Olen ilokseni huomannut, että myös adventtikirkko on alkanut repiä itseään kappaleiksi julkisesti, eli aloittanut sisäiset ristiriidat kiistelemällä vaikkapa naispappeudesta. Tämä on minusta hienoa, sillä se pitkällä aikavälillä tulee repimään kulttia hajalle ja aiheuttamaan jäsenkatoa.
Onkos suomessa käyty keskustelua aiheen parissa, kun USA:ssa keskustelu on kuohahtanut aika äänekkääksikin? Siellä kirjoitusten perusteella jo kaivetaan taisteluhautoja ja ollaan vaihtamassa seurakuntaa joko naispappeuden vastustajiin tai puolustajiin.
Adventtikirkon ehkäpä paras rihkamakauppias Doug Batchelor aloitti keskustelun laatimalla pitkän listan siitä, miksi naispappeus on täysin mahdoton yhtälö ja ei kovinkaan toivottavaa, jos käytämme vähemmän negatiivista ilmausta:
http://www.spectrummagazine.org/blog/2010/03/19/doug_batchelors_28_fundamental_arguments_against_women_ministers
Keskustelua on ollut paljon myös muualla.
Sitten "Southeastern California Conference Executive Committee" laati Dougin kirjoituksen oman vastineensa, jossa he kohta kohdalta selittävät asiat Dougille, jotta tämä huomaisi olevansa väärässä:
http://www.spectrummagazine.org/blog/2010/04/12/southeastern_california_conference_executive_committee_affirms_role_women_ministry
Tietenkin näissä katsantokannoissa näkyy ero eri alueiden libaraalisuudessa. Eteläinen kalifornia on hyvin liberaalia seutua ja adventtikirkon paikallinen jäsenistö ei suhtaudu asioihin niin tiukkapipoisesti, kuten vaikkapa Ellen Whiten kotikonnuilla suhtaudutaan.
Mutta tästä se alkaa alamäki. Löydetään Raamatusta aihe, josta saadaan monenlaista tulkintaa aikaiseksi ja sitten kinastellaan siitä äänekkäästi ja revitään kirkko kahtia. Hienoa!
Sellaista on todellinen uskonnollisuus tänä päivänä. Kinastellaan joko homoista tai naispapeista ja katsotaan kun väki häipyy ja kukaan ei tajua, että miksi.
Naispappeuden ongelmat
73
371
Vastaukset
- sda.manager
yhdessä kohdin Raamatun linjasta, niin silloin voidaan viskata koko Raamattu romukoppaan.
Onko Raamattu sitä varten, että sieltä valikoidaan vain kultille sopivat asiat, niinkuin adventtikirkolla on tapana?
Naispappeus on Raamatun vastainen ja kun advaritkin mainostavat pitätyvänsä vain Raamattuun, niin aika kaksinaamaista on pitäytyminen.
Ei Jeesuskaan valinnut yhtäkään naista opetuslapsekseen, vaikka niitä naisia pörräsikin ympärillä.
Syntiinlankeemuksen seurauksena naisen osa oli olla vain kuuntelija ei opettaja, koska Eeva ei osannut hillitä itseään, kuinka hän voisi olla toisten opettajana.
Mutta adventtikultti onkin vain babylonin kirkkoon kuuluva Jumalan sanan pilkkaaja.- sillä sinun kädessäs
se vain saastuu, sillä sinä olet Raamatun väärentäjä, syystä, että olet omaksunut totuudeksesi saatanan syytöksen Kaikkivaltiaasta Jumalasta, luotuaan iankaikkisesta iankaikkiseen kiduttavana hirviönä, näinollen sinä olet syyllistynyt suurimpaan mahdolliseen Pyhän Hengen pilkaan.
Sinä kuulut siihen suureen joukkoon, jotka uskottelevat oikeassa olevansa, mutta heidän uskonsa on saatanasta, koska se perustuu käärmeen valheeseen kuolemattomuudesta ilman Jeesusta Kristusta:
"Ette te suinkaan kuole".
Sillä iankaikkinen elämä on mahdollista YKSIN Jeesuksessa Kristuksessa, ei helvetissä, koska Jeesus ainoastaan on TIE; TOTUUS ja ELÄMÄ: Helvetistä Raamattu sensijaan sanoo selkeästi ja yksinkertaisesti, että se on TOINEN KUOLEMA: Siis lopullinen hävitys kaikelle pahuudelle ja tuskalle.
Sillä Jumalan uudessa maailman kaikkeudessa ei yksikään elävä olento sano olevansa vaivanalainen, vaan JUMALAN RAKKAUS on voittanut KAIKEN SYNNIN JA VÄÄRYYDEN: Kaikki elolliset tuntevat syvää rakkautta ja kunnioitusta Luojaansa ja kaikkea luotua kohtaan. Synti ja saatana on hävitetty lopullisesti.
Näin minä uskon ja tässä PYSYN!
"Jumala ei salli itseään pilkata!" - sda.manager
sillä sinun kädessäs kirjoitti:

"Jumala ei salli itseään pilkata!"etkä tiedä kuolemasta mitään, joten turhaan kirjoittelet aiheesta.
Olet vain hengellisesti kuollut pakana.
Tuskin edes omistat saati luet Raamattua.
Sinä itse kuulut juuri tuohon joukkoon Raamatun hylkääjänä:
Ilm. 14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. - Se on Lopun Merkki
sda.manager kirjoitti:
etkä tiedä kuolemasta mitään, joten turhaan kirjoittelet aiheesta.
Olet vain hengellisesti kuollut pakana.
Tuskin edes omistat saati luet Raamattua.
Sinä itse kuulut juuri tuohon joukkoon Raamatun hylkääjänä:
Ilm. 14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.Islannista nousee jo vaivan savu, Loppu on Lähellä!
- Yks kurja vaan
sda.manager kirjoitti:
etkä tiedä kuolemasta mitään, joten turhaan kirjoittelet aiheesta.
Olet vain hengellisesti kuollut pakana.
Tuskin edes omistat saati luet Raamattua.
Sinä itse kuulut juuri tuohon joukkoon Raamatun hylkääjänä:
Ilm. 14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.sda Mangeri menee helvettiin kärsimään kaikkien Adventistien puolesta: Siis ei huolta huomisesta, koska meillä Manageri joka suostuu kärsimään puolestanne teidän kaikkien tekemät virheet. Näinhän Jeesuskin Kärsi ihmisten puolesta, nyt meidän Julkinen Manageri haluaa halajamalla menne Helvetin ikituleen sovittamaan Rivi Adventistien synnit. Eipä toisten seurakuntien Managerit ole noin hyvä tahtoisia; Suurkiitokseni sinulle sda: Manageri hyvästä tarjouksestasi ja tyulevasta työstäsi kurjien Adventistien puolesta.
- R.yssä
sillä sinun kädessäs kirjoitti:
se vain saastuu, sillä sinä olet Raamatun väärentäjä, syystä, että olet omaksunut totuudeksesi saatanan syytöksen Kaikkivaltiaasta Jumalasta, luotuaan iankaikkisesta iankaikkiseen kiduttavana hirviönä, näinollen sinä olet syyllistynyt suurimpaan mahdolliseen Pyhän Hengen pilkaan.
Sinä kuulut siihen suureen joukkoon, jotka uskottelevat oikeassa olevansa, mutta heidän uskonsa on saatanasta, koska se perustuu käärmeen valheeseen kuolemattomuudesta ilman Jeesusta Kristusta:
"Ette te suinkaan kuole".
Sillä iankaikkinen elämä on mahdollista YKSIN Jeesuksessa Kristuksessa, ei helvetissä, koska Jeesus ainoastaan on TIE; TOTUUS ja ELÄMÄ: Helvetistä Raamattu sensijaan sanoo selkeästi ja yksinkertaisesti, että se on TOINEN KUOLEMA: Siis lopullinen hävitys kaikelle pahuudelle ja tuskalle.
