Virpi ja Jari

kansan torvi

saavat toisensa tänään.

Onnea heille ja menestystä!

Mielessä käy, että kaksi ensimmäisen sijan tavoittelijaa yrittää tulla toimeen keskenään ja miten liitto kestää.

Aina sanotaan , että vastakohdat täydentää toisiaan, mutta miten toimii avioliitto, kun molemmat on tavallaan ääripään edustajia, eli menestyjiä omalla sarallaan?

Mitä mieltä Kuituskan ja Sarasvuon liitosta, eli toimiiko pitemmämmän päälle?

98

8382

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noh,

      aika samiksia taitavat olla: entisiä menestyjiä molemmat ja nyt on sitten perheen aika.

      • TOISTAA::..!!!1%#?+1

        .

        "amiksia????????"

        .

    • sistina.

      Kerran näin unta, että minulla oli treffit Sarasvuon kanssa. Olin tooosi onnellinen. Tuosta vois jo päätellä, et se oli kauhee enneuni. PS. Huomatkaa myös nimmarini :D

    • ym. avioliiton kestävyydestä. Sotsin v. 2014 kesäolympialaiset ovat viimeiset, jotka pari on yhdessä.
      kysyin ennustaja kilpikonnalta asiaa tänään puolipäiviltä.

      • ap.

        mieleen ahneus ja kaksi teloittajaa. Anteeksi vain Virpi ja Jari . No, mitäpä se muille kuuluu, mutta tuntuu, että kaksi jotka viihtyy keskenään, ei saa muita ystäviä.

      • Vanhapiika?
        ap. kirjoitti:

        mieleen ahneus ja kaksi teloittajaa. Anteeksi vain Virpi ja Jari . No, mitäpä se muille kuuluu, mutta tuntuu, että kaksi jotka viihtyy keskenään, ei saa muita ystäviä.

        ....vaan ikävä kyllä ovat aina kateellisia toisen onnesta ja menestyksestä. Pöpipää kansa ja katkera jo nuoresta iästä lähtien.
        Naapuri kun hankkii uuden auton: amerikkalainen ajattelee, voi mitenkä hieno, tuollaisen minäkin joskus hankin.
        Suomalaisen päässä mätänee ajatus: jahas, naapuri hankkinut uuden auton ja milläköhän rahalla, ei varmasti rehellisesti. Mistähän saisi selville, onko aivan uusikin. Toivottavasti on vikoja paljon ja jättää tien päälle. Pitäisi pimeän tullen vähän vääntää peiliä ja millähän saisi tehtyä huomaamattomasti komean naarmun.
        Virpille ja Jarille sylikaupalla onnea jatkossakin. Olette menestyjiä molemmat ja hyvä parisuhde on yksi onnistuminen. Juuri teillä avaimet siihenkin tavoitteeseen!

      • ******
        Vanhapiika? kirjoitti:

        Voi, voi vanhapiikaREPPANA.... Toivottele sinä vaan onnea noille. Kuitunen vääryydellä menestynyt, eikä Sarasvuo taida kummempi olla. Hyvä, kun saivat toisensa.. ONNEA... ONNEA.

      • Kapitalisti entinen

        Vihkiminen tapahtui Sirolaopistossa (entisessä)
        Mieten sujunee avioliittoqa,koska sirolaopistokin on jo hävitetty ;)

    • Lähipiiriläinen

      Tuskin he ovat viittä vuotta pitempään aviossa. heti kun Jari on saanut lypsettyä Virpiltä rahaa firmansa konkan maksuun niin etsii uuden rikkaan rakkaan... Toivottavasti Virpi teit avioehdon....

      • Vanhapiika?

        ..., minäkin...erilainen kai. Ei se vaadi kuin kunnianhimoa ja sinnikkyyttä ja rohkeutta onnistua asioissa.

        Onnistunutta parisuhdetta en ole tavoittanut (yhtä kunnianhimoista, ketä myös voisi kunnioittaa) -siksi keskitynkin muihin asioihin elämässäni SILTI KADEHTIMATTA MUIDEN ONNEA.

