Korvakorut tekevät hiljaista tulemistaan meidän vanhoillislestadiolaisten keskuuteen.
Yhä useampi on jo sitä mieltä, että korvakoruasia ei perustu oikein millään lailla raamattuun.
Pienempi joukko on uskaltautunut jo laittamaan korvakorut korviinsa.
Itsekin tiedän yhden vl:n, joka on laittanut korvakorut ja kyllä minä ainakin pidän häntä edelleen uskovaisena.
Hänellä on edelleen järkeviä mielipiteitä ja hänen kanssa keskustellessa huomaa kyllä, että hän on uskomassa.
Päivämiehen lukijoista keltään ei varmaan jäänyt huomaamatta pariskunta eräissä pihaseuroissa ja nuorella naisella oli korvakorut korvissa. Nätin ja asiallisen näköinen pariskunta, jotka varmasti ovat uskovaisia! Olivathan he odottaneet innolla pihaseuroja.
Äitini kanssa juteltiin eräs päivä tästä korvakoruasiasta ja äitikin oli sitä mieltä, että eihän se raamattu periaatteessa kehota pidättäytymään korvakoruista jne. Nehän ovat vain ulkoisia asioita. Vain Jumala näkee meidän sisimmän. Näinhän sen pitäisi ollakin!
Korvakorut tulevat..
80
1925
Vastaukset
- setvn
Mielestäni Greetus kirjoittaa juuri niin kuin minäkin ajattelen. Korvakorut eivät ole uskon este, se on henkilön sydämentila. Se on tottumiskysymys, aivan niin kuin miesten parta tai pitkät hiukset.
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
- on jumala
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
aamen!
- Nopeasti!
Samaa mieltä, ihan vaan tapa.
- tytär tuirasta
muistan lapsuudestani erään rouvan jolla oli kauniit isot korvikset, elettin -70 lukua aikaa ennen hoitoja.
Sai pitää korviksensa siksi kunnes oisko ollu -80 heitettiin ns. saatanalle.
Eli kyllä sangen pitkään sotien jälkeen osalla oli korviset ja se oli ihan ok. - sormustin!
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
taivaspaikan, jos laittaa sormeensa ylimääräisen sormuksen?
Eikö sekin ole lihallisuutta? - poistettiin
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
syntilistalta 90-luvulla?
Siihen saakka partasyntiä perusteltiin juuri samoilla sanoilla kuin korvakorusyntiä. - Edelleen uskossa
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
ainakin on korvakorut ja olen edelleen uskovainen.
Korvakorut eivät ole vaikuttaneet millään lailla uskossa olemiseeni. Ei myöskään ripsiväri tai huulikiilto.
Ihanaa, että tällaiset asiat eivät oikeasti liity mitenkään uskoon. - luetiedät
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
Mitä ihmettä sinä tarkoitat "uskovaisilla" Tarkenna väittämäsi.
Tarkoitatko jehovalaisia, helluntalaisia, amicheja jne. Joka uskonto sanoo olevansa uskovainen.
Meikki on hyvin monen "uskovaisen" poskessa. Ja korvakorut.
Uskovaisia uskontokuntia kun on tuhansia, että tiedoksi uskovaisista. - muistellaanpa oikein
poistettiin kirjoitti:
syntilistalta 90-luvulla?
Siihen saakka partasyntiä perusteltiin juuri samoilla sanoilla kuin korvakorusyntiä.Muistat väärin, partasynti oli 1960-luvun keksintöjä. Kuten partaradikalismikin.
- kunhan kysyn
Edelleen uskossa kirjoitti:
ainakin on korvakorut ja olen edelleen uskovainen.
Korvakorut eivät ole vaikuttaneet millään lailla uskossa olemiseeni. Ei myöskään ripsiväri tai huulikiilto.
Ihanaa, että tällaiset asiat eivät oikeasti liity mitenkään uskoon.Ja miksi sinulla on korvakorut, apinoit tietoisesti jotakuta, vai?
- Laittanut
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
Voihan ne korvakorut laittaa roskiin, ei siitä sanomista tule...
- Aivan tavaton
Nopeasti! kirjoitti:
Samaa mieltä, ihan vaan tapa.