Sillä Jumalan uudessa maailman kaikkeudessa ei yksikään elävä olento sano olevansa vaivanalainen, vaan JUMALAN RAKKAUS on voittanut KAIKEN SYNNIN JA VÄÄRYYDEN: Kaikki elolliset tuntevat syvää rakkautta ja kunnioitusta Luojaansa ja kaikkea luotua kohtaan. Synti ja saatana on hävitetty lopullisesti.
Näin minä uskon ja tässä PYSYN!
"Jumala ei salli itseään pilkata!"muista entisestä maanpäällisestä elämästään mitään, koska kaikki entinen on mennyt ja uusi on sijalle tullut.
Toinen toisemme kunnioittamisessa kilpailkaamme siis keskenämme, sillä Jumala on rakkaus. Voisitko ystävällisesti osoittaa raamatulla missä se on naispappeutta vastaan??? Tiedän kyllä apostoli Paavalin todenneen, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Mutta siinähän mennään paljon pitemmälle kuin pelkästään pappeus kysymykseen. Jos Paavalin sanomisilla perustellan niin nainenhan ei saisi osallistua mihinkään muuhun seurakunnassa kuin hiljaa kuuntelemaan, ja jos jotain kysyttävää tulee niin kysyköön kotona mieheltään.
- Outsider *
R.yssä kirjoitti:
muista entisestä maanpäällisestä elämästään mitään, koska kaikki entinen on mennyt ja uusi on sijalle tullut.
Toinen toisemme kunnioittamisessa kilpailkaamme siis keskenämme, sillä Jumala on rakkaus.Riitta Nenonen on ihan oikea Papitar Vitos liikkeessä. Hänen työnään on etsiä noita sopivia Helvetin lämmittäjiä. kolmeen vuoroon .
Halutessasi oikeaan naispappeus yhteisöön, niin liity Viitoslaisuuteen. Siellä koetetaan käännyttää kaikki käännynnäiset kuuliaisiksi Hellenistisen Helveti kuuliaisiksi opetuslapsiksi.
Todellisuushan on toinen luonto, kun heillä Helvetin tuli leiskuaa heidän korviensa välikammioissa. Mielestäni tämä on hieman Järjen köyhyyden kehittämää uskontoa tai uskomusta. Tuli polttaa kaiken, mutta onko sda.manager tullut kastetuksi, sekä vedellä, että tulella tullessaan uudestisyntyneeksi Pyhässä Hengessä Jeesuksessa Kristuksessa, joka on aloittanut sinussa uuden elämän ?
Valikoiko Jumala kulttien perusteella kenet Hän valitsee seuraajakseen, eikö kaikki riipu siitä keitä elopellolta korjataan talteen ja ketkä heitetään sivuun.
- vähemmistö
Adventisteista vähemmistö ei hyväksy naispappeja/pastoreita, eikä myöskään naisvanhimpia koska siinä noustaan Jumalan säätämyksiä vastaan. Jumala on Kristuksen pää, Kristus seurakunnan pää ja mies vaimon pää.
Oppikoon nainen hiljaisuudessa kaikin puolin alistuvaisena Tim.2:11.- 234234234234
Paavalin tekstin vääristelyä.
- väärentelee
234234234234 kirjoitti:
Paavalin tekstin vääristelyä.
tekstejä väärentelee ?
Room.15:16. Sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, PAPILLISESTI toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta.
Paavalille oli selvää, että mies on pappi, eikä nainen. Paavalilla oli toki naispalvelijoita jotka avustivat häntä matkoilla tarvitsihan hän paidan pesijöitä soittajia siivoajia olihan sitä monenlaista esivalmistelua kokouksia varten jne... - joukko..
väärentelee kirjoitti:
tekstejä väärentelee ?
Room.15:16. Sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, PAPILLISESTI toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta.
Paavalille oli selvää, että mies on pappi, eikä nainen. Paavalilla oli toki naispalvelijoita jotka avustivat häntä matkoilla tarvitsihan hän paidan pesijöitä soittajia siivoajia olihan sitä monenlaista esivalmistelua kokouksia varten jne...Joukko Atventisteja tämä on totuus !
- kiitos...
234234234234 kirjoitti:
Paavalin tekstin vääristelyä.
Voisitko laittaa (234234234234) väärentämättömän tekstin esille?
- kuule...
Niin, Busmanni haluaa eroa Jumalasta. Sinulla on tahto ja mieli siihen, että ihmiset hylkäisivät Herran ja sitä sanomaa yrität kovasti viedä.
”Naispappeutta” ei ole Jumalan huoneessa. Kaikenlainen maallisuus tunkee kuitenkin Jumalan seurakuntaan, että heidätkin koulitaan ja raamatun Sana käy toteen. Raamattu kertoo meille luopumuksesta, joka on lopun aikana. Siksi Jumalan lapset eivät säikähdä sitäkään, että kaikenlainen maallisuus, pakannallisuus näkyy mm homo-lesbo avioliittojen myötä, jotka siunataan baabelin alttarilla, tai naispappeuden siunaaminen tapahtuu myös baabelin alttarilla.
Adventtikirkossa ei tietääkseni kukaan ole vielä uskaltanut siunata ”naispastoreita”, eivätkä ”naispastorit” uskalla pyytää siunausta toiminnalleen, koska tietävät sen omassa tunnossaan vääräksi, ehkä uusi sukupolvi jo tähänkin uskaltautuu.
Jumalan lapset jäävät ulkopuolelle näiden ”naispastoreitten” huoneesta. Yksi toisensa perään Jumalan lapsista kaikkoaa pikkuhiljaa, kun silmät avautuu.
Heillä on kuitenkin erilainen mieli, kun sinulla. Eivät Jumalan lapset iloitse luopumuksesta. He kantavat sen surun Isän eteen.
Luuk. 13:35
Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."- Bushmanni
>>> Kaikenlainen maallisuus tunkee kuitenkin Jumalan seurakuntaan, että heidätkin koulitaan ja raamatun Sana käy toteen. >>>
Tämä on minustakin harmillista. Paljon mieluummin pitäisin paria orjaa, jotka tekisivät kaikki kotityöt puolestani, mutta tuo pahuksen maallistunut ja baabelin kynsiin ajautunut kirkkomme on luopunut lähes kaikesta vanhatestamentillisesta totuudesta ja antautunut maallisuuden vietäväksi.
Minustakin naisten paikka on ehdottomasti ulkona kaikesta toiminnasta ja mieluusti heidät pitäisi sitoa kettingillä ulos puuhun jumalanpalvelusten ajaksi, ettei pahuus ja kieroutunut maallisuus pääsisi kiinni pyhiin vanhatestamentillisiin arvoihin.
Samoin on ikävää, että maallistunut arvomaailma ei salli enää tappaa tottelemattomia lapsia, kuten pyhässä kirjassa neuvotaan toimimaan. Olisi moni ongelma poissa, jos ei maallistunut meininki olisi vallannut maailmaa. - tehtäisiin niin
Bushmanni kirjoitti:
>>> Kaikenlainen maallisuus tunkee kuitenkin Jumalan seurakuntaan, että heidätkin koulitaan ja raamatun Sana käy toteen. >>>
Tämä on minustakin harmillista. Paljon mieluummin pitäisin paria orjaa, jotka tekisivät kaikki kotityöt puolestani, mutta tuo pahuksen maallistunut ja baabelin kynsiin ajautunut kirkkomme on luopunut lähes kaikesta vanhatestamentillisesta totuudesta ja antautunut maallisuuden vietäväksi.
Minustakin naisten paikka on ehdottomasti ulkona kaikesta toiminnasta ja mieluusti heidät pitäisi sitoa kettingillä ulos puuhun jumalanpalvelusten ajaksi, ettei pahuus ja kieroutunut maallisuus pääsisi kiinni pyhiin vanhatestamentillisiin arvoihin.
Samoin on ikävää, että maallistunut arvomaailma ei salli enää tappaa tottelemattomia lapsia, kuten pyhässä kirjassa neuvotaan toimimaan. Olisi moni ongelma poissa, jos ei maallistunut meininki olisi vallannut maailmaa.Kun adventismi olevinaan raamatullinen sekä raamatun sanassa pitäytyvinään, niin kannattaisi tehdä siten että luovuttaisiin sapatista sekä sielun kuolevaisuudesta sekä muista Ellenin keksimistä jutuista, mutta ei kuitenkaan hyväksyttäisi naispappeutta. Niin poistettaisiin maallisuus liikkeestä ja palattaisiin siihen miten kirjoitettu on eikä nykyisiin saatanan masinoivaan uskonnolliseen kinasteluun.
- Bushmanni
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole olla naispappeutta vastaan tai puolustaa sitä.
Toin esille vain pienen näytelmän, jota käydään lähes kaikissa uskonnollissa yhteisöissä, eli kinastelu ja riitely oudoista asioista.
Tämä kiistely ja riitely johtaa yleensä leireihin, jotka alkavat syödä itse pääorganisaation voimia ja yhteisö alkaa hitaasti mutta varmasti kulkea kohti tuhoaan, mm. jäsenkadon myötä. Itse riitelijät harvemmin eroavat vaan he linnoittautuvat erilaisiin leireihin organisaation sisään, joita pääorganisaation on lepyteltävä ja koetettava jotenkin pitää kurissa. Se vie voimia ja aiheuttaa sen, että on lepyteltävä toistakin ryhmää, eli sitä vastapuolta. Se vie enemmän voimia.
Luterilainen kirkko on tästä hyvä esimerkki. Pieni äänekäs vähemmistö on riidellyt naispapeista ja vaikkapa homosuhteista suunnattoman pitkän aikaa ja se on vienyt huomion lähes kaikesta. Suurinta osaa jäsenistöä asiat nämä eivät voisi vähempää kiinnostaa ja kun riitely vain jatkuu ja jatkuu, se suurin osa alkaa poistua takavasemalle ja jäljellä jäävät vain ne riitelijät. - eepu*
Kyllä; adventistien(kin) tulee tehdä parannusta/uskonpuhdistusta opissaan
Katso lisää: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8136979
*
"Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä, ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;".
-- Rakkaus, joka on Jumalan kaltaisuutta on vastuullista Totuudesta - sen merkitys on myös uskonpuhdistuksessa!
*
♥ MARANATA! ♥- poistuisi paljon
Adventismista poistuisikin kerralla paljon harhaoppia kun se ei hyväksyisi naispappeutta eikä naista johtamaan jumalanpalvelusta tai mikä ihmeen tutkiskelu se heidän ns. jumalanpalveluksensa onkaan. Eihän heillä edes ole kai varsinaista kirkollista jumalanpavelusta.
Mutta sitten luovuttaisiin kaikista vanhan liiton rasitteista, sapatista sekä sen säännöistä sekä kaikista muista Ellenin omasta päästään keksimistä taruista.
Se olisi todellinen uskonpuhdistus. - 234234234
poistuisi paljon kirjoitti:
Adventismista poistuisikin kerralla paljon harhaoppia kun se ei hyväksyisi naispappeutta eikä naista johtamaan jumalanpalvelusta tai mikä ihmeen tutkiskelu se heidän ns. jumalanpalveluksensa onkaan. Eihän heillä edes ole kai varsinaista kirkollista jumalanpavelusta.
Mutta sitten luovuttaisiin kaikista vanhan liiton rasitteista, sapatista sekä sen säännöistä sekä kaikista muista Ellenin omasta päästään keksimistä taruista.
Se olisi todellinen uskonpuhdistus.vaadit hylkäämään Jumalan ja hänen ilmaistun tahtonsa. joopa joo. Ei tapahdu.
- järkihoi
234234234 kirjoitti:
vaadit hylkäämään Jumalan ja hänen ilmaistun tahtonsa. joopa joo. Ei tapahdu.
Bushmanni se vain sohaisi puskista tikulla muurahaispesää ja sai toivomansa reaktion aikaan. Ei se ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin olisi voinut kuvitella. Me kaikki katsomme asioita omien pienien monokkeliemme lävitse ja näemme ja ymmärrämme kaiken omasta perspektiivistämme. Valitettavaa mutta totta. .. voiko pantteri muuttaa pilkkunsa ?.... niin se vain on. Ehkä pitäisi ensin katsoa peiliin ja ympärilleen ja vasta sitten lausua totuuksia, joista meistä useimmat eivät ymmärrä tuon taivaallista.
Älkää ottako niin vakavasti Bushmannin juttuja, hän haluaa vain tehdä pientä kiusaa ja naureskelee kun muurahaiset juoksevat sinne tänne ilman päämäärää, se ei ole kilttiä. Hyi hyi Bushmanni - Bushmanni
järkihoi kirjoitti:
Bushmanni se vain sohaisi puskista tikulla muurahaispesää ja sai toivomansa reaktion aikaan. Ei se ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin olisi voinut kuvitella. Me kaikki katsomme asioita omien pienien monokkeliemme lävitse ja näemme ja ymmärrämme kaiken omasta perspektiivistämme. Valitettavaa mutta totta. .. voiko pantteri muuttaa pilkkunsa ?.... niin se vain on. Ehkä pitäisi ensin katsoa peiliin ja ympärilleen ja vasta sitten lausua totuuksia, joista meistä useimmat eivät ymmärrä tuon taivaallista.
Älkää ottako niin vakavasti Bushmannin juttuja, hän haluaa vain tehdä pientä kiusaa ja naureskelee kun muurahaiset juoksevat sinne tänne ilman päämäärää, se ei ole kilttiä. Hyi hyi Bushmanni>>> Bushmanni se vain sohaisi puskista tikulla muurahaispesää ja sai toivomansa reaktion aikaan. >>>
Muurahaispesän ainekset olivat taas adventtikirkon omista lähteistä peräisin, jos et sattunut noteeraamaan. Spectrum Magazine, josta nämä pongasin, on adventtikirkon virallista materiaalia. Teillä on kaksi leiriä asian suhteen ja se riita, mikäli mitään olemme vaikkapa kansankirkkomme sisäisistä asioista oppineet, tulee paisumaan kuin pullataikina.
>>> Älkää ottako niin vakavasti Bushmannin juttuja >>>
Ne kannattaa lukea ja ymmärtää lukemansa. Toki minua monet hölmöydet täällä naurattavat, mutta nauru pidentää ikää, joten se sallittakoon.
>>> Hyi hyi Bushmanni >>
No tuokin mielipide sallittakoon, sillä kukapa ei oman kulttinsa arvostelusta olisi hiukan allapäin. Sellaista se voi olla, kun hyppää amerikkalaisen kultin rattaiden kyytiin.
- 234234234
tajutaan, että todellisuus syy katoon ovat sinun kaltaisesi urputtajat.
- aika..
Harmillista, jos hän on sinuun noin syvästi vaikuttanut.
Toivoisi asian olevan niin että Sana olisi se joka vaikuttaisi.
1. Tim. 3:1
Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
1. Tim. 3:2
Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan
Kirje Titukselle 1
6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.
7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
8 vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
9 hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. - Bushmanni
>> kyllä me tajutaan, että todellisuus syy katoon ovat sinun kaltaisesi urputtajat. >>
Tässähän tuntee ylpeyttä rinnassa, jos vaatimattoman Bushmannin vaatimattomat kirjoitukset ovat syy adventtikirkko -nimisen kultin jäsenkatoon Suomessa!!
No eipä taida minun kirjoituksillani sellaista valtaa olla, jota numeropeelo yrittää minulle tyrkyttää.
Todellinen syy taitaa olla se, että aika on ajanut moisista uskonnollisuuden irvikuvista ohi ja ihmiset, fiksut ihmiset eivät enää halua tuntea itseään aivottomiksi tolloiksi, jotka alistetaan typerien sääntöjen alle.
Ihmiset alkavat herätä huomaamaan, että sellaista jumalaa ei ole olemassakaan, joka haluaa alistaa ihmiset tolloiksi typerillä säännöillä, vaan jumala on jotain muuta kuin sellainen ikävä kärttyinen vanhus, joka taloyhtiössä kyttää sitä, että matot tampataan oikeaan aikaan ja suihkussa ei saa käydä klo 22 jälkeen.
Mutta kai sitä pitää jatkaa kirjoittelua, jos näillä jokin vaikutus on, kuten numeropeelo yritti viestittää! - iso silmä valvoo
Bushmanni kirjoitti:
>> kyllä me tajutaan, että todellisuus syy katoon ovat sinun kaltaisesi urputtajat. >>
Tässähän tuntee ylpeyttä rinnassa, jos vaatimattoman Bushmannin vaatimattomat kirjoitukset ovat syy adventtikirkko -nimisen kultin jäsenkatoon Suomessa!!
No eipä taida minun kirjoituksillani sellaista valtaa olla, jota numeropeelo yrittää minulle tyrkyttää.
Todellinen syy taitaa olla se, että aika on ajanut moisista uskonnollisuuden irvikuvista ohi ja ihmiset, fiksut ihmiset eivät enää halua tuntea itseään aivottomiksi tolloiksi, jotka alistetaan typerien sääntöjen alle.
Ihmiset alkavat herätä huomaamaan, että sellaista jumalaa ei ole olemassakaan, joka haluaa alistaa ihmiset tolloiksi typerillä säännöillä, vaan jumala on jotain muuta kuin sellainen ikävä kärttyinen vanhus, joka taloyhtiössä kyttää sitä, että matot tampataan oikeaan aikaan ja suihkussa ei saa käydä klo 22 jälkeen.
Mutta kai sitä pitää jatkaa kirjoittelua, jos näillä jokin vaikutus on, kuten numeropeelo yritti viestittää!pisaa ja he ovat niitä, jotka vartioivat sunnuntaitaan.
Sunnuntaina ei saa piiskata mattoja, ei imuroida, ei suihkutella.....
Minään päivänä ei saa käydä suikussa kello 22.00 jälkeen eikä pestä pyykkiä.
Nämä tarkailijat eivät ole adventisteja, tai en ole ikinä taloyhtiössä adventistitarkailijoihin törmännyt. - ei ole tehty
iso silmä valvoo kirjoitti:
pisaa ja he ovat niitä, jotka vartioivat sunnuntaitaan.
Sunnuntaina ei saa piiskata mattoja, ei imuroida, ei suihkutella.....
Minään päivänä ei saa käydä suikussa kello 22.00 jälkeen eikä pestä pyykkiä.
Nämä tarkailijat eivät ole adventisteja, tai en ole ikinä taloyhtiössä adventistitarkailijoihin törmännyt.Sellaista taloa ei ole rakennuttakaan missä ei saa sunnuntaina imuroida tai käydä suihkussa. Sitä ei kiellä taloyhtiö eikä usko. Eikä Jumala sen vuoksi syökse tulikiveä taivaasta eikä kukaan ihminen katso pahasti, että nyt et ole hyvä uskova, nyt et ole oikeassa opissa kun noin teet.
Jos lakihenkinen adventismi edes jollakin tavalla säilyttäisi uskottavuutensa, niin ei missään nimessä kannattaisi naispappeutta.
En keksivät kaikenlaisia kieltoja mitä Raamatussa ei ole sekä näkevät asioita mitä ei ole. Ja sitten kieltävät asian mitä Raamatussa selvästi kirjoitettu. Siinä menisi lopullisesti uskottavuus ja voisi lopettaa Suomessa koko kirkon, lakkauttaa se sitä mukaan kun jäsenet kuolevat. - Bushmanni
iso silmä valvoo kirjoitti:
pisaa ja he ovat niitä, jotka vartioivat sunnuntaitaan.
Sunnuntaina ei saa piiskata mattoja, ei imuroida, ei suihkutella.....
Minään päivänä ei saa käydä suikussa kello 22.00 jälkeen eikä pestä pyykkiä.
Nämä tarkailijat eivät ole adventisteja, tai en ole ikinä taloyhtiössä adventistitarkailijoihin törmännyt.Tätähän minä yritin juuri sanoa.
Adventtikirkon jumala on samanlainen puupää kuin ne, jotka kyttäävät taloyhtiöissä sitä, että mattoja ei tampata väärään aikaan. Kuulostaako uskottavalta, että jumalalla olisi samoja ominaisuuksia kuin taloyhtiöiden ilkeillä vanhuksilla?
Kyllä minä ymmärrän, että höperö vanhus kiusaa typerillä säännöillä lähimmäisiään, kun ei muuta tekemistä ole, mutta että jumala antautuisi samanlaiseen typeryyteen jotain sapattisääntöjä kytäten?
Vaikea uskoa moista, mutta suomesta löytyy n. 2000 henkilöä, jotka moiseen älyttömyyteen uskovat.
Samoin on vaikea ajatella, että Jumala olisi kauhean kiinnostunut sen henkilön sukupuolesta, joka haluaa Hänen kunniaansa jakaa eteenpäin. Ymmärrän toki, että muutama tuhat vuotta sitten etenkin miehet halusivat nähdä jumalassaan naisten väheksyjän, sillä naisen asema oli tuolloin aika vähän perheen koiran yläpuolella. Yhteiskunta olisi mennyt sekaisin, jos Jumala olisi hyväksynyt naisen tasavertaisena henkilönä yhteiskuntaan, joka olisi tiukasti miesten maailma. - Bushmanni
aika.. kirjoitti:
Harmillista, jos hän on sinuun noin syvästi vaikuttanut.
Toivoisi asian olevan niin että Sana olisi se joka vaikuttaisi.
1. Tim. 3:1
Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
1. Tim. 3:2
Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan
Kirje Titukselle 1
6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.
7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
8 vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
9 hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.Muun muassa nuo jakeet kannattaa lukea suurennuslasin kanssa, jos haluamme niistä kirjaimellista tukea mihin tahansa ongelmaan, jota hiukan tässä ketjussa käsittelemme.
>>> Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies >>>
Tässähän nähdään vain tuo sana "mies", eikä mitään muuta. Jos olemme tarkkoja, niin siinä puhutaan miehestä, joka on naimissa. Jos olemme tarkkoja, niin poikamies ei kelpaa papiksi alkuunkaan. Lisäksi eronnut on poissa laskuista täysin selkeästi. Tämä on sinällään outoa, sillä katolinen kirkko taas ei salli pappiensa menevän naimisiin, jolla säännöllä olemme nähneet karut seuraukset.
>>> 6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia >>>
Lisäksi naimissa olevan miehen lapset tulisivat olla uskossa, jotta hän olisi kelvollinen papiksi. Naimissa oleva mies ilman lapsia taitaisi olla poissa laskuista, jos olemme oikein kirjaimellisia ja olenkos kuullut joskus sananlaskua, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin mistähän löytyisi pappi, jonka lapset ovat oikeasti uskossa, eivätkä vain perheen kunniallisuuden takia näyttele olevansa?
Lisäksi nuhteettomuus on hyvin laaja käsite, jos alamme miettiä sen kirjaimellistä tulkintaa. Kelpaako papiksi naimisissa olevan mieshenkilö, jonka lapset ovat uskossa, mikäli hänen nuhteettomuutensa on saanut kolauksen vaikkapa pysäköintivirhemaksun, taikka jopa ylinopeuden takia?
Tai niin suositut entiset rikolliset, jotka tulevat uskoon ja ryhtyvät papeiksi? Voimmeko sanoa, että entinen murhamies on riittävän nuhteeton papiksi, tai ylistämään Jumalaa kaikesta sydämestään seurakunnan vanhimpana?
Mutta ainahan sitä voi jaaritella Raamatun edessä oppien puhtauksista vaikka hautaan saakka, jos sillä tavalla kokee olevansa parempi uskova kuin tuo ilkeä naapuri, joka ei taaskaan näyttänyt olevan kirkonmenoissa mukana. - niin...
Bushmanni kirjoitti:
Muun muassa nuo jakeet kannattaa lukea suurennuslasin kanssa, jos haluamme niistä kirjaimellista tukea mihin tahansa ongelmaan, jota hiukan tässä ketjussa käsittelemme.
