin sen reitillä seissyt, eikä kumpikaan olisi väistänyt, niin kyllä sen pohja olisi tuolloin otsaani kopsahtanut, ja kun itse olen 164, niin siitä on helppo päätellä millä korkeudella laite lipui.
Pienihän se soikio oli, kyseessä saattoi hyvinkin olla jokin miehittämätön luotain. Se oli vain sellaiset 130-150cm halkaisijaltaan. Väriltään se oli hieman leskenlehdenkeltaista vaaleampi. Hyvin on muistissa tuo tapaaminen säilynyt, eikä se taida ikinä unohtua, mutta sanoin sitä on siitä huolimatta aika vaikea kuvailla. Nykyään kun on ohjelmia jotka pukkaavat tekstiä sitä mukaan kun puhelee, niin ehkä sitten aikanaan saadaan käyttöömme animaatio-ohjelmia jotka saavat ruudulle loihdittua sen minkälaisina muistot mielessämme näemme.(Vielä parempi olisi se alitajuntaan tallentunut raakaversion ulossaanti, joka olisi ainakin täysin muuttumaton).
Puutarhan hoito se se on kunnollista sielunhoitoa myöskin, kunhan ei liikaa rehki. Hyötykasveja kun myös pitää, niin ei tarvitse arvailla mitä niille on syötetty taikka millaisessa paikassa kasvaneet. Mansikkaa miullakin jopa, nam nam...toivottavasti niitä tulee, ja paljon :). Puutarha, iloa silmälle sekä masulle. Kylläpä tuo aurinkokin jaksaa aina vaan paistella : D .- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Eihän siitä ufosta kovinkaan paljon ole kerrottavaa, mutta muutaman rivin siitä ehkä silti saa kirjoitettua.
Kaksikymmentä metriä arvioisin etäisyyden siihen lähimmillään olleen, jos arviota pitäsi korjata, niin muutaman metrin voisi nipsasta pois, muttei lisätä. Ohitseni kun meni, niin sen perään en kääntynyt edes katsomaan. Ajattelin siten että jos minä en piittaa siitä, niin sekään ei sitten ehkä piittaa minustakaan sen taivaallista. Kävelin ihan normaalisti, juokseminen ei tullut mieleenkään, sehän se karhunkin metsästysvaiston herättää.
Se oli sellainen suurehko metsäaukio, vanha avohakkuualue. Sellaista metrin korkuista heinää siellä kasvoi ja hyvin läheltä se sitä heinää näytti menevän. Jos olisin sen reitillä seissyt, eikä kumpikaan olisi väistänyt, niin kyllä sen pohja olisi tuolloin otsaani kopsahtanut, ja kun itse olen 164, niin siitä on helppo päätellä millä korkeudella laite lipui.
Pienihän se soikio oli, kyseessä saattoi hyvinkin olla jokin miehittämätön luotain. Se oli vain sellaiset 130-150cm halkaisijaltaan. Väriltään se oli hieman leskenlehdenkeltaista vaaleampi. Hyvin on muistissa tuo tapaaminen säilynyt, eikä se taida ikinä unohtua, mutta sanoin sitä on siitä huolimatta aika vaikea kuvailla. Nykyään kun on ohjelmia jotka pukkaavat tekstiä sitä mukaan kun puhelee, niin ehkä sitten aikanaan saadaan käyttöömme animaatio-ohjelmia jotka saavat ruudulle loihdittua sen minkälaisina muistot mielessämme näemme.(Vielä parempi olisi se alitajuntaan tallentunut raakaversion ulossaanti, joka olisi ainakin täysin muuttumaton).
Puutarhan hoito se se on kunnollista sielunhoitoa myöskin, kunhan ei liikaa rehki. Hyötykasveja kun myös pitää, niin ei tarvitse arvailla mitä niille on syötetty taikka millaisessa paikassa kasvaneet. Mansikkaa miullakin jopa, nam nam...toivottavasti niitä tulee, ja paljon :). Puutarha, iloa silmälle sekä masulle. Kylläpä tuo aurinkokin jaksaa aina vaan paistella : D .Hyvin ovat mieleen jääneet menneet tapahtumat hakkuuaukion.Ja Ufon poistumisesta en kysele sitten tämän koommin,ymmärrän mitä tarkoitat.Mitä tähän muuta voi sanoa kuin ihmeellinen tapahtuma.Josta kuitenkin selvisit omaa viisauttasi käyttäen,elikkäs ollaan niin kuin ei oltaiskaan
Karhun kohdatessa on myös käytettävä samoin järkeä,hötkyily ei auta tilanteessa kun on karhun kanssa silmitysten.Kuulin hupijutunkin karhun hätistämiseksi."Jos kohtaat karhun niin heitä paskaa sen silmille siitä ei liene puutetta" no onhan niitä kaikenmoisia pelottelu kosteja olemassa.En ole marjametsässä koskaan tavannut karhua enkä kai sen vuoksi sitten osaa sitä pelätäkkään.
Juttu tuosta pudonneesta Ufosta tuntuu aika ihmeelliseltä tapaukselta.Muinaisesta laitteesta puhutaan ja vaskooli mainitaan no saattaa olla tarua.Mutta jos olisi oikea niin voisi ajatella sen olevan kaukaa menneisyydestä.Vieläköhän se olisi tallessa niin voitais tutkia sitä mitä se on okein syönyt.Voisi olla mielenkiintoista.
Tämän enempää tällä kertaa näpyttämättä, ai niin kukkiiko pihlaja ensikesänä tarkoitan viimekesänä ainakin meidän pihlajat kukki ja joka toinen vuosi kai on tapana.......:) seepia53 kirjoitti:
Hyvin ovat mieleen jääneet menneet tapahtumat hakkuuaukion.Ja Ufon poistumisesta en kysele sitten tämän koommin,ymmärrän mitä tarkoitat.Mitä tähän muuta voi sanoa kuin ihmeellinen tapahtuma.Josta kuitenkin selvisit omaa viisauttasi käyttäen,elikkäs ollaan niin kuin ei oltaiskaan
Karhun kohdatessa on myös käytettävä samoin järkeä,hötkyily ei auta tilanteessa kun on karhun kanssa silmitysten.Kuulin hupijutunkin karhun hätistämiseksi."Jos kohtaat karhun niin heitä paskaa sen silmille siitä ei liene puutetta" no onhan niitä kaikenmoisia pelottelu kosteja olemassa.En ole marjametsässä koskaan tavannut karhua enkä kai sen vuoksi sitten osaa sitä pelätäkkään.
Juttu tuosta pudonneesta Ufosta tuntuu aika ihmeelliseltä tapaukselta.Muinaisesta laitteesta puhutaan ja vaskooli mainitaan no saattaa olla tarua.Mutta jos olisi oikea niin voisi ajatella sen olevan kaukaa menneisyydestä.Vieläköhän se olisi tallessa niin voitais tutkia sitä mitä se on okein syönyt.Voisi olla mielenkiintoista.
Tämän enempää tällä kertaa näpyttämättä, ai niin kukkiiko pihlaja ensikesänä tarkoitan viimekesänä ainakin meidän pihlajat kukki ja joka toinen vuosi kai on tapana.......:)Jäi pois se soikion arvoitu korkeus eilen, metrin paikkella. Noin, nyt sekin epäkohta on tullut korjattua. Laitteesta ei eroittunut minkäänlaisia pokkauksiakaan, vaan se näytti todella sileältä kauttaaltaan.
Eihän tuo kertomus tippuneesta ufosta sinänsä mikään ainutlaatuinen tapaus Suomessakaan olisi, sillä onhan niistä tänne tippuneista ufoista kerrottu aiemminkin. Jos oikea tapaus kyseessä, niin ehkäpä tuollainen "pommi" olisi silti ollut syytä tiputtaa jonnekkin toisaalle ensiksi kuitenkin, tänne tippuessaan tuollaisestakin tulee niin helposti pelkkä suutari.
Naiset kun nostivat hameenhelmaa samalla pyllistäen uhittelevan karhun suuntaan, niin tällöin karhut läksivät toiseen suuntaan oitis kulkemaan. Näin naiset naarmuitta selvisivät näistä yllättävistä metsäisistä kohtaamisista. Ainakin tämän seudun suullisten perimätietojen mukaan näin kuuluisi toimia.
En ole viime vuosina juurikaan marjastamassa käynyt, mistään karhupelosta se ei johdu, mutta niitä inhottavia hirvikärpäsiä on niin valtavasti nykyään. Kauheat suojatamineet pitäisi olla yllä ja sittenhän olo on kuin saunassa kylpisi, ämpärin kanssa siellä kanervien seassa kyykkiessä. Juuri vähän aikaa sitten yksi tuttu kertoi kuinka hirvikärpänen oli mennyt hänen silmäluomensa alle, kovin oli ollut vaikea saada pois, itse hän sen sieltä noukki pois...ihan kauhea tilannehan tuollainenkin olisi. Korviin ovat toisilla taasen menneet.
Tänään tulikin piippu nuohottua oikein viimeisen päälle, vetää sitten vallan mainiosti syksyn tullen. Vaneri pitää kyllä vielä viedä piipun nokkaan kesän ajaksi hormia turhalta sateelta suojaamaan. Jospa sen huomenissa sinne sitten kiikuttaisi.
Kyllä jotkut pihlajat kukkii tänäkin vuonna. Marjojen määrästä päätellään sitten tulevan talven lumi. Kahta tulkintaa liikkuu siitäkin (ainakin), toisen mukaan oksat eivät kanna runsasta marjasatoa ja paljoa lunta. Sen toisen mukaan taas runsas määrä marjoja lähes takaa että penkatkin ovat sitten korkeita talvella. Tulkitse siinä sitten pihlajaa kerrasta oikein :).- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Jäi pois se soikion arvoitu korkeus eilen, metrin paikkella. Noin, nyt sekin epäkohta on tullut korjattua. Laitteesta ei eroittunut minkäänlaisia pokkauksiakaan, vaan se näytti todella sileältä kauttaaltaan.
Eihän tuo kertomus tippuneesta ufosta sinänsä mikään ainutlaatuinen tapaus Suomessakaan olisi, sillä onhan niistä tänne tippuneista ufoista kerrottu aiemminkin. Jos oikea tapaus kyseessä, niin ehkäpä tuollainen "pommi" olisi silti ollut syytä tiputtaa jonnekkin toisaalle ensiksi kuitenkin, tänne tippuessaan tuollaisestakin tulee niin helposti pelkkä suutari.
Naiset kun nostivat hameenhelmaa samalla pyllistäen uhittelevan karhun suuntaan, niin tällöin karhut läksivät toiseen suuntaan oitis kulkemaan. Näin naiset naarmuitta selvisivät näistä yllättävistä metsäisistä kohtaamisista. Ainakin tämän seudun suullisten perimätietojen mukaan näin kuuluisi toimia.
En ole viime vuosina juurikaan marjastamassa käynyt, mistään karhupelosta se ei johdu, mutta niitä inhottavia hirvikärpäsiä on niin valtavasti nykyään. Kauheat suojatamineet pitäisi olla yllä ja sittenhän olo on kuin saunassa kylpisi, ämpärin kanssa siellä kanervien seassa kyykkiessä. Juuri vähän aikaa sitten yksi tuttu kertoi kuinka hirvikärpänen oli mennyt hänen silmäluomensa alle, kovin oli ollut vaikea saada pois, itse hän sen sieltä noukki pois...ihan kauhea tilannehan tuollainenkin olisi. Korviin ovat toisilla taasen menneet.
Tänään tulikin piippu nuohottua oikein viimeisen päälle, vetää sitten vallan mainiosti syksyn tullen. Vaneri pitää kyllä vielä viedä piipun nokkaan kesän ajaksi hormia turhalta sateelta suojaamaan. Jospa sen huomenissa sinne sitten kiikuttaisi.
Kyllä jotkut pihlajat kukkii tänäkin vuonna. Marjojen määrästä päätellään sitten tulevan talven lumi. Kahta tulkintaa liikkuu siitäkin (ainakin), toisen mukaan oksat eivät kanna runsasta marjasatoa ja paljoa lunta. Sen toisen mukaan taas runsas määrä marjoja lähes takaa että penkatkin ovat sitten korkeita talvella. Tulkitse siinä sitten pihlajaa kerrasta oikein :).Heti aamutuimaan otin asiakseni kirjoittaa jo tavaksi tulleen sepityksen.Illalla on palstalla tunkua että ei tahdo päästä kirjautumaan,kone hidastuu etanamaiseksi.Lähes maata hipoen on tuo outokulkija sitten liikkunut, arvatenkin maaperää tutkien ja ympäristöä havannoiden.Et sitten ollut tarkemman tutkimuksen kohde kun ohi porhalsivat.Kyllä varmaan tietoisia olivat paikalla olostasi.
Kysymykseen jos kohtaisin humanoidin niin kuin eräs palstalainen kirjoitti aloituksessaan ja kuinka toimia tilanteessa.Se olisi ennenkokematon tilanne ei siinä varmaan mitkään ennalta ajatellut toimintatavat tulisi kysymykseen.Tapahtuma itse kai antaisi ohjeistuksen tilanteeseen.Pötkiäkö pakoon vai jäädä tarinoimaan ja ei varmaan kannattaisi alkaa paskaa silmille heittelemään saati sitten helmoja nostelemaan toisin kuin karhun kanssa.
Olet sitten omatoiminen piipun putsauksessa,onhan noita välineitä nykyään saatavana helposti ja kun uskaltaa katolle kiivetä niin mikä ettei onnistuisi.Ja vaneri sateen suojaksi,muista sitten jos laitat tulta johonkin pesään että siellä on se.
Hirvikärpänen on tosi inhottava öttiäinen,marjastusreissun jälkeen parhaimmillaan kymmenenkin mönkijää ravistellut vaatteista ja on kyllä mestari piiloutuja.
Pihlajasta en lähde lumenmäärää ennustamaan, mutta juhannuksen aikoihin kukkiessaan on kesän hienoinpia hetkiä tuoksuineen kaikkineen:D
On juhannukseen vielä tovi:) seepia53 kirjoitti:
Heti aamutuimaan otin asiakseni kirjoittaa jo tavaksi tulleen sepityksen.Illalla on palstalla tunkua että ei tahdo päästä kirjautumaan,kone hidastuu etanamaiseksi.Lähes maata hipoen on tuo outokulkija sitten liikkunut, arvatenkin maaperää tutkien ja ympäristöä havannoiden.Et sitten ollut tarkemman tutkimuksen kohde kun ohi porhalsivat.Kyllä varmaan tietoisia olivat paikalla olostasi.
Kysymykseen jos kohtaisin humanoidin niin kuin eräs palstalainen kirjoitti aloituksessaan ja kuinka toimia tilanteessa.Se olisi ennenkokematon tilanne ei siinä varmaan mitkään ennalta ajatellut toimintatavat tulisi kysymykseen.Tapahtuma itse kai antaisi ohjeistuksen tilanteeseen.Pötkiäkö pakoon vai jäädä tarinoimaan ja ei varmaan kannattaisi alkaa paskaa silmille heittelemään saati sitten helmoja nostelemaan toisin kuin karhun kanssa.
Olet sitten omatoiminen piipun putsauksessa,onhan noita välineitä nykyään saatavana helposti ja kun uskaltaa katolle kiivetä niin mikä ettei onnistuisi.Ja vaneri sateen suojaksi,muista sitten jos laitat tulta johonkin pesään että siellä on se.
Hirvikärpänen on tosi inhottava öttiäinen,marjastusreissun jälkeen parhaimmillaan kymmenenkin mönkijää ravistellut vaatteista ja on kyllä mestari piiloutuja.
Pihlajasta en lähde lumenmäärää ennustamaan, mutta juhannuksen aikoihin kukkiessaan on kesän hienoinpia hetkiä tuoksuineen kaikkineen:D
On juhannukseen vielä tovi:)Se voi olla että sellaisissa tyhjilläänkin porhaltavissa ufoissa on sitä aivopoweria yllin kyllin, kykenevätkö sitten tarpeen tullen kommunikoimaan vastaantulijan kanssa onkin eri juttu se, jos, niin kait se sitten olisi jonkinlaista telepatiaa kyseessä.
Humanoidin taikka toisenkinlaisen avaruuden mörököllin kohdattaessa, niin kysymys mitä tehdä taitaa jäädä vielä vaille sitä tyhjentävää vastausta, ollaan nimittäin sen suhteen vielä niin tuntemattomilla vesillä kuin olla vain voidaan, vaikka sellaisen mielelläni toki lukisin. En kyllä silti helmaa lähtisi nostamaan (en tosin edes käytä hameita), kun kerta kertoman mukaan teetättävät lapsiakin ihmisillä, joten sellainenhan vain helpottaisi heidän toimia, tai saisivat peräti turhan yllykkeen sellaiseen, vaikka aikomuksenaan olisi alunperin ollut vaikkapa pelkästään marjojen poimiminen kotimatkaa varten.
Jos ovat olentoja siinä missä mekin, niin voivatkohan käyttää ihan näitä paikallisia safkoja sitten myöskin hyväkseen, vai olisiko esimerkiksi liian vieraita pöpöjä heidän sisuksilleen? Tuokin on nyt sellainen kysymys.. jolle sitä vastausta ei ehkä ole edes saatavilla, mutta jääköön silti nyt tuonne.
On se silti nuohooja paikalla käytettävä kerta vuodessa, jos vakuutuksesta meinaa jotain saada palon sattuessa, riippuen tietysti mistä tuli olisi lähtenyt leviämään. Tarkkana pitää kaikessa olla, käytänössä sekä lakikiemuroiden suhteen. Äkkiä voisi vaneri tulla mieleen, kun asuntoon savua kunnolla pukkais, jos pelti auki kummiskin olisi.
Näsiä ja tuomi tuoksukauden avaavat, sitten tulevat kielot, syreenit, pihlajat...siis ken, edes ilmaa nuuskimatta malttaa tuolloin ulkosalla kulkea. Monista ruusulajikkeistahan tuoksu puuttuu lähes kokonaan, paha puute, vaikka silmää mielyttäisikin. Tuoksuthan, tai ainakin hajut liittyy moneen ufohavaintoon myöskin. Kun luotto omiin silmiin ja kuuloon pettää niin sitten turvaudutaan lahjomattomiin sieraimiin (kunhan nuha ei vaivaa).
Hirvikärpäset ovat vielä niin kauhean sitkeä henkisiä, ettei ne läpsimällä kyllä kuole. Yksi tuttavaisäntä kertoi kuinka hän oli niitä poiminut suojavaateistaan ison läjän, nehän irrottavat siipensä jonkin ajan kuluttua siitä kun ovat onnistuneesti laskeutuneet ruokapöytään. Oli sitten niistä kouransa tyhjentänyt vessan pyttyyn, ja vetäissyt perään..sinne menivät, mutta kas kummaa, sieltä ne vaan ryömivät takaisin ja pian pinta oli niitä taasen täynnä. Tuolloin oli laskenut ämpäriin niin kuumaa vettä kuin vain putkista tuli ja huljauttanut sillä ne alas taasen. Pääsi siten niistä eroon, mutta olipa putkikin samalla haljennut, joten putkiremontti seurasi siitä toiminnasta.
Nyt pitää taasen palata moppailemaan, eteinenhän se olisi seuraavana vuorossa :).- fartman
Pihlaja67 kirjoitti:
Turhaakin kiirehtimistä on ajellessa tullut pidettyä lähes aina, ei sillä että ylinopeutta olisin ajellut, mutta olisi pitänyt aikaa suoda enemmän nähtävyyksille..rakennukset ja maisemat. Ties miten olisivat iloa muistellessa vuosien varrella tuoneet, muutaman minuutin perille pääsyn lykkäämisellä. Ehkä vielä jonain päivänä sinivalkoinen kyltti opastaa jollekkin kuuluisalle ufohavaintopaikallekin, sinne sitten kahvista nauttimaan jos poikkeaisi..(muki sitä höryävää vieressä tätä kirjoitellessa onpi)
Niin, on se niin väärin, tässäkin maailmankaikkeudessa riittää kokoa sen verran ettei kuuna päivänä tule kenellekkään kunnolla tutuksi, olkoot sitten ajattelevaisella iho, suomut taikka pelti pintanaan...kehtaavatkin sitten vielä ehdotella joitain multi-universumeitakin. Kaikkea ei tarvitse sentään ihmisten tulevaisuudessa edes yrittää itse selvittää, vaan tieto vaihtuu mukavasti myös lajienkin kesken.
On ne mainoskanavat täälläkin kadonneet joskus pidemmäksikin aikaa, mistä lie johtuu. Tämä on toisaalta sellaisessa katveessa että sääkin tuntuisi vaikuttavan asiaan, erityisesti sade pätkittää ohjelmaa menossa olevaa joskus hyvinkin häiritsevästi. Iso antenni katolla on, mutta vahvistin pitäänee silti tässä vielä hankkia. Renkaat on nyt sitten tullut vaihdettua, eipä sitä enää monta päivää nastoilla olisikaan saanut tietä napsutella.
Arvot joita arvossa ennen pidettiin ovat monet jopa heikkoudeksi nykyään pistetty. Nykypäivän menestyjät ovat eilisen lieroja, mitenkä tämä maailma onkaan päässyt niin vääristymään? Itse pyrin kyllä pitämään niistä vanhoista hyvistä arvoista kiinni, tuntuu huomattavasti paremmalta, muuttukoon maailma ihan rauhassa tuossa sivussa jos niin kerran on ollakseen. Yleistämistä hiukan kärjistetysti, mutta niin se sitten paremmin myös uppoo :D.
Peipposten laulun pauhua, jonka välissä mustarastaiden liruttelua. Närheilläkin kosiomenot ihan selvästi. Jokikin on jo lähes sula, joten kohta kosken pauhu kulkeutuu mukavasti korviin, sorsat sieltä vielä kyllä puuttuu, ja nettiin sitä näin välistä juuttuu :).anteeksi.., mutta, rinvin samankaltaisuus puski mieleen. Sen ja minkään väliä... minkäs sille :) Ööö... maanantaina taas töihin.
- .-
fartman kirjoitti:
anteeksi.., mutta, rinvin samankaltaisuus puski mieleen. Sen ja minkään väliä... minkäs sille :) Ööö... maanantaina taas töihin.
Niinpä.........ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
fartman kirjoitti:
anteeksi.., mutta, rinvin samankaltaisuus puski mieleen. Sen ja minkään väliä... minkäs sille :) Ööö... maanantaina taas töihin.
Heit sinne myös.
Anteeksipyyntö ei ole mitenkään tarpeen. Luin viestisi jo heti aamutuimaan, mutta ajattelin että silmäni olivat liian ristissä tai jotain, kun oikein tajunnut mikä rivi on samankaltainen minkäkin kanssa. Läksinpä sitten ulos lenkille luontoa tarkkailemaan, kun sääkin oli niin mahdottoman kaunis, ja onhan se sitä vieläkin. Kunnolla herättyäni luin sitten viestisi uudelleen, mutta ei se auttanut. Ehkä käyt vielä selventämässä..vaikkei sillä taida kauheeta väliä ollakkaan :). Mukavaa viikonloppua ja alkavaa työbuumia.- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Se voi olla että sellaisissa tyhjilläänkin porhaltavissa ufoissa on sitä aivopoweria yllin kyllin, kykenevätkö sitten tarpeen tullen kommunikoimaan vastaantulijan kanssa onkin eri juttu se, jos, niin kait se sitten olisi jonkinlaista telepatiaa kyseessä.
Humanoidin taikka toisenkinlaisen avaruuden mörököllin kohdattaessa, niin kysymys mitä tehdä taitaa jäädä vielä vaille sitä tyhjentävää vastausta, ollaan nimittäin sen suhteen vielä niin tuntemattomilla vesillä kuin olla vain voidaan, vaikka sellaisen mielelläni toki lukisin. En kyllä silti helmaa lähtisi nostamaan (en tosin edes käytä hameita), kun kerta kertoman mukaan teetättävät lapsiakin ihmisillä, joten sellainenhan vain helpottaisi heidän toimia, tai saisivat peräti turhan yllykkeen sellaiseen, vaikka aikomuksenaan olisi alunperin ollut vaikkapa pelkästään marjojen poimiminen kotimatkaa varten.
Jos ovat olentoja siinä missä mekin, niin voivatkohan käyttää ihan näitä paikallisia safkoja sitten myöskin hyväkseen, vai olisiko esimerkiksi liian vieraita pöpöjä heidän sisuksilleen? Tuokin on nyt sellainen kysymys.. jolle sitä vastausta ei ehkä ole edes saatavilla, mutta jääköön silti nyt tuonne.
On se silti nuohooja paikalla käytettävä kerta vuodessa, jos vakuutuksesta meinaa jotain saada palon sattuessa, riippuen tietysti mistä tuli olisi lähtenyt leviämään. Tarkkana pitää kaikessa olla, käytänössä sekä lakikiemuroiden suhteen. Äkkiä voisi vaneri tulla mieleen, kun asuntoon savua kunnolla pukkais, jos pelti auki kummiskin olisi.
Näsiä ja tuomi tuoksukauden avaavat, sitten tulevat kielot, syreenit, pihlajat...siis ken, edes ilmaa nuuskimatta malttaa tuolloin ulkosalla kulkea. Monista ruusulajikkeistahan tuoksu puuttuu lähes kokonaan, paha puute, vaikka silmää mielyttäisikin. Tuoksuthan, tai ainakin hajut liittyy moneen ufohavaintoon myöskin. Kun luotto omiin silmiin ja kuuloon pettää niin sitten turvaudutaan lahjomattomiin sieraimiin (kunhan nuha ei vaivaa).
Hirvikärpäset ovat vielä niin kauhean sitkeä henkisiä, ettei ne läpsimällä kyllä kuole. Yksi tuttavaisäntä kertoi kuinka hän oli niitä poiminut suojavaateistaan ison läjän, nehän irrottavat siipensä jonkin ajan kuluttua siitä kun ovat onnistuneesti laskeutuneet ruokapöytään. Oli sitten niistä kouransa tyhjentänyt vessan pyttyyn, ja vetäissyt perään..sinne menivät, mutta kas kummaa, sieltä ne vaan ryömivät takaisin ja pian pinta oli niitä taasen täynnä. Tuolloin oli laskenut ämpäriin niin kuumaa vettä kuin vain putkista tuli ja huljauttanut sillä ne alas taasen. Pääsi siten niistä eroon, mutta olipa putkikin samalla haljennut, joten putkiremontti seurasi siitä toiminnasta.
Nyt pitää taasen palata moppailemaan, eteinenhän se olisi seuraavana vuorossa :).Kun tapaisin humiksen niin mitä silloin elämälleni käy,siinäpä kysymys johon vain kontaktin kokenut voi ataa jonkinmoisia vastauksia.Minun ystäväpiirissä en tiedä tämmöistä tapahtuneen.Jos itselleni tämä kontakti tapahtuisi niin tokkopa tuosta suurta melua uskaltasin pitää.On ystävät ja sukulaiset,miten sen heille kertoisin.Eihän se ole aivan jokapäiväinen tapaus että tapaisin humiksen vaikka paikallisessa kapakassa.Jos hän olisi vaikka pohjoiseurooppalais tyyppinen ystävällinen pitkähkö nuorimies jolla on pitkävaaleatukka ja käytös kuin filmitähdellä.Mitenkä voisin heille kertoa tämmöistä tapahtuneen.Jos kertoisin niin minut varmaan laitettaisiin siihen lokeroon johon kaikki mielenvikaiset kuuluvat.Taitaisi jäädä kertomatta.
Sen sijaan tapasin paikallisessa käydessäni tutun oloisesen nuoren naisen joka myös katsoi minua aivan kuin olisi minut tuntenut.Tämä neitokainen oli tummahiuksinen ja mielyttävä käytöksinen,voisin häntä myös vaikka humanoidiksi sanoa.Illan kuluessa en häntä sitten enää tavannut.Tämmöisiä tarinoita toi tämä lauantaiaamu tullessaan ,näistä ei auta kertoa kuin tällä foorumilla nimimerkintakaa ettei hullun leimaa saisi otsaansa.
Nytpä täytyy selvitä kauppareissua varten timmiin kuntoon.Ja unohtaa nämä ravintolaillan tapahtumat hetkeksi.Vaikka ne niin mukavia olivatkin.
Hyvää lauantaipäivää kaikille:) seepia53 kirjoitti:
Kun tapaisin humiksen niin mitä silloin elämälleni käy,siinäpä kysymys johon vain kontaktin kokenut voi ataa jonkinmoisia vastauksia.Minun ystäväpiirissä en tiedä tämmöistä tapahtuneen.Jos itselleni tämä kontakti tapahtuisi niin tokkopa tuosta suurta melua uskaltasin pitää.On ystävät ja sukulaiset,miten sen heille kertoisin.Eihän se ole aivan jokapäiväinen tapaus että tapaisin humiksen vaikka paikallisessa kapakassa.Jos hän olisi vaikka pohjoiseurooppalais tyyppinen ystävällinen pitkähkö nuorimies jolla on pitkävaaleatukka ja käytös kuin filmitähdellä.Mitenkä voisin heille kertoa tämmöistä tapahtuneen.Jos kertoisin niin minut varmaan laitettaisiin siihen lokeroon johon kaikki mielenvikaiset kuuluvat.Taitaisi jäädä kertomatta.
Sen sijaan tapasin paikallisessa käydessäni tutun oloisesen nuoren naisen joka myös katsoi minua aivan kuin olisi minut tuntenut.Tämä neitokainen oli tummahiuksinen ja mielyttävä käytöksinen,voisin häntä myös vaikka humanoidiksi sanoa.Illan kuluessa en häntä sitten enää tavannut.Tämmöisiä tarinoita toi tämä lauantaiaamu tullessaan ,näistä ei auta kertoa kuin tällä foorumilla nimimerkintakaa ettei hullun leimaa saisi otsaansa.
Nytpä täytyy selvitä kauppareissua varten timmiin kuntoon.Ja unohtaa nämä ravintolaillan tapahtumat hetkeksi.Vaikka ne niin mukavia olivatkin.
Hyvää lauantaipäivää kaikille:)Ties kuinka monta kertaa ollaan jo näiden muualta saapuneiden kanssa jutustelleet, tai voihan osa olla jo täällä syntyneitäkin, niitä ihan vaikka naapurissa asuvia. Aidan takana, jos ei sitä vihreämpää nurmea löydy, niin alinemaisempaa menoa sitten ehkä kuitenkin. Vähintään pieni sisäinen säpsähdys tulisi varmaankin koettua, jos joku tuttava yllättäen paljastaisikin ettei olekkaan ihminen. Ihan näinhän saattaisi jopa olla, jos kuvaukset joistain alieneista pitää kutinsa. Maailmankuvani ei silti mihinkään muuttuisi alienin tunnustuksen myötä.
Sainpa joskus 1980-luvun loppupuolella kirjeen jossa neuvottiin kuinka näitä hyvin pitkälti meidän kaltaisiamme erottaa ihmisvilinästä..kunhan vain kiinnitti huomion siihen ja tähän. Samaisessa kirjeessa tarjottiin sitten myöskin mahdollisuutta päästä näiden kanssa ihan juttusille. Laitoin lappuset takaisin kuoreen ja sen pistin jonnekkin talteen, en toiminut annettujen ohjeiden mukaan :).
Jos tulisi tavattua alieni, "tyypillä" ei niin väliä, niin kyllä tulisi kovin punnittua siitä kenelle tapahtuneesta uskaltaisi avautua. Palstalle kyllä, mutta "oikeassa" elämässä piiri pysyisi todella suppeana, ainakin siihen saakka kunnes maailmanlaajuisesti uutisoisivat että onhan niitä jo täällä joukossamme. Syy tähän on sama minkä mainitsit.
Näitä hyvin tutuilta vaikuttavia ihmisiä tapaa aina silloin tällöin, vaikka entuudestaan ei ole näiden kanssa ollutkaan missään tekemisissä, kait. Tunne vahva kuitenkin on, vaikkei sitten osaakkaan määritellä minkä takia, ehkä tämä tuttavuudella on jotakin tekemistä sielun kanssa, aika ja paikka eri vain ollut aiemman tuttavuudeen aikoihin. Jotain tuon suuntaista se ehkäpä on. Mysteeriä, mysteeriä :D. Viikonloppua mainiota!!!- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Ties kuinka monta kertaa ollaan jo näiden muualta saapuneiden kanssa jutustelleet, tai voihan osa olla jo täällä syntyneitäkin, niitä ihan vaikka naapurissa asuvia. Aidan takana, jos ei sitä vihreämpää nurmea löydy, niin alinemaisempaa menoa sitten ehkä kuitenkin. Vähintään pieni sisäinen säpsähdys tulisi varmaankin koettua, jos joku tuttava yllättäen paljastaisikin ettei olekkaan ihminen. Ihan näinhän saattaisi jopa olla, jos kuvaukset joistain alieneista pitää kutinsa. Maailmankuvani ei silti mihinkään muuttuisi alienin tunnustuksen myötä.
Sainpa joskus 1980-luvun loppupuolella kirjeen jossa neuvottiin kuinka näitä hyvin pitkälti meidän kaltaisiamme erottaa ihmisvilinästä..kunhan vain kiinnitti huomion siihen ja tähän. Samaisessa kirjeessa tarjottiin sitten myöskin mahdollisuutta päästä näiden kanssa ihan juttusille. Laitoin lappuset takaisin kuoreen ja sen pistin jonnekkin talteen, en toiminut annettujen ohjeiden mukaan :).
Jos tulisi tavattua alieni, "tyypillä" ei niin väliä, niin kyllä tulisi kovin punnittua siitä kenelle tapahtuneesta uskaltaisi avautua. Palstalle kyllä, mutta "oikeassa" elämässä piiri pysyisi todella suppeana, ainakin siihen saakka kunnes maailmanlaajuisesti uutisoisivat että onhan niitä jo täällä joukossamme. Syy tähän on sama minkä mainitsit.
Näitä hyvin tutuilta vaikuttavia ihmisiä tapaa aina silloin tällöin, vaikka entuudestaan ei ole näiden kanssa ollutkaan missään tekemisissä, kait. Tunne vahva kuitenkin on, vaikkei sitten osaakkaan määritellä minkä takia, ehkä tämä tuttavuudella on jotakin tekemistä sielun kanssa, aika ja paikka eri vain ollut aiemman tuttavuudeen aikoihin. Jotain tuon suuntaista se ehkäpä on. Mysteeriä, mysteeriä :D. Viikonloppua mainiota!!!Ei sitä voi tietää kuka on kukakin ja onko sillä sitten niin suurta väliäkään.Ja jos näin on niin hyvin ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon kanssamme.Se on vaikeaa kertoa tapahtuneesta edes täällä pastalla,vaikka ei tuo itse tapahtuma sitten pelottava ollutkaan.Mutta tänä aikana ei voinut liikkua eikä kommentoida ulkopuolisten kanssa.
Olen lukenut että näitä humiksia olisi aivan ihmisen kaltaisia muöskin ja ehkä tuo tapaamani myös kuului tuohon joukkoon.Ystävällisyys loisti päällimmäisenä hänen käytöksessään.Nyt varmaan ajattelet että seepia53 on seonnut lopullisesti.Mutta näinhän suinkaan ei ole käynyt.
Se on jännä juttu että olettaa jonkun henkilön olevan juuri nyt tuossa mutta hämmastyy sitten suuresti kun asia ei sitten niin ollutkaan.Ehkä siinä mielikuvitus tekee kepposta ja johdattaa vääriin päätelmiin.Näinkin se voisi olla.
Ja sitten Sunnuntai päivää vaan. seepia53 kirjoitti:
Ei sitä voi tietää kuka on kukakin ja onko sillä sitten niin suurta väliäkään.Ja jos näin on niin hyvin ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon kanssamme.Se on vaikeaa kertoa tapahtuneesta edes täällä pastalla,vaikka ei tuo itse tapahtuma sitten pelottava ollutkaan.Mutta tänä aikana ei voinut liikkua eikä kommentoida ulkopuolisten kanssa.
Olen lukenut että näitä humiksia olisi aivan ihmisen kaltaisia muöskin ja ehkä tuo tapaamani myös kuului tuohon joukkoon.Ystävällisyys loisti päällimmäisenä hänen käytöksessään.Nyt varmaan ajattelet että seepia53 on seonnut lopullisesti.Mutta näinhän suinkaan ei ole käynyt.
Se on jännä juttu että olettaa jonkun henkilön olevan juuri nyt tuossa mutta hämmastyy sitten suuresti kun asia ei sitten niin ollutkaan.Ehkä siinä mielikuvitus tekee kepposta ja johdattaa vääriin päätelmiin.Näinkin se voisi olla.
Ja sitten Sunnuntai päivää vaan.En suinkaan ajattele mitään sen suuntaistakaan, että Seepia53olisi seonnut, pois se minusta :).
Tällä palstalla pitäisi kyllä saada kirjoittaa miltä itsestään tuntuu, eikä pelkkästään pysytellä siinä joidenkin ihannoimassa puhtaasti faktapohjaisessa ulosannissa, ufoilmiöstä keskusteltaessa, sillä kun ei kovin pitkälle pötkisi, joten mutu ja spekulaatio sallittakoon pelkästään positiivisena asiana. Tahallinen Peen jauhanta on sitten sellainen jonka voiskin huoletta huuhtaista pöntöstä alas, muun peen joukkoon.
Minusta on vain hienoa jos ihmiset uskaltautuvat avautua kokemuksistaan, vaikka sitä varsinaista näyttöä ei olekkaan esitettäväksi. Se miksi sitä ei ole, niin jokainen jolle on toimivat aivot suotu pystyy kyllä sen myös itse päättelemään, jos vähänkin osaa asiaa objektiivisesti sisäistää.
Aftonbladetin kyselyn mukaan 26,3 % uskoo että avaruusolentoja on joukossamme. Piirun alle 30 000 henkilön vastausten mukaan noin. Yllättävänkin suuri luku mielestäni, kun ottaa huomioon kuinka sitä mahdollisuutta on yritetty ampua alas pelkkänä pötynä jo pitkään. Reutersin teetti ensin kyselyn, jonka seuraustahan tuo Aftonbladetin vastaava on. Reutersin mukaan ruotsalaiset kuuluivat maitten välisesti eniten skeptisten joukkoon.
Nimimerkki dopermanni kirjoitti prosenttiluvuista SUT:in foorumilla sellaista, että Ameriikoissa niin uskovia olisi ollut lähes puolet ennen sitä Condonin raportin julkaisia (1969). Itse raportistahan on myös juttua riittänyt, ihan viime aikoinakin (sormella ylöspäin osoittaen).
Sanota koirasta ja sen karvoista, mieluummin ensitapaaminen alienin kanssa saisi olla sellaisen hyvin meidän kaltaisemme* ja paikassa jossa muitakin tuttuja samalla olisi (*monelle pelkkänä ajatuksenakin ylitsepääsemätön, ei niitä voi mitenkään olla, sula mahdottomuus) kuin että tulisi asteltua jonkin torahampaisen, pitkäkyntisen, piikikkään, panssaroidun kuusijalan eteen iltalenkillä...kyllä sellaisesta olemuksesta tulisi pääteltyä yhtä sun toista silmänräpäyksessä, ja ne päätelmät eivät olisi mitenkään mieltä rauhoittavia.
Tapaamasi henkilö, mistäs sen tietää vaikka olisikin ollut alieni, vaikka riittäähän ihmisissä heitä jotka oikein säteilevät hyvää oloa ympärilleen, karismaa (hyi minua käytin säteillä sanaa, vaikka mitenkä se hyvä olo nyt sitten mukamas oikeasti säteilee, millä mittarilla sen saa katsottua :D).
Mielikuvitus voi johdattaa meidät mukaviin seikkailuihin, ja paljon muuhun mukavaan, mutta kolikon toinen puoli on se että se saattaa myös olla se meidän kaikkein katalin vihollisemme, asiayhteys ratkaisee.
Räntää jaksaa sadella, onneksi amaryllikset jaksavat edelleen kukkimalla kukoistaa, kuten monet muutkin kukkaset, mutten lähde niitä tässä luettelemaan :). Kukkaset ne harrastuksiini myös kuuluvat ja aika monta lajia onkin päässyt vuosien varrella kertymään.
Oikein hyvää ehtoota sitten vaan toivotellaan :).Pihlaja67 kirjoitti:
En suinkaan ajattele mitään sen suuntaistakaan, että Seepia53olisi seonnut, pois se minusta :).

Oikein hyvää ehtoota sitten vaan toivotellaan :).kirjoitti " Nimimerkki dopermanni kirjoitti prosenttiluvuista SUT:in foorumilla sellaista, että Ameriikoissa niin uskovia olisi ollut lähes puolet ennen sitä Condonin raportin julkaisia (1969). ".
Tässä vähän faktoja taa kirjastani " Tosiasioita ufoilmiöstä " :
Toukokuu 1966 ( Gallup - USA ) :
George Gallupin vuonna 1966 suorittaman mielipidekyselyn mukaan uskoi 46% niistä jotka olivat kuulleet ufoista että ne olivat "todellisia".25% olivat epävarmoja ja 5% ilmoitti nähneensä jotakin mitä uskoi olevan ufo.
8)Sivu228,3)Sivu165,77)Sivu99,23)Sivu14,200,177)Sivu 254,288)Sivu 221,330)
Sivu 28,345)Sivu 394,357)Sivu 289-290,369)Sivu 252,388)Sivu 5,402)Sivu 177,481)Sivu 77, 669) Sivu 36, 737) Sivu 102, 740) Sivu 129, 745) Sivu 233- 234, 768) Sivu 112- 114, 799) Sivu 204, 814) Sivu 222- 223, 854) Sivu 100, 939) Sivu 180- 182.