Tapa on, vieläpä huono.
- Kunhan kysyn
sormustin! kirjoitti:
taivaspaikan, jos laittaa sormeensa ylimääräisen sormuksen?
Eikö sekin ole lihallisuutta?Monesko sormus on ylimääräinen?
- cdcdcdcdcd
kunhan kysyn kirjoitti:
Ja miksi sinulla on korvakorut, apinoit tietoisesti jotakuta, vai?
Ketä sinä apinoit, kun elät toisten lestojen tapaan?
- Korusuunnittelu
Aivan tavaton kirjoitti:
Tapa on, vieläpä huono.
Mitä erityisen "huonoa" korvakoruissa on, verrattuna kaulakoruihin tai sormuksiin?
- wehaa ihmetellyt
weha kirjoitti:
uskovaisilla ei ole se mailmallinen tapa laittaa korvakoruja ja meikkiä, vaan yhä seurakunnan tapa ja neuvo olla niitä ilman.
Jaa weha, minkä seurakunnan? Kun sinä pompit seurakunnasta toiseen. Samoin mielipiteesikin ovat yhtenä vuonna yhtä, toisena toista.
- Ehjäkorvainen
SRK saattaa määrätä korvat rei'itettäviksi jokaiselta. Olisi paremmin linjassa sen kanssa, että liikkeessä on muutakin pervoa.
- julle.
niitä edelleenkään...
- reikä korvassa
ainakaan olleet vl-läisä, koska heillä oli korvarenkaat:
2. Moos 32:2
"Irroittakaa korvarenkaat, jotka ovat vaimojenne ,poikienne ja tyttärienne korvissa ja tuokaa minulle..."
Siellä oli renkaat myös pojilla!!!!!- Mooseksen korut!
SRK käyttää pakkosynnyttämisen lyömäaseena juuri Mooseksen Kirjoja, joten noudattakaa myös Mooseksen korvakorusääntöä ja laittakaa ne myös pojillenne!
- Ehjäkorvainen
Hyvä neuvo: irrottakaa!
- ensisijainen
vl:n uskon kohde. Tämän vuoksi Raamatun lukeminen kielletään, ettei alamaiset huomaisi ristiriitoja SRK:n syntilistan ja Raamatun välillä.
- 3+16
korut korioita
- usko1
Mikäpä siinä, jos jotku vl:t laittaakin korvakorut. Alkuun varmaan oudoksusin ihan samalla tavalla kuin partoja tai miesten pitkiä hiuksia.
- rohkeasti
Näin kynnys laittamiseen madaltuu kun ottaa pieniä askeleita kerrallaan.
-avoin keskustelu lähimpien ystävien kanssa esim tämän palstan näkemyksistä
-kauppaan ostamaan magneettikorvakorut tai netistäkin voi tilata
-kokeile magneetti/klipsi-koruja omissa oloissasi kaikessa rauhassa
-koita koruja ollessasi kavereidesi kesken
-näin totut ajatukseen pitää jotain korvissasi ja lähipiirisi hyväksyy ne
-kohta yhä useammat huomaavat korusi ja jotkut tulevat kyselemään outoja, tällöin vain otat korut pois ja näytät että magneetilla toimivat, ethän sentään ole rei'ittänyt korviasi!
-kohta kaverisikin alkavat kokeilemaan magneettikoruja ja ihastuvat ajatukseen
-suurin hälinä ympärilläsi alkaa laantua ja ympäristö hiljaisesti hyväksyy korusi
-sitten käyt laittamassa kaikessa hiljaisuudessa reiät korviisi ja pidät nappikoruja hyvän tovin
-harva huomaa mitään muutosta, sillä magneettikorujakin on tappikorujen näköisillä taustalevyillä
-alat kokeilemaan renkaita yms muun mallisia koruja hiljaa itseksesi
-jonkun ajan päästä voit kokeilla niitä myös muiden nähden
Moni meistä pohtii että uskaltaako sitä laittaa korviksia ja ne jäävät laittamatta. Moni näistä kuitenkin uskaltaisi ottaa noita pieniä askeleita, ainakin ensimmäisiä niistä.
Kaikki on aina eteenpäin!- Mirjaana.