      • ääääääääääääääääääää

        siinä tiykkaa lihaa,rimmattua,ei mitään riiputettua,kyllä sarasvuon passaa

    • Kyllä taas kansan syvistä riveistä kajahtaa. Kateellisuus ei edelleenkään ole katoavaa kansanperinnettä. Rikkaiden ja kuuluisien pitäisi oppia nöyryyttä ja kansa tietää, että sitä oppii parhaiten epäonnistumisten kautta. Kuten nyt sitten vaikka avioeron, että pääsette sitten jälkiviisastelemaan, että "Mitäs minä sanoin." ;-)

      • Näe kateellisuutta missään muaalla kuin sun puheissa.

        Miten helvetissä voi ihminen aina sanoa että erimielinen on kateellinen?? Jos sä et tykkää pedofiileistä, niin oletko sä kateellinen niille. Jos sä et tykkää syödä matoja, niin oletko sä kateellinen niille?

        Sä olet jotenkin niin juntti tuossa kateellisuusmantranhokemisessa että oikein ihmetyttää. Miten sulla voi olla noin käsittämättömän opieni ajatusmaailma?? Joko ihminen on puolesta eli tykkää tai se on kateellinen... tuohon väliin mahtuu oikeasti paljon muutakin.

        Itse en ole kummallekkaan noista kateellinen yhtään mistään. Niillä ei ole mitään sellaista jonka soisin itselleni. Niillä ei ole edes kunniaa. Mä en vaan pidä niistä eikä se asia muutu siitä miksikään vaikka kuinka haukut kateelliseksi.

        Eniten mua ihmetyttää se että kun olet suuri pyrkyri ja omasta mielestäsi niin helvetin ihmeellinen ja erikoinen, ettei sulla ole käytöstapoja ja ajatusmaailma on niin pieni ettet pysty edes mielipidettäsi sanomaan ilman että haukut muita. Yleensä kateelliseksi.

        Sä olet oikeasti todella pieni mies. Oletko ikinä huomannut sitä??

      • Papu.Sparrow kirjoitti:

        Näe kateellisuutta missään muaalla kuin sun puheissa.

        Sanottakoon sitten, että sinä et ole kateellinen. Sinä olet vain katkera. Jep, ja vähän yksinkertainen, kun et ymmärrä, että tällaisilla palstoilla ihmiset usein yleistävät, liioittelevat ja provoilevat. Minä muiden mukana.

      • Ratikkakuski kirjoitti:

        En ole kylläkään edes katkera. Minä en vaan pidä niistä.

        Niin, nyt vetoat tuohon provoiluun joka voi mennä kerran läpi mutta ei miljoonannen kerran eikä varsinkaan minun kanssa. Olen näes lukenut sun juttujasi jo vuosia ja saanut hyvän kuvan päänsisäisestä maailmastasi. Sinä oikeasti ajattelet noin, ja sun ensimmäiset reaktiot on aina menä haukkumaan ja pilkkaamaan jne. Se on sinua. Punaniskajuntti hesasta pyrkimässä kohti parempaa polkemalla muita.

        Olisin yksinkertainen jos en näkisi pyrkimyksiäsi :)

        Miksi et pysty keskustelemaan asiallisesti? Miksi et pysty vastaamaan asiallisesti itse aiheeseen? Miksi sinun pitää aina halveksia ja mollata toisia? Miksi et tee mitään rakentavaa?

        Alat pikkuhiljaa kuulostamaan ihan psykiatri-dazzuulta. Noin muutenkin tässä nyt kyllä pata kattilaa soimaa.

      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Alat pikkuhiljaa kuulostamaan ihan psykiatri-dazzuulta. Noin muutenkin tässä nyt kyllä pata kattilaa soimaa.

        Heti alkoi haleveksunnanosoituksella ja jatkuu linjalla. Ei yhtään hyvä kehitys. Jos sin haukut muita, niin ei voi olla hämmästynyt jos saa samaa takaisin.

        Pata kattilaa? Tuo viimeistään todistaa sen ettei sulla ole käsityskyky normitasolla.

        Jos siivotaan pois täysin selvät provot joihin vastaan samalla tasolla tai se tosiasia että vastaan samalla tavalla takaisin kuin minulle sanotaan, niin jäljelle ei todellakaan jää kovin paljoa yhtenäväisyyttä sinun ja minun kesken.

        Minä en käyttäydy kuin sinä, minä harvemmin lähden keskusteluun asiattomasti ja kykenen keskusteleen koko keskustelun ilman mitään viitettä ad hominem tyyliseen tapaan jos vastapuoli tekee samaa. Jos esimerkiksi otetaan kaikista aloituksista ensimmäiset vastaukset sinulta ja minulta niin minä ihan taatusti keskityn huomattavasti paljon enemmän itse kysymykseen ja siihen vastaamiseen.