Lähde 223) mukaan 46% uskoi että ufot olivat "todellisia",kun taas 29% uskoi että
ne olivat "mielikuvituksen tuotteita."223)Sivu 195,257)Sivu 147, 726) Sivu 14- 141, 1270) Sivu 153.
Lähde 115) mukaan oikea luku on 48%(jotka uskovat että ufot ovat todellisia).Asiaa
kysyttiin 1.575 henkilöltä,ja näistä 96% olivat kuulleet ufoista,kun taas 5% uskoivat
itse nähneensä ufon.Tämä 5% edustaisi käytännössä 3,75 miljoonaa amerikkalaista,mutta eri tekijöitä huomioonottaen tämä voisi edustaa kaikkea 1 miljoonasta 5 miljoonaan saakka...115)Sivu 210-214,178)Sivu 17,257)Sivu 147,352)Sivu 62,536)Sivu 7, 695) Sivu 164- 165, 849) Sivu 80.
Lähde 535) ilmoittaa että yli 5 miljoonaa amerikkalaista on nähnyt jotakin jota he luonnehtivat ‘lentäväksi lautaseksi’.535)Sivu 238, 653) Sivu 174, 219, 704) Sivu 118, 124, 706) Sivu 181, 709) Sivu 11- 12, 744) Sivu 112, 838) Sivu 22, 118.
Lähde 613) toistaa että 96% henkilöistä olivat kuulleet ufoista,sekä että gallup julkaistiin toukokuussa 1966. 613) Sivu 183-184.
Lähde 980) mukaan " nuoremmat ja paremmin koulutetut ihmiset uskoivat enemmän siihen että lentävät lautaset olivat ' todellisia ' ja että muilla planeetoilla asui ' ihmisiä jotka olivat jossain määrin kaltaisiamme ' " . 980) Sivu 170.B.Borg kirjoitti:
kirjoitti " Nimimerkki dopermanni kirjoitti prosenttiluvuista SUT:in foorumilla sellaista, että Ameriikoissa niin uskovia olisi ollut lähes puolet ennen sitä Condonin raportin julkaisia (1969). ".
Tässä vähän faktoja taa kirjastani " Tosiasioita ufoilmiöstä " :
Toukokuu 1966 ( Gallup - USA ) :
George Gallupin vuonna 1966 suorittaman mielipidekyselyn mukaan uskoi 46% niistä jotka olivat kuulleet ufoista että ne olivat "todellisia".25% olivat epävarmoja ja 5% ilmoitti nähneensä jotakin mitä uskoi olevan ufo.
8)Sivu228,3)Sivu165,77)Sivu99,23)Sivu14,200,177)Sivu 254,288)Sivu 221,330)
Sivu 28,345)Sivu 394,357)Sivu 289-290,369)Sivu 252,388)Sivu 5,402)Sivu 177,481)Sivu 77, 669) Sivu 36, 737) Sivu 102, 740) Sivu 129, 745) Sivu 233- 234, 768) Sivu 112- 114, 799) Sivu 204, 814) Sivu 222- 223, 854) Sivu 100, 939) Sivu 180- 182.
Lähde 223) mukaan 46% uskoi että ufot olivat "todellisia",kun taas 29% uskoi että
ne olivat "mielikuvituksen tuotteita."223)Sivu 195,257)Sivu 147, 726) Sivu 14- 141, 1270) Sivu 153.
Lähde 115) mukaan oikea luku on 48%(jotka uskovat että ufot ovat todellisia).Asiaa
kysyttiin 1.575 henkilöltä,ja näistä 96% olivat kuulleet ufoista,kun taas 5% uskoivat
itse nähneensä ufon.Tämä 5% edustaisi käytännössä 3,75 miljoonaa amerikkalaista,mutta eri tekijöitä huomioonottaen tämä voisi edustaa kaikkea 1 miljoonasta 5 miljoonaan saakka...115)Sivu 210-214,178)Sivu 17,257)Sivu 147,352)Sivu 62,536)Sivu 7, 695) Sivu 164- 165, 849) Sivu 80.
Lähde 535) ilmoittaa että yli 5 miljoonaa amerikkalaista on nähnyt jotakin jota he luonnehtivat ‘lentäväksi lautaseksi’.535)Sivu 238, 653) Sivu 174, 219, 704) Sivu 118, 124, 706) Sivu 181, 709) Sivu 11- 12, 744) Sivu 112, 838) Sivu 22, 118.
Lähde 613) toistaa että 96% henkilöistä olivat kuulleet ufoista,sekä että gallup julkaistiin toukokuussa 1966. 613) Sivu 183-184.
Lähde 980) mukaan " nuoremmat ja paremmin koulutetut ihmiset uskoivat enemmän siihen että lentävät lautaset olivat ' todellisia ' ja että muilla planeetoilla asui ' ihmisiä jotka olivat jossain määrin kaltaisiamme ' " . 980) Sivu 170.Näistä kiitän. Pari kirjaasi löytyyki kotosalta, toinen niistä onkin tuo Tosiasioita ufoilmiöistä, ja sen kaverina on sitten Tiedemiehet ja ufot. CD muodossa olevia ovat. En tuota galluppia muistanutkaan sieltä löytyvän.
Olenko ihan ulalla, mutta jotenkin olen vain siinä käsityksessä, että nykyään paremmin koulutetut ovat taas enemmän epäileväisiä lautasten suhteen kuin vähemmän kouluttautuneet, eli osat olisivat vuosien saatossa kiepsahtaneet toisin päin??
Virkeyttä ja toivotaan ettei nyt vain tule kauheaa takatalvea :).- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
En suinkaan ajattele mitään sen suuntaistakaan, että Seepia53olisi seonnut, pois se minusta :).
Tällä palstalla pitäisi kyllä saada kirjoittaa miltä itsestään tuntuu, eikä pelkkästään pysytellä siinä joidenkin ihannoimassa puhtaasti faktapohjaisessa ulosannissa, ufoilmiöstä keskusteltaessa, sillä kun ei kovin pitkälle pötkisi, joten mutu ja spekulaatio sallittakoon pelkästään positiivisena asiana. Tahallinen Peen jauhanta on sitten sellainen jonka voiskin huoletta huuhtaista pöntöstä alas, muun peen joukkoon.
Minusta on vain hienoa jos ihmiset uskaltautuvat avautua kokemuksistaan, vaikka sitä varsinaista näyttöä ei olekkaan esitettäväksi. Se miksi sitä ei ole, niin jokainen jolle on toimivat aivot suotu pystyy kyllä sen myös itse päättelemään, jos vähänkin osaa asiaa objektiivisesti sisäistää.
Aftonbladetin kyselyn mukaan 26,3 % uskoo että avaruusolentoja on joukossamme. Piirun alle 30 000 henkilön vastausten mukaan noin. Yllättävänkin suuri luku mielestäni, kun ottaa huomioon kuinka sitä mahdollisuutta on yritetty ampua alas pelkkänä pötynä jo pitkään. Reutersin teetti ensin kyselyn, jonka seuraustahan tuo Aftonbladetin vastaava on. Reutersin mukaan ruotsalaiset kuuluivat maitten välisesti eniten skeptisten joukkoon.
Nimimerkki dopermanni kirjoitti prosenttiluvuista SUT:in foorumilla sellaista, että Ameriikoissa niin uskovia olisi ollut lähes puolet ennen sitä Condonin raportin julkaisia (1969). Itse raportistahan on myös juttua riittänyt, ihan viime aikoinakin (sormella ylöspäin osoittaen).
Sanota koirasta ja sen karvoista, mieluummin ensitapaaminen alienin kanssa saisi olla sellaisen hyvin meidän kaltaisemme* ja paikassa jossa muitakin tuttuja samalla olisi (*monelle pelkkänä ajatuksenakin ylitsepääsemätön, ei niitä voi mitenkään olla, sula mahdottomuus) kuin että tulisi asteltua jonkin torahampaisen, pitkäkyntisen, piikikkään, panssaroidun kuusijalan eteen iltalenkillä...kyllä sellaisesta olemuksesta tulisi pääteltyä yhtä sun toista silmänräpäyksessä, ja ne päätelmät eivät olisi mitenkään mieltä rauhoittavia.
Tapaamasi henkilö, mistäs sen tietää vaikka olisikin ollut alieni, vaikka riittäähän ihmisissä heitä jotka oikein säteilevät hyvää oloa ympärilleen, karismaa (hyi minua käytin säteillä sanaa, vaikka mitenkä se hyvä olo nyt sitten mukamas oikeasti säteilee, millä mittarilla sen saa katsottua :D).
Mielikuvitus voi johdattaa meidät mukaviin seikkailuihin, ja paljon muuhun mukavaan, mutta kolikon toinen puoli on se että se saattaa myös olla se meidän kaikkein katalin vihollisemme, asiayhteys ratkaisee.
Räntää jaksaa sadella, onneksi amaryllikset jaksavat edelleen kukkimalla kukoistaa, kuten monet muutkin kukkaset, mutten lähde niitä tässä luettelemaan :). Kukkaset ne harrastuksiini myös kuuluvat ja aika monta lajia onkin päässyt vuosien varrella kertymään.
Oikein hyvää ehtoota sitten vaan toivotellaan :).ja mysteeriksi varmaan jääkin tuo tapaaminen kertomani henkilön kanssa.Kertaan vielä tapahtuneen koska en siitä vielä kaikkea ole kertonut.Elikkäs olin lähtenyt paikalliseen Ravintolaan iltaa viettämään,ennen lähtöä tuli kotona jo maisteltua omia eväitä ja kapakassa pari paukkua lisää ja voin sanoa että oli jo vauhti päällä.Muistan kuitenkin illan tapahtumat.Viimeksi olin käynyt samassa paikassa vuoden vaihteessa.Ja kyllähän tämän voisi vaikka alkoholin piikkiin laittaa.Kerron nyt kuitenkin tapahtuneen.
Ilta oli jo ehtinyt kohtuullisen pitkälle tanssiminenkin kuulunut illan ohjelmaan ueampaankin kertaa,ihan kivaa oli ollut.Sitten tupakka miehenä nikotiinin tarve tuli tyydyttää ja uloshan sitä oli mentävä sauhuttelemaan.Istuin oven vieressä olevalle jakkaralle ja pistin palamaan.Muitakin ihmisiä siinä pihassa oli, sitten huomioni kiinnittyi siinä pihassa olijoista vaalea hiuksiseen kaveriin joka samassa katsoi minuun ja tuli eteeni ja sanoi jotain.Olin kuin paikalleen naulittuna enkä voinut liikkua,hän piti minua otteessaan.Katsoi suoraan silmiin ja minä katsoin takaisin.Hän puhui minulle vaikka suu ei liikkunut.Tuli siihen sitten eräs tuttuni viereen ja sanoi minulle jotain,puhetta en kuitenkaan kuullut suun liikkeet näin.Yritin sanoa tälle kaverilleni että näkeekö hän tuon henkilön edessäni,puheeni kuitenkin häpyi jonnekin eikä hän kuullut minua.Samalla tämä vaalea kaveri rypisti kulmiaan ja oli poissa.Jonka jälkeen puhekykykin palautui ja kysyin uudestaan oliko hän nähnyt edessäni ketään ja vastaus oli kielteinen.Silloin en vielä ollut kovin ihmeissäni tapahtuneesta, jälkeenpäin sitten vasta.Jos vielä kuvailen tätä tapamaani niin hänellä oli pitkät vaaleat suorat hiukset ylettyen korvien alapuolelle,leikkaus melko suora,asuna punainen(ehkä villapaita tai sen tyyppinen jossa pyöreä kaula aukko sitten sen alla vaalea aivan kuin poolopaita joka näkyi valkoisena renkaana kaulassa ja ehkä tummat housut.Suhteellisen laiha semmoinen sirotekoinen ja käytös hyväntahtoinen.Siitä kommunikoinnista en muista mitään.
Pitkään harkitsin kertoako tästä tapahtuneesta kaiken ja nythän se on sitten kerrottu,en usko tästä itselleni haittaa olevan.Saattaahan se olla että jollain on samanlaisia kokemuksia.Sen vielä sanon että kyllä tämän voi alkoholin syyksikin laittaa en ole sen suhteen varmalla pohjalla.Jo nyt helpotti kun sain purkaa tunteitani jollekin.
Sitten onkin aika lopetella.En ole kuitenkaan tahtuneesta hirveän järkyttynyt.Ja jatkan elämääni normaalisti,päin vastoin olen onnellinen.
Mysteeriä mysteeriä, tapahtumia tuntemattomia!! - suf
seepia53 kirjoitti:
ja mysteeriksi varmaan jääkin tuo tapaaminen kertomani henkilön kanssa.Kertaan vielä tapahtuneen koska en siitä vielä kaikkea ole kertonut.Elikkäs olin lähtenyt paikalliseen Ravintolaan iltaa viettämään,ennen lähtöä tuli kotona jo maisteltua omia eväitä ja kapakassa pari paukkua lisää ja voin sanoa että oli jo vauhti päällä.Muistan kuitenkin illan tapahtumat.Viimeksi olin käynyt samassa paikassa vuoden vaihteessa.Ja kyllähän tämän voisi vaikka alkoholin piikkiin laittaa.Kerron nyt kuitenkin tapahtuneen.

Mysteeriä mysteeriä, tapahtumia tuntemattomia!!No et taida olla ainoa, joka noita "mysteerejä" on käynyt läpi sisimmässään..
Nimittäin. Äidilleni on noit tapauksia sattunut kaksinkappalein 76:n ikävuoden ajalla.
Tuosta punaisesta puserosta tulikin mieleeni tämä toinen äidilleni tapahtunut asia. Sillä häntä vastaan oli kävellyt aivan punaisessa "haalariasussa" oleva nainen myös hänen ihonsa oli punainen? Tämä ei puhunut mitään vain hymyili ja talutti koiran näköistä otusta hihnassa. Tämäkin tapahtuma oli aamupäivällä toukokuuta vuonna 92. seepia53 kirjoitti:
ja mysteeriksi varmaan jääkin tuo tapaaminen kertomani henkilön kanssa.Kertaan vielä tapahtuneen koska en siitä vielä kaikkea ole kertonut.Elikkäs olin lähtenyt paikalliseen Ravintolaan iltaa viettämään,ennen lähtöä tuli kotona jo maisteltua omia eväitä ja kapakassa pari paukkua lisää ja voin sanoa että oli jo vauhti päällä.Muistan kuitenkin illan tapahtumat.Viimeksi olin käynyt samassa paikassa vuoden vaihteessa.Ja kyllähän tämän voisi vaikka alkoholin piikkiin laittaa.Kerron nyt kuitenkin tapahtuneen.
Ilta oli jo ehtinyt kohtuullisen pitkälle tanssiminenkin kuulunut illan ohjelmaan ueampaankin kertaa,ihan kivaa oli ollut.Sitten tupakka miehenä nikotiinin tarve tuli tyydyttää ja uloshan sitä oli mentävä sauhuttelemaan.Istuin oven vieressä olevalle jakkaralle ja pistin palamaan.Muitakin ihmisiä siinä pihassa oli, sitten huomioni kiinnittyi siinä pihassa olijoista vaalea hiuksiseen kaveriin joka samassa katsoi minuun ja tuli eteeni ja sanoi jotain.Olin kuin paikalleen naulittuna enkä voinut liikkua,hän piti minua otteessaan.Katsoi suoraan silmiin ja minä katsoin takaisin.Hän puhui minulle vaikka suu ei liikkunut.Tuli siihen sitten eräs tuttuni viereen ja sanoi minulle jotain,puhetta en kuitenkaan kuullut suun liikkeet näin.Yritin sanoa tälle kaverilleni että näkeekö hän tuon henkilön edessäni,puheeni kuitenkin häpyi jonnekin eikä hän kuullut minua.Samalla tämä vaalea kaveri rypisti kulmiaan ja oli poissa.Jonka jälkeen puhekykykin palautui ja kysyin uudestaan oliko hän nähnyt edessäni ketään ja vastaus oli kielteinen.Silloin en vielä ollut kovin ihmeissäni tapahtuneesta, jälkeenpäin sitten vasta.Jos vielä kuvailen tätä tapamaani niin hänellä oli pitkät vaaleat suorat hiukset ylettyen korvien alapuolelle,leikkaus melko suora,asuna punainen(ehkä villapaita tai sen tyyppinen jossa pyöreä kaula aukko sitten sen alla vaalea aivan kuin poolopaita joka näkyi valkoisena renkaana kaulassa ja ehkä tummat housut.Suhteellisen laiha semmoinen sirotekoinen ja käytös hyväntahtoinen.Siitä kommunikoinnista en muista mitään.
Pitkään harkitsin kertoako tästä tapahtuneesta kaiken ja nythän se on sitten kerrottu,en usko tästä itselleni haittaa olevan.Saattaahan se olla että jollain on samanlaisia kokemuksia.Sen vielä sanon että kyllä tämän voi alkoholin syyksikin laittaa en ole sen suhteen varmalla pohjalla.Jo nyt helpotti kun sain purkaa tunteitani jollekin.
Sitten onkin aika lopetella.En ole kuitenkaan tahtuneesta hirveän järkyttynyt.Ja jatkan elämääni normaalisti,päin vastoin olen onnellinen.
Mysteeriä mysteeriä, tapahtumia tuntemattomia!!15 toista kesäiseksi kasvoin sellaisessa ympäristössä, jossa alkoholin kulutus oli erittäin runsasta. Vaikka itse en ole sitä koskaan käyttänyt, niin selvillä olen sen vaikutuksista aitiopaikalta seuranneena aika hyvin perillä. Ei se seuraaminen muuttoonkaan loppunut, sillä aika yleistähän se alkoholin käyttö Suomessa on, ja täällä niitä putkeen litkijöitä on riittänyt, rivit ovat kyllä viime vuosina ruvenneet harvenemaan. Jottei mene pelkäksi historiaksi, niin sanoisin ettei tuo kuvailemasi istu yhden illan alkoholin vaikutuksesta johtuvan piiriin.
Ennenminkin yhdistäisin tämän tapahtuman samaan mysteerien sarjaan kuuluvaksi, kuin kuulemasi musiikkikin. Nyt visuaalinen kuva jäi muistiin, ja vaikket kommunikoinista juuri nyt muistaisikaan mitään, niin alitajuntaan se ilmeisesti tallentui kuitenkin, ja sieltä se sopivan hetken koittaessa saattaa sitten mieleen palautua, kokonaan tai osittaisena.
Istumisen tuolla aiemmin jo mainitsin, niin kyllähän tuo kokemasi "halvaantuminen" istuu hyvin yksiin monien kertomusten kanssa, olentojen taikka pelkkien ufojen yhteydessä. Jos kyseessä avaruusveljistämme sekä siskoista, niin ulkomuodon perusteella saattaisi löytyä se keistä sitten olisikaan kysymys. Nordikkeihin kuvaus ei oikein käy, sillä näitä ei tavata kuvailla hento-sanaa käyttäen, vaan pikemminkin atleettinen, "gladiaattori" tyyppiset. Variaatiota saattaa toki heidänkin joukossaan olla, niin kuin meissäkin.
Välilllä kun on ihmisten kirjoituksia lueskellut (muita en ole kyllä tietääkseni lukenutkaan:)), niin tuntuu kuin näistä vierailijoista tiedettäisiin kaikki olennainen, siitä lähtien mitä nauttivat aamiaiseksi siihen mitä merkkiä on käyttämänsä suuvesi ..Kaikkea ei pidä tietystikkään uskoa, mutta just ulkomuodon luulisi olevan se minkä mieleen kohtaamisista jää. Aika vaikealta tuntui löytää havaintojen perusteella tehtyjä piirroksia, lukuisista riveistä huolimatta.
Tuosta linkistä ei ole ehkä mitään hyötyä, mutta kopioimalla yksitellen alientyypin nimen, ja sitten googlettamalla kuvia sillä, niin saattaahan hyvällä tuurilla joku näkemääsi vastaava näytölle ilmaantua.
http://www.think-aboutit.com/aliens/alientype.htm
Kirjoita ainakin itsellesi tästä näkemästäsi "tyypistä" kaikki mahdolliset yksityiskohdat ylös, nyt kun tapaus on vielä tuore. Jos kynä tottelee kättä, niin aina parempi (siis jos piirtäminenkin sujuu, niin ilman muuta paperille liikettä jälkeä jättävää).
Hyvin mielenkiintoinen mysteeri, suuri kiitos kun jaoit kokemasi. Aurinko paistaa taas, nauttikaamme :).- seepia53
suf kirjoitti:
No et taida olla ainoa, joka noita "mysteerejä" on käynyt läpi sisimmässään..
Nimittäin. Äidilleni on noit tapauksia sattunut kaksinkappalein 76:n ikävuoden ajalla.
Tuosta punaisesta puserosta tulikin mieleeni tämä toinen äidilleni tapahtunut asia. Sillä häntä vastaan oli kävellyt aivan punaisessa "haalariasussa" oleva nainen myös hänen ihonsa oli punainen? Tämä ei puhunut mitään vain hymyili ja talutti koiran näköistä otusta hihnassa. Tämäkin tapahtuma oli aamupäivällä toukokuuta vuonna 92.Tuo itselleni tapahtunut mysteerinen kohtaaminen tapahtuiOn aivan tuore tapausOliko sitten todellinen,ainakin toden tuntuinen mutta ei vasten mielinen.Olen tässä omaa mielenhäiriötäkin jo miettinyt mutta ei sentään.
"Sillä häntä vastaan oli kävellyt aivan punaisessa "haalariasussa" oleva nainen myös hänen ihonsa oli punainen? Tämä ei puhunut mitään vain hymyili ja talutti koiran näköistä otusta hihnassa."Erikoinen tapaus tuokin ja en epäile sen todenperäisyyttä.Kuinkahan paljon näitä tapauksia on sattunutkaan kun niistä vain kerrottaisiin
Kiitokset keväiset:) suf kirjoitti:
No et taida olla ainoa, joka noita "mysteerejä" on käynyt läpi sisimmässään..
Nimittäin. Äidilleni on noit tapauksia sattunut kaksinkappalein 76:n ikävuoden ajalla.
Tuosta punaisesta puserosta tulikin mieleeni tämä toinen äidilleni tapahtunut asia. Sillä häntä vastaan oli kävellyt aivan punaisessa "haalariasussa" oleva nainen myös hänen ihonsa oli punainen? Tämä ei puhunut mitään vain hymyili ja talutti koiran näköistä otusta hihnassa. Tämäkin tapahtuma oli aamupäivällä toukokuuta vuonna 92.Todella mystinen vastaantulija on ollut. Vierialija lemmikkiään matkakohteessaan ulkoiluttanutkohan lienee sitten? Minkäköhänlaisessa ympäristössä tämä oli tapahtunut, kaupungin kaduilla vaiko maaseudun rauhassa?
Kaunis päivä, joten syytä olisi meillä senkin vuoksi hymyillä :).- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
15 toista kesäiseksi kasvoin sellaisessa ympäristössä, jossa alkoholin kulutus oli erittäin runsasta. Vaikka itse en ole sitä koskaan käyttänyt, niin selvillä olen sen vaikutuksista aitiopaikalta seuranneena aika hyvin perillä. Ei se seuraaminen muuttoonkaan loppunut, sillä aika yleistähän se alkoholin käyttö Suomessa on, ja täällä niitä putkeen litkijöitä on riittänyt, rivit ovat kyllä viime vuosina ruvenneet harvenemaan. Jottei mene pelkäksi historiaksi, niin sanoisin ettei tuo kuvailemasi istu yhden illan alkoholin vaikutuksesta johtuvan piiriin.
Ennenminkin yhdistäisin tämän tapahtuman samaan mysteerien sarjaan kuuluvaksi, kuin kuulemasi musiikkikin. Nyt visuaalinen kuva jäi muistiin, ja vaikket kommunikoinista juuri nyt muistaisikaan mitään, niin alitajuntaan se ilmeisesti tallentui kuitenkin, ja sieltä se sopivan hetken koittaessa saattaa sitten mieleen palautua, kokonaan tai osittaisena.
Istumisen tuolla aiemmin jo mainitsin, niin kyllähän tuo kokemasi "halvaantuminen" istuu hyvin yksiin monien kertomusten kanssa, olentojen taikka pelkkien ufojen yhteydessä. Jos kyseessä avaruusveljistämme sekä siskoista, niin ulkomuodon perusteella saattaisi löytyä se keistä sitten olisikaan kysymys. Nordikkeihin kuvaus ei oikein käy, sillä näitä ei tavata kuvailla hento-sanaa käyttäen, vaan pikemminkin atleettinen, "gladiaattori" tyyppiset. Variaatiota saattaa toki heidänkin joukossaan olla, niin kuin meissäkin.
Välilllä kun on ihmisten kirjoituksia lueskellut (muita en ole kyllä tietääkseni lukenutkaan:)), niin tuntuu kuin näistä vierailijoista tiedettäisiin kaikki olennainen, siitä lähtien mitä nauttivat aamiaiseksi siihen mitä merkkiä on käyttämänsä suuvesi ..Kaikkea ei pidä tietystikkään uskoa, mutta just ulkomuodon luulisi olevan se minkä mieleen kohtaamisista jää. Aika vaikealta tuntui löytää havaintojen perusteella tehtyjä piirroksia, lukuisista riveistä huolimatta.
Tuosta linkistä ei ole ehkä mitään hyötyä, mutta kopioimalla yksitellen alientyypin nimen, ja sitten googlettamalla kuvia sillä, niin saattaahan hyvällä tuurilla joku näkemääsi vastaava näytölle ilmaantua.
http://www.think-aboutit.com/aliens/alientype.htm
Kirjoita ainakin itsellesi tästä näkemästäsi "tyypistä" kaikki mahdolliset yksityiskohdat ylös, nyt kun tapaus on vielä tuore. Jos kynä tottelee kättä, niin aina parempi (siis jos piirtäminenkin sujuu, niin ilman muuta paperille liikettä jälkeä jättävää).
Hyvin mielenkiintoinen mysteeri, suuri kiitos kun jaoit kokemasi. Aurinko paistaa taas, nauttikaamme :).se oikea tyyppi,pienen etsimisen jälkeen.Kasvonpiirteet ja ystävällinen olemus tuossa miehessä muistuttaa suuresti tapamaani.Hiukset vain olivat vaaleat muuten tuollaiset,sitä leikkausta en muistanut täysin.Ihan hyvältä vaikuttaa.Laitan kuvan jos onnistun:http://i.servut.us/s/250pxSepia_officinalis_aquarium.jpg/c43cbie48w
- seepia53
seepia53 kirjoitti:
se oikea tyyppi,pienen etsimisen jälkeen.Kasvonpiirteet ja ystävällinen olemus tuossa miehessä muistuttaa suuresti tapamaani.Hiukset vain olivat vaaleat muuten tuollaiset,sitä leikkausta en muistanut täysin.Ihan hyvältä vaikuttaa.Laitan kuvan jos onnistun:http://i.servut.us/s/250pxSepia_officinalis_aquarium.jpg/c43cbie48w

Hyvä jos tosiaankin olisi kyse Pleiadansialisista (meniköhän tuo nyt oikein?), sillä tuon sivuston tekstin mukaan ovat ainoita joihin ihmiset voivat olennaisesti luottaa. Vaaleahiuksisiksi heidät mainitaan myös, mistä syystä sitten lienee tummahiuksisena kuvaan tuohon ovat miehen laittaneet, värjännytkö sitten tukkansa, vai onko sitten kyseessä se poikkeus joka vahvistaa säännön. Ties vaikka täällä vierailun seurausta..
Joskus lueskelin jotain sivustoa jossa eri tyyppisten alieneiden keskimääräinen elinikäkin oli mainittu, mutta en millään saa päähäni millä sivustolla tuolloin vierailin, mutta eipähän sillä ole niin suurta väliäkään. "Tiedetäänhän" vaikkapa vulkanuslaisista (Suippokorva a la Spock) aika paljon :).
Tästä pitää nyt lähteä keittiötä laittamaan ojennukseen, on vähän välistä päässyt riistäytymään. Jatketaan tuonenpana sitten uudemman kerran.- suf
Pihlaja67 kirjoitti:
Todella mystinen vastaantulija on ollut. Vierialija lemmikkiään matkakohteessaan ulkoiluttanutkohan lienee sitten? Minkäköhänlaisessa ympäristössä tämä oli tapahtunut, kaupungin kaduilla vaiko maaseudun rauhassa?
Kaunis päivä, joten syytä olisi meillä senkin vuoksi hymyillä :).tämä omituinen tapahtuma sattui maaseudulla keskisessä hämeessä.
- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Hyvä jos tosiaankin olisi kyse Pleiadansialisista (meniköhän tuo nyt oikein?), sillä tuon sivuston tekstin mukaan ovat ainoita joihin ihmiset voivat olennaisesti luottaa. Vaaleahiuksisiksi heidät mainitaan myös, mistä syystä sitten lienee tummahiuksisena kuvaan tuohon ovat miehen laittaneet, värjännytkö sitten tukkansa, vai onko sitten kyseessä se poikkeus joka vahvistaa säännön. Ties vaikka täällä vierailun seurausta..
Joskus lueskelin jotain sivustoa jossa eri tyyppisten alieneiden keskimääräinen elinikäkin oli mainittu, mutta en millään saa päähäni millä sivustolla tuolloin vierailin, mutta eipähän sillä ole niin suurta väliäkään. "Tiedetäänhän" vaikkapa vulkanuslaisista (Suippokorva a la Spock) aika paljon :).
Tästä pitää nyt lähteä keittiötä laittamaan ojennukseen, on vähän välistä päässyt riistäytymään. Jatketaan tuonenpana sitten uudemman kerran.Jääköön tuo mysteerinen tapahtuma jonka koin tuolloin siihen joukkoon johon se kuuluu.En tiedä,miksi juuri minä ,kysymyksiä,kysymyksiä en osaa selittää,enkelikokemus,mysteeri,humiksen tapaaminen ja mitä vielä.Ehkä kumminkin joku näistä.Kun ei tiedä mistä on kysymys,on vaikea asiasta keskustella.Ja tuskinpa kukaan osaa näille asioille tyhjentäviä vastauksia antaa.Ehkä hän oli juuri tuolta Seulaset tähdistöstä.Parempi kuitenkin jättää asia vähemmälle huomiolle on helpompi elää niin.
Luin aamulla viestin tältä palstalta jossa kerrottiin Ufon vierailleen Helsinkin-torilla.Lukukertoja yli2500 mutta kommentteja ainoastaan 10 kunta.Kummallista ajattelin ja tutkin päivän lehdet netistä mutta ei missään mitään mainintaa.Niinpä palasin tuohon vietiin ja silloin huoamasin päivämäärän joka oli vanhentunut.Aika vähän näinkin erikoinen tapaus kiinnostaa ihmisiä.Niin ja jokohan se alkaa viimeinen käyttöpäivä omalla kohdallakin vanhentumaan kun en tuota heti hoksannut.
Kylmiä öitä on ollut, jokohan talvirenkaat on kammettava takaisin kun kelien huonontumista vielä ennustavat.Ei ole mahdotonta että viikon vaihteessa lunta tulisi oikein kunnolla.
Toivon kevään etenemisen kumminkin jatkuvan:) - suf
seepia53 kirjoitti:
Jääköön tuo mysteerinen tapahtuma jonka koin tuolloin siihen joukkoon johon se kuuluu.En tiedä,miksi juuri minä ,kysymyksiä,kysymyksiä en osaa selittää,enkelikokemus,mysteeri,humiksen tapaaminen ja mitä vielä.Ehkä kumminkin joku näistä.Kun ei tiedä mistä on kysymys,on vaikea asiasta keskustella.Ja tuskinpa kukaan osaa näille asioille tyhjentäviä vastauksia antaa.Ehkä hän oli juuri tuolta Seulaset tähdistöstä.Parempi kuitenkin jättää asia vähemmälle huomiolle on helpompi elää niin.

Toivon kevään etenemisen kumminkin jatkuvan:)on kummaa jos tosiaan noin yllättävä tapaus ei juurikaan kiinnosta, sillä näkijöitä luulisi olevan satoja.
Niin ja sitten tuohon toiseen humistapukseen, joka sattui myös äidilleni ja hänen ystävättärelleen -v93.
Noin klo 14-14.30 syyskuu 93 olivat olleet normaalisti kävelyllä sellaisella pienellä hiekkatiellä, joka meni omakotitalojen vieritse. Tien vierellä kasvoi orapihlaja-aitaa, jossa aika ajoin myös aukkoja.
Yhden tälläisen aukon kohdalta lähti polku mäkeä alas. Kun he pääsivät kyseisen aukon kohdalle seisoi siinä polunpäässä mustaan asuun (muistutti keinonahkaa tai sen tapaista) pukeutunut ihmistä muistuttava tyyppi. (Pyysin kuvailemaan äitiäni piirtäen miltä tää näytti)
Äitini piirsi ja kertoi samalla kokemaansa tapausta. Tuolla tyypillä oli siis kokomusta asu ja paksuhko vyö tai rengas vyötäröllään, jossa oli neliön/suorakaiteen muotoisia ulokkeita.(kännykkä koteloa muistuttavia ("taskuja")
Hiukset olivat vaaleat/harmaa ja kovin harvat. Iho oli harmahtava/vanhatavan oloinen. Suurikokoinenpää, jossa suuret sysimustat silmät. Pieni lähes olematon nenä samoin suu. Pituus oli samaa luokkaa äitini pituuden kanssa. (160cm)
Ystävätär pelästyi ja perääntyi muutomia askeleita samoin äitini, joka häkellyksissään kysäisi tuolta muukalaiselta minne matka?Johon tuo muukalainen oli epämääräisesti vastannut "sinne tänne"
Samalla äitini ja hänen ystävätär oli pannut merkille, että tuo ääni ei tullut tuo muukalaisen suusta vaan vyössä olleista "taskuista/koteloista"
Tässä vaiheessa naiset katsoivat toisiaan ja saivat jalat alleen. Noin 100m päästä ystävätär oli sanonut äidilleni "kaiken näköisiä kulkioita sitä onkin"
Tästä tapauksesta oli seurannut äidilleni ja myös hänen ystävättärelleen noin kahden viikon mittainen pelkotila. seepia53 kirjoitti:
Jääköön tuo mysteerinen tapahtuma jonka koin tuolloin siihen joukkoon johon se kuuluu.En tiedä,miksi juuri minä ,kysymyksiä,kysymyksiä en osaa selittää,enkelikokemus,mysteeri,humiksen tapaaminen ja mitä vielä.Ehkä kumminkin joku näistä.Kun ei tiedä mistä on kysymys,on vaikea asiasta keskustella.Ja tuskinpa kukaan osaa näille asioille tyhjentäviä vastauksia antaa.Ehkä hän oli juuri tuolta Seulaset tähdistöstä.Parempi kuitenkin jättää asia vähemmälle huomiolle on helpompi elää niin.
Luin aamulla viestin tältä palstalta jossa kerrottiin Ufon vierailleen Helsinkin-torilla.Lukukertoja yli2500 mutta kommentteja ainoastaan 10 kunta.Kummallista ajattelin ja tutkin päivän lehdet netistä mutta ei missään mitään mainintaa.Niinpä palasin tuohon vietiin ja silloin huoamasin päivämäärän joka oli vanhentunut.Aika vähän näinkin erikoinen tapaus kiinnostaa ihmisiä.Niin ja jokohan se alkaa viimeinen käyttöpäivä omalla kohdallakin vanhentumaan kun en tuota heti hoksannut.
Kylmiä öitä on ollut, jokohan talvirenkaat on kammettava takaisin kun kelien huonontumista vielä ennustavat.Ei ole mahdotonta että viikon vaihteessa lunta tulisi oikein kunnolla.
Toivon kevään etenemisen kumminkin jatkuvan:)Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Kohtalon arpa ehkä vain osunut kohdallesi tuollaisin tuloksin, tai jokin yksilöllinen juttu kyseessä, kenpä näistä tosiaankaan tietäisi...luulen että monet vastaukset löytyisivät kaikkein parhaiten omasta sisimmästä, kun vain tietää mitä etsiä. Itsensä täydelliseen ymmärtämiseen ei yksi elinikä riitä, vaikka opiskelisi tätä joka ikinen päivä joka meille on suotu.
Tänään tuli kiinitettyä katse taivaallekkin, kylillä tuli käytyä, kun papereita piti toimittaa ja muonavarastoja täytellä..niin menomatkalla pellolla oli kaksi kurkea ja haukka vaaniskeli yläilmoissa. Kotona tuli sitten kissan kanssa pienellä lenkillä käydessä nähtyä kotka liitelemässä, on se vaan mahtavan kokoinen ilmestys. Muutaman kilsan päässä on aiemmin ainakin pesinyt, ja luultavasti sama yksilö kyseessä.
Onkohan täällä kävijämäärä romahtanut, kun noita lukukertoja katsoo, niin sellaisen vaikutelman kyllä saisi. Vanhemmat viestit näyttää melkein järestään menneen 1000:nen yli, vaikkei sitten juuri yhtään kommenttia olisikaan herunnut.
Ei ei ei ei ja vielä kerran ei, tässähän pitäisi päästä pihaa rappaamaan auringon paisteessa, eikä suinkaan mitään lunta enää joutais tuiskussa lappailemaan :D, noh säille emme vielä mitään mahdeta, yksilötasolla ainakaan...sadetanssista en kyllä sitten tiedä :)
suffin viestiin tekisi myös mieli kommentoida, mutta tänään ei aika anna myöten, joten huomiseksi jäänee.suf kirjoitti:
on kummaa jos tosiaan noin yllättävä tapaus ei juurikaan kiinnosta, sillä näkijöitä luulisi olevan satoja.
Niin ja sitten tuohon toiseen humistapukseen, joka sattui myös äidilleni ja hänen ystävättärelleen -v93.
Noin klo 14-14.30 syyskuu 93 olivat olleet normaalisti kävelyllä sellaisella pienellä hiekkatiellä, joka meni omakotitalojen vieritse. Tien vierellä kasvoi orapihlaja-aitaa, jossa aika ajoin myös aukkoja.
Yhden tälläisen aukon kohdalta lähti polku mäkeä alas. Kun he pääsivät kyseisen aukon kohdalle seisoi siinä polunpäässä mustaan asuun (muistutti keinonahkaa tai sen tapaista) pukeutunut ihmistä muistuttava tyyppi. (Pyysin kuvailemaan äitiäni piirtäen miltä tää näytti)
Äitini piirsi ja kertoi samalla kokemaansa tapausta. Tuolla tyypillä oli siis kokomusta asu ja paksuhko vyö tai rengas vyötäröllään, jossa oli neliön/suorakaiteen muotoisia ulokkeita.(kännykkä koteloa muistuttavia ("taskuja")
Hiukset olivat vaaleat/harmaa ja kovin harvat. Iho oli harmahtava/vanhatavan oloinen. Suurikokoinenpää, jossa suuret sysimustat silmät. Pieni lähes olematon nenä samoin suu. Pituus oli samaa luokkaa äitini pituuden kanssa. (160cm)
Ystävätär pelästyi ja perääntyi muutomia askeleita samoin äitini, joka häkellyksissään kysäisi tuolta muukalaiselta minne matka?Johon tuo muukalainen oli epämääräisesti vastannut "sinne tänne"
Samalla äitini ja hänen ystävätär oli pannut merkille, että tuo ääni ei tullut tuo muukalaisen suusta vaan vyössä olleista "taskuista/koteloista"
Tässä vaiheessa naiset katsoivat toisiaan ja saivat jalat alleen. Noin 100m päästä ystävätär oli sanonut äidilleni "kaiken näköisiä kulkioita sitä onkin"
Tästä tapauksesta oli seurannut äidilleni ja myös hänen ystävättärelleen noin kahden viikon mittainen pelkotila.Punaisesta taluttajasta ensiksi. Maaseudulla tapahtuneena "kuva" on vieläkin enemmän vinksallaan, toki selitystä sillekkin voi sepittää, myöhemmin sen vuoro, nyt kaupungin kaduille hetkeksi nähty siirettynä. Niin, se miksi nähdyn olisi voinutkin jopa ajatella sopivan sinne, nimittäin nykyään varsinkin mainostaminen voi olla varsin erikoista (esimerkiksi tuore Splinter Cell) ja tuolloinhan tuollainen olisi voinut vaikka olla jonkin näytelmän mielenkiinnon herätettä.
Maaseudulle sijoitettuna, mainostussepityksen voinee huoletta ruksata pois. Naapurit ovat jollain säteellä kuitenkin tiedossa, ja tunnistus olisi tuolloin nähtävästi tapahtunut. Matkustaminen "naamioituneena" ja pidempi jaloittelu lemmikin kanssa ei oikein istu myöskään. Erikoinen juttu on kyllä. Toki varsin erikoisia persoonallisuuksiakin joukostamme löytyy, ja mielenjohteitaan ei välistä voi kuin sivusta ihmetellä.
Mustapukuinen (M.I.B ?), niin kovin poikkeavalta on täytynyt hahmon ulkonäkö olla, kerta tuli jopa peruuteltua. Kovia kokeneita on onnettomuuksien ja sairauksien kautta, mutta silti harvemmin ihan tuollaista reaktiota aiheutuu, sillä käytökseemme on iskostettu sellainen ominaisuus että häkellyksemme pyrimme melkeinpä väkisin peittämään, jottemme toista vahingossa ainakaan loukkaa.
Onko piirrustus vielä tallella? Jos on, niin harkitse ainakin jonkin aikaa sen mahdollista näyttämistä halukkaille.
