Mummoni sanoi kaljaa (keskiolutta) hiipiväksi hölmöydeksi. Tämä pitää mielestäni hyvin paikkansa myöskin kaikkien alkoholipitoisten oluiden kohdalla (kun sen käyttö on runsasta) tämä osoittaa varsin hyvin eräät olut mainokset (mm. koff) jossa nuoret miehet hihittävät kuin idiootit kaljakuormaa odotellessa. Itse otan oluen, mutta korkeintaan pullollisen ja senkin nykyään Sandell´sia sillä koffin mainos vaikutti siihen. Viina on viisasten juoma, kalja miesten kunnollisten, viinillä sieluni virkistän, herättelen uinuvan mieleni, tuolla juomalla jalolla, kuninkaiden nektarilla, ruhtinaiden ruusuvedellä.
Et silleen.
Hiipivä hölmöys
14
708
Vastaukset
- mikkokkk
hyvin sanottu.. viina todellakin on viisasten juoma. tuntuu vain, että monet suomalaiset ei niiden viisaiden joukkoon kuulu.
- Kohtuuteen pyrkivä
Raamatussakin suunnilleen joka toisessa kappaleessa muodossa tai toisessa mainitaan, että alkoholi (lähinnä viini) vie sinut likimain ensimmäisestä hörpystä helvettiin ja kaikki menee juopuneena pieleen. Joten voi meitä syntisiä.
(Ps. Tosin kyseinen teoshan pistää samaan luokkaan sitten mm. jos otat ihoosi tatuoinnin ja en muista lakia, mutta jonkin säännön mukaan yhteen aikaan ennen avioliittoa harrastetun seksin vuoksi tyttö kuului kivittää isänsä portaille... Eli ehkä tietysti pientä nykypäivään sopivaa seulaa kannattaa käyttää.) Tosin hyvin siihen suhteuttuja lausahduksia joskus vanhat enemmän uskontoon omana lapsuutenaan/nuoruutenaan sisäänkasvaneet ihmiset heittelevät juuri paheista ym. Ihan osuvia sanontoja monet, jos henkilö vain sanoo asiat sananlaskumaisina toteamuksina, eikä esitä niitä julistaen.
T: Joskus mielenkiinnosta läpi lukenut, ei erityisen uskonnollinen henkilö..- mikkokkk
raamattua ei välttämättä kannata sotkea yleisiin viisauksiin / sanontoihin.
- Kohtuuteen pyrkivä
mikkokkk kirjoitti:
raamattua ei välttämättä kannata sotkea yleisiin viisauksiin / sanontoihin.
mutta aika moni sananlasku ja ihan nykykielen nuortenkin slangiheitto sieltä on alunperin juontanut juurensa vaikka harva sitä tietääkään. Usein vanhempien ihmisten sanonnoissa on jokin uskonnollinen alkuperä tai ainakin kansanviisausmaisesta ns. metsäuskontomaisesta taustasta tulevat. Eli asia on muuttanut merkitystään ja alkuperä on valtaosalle ihan tuntematon tai ei edes pysty selvittämään mistä jokin iankaiken sukupolvesta toiseen käytetty asia tai termi tms. on ihan alunperin tullut.
- mikkokkk
Kohtuuteen pyrkivä kirjoitti:

joo, on tuossa ihan perää mitä sanoit. oma mummoni tosin laukoo hyviä sananlaskuja ilman raamatullisia viitteitä, vaikka suhteellisen uskovainen onkin. aika hupaisaa on tosin sekin, että moni rukoilee jeesukseen nimeen juovansa sen viimeisen päätettynä iltana. seuraavana iltana sitten kitataankin jo taas kaljaa ihan tutuissa olosuhteissa..
keskittyä Genesiksen eli Vanhan Testamentin eli lain puolelle. Sitten on kuitenkin myös tämä Uusi Testamentti, jossa Jeesus mm. sanoo, että joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Viimeisellä ehtoollisella Jeesus tekee uuden liiton, poistaa lain ja syntyy evankeliumi. Meidän kirkkomme on rakennettu Jeesuksen opin päälle eikä sitä olisi ilman Jeesusta. Uudessa testamentissa ei käsketä kivittää. Suosittelen.
- mikkokkk
Tentström-PAV-OPT kirjoitti:

makunsa kullakin kirjojen sekä uskonasioiden suhteen :)
- Anonyymi
mikkokkk kirjoitti:
joo, on tuossa ihan perää mitä sanoit. oma mummoni tosin laukoo hyviä sananlaskuja ilman raamatullisia viitteitä, vaikka suhteellisen uskovainen onkin. aika hupaisaa on tosin sekin, että moni rukoilee jeesukseen nimeen juovansa sen viimeisen päätettynä iltana. seuraavana iltana sitten kitataankin jo taas kaljaa ihan tutuissa olosuhteissa..
Sitä kuusta kuuleminen, mit on perseeseen paneminen, keppihevost kehnauttaen
Lauleskeli naapurin Ämmä, Ku soikossa istuskeli!!! - Anonyymi
mikkokkk kirjoitti:
raamattua ei välttämättä kannata sotkea yleisiin viisauksiin / sanontoihin.
Miksi sale mainostaa brandya, salateoria lännestä?
- Anonyymi
>lenkkeily
>sali
>kokkaaminen
>telkkarin kattominen
>koneella olo.- Anonyymi
Mikä on vitust juurtunna
On panoksi kasvanna
Eiku päevvaasto
- Anonyymi
Hiipivä hölmöys kulkeutui jalkohini, sillä juoksin äsken 2 kilometriä, 5 tuopin voimistamana!
Ei tullut ketään vastaan ,vaikka on keskiyö. Kova oli tyä, vaikka itse kehun.- Anonyymi
Mummovainaa välillä istuskeli rako paljaana keinutuolissaan ja otti huikkia paloviinapullostaan.
Pyysin huikkia, muttei se perkele antanut.
- Anonyymi
Ei nobelaner miestä pahenna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796