>>> Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies >>>
Tässähän nähdään vain tuo sana "mies", eikä mitään muuta. Jos olemme tarkkoja, niin siinä puhutaan miehestä, joka on naimissa. Jos olemme tarkkoja, niin poikamies ei kelpaa papiksi alkuunkaan. Lisäksi eronnut on poissa laskuista täysin selkeästi. Tämä on sinällään outoa, sillä katolinen kirkko taas ei salli pappiensa menevän naimisiin, jolla säännöllä olemme nähneet karut seuraukset.
>>> 6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia >>>
Lisäksi naimissa olevan miehen lapset tulisivat olla uskossa, jotta hän olisi kelvollinen papiksi. Naimissa oleva mies ilman lapsia taitaisi olla poissa laskuista, jos olemme oikein kirjaimellisia ja olenkos kuullut joskus sananlaskua, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin mistähän löytyisi pappi, jonka lapset ovat oikeasti uskossa, eivätkä vain perheen kunniallisuuden takia näyttele olevansa?
Lisäksi nuhteettomuus on hyvin laaja käsite, jos alamme miettiä sen kirjaimellistä tulkintaa. Kelpaako papiksi naimisissa olevan mieshenkilö, jonka lapset ovat uskossa, mikäli hänen nuhteettomuutensa on saanut kolauksen vaikkapa pysäköintivirhemaksun, taikka jopa ylinopeuden takia?
Tai niin suositut entiset rikolliset, jotka tulevat uskoon ja ryhtyvät papeiksi? Voimmeko sanoa, että entinen murhamies on riittävän nuhteeton papiksi, tai ylistämään Jumalaa kaikesta sydämestään seurakunnan vanhimpana?
Mutta ainahan sitä voi jaaritella Raamatun edessä oppien puhtauksista vaikka hautaan saakka, jos sillä tavalla kokee olevansa parempi uskova kuin tuo ilkeä naapuri, joka ei taaskaan näyttänyt olevan kirkonmenoissa mukana.Raamattu sulkee sinut pappeuden ulkopuolelle.
Ei kaikista miehistäkään ole papeiksi.
Eronnut on pois laskusta, samoin kun poikamies. Hän on liian nuori, joka ylpistyy.
Murhamies ei kelpaa papiksi, eikä raajarikko.
Todistajaksi kelpaa jokainen joka on uskoon tullut. Tekemistä riittää, että ei kaikkien tarvitse olla pappisvirassa.
- vaan
koko tätä ongelmaa naispappeudesta ja mistään muustakaan, jos olisi pitäydytty vain Raamatun totuudessa.
Kulttien, lahkojen, kirkkojen perustamiset ovat olleet vain perkeleen kavalia juonia.
Kaikki kiistakysymykset olisivat tipotiessään, jos lähetyskäskyä olisi noudatettu Jeesuksen antamalla tavalla.- halveksiminen
Naisten halveksiminen islamilaista perua koska on sukulaisuskonto. Vaikkakaan ei VT suoranaisesti halveksi naista, ei se tee naisesta ainakaan suoranaisesti mitenkään vähempiarvoista vaikka tietenkin siellä syntiset naiset mainitaan. Mutta niin on sellaisia miehiäkin.
Ja sinänsä kumma että vaikka islamilaisuus levinnyt länsimaihin, ei se ole vaikuttanut mitenkään naisen asemaan siellä. Eikä naiset ole alkaneet vaatia oikeuksia ainakaan kovin äänekkäästi, vaan he ovat tosiaan miesten heittopusseja joilla hyvin tarkat säädökset miten voivat elää ja toimia. Siinä täytyy tosiaan ihmetellä että elämme 2000 lukua. Heidän suhteensa voisi kuvitella että yhä elämme siinä Jerusalemissa missä Jeesus eli ja missä oli hyvin tarkat säädökset miten kukin käyttäytyi sekä mitä puhui. Siinä mielessä voi hyvin kuvitella millaisen haloon Jeesus nostanut käyttäydyttyään täysin vastoin odotuksia. Kun nytkin vielä tehdään kunniamurhia. Jeesuksen surmaaminen oli tavallaan kunniamurha. Hän oli häpäissyt juutalaisten uskonnollisuuden.
Joten ei mikään ihme jos adventistitkin ovat hieman höyrähtäneitä. - järkihoi
halveksiminen kirjoitti:

Joten ei mikään ihme jos adventistitkin ovat hieman höyrähtäneitä.On se ihme miten ihmiset, jotka eivät tunnu ymmärtävän asioista mitään laukovat mielipiteitään vailla minkäänlaista totuuden pohjaa. Sotkevat asioita ja vetävät langan sieltä ja toisen täältä. Ei ihme, jos heidän raamatun ymmöärtämisensäkin on ihan mitä sattuu, kun saavat nykypäivänäkin asiat väänneltyä omien mielipiteidensä ja huhupuheiden mukaan. Ei kannata esiintyä Islamin asantuntijana kun ei ole edes Koraania lukaissut. Toivottavasti olet edes Raamattusi avannut vai perustuuko uskosi ihan huhupuheisiin niin kuin Islamin tuntemuksesikin.
Onneksi ollaan vain hieman höyrähtäneitä eikä täysin tolloja niinkuin eräät - tyhmiä tyhmiä
halveksiminen kirjoitti:
Naisten halveksiminen islamilaista perua koska on sukulaisuskonto. Vaikkakaan ei VT suoranaisesti halveksi naista, ei se tee naisesta ainakaan suoranaisesti mitenkään vähempiarvoista vaikka tietenkin siellä syntiset naiset mainitaan. Mutta niin on sellaisia miehiäkin.
Ja sinänsä kumma että vaikka islamilaisuus levinnyt länsimaihin, ei se ole vaikuttanut mitenkään naisen asemaan siellä. Eikä naiset ole alkaneet vaatia oikeuksia ainakaan kovin äänekkäästi, vaan he ovat tosiaan miesten heittopusseja joilla hyvin tarkat säädökset miten voivat elää ja toimia. Siinä täytyy tosiaan ihmetellä että elämme 2000 lukua. Heidän suhteensa voisi kuvitella että yhä elämme siinä Jerusalemissa missä Jeesus eli ja missä oli hyvin tarkat säädökset miten kukin käyttäytyi sekä mitä puhui. Siinä mielessä voi hyvin kuvitella millaisen haloon Jeesus nostanut käyttäydyttyään täysin vastoin odotuksia. Kun nytkin vielä tehdään kunniamurhia. Jeesuksen surmaaminen oli tavallaan kunniamurha. Hän oli häpäissyt juutalaisten uskonnollisuuden.
Joten ei mikään ihme jos adventistitkin ovat hieman höyrähtäneitä.tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä, eivätkä ajattele mitä suustaan laukovat.
- olla koraanitohtori
tyhmiä tyhmiä kirjoitti:
tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä, eivätkä ajattele mitä suustaan laukovat.
Ei tarvitse olla mikään koraanitohtori kun voi tietää miten huonosti naisia kohdellaan sekä mikä asema heillä on. Miten heidät tapetaan jos häpäisevät miehen kunnian. Niinhän tehty Suomessakin vähän aikaa sitten.
Adventismi, vaikka onkin naisen kehittelemä harhaoppi suhtautuu kuitenkin pääpiirteissään naiseen siten että mies on pää ja nainen alisteinen. Ja se koskettaa muutakin kuin seurakuntaelämää. Mies tosiaan se joka päättää ja jos nainen oikeasti uskossa, niin alistuu miehen edessä eikä ala toimimaan oman päänsä tai tahtonsa mukaan. Näin viisa Ellen opettaa.
Joskin kyllä nainen voi olla äänessä seurakunnassa jos hänellä siihen lahjoja ja tuomita miehiä kuten Ellen monta kertaa tekikin. Hän kuitenkin kiersi sanan sillä että oli profeetta. Ei pappi eikä johtanut seurakuntaa. Jos nainen oikein viisas profetta, hän saa silloin opettaa miehiä ja luoda jopa harhaopin.