Pelkotilat ovat ikäviä ja myöskin rankkoja, mutta onneksi menivät ohitse noinkin pian. Pelkotilat kyllä liitetään joissain tapauksissa myös näihin muukalaisten kohtaamisiin, joten se piirre sopisi kuvaan osaltaan. Miksi nämä kohtaamiset johtavat pelkotiloihin, niin syitä siihen ei kaiketi vielä oikeita tiedetä, kait se on enemmän jokin alitajuntajuttu, aiheellinenkin kenties.
Outoa, niin outoa.- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Kohtalon arpa ehkä vain osunut kohdallesi tuollaisin tuloksin, tai jokin yksilöllinen juttu kyseessä, kenpä näistä tosiaankaan tietäisi...luulen että monet vastaukset löytyisivät kaikkein parhaiten omasta sisimmästä, kun vain tietää mitä etsiä. Itsensä täydelliseen ymmärtämiseen ei yksi elinikä riitä, vaikka opiskelisi tätä joka ikinen päivä joka meille on suotu.
Tänään tuli kiinitettyä katse taivaallekkin, kylillä tuli käytyä, kun papereita piti toimittaa ja muonavarastoja täytellä..niin menomatkalla pellolla oli kaksi kurkea ja haukka vaaniskeli yläilmoissa. Kotona tuli sitten kissan kanssa pienellä lenkillä käydessä nähtyä kotka liitelemässä, on se vaan mahtavan kokoinen ilmestys. Muutaman kilsan päässä on aiemmin ainakin pesinyt, ja luultavasti sama yksilö kyseessä.
Onkohan täällä kävijämäärä romahtanut, kun noita lukukertoja katsoo, niin sellaisen vaikutelman kyllä saisi. Vanhemmat viestit näyttää melkein järestään menneen 1000:nen yli, vaikkei sitten juuri yhtään kommenttia olisikaan herunnut.
Ei ei ei ei ja vielä kerran ei, tässähän pitäisi päästä pihaa rappaamaan auringon paisteessa, eikä suinkaan mitään lunta enää joutais tuiskussa lappailemaan :D, noh säille emme vielä mitään mahdeta, yksilötasolla ainakaan...sadetanssista en kyllä sitten tiedä :)
suffin viestiin tekisi myös mieli kommentoida, mutta tänään ei aika anna myöten, joten huomiseksi jäänee." Itsensä täydelliseen ymmärtämiseen ei yksi elinikä riitä, vaikka opiskelisi tätä joka ikinen päivä joka meille on suotu."Tuostapa tuleekin mieleen se kaikille tuttu lause."Mikä on elämän tarkoitus" jo tämä lause on meille täyttä hepreaa,onhan niin että ei sitä kukaan voi täysin tietää.Moni on sen kyllä tietävinään mutta,siinä mennään sitten niihin asioihin jotka yhdelle on selviä kun taas toiselle ei.Yksilöstä näyttää olevan kysymys pohdittaessa näitä asioita.Elikkä siis"Jokainen ihminen on laulun arvoinen."Kuten mainitsit,yksin tänne synnytään ja yksin täältä lähdetään.Toki tähän väliin sijoittuu sitten itse elämä täällä arkitodellisuudessa.Ei ole ihmiselle haitaksi vaikka joskus syventyy näihin asioihin.Emmehän tiedä sitäkään miksi omena tippuu lattialle.Niin emme voi tietää elämäntarkoitustakaan.Nyt lopetan tämän saarnan tältä osalta ja menen keveimpiin aiheisiin.
Havannointi taivaalle ei tuottanut tulosta mutta lintujen bongaus onnistui.Kotkahan se on kuninkas suomen-taivaan liitelijöistä lähinnä massiivisuudellaan.Tuohon meidän pihaan piipahti lintu jota ensin luulin lehtokurpaksi mutta asiaa tutkiessani se veti vesiperän.Mikäkähän se voisi olla kun on pitkänokka ja jalat, lähes olematon pyrstö, ruskea väriltään, semmoinen töpöhäntä outolintu.
Meni vähän aikaa tätä väsäillessä kun velimies soitti puunkaatoon tontiltaan,no puu kaatui kumminkin ajateltuun paikkaan.Ja jatkoin sitten näppäilyä sieltä tultuani.
Luontoa tarkkaillen sitten taas:) seepia53 kirjoitti:
" Itsensä täydelliseen ymmärtämiseen ei yksi elinikä riitä, vaikka opiskelisi tätä joka ikinen päivä joka meille on suotu."Tuostapa tuleekin mieleen se kaikille tuttu lause."Mikä on elämän tarkoitus" jo tämä lause on meille täyttä hepreaa,onhan niin että ei sitä kukaan voi täysin tietää.Moni on sen kyllä tietävinään mutta,siinä mennään sitten niihin asioihin jotka yhdelle on selviä kun taas toiselle ei.Yksilöstä näyttää olevan kysymys pohdittaessa näitä asioita.Elikkä siis"Jokainen ihminen on laulun arvoinen."Kuten mainitsit,yksin tänne synnytään ja yksin täältä lähdetään.Toki tähän väliin sijoittuu sitten itse elämä täällä arkitodellisuudessa.Ei ole ihmiselle haitaksi vaikka joskus syventyy näihin asioihin.Emmehän tiedä sitäkään miksi omena tippuu lattialle.Niin emme voi tietää elämäntarkoitustakaan.Nyt lopetan tämän saarnan tältä osalta ja menen keveimpiin aiheisiin.
Havannointi taivaalle ei tuottanut tulosta mutta lintujen bongaus onnistui.Kotkahan se on kuninkas suomen-taivaan liitelijöistä lähinnä massiivisuudellaan.Tuohon meidän pihaan piipahti lintu jota ensin luulin lehtokurpaksi mutta asiaa tutkiessani se veti vesiperän.Mikäkähän se voisi olla kun on pitkänokka ja jalat, lähes olematon pyrstö, ruskea väriltään, semmoinen töpöhäntä outolintu.
Meni vähän aikaa tätä väsäillessä kun velimies soitti puunkaatoon tontiltaan,no puu kaatui kumminkin ajateltuun paikkaan.Ja jatkoin sitten näppäilyä sieltä tultuani.
Luontoa tarkkaillen sitten taas:)Henkisyydestä ollaan siirtymässä pois päin, materiaalia opetetaan pienestä pitäen palvomaan ja kasaan haalimaan, nälkä joka ei tyydyty koskaan, näin alkunsa saa. Toki jos heittäytyy virran mukaan vietäväksi, niin myöskin osaksi säästyy näkemästä epäkohtia joita maailma täynnä on. Se mihinkä ihminen lopuksi päätyy, niin sitähän ei vielä tiedetä, ehkä seuraava "trendi" on taasen se henkinen, myös näillä länsimailla.
Humanoideista kerrotaan usein että ovat valtavasti edellä henkiselläkkin tasolla, mitä se valtavasti sitten meinaakaan. Löytyy kait niitä ihmisiäkin jotka sillä saralla ihanteet täyttävät, hyvin harvassa taitavat kumminkin olla, mutta löytynee kuitenkin, elikkä valtavasti edellä on jotain joka olisi jokaisen ihmisen saavutettavissa, näin halutessaan. (Ai niin, valtavasti = miljoonia vuosia, samaten kuin se teknillinenkin kehitys mukamas on edellä, pyyh, höpsöjä ja ympäripyöreitä arvioita kerrassaan).
Kiivi? :D, vaikea sanoa ilman kuvaa, arvaus pelkkä olisi. Kurpat ovat kyllä veikeen näköisiä lintuja, isälläni oli jopa tapana tarkistuttaa kellonsa niiden ohilentojen mukaan, sellainen vanha pärinäherätyskello huolehti hänen heräämisestään. Hänhän se minutkin sai kiinittämään huomion näiden partiolentojen täsmällisyteen.
Hyvä kun puu kaatui oikeaan suuntaan, homma hallussa siis. Täällä meinasi käydä hieman ohrasesti taannoin, kun järkälemäistä koivua kaadettiin. Oli vänkäriä ja kokenut metsuri ja puukin näytti olevan hieman kallellaan haluttuun suuntaan, mutta niin se vain lähti taloa päin vauhdilla kaatumaan. Onneksi oltiin taloa lähempänä oleva puu kaukonäköisesti jätetty seuraavaksi sahattavaksi, siihen osittain osui se kaatuva puu ja ohjautui sen verran syrjään ettei räystäät ja ikkunat vahingoittuneet. Se talon läheinen puu avitettiin suuren raktorin kauhalla oikeaan suuntaan :). Kauhun hetkiä kyllä koettiin, sahaajallekkin taisi tulla trauma :).
Eilen näkyi sorsapariskuntakin palanneen. Peipposia, kuten myös järri- ja viherpeipposia näkyy pihalla pomppivan sullassa sovussa noin kymmenen muun sortin kanssa, viitti nyt niitä luetella en :). Leskenlehtiä näkyi nyt sitten täällä tänään, mitähän sitä seuraavaksi sitten tuolta luonnosta hoksaakaan...
- RudelHU
Olin 90 luvun puolivälin aikoihin naisystäväni kanssa ajelulla kotikaupunkini Jyväskylän ympäristössä. Oli pimeä, joten luulisin että syksyä tai alkutalvea elettiin. Huomioni kiinnitti erään metsikön yläpuolla olvat kaksi punaista valoa. Valot eivät olleet mitenkään luonnollisen punaiset. Omituinen loiste niissä oli. Olimme autossa parkissa ja katsoin kun toinen valoista meni edellä ja toinen seurasi, ei välkkyen vaan hitaasti syttyen ja sammuen perässä. Ajoin auton paikkaan johon oletin valojen lentoreitin osuvan. Kohde saapui oletettua lentorataa ja lensi ylitsemme. Suoraan yläpuolella lentäessään huomasin että etummainen valo oli ison putkimaisen esineen edessä ja taaimmainen hehkui peräosassa. Esine oli iso ja se ei päästänyt minkäänlaista ääntä. Tunnen ilmailuharrastukseni myötä mielestäni tarpeeksi hyvin mitä ilmatilassa pitäisi lentää ja mitä ei. Tuona iltana näin jotain johon en vieläkään löydä selitystä.
Mahtoi olla melkoinen tunne kun kohde tuolloin lensi ylitsenne, kun se vieläpä osoittautui joksikin mitä et saanutkaan tunnistettua. Itselläni oli ihan riittävän jännittävää viime kesänä, kun pari CASA C-295:sta jyristeli kohtuullisen matalalla ylitseni. Muutama minuuti kului vain näiden ylilentojen välissä, mahtavia laitteita olivat, melua niistä kylläkin lähti sen verran että korvat piti peittää kämmenillä. Hyviä kuvia olisi tuolloin saanut, ellen olisi jättänyt kameraa autoon...
Näin tämä taas lähti menemään...Niin, tuosta havainnostanne, onko ilmoitusta tehty?, jos ei niin olisi ihan syytä sellainenkin saada siitä aikaiseksi, sillä kovin järeältä havainnoltahan se näin lukiessakin jo vaikuttaa. Suuret kiitokset kun siitä tänne kuitenkin kerroit, kiitos :).- RudelHU
Pihlaja67 kirjoitti:
Mahtoi olla melkoinen tunne kun kohde tuolloin lensi ylitsenne, kun se vieläpä osoittautui joksikin mitä et saanutkaan tunnistettua. Itselläni oli ihan riittävän jännittävää viime kesänä, kun pari CASA C-295:sta jyristeli kohtuullisen matalalla ylitseni. Muutama minuuti kului vain näiden ylilentojen välissä, mahtavia laitteita olivat, melua niistä kylläkin lähti sen verran että korvat piti peittää kämmenillä. Hyviä kuvia olisi tuolloin saanut, ellen olisi jättänyt kameraa autoon...
Näin tämä taas lähti menemään...Niin, tuosta havainnostanne, onko ilmoitusta tehty?, jos ei niin olisi ihan syytä sellainenkin saada siitä aikaiseksi, sillä kovin järeältä havainnoltahan se näin lukiessakin jo vaikuttaa. Suuret kiitokset kun siitä tänne kuitenkin kerroit, kiitos :).Kun "putki" lensi ylitsemme, se lensi erittäin hiljaa. Lipui jopa. Korkeuden ja esineen koon arvointi oli hankalaa, koska en ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Varovaisesti voisin arvioida että esine lenti ylitsemme 200-500 metrin korkeudella ja oli n. 100-300 metriä pitkä. Ja toden totta esine ei pitänyt mitään ääntä. Lipui vain ylitsemme jatkaen lentoaan kohti taivaanrantaa ja lähdin seuraamaan sitä, mutta tiestö oli hankalaa joten esine katosi näköpiiristäni pian. Koskaan en ole ollut niin hämmennyksen vallassa. Ehdotin jopa naisystävälleni auton valojen välkyttelyä mutta hän oli niin kauhuissaan että ei suostunut. Lentokoneiden ja rakettien historiaa olen harrastanut n 20 vuotta.
- KLKÄLKÄLJKLN
RudelHU kirjoitti:
Kun "putki" lensi ylitsemme, se lensi erittäin hiljaa. Lipui jopa. Korkeuden ja esineen koon arvointi oli hankalaa, koska en ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Varovaisesti voisin arvioida että esine lenti ylitsemme 200-500 metrin korkeudella ja oli n. 100-300 metriä pitkä. Ja toden totta esine ei pitänyt mitään ääntä. Lipui vain ylitsemme jatkaen lentoaan kohti taivaanrantaa ja lähdin seuraamaan sitä, mutta tiestö oli hankalaa joten esine katosi näköpiiristäni pian. Koskaan en ole ollut niin hämmennyksen vallassa. Ehdotin jopa naisystävälleni auton valojen välkyttelyä mutta hän oli niin kauhuissaan että ei suostunut. Lentokoneiden ja rakettien historiaa olen harrastanut n 20 vuotta.
?????
KLKÄLKÄLJKLN kirjoitti:
?????
Aika harvassa taitaa olla kerrat jolloinka Suomen taivaalla niitä lipuu. Nämä kait ylittää uutiskynnyksen, näin vuonna 2004 esimerkiksi :
http://www.finavia.fi/lentoasemat/lentoasema_helsinki-malmi?pg=news&tid=2&nid=1095074
Karkulainen v.2009 :
http://www.ts.fi/online/kotimaa/54413.html
Zeppelin kävi Suomessa v.1930...Googlettamalla en saa ainakaan mitään osumia 1990-luvulle, muistaisiko joku sitten jotain mainintaa vaikkapa Keskisuomalaisesta. Havainoitsija lienee ilmalaivavaihtoehdon myös ottanut huomioon kuitenkin, pitkäaikaisena ilmailuharrastajana.- RudelHU
KLKÄLKÄLJKLN kirjoitti:
?????
Pidän hyvin epätonnenäköisenä sen olleen ilmalaiva. Minkäänlaisia valoja ei näiden edessä ja takana olevien punaisten lisäksi ollut. Erotin putken vasta kohteen ollessa suoraan yläpuoellamme, erotin öistä tähtitaivasta vasten selvän muodon joka oli hyvin tumma, musta lähes. Omituisinta oli ilmiön täydellinen äänettömyys.
- öiy7guyfuyt

Tumma, musta muoto yötaivasta vasten. Miten eroitit? Olisiko mielikuvitus paikannut aitoja muistoja? Eikö tähtitaivas ole tähtien välillä musta?
Äänettömyys on ilmalaivan ominaisuus, ei omituisuus. Ja kos IL:ssa on etu- ja perävalot, niin mitä muita valoja olettaisit näkeväsi?
Siis miksi "hyvin epätodennäköisesti ilmalaiva". Itse pitäisin sitä jopa kaikkein todennäköisempänä vaihtoehtona. - RudelHU
öiy7guyfuyt kirjoitti:
Tumma, musta muoto yötaivasta vasten. Miten eroitit? Olisiko mielikuvitus paikannut aitoja muistoja? Eikö tähtitaivas ole tähtien välillä musta?
Äänettömyys on ilmalaivan ominaisuus, ei omituisuus. Ja kos IL:ssa on etu- ja perävalot, niin mitä muita valoja olettaisit näkeväsi?
Siis miksi "hyvin epätodennäköisesti ilmalaiva". Itse pitäisin sitä jopa kaikkein todennäköisempänä vaihtoehtona.Onhan se tähtitaivas kohtalaisen tumma kirkkaimpien tähtien välissä. Muuten en kertoisi erottaneeni esineen muotoa, mutta erotin sen rajat kuitenkin sen verran selvästi. Kuten edellisessä viestissä kirjoitin, kohde ei ollut täysin musta, sen verran sävyeroa oli mustan tähtitaivaan kanssa että kohdalla muodon erotti selkeästi.
http://www.aerialbillboardcorp.com/images/holden_airship.jpg
http://lh3.ggpht.com/_G-Z-wmpnP7A/RmMLXGZLzWI/AAAAAAAAAhY/C9zN7mj2zAs/DSC00696.JPG
Tuossa pikaisen googlauksen anti yöllä lentäneistä ilmalaivoista. En nähnyt tuollaiseen viittaavaa.
Uskoisin ilmalaivassa olleen yöaikaan selkeitä valoja. Tässä ei ollut kuin nämä hehkuvat punaiset edessä ja takana. - suf
Käpymäki kirjoitti:
Aika harvassa taitaa olla kerrat jolloinka Suomen taivaalla niitä lipuu. Nämä kait ylittää uutiskynnyksen, näin vuonna 2004 esimerkiksi :
http://www.finavia.fi/lentoasemat/lentoasema_helsinki-malmi?pg=news&tid=2&nid=1095074
Karkulainen v.2009 :
http://www.ts.fi/online/kotimaa/54413.html
Zeppelin kävi Suomessa v.1930...Googlettamalla en saa ainakaan mitään osumia 1990-luvulle, muistaisiko joku sitten jotain mainintaa vaikkapa Keskisuomalaisesta. Havainoitsija lienee ilmalaivavaihtoehdon myös ottanut huomioon kuitenkin, pitkäaikaisena ilmailuharrastajana.Niin oliko zeppeliini käymässä suomessa vuonna -77?? Ellei, niin sen tapaista alusta kuitenkin katselin n.100-150m etäisyydeltä. (Aitoo 11.8. 1977 klo 17.35 )Suuresta koostaan huolimatta alus oli ruosteenruskea ja äänetön. Kohde lipui juuri ja juuri puiden yläpuolella. Tää oli uskomaton näky joka jäi pysyvästi mieleen 13v pojalle.
- -K.
suf kirjoitti:
Niin oliko zeppeliini käymässä suomessa vuonna -77?? Ellei, niin sen tapaista alusta kuitenkin katselin n.100-150m etäisyydeltä. (Aitoo 11.8. 1977 klo 17.35 )Suuresta koostaan huolimatta alus oli ruosteenruskea ja äänetön. Kohde lipui juuri ja juuri puiden yläpuolella. Tää oli uskomaton näky joka jäi pysyvästi mieleen 13v pojalle.
Se sointuja viljelevä kävi v. 1970..
100-150 metrin etäisyydeltä pitäisi moottorien ääni kantautua korvaan, vaikka olisi vastaistakin tuulta. Pauhua voi kuunella vaikka tuosta ensimmäisestä videosta. Toinen video, no ihan mukavaa katsottavaa. Paluuta jonkinmoista tekevät taivaalle, kutistetuina versioina kylläkin. Vuoden 1977 tilanteesta ilmalaivojen suhteen en kyllä oikein osaa sanoa mitään, kuopattuja kai tuolloin vielä olivat ?
A Zeppelin NT Lands
http://www.youtube.com/watch?v=cKk_4A6wdDU
Return Of The Zeppelin
http://www.youtube.com/watch?v=QWpwZn0pKl4 - suf

http://www.youtube.com/watch?v=QWpwZn0pKl4Mutta ,mtta tällä aluksella ei ollut minkään näköisiä "ulokkeita" siis ei siipiä tai hyttiosaa...
- -K.
suf kirjoitti:
Mutta ,mtta tällä aluksella ei ollut minkään näköisiä "ulokkeita" siis ei siipiä tai hyttiosaa...
Löytyisiköhän noiden joukosta mitään nähtyä lähemmäksi hivuttautuvaa ?
Toisen linkin luonnos löytyi sieltä, siivetön sekä hytitön, mutta ei toteutettu.
Tosin kovin lähelle puiden latvoja mitään ilmalaivaa ei hevin myöskään päästettäis menemään...
http://images.google.fi/images?hl=fi&gbv=2&tbs=isch:1&q=airship&sa=N&start=0&ndsp=21
http://www.wired.com/dangerroom/2007/11/whatever-happen/ - suf
-K. kirjoitti:
Löytyisiköhän noiden joukosta mitään nähtyä lähemmäksi hivuttautuvaa ?
Toisen linkin luonnos löytyi sieltä, siivetön sekä hytitön, mutta ei toteutettu.
Tosin kovin lähelle puiden latvoja mitään ilmalaivaa ei hevin myöskään päästettäis menemään...
http://images.google.fi/images?hl=fi&gbv=2&tbs=isch:1&q=airship&sa=N&start=0&ndsp=21
http://www.wired.com/dangerroom/2007/11/whatever-happen/Tuo alemman linkin lentohärveli alkaa olla lähellä näkemääni, mutta tässä ei ollut ropeleita tai muuta vastaavia ulokkeita :(
- -K.
suf kirjoitti:
Tuo alemman linkin lentohärveli alkaa olla lähellä näkemääni, mutta tässä ei ollut ropeleita tai muuta vastaavia ulokkeita :(
Nelkytluvun kummitusraketit tehneet paluun ? :).
En mie mittään järkevää osaa tuohon oikein ehottaa taivaalle sijoitettavaksi. Ehkä joku, ainakin itseäni enemmän näistä perillä oleva löytää havainnon tuon ja ehdotuksensa selitykseksi julki myöskin sitten vieläpä tuo.
yhtäkään UFO-havaintoa tehtynä. No, en ole taivaalle paljon katsellutkaan.
Saattaahan se sieltä vielä tulla, täysin yllättäen, katsellessasi taivaalle tuleekin vastaan vyötärön korkeudella..Eihän näistä koskaan tiedä, saattanut vaikka mennä hyvinkin läheltä, katsetta vain ei ole hoksannut suuntaan oikeaan suunnata.

UFO-havainto tehdään ihan ennalta arvaamatta vahingossa.. jokuhan noita kuvaa videokameran yönäkö-toiminnolla, tällaista joku mies selitti jollain Youtube-videolla ja siihen oli laitettu pätkiä hänen kuvaamista UFOista.. Mies sanoi että normaali-tilassa kamera ei havaitse mitään mutta yönäkö-toiminnolla UFOt näkyy kamerassa valkoisina esineinä.
The_wanderer kirjoitti:

Yötaivaan kiikarointia yökiikareilla ajattelin tässä kevään aikana kokeilla, tähän saakka onkin tullutkin vain eläinten puuhastelua seurattua, esimerkiksi sitä kun rusakot siirtyvät metsästä pihalle ja pistävät sitten tyytyväisinä angervojakin poskeensa :(, mutta ei niitä raaski poiskaan ajaa. Paljon niitä nightmodella kuvattuja videoita tosiaankin löytyy, joten voisihan sitä todellakin käydä itsekkin toteamassa.. jospa niitä sitten tulisikin nähtäville... kerta mahdollisuus sellaiseen olisi. Jos sattuu käymään niin että niitä ufoja tuolloin näkyisi, niin onnistuisikohan kiikarin kautta kuvaaminen, siten että pitäisi kameraa vapaasti paikoillaan, vai olisikohan sellaiseen tarkoitukseen pakko hankkia jonkinlainen sovitinkappale? ( ei ole edes tullut pomppijoiden kuvaamista kokeiltua.. :).
- Skeppalavaara
"Yleensä he kuvaavat kaukaisia kohteita joten kuvassa ei ole kuin pieni alue kaukaista avaruutta.Ovatkohan nämä Ufot sitten niin sukkelia että eivät tallennu vilmille..."
URSA:n meteori- tai tulipallokamerat kuvaavat koko näkyvää taivasta ja ovat melko herkkiä. Silti Uhmoja ei näy. Nettikamera löytyisi kyllä itseltäni, mutta epäilen ettei se ulkona kauan näin talvella ainakaan toimisi, ikkunan läpi voisi ehkä toimia paremmin, kun laittaa sellaiseen asentoon ettei heijastuksia tule häiritsemään. Sillä ufocapturer-ohjelmalla voisi sitä kuvaamista sitten vaikka kokeilla, sitähän ovat suositelleet muutamalla pastalla, se taisi tallentaa kiintolevyllä ainostaan sen hetken kun kameran edessä näkyy liikettä.
Tuota yökiikaria voisi nettikameran edessä ehkä myöskin käyttää, kunhan virittelisi siihen verkkomuuntajan, ettei patteri pääse loppumaan kesken kaiken, vaarana on tosin se että jäisi vahingossa päälle valoisaan aikaankin ja sehän olisi sen kiikarin loppu se. Saataisihan sellainen yökamera etsimällä löytyä, mutta voisi olla turhan tyyris hankinta.
Pakkasta ja viimaa joo, hyvä kun sisällä ei päässyt lipsahtamaan pakkasen puolelle :D, ei sentään, mutta eilen jätin lämmittämiset vähemmälle ja kappas aamulla olikin aika viileetä kämpässä kymmen asteen paikkeilla, plussaa onneksi kuitenkin :), ulkona oli tuolloin vielä 27 miinuksella (7:30). Viime kevät oli oikea painajainen, rusakot olivatt hangen päälliset osat poskeensa ja myyrät olivat pitäneet mässäilyjuhlat puolestaan alempana...puut ja pensaat, lähes kaikki olivat kelvanneet :'( ( lähellä )..joo angervot kyllä selviää hurjistakin kaluamisista.
Toivottavasti sait kaupasta kaiken sen mitä lähit hakemaan, kun se lakkokin vaikuttaa jo, itse jäin ilman veskipaperia, pitää jatkaa talouspaperirullien kahtia sahaamista jonkin aikaa sitten, kun muu ei nyt auta :'D.
Tähtitieteilijät ja ufot kirjaa en ole vielä lukenut, mutta kai se pitää jostain napata luettavaksi, jospa se valoittaisi tuotakin aihetta osaksi.- -K.
Kiinnittävätköhän nämä vierailijat yleensäkkään huomiota siihen kuinka hyvin näkyvät ja milloin ?
- lseirhf
-K. kirjoitti:
Kiinnittävätköhän nämä vierailijat yleensäkkään huomiota siihen kuinka hyvin näkyvät ja milloin ?
Mitkä vierailijat? Aika pitkälle menevää pohdiskelua tuollainen.
- Kuuma puuro
lseirhf kirjoitti:
Mitkä vierailijat? Aika pitkälle menevää pohdiskelua tuollainen.
Hyvä nostaa kissa pöydälle ja keskustella oikeilla termeillä.Vai onko siinä jotain ihmettelemistä
lseirhf kirjoitti:
Mitkä vierailijat? Aika pitkälle menevää pohdiskelua tuollainen.
"Kuuma puuro" tuossa vastasikin...Elikkä jossittelu on taakse jäänyttä elämää sen suhteen onko täällä vierailtu vaiko ei.
Kärystä, niin ken sen tietäisi ( ihmisistä puhuttaessa ), tahattomia mokia jos kyseessä, niin voi niitä hieman ihmetellä, mutta samalla olla niistä hyvilläänkin, ihan syystä.
Määrästä, näinhän se on, pieni osa..joka kuitenkin on aivan riittävän suuri jotta maailma, jossa elämme on monen silmissä muuttunut.
Alkuun, jotkut ihmisyksilöt ovat kuitenkin joutuneet ei niin huomaamattomaan syyniin, huomaamattomina pysyvät siitä huolimatta massan silmisssä kylläkin. Ei ole näiden muutamien ihmisten osa kadehdittava, monilta osin ainakaan. Se miksi jotkut ihmiset kokivat sen minkä kokivat ( ja samaan joutuvia riittää jatkossakin ), niin siihen vastausta hakiessa pitää asettua osaksi vierailijoiden "ronttosiin".- Agentti 17
Käpymäki kirjoitti:
"Kuuma puuro" tuossa vastasikin...Elikkä jossittelu on taakse jäänyttä elämää sen suhteen onko täällä vierailtu vaiko ei.
On ehkä vierailtu, mutta onko siitä riittävää todistetta? Yksi riittäisi näin aluksi, kiitos etukäteen.
- -K.
Agentti 17 kirjoitti:
On ehkä vierailtu, mutta onko siitä riittävää todistetta? Yksi riittäisi näin aluksi, kiitos etukäteen.
Alusta eteen kiikutettavaksi ei hallussani löydy, enkä agenttia voi myöskään sellaisen eteen kiikuttaa...
Mitenkä voisi siirtää vuosien aikana kertynyt, itseni vakuuttanut, yhtenä selkeänä pakettina, niin sitä en tiedä, joten kiitokset jäävät kyllä ansaitsematta tällä(kin) kertaa.. Mutu on arvokasta. Se että lähtevät joskus liukkaasti paikalta, niin se voisi vaikka johtuakkin siitä etteivät nostattaisi turhaa hälyä, eikä tuhotuksi tulemisen "pelosta". Luoviakin saattavat vierailijat olla, ehkä joku ihminen on vain yllättäen ilmestynyt paikaan sellaiseen jossa päättelivät saavansa olla ihan rauhassa ja näin hänestä on sitten yks kaks tullutkin UFO-kontaktihenkilö.
Se määrä mikä niitä aluksiakin on rysähdellyt maahan on yllättävän suuri, ja vino pino olentojakin on saanut surmansa/ tauonnut toimimasta niiden seurauksena. Se mistä se sitten lienee oikeasti johtuukin, niin jotkuthan meinaa että niitä ollaan onnistettu tiputtamaan alas. Popen mukaan engelsmannit eivät kylläkään ole sellaisessa onnistuneet. Sotilaalista lihasten pullistelua, sillä ketkä uskaltaa lähteä hyökkäilemään sellaisen valtion kimppuun jotka saavat niitä vallan edistyksellisiä laitteita tiputeltua. Sormi liipasimella, tuntuisi todella hurjalta riskinotolta lähteä ufoja ammuskelemaan..
Paniikki. Näinköhän enää kovinkaan suuri prosentti panikoituisi, nollaan se prossa tuskin koskaan painuu, jos sitä odottelevat niin eipä niitä sitten torille kättelemään myöskään päästä. Olemme ehkä tavallaan vain se mutaan juuttunut sarvikuono, kamerat vain käy ja kuolinkamppailu näytetään sitten katsojille muutamaan minuuttiin leikattuna. Puuttua ei vain yksinkertaisesti voida/ haluta.- Sama Koo
Onko kyseessä aito vai sitten pelkkä illuusio suuresta aluksesta? Toisessa linkissä on 3 videota samasta kohteesta.
http://www.realufos.net/2010/03/ufo-closeup-viagra-falls-2009.html
http://www.realufos.net/2010/03/niagara-ufos-are-back-march-21-2010.html - niin onki
Sama Koo kirjoitti:
Onko kyseessä aito vai sitten pelkkä illuusio suuresta aluksesta? Toisessa linkissä on 3 videota samasta kohteesta.
http://www.realufos.net/2010/03/ufo-closeup-viagra-falls-2009.html
http://www.realufos.net/2010/03/niagara-ufos-are-back-march-21-2010.htmlNo ei noista saa selvää,ovat niin sumuisia.Mitahän nuo valokeilatkin tuossa pyörähtelee.Ja kuka takaa videon aitouden.Mielikuvia kättäen voisi olla suurikin alus.
- Sama Koo ( edelleen
niin onki kirjoitti:
No ei noista saa selvää,ovat niin sumuisia.Mitahän nuo valokeilatkin tuossa pyörähtelee.Ja kuka takaa videon aitouden.Mielikuvia kättäen voisi olla suurikin alus.
Teksti poimittu kohdasta (1:53-2:02) ennen toistoa ja hidastusta ;
"Now look at the Casino SPOTLIGHTS.
AS they converge, then go behind it, the lights get CUT
OFF and A definite TRIANGULAR tip shape can be seen
This can only happen if a psysical object is there."
( Sama suomeksi, googlen mukaan..
Nyt tarkastelemme Casino valonheittimet.
Kun he toisiaan, sitten mennä sen taakse, valot saada CUT
OFF ja selvä TRIANGULAR kärjen muoto voidaan nähdä
Tämä voi tapahtua vain, jos psysical objekti on olemassa. )
Minkä takia alus olisi sitten jäänyt parkkiin tuollaiseen kohtaan, niin sitä ei kerrota.. Kovin väkivaltainen poppoo ei pääsisi siihen pisteeseen, että kykenisivät tekemään matkoja, siis noita tähtienvälisiä, vaan tuhoaisivat itsensä tätä ennen, siispä näide vierailijoiden on pakostakin oltava ystävällisiä, rakastavaisia, viisaita...näinhän tätä yleensä spekuloidaan, ja silti nämä "samaiset" tähdet ovat kohta ihmisten ulottuvilla, barbaarit avaruusaluksissaan..
Ei siis olisikaan ehkä täysin mahdotonta, että myöskin heidän joukostaan löytyy yksilöitä laidasta laitaan. Piilossa pysyminen on silti täysin ymmärettävää, näin tutkijammekin todennäköisesti toimisivat vastaavanlaisessa tilanteessa.
Niin, faktat on vähissä, valitettavasti.
"Pehmeesti" voisivat jo kuitenkin ruveta esittäytymään, suuremmassakin mittakaavassa. Vähissä olisivat tantereille kolahtelevat päät ( pyörtyilijät ), näin olettaisin.
Toivottovasti eivät puristaneet liikaa, ronttoset meinaan..:).Olisi (taasen? :D..) todella mielenkiintoista päästä naamatusten näiden vierailijoiden kanssa, kysymyksiä riittäisi pitkäksi aikaa, sanelin olisi kyllä "must". Vaikka vierailjoista on kerrottu niin paljon, niin silti emme tiedä mitään, ehkä jokin päivä sitten jopa oppikirjoista näistä luettavissa on, historiaansa myöten.
"Matkaan lähtevät varmat humikset."
Samaa ratoja kulkee mietteet ja siksipä pitikin ihan tomut käydä pyyhkäseen vanhan aloituksen päältä, aihetta raapastiin tuolloin kantilta tuolta myöskin...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5620556
Selkeä sää on, tähtitaivas siis odotettavissa, jospa kotvasen viipyisi illalla pihalla katsellen tähtiin..
- FormerUfoilija
Juu siis ensin määritellä se UFO!. Eli onko tarkoitus tarinoida tuntemattomista lentävistä kohteista, vai avaruus aluksista jotka on muilta planeetoilta?
Jos jälkimmäinen, niin edelleenkään ei ole olemassa mitään sinne viittaavaakaan todistetta että olisi olemassa muilta planeetoilta olevia alieneja. Tämä ei siis tarkoita että niitä ei olisi, vaan että ei ole olemassa mitään sinnepäinkään viittaavaa :)"..vai avaruus aluksista jotka on muilta planeetoilta?"
Silloin olisin muotoillut aloituksen otsikon toisin...Tuohon "ympäriltä", niin siihen käy hyvin kertominen vaikka siitä mitenkä kohteesta tuli myöhemmin ifo. Tilaa siis on, huopahatusta aina sinne tunnistettomiin aluksiin saakka.
"..ei ole olemassa mitään sinnepäinkään viittaavaa :)"
Ehkä ajat vain viittojen ohitse kiinittämättä niihin huomiotasi, ja sakkojen rapsahtaessa syytät sitten niiden puuttumista taikka joitain niiden tielle kasvaneita puskia :D..noh, meitä on moneksi ja sitä voi täysin huoletta pitää hyvänä asiana näin keskustelupalstallakin..Kun ken sitten näkeekin ufon kunnolla, niin pelkästään muodon mukaankin voisi kulkupeliä todennäköisesti kutsua, lentosoikio tai pelkkä soikio, soikio ufon sijasta, lentävä lautanen onkin jo juurtunut hyvin kieleen. Kun näiden eri tyyppisten laitteiden tarkoitusperäkin pikkuhiljaa selviää, niin nimitykset asettuvat paremmin paikalleen. Aivan pienemissä ei luultavammin ole olentoja sisällä,vaan heidän käyttämiä "Mars mönkijöitä" & luotaimia kait kyseessä.
Jako ei ole aivan yksinkertainen myöskään vierailija ja kulkuneuvon välillä, sillä jotkut kulkuneuvot voivat olla vierailijoita itsessään, eläviäkin, vaikkakin poikkeavasti siitä mitä olemme tottuneet pitämään elävänä. Voihan olla että nämä aluksista poistuvat olennot eivät ole yhtään sen enempää elollisia kuin alus josta poistuvat, siis määritystemme mukaan. Samaan suuntaan kulkee ihmiskuntakin ja elollisen käsitys tulee muuttumaan vielä kovin.
Toivotaan että joku jolle tilaisuus tulee, kysyy sitä heidän käyttämää nimitystä ( siirtopeli? :). ), samalla voisi myös kysyä heidän käyttämiä nimityksiä meidän kulkuneuvoille...
( Tänään menee tilaukseen antenni jossa 18 dBi:n vahvistus, saa sitten nähdä riittääkö sekään mokkulalle. Ihania ovat nämä pidemmät päivät, sitähän ei netti "reistailutkaan" miksikään muuta :), kevättä!!! )Jos näitä suurimpia liikkeelle laitettuja, joita ovat maininneet on todellakiin olemassa, niin kyllähän niiden tarkoitus voisi hyvin olla uuden heille soveliaan planeetan etsiminenkin. J.A.G. taisi mainita euroopan kokoluokkaa olevat ja sitten on vielä mainittu planeettojenkin kokoisia...mistä sitten sellaiset arviot ovat tulleetkaan, niin kertojan omin silmin nähtyjä ?..
Kun tänne rupesin pesiytymään, niin ensitöiksesi lueskelin tänne lähetettyjä viestejä, yhtään liiottelematta aika monta, jotta olisi enemmän tietoinen siitä mitä tänne ollaan jo kirjoitettu sekä osaksi myös se millaisia viestijöitä löytyy. Tuolloin luin pienemmästä päästä nähdystä ufosta. Se oli ollut sellainen pieni kiiltävä ja metallinen kuula joka oli nähty pujottelevan puiden välissä. Ei ollut jäänyt ainoastaan yhteen kertaan havainto siitä seudulla myöskään.
Kivisten ja sorasten perinne jatkuu, potkukelkka sekä lauta voivat vielä hyvin :), kunnolle hyväksi eivätkä edes juurikaan saastuta, kilpailevat ufojen kanssa puhtaudessa ? :D..
Kauniit lämpöiset päivät ja kunnon pakkaset öisin, kersteet kutsuu...Kiitos vihjeestä, pitääpä laittaa korvan taakse :).
Suomihan onkin jäänyt tietoyhteiskuntavertailuissa viime aikoina, joten skarppausta on varmaankin ihan odotettavissa tuonkin suhteen.Tutkijoina niitä lähinnä pidän, sillä sitähän täällä riittää. Jotkut taasen ovat sitä mieltä, että täällä ei ole mitään erikoista jonka vuoksi tänne pitäisi tulla, murikka muiden joukossa. Ehkä asia niin onkin, mutta taas toisaalta saattaahan tämä olla sellainen harvinainen helmikin joka vetää puoleensa kauempanakin asustelevia avaruuden kansalaisia.
Maapallon valtaaminen jos olisi tarkoituksena, niin sehän olisi jo tapahtunut, kun niitä ufohavaintoja ollaan tehty jo niin kauan, näinkin päätelty siis on. En itsekkään pidä sitä kovin varteenotettavana vaihtoehtona...mutta jos heillä jokin sellainen tarkoitus olisi, niin ei se valloitus olisi mikään pikkujuttu heillekkään, sehän on selvä se.
Kuula, niin siitä olisi mukava enemmänkin kuulla. Emoaluksesta poistui, vaikkapa se lautanen ja sitten siitä lautasesta poistui kuula...ehkä noin.
Täällä on kuulemma järvien jäiden päällä ollut sulaa vettä läpi talven, työllistänyt palokuntaa siten, että ovat useaan otteeseen joutuneet pelastamaan järville juuttuneita moottorikelkkailijoita, kun kelkat ovat juuttuneet sohjoon. Näin siis vaikka pakkastakin on riittänyt ihan "entiseen" malliin. Pitää tässä auringon lisäksi sitten toivotella niitä kireitä siimoja :)...muista kuitenkin pitää varasi jäällä liikkuessasi.Hupsista, tämähän on päässyt lipsahtamaan ohitseni.
Sota syttyäkseen vaatii vähän, voittoon viepä paljon, jos voittajia voi sitten sodassa ollenkaan olla.
Ketkä nyt sitten matkaan lähteneet olisivat, niin valovuosien päästä tulisivat kaiketi. Eivät valloitusoperaatioon ryhtyisi tietämättä mitä vastassa, näin voisi ainakin olettaa. Tieto meistä jos etukäteen selville otettu oltaisiin, niin se vanhentunutta olisi perille saapuessaan ja taasen edetty oltaisiin täällä, heidän tänne saapuessaan. Se mihinkä aikoivat "vakoilijoita" tänne lähettäessään sitten ryhtyä saattaisi myöskin sen tehtävän vievän ajan aikana muuttua täysin...uusi hallitus, uudet päätökset. Suuren suuri tekokuu/ emoalus muuttaisi toki sellaista tilannetta paljonkin.
Toinen juttu mikä voi toisaalta naurettavalta tuntua on tietyt pelisäännöt joiden mukaan avaruudessa matkaamaan kykenevien sivilisaatioiden pitää toimia. Luultavasti näitä on ruunsaasti, jopa pelkästään tässä galaksissa. Voimansa ovat yhdistäneet, ettei käy niin että jokin sotaisa yhteisö rupea sortajaksi suuressakin mittakaavassa. Yhtenä mahdollisena esteenä sekin, ainakin mielikuvituksen tasolla toimii.