Ei usko siihen kaadu, vaikka korvakorut laittaa.
Tiedän, että monet uskovaiset tytöt haaveilevat korvakoruista, mutta kun on sanottu, että korvakorut ovat automaattisesti uskonkieltämisen merkki ja tämän takia joutuu kadotukseen, eivät uskalla sitten koruja ottaa.
Itse tiedän omasta kokemuksestani, ettei usko todellakaan jää korvakoruihin. Joillekin korvakorut ovat ikään kuin pedon merkki. Ne kun on korvissa, on kuin saatanan talutusnuorassa.
Onneksi suhtautuminen korvakoruihin on lieventynyt viime aikoina ja tähän on auttanut varmasti myös se, kun parannuksen tekijöitä on ollut runsainmäärin Togossa, Ecuadorissa jne.
Ollaan ruvettu enemmän miettii sydämen uskoa, ulkokuoren sijaan.
Toki en edelleenkään kannata itsensä muokkaamista. Sellaista muokkaamista, jota ei voi enää palauttaa ainakaan helposti entiselleen, kuten tatuointeja, arpitatuointeja, venytyskoruja yms.
Itellä on pienet korvakorut, mutta meikkejä en käytä lainkaan. Toki jokaisen oma asia, mitä itelleen haluaa tehdä. Myös uskominen on vapaa-ehtoista. Minä haluan itse olla uskomassa. - kaveri.
Mirjaana. kirjoitti:
Ei usko siihen kaadu, vaikka korvakorut laittaa.
Tiedän, että monet uskovaiset tytöt haaveilevat korvakoruista, mutta kun on sanottu, että korvakorut ovat automaattisesti uskonkieltämisen merkki ja tämän takia joutuu kadotukseen, eivät uskalla sitten koruja ottaa.
Itse tiedän omasta kokemuksestani, ettei usko todellakaan jää korvakoruihin. Joillekin korvakorut ovat ikään kuin pedon merkki. Ne kun on korvissa, on kuin saatanan talutusnuorassa.
Onneksi suhtautuminen korvakoruihin on lieventynyt viime aikoina ja tähän on auttanut varmasti myös se, kun parannuksen tekijöitä on ollut runsainmäärin Togossa, Ecuadorissa jne.
Ollaan ruvettu enemmän miettii sydämen uskoa, ulkokuoren sijaan.
Toki en edelleenkään kannata itsensä muokkaamista. Sellaista muokkaamista, jota ei voi enää palauttaa ainakaan helposti entiselleen, kuten tatuointeja, arpitatuointeja, venytyskoruja yms.
Itellä on pienet korvakorut, mutta meikkejä en käytä lainkaan. Toki jokaisen oma asia, mitä itelleen haluaa tehdä. Myös uskominen on vapaa-ehtoista. Minä haluan itse olla uskomassa.Kateelliset ne vain panettelevat kun sinulle räksyttävät ettei korvikset muka ole oikein.
Moni on tuskastellut vuosia/vuosikymmeniä sen kanssa ettei muka saa laittaa korviksia ja olisi valmis ne heti laittamaan, mikäli yleinen suhtaituminen muuttuisi suotuisammaksi.
Näytät hyvää esimerkkiä Mirjaana, kaltaisiasi rohkeita tarvitaan lisää!!
Ehkäpä joku kaverisikin uskaltautuu pian laittamaan korvikset. Voihan sitä laittaa samalla korvat hyvin peittävän kampauksen, jota hieman avaa ajoittain. - juah..-
kaveri. kirjoitti:
Kateelliset ne vain panettelevat kun sinulle räksyttävät ettei korvikset muka ole oikein.
Moni on tuskastellut vuosia/vuosikymmeniä sen kanssa ettei muka saa laittaa korviksia ja olisi valmis ne heti laittamaan, mikäli yleinen suhtaituminen muuttuisi suotuisammaksi.
Näytät hyvää esimerkkiä Mirjaana, kaltaisiasi rohkeita tarvitaan lisää!!
Ehkäpä joku kaverisikin uskaltautuu pian laittamaan korvikset. Voihan sitä laittaa samalla korvat hyvin peittävän kampauksen, jota hieman avaa ajoittain.arg!
- kunhan kysyn
Miksi pitäisi rei'ittää, kun magneetti on keksitty?
Kannattaa muistaa, että klitoriskorut ovat hyvä vaihtoehto! - Ei sentään lesta
kaveri. kirjoitti:
Kateelliset ne vain panettelevat kun sinulle räksyttävät ettei korvikset muka ole oikein.
Moni on tuskastellut vuosia/vuosikymmeniä sen kanssa ettei muka saa laittaa korviksia ja olisi valmis ne heti laittamaan, mikäli yleinen suhtaituminen muuttuisi suotuisammaksi.
Näytät hyvää esimerkkiä Mirjaana, kaltaisiasi rohkeita tarvitaan lisää!!
Ehkäpä joku kaverisikin uskaltautuu pian laittamaan korvikset. Voihan sitä laittaa samalla korvat hyvin peittävän kampauksen, jota hieman avaa ajoittain.Nykyään pitää olla rohkea ollakseen ilman korvahiluja, kun 80% vastaan tulevista on rei'itettyjä. Vaikea siinä on olla aito.
- A.J.
kunhan kysyn kirjoitti:
Miksi pitäisi rei'ittää, kun magneetti on keksitty?
Kannattaa muistaa, että klitoriskorut ovat hyvä vaihtoehto!niinpä, klitoriskoru ei näy päällepäin, hyvä idea!!!
- meikki tyttö
voiko tulla jos jo on?
- tervetuloa.
vaan
- meikki purkki
Aina voi tulla ja mennä. Ja nehän saa helposti pois.
- Koruton on kaunis
Ei liene vaikeaa ottaa pois ja paiskata roskikseen?
- entinen vl
erosin vl-piireistä virallisesti 2 vuotta sitten, sitä ennen oli salaa ei-vl monta vuotta. Korviksista olen haaveillut jo pitkään, mutta en uskalla niitä laittaa, sillä pelkään sukuni reaktiota. Haukkumista, ihmettelyä, syyttelyä, pitkiä katseita ja piilov*ttuilua kuulisin varmasti.
Onko kellään vinkkejä tällasesta tilanteesta selviämisestä?- Nirni.
Ite taas olin vl ku laitoin korvakoruni ystävieni suosituksesta. Osa vl-ystävistä olivat myös laittaneet korvakorut korviinsa. Näitä kaikki eivät pitäneet kuitenkaan uskovaisina, vaikka heidän vanhemmat pitivät. Kaverini äiti sanoi, että sitä ei haittaa ollenkaan, että hänen tyttärensä otti korvakorut, kun hän on kuitenkin säilyttänyt uskonsa.
Mutta mikä on tilanne nyt?
Meidät korvakorulliset on otettu puhutteluihin ja niissä meitä on kehoitettu olemaan kuuliaisia seurakunnan neuvoille ja luopumaan korvakoruista. Koska emme tähän suostuneet, tiedätte varmaan lopputuloksen...
Pidämme itseämme kyllä edelleen lestadiolaisina, mutta vanhoillislestadiolaisiksi meitä ei saa enää kuulemma kutsua. Kutsummekin keskenämme toisiamme leikkimielisesti uuslestadiolaisiksi.
Edelleen eräät vl:t sanovat, että kyllä meillä on täysi oikeus nimittää itseämme yhäti vl:iksi, vaikka meidät erotettiinkin liikkeestä. - toinen entinen
Helppo juttu. Lopetin korviksista haaveilun.
- merkki.
Nirni. kirjoitti:
Ite taas olin vl ku laitoin korvakoruni ystävieni suosituksesta. Osa vl-ystävistä olivat myös laittaneet korvakorut korviinsa. Näitä kaikki eivät pitäneet kuitenkaan uskovaisina, vaikka heidän vanhemmat pitivät. Kaverini äiti sanoi, että sitä ei haittaa ollenkaan, että hänen tyttärensä otti korvakorut, kun hän on kuitenkin säilyttänyt uskonsa.
Mutta mikä on tilanne nyt?
Meidät korvakorulliset on otettu puhutteluihin ja niissä meitä on kehoitettu olemaan kuuliaisia seurakunnan neuvoille ja luopumaan korvakoruista. Koska emme tähän suostuneet, tiedätte varmaan lopputuloksen...
Pidämme itseämme kyllä edelleen lestadiolaisina, mutta vanhoillislestadiolaisiksi meitä ei saa enää kuulemma kutsua. Kutsummekin keskenämme toisiamme leikkimielisesti uuslestadiolaisiksi.
Edelleen eräät vl:t sanovat, että kyllä meillä on täysi oikeus nimittää itseämme yhäti vl:iksi, vaikka meidät erotettiinkin liikkeestä."Ite taas olin vl ku laitoin korvakoruni ystävieni suosituksesta."
Voi jessus, millä suositusta perusteltiin? - etsivä-xx
Miksi täällä tollasia kyselet. Et ole päässyt siittenkään tasapainoon. Jos olet virallisesti eronnut, ei syy täällä kyselyyn ole tämä:
"sillä pelkään sukuni reaktiota. Haukkumista, ihmettelyä, syyttelyä, pitkiä katseita ja piilov*ttuilua kuulisin varmasti. " Provoilet vain täällä tai käyt vain nosmassa menneisyyden tänne. Korvakoruasia oli ja meni. Siitä on turha tehdä uskonasiaa tänne. Jos olisit lukenut päivämiestä marraskuussa 2011 olisit todennut mikä on uskon elämän keskiössä. Katse ei ole suunnattu kohti Kristusta ja hänen vanhurskauttaan jos ajattelee näin. Korvakoruihin tuijottaja suuntaa katseensa kahtaalle. Katse ei ole silloin Kristuksessa jos ajatukset ovat naapurin korvakoruissa, joilla ei ole tuon taivallista tekemistä Kristuksen sovitustyön kanssa. - Nirni.
merkki. kirjoitti:
"Ite taas olin vl ku laitoin korvakoruni ystävieni suosituksesta."
Voi jessus, millä suositusta perusteltiin?No ystäväni perustelivat sillä, että jos minulla on halu laittaa korvakorut, niin minulla on oikeus korvakorut myös laittaa. Raamatun ajan uskovaisillakinhan oli korvakoruja. Eikö tuo ole varsin hyvä perustelu?
- Pykälät syrjään
Nirni. kirjoitti:
No ystäväni perustelivat sillä, että jos minulla on halu laittaa korvakorut, niin minulla on oikeus korvakorut myös laittaa. Raamatun ajan uskovaisillakinhan oli korvakoruja. Eikö tuo ole varsin hyvä perustelu?
Jos minulla on halu raiskata lapsia, niin minulla on oikeus raiskata. Yhtä terävää.
- luomunainen
toinen entinen kirjoitti:
Helppo juttu. Lopetin korviksista haaveilun.
Eipä muakaan kiinnosta korvakorut, eikä meikkaaminen.
- etsivä-xx
Pykälät syrjään kirjoitti:
Jos minulla on halu raiskata lapsia, niin minulla on oikeus raiskata. Yhtä terävää.
No joo. Teet kyllä melkoista väkivaltaa ja rakennat olkinukkea.
Otat rinnastukseksi Suomen lain kieltämän rikoksen ja rinnastat täyteen höhöpöön.
- Ei sentään lesta
Mihin ihmeeseen tarvitaan korvakoruja?
- Ei korviksia
Sama täällä, arvostan korvakorutonta tyttöä ja naista. Korvikst ovat merkki naisen turhamaisuudesta.
- jopa huora
Ei korviksia kirjoitti:
Sama täällä, arvostan korvakorutonta tyttöä ja naista. Korvikst ovat merkki naisen turhamaisuudesta.
nainen on maailmallinen, jos hänellä on korvakorut.
- etsivä-xx
Mihin ihmeeseen tarvitaan kaulakorua?
Mihin ihmeeseen tarvitaan sormusta?
Mihin ihmeeseen tarvitaan rannerengasta?
Mihin ihmeeseen sitä tai tätä. - aina korvikset
jopa huora kirjoitti:
nainen on maailmallinen, jos hänellä on korvakorut.
Olet kova ihminen. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Toivottavasti Jumalasi on armelias kun kolkuttelet joskus taivaan porteilla.
- Kyr.pii jo
No voi hel.vetti, pitikö aiheesta tehdä taas uusi avaus!
- Nirni.
Voi Jessus sun kans. Tää ei kyllä oo uus aloitus. Katoppa nyt arvon kyr.pii jo, milloin tuo aloittaja on tämän aiheen aloittanut!
- kives.tää
Nirni. kirjoitti:
Voi Jessus sun kans. Tää ei kyllä oo uus aloitus. Katoppa nyt arvon kyr.pii jo, milloin tuo aloittaja on tämän aiheen aloittanut!
Katso, kuinka monta ketjua aiheesta on jo avattu.
- Kyttääjän veli
SRK:n, paikallisjohdon ja vl-yhteisön kannattaisi suunnata voimavaransa yhteisönsä pedofiliaskandaalin perinpohjaiseen selvittämiseen korvakorujen kyttäämisen sijasta.
- etsivä-xx
Ei niitä korviksia kyttää kuin tämä palsta.
- Vanhakantainen..
Ei uskovainen koruja tarvitse.
Kristus ylkä on ainoa koristuksemme ja Häneltä saamme Vanhurskauden Vaatteenkin. - 48+33
"Kristus ylkä on ainoa koristuksemme ja Häneltä saamme Vanhurskauden Vaatteenkin. "
"Häneltä saamme vanhurskauden vaatteenkin" , niin senpä takia en tarvitse mitään välikäsiä, vaan suoraan uskossa Kristukseen sen.- Nataliya
moi.. en nyt tuohon korvakoruasiaan sen kummemmin puutu,
en itsekään pidä sitä autuuden ehtona.
mutta tämä.. - ....
Nataliya kirjoitti:
moi.. en nyt tuohon korvakoruasiaan sen kummemmin puutu,
en itsekään pidä sitä autuuden ehtona.
mutta tämä..Mitkä synnit. Jos elää ihan tavallista elämää ei tarvitse anteeksi pyydellä. Vai oletko valehteleva, varasteleva, katkera ilkeä.... ym
- niiiinnnk
Mitenkä ne, jotka heitettiin saatanalle korvakoru synnin takia. Osa on varmaan kuollut, onko siihen aikaan ollut laki heidän kohdallaan voimassa? On se niin väärin:)
- väärin tehty
Onko niin, että helvetti avautuu ja sinne heitetyt ihmiset siirretään sieltä taivaaseen.
TV:n takia on myös heitetty paljon ihmisiä helvettiin. - ,.,.,
väärin tehty kirjoitti:
Onko niin, että helvetti avautuu ja sinne heitetyt ihmiset siirretään sieltä taivaaseen.
TV:n takia on myös heitetty paljon ihmisiä helvettiin.Moni s.tanalle heítetty pääseekin takaisin valoon kun syntilistaa muutettiin. Kunhan ei joku vahingossa jäisi sinne kuumemmalle puolelle, siis telkkarin katsoja tai korvakorujen pitäjä, ennen lain kumoamista kuolleet tai yhteisöstä postetut..:)
On tuo uskonto, ei tiedä itkisikö vai nauraisi.
- Orjan merkki
Orjat merkitään korvakoruilla!
2. Moos. 21:6
"..isäntä vieköön hänet...ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi"
Lävistetty on sen isännän omaisuutta, joka hänen korvansa on lävistänyt.
Maailma tuntee omansa ja merkitsee orjansa korvakoruilla.
(TC)- orja tai vapaa
Älä halveksi orjia, kyllä hekin ovat saaneet uskomisen armon.
Mietippä kenen orja sinä olet? - etsivä-xx
Mistä sinä tiedät, että se on maailma. Maailmako kantaäiti-Rebekankin merkitsi?
10 Palvelija otti isäntänsä laumasta kymmenen kame- lia sekä kaikenlaisia kalleuksia hänen tavaroistaan ja lähti Mesopotamiaan, Nahorin kaupunkiin. [1. Moos. 11:3
22 Kun kamelit olivat saaneet juodakseen, mies otti esiin puoli sekeliä painavan kultaisen nenärenkaan, antoi sen tytölle ja pujotti hänen käsiinsä kaksi kultaista rannerengasta, jotka painoivat kymmenen sekeliä.
29 Rebekalla oli veli nimeltä Laban, ja tämä riensi kaupungista lähteelle miehen luo,
30 kun oli nähnyt sisarellaan nenärenkaan sekä rannerenkaat ja kuullut, mitä Rebekka kertoi miehen hänelle sanoneen. Laban tavoitti miehen, joka vielä seisoi lähteellä kameleineen,
31 ja sanoi hänelle: "Ole tervetullut, sinä Herran siunaama! Miksi jäisit tänne ulos, kun minä olen jo tehnyt tilaa taloon ja varannut paikan kameleille?"
42 "Kun tänään tulin lähteelle, minä sanoin: Herra, isäntäni Abrahamin Jumala! Jos tahdot antaa minun onnistua tällä matkallani, niin anna käydä näin:
43 Kun minä nyt seison lähteellä ja tänne tulee nuori nainen hakemaan vettä, minä sanon hänelle: 'Anna minun juoda vähän vettä ruukustasi.'
44 Jos hän silloin sanoo minulle: 'Juo, minä tuon vettä kameleillesikin', niin hän on se nainen, jonka Herra on tarkoittanut isäntäni pojalle.
45 "Tuskin olin ehtinyt sanoa mielessäni näin, kun Rebekka tuli kaupungista ruukku olkapäällään ja laskeutui nostamaan vettä. Minä sanoin hänelle: 'Anna minun juoda.'
46 Hän laski heti ruukun alas ja sanoi: 'Juo vain, minä juotan kamelisikin.' Ja minä join, ja hän juotti myös kamelini.
47 Minä kysyin häneltä: 'Kenen tytär sinä olet?' Hän vasta- si: 'Isäni on Betuel, Milkan ja Nahorin poika.' Silloin minä panin nenärenkaan hänen nenäänsä ja rannerenkaat hänen käsiinsä,
48 lankesin polvilleni ja kumarsin maahan asti kiittäen ja ylistäen Herraa, isäntäni Abrahamin Jumalaa, joka oli ohjannut minut noutamaan isäntäni veljen tyttären hänen pojalleen vaimoksi.
Missä on nyt se (aito) vl, joka sanoo miksi Jumala valitsi Abrahamin sukuun kantaäidin osoittamalla hänet Jumalan valituksi morsiameksi antamalla hänelle Uskon esi-isän Abrahamin antaman nenärenkaan.
Nenärengas kiinnitetään lävitästämällä ihan niin kuin korvakorutkin, joten haluaisin kuulla mitenkä Jumla tuomitsee synniksi lävistyksen siis reijän ihmisen ihossa, korvassa tai nenässä. Kertokaapa.
Olen kuullut naisen itkeskelevän seurakuntapuheessa että hän ei voi pitää uskovaisen ihmistä jolla on korvakorut. Mutta kuinka Jumala sitten on voinut? - Kihalutunut
Raamatussa myös kihlauksen merkiksi annetaan korvakorut
- Orja ja orja
"Älä halveksi orjia, kyllä hekin ovat saaneet uskomisen armon."
Luitkohan laittamani Raamatun paikkaa? Siinä on ehto, "Mutta jos orja vakuuttaa: 'Minä rakastan isäntääni.."
Orja siten vapaaehtoisesti ilmoittaa rakastavansa isäntäänsä, ja tämä uskollisuuden merkiksi isäntä lävistää korvat.
Mitä ovat ihmisten orjat? Miksi lävistyslupa tuli vasta, kun hän ITSE lupautui orjaksi? Lupautui rakastamaan isäntäänsä?
(TC) - raamatun mukaan
"Orja siten vapaaehtoisesti ilmoittaa rakastavansa isäntäänsä, ja tämä uskollisuuden merkiksi isäntä lävistää korvat."
Korvakorut ovat uskollisuuden merkki.- Uskollinen, kenelle?
Kyllä, uskollinen olemaan orjana IHMISELLE!
"Näin hänestä tulee elinikäinen orjasi." (5. Moos. 15:17)
Jumala/Jeesus ei korvia lävistä.
(TC) - etsivä-xx
Uskollinen, kenelle? kirjoitti:
Kyllä, uskollinen olemaan orjana IHMISELLE!
"Näin hänestä tulee elinikäinen orjasi." (5. Moos. 15:17)
Jumala/Jeesus ei korvia lävistä.
(TC)Lisää Mooseksenkirjaa:
1. Mooseksen kirja 24
47 Minä kysyin häneltä: 'Kenen tytär sinä olet?' Hän vasta- si: 'Isäni on Betuel, Milkan ja Nahorin poika.' Silloin minä panin nenärenkaan hänen nenäänsä ja rannerenkaat hänen käsiinsä,
48 lankesin polvilleni ja kumarsin maahan asti kiittäen ja ylistäen Herraa, isäntäni Abrahamin Jumalaa, joka oli ohjannut minut noutamaan isäntäni veljen tyttären hänen pojalleen vaimoksi.
Totuus on, että Vanhassa testamentissa ja Raamatussa ylipäätään on täysin normaali suhtautuminen ihmisruumiiseen ja koruihin. Jos yksittäisiä lauseita lukee ja opillistaa sen, saa todellakin sellaisen tuloksen kuin on sanonta "lukee kuin piru Raamattua". Ei ole tolkun hiventäkään enää jäljellä luterilaisesta vanhurskauttamisopista. Astu pimeydestä valoon vapauden lapseksi. On asioita, joita uskovaisen ei pidä tehdä, mutta tämä ei ole sitä.
Raamatun mukaan syntiä on:
Gal. 5
16 Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. [Room. 8:4]
17 Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. [Room. 7:15; 1. Piet. 2:11]
18 Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. [Room. 8:2]
19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [Room. 13:13 ]
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, [Ef. 5:9; Kol. 3:12]
23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. [1. Tim. 1:9]
24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. [Room. 6:6 ]
25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. [Room. 8:12]
26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. [Room. 12:10 ] - Renkaalla merkittiin
etsivä-xx kirjoitti:
Lisää Mooseksenkirjaa:

26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. [Room. 12:10 ]Ymmärrän nenärenkaiden olevan ismaelilaisuuden merkin, jotka vastustivat Jumalaa. ?
(Ps. 83:5)
(TC) - kiva8888888888888888
Renkaalla merkittiin kirjoitti:
Ymmärrän nenärenkaiden olevan ismaelilaisuuden merkin, jotka vastustivat Jumalaa. ?
(Ps. 83:5)
(TC)elämä ois paljon helpompaa jos oisitte niinku muut ihmist ja lopettaisitte ton ihme hömpötyksen
- Vittu mitä paskaa
Ei satuolennot tuomitse teitä siitä että pidätte jalometallisia koristeita kiinni ihonkappaleissanne.
- Tuhoon tuomitut
Etsivä xx: "Jos olisit lukenut päivämiestä marraskuussa 2011 olisit todennut mikä on uskon elämän keskiössä. Katse ei ole suunnattu kohti Kristusta ja hänen vanhurskauttaan jos ajattelee näin. Korvakoruihin tuijottaja suuntaa katseensa kahtaalle. Katse ei ole silloin Kristuksessa jos ajatukset ovat naapurin korvakoruissa, joilla ei ole tuon taivallista tekemistä Kristuksen sovitustyön kanssa."
Sittenhän silmälasit, hiuspanta, hiuspinnit, rannekello tai kännykkä kädessä/ korvalla aiheuttaa myös ajatusten harhautumista kun niitä katselet lähimmäisessäsi tai vastaantulevassa. Entäpä älypuhelin tai läppäri, josta tulee säädytöntä materiaalia silmien ulottuville. Missä ajatukset silloin ovat? - Jelmerin
Korvakorut tulivat ja menivät. Kaikki korvakorulliset on siivottu jo pois seurakuntayhteydestä!
- hrrhrh
Entäs pillukorulliset?Onko niitä siivottu?
- RynTalkkari
Nuo on pikemminkin kollupiruja
- puh.veli
Miksi taas vanha ketju?
- liiat_reiät_umpeen
Olet varmaan huomannut, että sairaat jutut kiinnostavat niin Seiskassa, S24ssä, iltapäivälehdissä,...
Lieneekö mitenkään tarpeellista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039