        Minä jopa ymmärrän mitä sana kateellisuus tarkoittaa ja ymmärrän senkin että voi olla erimieltä muistakin syistä kuin vain kateellisuudesta. Minulla on voimakkaasti kehittynyt oikeustaju (jokaisessa psykologisessa testissä top-3 joukossa) ja silläkin ymmärrän että nähdessään epäoikeudenmukaisuutta ihminen voi erittäin hyvin haluta muuttaa asianlaidan muistakin kuin kateussyistä. jne jen.

        Minä ajattelen ylemmällä tasolla, ja sen on sen verran harvinaisempaa ettei usein tule toista vastaavaa vastaan ja sinä et kuulu siihen sakkiin. Sinä ajattelet vain oman peffan ympäristöä.

      • B. Bourgeois
        Papu.Sparrow kirjoitti:

        Näe kateellisuutta missään muaalla kuin sun puheissa.

        Miten helvetissä voi ihminen aina sanoa että erimielinen on kateellinen?? Jos sä et tykkää pedofiileistä, niin oletko sä kateellinen niille. Jos sä et tykkää syödä matoja, niin oletko sä kateellinen niille?

        Sä olet jotenkin niin juntti tuossa kateellisuusmantranhokemisessa että oikein ihmetyttää. Miten sulla voi olla noin käsittämättömän opieni ajatusmaailma?? Joko ihminen on puolesta eli tykkää tai se on kateellinen... tuohon väliin mahtuu oikeasti paljon muutakin.

        Itse en ole kummallekkaan noista kateellinen yhtään mistään. Niillä ei ole mitään sellaista jonka soisin itselleni. Niillä ei ole edes kunniaa. Mä en vaan pidä niistä eikä se asia muutu siitä miksikään vaikka kuinka haukut kateelliseksi.

        Eniten mua ihmetyttää se että kun olet suuri pyrkyri ja omasta mielestäsi niin helvetin ihmeellinen ja erikoinen, ettei sulla ole käytöstapoja ja ajatusmaailma on niin pieni ettet pysty edes mielipidettäsi sanomaan ilman että haukut muita. Yleensä kateelliseksi.

        Sä olet oikeasti todella pieni mies. Oletko ikinä huomannut sitä??

        Ratikka on Sarasvuon hengenheimolainen, rakas minä-tyyppi. Ratikan mielipiteetkin pitää ymmärtää sitä taustaa vasten.

      • Papu.Sparrow kirjoitti:

        Heti alkoi haleveksunnanosoituksella ja jatkuu linjalla. Ei yhtään hyvä kehitys. Jos sin haukut muita, niin ei voi olla hämmästynyt jos saa samaa takaisin.

        Pata kattilaa? Tuo viimeistään todistaa sen ettei sulla ole käsityskyky normitasolla.

        Jos siivotaan pois täysin selvät provot joihin vastaan samalla tasolla tai se tosiasia että vastaan samalla tavalla takaisin kuin minulle sanotaan, niin jäljelle ei todellakaan jää kovin paljoa yhtenäväisyyttä sinun ja minun kesken.

        Minä en käyttäydy kuin sinä, minä harvemmin lähden keskusteluun asiattomasti ja kykenen keskusteleen koko keskustelun ilman mitään viitettä ad hominem tyyliseen tapaan jos vastapuoli tekee samaa. Jos esimerkiksi otetaan kaikista aloituksista ensimmäiset vastaukset sinulta ja minulta niin minä ihan taatusti keskityn huomattavasti paljon enemmän itse kysymykseen ja siihen vastaamiseen.

        Minä jopa ymmärrän mitä sana kateellisuus tarkoittaa ja ymmärrän senkin että voi olla erimieltä muistakin syistä kuin vain kateellisuudesta. Minulla on voimakkaasti kehittynyt oikeustaju (jokaisessa psykologisessa testissä top-3 joukossa) ja silläkin ymmärrän että nähdessään epäoikeudenmukaisuutta ihminen voi erittäin hyvin haluta muuttaa asianlaidan muistakin kuin kateussyistä. jne jen.

        Minä ajattelen ylemmällä tasolla, ja sen on sen verran harvinaisempaa ettei usein tule toista vastaavaa vastaan ja sinä et kuulu siihen sakkiin. Sinä ajattelet vain oman peffan ympäristöä.

        Siinähän tuli itsekehua kuin Eewarin näppiksestä konsanaan. Ok, kyllä minä nyt jo uskon, että sinä olet kaikin puolin parempi ihminen kuin minä tai moni muukaan.

      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Siinähän tuli itsekehua kuin Eewarin näppiksestä konsanaan. Ok, kyllä minä nyt jo uskon, että sinä olet kaikin puolin parempi ihminen kuin minä tai moni muukaan.

        Olet kuin eewari. Jatkuvasti haukkumassa ja pilkkaamassa muita jotta saat itteesi nostettua. Suuria vaikeuksia saada edes puolet vastauksesta pysyyn asiassa toisten hakkumiseen lomassa.

        Olet kuin eewarin.. ensiksi pitää haukkua muuta ja sitten vasta voi sanasen sanoa itse asiasta.

        Se on vielä huonompi juttu koska sisältää sekä sen itsekehun jne. ja toisten jatkuvan pilkkaamisen ja mollaamisen.

      • .

        paljastua. Papu=Eewari

      • ....
        Papu.Sparrow kirjoitti:

        Heti alkoi haleveksunnanosoituksella ja jatkuu linjalla. Ei yhtään hyvä kehitys. Jos sin haukut muita, niin ei voi olla hämmästynyt jos saa samaa takaisin.

        Pata kattilaa? Tuo viimeistään todistaa sen ettei sulla ole käsityskyky normitasolla.

        Jos siivotaan pois täysin selvät provot joihin vastaan samalla tasolla tai se tosiasia että vastaan samalla tavalla takaisin kuin minulle sanotaan, niin jäljelle ei todellakaan jää kovin paljoa yhtenäväisyyttä sinun ja minun kesken.

        Minä en käyttäydy kuin sinä, minä harvemmin lähden keskusteluun asiattomasti ja kykenen keskusteleen koko keskustelun ilman mitään viitettä ad hominem tyyliseen tapaan jos vastapuoli tekee samaa. Jos esimerkiksi otetaan kaikista aloituksista ensimmäiset vastaukset sinulta ja minulta niin minä ihan taatusti keskityn huomattavasti paljon enemmän itse kysymykseen ja siihen vastaamiseen.

        Minä jopa ymmärrän mitä sana kateellisuus tarkoittaa ja ymmärrän senkin että voi olla erimieltä muistakin syistä kuin vain kateellisuudesta. Minulla on voimakkaasti kehittynyt oikeustaju (jokaisessa psykologisessa testissä top-3 joukossa) ja silläkin ymmärrän että nähdessään epäoikeudenmukaisuutta ihminen voi erittäin hyvin haluta muuttaa asianlaidan muistakin kuin kateussyistä. jne jen.

        Minä ajattelen ylemmällä tasolla, ja sen on sen verran harvinaisempaa ettei usein tule toista vastaavaa vastaan ja sinä et kuulu siihen sakkiin. Sinä ajattelet vain oman peffan ympäristöä.

        "Minä en käyttäydy kuin sinä, minä harvemmin lähden keskusteluun asiattomasti ja kykenen keskusteleen koko keskustelun ilman mitään viitettä ad hominem tyyliseen tapaan jos vastapuoli tekee samaa"

        Muistan aikoinaan eräissäkin ketjuissa kuinka aloit mollata ja mustamaalata erään toisen kirjoittelijan kanssa tiettyä keskustelijaa... Silloinkaan vastapuoli ei ollut edes provosoinut sinua mitenkään. Ellet koe sinuun kohdistuvaksi provosoimiseksi esim. sitä että sanotaan tietynlaisen naisen olevan jotain... :)

        Olet kyllä monta kertaa puhunut itsesi pussiin. Kirjoitustesi perusteella olet niin tyhmä ja sivistymätön, että lähinnä nolaat itsesi fiksumpien silmissä yrittämällä esittää muka-fiksuja kommentteja. Ei voi kuin nauraa!

      • ....
        Papu.Sparrow kirjoitti:

        Olet kuin eewari. Jatkuvasti haukkumassa ja pilkkaamassa muita jotta saat itteesi nostettua. Suuria vaikeuksia saada edes puolet vastauksesta pysyyn asiassa toisten hakkumiseen lomassa.