Tälllaista nyt tällä kertaa, Ferrari-amarylliksen kukkiessa upeesti...palaillaan :).
- ufoja on
Mäkin olin poikana kahden vaiheilla. Funtsailin että voihan niitä ollakin tai sitten matka on niin pitkä realistisesti ettei kait ne maapallolle pääse. Olin kyllä jo nähnytkin poikana Lempäälässä 70-luvulla oudon sikarin jolla oli paksu pää. Ikäänkuin suttunuija. Ratkaiseva ufouskoon kääntyminen tapahtui talvella 1981. Meitä oli kolme havaitsijaa. Asumaton seutu ja talvinen metsä. Emme nähneet mitään vaan kuulimme voimakasta nakutusta. Se ei voinut olla helikopteri koska ei ollut mitään tuulenvirettä eikä äänet voineet tulla pääni sisältä koska meitä oli kolme siellä. Nuoremmat alkoi pelkään ja vaati mennä pois.
- -K.
Mikä matka on sitten liian pitkä, pitkälle kehittyneelle sivilisaatiolle, kymmenien valovuosien matka sitä tuskin kuitenkaan on..
Äänistä kävivät keskustelua sutissa, ja siksipä laitan linkin siihen, voihan olla että olet jo käynytkin ketjun lukemassa, mutta siltä varalta ettet, niin tuossapa tuo ;
http://www.suomenufotutkijat.fi/sutforum/viewtopic.php?f=1&t=2949&sid=223af61b983aedee33b7b244fbfd9517 Tuosta näkemästäsi ufosta, niin voisitko kertoa tarkemmin, jos suinkin muistat muuta siitä.
Oliko se ääni itsessään jotenkin pelottava, vai johtuikohan pelko sitten enemmänkin siitä, ettei aiheuttajaa näkynyt? Vaikea heittää mitään äänen aiheuttajasta, saattoihan se silti olla ihan hyvä juttu että läksitte pois sieltä.- bongari
Äänihavainnolle on selitys. Eiköhän se ollut tikka tai palokärki. Muistui mieleeni laulunsanat Tikin, takin, tikka hakkaa puuta nokallansa, lallalallaa, hymhyhhyy ja miten se meni. Ovat kovia nakuttajia.
- totuus 1981
bongari kirjoitti:
Äänihavainnolle on selitys. Eiköhän se ollut tikka tai palokärki. Muistui mieleeni laulunsanat Tikin, takin, tikka hakkaa puuta nokallansa, lallalallaa, hymhyhhyy ja miten se meni. Ovat kovia nakuttajia.
Havaisemamme ääni oli niin kummallinen ettemme ole sille löytäneet mitään selitystä.
- öiuygolr
"Ratkaiseva ufouskoon kääntyminen tapahtui talvella 1981."
Siis teille tunnistamattoman äänen kuuleminen oli ratkaiseva todistus joka käänsi sinut UFO-uskoon. Voe tokkiisa. - NoName.
Pihlaja67 kirjoitti:
Tuosta näkemästäsi ufosta, niin voisitko kertoa tarkemmin, jos suinkin muistat muuta siitä.
Oliko se ääni itsessään jotenkin pelottava, vai johtuikohan pelko sitten enemmänkin siitä, ettei aiheuttajaa näkynyt? Vaikea heittää mitään äänen aiheuttajasta, saattoihan se silti olla ihan hyvä juttu että läksitte pois sieltä.Maaseudulla (saksassa siis) kaverin kanssa nähtiin jokin kummallinen "esine"..Kaveri ajoi autollaan edelläni kun erään suuren aukion kohdalla valtava (miten sen nyt voisi ilmaista??!) hmm..Tuntematon objekti lipui matalalla ylitsemme.Pistimme autot parkkiin (muutama paikallinenkin siihen pysähtyi) Erikoiseksi havainnon tekee kyseisen objektin käsittämätön koko.Olisiko ollut 500-1000 metriä pitkä ja leveys? Todella vaikea sanoa,vauhtinsa oli kuitenkin aika hiljainen ylilennon aikana-alle 20 kmh varm.aika lähelle sattuu oikeata.
Kun se lipui ylitsemme viskasin kivellä-siis semmoisella asfaltinmötikällä ja sain "osuman" toisella yrityksellä tähän merkilliseen laitteeseen! Laitteesta sojotti jos minkalaista ikkunaa ja antennia ja tornintapaista vähän joka kulmalta.Mikään aerodynamiikan huipputuote ei kyllä ollut kyseessä!-Mutta kun se oli lentänyt muutaman kilometrin päähän meistä se kiihdytti ja vaakatasossa katosi aivan käsittämätöntä vauhtia!!Ei siis lähtenyt ylöspäin.
Edelläajanut hyvä ystäväni järkyttyi kovin tuosta tapauksesta "sovitaan että se oli helikopteri!" -vieläkään hän ei halua muistella tapausta..Skeptikosta tuli ufo-uskovainen kerralla, se on ihan varma!
Mitään ääntä siitä ei kuulunut ja ne kaikki valot mitä siinä oli eivät olleet kovinkaan kirkkaita.Erotin muutamassa ikkunassa jopa hahmoja.Tämä tapaus on 100% totta ja silloin aikoinaan jopa valvotti iltaisin kun pohti tapausta:/
Muistan kun toivoin että "se" tipahtaisi alas niin tulisi selvyys tähän ufohommaan (aluksi luulimmekin että se tippuu sinne pellolle lehmien niskaan) En tapahtunutta senkummemmin pelästynyt vaikka olen iso ja raavas mies niin oletin olevani melkoinen jänishousu loppupelissä vaan ei näköjään tällä kertaa.
Tapauksesta ei oikein viitsi julkisesti kavereille kertoa -tai siis ei mikään lempikeskustelunavaus ole ikänään ollut.Itseasiassa en ole sanaakaan kenellekään siitä pamissut (paitsi vaimolle nyt)
Sanotaan vain että luuloni ja oletukseni muuttuivat raudankovaksi tiedoksi.Kyllä "niitä" on olemassa ja pohtimista tapauksessa on kyllä loppuiäksi!! Välillä tuntuu että ei olisi ehkä sitä tarvinnut nähdäkään..Kuten sanoin jo,-paljon pohtimista:/ - NoName.
NoName. kirjoitti:
Maaseudulla (saksassa siis) kaverin kanssa nähtiin jokin kummallinen "esine"..Kaveri ajoi autollaan edelläni kun erään suuren aukion kohdalla valtava (miten sen nyt voisi ilmaista??!) hmm..Tuntematon objekti lipui matalalla ylitsemme.Pistimme autot parkkiin (muutama paikallinenkin siihen pysähtyi) Erikoiseksi havainnon tekee kyseisen objektin käsittämätön koko.Olisiko ollut 500-1000 metriä pitkä ja leveys? Todella vaikea sanoa,vauhtinsa oli kuitenkin aika hiljainen ylilennon aikana-alle 20 kmh varm.aika lähelle sattuu oikeata.
Kun se lipui ylitsemme viskasin kivellä-siis semmoisella asfaltinmötikällä ja sain "osuman" toisella yrityksellä tähän merkilliseen laitteeseen! Laitteesta sojotti jos minkalaista ikkunaa ja antennia ja tornintapaista vähän joka kulmalta.Mikään aerodynamiikan huipputuote ei kyllä ollut kyseessä!-Mutta kun se oli lentänyt muutaman kilometrin päähän meistä se kiihdytti ja vaakatasossa katosi aivan käsittämätöntä vauhtia!!Ei siis lähtenyt ylöspäin.
Edelläajanut hyvä ystäväni järkyttyi kovin tuosta tapauksesta "sovitaan että se oli helikopteri!" -vieläkään hän ei halua muistella tapausta..Skeptikosta tuli ufo-uskovainen kerralla, se on ihan varma!
Mitään ääntä siitä ei kuulunut ja ne kaikki valot mitä siinä oli eivät olleet kovinkaan kirkkaita.Erotin muutamassa ikkunassa jopa hahmoja.Tämä tapaus on 100% totta ja silloin aikoinaan jopa valvotti iltaisin kun pohti tapausta:/
Muistan kun toivoin että "se" tipahtaisi alas niin tulisi selvyys tähän ufohommaan (aluksi luulimmekin että se tippuu sinne pellolle lehmien niskaan) En tapahtunutta senkummemmin pelästynyt vaikka olen iso ja raavas mies niin oletin olevani melkoinen jänishousu loppupelissä vaan ei näköjään tällä kertaa.
Tapauksesta ei oikein viitsi julkisesti kavereille kertoa -tai siis ei mikään lempikeskustelunavaus ole ikänään ollut.Itseasiassa en ole sanaakaan kenellekään siitä pamissut (paitsi vaimolle nyt)
Sanotaan vain että luuloni ja oletukseni muuttuivat raudankovaksi tiedoksi.Kyllä "niitä" on olemassa ja pohtimista tapauksessa on kyllä loppuiäksi!! Välillä tuntuu että ei olisi ehkä sitä tarvinnut nähdäkään..Kuten sanoin jo,-paljon pohtimista:/Minulla on aina kamera auton hanskalokerossa tai lojuu jossain penkillä.Kuitenkaan en saanut siitä kuvaa otettua vaikka aikaa kyllä olisi ollut.Harmittaa! Tuntui että kohdetta pitää tuijottaa kun se vielä on mahdollista-tietänet varmaan tunteen.
NoName. kirjoitti:
Minulla on aina kamera auton hanskalokerossa tai lojuu jossain penkillä.Kuitenkaan en saanut siitä kuvaa otettua vaikka aikaa kyllä olisi ollut.Harmittaa! Tuntui että kohdetta pitää tuijottaa kun se vielä on mahdollista-tietänet varmaan tunteen.
Tuota voi jo kutsua jättiläiseksi,yhtään liiottelematta, huh huh. Ei sitten pitänyt minkäänlaista turvakorkeutta, kun sitä kerran sai heitettyäkin (itse en olisi kyllä rohjennut sellaista edes yrittää). Mahtava näky on ollut totta tosiaan, eikä se mustoista mihinkään rappeudu, ellei sairaus iske, oma suhtautuminen määrittää sitten sen onko se hyvästä vaiko pahasta. Itse olisin pärjännyt vallan mainosti ilman nähtyä, on toki sinällään ihan mukava kun nähdyn jälkeen tietää sen mistä monet vielä "kinastelee", mutta taas toisaalta, niin se tosiaankin pistää myöskin pohtimaan niin paljon siihen liittyviä asioita, niin kuin sitä pohtimista ei muutoinkin jo riittäisi tässä maailmassa omiksi tarpeiksi.
Kameraa pyrin kanssa pitämään aina läheisyydessä, mutta pelkään pahoin sitä että jos jokin ufo taasen lähettyville ilmaantuu, niin kamera unohtuu samantien. Vaikka valokuvien todistusvoimaa vähätellään nykyisin, niin olisi silti ihan "hullua" jättää ne ottamatta täysin harkitusti, painaa ne silti vaa-assa vähintään siinä missä sanatkin.
Nyt tästä pitää kuitenkin siirtyä joksikin aikaa parvekkeelle nauttimaan auringosta :).- NoName.

Nyt tästä pitää kuitenkin siirtyä joksikin aikaa parvekkeelle nauttimaan auringosta :).Kun tuommoinen käsittämättömän iso (mikä lineekkään!) tippuisi vaikkapa juuri saksalaiselle niitylle niin asiahan olisi selvä..Kukaan ei sitä pystyisi kätkemään tahi mitään! Oletan kyllä että niillä kavereilla jotka lentävät noita on teknologinen taso senverran korkealla että vahinkoa (törmäyksiä tms) pääse ihan pikkukummassa tapahtumaan.Kyllä se oli , ja on vieläkin niin iso asia meikäläiselle että varmaan lopun ikänsä se häiritsee.
Viimeksi kun tv.stä tuli joku dokumentti ufoista ja perheeni kysyi että "ettehän kukaan oikeasti usko moiseen hölypölyyn?" ..Minä en voinut kommentoida mitenkään..Minä en usko mitään.Minä tiedän.
Selitäppä se noille tai edes puhu siitä.Too difficult :/-parempi olla hiljaa. NoName. kirjoitti:
Kun tuommoinen käsittämättömän iso (mikä lineekkään!) tippuisi vaikkapa juuri saksalaiselle niitylle niin asiahan olisi selvä..Kukaan ei sitä pystyisi kätkemään tahi mitään! Oletan kyllä että niillä kavereilla jotka lentävät noita on teknologinen taso senverran korkealla että vahinkoa (törmäyksiä tms) pääse ihan pikkukummassa tapahtumaan.Kyllä se oli , ja on vieläkin niin iso asia meikäläiselle että varmaan lopun ikänsä se häiritsee.
Viimeksi kun tv.stä tuli joku dokumentti ufoista ja perheeni kysyi että "ettehän kukaan oikeasti usko moiseen hölypölyyn?" ..Minä en voinut kommentoida mitenkään..Minä en usko mitään.Minä tiedän.
Selitäppä se noille tai edes puhu siitä.Too difficult :/-parempi olla hiljaa.Tuossa aiemmin kun kirjoitit että olit näkemästäsi kertonut vaimollesi, niin vaikka meneekin jo aika henkilöhohtaiseksi, niin siitä huolimatta kysyn, että mitenkä vaimosi suhtautui kertomaasi? (vastaisessa & myötäisessä)...
Joo, tavallaan toivoisi jopa suuren aluksen tippuvan, mutta hallitusti kuitenkin, jottei ruumiita tule...- Mietintämyssy_o_
NoName. kirjoitti:
Kun tuommoinen käsittämättömän iso (mikä lineekkään!) tippuisi vaikkapa juuri saksalaiselle niitylle niin asiahan olisi selvä..Kukaan ei sitä pystyisi kätkemään tahi mitään! Oletan kyllä että niillä kavereilla jotka lentävät noita on teknologinen taso senverran korkealla että vahinkoa (törmäyksiä tms) pääse ihan pikkukummassa tapahtumaan.Kyllä se oli , ja on vieläkin niin iso asia meikäläiselle että varmaan lopun ikänsä se häiritsee.
Viimeksi kun tv.stä tuli joku dokumentti ufoista ja perheeni kysyi että "ettehän kukaan oikeasti usko moiseen hölypölyyn?" ..Minä en voinut kommentoida mitenkään..Minä en usko mitään.Minä tiedän.
Selitäppä se noille tai edes puhu siitä.Too difficult :/-parempi olla hiljaa...Minä en usko mitään.Minä tiedän.
Selitäppä se noille tai edes puhu siitä.Too difficult :/-parempi olla hiljaa. Joo. Sama täällä. En ala hirveästi julistaan enkä juokse kadulle banderolleja kantamaan. Sad but true... =( Kestoltaan ovat pärryyttelyt vain kovin lyhyitä kerrallaan, parisen sekkaa.
Joo, mutta peltihatusta lähtee kyllä mukavasti ääntä, tuossa ihan nurkalla on yksi, jota tikka käy nakuttamassa.
Kyllähän jotkut ihmiset ovat lintujen ääntelyitä kautta aikain peljänneet, eikä se ole kait kokonaan vieläkään hävinnyt ...synkkä metsä ja pöllön huhuilu, nuorta mieltä varsinkin voi viedä.. :O- Noname.
Pihlaja67 kirjoitti:
Tuossa aiemmin kun kirjoitit että olit näkemästäsi kertonut vaimollesi, niin vaikka meneekin jo aika henkilöhohtaiseksi, niin siitä huolimatta kysyn, että mitenkä vaimosi suhtautui kertomaasi? (vastaisessa & myötäisessä)...
Joo, tavallaan toivoisi jopa suuren aluksen tippuvan, mutta hallitusti kuitenkin, jottei ruumiita tule...Ei mitn.saapihan sitä kysyä! Taisi olla vuosi 2005 ennenkuin asiasta mainitsin.Vaimo uskoi asiani.Vihaan jo tuota "uskoo" sanaa!! Vaan milläpä mokomaa todistaa? Otin kyllä niiden paikallisten osoitteet jne. silloin aikoinaan talteen mutta eipä kyllä missään lehdessä-edes paikallis, näkynyt mitn.Kaikki taisivat fundeerata että paras olla hiljaa.
Ylläyin itsekin siinä rohkeudessa kun viskoin asfalttimöykkyjä tienreunuksesta aluksen pohjaan/kylkeen tai mitenpäin se nyt siinä olikaan..( edes muotoa vaikea kuvailla-ajatteleppa vaikka ylösalaisin käännettyä öljynporauslauttaa tms.sekavaa muotoa,ei mitään selkeää muotoilua) Muistan että ajattelin " pakko päästä tuon vehkeen kyytiin!!" uniikki tilaisuus..Vaimo sanoi että ajattele jos olisit onnistunut..Sitten ei olisi tavattu!
Kaverini siis ei vieläkään halua puhua siitä.Olimme mökillä saunomassa taannoin ja muutaman ryypyn jälkeen yritin kääntää puhetta saksaan ja -97 vuoden tapahtumaan, kaveri sanoi että "siitä aiheesta ei saatana puhuta,etkö usko jo" eli tiukille ottaa näköjään. Noname. kirjoitti:
Ei mitn.saapihan sitä kysyä! Taisi olla vuosi 2005 ennenkuin asiasta mainitsin.Vaimo uskoi asiani.Vihaan jo tuota "uskoo" sanaa!! Vaan milläpä mokomaa todistaa? Otin kyllä niiden paikallisten osoitteet jne. silloin aikoinaan talteen mutta eipä kyllä missään lehdessä-edes paikallis, näkynyt mitn.Kaikki taisivat fundeerata että paras olla hiljaa.
Ylläyin itsekin siinä rohkeudessa kun viskoin asfalttimöykkyjä tienreunuksesta aluksen pohjaan/kylkeen tai mitenpäin se nyt siinä olikaan..( edes muotoa vaikea kuvailla-ajatteleppa vaikka ylösalaisin käännettyä öljynporauslauttaa tms.sekavaa muotoa,ei mitään selkeää muotoilua) Muistan että ajattelin " pakko päästä tuon vehkeen kyytiin!!" uniikki tilaisuus..Vaimo sanoi että ajattele jos olisit onnistunut..Sitten ei olisi tavattu!
Kaverini siis ei vieläkään halua puhua siitä.Olimme mökillä saunomassa taannoin ja muutaman ryypyn jälkeen yritin kääntää puhetta saksaan ja -97 vuoden tapahtumaan, kaveri sanoi että "siitä aiheesta ei saatana puhuta,etkö usko jo" eli tiukille ottaa näköjään.Onneksi et päässyt kyytiin, niin paljon olisi voinut jäädä taa.
Niin, enhän minä tiedä, mutta kyseessä olisi saattanut olla pelkkä menomatka ja kaikki hyvä jo ollut, oleva ja tuleva olisi vähintäänkin vaarantunut.
Skenaarioita pakkasen puolelta.
1. Kaikesta elollisesta tyhjä saattoi alus olla, kadotessaan ylemmäs hiipuisi elo myös siihen takertuneesta. 2. Hävittäjät olisivat voineet yrittää aluksen tiputtamista, vaikkei se olisi kärsinyt yhtään, niin suojaamaton ihmiskeho herkkä on. 3. Ote olisi pettänyt jossain vaiheessa. 4. Vaikka olentoja olisikin aluksella ollut ja olisivat sitten toimittaneet sinut aluksen sisään turvaan, niin kommunikointi näiden olentojen kanssa ei ehkä olisikaan sujunut. Ottivat kuitenkin mukaansa planeetalleen näytille, planeetalle joka pinnaltaan lähinnä aavikkoa on.
Plussan puolelle en mene.
Moni on kertonut haluavansa vierailijoiden kyytiin, luetellen niitä auvvoisia syitä siihen. Ovat olleet jopa valmiita hylkäämään elämänsä täällä ainiaaksi, mutta epäilen että suurinta osaa kohtaisi jossain vaiheessa suuren suuri kaipuu takaisin tänne kuitenkin, sillä menetyksen myötä monien mitättömiltäkin tuntuvien asioiden tärkeys vasta paljastuu.
Oikein mukavaa, että vaimo uskoi kokemasi, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut aika kurja :(. Kaverisi suhtautuminen taasen hieman outo, siis kyllähän sen ymmärtää ettei julkisesti halua lähteä siitä julistamaan, mutta ettei edes kahden kesken suostu siitä keskustelemaan, outoudella tarkoitan sitä että kipeätkin asiat yleensä helpottaa kun niistä saa keskusteltua.
Totuus on tarua ihmeellisempää. Ihanaa kevättä :).Äänet joiden alkuperää ei pysty määrittämään ovat kyllä hieman kinkkisiä, olen sellaisen kanssa joutunut itsekkin tekemisiin, se ettei äänen alkuperää onnistuttu määrittämään ei johtunut mistään sellaisesta että olisi ollut kestoltaan liian lyhytaikainen taikka epämääräinen. Kummittelun piikkiin meni puhtaasti, vuosia kestäneen.
Pöllöthän on liitetty myöskin sieppauksiin. Ettei olisi huuhkaja joutunut auton kolhaisemaksi, kerta tiellä istui? no, syy mikä olikin, niin todella hienoa että sait raukan siirettyä tieltä pois, seuraava auto olisi saattanut vaikka vahingossa ajaa sen päälle. Upea lintu kerrassaan.
Paljon parempi tapa.
Olen tuota keskustelua seurannut hiljaa sivusta..en oikein tiedä mitä ajatella siitä, siksi hiljaisuus. Olen tosiaankin (epä)onnekseni ollut kahden aluksen läheisyydessä, hyvin paljon pienempien kylläkin, mitään merkittävää ei tuntunut kehossa kuitenkaan, niin kuin esim. käynnissä olevan kopterin läheisyydessä :), hiukset eivät ainakaan lepattaneet. Toisella kerralla ei ollut edes pienintäkään pelon tuntemusta, niin silti minkään viskaisu ei tullut silloin mieleenkään, mutta yksilöitä kun olemme, niin joku toinen olisi sen vaikka voinut tehdä. ( yhdellä sen ufon nähneistä menee tällä hetkellä todella kurjasti, olen monesti aikonut ottaa häneen yhteyttä, jotta hänenkin muistikuvat havainnosta saisin, mutta otollista hetkeä ei vain tunnu löytyvän...ensiksi menettivät vauvan, äskettäin ero ja sen mukana puolet kavereista kaikkosi, kuukausi sairaalassa ja siellä sitten metallilaatta takaraivoon, kohtapuolin pääsee kuitenkin kotiin...kotiin joka perheelle juuri valmistui :( ..).
Tulipa tuota tekstiä taasen naputeltua, nyt pitää kuitenkin pistää vähän töpinäksi ruudusta irroitettuna :).- L.K.S.E.O.H.
NoName. kirjoitti:
Maaseudulla (saksassa siis) kaverin kanssa nähtiin jokin kummallinen "esine"..Kaveri ajoi autollaan edelläni kun erään suuren aukion kohdalla valtava (miten sen nyt voisi ilmaista??!) hmm..Tuntematon objekti lipui matalalla ylitsemme.Pistimme autot parkkiin (muutama paikallinenkin siihen pysähtyi) Erikoiseksi havainnon tekee kyseisen objektin käsittämätön koko.Olisiko ollut 500-1000 metriä pitkä ja leveys? Todella vaikea sanoa,vauhtinsa oli kuitenkin aika hiljainen ylilennon aikana-alle 20 kmh varm.aika lähelle sattuu oikeata.
Kun se lipui ylitsemme viskasin kivellä-siis semmoisella asfaltinmötikällä ja sain "osuman" toisella yrityksellä tähän merkilliseen laitteeseen! Laitteesta sojotti jos minkalaista ikkunaa ja antennia ja tornintapaista vähän joka kulmalta.Mikään aerodynamiikan huipputuote ei kyllä ollut kyseessä!-Mutta kun se oli lentänyt muutaman kilometrin päähän meistä se kiihdytti ja vaakatasossa katosi aivan käsittämätöntä vauhtia!!Ei siis lähtenyt ylöspäin.
Edelläajanut hyvä ystäväni järkyttyi kovin tuosta tapauksesta "sovitaan että se oli helikopteri!" -vieläkään hän ei halua muistella tapausta..Skeptikosta tuli ufo-uskovainen kerralla, se on ihan varma!
Mitään ääntä siitä ei kuulunut ja ne kaikki valot mitä siinä oli eivät olleet kovinkaan kirkkaita.Erotin muutamassa ikkunassa jopa hahmoja.Tämä tapaus on 100% totta ja silloin aikoinaan jopa valvotti iltaisin kun pohti tapausta:/
Muistan kun toivoin että "se" tipahtaisi alas niin tulisi selvyys tähän ufohommaan (aluksi luulimmekin että se tippuu sinne pellolle lehmien niskaan) En tapahtunutta senkummemmin pelästynyt vaikka olen iso ja raavas mies niin oletin olevani melkoinen jänishousu loppupelissä vaan ei näköjään tällä kertaa.
Tapauksesta ei oikein viitsi julkisesti kavereille kertoa -tai siis ei mikään lempikeskustelunavaus ole ikänään ollut.Itseasiassa en ole sanaakaan kenellekään siitä pamissut (paitsi vaimolle nyt)
Sanotaan vain että luuloni ja oletukseni muuttuivat raudankovaksi tiedoksi.Kyllä "niitä" on olemassa ja pohtimista tapauksessa on kyllä loppuiäksi!! Välillä tuntuu että ei olisi ehkä sitä tarvinnut nähdäkään..Kuten sanoin jo,-paljon pohtimista:/Laajoja aakeita, mutta silti...esine satojakin metriä pitkä ja menee niin matalalla että saat heitettyä sitä asfalttimötikällä, eli korkeutta ei monta kymmentä metriä ole voinut olla. Sitten vielä runsaasti ulokkeita, sen menohan olisi sitten pitänyt olla kuin sormilla hiuksien haromista...teiden varsilla linjoja ja mahdolliset puut. Ei vain oikein vakuuta tämä kertomus.
L.K.S.E.O.H. kirjoitti:
Laajoja aakeita, mutta silti...esine satojakin metriä pitkä ja menee niin matalalla että saat heitettyä sitä asfalttimötikällä, eli korkeutta ei monta kymmentä metriä ole voinut olla. Sitten vielä runsaasti ulokkeita, sen menohan olisi sitten pitänyt olla kuin sormilla hiuksien haromista...teiden varsilla linjoja ja mahdolliset puut. Ei vain oikein vakuuta tämä kertomus.
Vielä täällä? Muistaakseni kirjoitit, että lopettelet täällä kun palaat töihin ja palaisit sitten uudenman kerran vasta talviloman alkaessa. Kirjoitit siis ihan omiasi...
- L.K.S.E.O.H.
Pihlaja67 kirjoitti:
Vielä täällä? Muistaakseni kirjoitit, että lopettelet täällä kun palaat töihin ja palaisit sitten uudenman kerran vasta talviloman alkaessa. Kirjoitit siis ihan omiasi...
Joo, sitä sattuu. Tarkoitukseni oli tosiaankin lopettaa ja pidinkin pienen tauon, mutta kun työni rupesi rullaamaan kuin itsekseen ja imua oli vielä tänne, niin täällähän sitä tulee välillä piipahdettua. Voitaisiinkin näin sen ufoseminaarin jälkeen ruveta keskustelemaan ihan omilla nimillä, vai? Kyllä minä sinut galleriakuvien perusteella sieltä tunnistin...
-Ilkka L.K.S.E.O.H. kirjoitti:

-IlkkaAi sinäkö se olit....Enpä taida, ainakaan nyt sellaiseen ruveta, tämä nimimerkki käy itselleni vallan mainiosti nykyisellään. Eikä minulla taida olla sinulle sen kummemmin asiaakaan olla, katsontakantammekin ovat niin kovin, kovin erilaiset.
- Anonyymi
Tästä on aikaa viitisen vuotta, mutta kokemus on yhä kirkkaana mielessäni ja tuskin sieltä häviää milloinkaan.
Olimme kesämökillämme syksyisenä viikonloppuna laittelemassa mökkiä talvikuntoon kun heräsin yöllä outoon tunteeseen, sellaiseen tunteeseen niin kuin jokin olisi vialla. Tarkoitan sellaista tunnetta että esim. jätinkö kahvinkeittimen päälle tms. mutten osannut yksilöidä mikä oikein olisi vialla.
Nousin ylös vuoteesta ja lähdin taskulampun kanssa kiertämään mökkiä (mökillämme ei ole sähköjä). Kaikki huoneet kierrettyäni olin huojentuneena menossa takaisin makuuhuoneeseen, kun näin syrjäsilmällä jonkin vaalean olevan aivan tuvan ikkunan ulkopuolella. Käänsin katseeni ikkunaan ja huomasin että jokin sieltä ikkunan takaa vilahti pois, hieman säikähtäneenä ajattelin että jokin eläin siellä rapisteli ikkunalaudalla. Kävelin ikkunan luokse mutten nähnyt ulkona pimeässä mitään, käänsin taskulampun valon ulos ja katsoin onko ikkunan alla jotain, siellä ei ollut mitään. Käänsin valon osoittamaan enempi pihalle ja huomasin puutarhakeinumme vieressä hahmon johon suuntasin valon. Ensi alkuun en erottanut mikä siellä seisoi koska taskulampun valo heijastui ikkunalasista silmiini, kun laitoin käteni niin että estin heijastuksen huomasin ettei kiikun vierellä ollut enää mitään. Käänsin taskulamppua uudelleen ja haravoin sillä pihaa, silloin näin sen.
Pihatiellä seisoi pieni vaalean sinertävänharmaa olento joka tuijotti minua suurilla silmillään, joista taskulampun valo heijastui takaisin aivan kuin koiran silmistä pimeässä. Säikähdin aivan kamalasti ja menin paniikkiin, taskulamppu putosi kädestäni ja lähdin huutaen kauhuissani juoksemaan pimeässä kohti makuuhuonetta jossa mieheni ja poikani nukkuivat. Törmäsin talousjakkaraan ja kaaduin lattialle, en uskaltanut katsoa taakseni vaan ryömin niin lujaa kuin pääsin lattialla ja törmäsin mieheni jalkoihin. Hän oli tullut katsomaan mikä minulla oli hätänä.
Sönkötin hänelle sekavasti mitä olin ulkona nähyt ja ensin hän luuli että olin nähnyt vain painajaista ja kävellyt unissani. Koskaan en ole kävellyt unissani enkä tehnyt sitä tuolloinkaan, se mitä näin oli totista totta. Olento jonka pihalla näin ei ollut ihminen eikä mikään eläinkään, näin sen aivan selvästi koska matkaa minun ja olennon välillä ei ollut muutamaa kymmentä metriä enempää. Olennon pää oli suhteettoman suuri muuhun vartaloon verrattuna ja sillä oli "liian" pitkät kädet. Mieheni epäusko haihtui kun poislähtiessämme hän huomasi pihatiellä oudon ilmiön. Mieheni kantoi metallitynnyriä jota pidämme kasteluvesisäiliönä, pihatien poikki mennessään hän huomasi että osa hiekasta hylki tynnyrin pohjaa, lennähdellen pois alta. Nämä pienet hiekanjyvät, joita oli satamäärin, olivat muuta hiekkaa tummempia, hivenen ruskean sävyisiä. Samoja hiekanjyviä on muuallakin pihassamme ja tiellä vaikka kuinka paljon, mutta ne eivät reagoineet mitenkään metalliseen tynnyriin.
Jotain jälkiä siis jäi tuolloin pihatiellemme tuon oudon olennon jättämänä. Seuraavana kesänä mökille palatessamme eivät hiekanjyvät enää "hylkineet" metallia.
Tapaus sattui keskisessä suomessa.Täytyy ensimmäiseksi todeta se, että naulasit minut totaalisti ruudun eteen, luin tekstisi moneen otteeseen (eikä johdu siitä että tämä yhteys on etana, enkä siksi jaksa sivuja juurikaan käänellä), siis ote aidosta elämästä joka kauhuelokuvaankin sopisi sellaisenaan. Ei missään nimessä mikään kadehdittava tilanne osunut kohdallesi, vaikka toisenlaisissa olosuhteissa tilanne olisi mitä luultavammin ollut vähemmän pelottava, esimerkiksi keskellä kirkasta päivää tapahtuessaan.
Kuvauksesi olennosta sopii näihin "tyypillisiin" humanoideihin ja pienellä etsinnällä samanlaisesta olennosta saattaisi hyvinkin löytyä kuva, ei ehkä valokuvaa, mutta kuva kuitenkin. Yön pimeydessä tarkkaillut nukkuvia ihmisiä kenties. Naisen vaisto vahva kun on, niin se hereille nukkujan jopa "ravistaa" ja sängystä ylös ajaa. Luultavasti aluskin olisi pihalta paljastunut, jos olisi uskaltanut ulos mennä pienen kiepin tekemään (itse en olisi mennyt, ehkä korkeintaan auton luo pyrkinyt jos lähellä ovea, nukkumaan en myöskään olisi enää kyennyt).
Hurjan suuret kiitokset kertomastasi. Ihania kevättuulia ja tuuria muutenkin elämään!!! :). Täytyy lähteä kylille, vaikka ei oikein lähteä malttaisi, vaan tästä olisi voinut jatkaa pidempäänkin kommentoimista, mutta pakko mikä pakko :( ... :).Huima juttu. Onko tuosta ilmoitettu ufotutkijoille ? jos ei ole niin suosittelisin sen kyllä tekemään, sillä todella harvassa ovat tuollaiset olentohavainnot sitten vielä tuo hiekan käyttäytyminen.
Hyvin osasit kokemastasi kertoa, ihan näin tapahtumat silmissäni ja jännäksi meni tässä näytön ääressä :).Jos jokin kävelee kuin ankka, ääntelee kuin ankka ja ankalta myöskin näyttää, niin kyseessä on sitten mitä ilmeisemmin juuri ankka...Ihan järkeenkäypä selitystä tarjosit, sillä jos ei painoa ole levyjen päälle laitettu ja kunnon puhuri osuu paikalle, niin mukaan lähtevät...muistu myös mieleen se video jossa just tuuli kuljetti jotain levyä kattojen yllä pitkän matkaa, levy vieläpä pyöri kovin näyttävästi. Soopaa eivät ole syöttäneet, mutta saattaa olla että ovat nähneet muuta kuin mitä nähtävissä oli, siis erehtyneet. Ehkä kyseessä oli muuta kuin styrox levyt, "varmaa on vain epävarma", "KV:n" sanoja lainaten.
Aamu saapui tällä kertaa sitten pilvisenä, on ollut niin mukava heräillä auringon kajoon aiempina aamuina, mutta menettelee se tämäkin :).Onhan tämä ketju päässyt venähtämään aika pitkäksi ja harhautumaankin jo pääsee, ellei pidä varaansa ja jonkin tietyn viestin uudelleen löytäminenkin käykin sitten lähes työstä :).
Siis tuo mökillä tapahtunuthan on jotain aivan kauheaa, mutta silti niin kovin kiehtovaa. Ei sillä että olento olisi ollut mitenkään paha, mutta luulen että suurimalla osalla olisi syke noussut kattoon tuollaista kokiessaan ja nimeenomaan sen takia kun pelko olisi vallannut mielen, se tuntemattoman pelko on kanssamme vahva.
Kiehtovuudessaan nämä vieraat olennot ovat silti vaikeita päihitettäviä, vaikka monet pitääkin muualta saapuneita pelkkinä satuolentoina ja varsinkin humanoidit ovat sitten sellainen kirkkaan punainen vaate :)...
Toivottavasti tapaus ei jättänyt minkäänlaisia arpia kokijaan tai kokijoihin.
Olentoja en näiden alusten yhteydessä nähnyt, ensimmäinen kerta johti kylläkin lopulta mitä luultavammin siihen että meidät (3) siepattiin, muuta selitystä ei ole tapahtuneeseen löytynyt ja saattaahan olla että näiden puuttuvien aikana tulikin olentoja katseltua. Leffat, lehdet, kirjat ja tv-sarjat unohtaen, niin ainut kerta kun olen olentoja nähnyt on yhdessä unessa, siinä unessa oli kyllä silti sellaisia outouksia jotka laittaa pohtimaan sitäkin mahdollisuutta, että tilanne olikin todellinen, joko sen yöllinen taikka aiemmin tapahtunut (takauma).
Oletko jo jonnekkin kirjoittanut kokemuksestasi? mielelläni siitä lukisin ja varmaankin moni lisäkseni myös.
Näin sitten tämä viesti aamuinen valmiiksi tuli.."Mielen sieppaus.."
Kappas vaan, niinpäs olinkin. Aristellen kepillä jäätä tuolloinkin tunnustelin, ei pettänyt. Arkuutta ihmisissä löytyy ja siitä luultavasti johtuu monesti se, että mielenkiintoisiltakin vaikuttavat viestit jäävät keskustelussa lähtökuoppiin. Turhia, mukamas fiksuja kommentteja mukaan laskematta. Sehän olisi niin noloa, kun olisi tosissaan vastaillut ja aloittaja sitten paljastaakin laskeneensa pelkkää luikuria taikka narahtaa sellaisesta toisen/ toisten toimesta. Helppoahan se on/ olisi korvat heiluen soopaa syöttää, mutta nolouden pitäisi kyllä automaattisesti tuolloin valua pelkästään lepatuttajan suuntaan...
"Vielä tuon mökin tapahtumiin.."
Vaikka näin vahvat tapahtumat, niin liekkö tosiaankaan ilmoitettu tutkijoille? Se on kylläkin niin suuri kynnys ylitettäväksi, etteivät monet siihen ryhdy ( ufohavainnoista kait ainostaan joka kymmenes tavoittaa tutkijat.. ). Syitä, täysin ymmärrettäviä löytyy ihan riittävästi siihen, miksi tilanne on sellainen. Tapaus on kuitenkin niin ainutlaatuinen, että tuntuu jotenkin hukkaan heitetyltä, jos tämä on ainut paikka johonka kerrottu/ kerrotaan.
"Niin kyllä he muistavat tämän tapahtuman aina mökille mennessään.."
Voi olla kovakin paikka, toivottavasti kokemus on muuttunut myönteiseksi tapahtumaksi ajan saatossa kuitenkin. Itselläni nousee pulssi jo pelkästä ajatuksesta "sieppauspaikalle" menosta, ja silti tarkoitus olisi niin kuitenkin tehdä ja siitä tapahtumasta on sentään kulunut jo lähes neljännesvuosisata! Mistä sitten lie johtuneekin, se etten onnistu edes neutralisoimaan epämielyttävää tunnetta sitä paikkaa kohden pois.
Eilen ; kevään ensimmäinen mustarastas saapui (uros tietysti, niinkuin kuuluu..) pihalle ja eka perhonenkin tuli nähtyä liitelemässä myöskin..- Ankkako
Käpymäki kirjoitti:
"Mielen sieppaus.."

Eilen ; kevään ensimmäinen mustarastas saapui (uros tietysti, niinkuin kuuluu..) pihalle ja eka perhonenkin tuli nähtyä liitelemässä myöskin..todennäköisesti leijuva lyhty.Näin kirjoitti Keski- Suomalainen aamun lehdessä 27.3.2010.Ilmiö oli havaittu viikko takaperin.Punainen valoilmiö oli liikkunut Suolahden taivaalla.Siriuksen Arto Oksanen arvelee kysymyksessä olevan leijuvan lyhdyn.Mikä tarkoitus näillä lyhdyillä on,miksi niitä pitää laskea hämmentämään ihmisten mieliä?Jos joku sattui näkemään tämän liikkuvan valon voisi laittaa jotain tietoa.Kiinnostaa kuulla asiasta tarkemmin.
- puhdistaja
Käpymäki kirjoitti:
"Mielen sieppaus.."
Kappas vaan, niinpäs olinkin. Aristellen kepillä jäätä tuolloinkin tunnustelin, ei pettänyt. Arkuutta ihmisissä löytyy ja siitä luultavasti johtuu monesti se, että mielenkiintoisiltakin vaikuttavat viestit jäävät keskustelussa lähtökuoppiin. Turhia, mukamas fiksuja kommentteja mukaan laskematta. Sehän olisi niin noloa, kun olisi tosissaan vastaillut ja aloittaja sitten paljastaakin laskeneensa pelkkää luikuria taikka narahtaa sellaisesta toisen/ toisten toimesta. Helppoahan se on/ olisi korvat heiluen soopaa syöttää, mutta nolouden pitäisi kyllä automaattisesti tuolloin valua pelkästään lepatuttajan suuntaan...
"Vielä tuon mökin tapahtumiin.."
Vaikka näin vahvat tapahtumat, niin liekkö tosiaankaan ilmoitettu tutkijoille? Se on kylläkin niin suuri kynnys ylitettäväksi, etteivät monet siihen ryhdy ( ufohavainnoista kait ainostaan joka kymmenes tavoittaa tutkijat.. ). Syitä, täysin ymmärrettäviä löytyy ihan riittävästi siihen, miksi tilanne on sellainen. Tapaus on kuitenkin niin ainutlaatuinen, että tuntuu jotenkin hukkaan heitetyltä, jos tämä on ainut paikka johonka kerrottu/ kerrotaan.
"Niin kyllä he muistavat tämän tapahtuman aina mökille mennessään.."
Voi olla kovakin paikka, toivottavasti kokemus on muuttunut myönteiseksi tapahtumaksi ajan saatossa kuitenkin. Itselläni nousee pulssi jo pelkästä ajatuksesta "sieppauspaikalle" menosta, ja silti tarkoitus olisi niin kuitenkin tehdä ja siitä tapahtumasta on sentään kulunut jo lähes neljännesvuosisata! Mistä sitten lie johtuneekin, se etten onnistu edes neutralisoimaan epämielyttävää tunnetta sitä paikkaa kohden pois.
