Mehiläisvahan poistaminen

Perkins

Kevät on tullut ja jokavuotinen veneen kunnostaminen on alkanut. Edellinen omistaja oli vetänyt mehiläisvahan kaikkiin puuosiin vaikka sitä ei pitäisi noihin puupintoihin käyttää. Tiikkiöljy on ainut oikea. Kysymys nyt kuuluukin, että millä ihmeellä saan oikein pois tuon vahan puuosien pinnnasta? Tähän asti olen ottanut siten, että ensin hangannut pintaa rätillä johon olen laittanut asetonia ja sitten metallilastalla hinkannut pois. Onko tähän mitään helpompaa tapaa?

4

4320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A013

      ainakin hyölä ja santapaperi. Oleellista lienee, mitä puu on, missä se sijaitsee, sisällä vai ulkona, ja miten vaha on siihen imeytynyt. Jos puu on tiikkiä ja vaha poistuu itsestään odottomalla ja kulumalla voi hommassa päästä helpollakin.

      • Niksnakspirkka

        Purjelaivakautena Kuubalaiset sikarit päällystettiin merimatkan takia mehiläisvahalla, se suojasi kosteudelta.Sikarit nuoltiin mehiläisvahan poistamiseksi ja palamisen parantamiseksi. Toisaalta väitetään nuolemisen johtuvan siitä,että Kuuban neidot laittoivat kolme sikarinlehteä kummallekin reidelle,rullasivat sikarin ja vetäisivät sauman kiinni pystyliikkeellä.

        Nuoleminen on tapauksessasi huonompi vaihtoehto mutta koetappa tätä. Laita pinnan päälle imupaperi tai imukykyinen paperi, vetele silitysraudalla päältä. Konsti toimii parafiiniin,steariiniin,ruokarasvoihin jne.
        Konstin toimivuudesta juuri sinun pulmassasi en tiedä mutta kannattanee sitä koettaa - ensin tietysti jossakin vähän huomaamattomammassa paikassa ja pienellä alueella.


    • kerran venemessuilta satsin missä oli hiomasieni (ihan tavallinen) johon laitettiin teaköljyä ja hangattiin, kiillotettiin mukana tulleella liinalla ja lopuksi päälle tuo mehiläisvaha. Wau, kyllä oli jälki hienoa.

      Myöhempinä vuosina etsin samaa myyjää lisäostoksia varten, öljy oli hyvää, ei sitten löytynyt. Eräs löytämäni myyjä sanoi että, mitä olin jo vähän kuulutkin, että uutta oljyä ei sitten voi vetää ennen kuin ko. vaha on poistettu. Lähtee kuulemma sitten vain mäntytärpätillä.

      Neliöitä puulla on sitten sen verran "kauheasti" veneessäni että alkoi työmäärä hirvittämään. Päätin kokeilla vetää päälle vain uutta oljyä ja helpotuksekseni havaitsin että jälki oli hyvää. Näin olen toiminut lähes vuosittain enkä ole havainnut mitään kamalaa vaikka se vaha siellä välissä on. Mitä sen pitäisi aiheuttaa ?

      • vahakin passaa

        Mehivahojakin on joitain merkkejä tai tuotteita. Osa sopii kosteisiinkin tiloihin. Pitäisi löytyä myös meriolosuhteisiin sopiva vaha. Käsitys, ettei mehiläisvaha sovi veneen joihinkin puupintoihin on mielestäni väärä.
        Olen joskus poistanut mehiläisvahaa ja muita pintakäsittelyaineita maalinpoistoaineella ja siklillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      50
      2069
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1426
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1334
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      994
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe