Onko sulhanen se "oikea"?!

Kukaan muu ihminen ei osaa sanoa sinun puolestasi, mikä on sinulle oikea ratkaisu. Jos mietin tilannettasi omalla kohdallani - niin en luultavasti katsoisi miestäsi kovinkaan pitkään. En usko, että toimiva parisuhde perustuu vahvan ja alistuvan ihmisen yhdistelmään - miehesi käyttänee tätä selitysmallia selittääkseen oman toimintansa itselleen parhain päin. Avopuolisoltasi selkeästi puuttuu kyky hillitä tunneilmaisuaan - ja hän näyttäisi käyttävän toisia ihmisiä "ukkosen johdattimina". Mistä tämä johtuu - luultavasti lapsuuden/temperamentin peruja, mutta syiden selvittäminen ei ole tässä tärkeää - vaan se, haluatko sinä tulla kohdelluksi tällä tavalla? Haluatko elää haistellen aina toisen ihmisen mielialoja - ja mukautua aina sen mukaan, miltä puolisostasi sillä hetkellä tuntuu? Pikässä juoksussa tulet luultavasti menettämään osan omasta itsestäsi - koska jos elät miehesi tunteita/haluja haistellen - sinulla ei tule olemaan aikaa taikka tilaa omien tunteiden/halujen käsittelyyn.

Itse sinä päätät elämästäsi.

Minä juoksisin karkuun tuollaisesta suhteesta. Sanot monta asiaa, miksi suhde ei ole hyvä ja toimiva.

Mitä sinulle on rakkaus? Minulle se on kiintymystä ja molemmin puolista kunnioittamista. Siihen kuuluu kuuntelu. Parisuhteessa pitäisi olla kaksi tasa-arvoista ihmistä. Sinä alistut, alistut ja vähitellen kutistut, kunnes sinulla ei enää ole tahtoa.

Älä usko, kun miehesi haukkuu sinua. Kysy itseltäsi, mikä on sinun arvosi ihmisenä ja naisena.

Haluatko tosissasi miehen, jonka kanssa sulla ei ole kunnollista seksielämää?? Mieti vielä.
En mä vaan haluais enkä edes harkitsis avioliittoa tuollaisen miehen kans.
Usko pois, seksitön tai lähes seksitön suhde ei kestä pidemmän päälle!

No tämähän on kuin klassinen esimerkki narsistisesta luonteenhäiriöstä.
Missään nimessä en itse menisi kertomasi kaltaisen miehen kanssa naimisiin. En missään nimessä.

Miten paljon punaisia varoituslippuja!!!!!!!!!!
Miten paljon huutavia äänimerkkejä: pois pois pois!

Tietenkin voit ja tuletkin tekemään aivan kuin haluat, eihän ulkopuoliset mene tuon miehen kanssa naimisiin. Mutta täysin neutraali ulkopuolinen voi nyt jo kertoa että tuo mies ei ole sinulle sopiva. Hänessä on liian paljon piirteitä jotka tekevät ajan kanssa (kuten nyt jo on tehnyt) hirveää tuohoa sinun henkiselle minälle.

Seurusteluaika on juuri tuota varten että opitaan tuntemaan toinen ja sen perusteella valitaan elämänkumppani ja perustetaan perhe.

Sinä olet loistavassa asemassa kun olet ollut tarpeeksi älykäs etkä ole tehnyt lapsia. Tuo mies loytää omanlaisensa puolison joka pystyy taltuttamaan hänet. Sinä ET ole se.

Sinulle on olemassa juuri sinunlaisesi mies, ihminen jonka kanssa sinä et KOSKAAN pahoita mieltäsi, jota sinun ei tarvitse pelätä tai hävetä, vaan voit turvallisella mielellä perustaa perheen.

Hyvä hätääntynyt!

Valitsemasi nimimerkki kertoo paljon. Tunnet itsesi, olet mukautuvainen, sinun kanssasi toisen on helppo olla. Mieti, mitä teet omalle minuudellesi, jos valitset elämän avioliitossa, jossa sinun tehtäväsi on aina alistua. Mieti, ennen kuin sitoudut.

Ei kukaan voi sanoa, löydätkö parempaa kuin nykyinen kumppanisi. Mutta jos nyt irrottaudut hänestä, saat tilaa olla juuri sellainen ihminen kuin olet. Onko sinun kasvutarpeesi ihmisenä se, että opettelisit ottamaan ihmissuhteissa sen tilan ja joka sinulle tasa-arvon ja keskinäisen kunnioituksen nimissä kuuluu? Onko se mahdollista vai mahdotonta tässä ihmissuhteessa? Pystyykö miehesi antamaan sinulle samat oikeudet kuin itselleen?

Itse ole 33 vuotta ollut naimisissa, tasa-arvoisessa suhteessa. Olen luonteeltani samantyyppinen kuin sinä. Avioliittoni alussa luulin, että minun tehtäväni on mukautua ja alistua. Ajattelin, että se on rakkautta miestäni kohtaan. Kun minua oma asenteeni alkoi ahdistaa, yhteisten keskustelujemme kautta rohkaistuin minäkin ilmaisemaan omaa tahtoani ja ottamaan oman oikeutetun tilani. Se raikasti avioliittoa ja ilmapiiriä. ja lisäsi rakkautta. - Mutta hei, avioliitto eikä juuri seksielämää...varoitan! Meillä menee aviovuoteessamme ihan mukavan lujaa vielä 33 vuoden jälkeenkin. Haluamme toisiamme! Se on ihanaa! Luovutko seksistä samalla kun sitoudut tuohon mieheen?

Ero tekee kipeää. Mutta tekee kipeää myös luopua omista oikeuksista ihmisenä. Kunnioita ja rakasta itseäsi ja tee sen mukainen ratkaisu. Pyydä asiaan jostakin keskusteluapua. Voimia!

Jos menet naimisiin hänen kanssaan, niin joidenkin kuukausien/vuosien kuluttua olet täällä taas itkemässä.

Juokse ja lujaa.

Älä hanki lapsia tuon miehen kanssa. Lapset saaavat kyllä kokea tuon määräilyn ja alistamisen omassa elämässään. Jos tahdot moisen miehen kanssa olla, olkoon niin. Mutta älä hanki lapsia tuohon kärsimään.
TV. Kusipää iskän pentu.

15 min riitely on maksimi, sen jälkeen on mentävä ulos rauhoittumaan.
Ja siellä voi sitten olla niin kauan kuin itse haluaa.

Lapset tarvitsevat rajoja ja lapsille ei saa missään tapauksessa olla liian 'kiltti'.
Toisin sanoen ei pitäisi antaa lapsille sellaista käsitystä, että lapsi on se joka saa päättää.
Tämä sitten kostautuu, kun lapsi juoksee vaikka tien alle eikä kuuntele vaikka kuinka vanhemmat
yrittää huutaa että pysähdy.
Lapsi kokee myös turvattomuutta, jos hänelle ei aseteta riittävästi rajoja.
Aikuisen tehtävä on laittaa ne rajat ja antaa lapsen toteuttaa omaa tahtoaan näissä rajoissa.
Lapsi myös vaistoaa, jos aikuinen ei ole tasapainossa.
Hän saattaa jopa ruveta 'auttamaan' tällaista aikuista ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Lapsi kuitenkin tuntee suurta turvattomuutta tällaisessa tilanteessa, jossa joutuu
ikään kuin aikuisen rooliin.

Kyllä kannattaa miettiä kumppania lasten kannalta.
Aina voi tulla elämäntilanteita, joissa toinen puolisoista ei ole tasapainossa, ja
periaatteessa riittää että edes toinen on.
Parisuhteessa pitää voida olla erimielisyyksiä ja myös lapsi on terve silloin,
kun se voi 'kapinoida' ilman mitään seurauksia.

niin se on jo iso hälytysmerkki. Vielä pahempaa on jos miellytät miestäsi että hän pysyisi 'asiallisena'. Saat siis jo kulkea 'varpaisillasi' tulevan siippasi ympärillä?
Toki omaa rakasta tuleekin miellyttää, mutta jos miellyttäminen jää jatkuvasti vain sinun hommaksesi, ja perustuu pelkoon että rakkaasi raivostuu, eikä vapaaehtoisuuteen ja turvallisuudentunteeseen niin silloin hiihdellään jo heikoilla hangilla.

Kiukutteluun sortuu jokainen. Mutta jos kiukun mukana alkavat tavarat lennellä kohti toista osapuolta ja väkivallanpelko astuu kuvioihin niin kyllä siitä on reilu tappelu kaukana. Kärjistettynä sanoen: Vaikka pantais koko kalusto remonttiin niin mitäs siitä jos raivotaan yhdessä eikä toisen terveyttä vaarantaen?

Se että sulhosi 'pakottaa' muut ihmiset toimimaan haluamallaan tavalla ei taatusti tee hänestä hyvää isää. Jos pinna pettää jo sinun kanssasi niin entäs sitten lasten kanssa, lapsi kun EI ole aikuinen, eikä ymmärrä kuinka 'pelata ihmissuhdepelejä'. Sanon näin, koska pelaamiseltahan tuo vaikuttaa sulhosi puolelta; olet pelissä jossa mies määrää säännöt ja muuttelee niitä halutessaan. Kiltteytesi ja rehellisyytesi tekee sinusta täydellisen pelinappulan.

Kertoessasi kuinka mies toimii, niin tehdessänne yhdessä pitämiänne asioita on ainoastaan tapa, jolla hän palkitsee (lue:vangitsee) sinut verkkoonsa.
Toki ihastuksen aikoina hän on varmasti aidosti iloinenkin 'yhteisistä harrastuksistanne' mutta merkit viittaavat siihen että kun olet kunnolla koukussa ja ensiviehätys poissa sana 'yhteinen' tarkoittaakin vain kaikkea sitä mitä siippa haluaa. Vai miksi hänellä on tarve 'pakottaa' ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla?

Myöhemminkin mies voi edelleen osallistua kotitöihin, mutta heittelee piikittäviä huomautuksia siitä kuinka joutuu uhrautumaan ja tekemään niin paljon enemmän kuin sinä että yhteisistä kotitöistännekin jää sinulle kumma syyllisyyden maku suuhun.

Lopulta mies ilmoittaa uudesta tyttöystävästään kun olet niin hankala...siinähän sitten seisot tumput suorina lapset helmoissasi ja hymyilet vaan lapsia suojellaksesi ja sanot jotta mukavaa kun isillä on niin kiva uusi ystävä ...

PS. Hallitsijalla ei ole kuin hallittavia. Tasavertaista suhdetta et tule saamaan.

Nyt kuule ne häät lykkäätte tulevaisuuteen!
Olet itsekkin huomannut, että tarvitset vielä aikaa noinkin tärkeän asian päättämiseen!
Naimisiin ehtii myöhemminkin, olet nuori vasta ja lasten tekoonkaan ei kannata hätäisesti ruveta!
Naimisissa ollessa se toisen valta vasta korostuukin, niinkuin olet varmaan näiltäkin sivustoilta lukenut, joten malttia nyt tarvitaan!
Mikäs kiire sinulla on? Opiskele ja nauti elämästäsi ilman velvoitteita!

Olen itse ollut se lempeämpi mies ja vaimo miehesi kaltainen. Kuvaamanlaisiasi vaikeuksia ei seurusteluvaiheessa ollut niinkään, mutta sitten naimisiinmenon jälkeen ja lasten synnyttyä niitä tulikin sitten sitäkin enemmän. Eroon päätyi se liitto, lapset asuvat luonani ja olen uuden vaimon löytänyt.

Tilannetta ehkää kuvaa se, että monesti minulta on kysytty, että eikös se ole kovin vaikeaa huolehtia yksin miehenä ja työssäkäyvänä lapsista ja että taidan olla kovasti väsynyt... Rehellinen vastaus tähän on sellainen, että välillä toki väsyttää ja rasittaa, mutta kyllä se yksin lasten kanssa oleminen oli paljon helpompaa kuin silloisen vaimon kanssa... Saa olla oma itsensä, ei tarvitse yrittää käyttäytyä siten, ettei toinen (ilman mitään selvää syytä) suutu jne.
Kun sitä sitten muutamaan naiseen tutustui (heti en sitä oikeaa kohdannut), oli minun ensin aika vaikea käsittää, että kuinka se voikin olla näin helppoa toisen ihmisen kanssa, kun oli oikein vaikeaan tapaukseen ensin joutunut tottumaan...

Eli, surullista kyllä, joudun toteamaan, että sulhasesi ei missään tapauksessa ole sinulle se oikea. Lopeta suhde nyt kun vielä pääset siitä suhteellisen vähin kolhuin irti (=ei vielä avioliittoa, ei vielä lapsia, ei vielä paljoa omaisuutta jaettavana). Ero on varmasti vaikea ja hankala sinulle (kuten oli minullekin, vaikka itse eron jouduin alulle panemaan tilanteessa, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa). Mutta tulet pääsemään siitä yli. Sulhasesi saattaa olla hyvin hankala eron jälkeen. Jos näin on, katkaise kaikki yhteydenpito häneen (helppoa kun ei ole vielä lapsia). Ole ihan rauhassa puoli vuotta tai vaikka kaksi vuotta - tunnet sitten sisälläsi kun olet valmis uuteen suhteeseen. Ja sitten se oikea varmasti löytyy (vaikkei heti ensimmäinen vastaantuleva olisikaan).

Se oikea on se, jonka kanssa voit olla se oma itsesi. Sen kanssa joka ottaa sinut sellaisena kuin olet. Ja jota haluat rakastaa sellaisena kuin hän on. Pieniä vikoja meissä on jokaisessa mutta nykyiselle sulhasellesi olet liian lempeä luonne - hän tulisi rikkomaan sinut (vaikka ei niin tahtoisikaan).

ovat "oikeita"....

Juokse ja lujaa ja pitkälle.
Tuollaiset luonteenpiirteet korostuvat vain kun ikää tulee lisää.
Kun sinua ahdistaa jo nyt niin miten paljon sinua ahdistaisikaan kun olisitte naimisissa.
Minä en sinuna jatkaisi tuollaisen kanssa edes seurustelua.
Voimia sinulle.

Minun mielestä kestosuhteeseen rakkaus ei pelkästään yksin riitä.
Sanotaan että vastakohdat täydentävät toisiaan. Pitänee varmaankin
usein paikkaansa, mutta eihän ketään, ilman omaatahtoa saa/voi alistaa
totaalisesti. Henkinen väkivalta on usein hirveämpää kuin fyysinen, eiköhän
ne kulje käsikädessä. Molempia tyydytävä hyvä seksi on olennainen asia myöskin
muitten ominaisuuksien/tekemisien ohella. Kompromisseja saa/joutuu/täytyy/on
hyvä ja mukava tehdä, molemminpuolin, jos edes hiukan olettaa että suhde tulee
kestämään. Koiran/kissan koulutus on aivan eri asia, koska jokaisellahan on oma
perusluonne, jota, jos sitä nyt yleensä pitäisi muokata, on vain teoriassa mahdollista.
Mun perus mielipiteitä, osa yks, enkä itse tulisi vastaavan naisen kansssa kauaa toimeen..

Itselläni on ollut se sääntö, et jos epäilyttää tosissaan, niin ei tuu mitään. Se on toiminut ja rinnallani on ollut jo vuosia mies, jonka kanssa en ole hetkeäkään epäröinyt. Toki meillä on riitoja, välillä pahojakin, mutta koskaan edes pahimman riidan keskellä ei tulis mieleenkään ero.

"Itse osaan muokata itseäni niin, etten ärsytä häntä"
Tämä kertoo kaiken. Älä mene naimisiin.

Miksi juuri sinun pitäisi muokata itseäsi? Eiköhän se ole miehesi jonka pitäisi muokata itseään eikä alistaa muita valtaansa.
Parisuhde ei tarkoita toisen valtaa ja toisen alistumista, vaan yhteistä päätäntävaltaa, kommunikointia ja joustamista.

Jos elämäsi on jo nyt tuollaista, kuvittele millaiseksi se muuttuu vuosikymmenten kuluessa: pelkästään pahemmaksi. Eroa hyvä ihminen nyt kun vielä voit, ennenkuin teillä on lapsia. Ei tuollainen elämä ole ihmisarvoista. Tyydyt murusiin, joita tipuu pöydältä, vaikka voisit saada koko kakun.

Oikean ihmisen tuntee sydämessään, siinä ei ole epäröintiä kun tietää olevansa toiselle se tärkein ja joka ajattelee sinun parastasi kaikissa päätöksissään, sekä toisinpäin. Yksinkertaista, ja maailman vaikeinta toteuttaa. Itse olen yhdet häät perunut kun en ollut varma ja se suhde päättyikin eroon. Nykyisen kumppanin kanssa ei epäröintiä ole ilmaantunut.

Jokainen "normaali" ihminen kehottaa sinua olematta menemään naimisiin tuon miehen kanssa. Minäkin, vaikka tilanteeni on hyvin, hyvin samankaltainen kuin sinun. Pystyn samaistumaan kirjoitukseesi täydellisesti, tuota seksiasiaa myöten. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että eräältä sivustolta luin, että narsistia ei kiinnosta seksi, koska seksi ja läheisyys ovat asioita joita kaikki ihmiset tarvitsevat ja narsistihan on tälläisen yläpuolella eikä tarvitse mitään eikä ketään.)

Itse en vielä tiedä onko mieheni "täysverinen" narsisti vaiko "vain" narsistisella kuorella suojautunut. Narsistin diagnosoiminen on ammattilaisellekin äärimmäisen vaikeaa, joten en usko vastausta ihan heti löytäväni. Koen kuitenkin, että arkielämä meillä pääsääntöisesti sujuu erittäin hyvin ja pärjään miehen kanssa. Tämä tietysti vaatii joustamista erityisesti minulta. Suurimmat riidat meillä aiheutuvat miehen itsekeskeisestä käytöksestä ja hänen kohtuuttomuudestaan ja epäoikeudenmukaisuudestaan. Joista hän aina selittelemällä pääni pyörrykseen selviää. Toivon , että mies kasvaisi ulos narsistisista piirteistään. Suoraan sanottuna kasvaisi aikuiseksi.

Tämä lapsiasia vaivaa minuakin, mutta vain eri tavalla. Itse en lapsia haluaisi enkä koskaan ole nähnyt itseäni äitinä. Lapsettomuus on minulle paljon luonnollisemman tuntuista kuin "lapsellisuus". Mies kuitenkin joskus haluaisi lapsia. Onneksi meillä ei ole kovin kiire, olemme 25- ja 30-vuotiaita. Pelkään, että jos mieleni muuttuuu ja saamme lapsen, koko helvetti repeää täyteen loistoonsa. Viimeistään ennen tätä olisi hyvä selvittää voiko mies "parantua" ja onko narsistisuus pysyvää laatua vaiko vain vaikean lapsuuden aiheuttama puolustuskeino.

Mutta sinulle aloittaja toivon todella paljon voimaa. Et ole yksin.