Eilen ; kevään ensimmäinen mustarastas saapui (uros tietysti, niinkuin kuuluu..) pihalle ja eka perhonenkin tuli nähtyä liitelemässä myöskin..Nyt on tullut aika puhdistaa tämä suomi24 töryistä.
- 20+3
puhdistaja kirjoitti:
Nyt on tullut aika puhdistaa tämä suomi24 töryistä.
Kerroppa tarkemmin,hyvin moni on kiinnostunut(kevätsiivouksesta)
- puhdistuspalvelu
20+3 kirjoitti:
Kerroppa tarkemmin,hyvin moni on kiinnostunut(kevätsiivouksesta)
Eipä siinä sen kummempaa logiikkaa ole kuin törky pois palstoilta ja tilalle puhdasta asiaa :)
- ensimmäinen.
puhdistuspalvelu kirjoitti:
Eipä siinä sen kummempaa logiikkaa ole kuin törky pois palstoilta ja tilalle puhdasta asiaa :)
Selvä,aloitan siivouksen.Poistan koko suomi24 koneeltani.Hyvää kevättä kaikille.
puhdistaja kirjoitti:
Nyt on tullut aika puhdistaa tämä suomi24 töryistä.
Ken törkyy tuottaa, törkynsä myös siivotkoon.
- Anonyymi
En ilmoittanut kokemuksestani mihinkään eikä siitä kovin moni henkilö tiedä tänäkään päivänä.
Keskustelin asiasta mieheni kanssa ja hän ehdotti että ilmoittaisimme asiasta johonkin, mutta en halunnut enää ajatella koko asiaa ja tännekin kirjoitin hyvän ystäväni kehotuksesta. Kehotuksesta sen vuoksi että näin anonyyminä voisin purkaa tuntojani ja saada vieläkin aika ajoin mieleen hiipivään ikävään tunnetilaan lievitystä. Tätä ei ikävä kyllä ainakaan vielä ole tapahtunut.
Luulen tai oikeastaan tiedän, että asian unohtaminen (sikäli kun se onnistuu) on paras keino helpottaa oloa. Mökillä syksyllä ollessa on aina vaikeaa, varsinkin öisin jolloin tarvitsen kaverin mukaan jos joudun käymään "puuteroimassa nenääni". Yksin en uskalla mökillä liikkua edes hämärissä. Ensimmäiset kaksi vuotta tapauksen jälkeen en käynyt mökillämme ollenkaan, nytkin, niin kuin kerroin, on siellä oleminen aika ajoin vaikeaa.
Tapahtunutta on kuitenkin mahdotonta unohtaa koskaan kokonaan, lisäksi maailmankuvani on muuttunut radikaalisti, pelottavalla tavalla. Ystävättäreni jonka kehotuksesta tänne kirjoitin, ehdotti että alkaisin lukea ufoista ja avaruusolennoista saaden näin selvyyttä asiaan. Mitä ihmeen selvyyttä, kaikkihan on aivan sekaisin eikä missään tai kellään ole loogista selitystä sille mitä koin.
On todella pelottavaa todeta omin silmin, ettemme ole yksin maailmankaikkeudessa.- luonnonlaki
On olemassa hyviä ja pahoja tai sanoisinko positiivisia ja negatiivisia avaruusolentoja ja ihmisiä on peloteltu paljon, mutta hyvikset voittaa aina :)))
Ikävää, että koit tämän vieläpä mökillä, jonne tapana on yleensä mennä lepäilemään ja nauttimaan omasta ajasta, siis irti arjesta oloa parhaimmillaan. Eihän se tietysti kotona ollessakaan tapahtuneena paljon parempi vaihtoehto olisi ollut.
Toivon myös, että tapahtuneesta kertominen tänne tuo edes pientä helpotusta. Monen kohdalla kokemuksen kertomisesta on ollut apua, riippuen tietysti myös kuuntelijoista. Vaikeutta kertomiseen lisää tietysti sitten myöskin sattuneen harvinaislaatuisuus, ja näin kokemusta ei saa jaettua kaikkien ystävien taikka läheistenkään kanssa luontevasti. Itsekkin vähän samansuuntaisen tapahtuman kokeneena olen sen joutunut huomaamaan.
Tapahtuman unohtaminen olisi tietysti tapa päästä siitä eroon, mutta se ei välttämättä pysy unohtuneena ainiaan, vaan voi sitten palata voimakkaana mieleen jostakin ärsykkeestä johtuen. Tästä syystä kertomista tapahtuman purkamiseen olisi silti yrittää, saada taakka tavallaan jaettua myös muille, ja myönteisiä mielipiteitä voisi keskustellessa myöskin ilmetä.
Se että omin silmin jouduit näkemään sen ettemme ole yksin täällä maailmankaikkeudessa tuolla tavalla on tietysti pelottavaa, mutta ajatus siitä ettemme ole yksin on sitten kuitenkin jopa lohduttava.
Lähes pelkkien arvailujen varassa nämä jutut ufoista ja avaruusolennoista vielä valitettavasti ovat, siis niiden päämäärät/ toimet. Tässä vaiheessa osa kuitenkin tietää niiden olevan todellisia, mutta vasta todisteiden myötä koko maailma tulee tietoiseksi asiasta ja suhtautuminen muuttuu siksi mikä sen pitäisi jo olla.
Kevätvirkoamista ja voimia sinulle toivon. Ja kiitos vielä kerran kun kokemasi jaoit.- ex anragonki

Kevätvirkoamista ja voimia sinulle toivon. Ja kiitos vielä kerran kun kokemasi jaoit.ja kevät siivomista,tuli pidettyä sitten viimesen päälle.Hyvä sentään että jotain jäi.Nyt tässä exsänä kirjoittelen.Tää on elämää vain kaikkine kiemuroineen.
ex anragonki kirjoitti:
ja kevät siivomista,tuli pidettyä sitten viimesen päälle.Hyvä sentään että jotain jäi.Nyt tässä exsänä kirjoittelen.Tää on elämää vain kaikkine kiemuroineen.
Kiireetön sunnuntai, ei edes haittaa vaikka sivut latautuvat h-i-t-a-a-m-m-i-n. Antenni saapui perjantaina, oli eksynyt välillä vähän toisaallekkin, mutta ihana postiljooni toi töiden lopuksi sen oikeaan osoitteeseen. Vielä ei ole tullut katolle kivuttua..aaurinko saisi mieluiten silloinkin paistaa, onneksi ei enää juurikaan huippaa katollakaan käyskennellessä. Ennen esiintyi pientä korkeuskammoa, mutta kaikkeen tottuu..nuohouksien, maalaamisen sun muun yläilmoihin kipuamisien myötä ja hyötyliikunnasta käy myös vallan mainiosti.
Hyvä kun tulit takaisin, etkä itseäsi siivonnut lopullisesti pois. Ihmettelin että mistä nyt on oikein kyse, kun viestisi häipyivät..syy selvisi sitten uudemmat viestit aukomalla. Se mihinkä töryllä viitattiin, niin se ei oikein auennut, mielestäni mitään törkyä ei ainakaan tähän ketjuun juuri ollut eksynyt. Ok, muutama viesti, kuten tämä eksyy aiheesta, mutta aiemmin aiheessa kyllä pysyttiin, mitä nyt viestien lopussa elämästä muutoinkin, mikä tuntui ihan mukavalta. Nyt kun on puhdasta, niin raikasta kirjoittelua jatkakaamme.
Kävin sitten myös lukemassa mielen sieppaus viestisi. Pari sekuntia venytettynä pidemmäksi aikaa. Silmän räpäyksessä koko elämä vilissyt silmien editse, näin ovat monet kertoneet kokeneensa onnettomuutta ennen tai sen aikana. Unet tuntuvat joskus todella pitkiltä, mutta muutamassa minuutissa silti ne koemme hetkeksi torkahtaessakin. Onhan niitä kertomuksia ufojen kohtaamisissa jolloinka "tässä todellisuudessa" oli kulunut vain tovi, vaikka peräti päiviä tuntui siellä muualla kuluneen. Ehkä juuri tuolloin television edessä jokin yhteys alkunsa sai, opastaen sitten matkalla kohti tulevaa. Pyritkö tallentamaan millään muotoa näitä unien kautta tulleita kaavoja ynnä muuta, vaikka sitten piirtämällä? Jos vielä saa loihdittua niitä esille, niin kannattaa sellaista ainakin yrittää.
Virkoamisen jatkumoa toivottaen :) , Pihlaja...niin pihlajassa onkin nyt viime päivinä ollut tilhiä runsain joukoin, niin kovin kauniita lintuja ovat!- ex anragonki

Virkoamisen jatkumoa toivottaen :) , Pihlaja...niin pihlajassa onkin nyt viime päivinä ollut tilhiä runsain joukoin, niin kovin kauniita lintuja ovat!tuo viikon päivistä ikävin sen kun saa raivattua pois tieltä niin loppuviikon kanssa kyllä pärjää.Kyllä se tämä mokkula yhteys välillä tuntuu etanalta,vaikka Sonera ilmoittaa nopeudeksi7.2 jotain.Taitaa nopeuteen vaikuttaa verkon käyttäjämäärä.Nyt tulevana viikon loppuna on luvassa kaunista ja lämmintä,sitten ei muuta kuin antennin asennukseen jos on antenniputki valmiina niin käynee samaan helposti.Suuntaaminen on sitten oma lukunsa se.Jos ei muuta keinoa ole niin kartalta suunta lähettimeen ja kompassi mukaan katolleJa voihan siellä samalla kurkata taivaan tapahtumia. Niinhän se oli lyhyt hetki kuin pieni torkahdus,mutta ei tavallinen.Se kaunis musiikki jota tuona aikana kuulin teki siitä erikoisen.Mieleeni tuli heti että olin kokenut jotain tavallisuudesta poikkeavaa.Kävin vilkaisemassa Käpymäen UfoFoorumilla olevia varsin erikoisia tapahtumia,siellä tuon epäillyn sieppaus tapahtuman alkumaininkeissa oli myös kaunis musiikki ollut mukana.Sitten tuon tapahtuman jälkeen näin unia joissa olin tavallaan hereillä tähtitaivaan alla,ja tähdet alkoivat liikkumaan tehden erilaisia kuviota,samanlaista unta näin monta kertaa.Olin ollut jo ennen näitä tapahtumia kiinnostunut Ufo asioista mutta silloin kiinnostukseni kasvoi entisestään.Tässä oli välillä semmoinen hiljaisempi kausi näissä merkeissä ja onhan aikaa kulunut, en noita kuvioita muista mutta se tunne on tallella että jotain kerrottavaa oli.Nythän kiinnostus on jostain syystä kasvanut,liekö osansa sillä kun on aikaa enemmän. Kevennys:Luin nuoruudessani paljon alan kirjallisuutta,muistuu mieleen eräs tapaus pohjoisesta.Kaverit oli palailemassa ryyppy reissultaan kotikulmille kun paikalle pysähtyi hieno auto ja kavereita pyydettiin kyytiin.Kyytiin mentyään matka jatkui kunnes yllättäen tämä auto nousee ilmaan ja...niin edes päin.On siinä pojilta höyryt päästä haihtuneet.Kirja oli lainassa kirjastosta,joku oiskohan ollut edesmenneen Tapani Kuninkaan tai joku muu.Sohjoa sitä piisaa kun ei meinaa pihaan päästä,meinasi jätekatos lähteä matkaan kun piti vauhtia ottaa.Pitääkin tänään poistaa kaikki irtonainen sohjo on sitten kulkeminen helpompaa.Ja kieli keskellä jatketaan.Hei!
ex anragonki kirjoitti:
tuo viikon päivistä ikävin sen kun saa raivattua pois tieltä niin loppuviikon kanssa kyllä pärjää.Kyllä se tämä mokkula yhteys välillä tuntuu etanalta,vaikka Sonera ilmoittaa nopeudeksi7.2 jotain.Taitaa nopeuteen vaikuttaa verkon käyttäjämäärä.Nyt tulevana viikon loppuna on luvassa kaunista ja lämmintä,sitten ei muuta kuin antennin asennukseen jos on antenniputki valmiina niin käynee samaan helposti.Suuntaaminen on sitten oma lukunsa se.Jos ei muuta keinoa ole niin kartalta suunta lähettimeen ja kompassi mukaan katolleJa voihan siellä samalla kurkata taivaan tapahtumia. Niinhän se oli lyhyt hetki kuin pieni torkahdus,mutta ei tavallinen.Se kaunis musiikki jota tuona aikana kuulin teki siitä erikoisen.Mieleeni tuli heti että olin kokenut jotain tavallisuudesta poikkeavaa.Kävin vilkaisemassa Käpymäen UfoFoorumilla olevia varsin erikoisia tapahtumia,siellä tuon epäillyn sieppaus tapahtuman alkumaininkeissa oli myös kaunis musiikki ollut mukana.Sitten tuon tapahtuman jälkeen näin unia joissa olin tavallaan hereillä tähtitaivaan alla,ja tähdet alkoivat liikkumaan tehden erilaisia kuviota,samanlaista unta näin monta kertaa.Olin ollut jo ennen näitä tapahtumia kiinnostunut Ufo asioista mutta silloin kiinnostukseni kasvoi entisestään.Tässä oli välillä semmoinen hiljaisempi kausi näissä merkeissä ja onhan aikaa kulunut, en noita kuvioita muista mutta se tunne on tallella että jotain kerrottavaa oli.Nythän kiinnostus on jostain syystä kasvanut,liekö osansa sillä kun on aikaa enemmän. Kevennys:Luin nuoruudessani paljon alan kirjallisuutta,muistuu mieleen eräs tapaus pohjoisesta.Kaverit oli palailemassa ryyppy reissultaan kotikulmille kun paikalle pysähtyi hieno auto ja kavereita pyydettiin kyytiin.Kyytiin mentyään matka jatkui kunnes yllättäen tämä auto nousee ilmaan ja...niin edes päin.On siinä pojilta höyryt päästä haihtuneet.Kirja oli lainassa kirjastosta,joku oiskohan ollut edesmenneen Tapani Kuninkaan tai joku muu.Sohjoa sitä piisaa kun ei meinaa pihaan päästä,meinasi jätekatos lähteä matkaan kun piti vauhtia ottaa.Pitääkin tänään poistaa kaikki irtonainen sohjo on sitten kulkeminen helpompaa.Ja kieli keskellä jatketaan.Hei!
Tämä käytössäni oleva mokkula saattaa lähteä paluumatkalle, ellei tuo antenni sitten pelasta tilannetta. Ei ole enää montaa päivää aikaa testailla, joten jos ei tänään, niin viimeistään huomenna pitäisi katolle joutaa tilannetta katsastelemaan. Yön ja aamun aikana on vain tuota lunta taasen harjallekkin kertynyt ja niin jyrkkä on katto ettei seisten siellä selviä, vaan istuttava väkisinkin on, niin eipä sinne ainakaan juuri nyt huvittaisi mennä, vaan mahdollista sulamista ja kuivumista miellään tässä aikani odottelen. Putki siellä on onneksi jo entuudestaan, joten sellaista ei tarvitse ruveta asentelemaan.
Haaveena olisi tasanne katolle rakentaa, josta sitten maisemia ja tähtitaivasta pääsisi ihailemaan, parvekkeelta kun ei pääse joka puolelle tähystelemään. Ja voisihan sieltä sitten sitä ufobongaustakin silloin tällöin kokeilla, kameran ja kiikarin kera.
Sitä nopeuttahan ovat monet krititsoineet, kun luvattuun nopeuteen niin kovin harvoin oikeasti sitten yltävät. Toisten nukkumisen vahtaamista ei pitäsi vaatia, jotta täydellä nopeudella pääsisi surffailemaan.
Käpiksen havainnot ovat kyllä tulleet itsellenikin tutuiksi, sanoisin jopa että kovin. Henkilön nimimerkin takaa tiedän myöskin ja kyseessä on eittämättä aitoja havaintoja. Todisteta siinä ehtymättömässä todisteiden virrassa ovat nekin, ei niitä kolisevia todisteita, mutta silti.
Puusta en kyllä itse ole päässyt kovin pitkälle, vaikka olen tähän mennessä jo monen monta tuntia ilmiön mysteereihin paneutunut. Tuntuu siltä ettei sellaista henkilöä löydy edes koko maailmasta joka osaisi kertoa mitään syvällisempää tietoa näitä meidän tarkkailijoita koskien. En silti aio lyödä niitä kuuluisia hanskoja naulaan, koska tiedän itsekkin sen mistä vaieten korkeintaan puhutaan todeksi, ja siksipä myöskin vastauksien on oltava, ainakin joskus jossain löydettävissä. Tapani Kunigas vaikutti erittäin miellyttävältä henkilöltä, ja häntä kaipaamaan kyllä jäi monet. Oli kunnia tavata hänet.
Onneksi luonto helppaa nyt sohjonkin lähtemisessä nyttemmin, vaikka luontohan sen on toisaalta myös aikaan saanutkin. Kyllä se nyt kuitenkin on yhtä onnea, kun talvihommat hissukseen helpottaa :). ( onneksi mies, auto sekä katos säilyivät vahingoittumattomina ).Tuottaa jo hankaluuksia löytää kohta johonka aikoo kommentoida, kun on sitä lykännyt.
Niin, tunnetilan lievityksestä lähinnä. Itselleni oli havainnoista kertominen näin netinkin kautta todella hankalaa aluksi. Vatsa turposi ja pulssi kohosi korkealle, piti ihan maate laittaa välillä, jotta kykeni tekstiä jatkamaan. Välillä piti taasen pihalle mennä hetkeksi tarpomaan. Kun sitten sain ne kerrottua, niin helpotuskin rupesi pikkuhiljaa raivaamaan tilaa itselleen sisältäni. Samaten suullinen kerronta kävi pikkuhiljaa helpommaksi, vuosista kyse kuitenkin.
Se, että paikalle meno tuntuu ajatuksenakin vaikealta, johtunee kait itselläni lähinnä siitä, ettei siellä ole tullut juurikaan käytyä. Tapahtuneen jälkeen porukalla vaunuja haettiiin, ja toisten siellä vielä ollessa päättelin Tertun kanssa sen palstan. Kissan kutsumiset ja ruoan kiikuttaminen valoisaan aikaan. Sitten pääsikin kulumaan 10 vuotta välissä, ja tuolloin sinne meno oli vaikeampaa kuin olisin kuvitellutkaan, auto jouduttiin kyllä jättämään puomille, joten se oli ainakin osasyynä hermostoneisuuden tunteeseen.
Ja vaikka katsoisikin ettei kertominen mitään itseltään muuta, niin sen lukeminen saattaisi silti olla hyväksi toisille vastaavanlaista kokeneille, eivät ole yksin kokemansa kanssa. Monet toivoo pääsevänsä näkemään jotakin poikkeavaa, mutta se tunne joka siitä saattaa koitua sellaista sitten nähdessään, niin se voikin sitten olla ei toivotunlainen, ruusuissa kun kaiken kauneuden lisäki on ne piikkinsä.- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Tuottaa jo hankaluuksia löytää kohta johonka aikoo kommentoida, kun on sitä lykännyt.
Niin, tunnetilan lievityksestä lähinnä. Itselleni oli havainnoista kertominen näin netinkin kautta todella hankalaa aluksi. Vatsa turposi ja pulssi kohosi korkealle, piti ihan maate laittaa välillä, jotta kykeni tekstiä jatkamaan. Välillä piti taasen pihalle mennä hetkeksi tarpomaan. Kun sitten sain ne kerrottua, niin helpotuskin rupesi pikkuhiljaa raivaamaan tilaa itselleen sisältäni. Samaten suullinen kerronta kävi pikkuhiljaa helpommaksi, vuosista kyse kuitenkin.
Se, että paikalle meno tuntuu ajatuksenakin vaikealta, johtunee kait itselläni lähinnä siitä, ettei siellä ole tullut juurikaan käytyä. Tapahtuneen jälkeen porukalla vaunuja haettiiin, ja toisten siellä vielä ollessa päättelin Tertun kanssa sen palstan. Kissan kutsumiset ja ruoan kiikuttaminen valoisaan aikaan. Sitten pääsikin kulumaan 10 vuotta välissä, ja tuolloin sinne meno oli vaikeampaa kuin olisin kuvitellutkaan, auto jouduttiin kyllä jättämään puomille, joten se oli ainakin osasyynä hermostoneisuuden tunteeseen.
Ja vaikka katsoisikin ettei kertominen mitään itseltään muuta, niin sen lukeminen saattaisi silti olla hyväksi toisille vastaavanlaista kokeneille, eivät ole yksin kokemansa kanssa. Monet toivoo pääsevänsä näkemään jotakin poikkeavaa, mutta se tunne joka siitä saattaa koitua sellaista sitten nähdessään, niin se voikin sitten olla ei toivotunlainen, ruusuissa kun kaiken kauneuden lisäki on ne piikkinsä.antaa noista asioista kertominen itselle ja muille lukijoille.Olen asiasta aivan samaa mieltä,että kertaaminen auttaa.Katselin noita kuvia Ufo foorumilla siellä se viimeinen kuva jossa aurinkon halo ja siinä ne valotäplät jotka eri kuvissa vaihtavat paikkaa.Mitä ne täplät ovat,vai pelkkiä linssiheijastumia.Katselin ja kommentoin tässä talvella samaa asiaa.
Kirjoitin tänne palstalle Tammikuussa jutun Erikoisia valoja Jyäskylässä,helikopteriksi ehdoteltiin.Erikoisen tuosta teki se että ääni puuttui.Ensimmäisen kerran tuo kirkas valo ilmestyi Killerin raviradan kohdalla elikkä tuli vastaan Jyväskylän suuntaan minua kohden tien päällä välimatkaa ehkä 200 metriä jonka jäkeen se nousi ja samalla kääntyen raviradan suuntaan.Minä käännyin myös ajettuani muutaman kymmenen metriä samaan suuntaan elikkas raviradalle menevälle tielle ja pysäytin ja nousin autosta ulos katsomaan.Mitään ei kumminkaan näkynyt tai kuulunut.Jos se oli helikopteri olisi äänen pitänyt kuulua.Itse valo oli todella kirkas ja siinä välkähteli pienempiä kirkkaita valoja niin ehkä sen yläpuolella.Korkeutta arvioisin olleen lentokorkeutta noin 100-200metriä.Ja onhan helikopterissa tietääkseni muunkin värisiä kulkuvaloja kuin pelkästään kirkkaita.Toisen kerran tämä ilmestyi ajettuani 10kilometriä se näkyi oikealla järven takana ehkä sama korkeus ja etäisyyttä 1kilomettri.Näytti kuin meteoriitti olisi tulossa kohden kärjessä tuo kirkasvalo,sillä oli oli aivan selvä pyrstö perässä Ja kiire tuntui olevan.Ajoin noin 200metriä ja pysähdyin linja autopysäkille katsomaan mitä tuleman piti,tässä kohtaa välissä oli pieni metsä kaistale joka esti suoran näkyvyyden.Ei tullut valoa ei kuulunut ääntä.Kyllähän tämä pisti miettimään.
Tässäpä tältä saralta taas totuudessa pysyen. ex anragonki kirjoitti:
antaa noista asioista kertominen itselle ja muille lukijoille.Olen asiasta aivan samaa mieltä,että kertaaminen auttaa.Katselin noita kuvia Ufo foorumilla siellä se viimeinen kuva jossa aurinkon halo ja siinä ne valotäplät jotka eri kuvissa vaihtavat paikkaa.Mitä ne täplät ovat,vai pelkkiä linssiheijastumia.Katselin ja kommentoin tässä talvella samaa asiaa.
Kirjoitin tänne palstalle Tammikuussa jutun Erikoisia valoja Jyäskylässä,helikopteriksi ehdoteltiin.Erikoisen tuosta teki se että ääni puuttui.Ensimmäisen kerran tuo kirkas valo ilmestyi Killerin raviradan kohdalla elikkä tuli vastaan Jyväskylän suuntaan minua kohden tien päällä välimatkaa ehkä 200 metriä jonka jäkeen se nousi ja samalla kääntyen raviradan suuntaan.Minä käännyin myös ajettuani muutaman kymmenen metriä samaan suuntaan elikkas raviradalle menevälle tielle ja pysäytin ja nousin autosta ulos katsomaan.Mitään ei kumminkaan näkynyt tai kuulunut.Jos se oli helikopteri olisi äänen pitänyt kuulua.Itse valo oli todella kirkas ja siinä välkähteli pienempiä kirkkaita valoja niin ehkä sen yläpuolella.Korkeutta arvioisin olleen lentokorkeutta noin 100-200metriä.Ja onhan helikopterissa tietääkseni muunkin värisiä kulkuvaloja kuin pelkästään kirkkaita.Toisen kerran tämä ilmestyi ajettuani 10kilometriä se näkyi oikealla järven takana ehkä sama korkeus ja etäisyyttä 1kilomettri.Näytti kuin meteoriitti olisi tulossa kohden kärjessä tuo kirkasvalo,sillä oli oli aivan selvä pyrstö perässä Ja kiire tuntui olevan.Ajoin noin 200metriä ja pysähdyin linja autopysäkille katsomaan mitä tuleman piti,tässä kohtaa välissä oli pieni metsä kaistale joka esti suoran näkyvyyden.Ei tullut valoa ei kuulunut ääntä.Kyllähän tämä pisti miettimään.
Tässäpä tältä saralta taas totuudessa pysyen.Pelkkiä heijastumiahan ne ovat, aika veikeesti taltioutuneina kylläkin. Jonain päivänä kun pääsisi kuvaamaan ufoa joka näkyy kuvatessa, eikä vasta näytöltä. Ja vielä sillä viisiin, ettei pelkästään jokin epämääräinen valotihru jää muistoksi, vaan "metallii" ja muotoa tavalla joka ei jätä mitään arvailujen varaan. Epämääräisistä otoksista vouhkotaan maailmalla kyllä nykyisellään aivan liiaksi..Ähky tulee kaikkialla tarjolla olevasta roskaruoasta, ja se rakkaudella ja suurella vaivalla valmistettu ateria ei enää saakkaan suita kostumaan.
Luin tuolloin viestisi. Kopteri pitää kyllä sellaista mekkalaa, että kuuluu kyllä kauas. Koptereita käytettiin avuksi parina vuotena noissa mettähommissakin, ja vatkaimet tulivat sitäkin kautta hiukkasen tutuimmiksi härveleiksi. Oli sitten tyven taikka tuuli, niin ei ne vaunujen viereen kertaakaan kyllä yllättäen saapuneet :) ( pyöreesti kerran viikossa ). Ja tässä kohin suosittelen sitten sen ilmoituksen tekemistä, sopivan hetken koittaessa.
Jyväskylä ja sen ympäristö vaikuttaisivat lukeman perusteella olevan kohtuullisen vilkkaita paikkoja ufohavaintojenkin suhteen ( Kähmikselle soisi kyllä sellaisen kunnon havainnon(ufo), kuten kaikkea hyvää muutoinkin ). Jyväskylässä pistäydyttiinkin tänään vaihteeksi, hamstrauspäivä jonkunlainen kyseessä kun oli...ja nyt enempi puhti onkin sitten sen myötä kadoksissa, joten se on nyt sitten heissuli vei!- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Pelkkiä heijastumiahan ne ovat, aika veikeesti taltioutuneina kylläkin. Jonain päivänä kun pääsisi kuvaamaan ufoa joka näkyy kuvatessa, eikä vasta näytöltä. Ja vielä sillä viisiin, ettei pelkästään jokin epämääräinen valotihru jää muistoksi, vaan "metallii" ja muotoa tavalla joka ei jätä mitään arvailujen varaan. Epämääräisistä otoksista vouhkotaan maailmalla kyllä nykyisellään aivan liiaksi..Ähky tulee kaikkialla tarjolla olevasta roskaruoasta, ja se rakkaudella ja suurella vaivalla valmistettu ateria ei enää saakkaan suita kostumaan.
Luin tuolloin viestisi. Kopteri pitää kyllä sellaista mekkalaa, että kuuluu kyllä kauas. Koptereita käytettiin avuksi parina vuotena noissa mettähommissakin, ja vatkaimet tulivat sitäkin kautta hiukkasen tutuimmiksi härveleiksi. Oli sitten tyven taikka tuuli, niin ei ne vaunujen viereen kertaakaan kyllä yllättäen saapuneet :) ( pyöreesti kerran viikossa ). Ja tässä kohin suosittelen sitten sen ilmoituksen tekemistä, sopivan hetken koittaessa.
Jyväskylä ja sen ympäristö vaikuttaisivat lukeman perusteella olevan kohtuullisen vilkkaita paikkoja ufohavaintojenkin suhteen ( Kähmikselle soisi kyllä sellaisen kunnon havainnon(ufo), kuten kaikkea hyvää muutoinkin ). Jyväskylässä pistäydyttiinkin tänään vaihteeksi, hamstrauspäivä jonkunlainen kyseessä kun oli...ja nyt enempi puhti onkin sitten sen myötä kadoksissa, joten se on nyt sitten heissuli vei!niin kyllähän se helikopteri melkoisen lätkytyksen pitää,sen kyllä kuulee kilometrinkin päähän.Tuossa ensimmäisessä kohtaamisessa se ei voinut liikkua 200metriä kauemmaksi viimeisestä näkö yhteydestä.Harmi kun ei ollut kamera mukana olisihan siitä ikkunan läpi kuvan saanut.Niin no oli kännykkä kamera mutta eipä tullut heti mieleen ottaa kuvaa.Lennonvalvonnasta olisi sillon saanut tiedot liikkujista en tiedä vieläkö mahdollista.
Niin se taitaa sitten se halokuvan täplä juttu jäädä heijastumaksi.Sieltä sinun ruotsin reissulta mieleeni jäi kuvaelemasi Ufo soikiot,mitä itse arvelet niiden tarkoituksen olevan täällä ihmisten keskuudessa ovathan ne varsin erikoisia ilmestyksiä.Itse olen ajatellut että ne ovat jonkinlaisia siirtymiseen liittyviä kulkupelejä. Sellaisia joilla se matkan teko sujuu sukkelasti vaikkapa galagsista toiseen niin nämä ovat vain arvailuja.Onhan näitä mukava pohtia silloin kun ei muuta järkevää tekemistä ole.
Vielä täytyy kertoa yksi juttu joka vähän huvittavaltakin saattaa kuulostaa.Nimittäin katulamppujen syttyminen ja sammuminen niistä ohiajaessani.Tätä tapahtui muutaman vuoden aikana ei nyt viimevuosina.Työ matkallani joku määrätty katuvalo joskus syttyi joskus sammui sitä ohittaessani vaikka oli muutakin liikennettä niin vain minun kohdalla, siitä tuli jo sellainen tapa seurata tapahtuuko se taas ja aika monasti se tapahtui olikohan minulla joku lampun toimintaan vaikuttava sähkö impulssi joka häiritsi .Olen jostakin lukenut tälläista muillekin tapahtuneen.Aika himmeä juttu.
Niin ja pitihän sitä ostosmatka tehdä Cityyn kun tuo vatsatautikin helpotti.Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille. ex anragonki kirjoitti:
niin kyllähän se helikopteri melkoisen lätkytyksen pitää,sen kyllä kuulee kilometrinkin päähän.Tuossa ensimmäisessä kohtaamisessa se ei voinut liikkua 200metriä kauemmaksi viimeisestä näkö yhteydestä.Harmi kun ei ollut kamera mukana olisihan siitä ikkunan läpi kuvan saanut.Niin no oli kännykkä kamera mutta eipä tullut heti mieleen ottaa kuvaa.Lennonvalvonnasta olisi sillon saanut tiedot liikkujista en tiedä vieläkö mahdollista.
Niin se taitaa sitten se halokuvan täplä juttu jäädä heijastumaksi.Sieltä sinun ruotsin reissulta mieleeni jäi kuvaelemasi Ufo soikiot,mitä itse arvelet niiden tarkoituksen olevan täällä ihmisten keskuudessa ovathan ne varsin erikoisia ilmestyksiä.Itse olen ajatellut että ne ovat jonkinlaisia siirtymiseen liittyviä kulkupelejä. Sellaisia joilla se matkan teko sujuu sukkelasti vaikkapa galagsista toiseen niin nämä ovat vain arvailuja.Onhan näitä mukava pohtia silloin kun ei muuta järkevää tekemistä ole.
Vielä täytyy kertoa yksi juttu joka vähän huvittavaltakin saattaa kuulostaa.Nimittäin katulamppujen syttyminen ja sammuminen niistä ohiajaessani.Tätä tapahtui muutaman vuoden aikana ei nyt viimevuosina.Työ matkallani joku määrätty katuvalo joskus syttyi joskus sammui sitä ohittaessani vaikka oli muutakin liikennettä niin vain minun kohdalla, siitä tuli jo sellainen tapa seurata tapahtuuko se taas ja aika monasti se tapahtui olikohan minulla joku lampun toimintaan vaikuttava sähkö impulssi joka häiritsi .Olen jostakin lukenut tälläista muillekin tapahtuneen.Aika himmeä juttu.
Niin ja pitihän sitä ostosmatka tehdä Cityyn kun tuo vatsatautikin helpotti.Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille.Kamera olisi hyvä olla aina lähettyvillä, vaikka onhan se vain niinkin, ettei helposti mukana kulkevalla sitten myöskään ehkä saada kovinkaan hääppöisiä kuvia otettua esim. hankalissa valaistusolosuhteissa, mutta aina se hiukan kehnokin kuva olisi tyhjää parempi. Jos ei toisille kelpaa, niin jäisi siitä sitten itselleen kuitenkin jonkinlainen muisto, omaan muistiin tallentuneen lisäksi havainnosta.
Laitanpa huvikseni linkin siihen "meidän" kopteriin, tuosta kuvasta käynee ilmi mihinkä sitä käytettiin. Aidosti meidän jäi lopuksi sitten pelkän puheen asteelle, kun katetta rupesivat kunnolla saksimaan. Hankinta ja koulutus olisivat lohkaisseet liian ison palan kakusta, suhteessa hyötyyn sillä saavutettavaan, näin sitten puhtaasti jalkasin jatkoimme puurtamista.
http://img30.imageshack.us/img30/7333/kopter.jpg
Soikioista, niitä en silloin itse nähnyt, hiekan haun ufo menee kait samaan kastiin silti tavallaan..itsevalaiseva ja terävärajainen, linjoiltaan silti "pehmeä", kooltaan kookkaampi kylläkin. Käyttötarkoitus, niin arvaten arvailen vain nyt tässä näin..ne mitä Tepa näki, luotaimia jonkunlaisia, siitä suuremmasta edellisiltana nähdystä peräisin olevia. Koko, "säilytyksessä" eivät vie tilaa henkäystä enempää ja silti niillä on käytössä ollessaan laaja arsenaali tekniikkaa mukana kuljetettavanaan. Hiekan haun yhteyden ufossa saattoi sitten taasen olla pari olentoa vierasta kyydissä, sitä katsellessa oli sellainen fiilis, että sieltä myös takaisin katsellaan :).
Tuosta Ruotsin tapauksesta tuli vielä mieleen tuo video josta piti ottaa kuvakaappaus, ja lisätä se TUSsin sitä koskevaan juttuun, sillä siinä on kuva sellaisesta härpäkkeestä joka menee yläosa muodoltaan aika lähelle sitä Tepan näkemää* "suppilo-ufoa". Kummun takaa noussut esille, taikka alaosaltaan kasaan painuvaa mallia kenties?
*viimeksi silloin hypnotisoinin yhteydessä.
http://www.youtube.com/watch?v=KF9quw5yD4k
7:45 / Summer 1970, Mildura Australia.
Katulamput, niin, silloin tällöin tulee tekstiä vastaan jossa näin kerrotaan käyvän. Eräs tälläkin foorumilla kirjoitteleva arveli stressin aikaansaannokseksi omalla kohdallaan. Teksti se löytyy Sutin 1:kös foorumilta. Ehkä joillain henkilöillä on vain niin sähköinen vaikutus, sähköinen kosketus mielyttävässäkin merkityksessä. Alieneiden aikaansaannosta, eli implantti ihon alle sullottu, häiriöitä aiheuttaa, joissakin tapauksissa? Näin ehkä Tertunkin kohdalla, monen monta kertaa liikkeissä asioidessamme kassalle siiryttyämme kuulla sai sanat seuraavat -Mikä tälle nyt tuli? Tietokonehan se tuolloin tilttas. Samana päivänä saattoi kolmessakin liikkeessä perätysten sellaista tapahtua, pelkäksi sattumaksi olisi aika outoa sekin.
Tätä esiintyi kaappausta(?) seuranneina muutamana vuotena. Kuukautiset kun palautui säännöllisiksi, niin niinä aikoina myöskin kassojen tilttailut taisi lakata. Se menikö yksi yhteen, niin sitä varmaksi ei voi sanoa, kun ei löydy päiväkirjamerkintöjä niiltä vuosilta. Viime vuosina ainostaan stereot ovat pariin otteeseen pienentäneet äänet hiljalleen nollaan, muuta sähkölaite häikkää ei tule ainakaan juuri nyt mieleen ( sama yhtye oli äänessä molemilla kerroilla, eri albumi kylläkin ).
Tuossapa tuota taasen tuli. Myöhäistä ei ole vielä toivottaa, joten sen myös teen..Hyvää Halutunlaista Pääsiäistä Itse Kullekkin!- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Kamera olisi hyvä olla aina lähettyvillä, vaikka onhan se vain niinkin, ettei helposti mukana kulkevalla sitten myöskään ehkä saada kovinkaan hääppöisiä kuvia otettua esim. hankalissa valaistusolosuhteissa, mutta aina se hiukan kehnokin kuva olisi tyhjää parempi. Jos ei toisille kelpaa, niin jäisi siitä sitten itselleen kuitenkin jonkinlainen muisto, omaan muistiin tallentuneen lisäksi havainnosta.
Laitanpa huvikseni linkin siihen "meidän" kopteriin, tuosta kuvasta käynee ilmi mihinkä sitä käytettiin. Aidosti meidän jäi lopuksi sitten pelkän puheen asteelle, kun katetta rupesivat kunnolla saksimaan. Hankinta ja koulutus olisivat lohkaisseet liian ison palan kakusta, suhteessa hyötyyn sillä saavutettavaan, näin sitten puhtaasti jalkasin jatkoimme puurtamista.
http://img30.imageshack.us/img30/7333/kopter.jpg
Soikioista, niitä en silloin itse nähnyt, hiekan haun ufo menee kait samaan kastiin silti tavallaan..itsevalaiseva ja terävärajainen, linjoiltaan silti "pehmeä", kooltaan kookkaampi kylläkin. Käyttötarkoitus, niin arvaten arvailen vain nyt tässä näin..ne mitä Tepa näki, luotaimia jonkunlaisia, siitä suuremmasta edellisiltana nähdystä peräisin olevia. Koko, "säilytyksessä" eivät vie tilaa henkäystä enempää ja silti niillä on käytössä ollessaan laaja arsenaali tekniikkaa mukana kuljetettavanaan. Hiekan haun yhteyden ufossa saattoi sitten taasen olla pari olentoa vierasta kyydissä, sitä katsellessa oli sellainen fiilis, että sieltä myös takaisin katsellaan :).
Tuosta Ruotsin tapauksesta tuli vielä mieleen tuo video josta piti ottaa kuvakaappaus, ja lisätä se TUSsin sitä koskevaan juttuun, sillä siinä on kuva sellaisesta härpäkkeestä joka menee yläosa muodoltaan aika lähelle sitä Tepan näkemää* "suppilo-ufoa". Kummun takaa noussut esille, taikka alaosaltaan kasaan painuvaa mallia kenties?
*viimeksi silloin hypnotisoinin yhteydessä.
http://www.youtube.com/watch?v=KF9quw5yD4k
7:45 / Summer 1970, Mildura Australia.
Katulamput, niin, silloin tällöin tulee tekstiä vastaan jossa näin kerrotaan käyvän. Eräs tälläkin foorumilla kirjoitteleva arveli stressin aikaansaannokseksi omalla kohdallaan. Teksti se löytyy Sutin 1:kös foorumilta. Ehkä joillain henkilöillä on vain niin sähköinen vaikutus, sähköinen kosketus mielyttävässäkin merkityksessä. Alieneiden aikaansaannosta, eli implantti ihon alle sullottu, häiriöitä aiheuttaa, joissakin tapauksissa? Näin ehkä Tertunkin kohdalla, monen monta kertaa liikkeissä asioidessamme kassalle siiryttyämme kuulla sai sanat seuraavat -Mikä tälle nyt tuli? Tietokonehan se tuolloin tilttas. Samana päivänä saattoi kolmessakin liikkeessä perätysten sellaista tapahtua, pelkäksi sattumaksi olisi aika outoa sekin.
Tätä esiintyi kaappausta(?) seuranneina muutamana vuotena. Kuukautiset kun palautui säännöllisiksi, niin niinä aikoina myöskin kassojen tilttailut taisi lakata. Se menikö yksi yhteen, niin sitä varmaksi ei voi sanoa, kun ei löydy päiväkirjamerkintöjä niiltä vuosilta. Viime vuosina ainostaan stereot ovat pariin otteeseen pienentäneet äänet hiljalleen nollaan, muuta sähkölaite häikkää ei tule ainakaan juuri nyt mieleen ( sama yhtye oli äänessä molemilla kerroilla, eri albumi kylläkin ).
Tuossapa tuota taasen tuli. Myöhäistä ei ole vielä toivottaa, joten sen myös teen..Hyvää Halutunlaista Pääsiäistä Itse Kullekkin!tapahtuma tuli niin yllättäen eteen että ei siinä varmaan kamera vaikka olisikin ollut mukana ensimmäisenä tulisi mieleen.Helicopterihan näyttää olevan Hughes puolustusvoimistakin tuttu pärheltäjä.Katselin tuon tyypin videoita, niissä välähteli punainen valo koneen alla sekä pyrstössä.Tuon tyyppisiä valoja en nähnyt tuossa kertomassani koneessa.