        Olet kuin eewarin.. ensiksi pitää haukkua muuta ja sitten vasta voi sanasen sanoa itse asiasta.

        Se on vielä huonompi juttu koska sisältää sekä sen itsekehun jne. ja toisten jatkuvan pilkkaamisen ja mollaamisen.

        itse teet sitä: pilkkaat ja haukut muita. Et taida itse lainkaan huomata sitä? Nytkin tulit haukkumaan Ratikkakuskia vaikka ei hän edes sinulle alun perin kirjoittanut. Olet yksi palstan pahimmista haukkujista, kuvottavaa lukea tekstejäsi ja ajatella että ne tulevat NAISEN näppäimistöltä. Olet kirjoituksissasi todella epänaisellinen. Epäempaattinenkin, ja ilkeä.

    • tyhjästä

      Onhan siinä muutaman vuoden päästä lehdille uutisoitavaa, että VIRPI JA JARI KASVOIVAT ERILLEEN!!!

    • Kaikki pelissä

      Onneksi vain toisella on nököhampaat ja toisella on hyvä luisto.

      • imetytää

        miten jari on saanut uin komian naisen ja en hauku jarija muta ruma mies on ssanut komian naisen

      • ennustaja akka.
        imetytää kirjoitti:

        miten jari on saanut uin komian naisen ja en hauku jarija muta ruma mies on ssanut komian naisen

        hammaspeikko sai lumikin ja se tietysti synnyttää vähintään (((((((((((((((( 7 -älykääpiötä ))))))))))))))))

      • että näin
        ennustaja akka. kirjoitti:

        hammaspeikko sai lumikin ja se tietysti synnyttää vähintään (((((((((((((((( 7 -älykääpiötä ))))))))))))))))

        uskon että ero tulee 5 vuoden sisällä.

      • Penkkiurheilija.
        ennustaja akka. kirjoitti:

        hammaspeikko sai lumikin ja se tietysti synnyttää vähintään (((((((((((((((( 7 -älykääpiötä ))))))))))))))))

        No mikä ettei>>kaks löys toisensa Ei pidä välittää

    • waheli

      turvat tukkoon, kateitahan te perskele ootte?? Toivottavasti menee hyvin olisinpa Jarin sijalla,olen aina ihaillut Virpiä nainen minun makuun, eikö toi Jarikin, naisten mieleen uskoisin?

    • onnellisia tänään

      Mikseivät olisi saaneet toisiaan? Tuskin niistä kumpikaan olisi kenellekään toiselle, edes kelvannut.

      • höh höhy höh 87

        viisi vuotta on liian pitkä aika, sanoisin että kaksi vuotta riittää näille ja sitte on treenit loppu.

    • Matti Viikate

      Hyvinhan tuo saattaa menna, mutta Vanajanlinna on myos hieno paikka.

      • skroll

        ex vaimo ja lapset kai onnittelivat ?

      • sitten...

        Vuoden vaihteessa,lehdet kirjoittaa..Kasvoimme erilleen ja hyvässä sovussa erosimme. Yhteinen aikamme jäi Jarin kanssa vähiin,siksi erosimme,olemme kuitenkin vielä hyviä ystäviä. blaa,blaa,blaa.

      • juuri näin
        sitten... kirjoitti:

        Vuoden vaihteessa,lehdet kirjoittaa..Kasvoimme erilleen ja hyvässä sovussa erosimme. Yhteinen aikamme jäi Jarin kanssa vähiin,siksi erosimme,olemme kuitenkin vielä hyviä ystäviä. blaa,blaa,blaa.

        Eikä viimeinen kerta

      • Vanhapiika?
        juuri näin kirjoitti:

        Eikä viimeinen kerta

        ...sulla ei ihan kaikki balanssissa -tasapainoinen ihminen ei suustaan moista päästele.
        Miten voit väittää, ettet pidä jostakin, jota et edes läheisesti tunne. Kadehtia voi kyllä toisen läpipaistavaa onnea ja hauskaa ulkonäköä.
        Syvältä arvostella kenenkään ulkonäöstä sitä, mikä on synnynnäistä(mun mielestä todella kaunis pari, eikä mitään vikaa "palasokeri?"- hampaissa. Livavuus on itseaiheutettua, samoin alkoholin käytöllä pilattu ulkonäkö -sitä voinee soimata, toisaalta sekin jokaisen ikioma asia.

        ...tälle palstalle kirjoittava sitä ennen eroaa. Kovasti ikävä kyllä näin käy ja moni katkeroituu ja toivoo sitä eroa muillekkin. Kun se yhteiselo ei aina ihan helppoa ja liiaan hevin perustein erotaan.

        Ratikkakuski -olet ihan kiva:-)

      • hopedo
        skroll kirjoitti:

        ex vaimo ja lapset kai onnittelivat ?

        Sarasvuo on nyt ensimmäisessä avioliitossaan.

        Mikä ex-vaimo?

      • klupsis
        hopedo kirjoitti:

        Sarasvuo on nyt ensimmäisessä avioliitossaan.

        Mikä ex-vaimo?

        Yritysvalmentaja Jari Sarasvuon entinen avopuoliso Nina Rosqvist on löytänyt uuden rakkauden. Asiasta kertoo tuore 7 päivää -lehti.

        Jari Sarasvuon ja hiihtäjä Virpi Kuitusen salasuhde nousi otsikoihin viime kesänä. Jouluaattona rakastunut pariskunta juhli jo kihlajaisiaan.

        Sarasvuon jättämän avopuolison Nina Rosqvistin kerrotaan nyt löytäneen uuden miehen rinnalleen. Avoliittoon he eivät ole vielä muuttaneet, vaikka viettävätkin lähes poikkeuksetta viikonloput yhdessä.

        - Ninan uusi miesystävä on rento heppu, jonka seurassa koko perhe viihtyy. Lisäksi hän vaikuttaa varsin rehelliseltä mieheltä, lehdelle kerrotaan.

        Seiskan tietojen mukaan Nina on ostanut asunnon Helsingin Etu-Töölöstä

    • Soulia-99

      Hessu Höpöttäjä Hopo ja Vauhti-Virpi saivat toisensa! Ihan sama. What ever... Jotenkin imelä pari--eikä liiton kestosta mitään takuita- voi särkyä milloin vain. Harkitkaa nyt tarkoin ennen kuin lapsia mahdollisesti teette maailmaan.

      • Ylwa Hubatza

        TIVOLIN ELÄVÄÄN TYKINKUULAAN !

        ( yhtä tarpeeton kuin tuulilasinpyyhin hanhen hanurissa ! )

      • heheheeee
        Ylwa Hubatza kirjoitti:

        TIVOLIN ELÄVÄÄN TYKINKUULAAN !

        ( yhtä tarpeeton kuin tuulilasinpyyhin hanhen hanurissa ! )

        kuin suoraan oivan kynästä.

    • Suomen kansa

      haluaa Sarasvuon kanssa suhteeseen? Tekofiksu omahyväinen ällötys se on.

      • juuukööää

        Miksi naiset tykkää varatuituista miehistä? Saako siitä jtn mielihyvää ja oman egon pönkitystä?

      • A.T.
        juuukööää kirjoitti:

        Miksi naiset tykkää varatuituista miehistä? Saako siitä jtn mielihyvää ja oman egon pönkitystä?

        Asiantuntija on toki toista mieltä asiasta:
        http://www.youtube.com/watch?v=9Yyd2KSpJts

      • Saihan ne toisensa a

      • JuhanAf
        Saihan ne toisensa a kirjoitti:

        tykkää pönäköimmistä häristä.

        Tuon Sarasvuon punavuoren sohossa viime talvena, idän pimuja pörräs ympärillä eli hortsuja.

      • tiukkana
        JuhanAf kirjoitti:

        Tuon Sarasvuon punavuoren sohossa viime talvena, idän pimuja pörräs ympärillä eli hortsuja.

        virpi ottanu hyvän alamäki lasku asennon.

      • peluri
        tiukkana kirjoitti:

        virpi ottanu hyvän alamäki lasku asennon.

        veikkaus voisi ottaa tuon avioliiton pitkävetokohteeksi,eli kuinka kauan liitto kestää

      • hemoles hesse

        Kattokaa kuinka rehellisen näköisiä noi ovat tuossa kuvassa!!!

        Sopivat toisilleen kuin täi ja terva.

        Toinen ansainnut piikki lihassa tulonsa ja toinen toisten ajatuksilla, kunhan on vaan lihaa piikissä.

        Olisiko uusi yhteinen yritys vaikka nimeltään hormone consulting.