Joskaan siinä että nainen profeetta ei ole mitään raamatunvastaista eikä siinä että jos nainen puhuu kielillä tai saa profetian. Niitähän Paavali kehoittamaa samaan. Joskaan jokainen sellainen ei pidä tarkoittaa sitä että luodaan uusi harhaoppi.
Mutta etsimälläkään etsien ei adventismista löydä mitään opillista järkeä mikä olisi yhtenäisessä linjassa Raamatun kanssa. Viisauksiin vetoaminen vain sitä ettei ole tarpeeksi syvällä harhaopin hetteikössä.
Eihän Raamattu missään sano että ihminen tarvitsee viisautta uskossa. Että tyhmiltä jää ymmärtämättä mitä usko on. Se pelkkää harhaoppisten haihattelua.
Raamattu lupaa antaa Jaakobin kirjeessä viisautta aivan auliisti. Turha siten on harhaoppisten pyristellä Raamatun sanaa vastaan siinä että muka tyhmiä oltaisiin kun ei mukauduta heidän harhaoppiin. Jumala antanut niin sitä viisauttaan että nuo harhaopit osataan paljastaa ja kiertää kaukaa. - panettelua
olla koraanitohtori kirjoitti:
Ei tarvitse olla mikään koraanitohtori kun voi tietää miten huonosti naisia kohdellaan sekä mikä asema heillä on. Miten heidät tapetaan jos häpäisevät miehen kunnian. Niinhän tehty Suomessakin vähän aikaa sitten.
Adventismi, vaikka onkin naisen kehittelemä harhaoppi suhtautuu kuitenkin pääpiirteissään naiseen siten että mies on pää ja nainen alisteinen. Ja se koskettaa muutakin kuin seurakuntaelämää. Mies tosiaan se joka päättää ja jos nainen oikeasti uskossa, niin alistuu miehen edessä eikä ala toimimaan oman päänsä tai tahtonsa mukaan. Näin viisa Ellen opettaa.
Joskin kyllä nainen voi olla äänessä seurakunnassa jos hänellä siihen lahjoja ja tuomita miehiä kuten Ellen monta kertaa tekikin. Hän kuitenkin kiersi sanan sillä että oli profeetta. Ei pappi eikä johtanut seurakuntaa. Jos nainen oikein viisas profetta, hän saa silloin opettaa miehiä ja luoda jopa harhaopin.
Joskaan siinä että nainen profeetta ei ole mitään raamatunvastaista eikä siinä että jos nainen puhuu kielillä tai saa profetian. Niitähän Paavali kehoittamaa samaan. Joskaan jokainen sellainen ei pidä tarkoittaa sitä että luodaan uusi harhaoppi.
Mutta etsimälläkään etsien ei adventismista löydä mitään opillista järkeä mikä olisi yhtenäisessä linjassa Raamatun kanssa. Viisauksiin vetoaminen vain sitä ettei ole tarpeeksi syvällä harhaopin hetteikössä.
Eihän Raamattu missään sano että ihminen tarvitsee viisautta uskossa. Että tyhmiltä jää ymmärtämättä mitä usko on. Se pelkkää harhaoppisten haihattelua.
Raamattu lupaa antaa Jaakobin kirjeessä viisautta aivan auliisti. Turha siten on harhaoppisten pyristellä Raamatun sanaa vastaan siinä että muka tyhmiä oltaisiin kun ei mukauduta heidän harhaoppiin. Jumala antanut niin sitä viisauttaan että nuo harhaopit osataan paljastaa ja kiertää kaukaa.Se tosiaan pelkkää harhaoppisten panettelua että ihmisten tyhmyyden takia he eivät ymmärrä heidän harhaoppiaan. Tai että ihmisen täytyy opiskella tohtoriksi että voi ymmärtää jotain uskonasioista. Kyllä Raamattu, jos sen sanaan uskotaan enemmän kuin harhaoppisiin, lupaa ihmiselle viisautta ja vieläpä Jumala antaa sitä auliisti. Turha siis harhaoppisten ylpeillä viisaudellaan. Se yksin sitä riivaajien viisautta.
Ja eihän adventtitohtorien viisaus ole edes mitenkään näkyvää. Eivät he ole koskaan kirjoittaneet missään mitään viisasta, vaan ainoastaan myötäilleet riivaajien luomaa harhaoppia. Ei siihen mitään viisautta tarvita. Heidän viisautensa pelkästään siinä että myötäilevat naisprofeettansa juttuja sekä halveksivat ihmisiä jotka eivät ole samassa riettauden lätkössä kuin mitä he itse.
- Bushmanni
Kun te kerrotte kommentteja siitä, että naisten paikka on miehen alapuolella ja naiselle sopivia tehtäviä seurakunnassa ovat vaikkapa siivoaminen, pyykinpesu, vaatteiden silitys ja muut vastaavat tehtävät, niin olkaa ystävällisiä ja kertokaa samalla, että mitä lahkoa/kulttia teidän mielipiteenne edustavat ja missä lahkossa/kultissa te itse vaikutatte.
Olisi myös hauska tietää, että mikäli olette miespuoleinen henkilö, niin oletteko te naimissa ja kuinka te ylipäätään olette naimisiin päässeet?
Olettekos naiset ajatelleet sitä, että millaista mahtaa olla elämänne sitten joskus ns. Uudessa Maassa, kun tuo Jumala on viisaudessaan tehnyt teistä hiukan alempia olentoja kuin me mahtavat miehet olemme?
Nyt teillä on tasa-arvoa, kun olemme syrjäyttäneet maallisuudessamme Pyhän Sanan ja te saatte olla, mikäli aviomiehenne sen teille suo, tasavertaisia ja teillä voi olla perheessä (taikka seurakunnassa) jopa muutakin tekemistä kuin tuo pyykinpesu, tiskaaminen yms asiat. Entäpä jos Jumala palauttaa sitten joskus kaiken takaisin patriarkaalisen järjestyksen mukaiseksi, kuten Raamatussa asiat ovat, eli miessukupuoli on ylivertainen naiseen verrattuna.
Miltäpä tuntuu tuo, sillä voi olla täysin mahdollista, että tulevassa taivaassa vallitsee tiukka kuri naisille ja miehet ovat he, jotka korjaavat paratiisin mukavemman puolen. Kun kerran Raamatussa on tiukka patriarkaalinen meininki, jossa naisen paikka on perheen koiran yläpuolella (vain hyvin vähän), niin miksipä Jumala muuttaisi sääntöjä sitten joskus.
Siinäpä miettimistä, mikäli se luonnistuu.- enää miettimään
Mitäpä noita miettimän kun kaikki jo kerrottu Ellenin kirjoissa. Eipä siinä tarvitse kovin tohtorismiehenkään pähkäillä asioita kun vain sieltä lukee miten ne ovat ja naiset seuraunnassa kun sulaa vahaa.
Mutta tietenkin järkevät ihmiset lukevat Raamattua ja uskovat siihen. Ja kun sielu ei tuonelassa odottaessaan tuomiota ole sukupuolinen eikä siellä erotella kuka kenenkin mies kuten Jeesus opetti, niin ei tietenkään taivaassakaan ole erikseen miehen asioita eikä naisten asioita eikä sukupuolisia tapoja.
Mutta tietenkin harhaoppisille aivan sama mitä Raamatussa lukee, he luottavat enemmän ihmisviisauteen, eikä edes tämän päivän tohtorien viisauteen, vaan menneiden vuosisatojen naisen viisauteen miten asiat oikein tulisi muka ymmärtää. He ovat tosiaan tohtorin hattunsa ansainneet. - johan nyt
ollessa Kristuksen morsiamena!
Kuvitteleko todella olevasi paremmassa asemassa ja mahtavammassa asemassa. Ei kuule sinun maalliset hierariaksi kiinnosta. Nostele vaan niin rintojasi, sinun housuisasi en missään tapauksessa halua olla. On meinaa sen verran kuumat paikat, jos et parannusta tee. Mieluummin vaikka olen rätti kourassa ja teen sen tärkeän tehtävän kunnialla. Onko rätin heiluttaja jotenkin huono ihminen? Ei ollenkaan, jos ei käytäydy sopimattomasti. Etkö tiedä, että suurin evankeliumi viedään rättikourassa. Rätissä on evankeliumin voimaa, kun se tartuu oikeisiin käsiin.
Ei Kristus laiminlyö naista. Kyllä hän on naisen puolella, jos häntä kaltoin kohdellaan.
Joku pappistitteli ei takaa miehelle mitään paremmuutta. Se on vastuuta ja jos sitä ei kanna kunnialla on aikanaan tukalat oltavat.
- ongelmia
ei ole tullut mitään hyvää muuta kuin pelkkiä ongelmia.
- on sapatissakin
Saman voi sanoa sapatistakin.
- sapatti...
on sapatissakin kirjoitti:
Saman voi sanoa sapatistakin.
ongelma Jeesus näytti esimerkin sapatista, että silloin tuli parantaa sairaita ja nostaa härkä kaivosta jos sinne sapattina putoaa.
Pappeus on itsestään selvää, että se on miehinen virka. Naiset aiheuttavat vain riitaisuuksia pappeilemalla ja karkoittavat monet pois kirkoista.
- Läheisempää!
Useimiten Nainen on henkevämpi, ja hänen uskonsa käytännön elämässä todellinen, ja Hänen puheensa vakuuttavampi ja lähestyvämpi.
- Ärsyttävät naispasto
Kyllä siinä henkevyys katoaa kun nainen pastorina menee alttarin taakse, näin se vaan on.
- PYH!
Ärsyttävät naispasto kirjoitti:
Kyllä siinä henkevyys katoaa kun nainen pastorina menee alttarin taakse, näin se vaan on.
silloin vika on sinussa eikä siinä pastorissa.
- PYH!
eli tunnustaudut siis kirkon tuhoa haluavaksi perkeleen lapseksi ...
- kirkontuhoajat n
Naispastorskat ovat jo kaataneet kirkon ja näin tuhonneet sen.
- PYH!
kirkontuhoajat n kirjoitti:
Naispastorskat ovat jo kaataneet kirkon ja näin tuhonneet sen.
no sinä ainakin olet naisvihaaja ja väärässä kaiken lisäksi.
- Jumalan viha
PYH! kirjoitti:
no sinä ainakin olet naisvihaaja ja väärässä kaiken lisäksi.
Jumala vihaa kaikkea Raamatun vastaista, kuten naispappeutta. Jumala on tarkoittanut pastorin viran miehille.
- PYH!
Jumalan viha kirjoitti:
Jumala vihaa kaikkea Raamatun vastaista, kuten naispappeutta. Jumala on tarkoittanut pastorin viran miehille.
Missään Raamatussa ei sanota noin. Tuo on tasan sun mielipitees.
- PYH!
Oletko joku naisvihaaja?????
- no pienempää mölinää
Ei tarvitse olla naisvihaaja.
Naispappeudessa miehet ovat pääsyylliset.
Naispappeuden hyväksyvät miehetkään eivät olisi kelvollisia pappeuteen.
Eivät edes seurakunnan jäseniksi!
Onkohan tämä nyt vähän myöhässä.
Adventtikirkossa on keskusteltu suht vakavissaan naisten vihkimisestä ja vanhimmuudesta tai pastoriudesta 80 -luvulta alkaen. Siitä voi syyttää ihan meidän Suomen unioniamme. Wiljam Aittala lähetti kysymyksen, voitaisiinko Elsa Luukkanen vihkiä pastoriksi. Aiheesta on ollut kirjoituksia puolesta ja vastaan Ministry lehdessä 1980 luvun puolivälin paikkeilta (tai vähän ennen) ja kaikinpuoleinen kirjoittelu on aina kiihtynyt ja kärjistynyt ennen yleiskokouksia.
Alkuperäinen kysymys johti siihen, että asia tuli yleiskokoukseen, mikä puolestaan herätti muut asiasta kiinnostuneet, esimerkiksi kalifornialaiset. Jänete olivat kuitenkin liian jakautuneita ja yritykset tehdä kompromisseja tekivät tästä kädenväännöstä kroonisen osan adventismia.
Doug Bachelorin vanhakantaiset käsitykset eivät ole uusia eivätkä hetkeuttane kirkkoa sinne tai tänne sen enempää kuin aiemmatkaan. Merkitseehän se tietenkin sitä, että kun Bachelor älähtää yhteen suuntaan niin joku älähtää toiseen, mutta tätä on ollut niin kauan, ettei kyseessä liene maailman sen enempää kuin kirkonkaan lopun enne.
Kai- Valon Taikaa
Maailman loppua ei ole näkyvissä lähitulevaisuudessa, mutta kulttien loppu ja kultin johtajien loppu on yhtä varmaa kuin planeetallamme tapahtuvat mannerlaattojen liikkeet.
Maailman lopumme tulee silloin, kun aurinko nielaisee planeettamme ja aurinkokuntamme sisuksiinsa ja alkaa muodostua uusi musta aukko.
Siihen hetkeen menee kuitenkin vielä vähintään miljardi vuotta.
Muutaman sukupolven ja muutaman sadan vuoden päästä lääketiede on niin kehittynyttä, että ihmisen eilinikäkin on vähintään 1000 vuotta.
Toisaalta suuret luonnon mullistukset pitävät ihmisrodunkin määrän aisoissa ja huoli ylikansoittumisesta on näin aiheeton. - alex-kasi
Mitä tarkoitat sillä että Doug Bachelorilla on "vanhakantaiset käsitykset" ?
Sitäkö että hän pysyy "Raamatun vanhakantaisissa käsityksissä" että pappeus kuuluu miesten tehtäviin ..
alex - PYH!
Valon Taikaa kirjoitti:
Maailman loppua ei ole näkyvissä lähitulevaisuudessa, mutta kulttien loppu ja kultin johtajien loppu on yhtä varmaa kuin planeetallamme tapahtuvat mannerlaattojen liikkeet.
Maailman lopumme tulee silloin, kun aurinko nielaisee planeettamme ja aurinkokuntamme sisuksiinsa ja alkaa muodostua uusi musta aukko.
Siihen hetkeen menee kuitenkin vielä vähintään miljardi vuotta.
Muutaman sukupolven ja muutaman sadan vuoden päästä lääketiede on niin kehittynyttä, että ihmisen eilinikäkin on vähintään 1000 vuotta.
Toisaalta suuret luonnon mullistukset pitävät ihmisrodunkin määrän aisoissa ja huoli ylikansoittumisesta on näin aiheeton.Tuo on paskapuhetta ja osoittaa, että sinä et ole kristitty, vaan puhdas pakana. Joten et ole valon vaan pimeyden edustaja.
- PYH!
alex-kasi kirjoitti:
Mitä tarkoitat sillä että Doug Bachelorilla on "vanhakantaiset käsitykset" ?
Sitäkö että hän pysyy "Raamatun vanhakantaisissa käsityksissä" että pappeus kuuluu miesten tehtäviin ..
alexNo missä kohtaa UUDESSA liitossa sanotaan, että vain mies voi olla pastori? Ei sellaista tekstiä ole. Naispastoriuden vastustavat vain vääristelevät Paavalin kahta tekstinpuolikasta.
>> Onkohan tämä nyt vähän myöhässä. >>
Ei kai ajankohtaiset aiheet koskaan ole liian myöhässä. Tosin itse kirjoitin avausviestin jo vuosi sitten ja joku nosti sen esille.
Mutta tietenkin voimme lähestyä aihetta niin, että kuinka esim. luterilaisen kirkkomme on käynyt vastaavassa naispappeuskeskustelussa?
Onko se eheyttänyt vaiko hajoittanut kansankirkkoamme?
>>> Doug Bachelorin vanhakantaiset käsitykset... >>>>
Itse hän vihastuisi tuollaisesta kommentista, sillä hän väittää olevansa raamatullinen ja todistaa asian pyhästi Raamatun sanalla. Eikö olekin metkaa, kuinka eri tavalla yhtä kirjaa voidaan lukea?
>>> ettei kyseessä liene maailman sen enempää kuin kirkonkaan lopun enne. >>>
Toistan aiemman kysymykseni, että kuinka kansankirkkomme on käynyt vastaavan, toisten mielestä hyvinkin vähäpätöisen asian kanssa painiskellessa?
Tällaisista kiistoista alkaa usein pitkä ja kivinen tie, kun asia pitäisi hoitaa pois päiviltä, koska toki on tärkeämpääkin keskustelua varmasti, mutta kiistan molemmat puolet tulisi pitää edelleen tuomassa rahaa kirkon kassaan.
Muistutuksena Wittgensteinin kuuluisa lause taas kehiin: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen. Näin ne ongelmat ratkeavat, aina ja kaikkialla.- väärennöksiin
PYH! kirjoitti:
No missä kohtaa UUDESSA liitossa sanotaan, että vain mies voi olla pastori? Ei sellaista tekstiä ole. Naispastoriuden vastustavat vain vääristelevät Paavalin kahta tekstinpuolikasta.
Laitapa Paavalin oikeat tekstit näkymään?
Paavalin teksteistä löytyy, että seurakunnan kaitsija on yhden vaimon mies...
Tarkoitat tietysti, että väärennetty teksti menee näin seurakunnan kaitsija on yhden miehen vaimo. bushmanni kirjoitti:
>> Onkohan tämä nyt vähän myöhässä. >>
Ei kai ajankohtaiset aiheet koskaan ole liian myöhässä. Tosin itse kirjoitin avausviestin jo vuosi sitten ja joku nosti sen esille.
Mutta tietenkin voimme lähestyä aihetta niin, että kuinka esim. luterilaisen kirkkomme on käynyt vastaavassa naispappeuskeskustelussa?
Onko se eheyttänyt vaiko hajoittanut kansankirkkoamme?
>>> Doug Bachelorin vanhakantaiset käsitykset... >>>>
Itse hän vihastuisi tuollaisesta kommentista, sillä hän väittää olevansa raamatullinen ja todistaa asian pyhästi Raamatun sanalla. Eikö olekin metkaa, kuinka eri tavalla yhtä kirjaa voidaan lukea?
>>> ettei kyseessä liene maailman sen enempää kuin kirkonkaan lopun enne. >>>
Toistan aiemman kysymykseni, että kuinka kansankirkkomme on käynyt vastaavan, toisten mielestä hyvinkin vähäpätöisen asian kanssa painiskellessa?
Tällaisista kiistoista alkaa usein pitkä ja kivinen tie, kun asia pitäisi hoitaa pois päiviltä, koska toki on tärkeämpääkin keskustelua varmasti, mutta kiistan molemmat puolet tulisi pitää edelleen tuomassa rahaa kirkon kassaan.
Muistutuksena Wittgensteinin kuuluisa lause taas kehiin: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen. Näin ne ongelmat ratkeavat, aina ja kaikkialla.Bushmanni totesi:
"Muistutuksena Wittgensteinin kuuluisa lause taas kehiin: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen."
Tuomas-kuoma:
Siltä varalta suomennos, jos joltakin on päässyt saksan taidot kesannolle:
"Mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta".
Juolahti mieleeni, että siinä olisi yksi pykälä niihin perustavanlaatuisiin opinkohtiin (Fundamental Beliefs), josta termistä englanninkielisillä keskustelupalstoilla käytetään akronyymiä FB, joku teistä lienee siihen törmännytkin.
Itse asiassa tuo Wittgenstainin toteamus on ollut totisinta totta sinä aikana, kun olin jäsenenä a-kirkossa.
Vielä tänäkin vuonna olen "sisäpiirin tietona" kuullut asioita, joita salattiin niinäkin vuosikymmeninä, jolloin olin "member in good standing".- TEE PARANNUS
PYH! kirjoitti:
No missä kohtaa UUDESSA liitossa sanotaan, että vain mies voi olla pastori? Ei sellaista tekstiä ole. Naispastoriuden vastustavat vain vääristelevät Paavalin kahta tekstinpuolikasta.
alex-kasi on oikeassa, että pappeus kuuluu miesten tehtäviin.
Sinä PYH! olet TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ tee parannus ja usko evankeliumi ennenkuin on liian myöhäistä ! - PYH!
Tuomas-kuoma kirjoitti:
Bushmanni totesi:
"Muistutuksena Wittgensteinin kuuluisa lause taas kehiin: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen."
Tuomas-kuoma:
Siltä varalta suomennos, jos joltakin on päässyt saksan taidot kesannolle:
"Mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta".
Juolahti mieleeni, että siinä olisi yksi pykälä niihin perustavanlaatuisiin opinkohtiin (Fundamental Beliefs), josta termistä englanninkielisillä keskustelupalstoilla käytetään akronyymiä FB, joku teistä lienee siihen törmännytkin.
Itse asiassa tuo Wittgenstainin toteamus on ollut totisinta totta sinä aikana, kun olin jäsenenä a-kirkossa.
Vielä tänäkin vuonna olen "sisäpiirin tietona" kuullut asioita, joita salattiin niinäkin vuosikymmeninä, jolloin olin "member in good standing".puhut potaskaa, kuten aina.
- PYH!
väärennöksiin kirjoitti:
Laitapa Paavalin oikeat tekstit näkymään?
Paavalin teksteistä löytyy, että seurakunnan kaitsija on yhden vaimon mies...
Tarkoitat tietysti, että väärennetty teksti menee näin seurakunnan kaitsija on yhden miehen vaimo.ja samoista teksteistä näkyy, että seurakunnan palvelijan tulee olla yhden vaimon mies ja silti Paavali kiittelee ja suosittelee NAISTA seurakunnan palvelija roomalaiskirjeessään... siis "yhden vaimon mies" EI TARKOITA "vain mies"
- PYH!
TEE PARANNUS kirjoitti:
alex-kasi on oikeassa, että pappeus kuuluu miesten tehtäviin.
Sinä PYH! olet TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ tee parannus ja usko evankeliumi ennenkuin on liian myöhäistä !ei kuulu, koska ei ole mitään erityistä pappeutta uudessa liitossa muilla kuin Jeesuksella. yleinen pappeus taas on kaikilla.
Tee itse parannus ja tule uskoon! - ymmärrys hoi !
PYH! kirjoitti:
ei kuulu, koska ei ole mitään erityistä pappeutta uudessa liitossa muilla kuin Jeesuksella. yleinen pappeus taas on kaikilla.
Tee itse parannus ja tule uskoon!PYH! Sinulle ei kuulu yleinen pappeuskaan, et ymmärrä sen vertaa, että ei mitään yleistä pappeutta ole olemassakaan muuta kuin sinun mielikuvituksissasi.
Kyllä oikea pappi osaa eroittaa vielä naisen miehestä, mutta sinä et sinä vaan hiihtelet niiden perässä jotka valhetta sinulle syöttävät.
Mitenkäs sitten suu pannaan kun tulee aika, ja huomaat olleesi väärässä väitöksissäsi mitä tulee naispappeuteen, niin miten suu pannaan ?
Naispappeuden ongelmat ovat miehissä, ei seurakunnan syytä. eikä Jumalan eikä
saatanan eikä naisten.- Heikot naiset
Useat naiset ovat heikkoja niinkuin Eevakin, eivätkä osaa kieltäytyä vaikkapa naispappeus kysymyksessä, vaan ovat valmiita lähtemään pastorin virkaan vastoin Jumalan säätämyksiä.
- nainen...
Heikot naiset kirjoitti:
Useat naiset ovat heikkoja niinkuin Eevakin, eivätkä osaa kieltäytyä vaikkapa naispappeus kysymyksessä, vaan ovat valmiita lähtemään pastorin virkaan vastoin Jumalan säätämyksiä.
Olen naisena samaa mieltä kanssasi nimimerkki "HEIKOT NAISET". Heikot naiset eivät osaa kieltäytyä mikä ei heille kuulu kuten pappeudesta.
- täh?
Mitähän Kai yritit sanoa, kun viesti on tyhjä???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532129En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3631478Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969