Kaikesta kuvalemistasi lentolaitteista näyttää siltä että kokoja löytyy joka lähtöön.Tietenkin tarpeen mukaan.Ei lähdetä isolla paatilla pikku järvelle.Olihan nuo katulamput aika vekkuleita en niitä kuitenkaan kovin vakavasti ottanut.Myös nuo häiriöt tavaratalon kassallla ovat minulle tuttuja.On sattunut aika monasti kun tulin kassalle,niin se tilttasi siinä sitä sitten ihmeteltiin.Mutta näitäkään ei ole nyt enää tapahtunut muutamaan vuoteen.
Kevät se saapuu rytinällä ja lumet hupenee silmissä,ensimmäisiä tulviakin on jo havaittu Salossa ja Ilmajoella varmaan muuallakin.Tuo ves123 valoilmiö on mielenkiintoinen , siinähän valo tulee alas taivaalta ja kasvaa minkä jälkeen nousee ylös ja pienenee aika jännä.Niin tuo iriduim satelliitti on tietoliikenteeseen tarkoitettu.Itsekin pari kertaa havainnut kirkkaan välähdyksen taivaalla astuessani ovesta ulos juuri sopivasti jonka jälkeen se jatkaa normi menoa.Tässäpä tätä tuli kaikenlaista. ex anragonki kirjoitti:
tapahtuma tuli niin yllättäen eteen että ei siinä varmaan kamera vaikka olisikin ollut mukana ensimmäisenä tulisi mieleen.Helicopterihan näyttää olevan Hughes puolustusvoimistakin tuttu pärheltäjä.Katselin tuon tyypin videoita, niissä välähteli punainen valo koneen alla sekä pyrstössä.Tuon tyyppisiä valoja en nähnyt tuossa kertomassani koneessa.
Kaikesta kuvalemistasi lentolaitteista näyttää siltä että kokoja löytyy joka lähtöön.Tietenkin tarpeen mukaan.Ei lähdetä isolla paatilla pikku järvelle.Olihan nuo katulamput aika vekkuleita en niitä kuitenkaan kovin vakavasti ottanut.Myös nuo häiriöt tavaratalon kassallla ovat minulle tuttuja.On sattunut aika monasti kun tulin kassalle,niin se tilttasi siinä sitä sitten ihmeteltiin.Mutta näitäkään ei ole nyt enää tapahtunut muutamaan vuoteen.
Kevät se saapuu rytinällä ja lumet hupenee silmissä,ensimmäisiä tulviakin on jo havaittu Salossa ja Ilmajoella varmaan muuallakin.Tuo ves123 valoilmiö on mielenkiintoinen , siinähän valo tulee alas taivaalta ja kasvaa minkä jälkeen nousee ylös ja pienenee aika jännä.Niin tuo iriduim satelliitti on tietoliikenteeseen tarkoitettu.Itsekin pari kertaa havainnut kirkkaan välähdyksen taivaalla astuessani ovesta ulos juuri sopivasti jonka jälkeen se jatkaa normi menoa.Tässäpä tätä tuli kaikenlaista.Ei tule kamera mieleen ensimmäiseksi ufon nähdessään, ei. Kuvaaminen pitäsi saada jotenkin harjoiteltua automaattiseksi tapahtumaksi, niin ettei sitä tarvitse edes ajatella, se vain tapahtuisi ihan kuin itsekseen. Eipä ole tullut otettua tontin yli matalalla lentäneistä hävittäjistäkään kuin yksi kuva, ja nämä pitävät kuitenkin sellaista mekkalaa, että pitäisi onnistua noin vaan. Kameran esille poimiminen, sen toimintavalmiiksi saaminen, automaattitarkennus..sitten jos kamera on vähääkään etäämällä, niin muikkuhetki meneekin sitten jo armotta ohitse.
Jos liian isolla paatilla lähtee järvelle, niin siitä tuleekin silta, tuosta ei kyllä tullut mitään aasinsiltaakaan tällä kertaa.
Ves 123, iridium-satelliitti kävisi aika hyvin selitykseksi. Valaistunut olen sellaisen johdosta oikein kunnolla kerran ja onhan se todella erikoinen näky, että enpä yhtään ihmettele sitä jos monta ufoilmoitusta sellainen leimahtamiset sitten vaikka aiheuttaakin.
Kevät, alkavan kukoistuksen aikaa. Hyvästi lumet ja viima, kaipaamaan en jää. Saas nähdä tulviiko joki tuossa vieressä uhalan, taloon ei yllä, joten sellaista vaaraa ei onneksi ole sentään, eikä unet täten vaarannu, sellaisen pelosta ainakaan :).- Ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Ei tule kamera mieleen ensimmäiseksi ufon nähdessään, ei. Kuvaaminen pitäsi saada jotenkin harjoiteltua automaattiseksi tapahtumaksi, niin ettei sitä tarvitse edes ajatella, se vain tapahtuisi ihan kuin itsekseen. Eipä ole tullut otettua tontin yli matalalla lentäneistä hävittäjistäkään kuin yksi kuva, ja nämä pitävät kuitenkin sellaista mekkalaa, että pitäisi onnistua noin vaan. Kameran esille poimiminen, sen toimintavalmiiksi saaminen, automaattitarkennus..sitten jos kamera on vähääkään etäämällä, niin muikkuhetki meneekin sitten jo armotta ohitse.
Jos liian isolla paatilla lähtee järvelle, niin siitä tuleekin silta, tuosta ei kyllä tullut mitään aasinsiltaakaan tällä kertaa.
Ves 123, iridium-satelliitti kävisi aika hyvin selitykseksi. Valaistunut olen sellaisen johdosta oikein kunnolla kerran ja onhan se todella erikoinen näky, että enpä yhtään ihmettele sitä jos monta ufoilmoitusta sellainen leimahtamiset sitten vaikka aiheuttaakin.
Kevät, alkavan kukoistuksen aikaa. Hyvästi lumet ja viima, kaipaamaan en jää. Saas nähdä tulviiko joki tuossa vieressä uhalan, taloon ei yllä, joten sellaista vaaraa ei onneksi ole sentään, eikä unet täten vaarannu, sellaisen pelosta ainakaan :).Onpas tuo ilta rientänyt pitkälle,mutta eiköhän tässä vielä jotain jutuntynkää keksi.Veljeni kertoi muutama vuosi sitten nähneensä ilmiön joka hiukan muistuttaa tuota ves123 tapausta.Siinä oli satellitti kulkenut normaalisti kunnes siitä oli alaspäin suuntaantunut säde.Mikähän oli ollut? Itse en osaa sanoa.
Valokuvan ottaminen on kyllä helppoa kun kysymyksessä on liikkumaton kohde.Jos kohteella on paljon nopeutta se on lähes mahdotonta,siis normaalikameralla.Joskus kuviin tulee huomaamatta jotain ylimääräistä,semmosta on kahteen kertaankin tapahtunut.Se taitaa ihmissilmä olla huonompi kuin kameran.
Kevät etenee,joutsenenet ovat taas palanneet lempipaikoilleen.Osa jää näille korkeuksille osa jatkaa eteenpäin.Melkoisen mekkalan pitävät iltahämärässä.Ja sitten unihiekkaa silmiin. Ex anragonki kirjoitti:
Onpas tuo ilta rientänyt pitkälle,mutta eiköhän tässä vielä jotain jutuntynkää keksi.Veljeni kertoi muutama vuosi sitten nähneensä ilmiön joka hiukan muistuttaa tuota ves123 tapausta.Siinä oli satellitti kulkenut normaalisti kunnes siitä oli alaspäin suuntaantunut säde.Mikähän oli ollut? Itse en osaa sanoa.
Valokuvan ottaminen on kyllä helppoa kun kysymyksessä on liikkumaton kohde.Jos kohteella on paljon nopeutta se on lähes mahdotonta,siis normaalikameralla.Joskus kuviin tulee huomaamatta jotain ylimääräistä,semmosta on kahteen kertaankin tapahtunut.Se taitaa ihmissilmä olla huonompi kuin kameran.
Kevät etenee,joutsenenet ovat taas palanneet lempipaikoilleen.Osa jää näille korkeuksille osa jatkaa eteenpäin.Melkoisen mekkalan pitävät iltahämärässä.Ja sitten unihiekkaa silmiin.Opekin kävi sitten morjestamassa, pääsiäisloman jälkeen kun on enemmän virtaa, niin jonnekkihan sitä on suunattava. Virheitä sattuu lähes kaikille, mutta kun teksti pysyy täysin ymmärettävänä, niin puuttuako siihen sitten pitää muutaman virheen tähden. Olen silloin tällöin törmännyt teksteihin joista en oikeastaan ole ymmärtänyt yhtikäs mitään, mutta kirjoitusvirheiden kanssa sillä ymmärryksen puutteella ei taasen ollut mitään tekemistä :D..
Paluu itse aiheeseen...Ufoihin ja sädettämisiin. Niin veljesi näkemään on vaikea sanoa mistä oli kyse, mutta onhan niitä sädettäviä ufoja nähty aika paljonkin. Tuohon linkkiin on muutama sellainen havainto myös laitettu, kuvaa ja videoita myös niistä sieltä löytyy.
http://ufokeskustelu.foorumit.fi/viewtopic.php?f=28&t=181
Foorumi tuo on turhan hiljainen, mistä sitten lie johtuukaan. Ehkä se tuosta vielä virkoaa ansaitsemalleen tasolle.
Tuoretta sädetystä on sitten tuo lampaanpaistioperaatio, josta Varaktori tekikin aloituksen tänne eilen.
Valokuva-albumeita selailin vähän aikaa sitten tiettyjä kuvia etsiskellen. Silloin tällöin silmiin osui sellaisia kuvia joihin oli tallentunut jotain "ylimääräistä" taivaalle. En taida silti lintua kummempaa niistä löytyä, vaikka ne skannaisikin. Lumisadekuvan "taivaan tulet" löytivät ihan vahingossa, mutta negat ovat edelleen pysyneet näppien ulottumattomissa, kun ei olla vielä niitä juurikaan etsitty. Se auttaako uuden kuvan kehitys selvittämään mysteeriä, niin se kait selviää joskus kuitenkin.
Lintujen paluu on mieltä lämmittävää, syysmuutot taasen sitten hieman apeaksi saa, mutta niiden väliin mahtuu niin paljon mukavia hetkiä luontoa seurailessa,että valittaa ei oikein sovi, liiaksi ainakaan. Ei muuta kuin havainnoimaan :).- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Opekin kävi sitten morjestamassa, pääsiäisloman jälkeen kun on enemmän virtaa, niin jonnekkihan sitä on suunattava. Virheitä sattuu lähes kaikille, mutta kun teksti pysyy täysin ymmärettävänä, niin puuttuako siihen sitten pitää muutaman virheen tähden. Olen silloin tällöin törmännyt teksteihin joista en oikeastaan ole ymmärtänyt yhtikäs mitään, mutta kirjoitusvirheiden kanssa sillä ymmärryksen puutteella ei taasen ollut mitään tekemistä :D..
Paluu itse aiheeseen...Ufoihin ja sädettämisiin. Niin veljesi näkemään on vaikea sanoa mistä oli kyse, mutta onhan niitä sädettäviä ufoja nähty aika paljonkin. Tuohon linkkiin on muutama sellainen havainto myös laitettu, kuvaa ja videoita myös niistä sieltä löytyy.
http://ufokeskustelu.foorumit.fi/viewtopic.php?f=28&t=181
Foorumi tuo on turhan hiljainen, mistä sitten lie johtuukaan. Ehkä se tuosta vielä virkoaa ansaitsemalleen tasolle.
Tuoretta sädetystä on sitten tuo lampaanpaistioperaatio, josta Varaktori tekikin aloituksen tänne eilen.
Valokuva-albumeita selailin vähän aikaa sitten tiettyjä kuvia etsiskellen. Silloin tällöin silmiin osui sellaisia kuvia joihin oli tallentunut jotain "ylimääräistä" taivaalle. En taida silti lintua kummempaa niistä löytyä, vaikka ne skannaisikin. Lumisadekuvan "taivaan tulet" löytivät ihan vahingossa, mutta negat ovat edelleen pysyneet näppien ulottumattomissa, kun ei olla vielä niitä juurikaan etsitty. Se auttaako uuden kuvan kehitys selvittämään mysteeriä, niin se kait selviää joskus kuitenkin.
Lintujen paluu on mieltä lämmittävää, syysmuutot taasen sitten hieman apeaksi saa, mutta niiden väliin mahtuu niin paljon mukavia hetkiä luontoa seurailessa,että valittaa ei oikein sovi, liiaksi ainakaan. Ei muuta kuin havainnoimaan :).Niinhän se ope kävi ohjaamassa oikeille urille,mutta väliäkö hällä.Ei tämä kirjallinen osaaminen ole niitä parhaita puoliani.Luettavaa tekstiä kuitekin syntyy ja virheet tulevat siinä kylkiäisenä heh.Ja ei se openkaan oikeinkirjoitus ansaitse hurraa huutoja.
Katselin ne videot Ufofoorumilta niin kyllä se veljeni kertoma tapaus vaikuttaa samanlaiselta.Siinä tuo säde oli ollut kirkas ja ohut.Noissa videoissa näkyi myös punaisia säteitä.Ajatuksiin hiipi teoria noitten säteitten tutkimuksellisesta käytöstä.Meille tuttua laseria hyödynnetään monipuolisesti nykyajan tarkkuutta vaativissa mittauksissa:pintalämpötila,matkanmittaus ym. myös leikkauksia tehdään.Mitä nuo heidän käyttämät säteet sitten ovat,kenties niillä tehdään tutkimustyötä myös ilmasta käsin laskeutumatta tälle parpaariselle planeetalle.Ja ehkä siinä samalla pyöräytetään parit viljapeltokuviot, jotenkin näin se voisi olla.
Noita karjansilpomis tapauksia on juutuupi pullollaan,on vaikea sanoa mikä on totuus.Kaipa noista suurin osa on humpuukia.Mutta ei kokonaan voi sulkea pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö jotain tukimusta tehtäisi.
Uusi päivä,uudet kujeet!
Tutkimuksia tehden. ex anragonki kirjoitti:
Niinhän se ope kävi ohjaamassa oikeille urille,mutta väliäkö hällä.Ei tämä kirjallinen osaaminen ole niitä parhaita puoliani.Luettavaa tekstiä kuitekin syntyy ja virheet tulevat siinä kylkiäisenä heh.Ja ei se openkaan oikeinkirjoitus ansaitse hurraa huutoja.
Katselin ne videot Ufofoorumilta niin kyllä se veljeni kertoma tapaus vaikuttaa samanlaiselta.Siinä tuo säde oli ollut kirkas ja ohut.Noissa videoissa näkyi myös punaisia säteitä.Ajatuksiin hiipi teoria noitten säteitten tutkimuksellisesta käytöstä.Meille tuttua laseria hyödynnetään monipuolisesti nykyajan tarkkuutta vaativissa mittauksissa:pintalämpötila,matkanmittaus ym. myös leikkauksia tehdään.Mitä nuo heidän käyttämät säteet sitten ovat,kenties niillä tehdään tutkimustyötä myös ilmasta käsin laskeutumatta tälle parpaariselle planeetalle.Ja ehkä siinä samalla pyöräytetään parit viljapeltokuviot, jotenkin näin se voisi olla.
Noita karjansilpomis tapauksia on juutuupi pullollaan,on vaikea sanoa mikä on totuus.Kaipa noista suurin osa on humpuukia.Mutta ei kokonaan voi sulkea pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö jotain tukimusta tehtäisi.
Uusi päivä,uudet kujeet!
Tutkimuksia tehden.Vierailijat monessa mukana(?), sieppaukset, eläinten silpomiset, viljakuviot...Kyllähän nuo silpomiset ovat kaikkein "häiritsevimpiä", jos olisivat niitä touhunneet...siltä ikävä kyllä vähän vaikuttaa. Syy mikä sitten lieneekin.
Vaikka kirjassa oli paljon toistoa, niin kyllä se onnistui myös nostamaan kylmät väreet pintaan välillä. Siinähän sitä eläinten sipoamista oli ihan kylliksi. Jos englanti sujuu, niin tuo opus kannattaa jostain napata luettavakseen, vaikka eihän se oikeastaan mitään vastauksia anna sekään.
Hunt for the Skinwalker: Science Confronts the Unexplained at a Remote Ranch in Utah
Tuossa vähän mistä siinä kyse;
http://www.aliendave.com/Article_PathoftheSkinwalker_p1.html
Moneen kolkkaan ollaan ajettu työn( EX ) takia, perillä yleensä odottanut sellainen tuttu näkymä, pienellä vivahde-erolla, aukkoa taikka pusikkoa, notkoa taikka rinnettä. Autioiksi jääneet talot saivat yleensä pohtimaan aikaa autiotumista edeltänyttä jne. Tässä kolmisen vuotta sitten ajeltiin taas sellaista kapeaa tietä metsää halkovaa, rakennuksia ei näkynyt moneen kilometriin, kääntöpaikan läheisyydessä näkyi kuitenkin useita nautaeläinten kalloja, valkohotoisina erottuivat maastosta hyvin. Ei siinä kyllä alienit mieleen tullut, mutta joku olisi siitäkin voinut innostua ja laittaa tuubiin videon jossa sitäkin mahdollisuutta selitykseksi tarjottais. Se puolikas kettu, joka reitillemme aikoinaan osui onkin sitten vaikeampi tapaus, siis kun selitystä moiselle hakee.
Säteet. Missäköhän määrin noita säteitä kohteesta korkealla kulkevasta nähdään lähteväksi Suomen maasta käsin?, ei ole ainakaan monta havaintoa vastaan missään muodossa. Kannattaisi jotain kautta ilmoittaa tuosta veljesi havainnosta SUTiin, niin se kirjautuisi ainakin joihinkin kansioon.
Colaressin säteiden arvelivat imeneen ihmisistä nestettä, ei kovin mukavalta kuullosta sekään, mutta kerta nostavat ihmisiäkin säteellä, niin kaippa ne sitten osaavat pelkkää nestettäkin säteillään aluksiinsa ryystää. ( työtuttava aikain takaa väitti myöskin ufon vetäneen häntä, siten että jalat sojottivat suoraan ylöspäin, piti käsillään täysillä pusikosta kiinni, jonne oli hetki aiemmin mennyt rakkoaan tyhjentämään. ).
Tänään olikin olo vetämätön läpi päivän, mutta kohtahan tästä joutaa taas koisimaan..zzzz- ds 1
Käpymäki kirjoitti:
Opekin kävi sitten morjestamassa, pääsiäisloman jälkeen kun on enemmän virtaa, niin jonnekkihan sitä on suunattava. Virheitä sattuu lähes kaikille, mutta kun teksti pysyy täysin ymmärettävänä, niin puuttuako siihen sitten pitää muutaman virheen tähden. Olen silloin tällöin törmännyt teksteihin joista en oikeastaan ole ymmärtänyt yhtikäs mitään, mutta kirjoitusvirheiden kanssa sillä ymmärryksen puutteella ei taasen ollut mitään tekemistä :D..
Paluu itse aiheeseen...Ufoihin ja sädettämisiin. Niin veljesi näkemään on vaikea sanoa mistä oli kyse, mutta onhan niitä sädettäviä ufoja nähty aika paljonkin. Tuohon linkkiin on muutama sellainen havainto myös laitettu, kuvaa ja videoita myös niistä sieltä löytyy.
http://ufokeskustelu.foorumit.fi/viewtopic.php?f=28&t=181
Foorumi tuo on turhan hiljainen, mistä sitten lie johtuukaan. Ehkä se tuosta vielä virkoaa ansaitsemalleen tasolle.
Tuoretta sädetystä on sitten tuo lampaanpaistioperaatio, josta Varaktori tekikin aloituksen tänne eilen.
Valokuva-albumeita selailin vähän aikaa sitten tiettyjä kuvia etsiskellen. Silloin tällöin silmiin osui sellaisia kuvia joihin oli tallentunut jotain "ylimääräistä" taivaalle. En taida silti lintua kummempaa niistä löytyä, vaikka ne skannaisikin. Lumisadekuvan "taivaan tulet" löytivät ihan vahingossa, mutta negat ovat edelleen pysyneet näppien ulottumattomissa, kun ei olla vielä niitä juurikaan etsitty. Se auttaako uuden kuvan kehitys selvittämään mysteeriä, niin se kait selviää joskus kuitenkin.
Lintujen paluu on mieltä lämmittävää, syysmuutot taasen sitten hieman apeaksi saa, mutta niiden väliin mahtuu niin paljon mukavia hetkiä luontoa seurailessa,että valittaa ei oikein sovi, liiaksi ainakaan. Ei muuta kuin havainnoimaan :).Joku "Ope" täällä sitten ollut aiemmin..? Minä se kuitenkaan... kunhan vain pilkkua ****** :D
Mutta, yksinäinen kurki lensi tänään yli... tunnistin, eli ei ollu ufo. - ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Vierailijat monessa mukana(?), sieppaukset, eläinten silpomiset, viljakuviot...Kyllähän nuo silpomiset ovat kaikkein "häiritsevimpiä", jos olisivat niitä touhunneet...siltä ikävä kyllä vähän vaikuttaa. Syy mikä sitten lieneekin.
Vaikka kirjassa oli paljon toistoa, niin kyllä se onnistui myös nostamaan kylmät väreet pintaan välillä. Siinähän sitä eläinten sipoamista oli ihan kylliksi. Jos englanti sujuu, niin tuo opus kannattaa jostain napata luettavakseen, vaikka eihän se oikeastaan mitään vastauksia anna sekään.
Hunt for the Skinwalker: Science Confronts the Unexplained at a Remote Ranch in Utah
Tuossa vähän mistä siinä kyse;
http://www.aliendave.com/Article_PathoftheSkinwalker_p1.html
Moneen kolkkaan ollaan ajettu työn( EX ) takia, perillä yleensä odottanut sellainen tuttu näkymä, pienellä vivahde-erolla, aukkoa taikka pusikkoa, notkoa taikka rinnettä. Autioiksi jääneet talot saivat yleensä pohtimaan aikaa autiotumista edeltänyttä jne. Tässä kolmisen vuotta sitten ajeltiin taas sellaista kapeaa tietä metsää halkovaa, rakennuksia ei näkynyt moneen kilometriin, kääntöpaikan läheisyydessä näkyi kuitenkin useita nautaeläinten kalloja, valkohotoisina erottuivat maastosta hyvin. Ei siinä kyllä alienit mieleen tullut, mutta joku olisi siitäkin voinut innostua ja laittaa tuubiin videon jossa sitäkin mahdollisuutta selitykseksi tarjottais. Se puolikas kettu, joka reitillemme aikoinaan osui onkin sitten vaikeampi tapaus, siis kun selitystä moiselle hakee.
Säteet. Missäköhän määrin noita säteitä kohteesta korkealla kulkevasta nähdään lähteväksi Suomen maasta käsin?, ei ole ainakaan monta havaintoa vastaan missään muodossa. Kannattaisi jotain kautta ilmoittaa tuosta veljesi havainnosta SUTiin, niin se kirjautuisi ainakin joihinkin kansioon.
Colaressin säteiden arvelivat imeneen ihmisistä nestettä, ei kovin mukavalta kuullosta sekään, mutta kerta nostavat ihmisiäkin säteellä, niin kaippa ne sitten osaavat pelkkää nestettäkin säteillään aluksiinsa ryystää. ( työtuttava aikain takaa väitti myöskin ufon vetäneen häntä, siten että jalat sojottivat suoraan ylöspäin, piti käsillään täysillä pusikosta kiinni, jonne oli hetki aiemmin mennyt rakkoaan tyhjentämään. ).
Tänään olikin olo vetämätön läpi päivän, mutta kohtahan tästä joutaa taas koisimaan..zzzzkuitenkin pysyä tukevasti Suomalaisella maankamaralla kun tuo kieli tuntuu niin vieraalta muualla.Ja Google kääntäjä muljauttaa asiat päälaelleen.Ehkä sitten totuudessa paremmin pysytään.Kyllä noita lasersäteitä käytetään ainakin näytös tarkoituksessa.On jopa havaittu pyöriviä pilviin suunnattuja säteitä.Ovat kyllä vaikuttavan näköisiä,ehkä noista rinkuloista on jopa Ufohavaintojakin tehty.
Onpas ystävälläsi ollut paha paikka kun on joutunut puskasta pitämään kiinni, ettei joutuisi vetosäteen vetämänä vastentahtoiselle vierailulle tuntemattomaan alukseen.Niin voihan tämä olla tositapauskin,tai sitten ei.Kurkihavaintokin on tehty,saattaa olla vasta tiedustelija joka suotuisien kelien vallitessa välittää tiedon suuremman invaasion aloittamiseksi.
Niinpä se kevättä pukkaa ja sitten kesää! ex anragonki kirjoitti:
kuitenkin pysyä tukevasti Suomalaisella maankamaralla kun tuo kieli tuntuu niin vieraalta muualla.Ja Google kääntäjä muljauttaa asiat päälaelleen.Ehkä sitten totuudessa paremmin pysytään.Kyllä noita lasersäteitä käytetään ainakin näytös tarkoituksessa.On jopa havaittu pyöriviä pilviin suunnattuja säteitä.Ovat kyllä vaikuttavan näköisiä,ehkä noista rinkuloista on jopa Ufohavaintojakin tehty.
Onpas ystävälläsi ollut paha paikka kun on joutunut puskasta pitämään kiinni, ettei joutuisi vetosäteen vetämänä vastentahtoiselle vierailulle tuntemattomaan alukseen.Niin voihan tämä olla tositapauskin,tai sitten ei.Kurkihavaintokin on tehty,saattaa olla vasta tiedustelija joka suotuisien kelien vallitessa välittää tiedon suuremman invaasion aloittamiseksi.
Niinpä se kevättä pukkaa ja sitten kesää!Google, joo, ei se vielä oikein toimi, mutta eiköhän se aikaa myöten tuosta vielä paljon paremmaksi kehity, toivoa ainakin sopii, sillä ei niihin käännöksiin jaksa aina pelkästään huumorilla suhtautua. Jos joskus sattuisi vaikka olemaan se känkkäränkkäpäivä menossa ja kunnollista käännöstä vieläpä silloin kaipaisi, niin tasolla tuolla voisi vaikka aineellisia vahinkoja aiheutua :).
Säteet, niin, kyllä niitä ufoinakin pidetty on, varsinkin kun ilma on sopiva eikä säteitä edes välissä näy, vaan pilvissä liikkuvat kohteet erottuu pelkästään. Discot, pippalot ja Batman, näistä voi jotakin hämmingistä aiheutuneesta sitten todennäköisesti myös syyttää.
Totuus, vuosi 1986 saattoi kertoman aika olla. Itse en tainut edes samassa pöydässä tuolloin, jos yleensä edes lähimaillakaan. Jokin firman saunailta ( ei ollut vielä silloin saunavaunuja käytössä ) saattoi hyvinkin olla kyseessä ja Tepan, minun & Pekan* kokemasta oltiin ruvettu keskustelemaan ( veljeni** mukaan, joka tuolloin oli kertojan lähellä istunut ). Kertomaan oli tämä mies äitynyt sitten myöskin omasta kokemuksestaan. Naureskellen olivat muut kertomaan suhtautuneet, koska alkoholin kanssa oli mies tunnetusti kova välillä läträämään.
Ihan pulttiahan hän oli toisten suhtautmisesta kertomaansa ottanut, totuudeksi tapahtumaa kovasti väitti ainakin. Muutama vuosi sitten tuo tuli puheeksi, pieni harmi on se että nimi miehen unohtunut on jo ajassa kuluneessa. Jos olisi tiedossa, niin silloinhan häneen voisi vaikka ottaa yhteyttä ja kysellä vielä tuosta tapahtuneesta. Ei ole miehen osa kadehdittava ollut, varsinkaan jos kesken puskien kaastelun on jalat nykäisty alta, on tuolloin voinut muutakin samalla sitten kastua.
* nimi oikeasti toinen.
** on ajaessaan ( kait ) törmmännyt miniufoon.
Niin, ja jos impanteista jotain...vielä on hiirimaton alla turvassa nimi lekurin, joka Suomessa näistä kiinnostunut on. En ole vieläkään saanut mamia houkuteltua uudelleen röntgeniin. Toinen vaihtoehto on se kertomani metallilaatan saanut mies. Aikoo vissiin avata kotiinsa vastaanoton, kerta tilaa nyt sitten sellaiseen riittää. Jatkaa kuitenkin myös lasaretissa, mutta tuolloin ei tarvitsisi yksityisvastaanoton takia enää reissata, kuten tähän saakka.
Nyt katse olisi ehkä suunnattava jo kohti Jyväskylää. Hohoijaa, saisi aurinko jo silti paistaa selkeeltä taivaalta. Jospa kurkikin sitten sillä matkalla vaikka minulllekkin näyttäytyisi.ds 1 kirjoitti:
Joku "Ope" täällä sitten ollut aiemmin..? Minä se kuitenkaan... kunhan vain pilkkua ****** :D
Mutta, yksinäinen kurki lensi tänään yli... tunnistin, eli ei ollu ufo.Ei se mitään, kevät saapunut on ja hormonit hyrrää.
Ompun punaisen ja siloposkisen pöydällesi silti laitan.- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Google, joo, ei se vielä oikein toimi, mutta eiköhän se aikaa myöten tuosta vielä paljon paremmaksi kehity, toivoa ainakin sopii, sillä ei niihin käännöksiin jaksa aina pelkästään huumorilla suhtautua. Jos joskus sattuisi vaikka olemaan se känkkäränkkäpäivä menossa ja kunnollista käännöstä vieläpä silloin kaipaisi, niin tasolla tuolla voisi vaikka aineellisia vahinkoja aiheutua :).
Säteet, niin, kyllä niitä ufoinakin pidetty on, varsinkin kun ilma on sopiva eikä säteitä edes välissä näy, vaan pilvissä liikkuvat kohteet erottuu pelkästään. Discot, pippalot ja Batman, näistä voi jotakin hämmingistä aiheutuneesta sitten todennäköisesti myös syyttää.
Totuus, vuosi 1986 saattoi kertoman aika olla. Itse en tainut edes samassa pöydässä tuolloin, jos yleensä edes lähimaillakaan. Jokin firman saunailta ( ei ollut vielä silloin saunavaunuja käytössä ) saattoi hyvinkin olla kyseessä ja Tepan, minun & Pekan* kokemasta oltiin ruvettu keskustelemaan ( veljeni** mukaan, joka tuolloin oli kertojan lähellä istunut ). Kertomaan oli tämä mies äitynyt sitten myöskin omasta kokemuksestaan. Naureskellen olivat muut kertomaan suhtautuneet, koska alkoholin kanssa oli mies tunnetusti kova välillä läträämään.
Ihan pulttiahan hän oli toisten suhtautmisesta kertomaansa ottanut, totuudeksi tapahtumaa kovasti väitti ainakin. Muutama vuosi sitten tuo tuli puheeksi, pieni harmi on se että nimi miehen unohtunut on jo ajassa kuluneessa. Jos olisi tiedossa, niin silloinhan häneen voisi vaikka ottaa yhteyttä ja kysellä vielä tuosta tapahtuneesta. Ei ole miehen osa kadehdittava ollut, varsinkaan jos kesken puskien kaastelun on jalat nykäisty alta, on tuolloin voinut muutakin samalla sitten kastua.
* nimi oikeasti toinen.
** on ajaessaan ( kait ) törmmännyt miniufoon.
Niin, ja jos impanteista jotain...vielä on hiirimaton alla turvassa nimi lekurin, joka Suomessa näistä kiinnostunut on. En ole vieläkään saanut mamia houkuteltua uudelleen röntgeniin. Toinen vaihtoehto on se kertomani metallilaatan saanut mies. Aikoo vissiin avata kotiinsa vastaanoton, kerta tilaa nyt sitten sellaiseen riittää. Jatkaa kuitenkin myös lasaretissa, mutta tuolloin ei tarvitsisi yksityisvastaanoton takia enää reissata, kuten tähän saakka.
Nyt katse olisi ehkä suunnattava jo kohti Jyväskylää. Hohoijaa, saisi aurinko jo silti paistaa selkeeltä taivaalta. Jospa kurkikin sitten sillä matkalla vaikka minulllekkin näyttäytyisi.Ei meinaa aurinko jaksaa paistaa ei.Aina on pilviverho esteenä,on ilmeisesti kosteutta niin paljon että pilviä muodostuu.Jälleen olisi tehtävä muonan hankinta reissu cityyn,mikä onkin tullut tavaksi vaikka noita kauppoja lähempänäkin on.Saas nähdä sitten kun polttoaineen hinta nousee pilviin,sepä onkin sitten erijuttu.
Pilvet ovat joskus Ufon näkoisiä,olempa nähnyt sellaisenkin pilven tai kaksi pilveä rinnakkain joista toinen vähän alempana.Soikeita muodoltaan,mielenkiintoni heräsi seurattuani näiden pilvien käyttääntymistä.Näytti aivan siltä kuin noista olisi erkaantunut pikku esineitä joka suuntaan ja jonkin ajan kuluttua nämä pilvet häipyivät.Saattaa olla myös normaali pilven hajoaminen kysymyksessä.Mutta olipa jännää seurata.
Kurjet palanneet,aamulla kuului äänekäs kurkilauman raakkuminen. Ovat tuossa järveenviettävällä pellolla taukoa pitämässä.Renkaallekko paikka löytyi?Keväiset terveiset, täältä:D ex anragonki kirjoitti:
Ei meinaa aurinko jaksaa paistaa ei.Aina on pilviverho esteenä,on ilmeisesti kosteutta niin paljon että pilviä muodostuu.Jälleen olisi tehtävä muonan hankinta reissu cityyn,mikä onkin tullut tavaksi vaikka noita kauppoja lähempänäkin on.Saas nähdä sitten kun polttoaineen hinta nousee pilviin,sepä onkin sitten erijuttu.
Pilvet ovat joskus Ufon näkoisiä,olempa nähnyt sellaisenkin pilven tai kaksi pilveä rinnakkain joista toinen vähän alempana.Soikeita muodoltaan,mielenkiintoni heräsi seurattuani näiden pilvien käyttääntymistä.Näytti aivan siltä kuin noista olisi erkaantunut pikku esineitä joka suuntaan ja jonkin ajan kuluttua nämä pilvet häipyivät.Saattaa olla myös normaali pilven hajoaminen kysymyksessä.Mutta olipa jännää seurata.
Kurjet palanneet,aamulla kuului äänekäs kurkilauman raakkuminen. Ovat tuossa järveenviettävällä pellolla taukoa pitämässä.Renkaallekko paikka löytyi?Keväiset terveiset, täältä:DMahdollisemman vähiin kun saisi ajelun, yhtenä vuotena riitti kun tankkas täyteen syksyllä, niin pitkälle kevääseen pääsi sillä huristelemaan, mutta silloin tulikin kauppareissujen välejä pitkitettyä reiluun kuukauteen. Lähimpään kauppaan on sellaiset 15km, mutta eihän sieltä kaikkea tarvittavaa saa. Hinnat pilviin >
Pivihuntuun verhoutuneista ufoista on tullut luettua, yhden sellaisen tapauksen paikan tiedän kohtuu hyvin, ja monesti siitä ohitse onkin tullut ajettua, muttei kuitenkaan sen takia. Iskä näki muutama vuosi sitten kolmen identtisen pilven muodostelman taivaalla huristelemassa. Kertoi siitä sellaisena aikana, jolloinka ufot eivät itseäni juurikaan kiinnostaneet, niin meni vähän tyyliin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, jotain onneksi ( vahaan kait ) takertui. Kummitusten kulku >
Renkaan kohtalo :), juu, sellainen kutina on että portaali on vieläkin auki, ufohavainto(ja) ja kummituksistakin puhellaan edelleen jatkuvana ilmiönä taloloissa. Pitää nyt odotella sään selkeytymistä ja omaa piristymistä, niin tilannetta tarkemmin seuraamalla saattaisi anomus vaikka lähteäkkin matkaan. Kait se olisi tuolloin renkaan seuraksi sitten kotakin pystytettävä mahdollisten yöpymisien varalta ... näin siis jos rengas tänne lopulta päätyisi. Renkaat Pyörii >
Eipä tullutkaan Jyväsessä eilen käytyä, mutta ehkäpä tänään sitten. Piha oikein kuhisee linnusta nyt ja mekkala on sen mukaista, positiivisessa mielessä toki :).- ex anragonki
Käpymäki kirjoitti:
Mahdollisemman vähiin kun saisi ajelun, yhtenä vuotena riitti kun tankkas täyteen syksyllä, niin pitkälle kevääseen pääsi sillä huristelemaan, mutta silloin tulikin kauppareissujen välejä pitkitettyä reiluun kuukauteen. Lähimpään kauppaan on sellaiset 15km, mutta eihän sieltä kaikkea tarvittavaa saa. Hinnat pilviin >
Pivihuntuun verhoutuneista ufoista on tullut luettua, yhden sellaisen tapauksen paikan tiedän kohtuu hyvin, ja monesti siitä ohitse onkin tullut ajettua, muttei kuitenkaan sen takia. Iskä näki muutama vuosi sitten kolmen identtisen pilven muodostelman taivaalla huristelemassa. Kertoi siitä sellaisena aikana, jolloinka ufot eivät itseäni juurikaan kiinnostaneet, niin meni vähän tyyliin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, jotain onneksi ( vahaan kait ) takertui. Kummitusten kulku >
Renkaan kohtalo :), juu, sellainen kutina on että portaali on vieläkin auki, ufohavainto(ja) ja kummituksistakin puhellaan edelleen jatkuvana ilmiönä taloloissa. Pitää nyt odotella sään selkeytymistä ja omaa piristymistä, niin tilannetta tarkemmin seuraamalla saattaisi anomus vaikka lähteäkkin matkaan. Kait se olisi tuolloin renkaan seuraksi sitten kotakin pystytettävä mahdollisten yöpymisien varalta ... näin siis jos rengas tänne lopulta päätyisi. Renkaat Pyörii >
Eipä tullutkaan Jyväsessä eilen käytyä, mutta ehkäpä tänään sitten. Piha oikein kuhisee linnusta nyt ja mekkala on sen mukaista, positiivisessa mielessä toki :).Nytpä käyn vaan morjestamassa ja huomenet toivottamassa.Hiljaista on Ufo havainto rintamalla.
Ja hyvää päivän jatkoa:) - seepia53
ex anragonki kirjoitti:
Nytpä käyn vaan morjestamassa ja huomenet toivottamassa.Hiljaista on Ufo havainto rintamalla.
Ja hyvää päivän jatkoa:)Ilmojen kirkastumista on säätiedoissa luvassa.Se piristää mielialoja sekä Ufojen havaitsemisia.Nyt tässä taas on aikaa pohtia näitä asioita.Joskus nuo kiireet tulevat yllättäen eteen ja silloin nämä asiat tahtovat jäädä toisarvoisiksi.Ei ole vielä työkiireitä, mutta nekin tässä kohtapuoleen vastaan tulevat
Kaksikin kertaa olen nuo Ufooilvet nähnyt,molemmilla kerroilla tapahtunut tuo sama ilmiö.Ensiksi niistä näytti purkautuvan molemmista päistä ala viistoon pienempiä kohteita ja sen jälkeen nuo pilvet hiljakseen häipyvät näkymättömiin.Ilmiölle en osaa antaa selitystä,.muuta kuin että siellä tapahtui pikkuveneiden vesillelasku.
Päivät pitenevät ja valo lisääntyy antaen pirteyttä jälkeen talven kaamoksen,luonto herää.Luonnon orkesterin soitanto kasvaa aamusin huumaavaksi.:)
Piristymisiä sinne:D seepia53 kirjoitti:
Ilmojen kirkastumista on säätiedoissa luvassa.Se piristää mielialoja sekä Ufojen havaitsemisia.Nyt tässä taas on aikaa pohtia näitä asioita.Joskus nuo kiireet tulevat yllättäen eteen ja silloin nämä asiat tahtovat jäädä toisarvoisiksi.Ei ole vielä työkiireitä, mutta nekin tässä kohtapuoleen vastaan tulevat
Kaksikin kertaa olen nuo Ufooilvet nähnyt,molemmilla kerroilla tapahtunut tuo sama ilmiö.Ensiksi niistä näytti purkautuvan molemmista päistä ala viistoon pienempiä kohteita ja sen jälkeen nuo pilvet hiljakseen häipyvät näkymättömiin.Ilmiölle en osaa antaa selitystä,.muuta kuin että siellä tapahtui pikkuveneiden vesillelasku.
Päivät pitenevät ja valo lisääntyy antaen pirteyttä jälkeen talven kaamoksen,luonto herää.Luonnon orkesterin soitanto kasvaa aamusin huumaavaksi.:)
Piristymisiä sinne:DJos se nyt sitten tulisi edes muutaman päivän selkeämpi jakso, meinaa tuo ufobongauspäivä mennä täysin mönkään muuten, jäät jo häipyi/ heikkeni, pimeyttä joutuu jo myöhään odottomaan, huono asia siinä mielessä, että töihin lähtö aamuinen voisi valvomisen takia olla entistä ankeampi, jos aamuvirkkuus luontainen kropasta puuttuu.
Työkiireet, näinä lama-aikoina niitä voinee pitää jopa siunauksena. Kunhan kuorma kannettavaksi annettu on sopiva, eikä suinkaan ylimitoitettu, jolloinka läkähtyminenkin on mahdollista, eikä sitä vihellystä melodista ainakaan tuolloin kuulu.