      • juuukööää kirjoitti:

        Miksi naiset tykkää varatuituista miehistä? Saako siitä jtn mielihyvää ja oman egon pönkitystä?

        Eikös Virpi ole aina ollut kiinnostunut varatuista miehistä? Jari on komia mies komeine hampaineen ja hymyineen. Huulet on tosi houkuttelevat pusuhuulet. Kyllä he varmaan ovat naimisissa ainakin muutaman vuoden, kunnes Virpi taas bongaa jonkun varatun miehen tai rikkaamman.

    • suxiii..

      pussi housut seipään nennään ja murikata sullan lihhaan..

    • ja taas näitä "rakkauden-avioliittoi". onkoha jaril avioehtoo?

    • yhteen soppii

      Ällöttävämpää tyrkkyparia saa hakemalla hakea! Kehäraakki-douppari ja louskuleuka.Onpahan medialla kirjoitettavaa parin vuoden päästä, jos sinne asti edes päästään,ökyavioerosta, kunjompi kumpi valkopukuinen on löytänyt uuden (uusiopari on tietyssä milessä nytkin kehäraakki jätettiin tylysti ja kaappasi pperheenisän ihan vaan kostoksi.

    • yäkk

      en usko että toimii. kuitunen on sellanen miestennielijä että ei tasan viihy tän äijän käsikynkässä ku max 2 vuotta
      sarasvuo on yhtä pöljä, hylkää lapsensa ja lähtee tollasen hupakon matkaan. kyllä sitä julkisuudessa hölistään uudesta vaimosta, ylistetään ja vaikka mitä, mutta lapsista ei puhuta mitään, miltähän heistä mahtaa tuntua. kuvottavia kummatkin

    • nainen12345678

      Molemmat ovat jo saavuttaneet jotain, voi siis huoletta antaa aikaa perheellekin. Ei tarvitse vouhkata ja meuhota, ja molemmat tulevat toimeen itsenäisinä ihmisinäkin: suhde siis perustuu enemmän rakkauteen kuin tarvitsemiseen. Heillä tuskin tulee myöskään riitaa rahasta, mikä on suomiparikriisien riidan aihe nro1.
      Molemmat näyttävät tyytyväisiltä, onnellisilta ja tasapainoisilta, molemmat ovat sädehtineet koko ajan enemmän ja enemmän, ovat aikuisia ja muutakin elämää takana.

      Molemmat tykkää nyt liikkua, ja yhteistä löytyy sopivassa suhteessa: lisäksi molemmat ihailevat toisiaan! Etenkin miehen puolelta tämä on harvinaista, mutta olisi suotavaa. Keskinäinen ihailu on tärkeää. Molemmat myös vaikuttavat tasa-arvoisilta toisiinsa nähden. Heillä on tarjota lapsille paljon, ilmeistä päätellen myös onnelliset vanhemmat. Lisäksi itsekkyyttä ei varmaan enää tarvitse, molemmat ovat kokeneet ylä- ja alamäkiä, saavuttaneet ja menettäneet ja varmasti jo oikeasti haluavat muutakin. Jarilla jopa kaksi lasta ja pitkä liitto takanaan: hän varmasti ottanut opikseen. Virpi on nähnyt maailmaa.

      Uskoisin että heillä on erinomaiset mahdollisuudet rakentaa todella hieno ja kestävä liitto, ja kaikki edellytykset siihen. Yleensä aikuisina solmitut liitot myös kestävät paremmin.

      En ole kummankaan fani, mutta toivotan heille kaikkea hyvää: ja kaikille naimisiin menijöille. Paljon onnea ja tahtoa matkaan!

      • fgh jk

        hanuriin kannattaa vetästä liisteriä.

    • w.c.fields

      Mitä tässä arvailemaan. Menestyjät jotka tarvitsevat toisiaan tulevat varmasti menestymään tuollakin valitsemallaan tiellä:D

    • botuliina

      molemmat. Kummallekaan ei luuseri sopisi kumppaniksi. Tietävät karikot ja vaarat. Varmasti testattu jollakin asiantuntialla. Kaksi narsistia. Voi hyvin onnistua. Työtä joutuvat tekemään onnensa eteen kuten me muutkin. Onnea toivotan.