Pilvilinna. Siitä yhdestä ufosta joka näyttäisi sylkevän valopalloja taitaa ainakin löytyä parikin videota, liekkö sillekkään vielä selitystä löytynyt, itse en ole vielä sellaista nähnyt, ja aika tuores oli se Japanissakin kuvattu video jossa kohteesta näytti erkanevan samantyyppisiä palloja myöskin, aito vaiko ei, kuvaaja tietää ainakin sen. Voisihan se kertomallasikin tavalla toimia, pilveksi naamioitumallakin, miksipäs ei.
Ah, olipas tosiaankin nätti päivä tänään. Eläimilläkin elämä kummasti helpottuu. Ruotsin runsasluminen talvi kuulemma verotti runsaasti lintukantaa, joku arvioi että tinteistä peräti 90% menhtyi :(. Talviruokintakin saattoi olla liian vähäistä. Kyllä tässä säiden mukana tuota piristystä tulee. Näin nyt, tällä kertaa, sillä Simpsoneiden pariin siirryttävä :).- seepia53
Käpymäki kirjoitti:
Jos se nyt sitten tulisi edes muutaman päivän selkeämpi jakso, meinaa tuo ufobongauspäivä mennä täysin mönkään muuten, jäät jo häipyi/ heikkeni, pimeyttä joutuu jo myöhään odottomaan, huono asia siinä mielessä, että töihin lähtö aamuinen voisi valvomisen takia olla entistä ankeampi, jos aamuvirkkuus luontainen kropasta puuttuu.
Työkiireet, näinä lama-aikoina niitä voinee pitää jopa siunauksena. Kunhan kuorma kannettavaksi annettu on sopiva, eikä suinkaan ylimitoitettu, jolloinka läkähtyminenkin on mahdollista, eikä sitä vihellystä melodista ainakaan tuolloin kuulu.
Pilvilinna. Siitä yhdestä ufosta joka näyttäisi sylkevän valopalloja taitaa ainakin löytyä parikin videota, liekkö sillekkään vielä selitystä löytynyt, itse en ole vielä sellaista nähnyt, ja aika tuores oli se Japanissakin kuvattu video jossa kohteesta näytti erkanevan samantyyppisiä palloja myöskin, aito vaiko ei, kuvaaja tietää ainakin sen. Voisihan se kertomallasikin tavalla toimia, pilveksi naamioitumallakin, miksipäs ei.
Ah, olipas tosiaankin nätti päivä tänään. Eläimilläkin elämä kummasti helpottuu. Ruotsin runsasluminen talvi kuulemma verotti runsaasti lintukantaa, joku arvioi että tinteistä peräti 90% menhtyi :(. Talviruokintakin saattoi olla liian vähäistä. Kyllä tässä säiden mukana tuota piristystä tulee. Näin nyt, tällä kertaa, sillä Simpsoneiden pariin siirryttävä :).Ilmojen seljetessä Ufohavaintojakin alkaa ilmaantumaan.Tarkoitan tällä tuota Hämeenkyrön valopallosessiota,oli varmaan ollut mielenkiintoinen.Taivaalla Hämeenkyrön Uskelan yläpuolella näkyi outoja valoilmiöitä maanantai-iltana kello 23:n aikaan.
Uskelassa asuva Mika Mäki näki valopallot kotipihaltaan varsin korkealla taivaalla. Ääntä maahan asti ei kuulunut, eikä suihkukoneisiin viittaavia savuvanoja näkynyt, mikä ihmetytti. Myöskään lentokoneista usein näkyviä vilkkuvia valoja ei ollut havaittavissa. Keskemmältä punertavat valot olivat vaaleampia.
- Oudoilta ne valopallot näyttivät. Ilmiötä kesti ainakin puoli minuuttia, kun ehdin kutsua jo vaimoakin pihalle katsomaan, kertaa Mäki
Valoja oli Mäen mukaan noin 7- 10 kappaletta ja ne liikkuivat muodostelmassa kuvioita tehden. Ensin ne menivät oikealle ja sitten kiertyivät vasemmalle. Hetken aikaa valot liikkuivat myös C-kirjaimelta näyttävässä kuviossa.
köinen muodostelma kun lähes10 palloa liikkuu taivaalla.
No niin minäkin sorruin tuohon helppoon kopsaamiseen,mutta tuostahan tuo asia selviee.Olet saattanut tämän itsekkin jo tsekata.Toivottavasti tätä ei tuomita hävittäjien harhautus soihduksi tai joksikin muuksi typeräksi pilaksi.
Näyttäisi tällä saralla olevan pientä piristymistä.Jatkamme aiheeseen liittyvää pohdintaa avoin mielin.Molskis sanoi...:) seepia53 kirjoitti:
Ilmojen seljetessä Ufohavaintojakin alkaa ilmaantumaan.Tarkoitan tällä tuota Hämeenkyrön valopallosessiota,oli varmaan ollut mielenkiintoinen.Taivaalla Hämeenkyrön Uskelan yläpuolella näkyi outoja valoilmiöitä maanantai-iltana kello 23:n aikaan.
Uskelassa asuva Mika Mäki näki valopallot kotipihaltaan varsin korkealla taivaalla. Ääntä maahan asti ei kuulunut, eikä suihkukoneisiin viittaavia savuvanoja näkynyt, mikä ihmetytti. Myöskään lentokoneista usein näkyviä vilkkuvia valoja ei ollut havaittavissa. Keskemmältä punertavat valot olivat vaaleampia.
- Oudoilta ne valopallot näyttivät. Ilmiötä kesti ainakin puoli minuuttia, kun ehdin kutsua jo vaimoakin pihalle katsomaan, kertaa Mäki
Valoja oli Mäen mukaan noin 7- 10 kappaletta ja ne liikkuivat muodostelmassa kuvioita tehden. Ensin ne menivät oikealle ja sitten kiertyivät vasemmalle. Hetken aikaa valot liikkuivat myös C-kirjaimelta näyttävässä kuviossa.
köinen muodostelma kun lähes10 palloa liikkuu taivaalla.
No niin minäkin sorruin tuohon helppoon kopsaamiseen,mutta tuostahan tuo asia selviee.Olet saattanut tämän itsekkin jo tsekata.Toivottavasti tätä ei tuomita hävittäjien harhautus soihduksi tai joksikin muuksi typeräksi pilaksi.
Näyttäisi tällä saralla olevan pientä piristymistä.Jatkamme aiheeseen liittyvää pohdintaa avoin mielin.Molskis sanoi...:)Kotimaiset havainnot ovat kyllä siinä mielessä ulkolaisia kiinnostavampia, että tapahtuvat kotikentällä. Helpompi olisi mennä paikallekkin, jos jokin päivästä toiseen toistuva olisi menossa ( ja olisi vieläpä kohtuu lähellä ). Ja kun ei tarvitse kuin kotimaisella kielellä sitten niistä lukea taikka kuunnella.
Olisikohan Suomella edes varaa lennättää noinkaan monta konetta samalla kertaa?..C-muodostelma kuullostaisi myös kovin oudolta. Ufolyhtyjä jos olisivat olleet, niin havaintoaika kuullostaa taasen lyhyenlaiselta. Ehkä tuokin vielä selviää, jos ei ole sitä jo tehnytkin. Videokuva olisi ollut tervetullut myöskin, jotain olisi sellaisestakin voinut päätellä, mutta sellaista kun ei ole saatavilla, niin ei sen perään kannata myöskään itkeskellä :'(, vaan säästää ne kyyneleet esim. ilon hetkiä varten taikka kunnon nyyhkyleffaan :).
Ulkolaisista voisi tuon lampaanteurastuksen mainita, kovin vaikuttaisi asia tapetilla siellä olevan. Videoitua ovat myöskin niitä ufoja saaneet, Varaktorin aloitukseen ovat myös laitettu katsottavaksi tänään ainakin. Jos ufot jostain syystä teurastaisi, tai voisi sitä kait sievistää sanomalla tutkivat jotain tuollaisin kohtalokkain seurauksin, niin ei se ihmistenkään elo ehkä kovin huoletonta seuduilla enää ole. Kuinka suuresti poikkeamme lampaista ulkopuolisten silmin ( jos heiltä ne edes löytyvät ) katsottuna loppujen lopuksi?
Loppu mainittiin jo, joten tähän on nyt sitten hyvä lopetella tältä erää.- seepia53
Käpymäki kirjoitti:
Kotimaiset havainnot ovat kyllä siinä mielessä ulkolaisia kiinnostavampia, että tapahtuvat kotikentällä. Helpompi olisi mennä paikallekkin, jos jokin päivästä toiseen toistuva olisi menossa ( ja olisi vieläpä kohtuu lähellä ). Ja kun ei tarvitse kuin kotimaisella kielellä sitten niistä lukea taikka kuunnella.
Olisikohan Suomella edes varaa lennättää noinkaan monta konetta samalla kertaa?..C-muodostelma kuullostaisi myös kovin oudolta. Ufolyhtyjä jos olisivat olleet, niin havaintoaika kuullostaa taasen lyhyenlaiselta. Ehkä tuokin vielä selviää, jos ei ole sitä jo tehnytkin. Videokuva olisi ollut tervetullut myöskin, jotain olisi sellaisestakin voinut päätellä, mutta sellaista kun ei ole saatavilla, niin ei sen perään kannata myöskään itkeskellä :'(, vaan säästää ne kyyneleet esim. ilon hetkiä varten taikka kunnon nyyhkyleffaan :).
Ulkolaisista voisi tuon lampaanteurastuksen mainita, kovin vaikuttaisi asia tapetilla siellä olevan. Videoitua ovat myöskin niitä ufoja saaneet, Varaktorin aloitukseen ovat myös laitettu katsottavaksi tänään ainakin. Jos ufot jostain syystä teurastaisi, tai voisi sitä kait sievistää sanomalla tutkivat jotain tuollaisin kohtalokkain seurauksin, niin ei se ihmistenkään elo ehkä kovin huoletonta seuduilla enää ole. Kuinka suuresti poikkeamme lampaista ulkopuolisten silmin ( jos heiltä ne edes löytyvät ) katsottuna loppujen lopuksi?
Loppu mainittiin jo, joten tähän on nyt sitten hyvä lopetella tältä erää.Nytpä sitä on kotimaastakin monenlaista havaintoa tehty,tiedä sitten noista mikä on totta ja mikä tarua.Hämeenkyrön session kaveriksi tullut Tampereen samansuuntainen ilmiö tukee mielestäni muuta kuin lentokone vaihtoehtoa.Olihan tuo jokseenkin samaan aikaan tapahtunut.
Kyllä näistä havainnoista voidaan valolyhdyt sulkea pois.Mutta en osaa sanoa mitä nuo valopallot sitten ovat.Joo videokuva oikein kuvattuna olisi hyvä todiste.Mutta kuten monesti on todettu niin se kamera on aina jossain muualla kuin sitä tarvittais.
Noista eläimien silpomisista minulla sellainen mielipide että kyllä ne on ihan ihmisten tekemiä rikoksia eläimiä kohtaan.On niin monenlaista syytä havaittavissa tälläisten eläinrääkkäysten tekemiseksi.Normaalin teurastuksen hyväksyn,jossa eläin tainnutetaan nopeasti.Niin ja mistäpä näitä silpomisia tietää onko eläin tainnutettu ennen sitä, toivottavasti.
Kone on jökkinyt koko illan,ollut kuin etana.En usko että olis virus iskenyt ei ainakaan Avast ole varoittanut.Näyttää olevan yli 40 000 käyttäjää syy löytynee siitä.Tällästa sitten tällä kertaa.:) seepia53 kirjoitti:
Nytpä sitä on kotimaastakin monenlaista havaintoa tehty,tiedä sitten noista mikä on totta ja mikä tarua.Hämeenkyrön session kaveriksi tullut Tampereen samansuuntainen ilmiö tukee mielestäni muuta kuin lentokone vaihtoehtoa.Olihan tuo jokseenkin samaan aikaan tapahtunut.
Kyllä näistä havainnoista voidaan valolyhdyt sulkea pois.Mutta en osaa sanoa mitä nuo valopallot sitten ovat.Joo videokuva oikein kuvattuna olisi hyvä todiste.Mutta kuten monesti on todettu niin se kamera on aina jossain muualla kuin sitä tarvittais.
Noista eläimien silpomisista minulla sellainen mielipide että kyllä ne on ihan ihmisten tekemiä rikoksia eläimiä kohtaan.On niin monenlaista syytä havaittavissa tälläisten eläinrääkkäysten tekemiseksi.Normaalin teurastuksen hyväksyn,jossa eläin tainnutetaan nopeasti.Niin ja mistäpä näitä silpomisia tietää onko eläin tainnutettu ennen sitä, toivottavasti.
Kone on jökkinyt koko illan,ollut kuin etana.En usko että olis virus iskenyt ei ainakaan Avast ole varoittanut.Näyttää olevan yli 40 000 käyttäjää syy löytynee siitä.Tällästa sitten tällä kertaa.:)Näkyisipä se samainen ryhmä nyt uudelleen, kun lentokieltokin on vielä voimassa. Tipahtaisi lentokoneselitykseltä ainakin siivet samantien pois ja mahalasku seurauksena olisi tuolloin, ilman minkäänlaisia henkilövahinkoja siitä kuitenkin selvittäis.
Suomalaiset ovat ( ainakin ennen olleet ) rehellisiä ja maailmallakin tästä piirteestä tunnettuja, joten voinee olettaa että suurin osa kerrotuista havainnoista on sitten myöskin sitä rehellistä kerrontaa. Joskus voi höylätystäkin lankusta saada tikun sormeensa, mutta sen saa aina pois. Hetkellinen pipi, mutta sitten mennään taasen entiseen malliin.
Eläinrääkkääjille lätkäistään aivan liian pienet tuomiot, hyvä kun ei tukkaa silitetä ja kehoiteta tulevaisuudessa käyttäytymään hieman toisin. Inhimillisyys on kovin kaukana, siis siitä mitä inhimillisyydellä tarkoitetaan positiivisessa mielessä, jokin aivoissa vinksallaan on sellaisilla jotka puolustuskyvyttömiäkin eläimiä rääkkää, ihan vain huvikseen.
Kiire, rahansäästö ja piittaamattomuus tuo myöskin turhaa kärsimystä teuraseläimille, 20 - 30 vuotta on arviotu kuluvaksi vielä siihen kunnes "putkessa" kasvatettua lihaa saa kaupan hyllystä ostettua. Tervettä kehitystähän se on. Onneksi jo nytkin löytyy sille perinteiselle lihalle hyviä ja maittavia vaihtoehtoja.
Silpomistapauksista on tullut luettua aika paljonkin, ja se että ihmiset olisivat kaikkien tapauksien takana ei oikein istu monien tapausten outojen piirteiden takia. Toki niistä on spekuloitu siten että armeija asialla uuden tekniikan voimin, rahaa riittää ainakin mitä mystisimmiltä vaikuttaviin operaatioihin.
Sitten taasen toisia osoitettaessa sormella, mitä tiedämme siitä mikä heidän pääkopissaan liikkuu ja mikä värjää sielunmaisemiaan. Eläimet saattavat heidän silmissään olla niin alkeellisia olentoja, etteivät juurikaan kasveista eroa. Voidaanko heidät tuomita raakalaisuudesta, kun itse emme juurikaan heistä eroa tavassa kohdella muita luontokappaleita. Tarkoitan sitä että hyvä ja paha on se miksi itse ne tulkitsemme, ja jokaisella ihmiselläkin tulkinta vaihtelee. Koiraa pataan porisemaan, aivan kauheaa täällä ( suurimalle osalle ainakin ), herkkua toisaalla ( suurimalle osalle ainakin ).
Vähän synkkäsävyinen viesti, johtunee tuosta säästä ulkona vallitsevasta. Mutta kaikesta on silti hyvä keskustella, ei roskat talosta katoa maton alle piilottamalla :).
Vieläkin hidastelua 24:jällä ruuhkan mukana, mutta on kyllä parannusta tapahtunut menneeseen, silloin meni välillä totaallisesti jumiin.- seepia53
Käpymäki kirjoitti:
Näkyisipä se samainen ryhmä nyt uudelleen, kun lentokieltokin on vielä voimassa. Tipahtaisi lentokoneselitykseltä ainakin siivet samantien pois ja mahalasku seurauksena olisi tuolloin, ilman minkäänlaisia henkilövahinkoja siitä kuitenkin selvittäis.
Suomalaiset ovat ( ainakin ennen olleet ) rehellisiä ja maailmallakin tästä piirteestä tunnettuja, joten voinee olettaa että suurin osa kerrotuista havainnoista on sitten myöskin sitä rehellistä kerrontaa. Joskus voi höylätystäkin lankusta saada tikun sormeensa, mutta sen saa aina pois. Hetkellinen pipi, mutta sitten mennään taasen entiseen malliin.
Eläinrääkkääjille lätkäistään aivan liian pienet tuomiot, hyvä kun ei tukkaa silitetä ja kehoiteta tulevaisuudessa käyttäytymään hieman toisin. Inhimillisyys on kovin kaukana, siis siitä mitä inhimillisyydellä tarkoitetaan positiivisessa mielessä, jokin aivoissa vinksallaan on sellaisilla jotka puolustuskyvyttömiäkin eläimiä rääkkää, ihan vain huvikseen.
Kiire, rahansäästö ja piittaamattomuus tuo myöskin turhaa kärsimystä teuraseläimille, 20 - 30 vuotta on arviotu kuluvaksi vielä siihen kunnes "putkessa" kasvatettua lihaa saa kaupan hyllystä ostettua. Tervettä kehitystähän se on. Onneksi jo nytkin löytyy sille perinteiselle lihalle hyviä ja maittavia vaihtoehtoja.
Silpomistapauksista on tullut luettua aika paljonkin, ja se että ihmiset olisivat kaikkien tapauksien takana ei oikein istu monien tapausten outojen piirteiden takia. Toki niistä on spekuloitu siten että armeija asialla uuden tekniikan voimin, rahaa riittää ainakin mitä mystisimmiltä vaikuttaviin operaatioihin.
Sitten taasen toisia osoitettaessa sormella, mitä tiedämme siitä mikä heidän pääkopissaan liikkuu ja mikä värjää sielunmaisemiaan. Eläimet saattavat heidän silmissään olla niin alkeellisia olentoja, etteivät juurikaan kasveista eroa. Voidaanko heidät tuomita raakalaisuudesta, kun itse emme juurikaan heistä eroa tavassa kohdella muita luontokappaleita. Tarkoitan sitä että hyvä ja paha on se miksi itse ne tulkitsemme, ja jokaisella ihmiselläkin tulkinta vaihtelee. Koiraa pataan porisemaan, aivan kauheaa täällä ( suurimalle osalle ainakin ), herkkua toisaalla ( suurimalle osalle ainakin ).
Vähän synkkäsävyinen viesti, johtunee tuosta säästä ulkona vallitsevasta. Mutta kaikesta on silti hyvä keskustella, ei roskat talosta katoa maton alle piilottamalla :).
Vieläkin hidastelua 24:jällä ruuhkan mukana, mutta on kyllä parannusta tapahtunut menneeseen, silloin meni välillä totaallisesti jumiin.Eipä ole kuulunut mitään ihmeellistä ilmailun saralta,koneet vaan pysyttelevät tiukasti maankamaralla.Ovat näköjään melko allerkisia tuolle tuhkalle.Kuinkahan nämä mäntämoottori koneet sitten pärjää ja koskeekohan lentokielto myös niitä,en ole asiasta mitään kuullut.
Sää pysyttelee sateisena jopa lunta on satanut,niin että maa on valkoisena.Niin johan vappu on lähestymässä ja säähän on silloin ollut usein räntäsateinen.Tämä päivä on vissiin se kylmin ja siitä sitten lämpöisempään suuntaan ollaan menossa.
On ikäviä uutisia nuo karjansilpomis uutiset, noita tarvitteis tulla mutta minkäs teet.En näihin asiohin ota enempää kantaa kun en ole perehtynyt niin.Voihan se kumminkin niin olla että kun piikki on auki niin siihen on sitten helppo tökätä kaikki mahdolliset eläimiin liittyvät veriteot.Yök...
Mitähän nämä humikset sitten todella syövät.Syövätko kenties kasveja vai popsivatko jotain pillereitä.Jotkut saattavat jopa lihaakin suuhunsa laittaa ja on varmaan niitäkin jotka elävät pyhästähenkestä.Ilmesesti joka sortin seurakuntaa löytyy heistä kuten meistä ihmisistäkin joiden tapoihin kuuluu myös juominen.Huh...:)
Rauhallista lauantai iltaa!! seepia53 kirjoitti:
Eipä ole kuulunut mitään ihmeellistä ilmailun saralta,koneet vaan pysyttelevät tiukasti maankamaralla.Ovat näköjään melko allerkisia tuolle tuhkalle.Kuinkahan nämä mäntämoottori koneet sitten pärjää ja koskeekohan lentokielto myös niitä,en ole asiasta mitään kuullut.
Sää pysyttelee sateisena jopa lunta on satanut,niin että maa on valkoisena.Niin johan vappu on lähestymässä ja säähän on silloin ollut usein räntäsateinen.Tämä päivä on vissiin se kylmin ja siitä sitten lämpöisempään suuntaan ollaan menossa.
On ikäviä uutisia nuo karjansilpomis uutiset, noita tarvitteis tulla mutta minkäs teet.En näihin asiohin ota enempää kantaa kun en ole perehtynyt niin.Voihan se kumminkin niin olla että kun piikki on auki niin siihen on sitten helppo tökätä kaikki mahdolliset eläimiin liittyvät veriteot.Yök...
Mitähän nämä humikset sitten todella syövät.Syövätko kenties kasveja vai popsivatko jotain pillereitä.Jotkut saattavat jopa lihaakin suuhunsa laittaa ja on varmaan niitäkin jotka elävät pyhästähenkestä.Ilmesesti joka sortin seurakuntaa löytyy heistä kuten meistä ihmisistäkin joiden tapoihin kuuluu myös juominen.Huh...:)
Rauhallista lauantai iltaa!!Koelentoja ovat sitten tehneet, ja ilmassa myöskin pysyneet, koneet tarkastettuina, ja todettu täysin ehjinä pysyneen. Kyllähän tuo kielto vissiinkin tiputtaa kannattavuuden rajoilla keikkuneet yhtiöt lopullisesti pois bisneksestä. Ainahan uuden saa silti pistettyä pystyyn konkankin jälkeen, sama kaarti toimijoina nimiin vain muiden pistetään. Metsäalalla, vaikka nappikauppaa onkin yleisesti ottaen lentoliikennettä harjoittaviin yhtiöhin, niin sieltä tiedän henkilöitä jotka ovat surutta antaneet firmojensa mennä konkkaan ja seuraavana vuotena taas uutta ovat kuitenkin pyörittämässä. Sairasta touhua, mutta minkäs sellaiselle sitten voi.
Eilenkin tuli ulkosalla tovi vietettyä, kun aurinkokin suvaitsi pilvettömältä taivaalta paistaa. Eipä sieltä vanoja ollut nähtävissä, ja kaikki taivaalliset jyrinätkin oli tipotiessään. Aika jännää sekin tavallaan oli, sillä aika jo kaukan sitten mennyt palannut on nyt sitten muutamaksi päiväksi. Illalla ei tullut taivasta sitten pihalta käsin ollenkaan tarkkailtua, kun oli pilvistä ja maakin joksikin aikaa valkoiseksi värjäytyi.
Niin, tuskin alieneiden suut mistään tuohesta tehtyjä ovat. Se, että pitkät avaruusmatkat olisivat kehojaan yksistään muokanneet esim. johonkin imupilli suuntaan, niin siihen en oikein jaksa uskoa, vaan se suu, sun muut piirteet ovat ihan sieltä planeettojensa pinnoilta peräisin. Siellä elämiseen sopeutumisesta siis. Stereotyppi alieni..pitkät sormet johtuu näppäimistöjen ja kaiken maailman napukoiden naputtelusta, pitkä olisi tuolloin sellaisen vaiheen kesto, huomattavasti pidempi kuin mitä meidän tulee olemaan, pointsit siis ihmisille nopeammasta kehityksestä.
Napputtelin jo pitkät pätkät silmistä, suurista päistä ja hennoista kehoista, mutta päätinkin ne poistaa, koska lautasten ääreltä tuli ajauduttua turhankin kauas pois, toki ympyrä olisi lopulta sulkeutunut, mutta matkasta oli tulossa turhan pitkä.
Sen Ruotsissa kokemamme jälkeen tulikin luettua tapauksesta jossa joku kertoi tarjonneensa lättyjä näillle vierilijoileen, ja hyvin olivat maittaneet. Tuolloin vitsailtiinkin, että nehän ne niitä veti puoleensa meidänkin tapauksessa, mutta muistaakseni se lukemamme juttu oltaisiin myöhäisemmässä vaiheessa keksityksi tuomittu, ellen nyt aivan väärin muista. Muistista muuten, aika varhain niitä rupeaa kertymään, itse muistan joitain tapahtumia jotka tuli 2-3 kuisena koettua. Yleistä rajatiedosta osastoon kirjoitin, ja sain siellä jonkun jopa repeämään, olihan se traumaattinen kokemus :D, toivottavasti sen joskus vielä unhoitan.
Taas mentiin...Niin, luultavasti kirjo on kovin laaja sen suhteen mitä ravinnokseen käyttävät, ja kenties jotkut käyvät täällä pelkästään jonkin löytämänsä herkun takia, valmistamamme taikka sellaisenaan löytyvän. Klingonit ( Star Trek ) kuvaillaan ainakin väkevääkin kulauttelevina. Chech'tluth on jonkin juomingin nimi ja Klingon Bloodwine olisi tuplasti Maan viskiä vahvempaa. Onhan monet elukatkin alkoholin perään, käyvät ihan vasiten varastelemassa juomisia. Tuossapa tuota taasen tuli, ja tuntuu siltä että nyt tulisi syydettyä tekstiä ihan tolkuttomasti, eli nyt on jo syytä nykäistä jarru päälle :).- seepia53
Käpymäki kirjoitti:
Koelentoja ovat sitten tehneet, ja ilmassa myöskin pysyneet, koneet tarkastettuina, ja todettu täysin ehjinä pysyneen. Kyllähän tuo kielto vissiinkin tiputtaa kannattavuuden rajoilla keikkuneet yhtiöt lopullisesti pois bisneksestä. Ainahan uuden saa silti pistettyä pystyyn konkankin jälkeen, sama kaarti toimijoina nimiin vain muiden pistetään. Metsäalalla, vaikka nappikauppaa onkin yleisesti ottaen lentoliikennettä harjoittaviin yhtiöhin, niin sieltä tiedän henkilöitä jotka ovat surutta antaneet firmojensa mennä konkkaan ja seuraavana vuotena taas uutta ovat kuitenkin pyörittämässä. Sairasta touhua, mutta minkäs sellaiselle sitten voi.
Eilenkin tuli ulkosalla tovi vietettyä, kun aurinkokin suvaitsi pilvettömältä taivaalta paistaa. Eipä sieltä vanoja ollut nähtävissä, ja kaikki taivaalliset jyrinätkin oli tipotiessään. Aika jännää sekin tavallaan oli, sillä aika jo kaukan sitten mennyt palannut on nyt sitten muutamaksi päiväksi. Illalla ei tullut taivasta sitten pihalta käsin ollenkaan tarkkailtua, kun oli pilvistä ja maakin joksikin aikaa valkoiseksi värjäytyi.
Niin, tuskin alieneiden suut mistään tuohesta tehtyjä ovat. Se, että pitkät avaruusmatkat olisivat kehojaan yksistään muokanneet esim. johonkin imupilli suuntaan, niin siihen en oikein jaksa uskoa, vaan se suu, sun muut piirteet ovat ihan sieltä planeettojensa pinnoilta peräisin. Siellä elämiseen sopeutumisesta siis. Stereotyppi alieni..pitkät sormet johtuu näppäimistöjen ja kaiken maailman napukoiden naputtelusta, pitkä olisi tuolloin sellaisen vaiheen kesto, huomattavasti pidempi kuin mitä meidän tulee olemaan, pointsit siis ihmisille nopeammasta kehityksestä.
Napputtelin jo pitkät pätkät silmistä, suurista päistä ja hennoista kehoista, mutta päätinkin ne poistaa, koska lautasten ääreltä tuli ajauduttua turhankin kauas pois, toki ympyrä olisi lopulta sulkeutunut, mutta matkasta oli tulossa turhan pitkä.
Sen Ruotsissa kokemamme jälkeen tulikin luettua tapauksesta jossa joku kertoi tarjonneensa lättyjä näillle vierilijoileen, ja hyvin olivat maittaneet. Tuolloin vitsailtiinkin, että nehän ne niitä veti puoleensa meidänkin tapauksessa, mutta muistaakseni se lukemamme juttu oltaisiin myöhäisemmässä vaiheessa keksityksi tuomittu, ellen nyt aivan väärin muista. Muistista muuten, aika varhain niitä rupeaa kertymään, itse muistan joitain tapahtumia jotka tuli 2-3 kuisena koettua. Yleistä rajatiedosta osastoon kirjoitin, ja sain siellä jonkun jopa repeämään, olihan se traumaattinen kokemus :D, toivottavasti sen joskus vielä unhoitan.
Taas mentiin...Niin, luultavasti kirjo on kovin laaja sen suhteen mitä ravinnokseen käyttävät, ja kenties jotkut käyvät täällä pelkästään jonkin löytämänsä herkun takia, valmistamamme taikka sellaisenaan löytyvän. Klingonit ( Star Trek ) kuvaillaan ainakin väkevääkin kulauttelevina. Chech'tluth on jonkin juomingin nimi ja Klingon Bloodwine olisi tuplasti Maan viskiä vahvempaa. Onhan monet elukatkin alkoholin perään, käyvät ihan vasiten varastelemassa juomisia. Tuossapa tuota taasen tuli, ja tuntuu siltä että nyt tulisi syydettyä tekstiä ihan tolkuttomasti, eli nyt on jo syytä nykäistä jarru päälle :).laittaa vaan linkki.En itsekkään tiedä varmaa totuutta.Mutta vilkaise jos kiinnostaa:http://keskustelu.suomi24.fi/node/8919981#comment-43692703
- seepia53
seepia53 kirjoitti:
laittaa vaan linkki.En itsekkään tiedä varmaa totuutta.Mutta vilkaise jos kiinnostaa:http://keskustelu.suomi24.fi/node/8919981#comment-43692703
seepia53 kirjoitti:
Linkki vie vain alkuun...mahtoikohan tarkoitus olla ohjastaa 08:41 viestiisi ?, sen ja sitä seuraavat kuitenkin luin. Puntaroin sitä kommentoisinko jotain sinne vaiko tänne..
Erikoinen iltahan siitä muodostui, ehkä peräti sellainen ikimuistettava. Jos olisit kotiin ensiksi kerinnyt ja maate sitten myöskin laittanut ennen kuin mies vaalekutrinen olisi luoksesi tullut, niin unihalvauksen piikkiin olisi sen sitten voinut vaikka laittaa. Tuolloinhan sitä on ympäristöstään hyvinkin tietoinen, mutta evääkään ei saa liikautettua, ja oma huutokin hukkuu matkalle ja monet ovat kertoneet nähneesä mitä erilaisempia olentoja myöskin. Monet ufosieppaukset selittyy kyllä unihalvauksella, muttei suinkaan kaikki.
Tämä kun tosiaankin tapahtui kuvaamasi laisessa tilanteessa, niin syytä olisi tuolloin kyllä muualta haettava. Alkoholin piikkiin...ja-aa, enpä ole ainakaan kuullut noin toisille käyneen illan viettäjäisissä. Kuullostaa pikemminkin "tavanomaiselle" ufojutulle...lamaantuminen ja telepaattinen kommunikointi, kuten myös tämän vieraan hyväntahtoinen olemus. Ehkä joskus selviää tuokin mysteeri, nyt se auttamatta sellaiseksi jää, sillä varmuudella ei voi sanoa mistä todella oli kyse.- seepia53
Käpymäki kirjoitti:
Linkki vie vain alkuun...mahtoikohan tarkoitus olla ohjastaa 08:41 viestiisi ?, sen ja sitä seuraavat kuitenkin luin. Puntaroin sitä kommentoisinko jotain sinne vaiko tänne..
Erikoinen iltahan siitä muodostui, ehkä peräti sellainen ikimuistettava. Jos olisit kotiin ensiksi kerinnyt ja maate sitten myöskin laittanut ennen kuin mies vaalekutrinen olisi luoksesi tullut, niin unihalvauksen piikkiin olisi sen sitten voinut vaikka laittaa. Tuolloinhan sitä on ympäristöstään hyvinkin tietoinen, mutta evääkään ei saa liikautettua, ja oma huutokin hukkuu matkalle ja monet ovat kertoneet nähneesä mitä erilaisempia olentoja myöskin. Monet ufosieppaukset selittyy kyllä unihalvauksella, muttei suinkaan kaikki.
Tämä kun tosiaankin tapahtui kuvaamasi laisessa tilanteessa, niin syytä olisi tuolloin kyllä muualta haettava. Alkoholin piikkiin...ja-aa, enpä ole ainakaan kuullut noin toisille käyneen illan viettäjäisissä. Kuullostaa pikemminkin "tavanomaiselle" ufojutulle...lamaantuminen ja telepaattinen kommunikointi, kuten myös tämän vieraan hyväntahtoinen olemus. Ehkä joskus selviää tuokin mysteeri, nyt se auttamatta sellaiseksi jää, sillä varmuudella ei voi sanoa mistä todella oli kyse.Omalla koneellani se aukesi kokonaan tuosta laittamastani linkistä,jokin häikkä siinä sitten lienee.Pääasia että sait sen jutun luettua.Ei haittaa sinne tai tännekö kommentoit,tänne sitten kumminkin.Aika nopeasti tuo tapaus alkaa mielestä haihtua,ehkä parempi niin en tuota osannut tuohon paikkaan odottaa.
Todelta se tuntui silloin ja sitä se on vieläkin.Aivan kuten kerroin en tuona aikana voinut ulkopuolisten kanssa keskustella.Tilanne oli kuitenkin nopeasti ohi kun se kesti arviolta 15-20 sekuntia.Tarkkaa aikaa on mahdoton arvioida.Kaikki on mahdollista, kontakti ihmisten keskellä muiden sitä huomaamatta.
Kyllä se itsellekin mysteeriksi jää ehkä parempi niin.Oon kumminkin saanut oppia elämän kiemuroista,kaikkihan ei olekaan sitä miltä näyttää.
Tämä vielä tästä:) seepia53 kirjoitti:
Omalla koneellani se aukesi kokonaan tuosta laittamastani linkistä,jokin häikkä siinä sitten lienee.Pääasia että sait sen jutun luettua.Ei haittaa sinne tai tännekö kommentoit,tänne sitten kumminkin.Aika nopeasti tuo tapaus alkaa mielestä haihtua,ehkä parempi niin en tuota osannut tuohon paikkaan odottaa.
Todelta se tuntui silloin ja sitä se on vieläkin.Aivan kuten kerroin en tuona aikana voinut ulkopuolisten kanssa keskustella.Tilanne oli kuitenkin nopeasti ohi kun se kesti arviolta 15-20 sekuntia.Tarkkaa aikaa on mahdoton arvioida.Kaikki on mahdollista, kontakti ihmisten keskellä muiden sitä huomaamatta.
Kyllä se itsellekin mysteeriksi jää ehkä parempi niin.Oon kumminkin saanut oppia elämän kiemuroista,kaikkihan ei olekaan sitä miltä näyttää.
Tämä vielä tästä:)Askel askeleelta, kaikkea ei kerralla sulateltavaksi käy laittaminen. Niin, tähän elämän taipaleen varrelle monta yllätystä mahtuu, joitain niistä voi mysteereiksi nimittää, ja jotkut niistä niiksi myös jää...kunnes seuraavaan vaiheeseen siirrytään, potkaistaan tyhjää toisin sanoen. Ainakin jotkut meinaa, että tuolloin monet salaisuudet aukeaa. En kyllä millään tavalla kiirehdi ottaakseni selvää pitääkö sellainen paikkaansa, vaan mahdollisimman kauan aion täällä sinnitellä.
Kun tuo google maps tuolla aiheena on, niin päätimpä sitten katsoa miltä tämä paikka näyttää. Sivusilmällä sen auton kuvaavan näin, mutten silloin kyllä osannut sitä tuohon mapsiin yhdistää. Hallin ovet ovat levällään ja yhtä autoa ollaan Tepan kanssa juuri siellä siirtämässä. Eipä näkynyt ufoja tallentuneen, linssiheijastuksia kylläkin.
Mutta esim. paikka johonka ufo on kerran laskeutunut näkyy kyllä aika hyvin, ja samaten pääsee "seisomaan" samaan kohtaan kuin missä olen itsekkin seisonut ja katsellut upean ufon menoa, sillä hiekanhakureissulla (hiekoituslaatikkokin erottuu hyvin selkeänä), sillä erolla ettei sitä ufoa kyllä näe...aika jännää sinänsä. Tuotahan voisi hyvinkin hyödyntää jopa ufotukimuksissa.
Tänäänhän oli taasen oikein mukavan aurinkoinen päivä, mitä nyt vähän vilpoisesti puhalteli välillä, muuten kyllä aika mainio :)- seepia53
Käpymäki kirjoitti:
Askel askeleelta, kaikkea ei kerralla sulateltavaksi käy laittaminen. Niin, tähän elämän taipaleen varrelle monta yllätystä mahtuu, joitain niistä voi mysteereiksi nimittää, ja jotkut niistä niiksi myös jää...kunnes seuraavaan vaiheeseen siirrytään, potkaistaan tyhjää toisin sanoen. Ainakin jotkut meinaa, että tuolloin monet salaisuudet aukeaa. En kyllä millään tavalla kiirehdi ottaakseni selvää pitääkö sellainen paikkaansa, vaan mahdollisimman kauan aion täällä sinnitellä.
Kun tuo google maps tuolla aiheena on, niin päätimpä sitten katsoa miltä tämä paikka näyttää. Sivusilmällä sen auton kuvaavan näin, mutten silloin kyllä osannut sitä tuohon mapsiin yhdistää. Hallin ovet ovat levällään ja yhtä autoa ollaan Tepan kanssa juuri siellä siirtämässä. Eipä näkynyt ufoja tallentuneen, linssiheijastuksia kylläkin.
Mutta esim. paikka johonka ufo on kerran laskeutunut näkyy kyllä aika hyvin, ja samaten pääsee "seisomaan" samaan kohtaan kuin missä olen itsekkin seisonut ja katsellut upean ufon menoa, sillä hiekanhakureissulla (hiekoituslaatikkokin erottuu hyvin selkeänä), sillä erolla ettei sitä ufoa kyllä näe...aika jännää sinänsä. Tuotahan voisi hyvinkin hyödyntää jopa ufotukimuksissa.
Tänäänhän oli taasen oikein mukavan aurinkoinen päivä, mitä nyt vähän vilpoisesti puhalteli välillä, muuten kyllä aika mainio :)Päivä kerrallaan on ihmisen kuljettava taivaltaan, ihan vaikka runoseksi kävisi.Ja sen viimeisen päivän koittaessa toivottavasti kaikki salaisuudet aukeaa.Jokainen toki toivoo pitkää ikää niin myös minäkin.Ja oudot tapahtumat pysyköön siinä omassa lokerossaan, kaipa niilläkin tässä eämässä on oma tarkoitus.Josta en vielä ole tietoinen ehkä sitten joskus.
Google maps on mielenkiintoinen ohjelma,olen sen myös omalle koneelleni laittanut ja myös löytänyt kiintoisia kohteita vihjeiden perusteella.Ufo Koirakoskella on yksi niistä ,onko sitten tarkoituksella sinne väsätty vai sattumuksen kautta kuviin osunut niin tiedäppä häntä.Paikka löytyy Sonkajärveltä koirakosken sillalta kirkkaan keltaiseen taloon päin katsottuna.Niin talon yläpuolelle katsottaessa samalla siirtyen taloon päin.Katsoppa myös Sutin arkiston kuvaa 226 jos siitä jotain zoomilla näkyisi,muutakin kuin havunneulasia.heh.Kyllä myös oma taloni näkyy noissa kuvissa mutta haluan pysyä anonyyminä kuten myös sinäkin joten osoitetta en voi kertoa, ehkä sitten joskus.
Aurinkoista ja tuulista on ilmanala ollut,toivottavasti vapuksi sitten lämpenee.Toivossa on hyvä elää sanoi.......ja niin edll:) seepia53 kirjoitti:
Päivä kerrallaan on ihmisen kuljettava taivaltaan, ihan vaikka runoseksi kävisi.Ja sen viimeisen päivän koittaessa toivottavasti kaikki salaisuudet aukeaa.Jokainen toki toivoo pitkää ikää niin myös minäkin.Ja oudot tapahtumat pysyköön siinä omassa lokerossaan, kaipa niilläkin tässä eämässä on oma tarkoitus.Josta en vielä ole tietoinen ehkä sitten joskus.
Google maps on mielenkiintoinen ohjelma,olen sen myös omalle koneelleni laittanut ja myös löytänyt kiintoisia kohteita vihjeiden perusteella.Ufo Koirakoskella on yksi niistä ,onko sitten tarkoituksella sinne väsätty vai sattumuksen kautta kuviin osunut niin tiedäppä häntä.Paikka löytyy Sonkajärveltä koirakosken sillalta kirkkaan keltaiseen taloon päin katsottuna.Niin talon yläpuolelle katsottaessa samalla siirtyen taloon päin.Katsoppa myös Sutin arkiston kuvaa 226 jos siitä jotain zoomilla näkyisi,muutakin kuin havunneulasia.heh.Kyllä myös oma taloni näkyy noissa kuvissa mutta haluan pysyä anonyyminä kuten myös sinäkin joten osoitetta en voi kertoa, ehkä sitten joskus.
Aurinkoista ja tuulista on ilmanala ollut,toivottavasti vapuksi sitten lämpenee.Toivossa on hyvä elää sanoi.......ja niin edll:)Runopursu se kukkaan puhkeaa näin kevään koittaessa :). Saa nähdä milloin läpimurto huomattavaan elämän pitkittämiseen koetaan, naurulla pitää toistaiseksi pärjätä, mutta vaikka läpimurto joskus tapahtuisikin, niin naurua ei pidä silti tietystikkään hyljätä, sillä miksi muutoin edes elettäis, ja vatsalihaksetkin samalla vähän treenautuu.
Anonyymius karisi aika aikaisessa vaiheessa, kun omilla nimillämme Tepan kanssa Uforaporttikirjassakin esiinnyttiin. Aikaa olisi suonut enemmän olleen, jotta havainnoista perusteellisemmin olisi siihen sitten myöskin tullut, nyt kirjautuivat valitettavasti aika vailinaisena siihen. Eri foorumeilla ollaan sitten niiden puutteita paikkailtu.
Ei siinä kauan harkittu sitä saako oikeita nimiämme käyttää vaiko ei, sillä asia oli sinänsä niin päivänselvä. Aidot havainnot ja osittain myöskin siitä syystä että rohkaisevina esimerkkeinä toisille pyrittiin myös olemaan.
1050 Havumäentie tuolloin ollaan lähellä sitä hiekka-astiaa ja näin olleen aika tarkasti yhdellä ufohavaintopaikalla. Tietä eteen päin kulkemalla, joen yli vähän matkaa mentäessä niin "moikkaamaan" jo pääsee, se punainen talo hieman piilossa oleva.
226:sta olen jo kommentoinutkin jossain viestissä. Neulaseksi en sitä oikein mieltänyt, sillä kontrastilla pelaaminen toi mieluumminkin hyönteisen siipineen kaikkineen mieleen, hyvin heikosti erottuvina kylläkin. Tarkemalla näytölllä saattaisi ehkä saada paremminkin tolkkua. Hyvin vaikea on tuosta mitään varmaksi sanoa, ehkä se on se neulanen taikka sitten ei. Kuvan maisema on kuitenkin upea, kaunis on tämä Suomen maa.
Taas passaa ulkona käyskennellä, ei tule räntää niskaan ja tuulikaan ei pahemmin tuiverra, vaan vallitseva sää on oikein mukavan keväinen, ulos siis olisi nyt mentävä luontoa heräävää tarkkailemaan, illalla ehkä taivastakin ( renkaankin vuoksi :D ).- xxx II
Käpymäki kirjoitti:
Koelentoja ovat sitten tehneet, ja ilmassa myöskin pysyneet, koneet tarkastettuina, ja todettu täysin ehjinä pysyneen. Kyllähän tuo kielto vissiinkin tiputtaa kannattavuuden rajoilla keikkuneet yhtiöt lopullisesti pois bisneksestä. Ainahan uuden saa silti pistettyä pystyyn konkankin jälkeen, sama kaarti toimijoina nimiin vain muiden pistetään. Metsäalalla, vaikka nappikauppaa onkin yleisesti ottaen lentoliikennettä harjoittaviin yhtiöhin, niin sieltä tiedän henkilöitä jotka ovat surutta antaneet firmojensa mennä konkkaan ja seuraavana vuotena taas uutta ovat kuitenkin pyörittämässä. Sairasta touhua, mutta minkäs sellaiselle sitten voi.
Eilenkin tuli ulkosalla tovi vietettyä, kun aurinkokin suvaitsi pilvettömältä taivaalta paistaa. Eipä sieltä vanoja ollut nähtävissä, ja kaikki taivaalliset jyrinätkin oli tipotiessään. Aika jännää sekin tavallaan oli, sillä aika jo kaukan sitten mennyt palannut on nyt sitten muutamaksi päiväksi. Illalla ei tullut taivasta sitten pihalta käsin ollenkaan tarkkailtua, kun oli pilvistä ja maakin joksikin aikaa valkoiseksi värjäytyi.
Niin, tuskin alieneiden suut mistään tuohesta tehtyjä ovat. Se, että pitkät avaruusmatkat olisivat kehojaan yksistään muokanneet esim. johonkin imupilli suuntaan, niin siihen en oikein jaksa uskoa, vaan se suu, sun muut piirteet ovat ihan sieltä planeettojensa pinnoilta peräisin. Siellä elämiseen sopeutumisesta siis. Stereotyppi alieni..pitkät sormet johtuu näppäimistöjen ja kaiken maailman napukoiden naputtelusta, pitkä olisi tuolloin sellaisen vaiheen kesto, huomattavasti pidempi kuin mitä meidän tulee olemaan, pointsit siis ihmisille nopeammasta kehityksestä.
Napputtelin jo pitkät pätkät silmistä, suurista päistä ja hennoista kehoista, mutta päätinkin ne poistaa, koska lautasten ääreltä tuli ajauduttua turhankin kauas pois, toki ympyrä olisi lopulta sulkeutunut, mutta matkasta oli tulossa turhan pitkä.
Sen Ruotsissa kokemamme jälkeen tulikin luettua tapauksesta jossa joku kertoi tarjonneensa lättyjä näillle vierilijoileen, ja hyvin olivat maittaneet. Tuolloin vitsailtiinkin, että nehän ne niitä veti puoleensa meidänkin tapauksessa, mutta muistaakseni se lukemamme juttu oltaisiin myöhäisemmässä vaiheessa keksityksi tuomittu, ellen nyt aivan väärin muista. Muistista muuten, aika varhain niitä rupeaa kertymään, itse muistan joitain tapahtumia jotka tuli 2-3 kuisena koettua. Yleistä rajatiedosta osastoon kirjoitin, ja sain siellä jonkun jopa repeämään, olihan se traumaattinen kokemus :D, toivottavasti sen joskus vielä unhoitan.
Taas mentiin...Niin, luultavasti kirjo on kovin laaja sen suhteen mitä ravinnokseen käyttävät, ja kenties jotkut käyvät täällä pelkästään jonkin löytämänsä herkun takia, valmistamamme taikka sellaisenaan löytyvän. Klingonit ( Star Trek ) kuvaillaan ainakin väkevääkin kulauttelevina. Chech'tluth on jonkin juomingin nimi ja Klingon Bloodwine olisi tuplasti Maan viskiä vahvempaa. Onhan monet elukatkin alkoholin perään, käyvät ihan vasiten varastelemassa juomisia. Tuossapa tuota taasen tuli, ja tuntuu siltä että nyt tulisi syydettyä tekstiä ihan tolkuttomasti, eli nyt on jo syytä nykäistä jarru päälle :).
- ves123
näin eilen 2.3 noin klo:22:30-23:00 välisenä aikana erikoisen valoilmiön joka tuli ensin suoraan kohti taivaalta alaviistoon edestäpäin ,suurentuen sitä mukaa kun läheni ja sitten se ampaisi yhtääkkiä kohtisuoraan ylös pienentyen nopeasti!kyllä se vähän pisti miettimään mikä se oli, sateliitit ja lentokoneet voi heti jättää pois laskusta!
- ves123
korjausta eli päivä oli 2.4
- -K.
Hyvä että aika jäi mieleen. Ajallisesti, niin kuinka pitkäski arvioisit tapahtuman?
- ex anragonki
-K. kirjoitti:
Hyvä että aika jäi mieleen. Ajallisesti, niin kuinka pitkäski arvioisit tapahtuman?
näin mielenkiintoista havaintoa täytyy jotenkin kommentoida,missä päin suomea tämä havainto oli.Vastaus ei ole pakollinen,mutta mielenkiinnosta haluaisin tietää.
- ves123
ex anragonki kirjoitti:
näin mielenkiintoista havaintoa täytyy jotenkin kommentoida,missä päin suomea tämä havainto oli.Vastaus ei ole pakollinen,mutta mielenkiinnosta haluaisin tietää.
moro! eli tämä tapahtui pohjois-pohjanmaalla pyhäsalmella ja tapahtuma kesti noin10-15 sekuntia.
- ex anragonki
ves123 kirjoitti:
moro! eli tämä tapahtui pohjois-pohjanmaalla pyhäsalmella ja tapahtuma kesti noin10-15 sekuntia.
ylemmässä ilmakehässä saattaa olla takaisin sinkahtanut avaruusromu tai metoriitti,joka sopivassa kulmassa osuessaan ilmakehään sinkahtaa takaisin avaruuteen.Tai sitten Ufo joita aika paljon nykyään on havaittu ,siis tuntematon kohde joille ei ole mitään järkevää selitystä.Tämä tieto on mutua,olen tavallinen palstalla kommentoiva kuten meitä on muitakin.Pohjois pohjanmaa on aika laakeeta aakeeta mielestäni kaunista seutua.

olisihan tuo mukava nähdä ufo päivänvalossa ja saisi vielä otettua pari valokuvaa muitakin silminnäkijöitä!
mutta se on sanottava että en itse usko oikein netistä löytyviin valokuviin ja videoihin kun ne tuntuvat olevan
suurelta osin huijausta esim:youtuben ufovideot tuollaiset huijaukset tekevät hallaa aidoille kuvillekin.
oletko itse nähnyt ufoa ja tai saanut siitä kuvia? - ex anragonki
ves123 kirjoitti:
olisihan tuo mukava nähdä ufo päivänvalossa ja saisi vielä otettua pari valokuvaa muitakin silminnäkijöitä!
mutta se on sanottava että en itse usko oikein netistä löytyviin valokuviin ja videoihin kun ne tuntuvat olevan
suurelta osin huijausta esim:youtuben ufovideot tuollaiset huijaukset tekevät hallaa aidoille kuvillekin.
oletko itse nähnyt ufoa ja tai saanut siitä kuvia?niin että se kuvan ottaminen ei onnistu jostakin syystä,aina tulee jokin häiriö tekijä.Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin niin Ufosta ei ole saatu todistettavasti kunnon kuvaa.Netin kuvista en osaa sanoa muuta kuin että paljon on panostettu paskan tekoon.Elikkä ovat sitä roskaa mitä koko yotube on pullollaan,siispä ei muuta kuin yrittämään kuvan ottoa.Onnea yritykselle.
ves123 kirjoitti:
moro! eli tämä tapahtui pohjois-pohjanmaalla pyhäsalmella ja tapahtuma kesti noin10-15 sekuntia.
Kyselin tuota aikaa siksi, että yhtä mahdollista selitystä voisi tarjota senkin perusteella sitten. Iridium satelliitti saattoi ehkä olla kyseessä, tuo linkin video on mielestäni kohtalaisen hyvä ja se kannattaisikin katsoa, vaikka satelliitti selityksenä tuntuisikin kovin heppoiselta.
http://www.youtube.com/watch?v=1PFUP5LPyuA- ves123
Käpymäki kirjoitti:
Kyselin tuota aikaa siksi, että yhtä mahdollista selitystä voisi tarjota senkin perusteella sitten. Iridium satelliitti saattoi ehkä olla kyseessä, tuo linkin video on mielestäni kohtalaisen hyvä ja se kannattaisikin katsoa, vaikka satelliitti selityksenä tuntuisikin kovin heppoiselta.
http://www.youtube.com/watch?v=1PFUP5LPyuAjoo katsoin videon mutta se kummastutti omassa havainnossani kun se kirkas valo ampaisi yhtääkkiä kohtisuoraan ylöspäin ja etäisyyttä oli mahdoton arvioida.
sen olen pistänyt merkille että lämpimämpinä öinä tähtitaivaalta erottaa helpommin liikkuvia valopisteitä pakkasilla ei niinkään mistähän johtuu?valopisteitä voi seurata pitkän aikaa mutta ne yleensä ovat menneet suoraa linjaa eli varmaan satelliitteja?
liikkuvat valopisteet huomaa helpommin kun katsoo tähtitaivasta niin että ei kohdista katsetta mihinkään tähteen vaan tavallaan katsoo ohi. ves123 kirjoitti:
joo katsoin videon mutta se kummastutti omassa havainnossani kun se kirkas valo ampaisi yhtääkkiä kohtisuoraan ylöspäin ja etäisyyttä oli mahdoton arvioida.
sen olen pistänyt merkille että lämpimämpinä öinä tähtitaivaalta erottaa helpommin liikkuvia valopisteitä pakkasilla ei niinkään mistähän johtuu?valopisteitä voi seurata pitkän aikaa mutta ne yleensä ovat menneet suoraa linjaa eli varmaan satelliitteja?
liikkuvat valopisteet huomaa helpommin kun katsoo tähtitaivasta niin että ei kohdista katsetta mihinkään tähteen vaan tavallaan katsoo ohi.Taaskaan en sitten löytänyt etsimäääni, mutta laitanpa taasen silti linkin. Jos tuohon tarvittavat tiedot täyttää, niin tietoonsa saa sen mihinkä kannattaa tähyillä ja milloin, iriduim satelliittia ja sen leimahtamista koskien. Jos osuu sopivasti, niin jonkinlaisen varmistuksen voisi silloin nähdylle vaikka saada.
http://www.heavens-above.com/detailform.asp
Pakkaset, ne kovat ovat onneksi takana päin, joten taasen tarkenisi tähtitaivasta tarkkaila pidemmänkin tovin, kunhan nuo pilvimassat ensiksi tieltä kaikkoaa.
- kummastelija
En nyt ole ihan varma että mihin osastoon tämä kirjoitus kuuluu, mutta päätin nyt kuitenkin laittaa tämän tänne.
En ole siis varma, että mitä oikeastaan näin. Olisikohan ollut maanantai kun olin tupakalla parvekkeella. Katselin tähtiä ja huomasin yhden ''tähden'' liikkuvan ehkä hitusen nopeammin kuin lentokone liikkuu. Se ei vilkkunut tai mitään, liikkui vain eteenpäin. Lopulta se katosi puiden taakse. Oli siis aika kaukana, tähden kokoinen.
Muutama minuutti sitten kävin taas tupakilla ja näin kaksi samanlaista. Toinen liikkui oikealle, sitten kadotin sen. Toinen meni vasemmalle. Jälkimmäisessä oli hitunen punaista. Molemmat olivat myös tähden kokoisia ja liikkuivat vähän nopeammin kuin lentokone. Voivatko nämä olla jonkinlaisia satelliitteja? Liikkuvatko satelliitit niin nopeasti? Entä avaruusromua?
Voisikohan joku hieman valaista asiaa? Olen nyt vähän ymmälläni siitä mitä näin, suu auki mollotin kun katselin taivaalle. Tämä tapahtui siis Lahdessa.
Vastauksia, kiitos :)Kyllähän viestisi aivan oikeaan osastoon meni, jos olisit tunnistanut kohteen, niin sitten asia olisi kait toinen.
Satelliiteja saattoivat hyvinkin olla. Niitä näkee lähes aina, kunhan vain jonkin aikaa katselee taivaalle, pilvettömälle. Puiden taakse katoaminen taasen, vieläpä parvekkeelta katsoen sen ensimmäisen kohdalla vaikutaisi hieman erikoiselta satelliitiksi. Nämähän yleensä hoksaa korkealta taivaalta ja sinne ne yleensä myös "katoavat", maan varjoon.
Ratatietoennusteita satelliiteille löytyy myös, joten tällöin voisi vaikka jonkin satelliitin varmistella ja verrata sitten näkemäänsä siihen. Ehkä joku osaa paremman vastauksen antaa siihen mitä näit, minähän vain veikkailin kuitenkin nyt. Kiitos viestistä, ja hyvää kevättä :).- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Kyllähän viestisi aivan oikeaan osastoon meni, jos olisit tunnistanut kohteen, niin sitten asia olisi kait toinen.
Satelliiteja saattoivat hyvinkin olla. Niitä näkee lähes aina, kunhan vain jonkin aikaa katselee taivaalle, pilvettömälle. Puiden taakse katoaminen taasen, vieläpä parvekkeelta katsoen sen ensimmäisen kohdalla vaikutaisi hieman erikoiselta satelliitiksi. Nämähän yleensä hoksaa korkealta taivaalta ja sinne ne yleensä myös "katoavat", maan varjoon.
Ratatietoennusteita satelliiteille löytyy myös, joten tällöin voisi vaikka jonkin satelliitin varmistella ja verrata sitten näkemäänsä siihen. Ehkä joku osaa paremman vastauksen antaa siihen mitä näit, minähän vain veikkailin kuitenkin nyt. Kiitos viestistä, ja hyvää kevättä :).Satelliitit eivät ole itsevalaisevia kohteita taivaalla.Senpä takia ihmettelen tuota punaista väriä.Kun aurinko laskee lakkaavat satelliitit kaukaisesta idän suunnasta näkymästä.Ja mitä pidemmälle ilta etenee sitä vähemmän satelliittia näkyy.Mihinkä aikaan illasta näit nämä liikkuvat valot ja millä ilman suunnalla?Satelliitin radan korkeus vaikuttaa myös nopeuteen ja näkyvyyteen.Kaikki satelliitit eivät kulje samalla nopeudella.Esimerkiksi Tv-satelliitit ovat päiväntasaajan kohdalla paikallaan,hyvin korkealla radalla.
Jos tästä jotain selvisi niin ole hyvä:) - -K.
seepia53 kirjoitti:
Satelliitit eivät ole itsevalaisevia kohteita taivaalla.Senpä takia ihmettelen tuota punaista väriä.Kun aurinko laskee lakkaavat satelliitit kaukaisesta idän suunnasta näkymästä.Ja mitä pidemmälle ilta etenee sitä vähemmän satelliittia näkyy.Mihinkä aikaan illasta näit nämä liikkuvat valot ja millä ilman suunnalla?Satelliitin radan korkeus vaikuttaa myös nopeuteen ja näkyvyyteen.Kaikki satelliitit eivät kulje samalla nopeudella.Esimerkiksi Tv-satelliitit ovat päiväntasaajan kohdalla paikallaan,hyvin korkealla radalla.
Jos tästä jotain selvisi niin ole hyvä:)Linkkiä pukkaa. Satelliittihavaintoja/ huomioita, mainitaan esim. oranssin punertava.
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/tekokuut/obs/obs2009mar.html
Tälläinen pikainen heitto välistä.. - seepia53
-K. kirjoitti:
Linkkiä pukkaa. Satelliittihavaintoja/ huomioita, mainitaan esim. oranssin punertava.
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/tekokuut/obs/obs2009mar.html
Tälläinen pikainen heitto välistä..Niinpä mainitaan oranssinpunainen ISS-aseman kohdalla.On tuolla taivaalla rompetta liikkeelä!
Japanilaisen satelliitin välkkyminen johtunee se nopeasta pyörimisliikkeestä.
Tuo punaisuus ISS-aseman kohdalla johtunee ilmakehän saasteista aurinkon laskun aikaan.Tosin ilmiö on hetkellinen.
Tässä nyt vielä tarkennus:) - suf
seepia53 kirjoitti:
Niinpä mainitaan oranssinpunainen ISS-aseman kohdalla.On tuolla taivaalla rompetta liikkeelä!
Japanilaisen satelliitin välkkyminen johtunee se nopeasta pyörimisliikkeestä.
Tuo punaisuus ISS-aseman kohdalla johtunee ilmakehän saasteista aurinkon laskun aikaan.Tosin ilmiö on hetkellinen.
Tässä nyt vielä tarkennus:)Minun kohdalle, kun on sattunut noita kohtaamisia muutoma niin kysyisinkin teiltä.? Mikä mahtaa olla tälläinen, joka vaappuu~n: kilometrin korkealla ja on väriltään valkoinen. Muoto on soppalautasen muoto ja heti päällä kaksi vaaleaa pistettä?? Kohde oli etelätaivaalla noin 70 asteen kulmassa ja äänetön. Huom! Kohde siis vaappui edestakaisin n: 5min ajan kunnes "naps" katosi?
Tälläinen ilmestyi poikani ja minun eteemme Myyrmäessä iltapäivällä 24.5.2005 suf kirjoitti:
Minun kohdalle, kun on sattunut noita kohtaamisia muutoma niin kysyisinkin teiltä.? Mikä mahtaa olla tälläinen, joka vaappuu~n: kilometrin korkealla ja on väriltään valkoinen. Muoto on soppalautasen muoto ja heti päällä kaksi vaaleaa pistettä?? Kohde oli etelätaivaalla noin 70 asteen kulmassa ja äänetön. Huom! Kohde siis vaappui edestakaisin n: 5min ajan kunnes "naps" katosi?
Tälläinen ilmestyi poikani ja minun eteemme Myyrmäessä iltapäivällä 24.5.2005Ihan pienestä tihrusta tuskin oli kyse kerta muoto erottui, mutta minkähän kokoinen se oli verrattuna vaikkapa Kuuhun taikka Venukseen ?
- kummastelija
seepia53 kirjoitti:
Satelliitit eivät ole itsevalaisevia kohteita taivaalla.Senpä takia ihmettelen tuota punaista väriä.Kun aurinko laskee lakkaavat satelliitit kaukaisesta idän suunnasta näkymästä.Ja mitä pidemmälle ilta etenee sitä vähemmän satelliittia näkyy.Mihinkä aikaan illasta näit nämä liikkuvat valot ja millä ilman suunnalla?Satelliitin radan korkeus vaikuttaa myös nopeuteen ja näkyvyyteen.Kaikki satelliitit eivät kulje samalla nopeudella.Esimerkiksi Tv-satelliitit ovat päiväntasaajan kohdalla paikallaan,hyvin korkealla radalla.
Jos tästä jotain selvisi niin ole hyvä:)Molemmilla kerroilla näin liikkuvat valot pohjoisessa. Ensimmäisellä kerralla kello oli 23.00-01.00 suurinpiirtein. Toisella kerralla kello oli 22.45.
- kummastelija
kummastelija kirjoitti:
Molemmilla kerroilla näin liikkuvat valot pohjoisessa. Ensimmäisellä kerralla kello oli 23.00-01.00 suurinpiirtein. Toisella kerralla kello oli 22.45.
Niin ja sen verran pitää korjata että yksi noista valoista liikkui ensin viistosti alaspäin, mutta lähti sitten pikkuhiljaa ylöspäin menemään.
Omituista kun ei ole varmuutta että mitä ne valot olivat, häiritsee. :) suf kirjoitti:
Minun kohdalle, kun on sattunut noita kohtaamisia muutoma niin kysyisinkin teiltä.? Mikä mahtaa olla tälläinen, joka vaappuu~n: kilometrin korkealla ja on väriltään valkoinen. Muoto on soppalautasen muoto ja heti päällä kaksi vaaleaa pistettä?? Kohde oli etelätaivaalla noin 70 asteen kulmassa ja äänetön. Huom! Kohde siis vaappui edestakaisin n: 5min ajan kunnes "naps" katosi?
Tälläinen ilmestyi poikani ja minun eteemme Myyrmäessä iltapäivällä 24.5.2005Kummin päin lautanen oli? Vaappuminen, heiluriliikeellä silloin tällöin ufojen liikettä kuvaillaan. Kiintoisa havainto, satelliitista ei kyllä ole kyse :). Jos jotain "normaali" selitystä nähdylle (itselleni ajatus vierailijoiden laitteesta ei ole ollenkaan vieras, vaan ihan normaali selitys sekin) haetaan, niin, vaikkakin iltapäivästä kyse, onko sellaiset valotykit/ discovalot täysin pois suljettavissa. Varmistellakseni tuotakin kyselen silti, vaikka kovin kaukaa haetulta ajankohdan valoisuudenkin takia tuntuukin.
Tuossa linkissä ihan näyttävä lasershow, pimeää on. Mutta kun on niin kaunista, niin ajattelin sen silti laittaa, vaikka alunperin meinasinkin sellaisen tavallisemman pilviin heijastettavan tyyppistä laittaa, josta säästä riippuen joko pylväät erottuu taikka ei.
http://www.youtube.com/watch?v=MvrO1JUatDY
Kunhan hylkäät tuon selityksen, niin katsotaan löytyykö toista tilalle lähes heti taikka sitten joskus myöhemmin, jonkun näppärän näppäimistöstä irtoava. Tekisi mieli kysyä niistä muistakin kohtaamisista, mutta kun tämäkin on niin kesken että, niin en oikein sitten kehtaa kuitenkaan.- suf
Pihlaja67 kirjoitti:
Kummin päin lautanen oli? Vaappuminen, heiluriliikeellä silloin tällöin ufojen liikettä kuvaillaan. Kiintoisa havainto, satelliitista ei kyllä ole kyse :). Jos jotain "normaali" selitystä nähdylle (itselleni ajatus vierailijoiden laitteesta ei ole ollenkaan vieras, vaan ihan normaali selitys sekin) haetaan, niin, vaikkakin iltapäivästä kyse, onko sellaiset valotykit/ discovalot täysin pois suljettavissa. Varmistellakseni tuotakin kyselen silti, vaikka kovin kaukaa haetulta ajankohdan valoisuudenkin takia tuntuukin.
Tuossa linkissä ihan näyttävä lasershow, pimeää on. Mutta kun on niin kaunista, niin ajattelin sen silti laittaa, vaikka alunperin meinasinkin sellaisen tavallisemman pilviin heijastettavan tyyppistä laittaa, josta säästä riippuen joko pylväät erottuu taikka ei.
http://www.youtube.com/watch?v=MvrO1JUatDY
Kunhan hylkäät tuon selityksen, niin katsotaan löytyykö toista tilalle lähes heti taikka sitten joskus myöhemmin, jonkun näppärän näppäimistöstä irtoava. Tekisi mieli kysyä niistä muistakin kohtaamisista, mutta kun tämäkin on niin kesken että, niin en oikein sitten kehtaa kuitenkaan.Kyselit kuinka päin lautanen oli, niin se oli normaalisti siis oikeinpäin. Ja heti siinä päällä kaksi vaaleaa pistettä. Ei siinä ollut mitään erikoisia valoja..en ainakaan erottanut. Kaikki oli mielestäni samanväristä. Niin alla oleva soppalautanen kuin myös ne kaksi pistettä siinä päällä. Niin kiun mainitsin oli iltapäivä siis 15-16.30 maissa. Sää oli puoilpilvinen.
kummastelija kirjoitti:
Niin ja sen verran pitää korjata että yksi noista valoista liikkui ensin viistosti alaspäin, mutta lähti sitten pikkuhiljaa ylöspäin menemään.
Omituista kun ei ole varmuutta että mitä ne valot olivat, häiritsee. :)Pitikö tuo lisätä :)..Luin aiemmat viestit ja satelliitit vaikuttivat toimivalta selitykseltä, mutta kun tuo alaspäin ja sitten ylöspäin meno ei oikein istu satelliittiin käytökseen, toki voivat vaihtaa paikkaakin keskenään ryhmissä kulkiessaan, mutta selvät muutokset korkeudessa? (saisi joku satelliittiasinatuntija astua näyttämölle vähän helppimään). Älä anna valojen kuitenkaan häiritä mieltä, saattaa muuten tulla otsakurttuja, vaikka voihan nekin olla seksikkäät omalla tavallaan, kauneus kun on katsojan silmissä.
- suf
Käpymäki kirjoitti:
Ihan pienestä tihrusta tuskin oli kyse kerta muoto erottui, mutta minkähän kokoinen se oli verrattuna vaikkapa Kuuhun taikka Venukseen ?
kun katselimme aikamme niin mittailin kohdetta ( käsi suoraan eteenpäin ja peukalo pystyssä) joka jäi juuri ja juuri peukalon alle. (toki etäisyyttä on vaikea sanoa samoin korkeutta)
Tästä päältä menee lentkoneita todella useasti (n.400m korkeutta) ja tämä kohde oli mielestäni huomattavasti korkeammalla. suf kirjoitti:
Kyselit kuinka päin lautanen oli, niin se oli normaalisti siis oikeinpäin. Ja heti siinä päällä kaksi vaaleaa pistettä. Ei siinä ollut mitään erikoisia valoja..en ainakaan erottanut. Kaikki oli mielestäni samanväristä. Niin alla oleva soppalautanen kuin myös ne kaksi pistettä siinä päällä. Niin kiun mainitsin oli iltapäivä siis 15-16.30 maissa. Sää oli puoilpilvinen.
Korkeusarvioinnista ajattelin myöskin kysyä aiemmin, mutta tuolla toisaalla näytitkin juuri vastanneen ja jonkun verran pilvistäkin kerran oli, niin sekinhän osaltaan helpottaa sitä.
Eihän tuo lautasen kummin päin helppaa selityksen suhteen, mutta jonkinlaisen kuvan muodostumista mielessä kuitenkin. Aiemmin kirjoitin etten rupea linkkejä laittelemaan, mutta nyt teen poikkeuksen. Aiemmin täällä nähty on tämäkin, mutta tuo videon härveli muistui mieleen. Lähempää katsottuna ja "räpyttelemättä", niin jotain samaa ehkä oliskin. Se onko video aito, niin sitä en myöskään tiedä, saattaahan se ollakkin.
http://www.youtube.com/watch?v=w2rkeNH5r5E- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Pitikö tuo lisätä :)..Luin aiemmat viestit ja satelliitit vaikuttivat toimivalta selitykseltä, mutta kun tuo alaspäin ja sitten ylöspäin meno ei oikein istu satelliittiin käytökseen, toki voivat vaihtaa paikkaakin keskenään ryhmissä kulkiessaan, mutta selvät muutokset korkeudessa? (saisi joku satelliittiasinatuntija astua näyttämölle vähän helppimään). Älä anna valojen kuitenkaan häiritä mieltä, saattaa muuten tulla otsakurttuja, vaikka voihan nekin olla seksikkäät omalla tavallaan, kauneus kun on katsojan silmissä.
Satelliitteja minäkin ajattelin niiden olevan.Tuo viimeinen lisäys saattaisi olla peräisin kahden satellitin yhteen törmäämisen aiheuttamasta rojusta joka sinkoilee hieman tuntemattomaan suuntaan.Törmäys on tapahtunut jo aiemmin.
En tähän sitten muuta tiedä:) - suf
Pihlaja67 kirjoitti:
Korkeusarvioinnista ajattelin myöskin kysyä aiemmin, mutta tuolla toisaalla näytitkin juuri vastanneen ja jonkun verran pilvistäkin kerran oli, niin sekinhän osaltaan helpottaa sitä.
Eihän tuo lautasen kummin päin helppaa selityksen suhteen, mutta jonkinlaisen kuvan muodostumista mielessä kuitenkin. Aiemmin kirjoitin etten rupea linkkejä laittelemaan, mutta nyt teen poikkeuksen. Aiemmin täällä nähty on tämäkin, mutta tuo videon härveli muistui mieleen. Lähempää katsottuna ja "räpyttelemättä", niin jotain samaa ehkä oliskin. Se onko video aito, niin sitä en myöskään tiedä, saattaahan se ollakkin.
http://www.youtube.com/watch?v=w2rkeNH5r5EVähän tuon tapaista, mutta tuo muoto ei ollut soppalautasmallia ja liike oli tässä meidän tapauksessa toisenlaista.. nuo valkoiset pistee oli ok.
suf kirjoitti:
Vähän tuon tapaista, mutta tuo muoto ei ollut soppalautasmallia ja liike oli tässä meidän tapauksessa toisenlaista.. nuo valkoiset pistee oli ok.
Jees, jokin osui lähelle, ellei tullut peräti pintanaarmu. Se ettei muoto täsmää, niin sen epäkohdan voisi helposti ohittaa toteamalla sen, että ufothan kykenee muuttamaan muotoaan, videoiden sekä luetun perusteella, mutta koska tässä tapauksessa sellaista ei ollut havaittavissa, niin jääköön sellaisella spekuloinilla pelaaminen pois.
Se että liike oli toisenlainen, niin se ei ole mielestäni heilauta asiaa suuntaan tai toiseen, sillä onhan maailma täynnä kertomuksia ufojen huikeasta akrobatiasta.
Katoaminen kuin katkaisijaa napsauttamalla, niin ufoihinhan tämäkin piirre monesti liityy, kraateripirua myöten. Selitysvaihtoehtoja löytyy moneen lähtöön, mutta pysytellessä ihan niiden teknillisten vempainten parissa, niin kiihtyvyys ja siirtyminen johonkin toiseen "multiin" tarjotaan useasti mahdollisina vaihtoehtoina.
Kolmas kait on se kadonnut aika, ja kysyisinkin, että voisiko teidän havaintotapauksessa olla jopa jostain sellaisesta kyse? Aiemmin tarkkailua tapahtunut puolin ja toisin, sitten jonkin aikaa pelkästään toisin.- suf
Pihlaja67 kirjoitti:
Jees, jokin osui lähelle, ellei tullut peräti pintanaarmu. Se ettei muoto täsmää, niin sen epäkohdan voisi helposti ohittaa toteamalla sen, että ufothan kykenee muuttamaan muotoaan, videoiden sekä luetun perusteella, mutta koska tässä tapauksessa sellaista ei ollut havaittavissa, niin jääköön sellaisella spekuloinilla pelaaminen pois.
Se että liike oli toisenlainen, niin se ei ole mielestäni heilauta asiaa suuntaan tai toiseen, sillä onhan maailma täynnä kertomuksia ufojen huikeasta akrobatiasta.
Katoaminen kuin katkaisijaa napsauttamalla, niin ufoihinhan tämäkin piirre monesti liityy, kraateripirua myöten. Selitysvaihtoehtoja löytyy moneen lähtöön, mutta pysytellessä ihan niiden teknillisten vempainten parissa, niin kiihtyvyys ja siirtyminen johonkin toiseen "multiin" tarjotaan useasti mahdollisina vaihtoehtoina.
Kolmas kait on se kadonnut aika, ja kysyisinkin, että voisiko teidän havaintotapauksessa olla jopa jostain sellaisesta kyse? Aiemmin tarkkailua tapahtunut puolin ja toisin, sitten jonkin aikaa pelkästään toisin.Kyllä me olimme ihan tässä ajassa ei sellaisesta ollut mitään merkkiä. :)
seepia53 kirjoitti:
Satelliitteja minäkin ajattelin niiden olevan.Tuo viimeinen lisäys saattaisi olla peräisin kahden satellitin yhteen törmäämisen aiheuttamasta rojusta joka sinkoilee hieman tuntemattomaan suuntaan.Törmäys on tapahtunut jo aiemmin.
En tähän sitten muuta tiedä:)Niin eihän siitä törmäyksestä ole kuin vähän reilu vuosi aikaa, ja niitä kappaleita pyörii sittten siellä peräti vuosisatoja. Kiinalaiset aiheuttivat sotkua sitä ennen ja onhan siellä kait nytkin se työkalupakkikin kiertämässä. Kyllä sitä välkettä tuolla tulee riittämään, kunhan suurin osa olisi vain niin pientä, että palaisi poroksi matkallansa ilmakehän halki. Jos läpi tulee, niin olkoot sitten sitä asumatonta seutua taikka jokin tyhjyyttään lainehtiva vesistö vastassa.
suf kirjoitti:
Kyllä me olimme ihan tässä ajassa ei sellaisesta ollut mitään merkkiä. :)
Hyvä niin...luulisin :D
- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Niin eihän siitä törmäyksestä ole kuin vähän reilu vuosi aikaa, ja niitä kappaleita pyörii sittten siellä peräti vuosisatoja. Kiinalaiset aiheuttivat sotkua sitä ennen ja onhan siellä kait nytkin se työkalupakkikin kiertämässä. Kyllä sitä välkettä tuolla tulee riittämään, kunhan suurin osa olisi vain niin pientä, että palaisi poroksi matkallansa ilmakehän halki. Jos läpi tulee, niin olkoot sitten sitä asumatonta seutua taikka jokin tyhjyyttään lainehtiva vesistö vastassa.
Mikäs työkalupakki siellä killuu,en ole kuullutkaan moisesta?
seepia53 kirjoitti:
Mikäs työkalupakki siellä killuu,en ole kuullutkaan moisesta?
Laitetaan juttu ihan videon kera,
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/41534-astronautti-mokasi-kuukavelylla-katso-video
Vähän eri tilanne kuin avaimen tipahtaessa kätösistä auton kaasutinta rassattaessa :).- seepia53
Pihlaja67 kirjoitti:
Laitetaan juttu ihan videon kera,
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/41534-astronautti-mokasi-kuukavelylla-katso-video
Vähän eri tilanne kuin avaimen tipahtaessa kätösistä auton kaasutinta rassattaessa :).No niin tippui kuin eno veneestä,eikä auttanut peräänkään sukeltaa.Ei auttanut kuin selvitä ilman kaluja sitten.Hyviä videoita kun tietää niiden oikean osoitteen:)
- sivupersoona xl
on hauska seurata sinänsä, mutta ketju on kyllä venynyt niin pitkäksi ja monipolviseksi että noinniinkuin kainona toiveena vaan että olisiko aika perustaa Ufo-havainnoitsijat estradille 2 ?
Muutoin hiirtä rullatessa kasvaa etusormeen känsä. :)tämä on joo kyllä päässyt venähtämään, ja känsät ovat ikäviä. No. 2:sen kohtalo voisi olla kuin kananlento, päättyä ennen kuin kunnolla alkaakaan. Tämä on jotenkin lähtenyt elämään omaa elämäänsä, luullut jo että lopahtaa, sitten lähtenytkin taasen rullaamaan johonkin uuteen suuntaan. Pitää kuitenkin pitää mietintämyssyä päässä vaikka yön ylitse ja katsoa tuleeko muilta kannanottoja siirtymisestä osaan 2. Kiitos ehdotuksesta ja jos 2:nen toteutuu, niin kait lähet mahdollisesti messiin mukaan, sormikin säästyisi, ja kestäisi sitten sitä naputtelua ? :).
- kukankasvattaja
Pihlaja67 kirjoitti:
tämä on joo kyllä päässyt venähtämään, ja känsät ovat ikäviä. No. 2:sen kohtalo voisi olla kuin kananlento, päättyä ennen kuin kunnolla alkaakaan. Tämä on jotenkin lähtenyt elämään omaa elämäänsä, luullut jo että lopahtaa, sitten lähtenytkin taasen rullaamaan johonkin uuteen suuntaan. Pitää kuitenkin pitää mietintämyssyä päässä vaikka yön ylitse ja katsoa tuleeko muilta kannanottoja siirtymisestä osaan 2. Kiitos ehdotuksesta ja jos 2:nen toteutuu, niin kait lähet mahdollisesti messiin mukaan, sormikin säästyisi, ja kestäisi sitten sitä naputtelua ? :).
On tainnut eräiltä unohtua että täällä kirjoitellaan ufoista ja niiden havainnoista?
- Pihlaja67.
kukankasvattaja kirjoitti:
On tainnut eräiltä unohtua että täällä kirjoitellaan ufoista ja niiden havainnoista?
Ei ole unohtunut, ja toivottavasti asian viereen lipsahtanut kirjoittelu ei ole sinulta pois kuitenkaan.
Hyvät illan jatkot sinne. Antaa kaikkien kukkien kukkia. - seepia53
kukankasvattaja kirjoitti:
On tainnut eräiltä unohtua että täällä kirjoitellaan ufoista ja niiden havainnoista?
voisi mielestäni alottaa ja jos näyttää siltä että siivet ei kanna niin voihan sitä palata Ufo-havannoitsijat estradille 1 siipien suojaan.Tämähän on sitä oikeaa keskustelua jossa inttäminen on lähes tyystin poissa kuvioista.Ja voihan siinä sitten kukin kertoa omista harrastuksistaan lyhyesti.Se onkin varmaan ollut tämän 1 osion moottori.Kannatan:D
Taivaanvuohi se oli sitten..... seepia53 kirjoitti:
voisi mielestäni alottaa ja jos näyttää siltä että siivet ei kanna niin voihan sitä palata Ufo-havannoitsijat estradille 1 siipien suojaan.Tämähän on sitä oikeaa keskustelua jossa inttäminen on lähes tyystin poissa kuvioista.Ja voihan siinä sitten kukin kertoa omista harrastuksistaan lyhyesti.Se onkin varmaan ollut tämän 1 osion moottori.Kannatan:D
Taivaanvuohi se oli sitten.....Hyvä että lintu selvisi :).
Ei ole vielä mietintämyssy päässä käynyt, mutta eiköhän pistetä 2:nen alulle huomenissa. Keskustelun laatuun olen ollut oikein tyytyväinen. Nyt pitää kuitenkin ruveta siirtymään unten maille, nukku maija kutsuu, heittänyt on jo hiekat (liekkö hänkin jokin humanoidi? ;)). Tuutimalullaa nyt sitten itse kullekkin :).Pihlaja67 kirjoitti:
tämä on joo kyllä päässyt venähtämään, ja känsät ovat ikäviä. No. 2:sen kohtalo voisi olla kuin kananlento, päättyä ennen kuin kunnolla alkaakaan. Tämä on jotenkin lähtenyt elämään omaa elämäänsä, luullut jo että lopahtaa, sitten lähtenytkin taasen rullaamaan johonkin uuteen suuntaan. Pitää kuitenkin pitää mietintämyssyä päässä vaikka yön ylitse ja katsoa tuleeko muilta kannanottoja siirtymisestä osaan 2. Kiitos ehdotuksesta ja jos 2:nen toteutuu, niin kait lähet mahdollisesti messiin mukaan, sormikin säästyisi, ja kestäisi sitten sitä naputtelua ? :).
1 kannanotto täältä kaa, on ihan asiallista käytännöllisyyssyystäkin sellaisen pystyyn pistäminen. Väsy painaa, pitää taasen nukkua. Ufokkaita unia tai jotain paljon mielekkäämpiä.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa722467En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1091166
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009