    • M

      Eikö meidän yhteiskunnassa ole jo tarpeeksi rikkoutuneita perheitä.
      En tiedä Jarin perheestä sen enempää,mutta sen voin sanoa lapset kärsivät aina perheen hajotessa.
      Kunnioitukseni kaikille vanhemmille ,jotka pysyvät yhdessä elämän haasteiden ja ongelmista huolimatta.
      Vanhemmuus on elämän tärkein TITTELI ja haasteellisin. Sitä ei korvaa autot ja talot ja kuuluisuus! Mielestäni meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota perheisiimme ja vahvistaa sitä ja antaa aikaa sille,jos emme pidä perhettä nro. 1 elämässämme niin yhteiskuntamme menee huonoon suuntaan.

      Vahvistakaa perheitänne rakastamalla toinen toisianne....

      • Oiva piirakainen *

        EN SOSI KOKEVAN AVIOEROA ( pikku kuolemaa )

        saravuo on vastuuton media-pelle ja rinnastettavissa Tivolin elävään tykinkuulaan.

      • Lööppeissä
        Oiva piirakainen * kirjoitti:

        EN SOSI KOKEVAN AVIOEROA ( pikku kuolemaa )

        saravuo on vastuuton media-pelle ja rinnastettavissa Tivolin elävään tykinkuulaan.

        Saraspellen nuoret ovat juuri murkkuiän myllerryksessä ja uskon vakaasti, että ällöttävämpää lööppiä saa hakea, kun iskä nuoleskelemassa "munahaukkaa".

      • yäk buklaan
        Oiva piirakainen * kirjoitti:

        EN SOSI KOKEVAN AVIOEROA ( pikku kuolemaa )

        saravuo on vastuuton media-pelle ja rinnastettavissa Tivolin elävään tykinkuulaan.

        huu-haa--häät.

    • frost-free

      evvk suoraan sanottuna. Eivät ole juuri ihmisiä minun makuuni.

      • MR

        Jos mä olisin nainen niin kyllä menisin heti rikkaan miehen kans naimisiin vaikka olisi kuka !!!!!

    • onnellinen mummo

      Suodaan se onni Virpille ja Jarille.
      Yleensäkin avioliiton kestämisen ja yhteisen onnen eteen pitää tehdä töitä puolin ja toisin.
      onnellinen mummo

    • Surullista vain edellinen avovaimo ja lapset. Olen ymmärtänyt että hän ei saanut rahallisesti mitään. Olisi kai ol.lut kohtuullista.

      • Niin, olisihan haavoja ollut mukavampaa nuolla Mersussa kuin Ladassa. Ja sitten ihmiset vielä ihmettelevät, miksi kannattaisi mennä naimisiin.

    • tavat ei muutu

      Käyttiköhän Virpi tässäkin hankkeessa jotain dopinkia tai muuta vilunkipeliä kun onnistui?

      • Onnea vain

        Toivon pariskunnalle onnea ja menestystä. Onnea kaikki tuoreet parit tarvitsevat. Avioliitossa ei olla ykkösiö, vaan tasapuolisia.
        Tuntuu ikävältä että parjaatte ihmisiä joita ette todella tunne.

    • Valkotakki

      Yhä uudelleen ja uudelleen sitä ihmettelee, että kulkeeko kaikki täällä kirjoittelevat vapaalla jalalla vai onko jonkun sortin suljetun osaston hoidokit päässeet koneen ääreen...

    • scale

      niillä ole se sama 50% mahdollisuus, kuin muillakin. Ehkä niillä julkisuuden henkilöinä on vieläkin pienempi mahdollisuus onnistua.

      • yxäxä

        liitot kestävät sen aikaa, että asuntolaina keritään hankkia ja sitten aletaan jakamaan. Vastakohdat vetävät eri suuntiin.
        Jospa samiksilla olis sama suunta.

    • ihmettelijä.

      Miksi tätä hommaa on niin mainostettu lehdissä? Muistan aikoinaan, kun Sarasvuo sanoi että inhoaa julkisuutta, mikä liittyy yksityisiin asioihin!?

      Ja nyt se sarasvuo on joka paskalehden kannessa hääkuvineen. En tajua.

      • Ei enää ihmettelijä

        ...on pettäjä! Kyllähän pettäjän pitää päästä tuulettamaan "voittoaan" todellakin jokaiseen paskalehteen, vaikka kuinka inhoaisi julkisuutta. Ja tämä pettäjäkumppani kans samanlainen.

    • kohtneeroo

      ei vois vähempää kiinnostaa miljonäärit yms

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe