Heittäkääpä ajatuksia että olisi M.O.T.H- ohjelma,tai joku sellainen, sukupuolisista poikkevaisuuksista, rehellisin toimittajin, eli, että mukana olisi myös muut, Suomessa vallitsevat, tai leviävät uskonnot.
Yritän kehitellä niistä jotain, mukana tietysti kevyttä Perjantai-tyyliäkin, miten käsiteltyä hameen alla yleensä on... tms.
YRITETÄÄN, pysyä asiassa, paitsi perjantaina.
H.
Huomenna on Perjantai
89
566
Vastaukset
Juu, kysymyksiä huomiseksi:
Ajattelitko ostaa huomenna perjantaipullon ja mitä lajia?
Koska aiot lähteä seuraavan kerran viihteelle ja miksi ihmeessä?
Onko sinulla liikaa vapaa-aikaa ja rahaa?
Mikä on oikea iskurepliikki?
Mikä on se addiktio, mikä haittaa elämääsi?
Mikä on suurin ja ilosi nautintosi erotiikan lisäksi?
Pitäisikö kaikkien tykätä samoista asioista?- HTZA
Että minä joudun tsättäilemään.
Juu, kysymyksiä huomiseksi:
Ajattelitko ostaa huomenna perjantaipullon ja mitä lajia?
Minä en osta koskaan Perjantaipulloa.
Minä ostan Perjantai-salkun, ja sitäkään en aina.
Koska aiot lähteä seuraavan kerran viihteelle ja miksi ihmeessä?
Viihteelle en enää lähde, ilman selkeää syytä.
Onko sinulla liikaa vapaa-aikaa ja rahaa?
Viimeiset tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka paljon sinkku tarvitsee rahaa.
MInulla palaa vähän enemmän, harrastuksiin. SIlti säästöön jää pikkasen.
Vapaa-aikaa minulla on paljon, kohta liikaakin.
Mikä on oikea iskurepliikki?
Jos et nyt kuitenkaan kiehnäisi siinä, minulla on tää Whiskey kesken, odota, minä maistelen myöhemmin.
Mikä on se addiktio, mikä haittaa elämääsi?
Minä en osaa aloittaa vapaa-aika-aamua ilman että menen kavereden kanssa puhumaan viisaita, Sörkan huoltsikalle. Useimmiten, siinä palaa vapaa-aika hukkaan.
Mikä on suurin ja ilosi nautintosi erotiikan lisäksi?
Yhtä erityistä ei ole, se voi olla herääminen mökillä, ilta-auringon valossa liitävä Huuhkaja joka ei tartu kameraani. Jyväskylän Suurajojen tunnelma, huomata että T-paita ja aseenkantoliivit riittävät lämpimään kesäaamuun...
Pitäisikö kaikkien tykätä samoista asioista?
Ainahan se on nautinto, kun huomaa että kainaloinen repii itse ongenkoukun sormestaan, huutamatta.
Joskus nauttii huutamisestakin.
Riippuu kainaloisesta, niitä on niin erilaisia.
Vastaus on: Ei.
H. HTZA kirjoitti:

H.Nyt yllätit. Nuo vastaukset kuulostavat liki järkeviltä.
Mie kans:
Ajattelitko ostaa huomenna perjantaipullon ja mitä lajia?
Minä ostan perjantaina kuusi litraa maitoa. Sillä pärjätään poikien kanssa pari päivää.
Koska aiot lähteä seuraavan kerran viihteelle ja miksi ihmeessä?
Seuraavassa elämässä kai. Pitää saada ensin tämä koulu kunnialla läpi, ajattelen sitten uudelleen, kannattaako. Toistaiseksi olen keksinyt vielä hauskempaakin tekemistä ja sen ei tarvitse olla ihmeellistä.
Onko sinulla liikaa vapaa-aikaa ja rahaa?
Vapaapäiväni menevät osin töiden merkeissä. Työ on minulle tervetullutta, koska minulla ei ole liikaa rahaa vapaa-aikaan. Rahaa menee enemmän kuin tulee, mutta sijoitan omaan ja poikien tulevaisuuteen. Elin aiemminkin monta vuotta ilman ainuttakaan vapaapäivää tai lomaa enkä niitä kaivannutkaan. Oli niin antoisa työ.
Mikä on oikea iskurepliikki?
Kun saat minut nauramaan vedet silmissä...minä en iske ketään, olen aika kesy tapaus.
Mikä on se addiktio, mikä haittaa elämääsi?
Kyllä opiskelu nyt vähän haittaa elämää. Tilaa ei ole muulle paitsi lenkkeilen päivittäin ilman aikataulua.
Mikä on suurin ja ilosi nautintosi erotiikan lisäksi?
Eipä tule ihan heti mitään muuta mieleen eikä ole sitäkään :) Tai on. Tykkään ja nautin siitä, ettei kodissani ole enää kaaosta.
Pitäisikö kaikkien tykätä samoista asioista?
Tylsää olisi jos kaikkien pitäisi tykätä kaikesta samasta.
sinua erityisesti sukupuoliset poikkeavuudet ja uskonnot? Olen huomannut että niistä on viime aikoina keskusteltu palstalla useaan otteeseen.
Mietipä aloitusta jossa sukupuolisesti poikkeava kohtaa uskonnollisesti valtaväestöstä poikkeavan esim. lesbo islamin uskoisen. Mistä he keskustelevat.
Olen myös huomioinut että sinua kiinnostavat hameen alla olevat asiat, naisten kampaukset, vaatteet ja heidän opastamisensa oikeaan asennoitumiseen miesten miellyttämisessä.
Löytyisikö näistä mitään aihetta.- HTZA
kommenttisi on huomioitu.
Miksi siinä piti olla tuo. Sinua?
Noh, joudun varmaan vastaamaan hek.koht. kin
Mutta vasta huomenna.
H. HTZA kirjoitti:
kommenttisi on huomioitu.
Miksi siinä piti olla tuo. Sinua?
Noh, joudun varmaan vastaamaan hek.koht. kin
Mutta vasta huomenna.
H.niitä kyselit, minua ei sen kummemmin kiinnosta kumpikaan aihe niin paljon, että käyttäisin perjantaini niiden pohtimiseen. On muutakin tekemistä kuin netissä pyöriminen, luulisi jokaisella terveellä olevan.
Eli tuskin joudut vastaamaan henk.koht.- Anjaniina.
tinnarella kirjoitti:
niitä kyselit, minua ei sen kummemmin kiinnosta kumpikaan aihe niin paljon, että käyttäisin perjantaini niiden pohtimiseen. On muutakin tekemistä kuin netissä pyöriminen, luulisi jokaisella terveellä olevan.
Eli tuskin joudut vastaamaan henk.koht.hiukan samantyylistä.
Palsta ei kauheesti kiinnosta, enää..
On vähän, notkelmaolo... - HTZA
Anjaniina. kirjoitti:
hiukan samantyylistä.
Palsta ei kauheesti kiinnosta, enää..
On vähän, notkelmaolo...kohdista kaikkea tuskaansa minuun?
H. - Anjaniina.
HTZA kirjoitti:
kohdista kaikkea tuskaansa minuun?
H.taidat olla , mielenkiinnoistani, pienin, tällä hetkellä.
Älä ota sitä itseesi.Ei se ole mitenkään suhteessa ponnistuksiisi..
Mut oikeasti...joku tuntematon ihminen, suomipalstalla....oikeesti
elämässä on niin paljon ...kaikkee elävämpää ;) ja sellaista mikä vaatii paljon huomiota ;)
Olet ärsyttävä ja mukava ja tytöstä on aina kiva kuulla lirkkua, mut se todellakin, on vaan ajanvietettä...
Jos nyt kerrankin puhutaan ilman sarvia/hampaita/ja temppuja ;))) - Anjaniina.
Anjaniina. kirjoitti:
taidat olla , mielenkiinnoistani, pienin, tällä hetkellä.
Älä ota sitä itseesi.Ei se ole mitenkään suhteessa ponnistuksiisi..
Mut oikeasti...joku tuntematon ihminen, suomipalstalla....oikeesti
elämässä on niin paljon ...kaikkee elävämpää ;) ja sellaista mikä vaatii paljon huomiota ;)
Olet ärsyttävä ja mukava ja tytöstä on aina kiva kuulla lirkkua, mut se todellakin, on vaan ajanvietettä...
Jos nyt kerrankin puhutaan ilman sarvia/hampaita/ja temppuja ;)))kirjuduit juuri uudelleen ja sähköpostiosos vilahti ruudussa...
Anjaniina. kirjoitti:
taidat olla , mielenkiinnoistani, pienin, tällä hetkellä.
Älä ota sitä itseesi.Ei se ole mitenkään suhteessa ponnistuksiisi..
Mut oikeasti...joku tuntematon ihminen, suomipalstalla....oikeesti
elämässä on niin paljon ...kaikkee elävämpää ;) ja sellaista mikä vaatii paljon huomiota ;)
Olet ärsyttävä ja mukava ja tytöstä on aina kiva kuulla lirkkua, mut se todellakin, on vaan ajanvietettä...
Jos nyt kerrankin puhutaan ilman sarvia/hampaita/ja temppuja ;)))olen aivan samaa mieltä sun kanssasi.
Ponnisteleva mies on melko mielenkiintoinen hetken aikaa, kun ei häntä oikeasti tunne.
Mutta ei loputtomiin jaksa lirkuttelujakaan lukea. Tosin mulle ei juuri lirkutella, olen niin pirun ilkeä.
- Anjaniina.
voiko puolue monopolisoida kristinuskon, politiikan tekoa varten.
Kuka antoi Räsäselle taivasten valtakunnan avaimet?
Ja jos keskusteltais siitä, kuinka näpit pidetään poissa, hameen, hameiden alta?- HTZA
MIetin myös miten voi innostua hameenalaisiin.
H. - Anjaniina.
HTZA kirjoitti:
MIetin myös miten voi innostua hameenalaisiin.
H.sanoa, ettei sun tartte.
Muista se eileinen, ettet ole New Yorkin omistaja, vielä..
- k/k
naisilta ,palstan suosikille.
Et kai ole töpännyt jossain pikku yksityiskohdassa?- Anjaniina.
huomasin minäkin, kun luin uudelleen.
Kaikki tyrmäsivät lähemmän intervention ;))) - HTZA
Minä mokaan aina jossakin.
Ja siks toiseksi, kirjoita näkyville ne mokaukseni.
Saavat rakastattereni ruotia niitä huomenna.
Varot sitten, ettei niistä saa kuvaa että itsekin olisit.
:)
H. HTZA kirjoitti:
Minä mokaan aina jossakin.
Ja siks toiseksi, kirjoita näkyville ne mokaukseni.
Saavat rakastattereni ruotia niitä huomenna.
Varot sitten, ettei niistä saa kuvaa että itsekin olisit.
:)
H.kertoo mokasi mul on täys käsi omissani, jota parhaan taitoni mukaan peittelen.
Karseeta myöntää puutteensa.
Miksei liikuntakyvyttömien vanhusten luona käy koskaan ateistit laulamassa vanhoja valsseja tai vanhusten nuoruustangoja. Vain virrenveisaajatko sittenkin muistavat vähäosaisimmat?
- Heikunkeikku
Voisiko olla aamupäiväperjantaialoitus ja sitten illansuusiitäetiäpäinaloitus?
Minä kun aateskelin, syyslomani kunniaksi mennä huomeniltana(kin) jonnekin pompiskelemaan,
niin olisi vallan maan-mainiota, jos aamupäivällä olisi semmosta leppoosta jutustelua ja sitten illalla voi jo mennä, ken tahtoo, hameen ja housujen sisähä kollailemaan, josko sieltä löytyis juurta. Tarkoitan jutunjuurta.
Aamuperjantaialootus vois olla ketjussa kulkeva, siis etenevä, joku joku Joku. Satu, kertomus, sketsi, näytelmä tai tai tai.......
No ei sitte. Mä Arvasin, ettei ketää kiinnosta.:/
No ne RRrrrrrönsyt on niitä kaikkiin kivoompia luettavia.
Semmonen ketju, jossa Ei Saa pysyä aloituksen aiheessa. Aiheesta saa ottaa vain pari sanaa (pitää ottaa), josta ikäänkuin juolahtaa mieleen joku juttu/asia/tapaus/vitsi/jotain-jotain ja siitä sitte vaan kauhian kovaa sormet heilumaan.
Jaa, No ei sitte. Mä Arvasin, ettei ketää kiinnosta:/
No NYT mä kekkasin.
Valehteluketju. Ah, miss paikois ollu? Mit tehny? jne?
No ei sitte. Mä Arvasin, ettei ketää kiinnosta:/
Oi miten ihanaa, kun meikäläisen ei tartte kehitellä aloituksia. Kiesus, ku olis vaikiaa.
Saat itse keksiä aloituksen, sinulta ne luonnistuvat.Tosta jutunjuuresta jota housuista hait niin voisko sieltä löytyä leivänjuureen liittyvä härkin,se jolla survotaan ja hämmennetään.
Oletkos pidellyt pienissä kätösissäsi sellaista- HTZA
tietysti sopii, katson että aamuperjantai varattu Ruotsinkielisille.
Edellytän että aloitus on luettavissa, viimeistään, 07.00
Sallin myös sen että heilukeinuni saa osallistua ilta-aloitukseenkin.
Skön, som hon är..
H. - HTZA
koti-kiusattu kirjoitti:
Tosta jutunjuuresta jota housuista hait niin voisko sieltä löytyä leivänjuureen liittyvä härkin,se jolla survotaan ja hämmennetään.
Oletkos pidellyt pienissä kätösissäsi sellaistapieni varoituksen poikanen, perjantai on tuonlaisille kommenteille varattu päivä.
Jos jatkat, tulee monelle rokulipäivä huomenna.
:)
H. koti-kiusattu kirjoitti:
Tosta jutunjuuresta jota housuista hait niin voisko sieltä löytyä leivänjuureen liittyvä härkin,se jolla survotaan ja hämmennetään.
Oletkos pidellyt pienissä kätösissäsi sellaistapienissä kätösissäni härkintä, se on veikeä kepakko ;))
- Heikunkeikku
koti-kiusattu kirjoitti:
Tosta jutunjuuresta jota housuista hait niin voisko sieltä löytyä leivänjuureen liittyvä härkin,se jolla survotaan ja hämmennetään.
Oletkos pidellyt pienissä kätösissäsi sellaistaHärkin-sana kuulostaa vieraalta. Mut mut mut, onkos se semmonen puinen, hmmm.... totanoin, mitenkäs sen selittäisin. Noh, puinen Tappi, jotain olisko vajaat 40 senttinen. Sit jos sen puisen tapin pistää pystyasentoon, niin alaosassa törröttää pienempiä puutappeja, jotka kaartuvat vähän ylähäpäin.
Kauhian vaikiaa selittää. Öh. Ihan hiki tuli.
Mun mummun luona oli tommonen puinen juttu. Onks se se. Oonko pitäny härkintä pienissä kätösissäni?
Sano äkkiä oonko. Anceli kirjoitti:
pienissä kätösissäni härkintä, se on veikeä kepakko ;))
Mistä yhteydestä tulee leivänjuuri sanonta.
Heikunkeikku kirjoitti:
Härkin-sana kuulostaa vieraalta. Mut mut mut, onkos se semmonen puinen, hmmm.... totanoin, mitenkäs sen selittäisin. Noh, puinen Tappi, jotain olisko vajaat 40 senttinen. Sit jos sen puisen tapin pistää pystyasentoon, niin alaosassa törröttää pienempiä puutappeja, jotka kaartuvat vähän ylähäpäin.
Kauhian vaikiaa selittää. Öh. Ihan hiki tuli.
Mun mummun luona oli tommonen puinen juttu. Onks se se. Oonko pitäny härkintä pienissä kätösissäni?
Sano äkkiä oonko.Sinut luonnossa näkisin ja ne pienet kätöset niin vaikee sanoa väärää toristusta lähimäisestä.
Ehkä oletkin sil sellainen härkin on.koti-kiusattu kirjoitti:
Mistä yhteydestä tulee leivänjuuri sanonta.
ylemmältä taholta, kai mun täytyy laittaa sulle yksityisviesti.
Tai soita ja pohditaan asiaa tarkemmin.
No leivänjuurihan on se vanha klöntti jota säilytetään satoja vuosia ja aina se vaan jaksaa uutta leipää innostaa uutta leipää tuottamaan. Mistä yhteydestäkö, sitä joudutaan vielä tarkentamaan ettei juttu lopu kesken.Anceli kirjoitti:
ylemmältä taholta, kai mun täytyy laittaa sulle yksityisviesti.
Tai soita ja pohditaan asiaa tarkemmin.
No leivänjuurihan on se vanha klöntti jota säilytetään satoja vuosia ja aina se vaan jaksaa uutta leipää innostaa uutta leipää tuottamaan. Mistä yhteydestäkö, sitä joudutaan vielä tarkentamaan ettei juttu lopu kesken.Miks taikina on juuri?miksei se oo taikina?
koti-kiusattu kirjoitti:
Miks taikina on juuri?miksei se oo taikina?
ei taikina olekaan juuri vaan se klöntti on se juuri, sen avulla valmistuu taikina.
Joko sä ymmärsit, kysyy nimimerkki "vanha leipuri". :)- Heikunkeikku
HTZA kirjoitti:
tietysti sopii, katson että aamuperjantai varattu Ruotsinkielisille.
Edellytän että aloitus on luettavissa, viimeistään, 07.00
Sallin myös sen että heilukeinuni saa osallistua ilta-aloitukseenkin.
Skön, som hon är..
H.Minä ainaskin nukkua pussutan, kuin pieni suloonen possu klo 7 aamulla. Ja sitten joskus jotain yli ton seittemän, minä kömmiskelen vuoteestani, jonka jälkeen en enää ole vuoteen oma, vaan olen omillani.
Omin avuin hivuttaudun alakertaan, ensitöiks kaffetpannu levylle, naamataulun huljuttelu vettä apuna käyttäen, hampaitten harjaus ja kurkistus pihalle. Pihalle kurkistuksen jälkeen tiedän, mitä tamineita pistän niskaani. Kun pistetty on ja kahvi pannumyssyn alla, niin minä menen ulos. Ah, ulos. Hörpiskelemään sitä aamuihanuutta.
Elikkä aamutuimaan päänsisukseni on kuin sammakon kutua. Tai vaihtoehtoisesti karviaismarjoista tehtyä hilloa, eroa ei huomaa, niin samammoosilta näyttävät. No joo, jos päänsisus on kudus, niin silloin ei ajatella mitään. Ei ole kykenevyyttä. Aamutuimaan vaan tuijotetaan kaukaisuuteen, metsänrajaan, oravapuuta ja kissoja.
Täten kiitän, että saan osallistua myös ilta-aloitukseen. Olen tästä luvasta mielissäni.
Olen kuitenkin suhteellisen vakuuttunut, että en voi osallistua, koska aikomukseni on kertakaikkisesti hillua. Niin, joo, luit oikein, aion Hillua. :)
Suo anteeksi lyhykäinen vastaukseni. En tiedä, miksen nyt saanut kirjoitettua pidemmästi. Sorminahkani ovat jollakin tavalla lakossa. - HTZA
koti-kiusattu kirjoitti:
Miks taikina on juuri?miksei se oo taikina?
että elinvoimainen, paksu juuri, saa aikaan elämää. SIenillä se on ohuempi.
Ja taas, nää on huomisen juttuja!
H. Anceli kirjoitti:
ei taikina olekaan juuri vaan se klöntti on se juuri, sen avulla valmistuu taikina.
Joko sä ymmärsit, kysyy nimimerkki "vanha leipuri". :)se klöntti siel saavis,onko se taikinaa vai ei ja jos se klöntti on taikinaa niin miksei se ole taikinaa nimeltään vaan sanotaan juureksi?
Mistä tulee nimi juuri?Anceli kirjoitti:
ei taikina olekaan juuri vaan se klöntti on se juuri, sen avulla valmistuu taikina.
Joko sä ymmärsit, kysyy nimimerkki "vanha leipuri". :)Eiks se taikinan juuri ole sama kuin siemen, eli vanhasta taikinaköntistä tai puhdistamattomasta taikinaastiasta leviää maitohappokäyminen uuteen taikinaseokseen. Eli oikea bakteerikanta istutetaan vanhasta satsista uuteen satsiin. Sama periaate kuin hapankaalin valmistuksessa.
- HTZA
Heikunkeikku kirjoitti:
Minä ainaskin nukkua pussutan, kuin pieni suloonen possu klo 7 aamulla. Ja sitten joskus jotain yli ton seittemän, minä kömmiskelen vuoteestani, jonka jälkeen en enää ole vuoteen oma, vaan olen omillani.
Omin avuin hivuttaudun alakertaan, ensitöiks kaffetpannu levylle, naamataulun huljuttelu vettä apuna käyttäen, hampaitten harjaus ja kurkistus pihalle. Pihalle kurkistuksen jälkeen tiedän, mitä tamineita pistän niskaani. Kun pistetty on ja kahvi pannumyssyn alla, niin minä menen ulos. Ah, ulos. Hörpiskelemään sitä aamuihanuutta.
Elikkä aamutuimaan päänsisukseni on kuin sammakon kutua. Tai vaihtoehtoisesti karviaismarjoista tehtyä hilloa, eroa ei huomaa, niin samammoosilta näyttävät. No joo, jos päänsisus on kudus, niin silloin ei ajatella mitään. Ei ole kykenevyyttä. Aamutuimaan vaan tuijotetaan kaukaisuuteen, metsänrajaan, oravapuuta ja kissoja.
Täten kiitän, että saan osallistua myös ilta-aloitukseen. Olen tästä luvasta mielissäni.
Olen kuitenkin suhteellisen vakuuttunut, että en voi osallistua, koska aikomukseni on kertakaikkisesti hillua. Niin, joo, luit oikein, aion Hillua. :)
Suo anteeksi lyhykäinen vastaukseni. En tiedä, miksen nyt saanut kirjoitettua pidemmästi. Sorminahkani ovat jollakin tavalla lakossa.någon annan dumskalle där, vid havet?
Inte från Kotka-traktet.
H.
http://www.youtube.com/watch?v=SvISjeBJ6L8 koti-kiusattu kirjoitti:
se klöntti siel saavis,onko se taikinaa vai ei ja jos se klöntti on taikinaa niin miksei se ole taikinaa nimeltään vaan sanotaan juureksi?
Mistä tulee nimi juuri?jospa me siirrymme yksityistiloihini pohtimaan tätä vaikeaa aihetta :)
Se klöntti on vanhaa taikinaa joka on nimetty juureksi koska se kasvataa sen uuden taikinan.
Haluatko sä oikeasti, että minä sekoan. ;)sedna2003 kirjoitti:
Eiks se taikinan juuri ole sama kuin siemen, eli vanhasta taikinaköntistä tai puhdistamattomasta taikinaastiasta leviää maitohappokäyminen uuteen taikinaseokseen. Eli oikea bakteerikanta istutetaan vanhasta satsista uuteen satsiin. Sama periaate kuin hapankaalin valmistuksessa.
sinä ja sun hapankaalis ;)
Mutta enkö mä jo selittänyt tuon juuresta alkaen.
Te teette minut hulluksi te kaksi vai onko teitä miten monta, silmissä hämärtää.sedna2003 kirjoitti:
Eiks se taikinan juuri ole sama kuin siemen, eli vanhasta taikinaköntistä tai puhdistamattomasta taikinaastiasta leviää maitohappokäyminen uuteen taikinaseokseen. Eli oikea bakteerikanta istutetaan vanhasta satsista uuteen satsiin. Sama periaate kuin hapankaalin valmistuksessa.
kaikesta vanhasta ja olen varmaan siks vanhempien rouvien suosikki talkkari mut asiaan.
Toi nimi juuri minua kiinosti,miks se on just juuri ja koska mahtaa ekakerran olla sillä nimellä.
Pakko armahtaa enkeliä ja kysyä sulta.Anceli kirjoitti:
sinä ja sun hapankaalis ;)
Mutta enkö mä jo selittänyt tuon juuresta alkaen.
Te teette minut hulluksi te kaksi vai onko teitä miten monta, silmissä hämärtää.Rauhallisesti, rauhallisesti. Sun sepustuksista selvisi oikein hyvin juuren käyttö taikinan valmistukseen. Ajatus juuresta aukeaa ummikolle paremmin, kun keroo, että siinä taikinassa on jotain, joka lähtee kasvamaan ja leviämään.
sedna2003 kirjoitti:
Rauhallisesti, rauhallisesti. Sun sepustuksista selvisi oikein hyvin juuren käyttö taikinan valmistukseen. Ajatus juuresta aukeaa ummikolle paremmin, kun keroo, että siinä taikinassa on jotain, joka lähtee kasvamaan ja leviämään.
siinä on jotain koska taikina lähtee kasvamaan, niinhän mä sanoinkin, että juuri tehoaaaaaaa ja taikina valmistuu ja saadaan uutta leipäääää.
Pakko mennä huilaamaan, huippaa jo.
Kookoo vaan kiusaa minua, mä kostan tämän sille.Anceli kirjoitti:
siinä on jotain koska taikina lähtee kasvamaan, niinhän mä sanoinkin, että juuri tehoaaaaaaa ja taikina valmistuu ja saadaan uutta leipäääää.
Pakko mennä huilaamaan, huippaa jo.
Kookoo vaan kiusaa minua, mä kostan tämän sille.kaikkeni antaisin en koskaan kaveria ärsytä ain oon kiltisti.
Tänäänkin meinasin vaimon yllättää ja päällystin sohvatyynyt,mä kun tein tahran yhteen,suklaata valahti kun taas salaa mässäilin.
Päällystin tyynyn vahakankaalla jota oli tallis, ei kelvannut, ikävästi lätsähti kun vaimo sen päähän nakkas.koti-kiusattu kirjoitti:
kaikkeni antaisin en koskaan kaveria ärsytä ain oon kiltisti.
Tänäänkin meinasin vaimon yllättää ja päällystin sohvatyynyt,mä kun tein tahran yhteen,suklaata valahti kun taas salaa mässäilin.
Päällystin tyynyn vahakankaalla jota oli tallis, ei kelvannut, ikävästi lätsähti kun vaimo sen päähän nakkas.enkä mä oikeasti ajattele sinusta mitään ilkeää, mehän ollaan parhaita kavereita.
Äläkä syö sitä suklaata muualla kuin paikassa missä voi putsata jälkensä kunnolla.
Tuliko edes kuhmu, ei kai pehmeästä tyynystä.koti-kiusattu kirjoitti:
kaikesta vanhasta ja olen varmaan siks vanhempien rouvien suosikki talkkari mut asiaan.
Toi nimi juuri minua kiinosti,miks se on just juuri ja koska mahtaa ekakerran olla sillä nimellä.
Pakko armahtaa enkeliä ja kysyä sulta.Taikinan juuri on todella vanha nimike. Viiliäkin voi tehdä samalla periaatteella. Valmiista kypsästä viilistä otetaan juuri eli aloitusklöntti eli eräänlainen bakteeritartunta, jonka avulla maidosta käytetään uutta viiliä. Käynnistysklöntin nimeäminen juureksi tai siemeneksi on melko varmasti saanut alkunsa yhtäläisyydestä kasvien kasvamiseen juuresta tai siemenestä.
- Juuresta
koti-kiusattu kirjoitti:
kaikkeni antaisin en koskaan kaveria ärsytä ain oon kiltisti.
Tänäänkin meinasin vaimon yllättää ja päällystin sohvatyynyt,mä kun tein tahran yhteen,suklaata valahti kun taas salaa mässäilin.
Päällystin tyynyn vahakankaalla jota oli tallis, ei kelvannut, ikävästi lätsähti kun vaimo sen päähän nakkas.sen lätsähdyksen vuoksi taidat saivarella siitä juuresta, vaikka Anceli ja Sedna juuri sinulle selvittivät sen taikinajuuren saloja.
sedna2003 kirjoitti:
Taikinan juuri on todella vanha nimike. Viiliäkin voi tehdä samalla periaatteella. Valmiista kypsästä viilistä otetaan juuri eli aloitusklöntti eli eräänlainen bakteeritartunta, jonka avulla maidosta käytetään uutta viiliä. Käynnistysklöntin nimeäminen juureksi tai siemeneksi on melko varmasti saanut alkunsa yhtäläisyydestä kasvien kasvamiseen juuresta tai siemenestä.
Kysyvälle vastataan kiitos sulle .
Ei kulkenut ajatus mut nyt se on ihan selvää,nolo juttu mulle.Juuresta kirjoitti:
sen lätsähdyksen vuoksi taidat saivarella siitä juuresta, vaikka Anceli ja Sedna juuri sinulle selvittivät sen taikinajuuren saloja.
Mä oon vaan pöljä.
Anceli kirjoitti:
enkä mä oikeasti ajattele sinusta mitään ilkeää, mehän ollaan parhaita kavereita.
Äläkä syö sitä suklaata muualla kuin paikassa missä voi putsata jälkensä kunnolla.
Tuliko edes kuhmu, ei kai pehmeästä tyynystä.rillit meni vinoon siin heitossa saattoi olla kuittausta niist kaukosäärettävistä uuninpelleistä joita tein.
- Vaivaaja
koti-kiusattu kirjoitti:
Mä oon vaan pöljä.
minä en oo niin pöljä että tuon uskoisin...sattuuko sinulla olemaan tiedossa miksi taikinaa vaivataan?
- Heikunkeikku
koti-kiusattu kirjoitti:
kaikkeni antaisin en koskaan kaveria ärsytä ain oon kiltisti.
Tänäänkin meinasin vaimon yllättää ja päällystin sohvatyynyt,mä kun tein tahran yhteen,suklaata valahti kun taas salaa mässäilin.
Päällystin tyynyn vahakankaalla jota oli tallis, ei kelvannut, ikävästi lätsähti kun vaimo sen päähän nakkas.Suo anteeksi, että änkeen tähän väliin. En kyennyt estämään itseäni, koska itseni väkiste rupes änkeemään tähän ja nyt oon sitten tässä, enkä muuta voi.
Tuo vahakankaalla päällystetty tyyny oli HurrrrrRRRRRrrrrrrjan hauska :)))
Vaimosi kenties suutahti sen takia, kun päällystit Vain Yhden tyynyn. Sinun olisi pitänyt päällystää useampi tyyny ja mieluummin koko sohva, niin kaikki passais hyvin yhteen.
Ihan vaikea kirjoittaa, kun pään munani kostuivat purskahtavan naurun sivutuotteena.
Kiitos vaan, on mukavaa kun voi nauraa:) koti-kiusattu kirjoitti:
Kysyvälle vastataan kiitos sulle .
Ei kulkenut ajatus mut nyt se on ihan selvää,nolo juttu mulle.Itselle täysin selvää asiaa voi olla vaikea selittää ymmärrettävästi niille, jotka eivät tunne asiaa entuudestaan. No, mulla on vuosien kokemus ratalangasta vääntämiseen, ja periks ei voi antaa, ennenkuin asia on ymmärretty. Olen nimittäin ollut opettajana amiksessa.
sedna2003 kirjoitti:
Itselle täysin selvää asiaa voi olla vaikea selittää ymmärrettävästi niille, jotka eivät tunne asiaa entuudestaan. No, mulla on vuosien kokemus ratalangasta vääntämiseen, ja periks ei voi antaa, ennenkuin asia on ymmärretty. Olen nimittäin ollut opettajana amiksessa.
mulle matikkaa niin oisit hoiron tarpees.
Vaivaaja kirjoitti:
minä en oo niin pöljä että tuon uskoisin...sattuuko sinulla olemaan tiedossa miksi taikinaa vaivataan?
Vihaan ruuanlaittoa mut olen haka syömises.
koti-kiusattu kirjoitti:
mulle matikkaa niin oisit hoiron tarpees.
En ihan varmasti olisi. Olen nimittäin opettanut matikkaa, ja mulla oli erityisluokilta tulleita oppilaita, joiden ongelmat matikan oppimiseen olivat ihan omaa luokkaansa. Eikä mennyt hermo silloinkaan, kun yks venäläinen oppilas ei ymmärtänyt suomea sitä vertaa, että olis pystynyt vastaamaan kaikkin koetehtäviin. Se vaan kasvatti mulle intoa opiskella venäjää, ja nyt selviäisin jo ihan hyvin jopa ummikkovenäläisistä oppilaista.
Heikunkeikku kirjoitti:
Suo anteeksi, että änkeen tähän väliin. En kyennyt estämään itseäni, koska itseni väkiste rupes änkeemään tähän ja nyt oon sitten tässä, enkä muuta voi.
Tuo vahakankaalla päällystetty tyyny oli HurrrrrRRRRRrrrrrrjan hauska :)))
Vaimosi kenties suutahti sen takia, kun päällystit Vain Yhden tyynyn. Sinun olisi pitänyt päällystää useampi tyyny ja mieluummin koko sohva, niin kaikki passais hyvin yhteen.
Ihan vaikea kirjoittaa, kun pään munani kostuivat purskahtavan naurun sivutuotteena.
Kiitos vaan, on mukavaa kun voi nauraa:)Niist en paljoo viitti huurella kun ei oikein tullu kehuja niistä.
sedna2003 kirjoitti:
En ihan varmasti olisi. Olen nimittäin opettanut matikkaa, ja mulla oli erityisluokilta tulleita oppilaita, joiden ongelmat matikan oppimiseen olivat ihan omaa luokkaansa. Eikä mennyt hermo silloinkaan, kun yks venäläinen oppilas ei ymmärtänyt suomea sitä vertaa, että olis pystynyt vastaamaan kaikkin koetehtäviin. Se vaan kasvatti mulle intoa opiskella venäjää, ja nyt selviäisin jo ihan hyvin jopa ummikkovenäläisistä oppilaista.
Mä tajuun kaikenlaisten härvelien toimintaperiaatteen aika helposti mut matikka saa kylmän hien pintaan.
siinkohtaa menee se muuri jota ei läpäistä.- Heikunkeikku
koti-kiusattu kirjoitti:
Niist en paljoo viitti huurella kun ei oikein tullu kehuja niistä.
Oi Apua Savupelti. Tuolta menneisyydestä putkahti unohtunut muisto savupellistä.
Hyvänen aika sentäs. Nyt jälkeen päin naurattaa, mutta mutta mutta ja mutta.
Joskus aikojen alussa elikkä avioliittoni jossakin välissä, minulla oli tapanani murehtia saaressa aivan Hirveästi, että peltiä ei laiteta kiinni liian aikaisin. Melkein Joka kerta meille tuli jonkinasteinen väittely siitä, Koska pelti laitetaan kiinni. Minun mielestäni mieheni laittoi sen aivan-aivan liian aikaisessa vaiheessa ja mieheni mielestä minä laittaisin pellin kiinni vasta sitten, kun koko takka oli täysin kylmä.
Eräänä iltana mieheni laittoi pellin kiinni. Minä ajattelin, että en tällä kertaa sano asiasta mitään, vaan menen jossakin välissä sen hmmm.... salaa laittamaan uudestaan auki tai ainakin raolle. Niin tein.
Mieheni, joka oli itse rauhallisuus, todella semmonen, joka ei hermostunut ei huutanut ja malttia oli viiskytäviis yli.
Hän sitten kuitenkin huomasi, että olin avannut pellin, niin kiesus ku tää mies asteli sukkelaa takan luo, vetäs koko pellin pois ja pökkäs menemään suorin jaloin pihalle ja nakkas koko pellin NIIN kauas, kuin kykeni sen heittämään. " Perkele me mitää pelliä tartteta."
Kyllä nauratti, hän kun ei edes koskaan kiroillut. Koomillinen esitys. Yritin vedellä naurua sisälle päin, suu viivana.
Etsiskelin pelliä kauan seuraavana päivänä saaren peräryteiköstä ja laitoin sievästi paikoilleen. koti-kiusattu kirjoitti:
Mä tajuun kaikenlaisten härvelien toimintaperiaatteen aika helposti mut matikka saa kylmän hien pintaan.
siinkohtaa menee se muuri jota ei läpäistä.Kyllä läpäisee. Käytännön ihmiselle matematiikka pitää opettaa käytännön esimerkeillä. Niiden härvelienkin toiminnasta löytyy matematiikkaa, jonka ymmärrät. Niiden välinen yhteys pitää vaan löytää.
Jokaisella on omat puutteensa ja vahvuutensa. Minulla ei esimerkiksi mene piuhoja korvista suoraan aivoihin. Sanat kiertävät mun ymmärrykseen ikäänkuin sisäisen kirjoituksen kautta. Esimerkiksi vieraskielinen sana tavallaan vilahtaa kirjoitusasussaan mun silmissä, ja sitä kautta tunnistan sen. Mä en ole kielellisesti lahjakas, mutta just sen vuoksi mä olen kiinnostunut kielistä ja kielten opiskelusta.koti-kiusattu kirjoitti:
rillit meni vinoon siin heitossa saattoi olla kuittausta niist kaukosäärettävistä uuninpelleistä joita tein.
naisten kanssa elämä, ei juuri hetken rauhaa, suklaatakaan saa syödä kuin piilossa.
Ja muisti meillä on hyvä.- GloriaJoy
Anceli kirjoitti:
naisten kanssa elämä, ei juuri hetken rauhaa, suklaatakaan saa syödä kuin piilossa.
Ja muisti meillä on hyvä.et k-hää haluaa syödä kaiken suklaan ite ja ei jakaa, koska jos hää jakaa niin hää ei saa ite yhtään ku toisella on samat periaatteet suklaan suhteen ja kantapää on asian suhteen hällä jo kipiä
GloriaJoy kirjoitti:
et k-hää haluaa syödä kaiken suklaan ite ja ei jakaa, koska jos hää jakaa niin hää ei saa ite yhtään ku toisella on samat periaatteet suklaan suhteen ja kantapää on asian suhteen hällä jo kipiä
olenkohan tuollaista kuullutkaan, mutta sehän selvittää paljon. Nyt mulla on hyvä aihe jolla kiusaan häntä.
Miekin söin tänään suklaata, kun kolesteroli oli 4.3 eikö ole hieno lukema. :)Heikunkeikku kirjoitti:
Oi Apua Savupelti. Tuolta menneisyydestä putkahti unohtunut muisto savupellistä.
Hyvänen aika sentäs. Nyt jälkeen päin naurattaa, mutta mutta mutta ja mutta.
Joskus aikojen alussa elikkä avioliittoni jossakin välissä, minulla oli tapanani murehtia saaressa aivan Hirveästi, että peltiä ei laiteta kiinni liian aikaisin. Melkein Joka kerta meille tuli jonkinasteinen väittely siitä, Koska pelti laitetaan kiinni. Minun mielestäni mieheni laittoi sen aivan-aivan liian aikaisessa vaiheessa ja mieheni mielestä minä laittaisin pellin kiinni vasta sitten, kun koko takka oli täysin kylmä.
Eräänä iltana mieheni laittoi pellin kiinni. Minä ajattelin, että en tällä kertaa sano asiasta mitään, vaan menen jossakin välissä sen hmmm.... salaa laittamaan uudestaan auki tai ainakin raolle. Niin tein.
Mieheni, joka oli itse rauhallisuus, todella semmonen, joka ei hermostunut ei huutanut ja malttia oli viiskytäviis yli.
Hän sitten kuitenkin huomasi, että olin avannut pellin, niin kiesus ku tää mies asteli sukkelaa takan luo, vetäs koko pellin pois ja pökkäs menemään suorin jaloin pihalle ja nakkas koko pellin NIIN kauas, kuin kykeni sen heittämään. " Perkele me mitää pelliä tartteta."
Kyllä nauratti, hän kun ei edes koskaan kiroillut. Koomillinen esitys. Yritin vedellä naurua sisälle päin, suu viivana.
Etsiskelin pelliä kauan seuraavana päivänä saaren peräryteiköstä ja laitoin sievästi paikoilleen.Haittaa kirjotusta ,jostain syystä näen sun peltis ilmassa ja sinut kurkkimassa peiton alta,pikkasen nenää näkyy ja kahret sormet puristamassa peitteen reunaa.
Mä halusin laiskana miehenä saara istuvalteen pellit kiinni ja aloin rustaamaan auton pyyhkijän moottoreista konetta.
Oli vähän vaikeuksia saara liike pysähtymään kohilleen se kun pakkas tulemaan myäs auki samantien,Yhresvaihees se meni aukija kiinni samaa soittoa ja ei pysänny ollenkaan.
Aikamoist krahinaa piti ennenkuin sain virrat poikki ,vaimon katse oli sellanen et ymmärsin olla kerjäämättä kehuja.
Nyt sitten öitä sulle ja kiitti kaikille sunlaisille kivoille leikin ymmärtäville naisille,pelastatte ainan ehtoon.sedna2003 kirjoitti:
Kyllä läpäisee. Käytännön ihmiselle matematiikka pitää opettaa käytännön esimerkeillä. Niiden härvelienkin toiminnasta löytyy matematiikkaa, jonka ymmärrät. Niiden välinen yhteys pitää vaan löytää.
Jokaisella on omat puutteensa ja vahvuutensa. Minulla ei esimerkiksi mene piuhoja korvista suoraan aivoihin. Sanat kiertävät mun ymmärrykseen ikäänkuin sisäisen kirjoituksen kautta. Esimerkiksi vieraskielinen sana tavallaan vilahtaa kirjoitusasussaan mun silmissä, ja sitä kautta tunnistan sen. Mä en ole kielellisesti lahjakas, mutta just sen vuoksi mä olen kiinnostunut kielistä ja kielten opiskelusta.tollanen opettaja matikassa mä oisin seittemän tähren maisteri konepuolella.
- GloriaJoy
Anceli kirjoitti:
olenkohan tuollaista kuullutkaan, mutta sehän selvittää paljon. Nyt mulla on hyvä aihe jolla kiusaan häntä.
Miekin söin tänään suklaata, kun kolesteroli oli 4.3 eikö ole hieno lukema. :)ja siropuhaltelutkin meni varmaan mallikkaasti ;-)
Anceli kirjoitti:
olenkohan tuollaista kuullutkaan, mutta sehän selvittää paljon. Nyt mulla on hyvä aihe jolla kiusaan häntä.
Miekin söin tänään suklaata, kun kolesteroli oli 4.3 eikö ole hieno lukema. :)Nyt hammaspesulle
GloriaJoy kirjoitti:
ja siropuhaltelutkin meni varmaan mallikkaasti ;-)
tämän ikäisen, kokoisen ja painoisen naisihmisen keskivertoa :)
- Marlyn.
Heikunkeikku kirjoitti:
Oi Apua Savupelti. Tuolta menneisyydestä putkahti unohtunut muisto savupellistä.
Hyvänen aika sentäs. Nyt jälkeen päin naurattaa, mutta mutta mutta ja mutta.
Joskus aikojen alussa elikkä avioliittoni jossakin välissä, minulla oli tapanani murehtia saaressa aivan Hirveästi, että peltiä ei laiteta kiinni liian aikaisin. Melkein Joka kerta meille tuli jonkinasteinen väittely siitä, Koska pelti laitetaan kiinni. Minun mielestäni mieheni laittoi sen aivan-aivan liian aikaisessa vaiheessa ja mieheni mielestä minä laittaisin pellin kiinni vasta sitten, kun koko takka oli täysin kylmä.
Eräänä iltana mieheni laittoi pellin kiinni. Minä ajattelin, että en tällä kertaa sano asiasta mitään, vaan menen jossakin välissä sen hmmm.... salaa laittamaan uudestaan auki tai ainakin raolle. Niin tein.
Mieheni, joka oli itse rauhallisuus, todella semmonen, joka ei hermostunut ei huutanut ja malttia oli viiskytäviis yli.
Hän sitten kuitenkin huomasi, että olin avannut pellin, niin kiesus ku tää mies asteli sukkelaa takan luo, vetäs koko pellin pois ja pökkäs menemään suorin jaloin pihalle ja nakkas koko pellin NIIN kauas, kuin kykeni sen heittämään. " Perkele me mitää pelliä tartteta."
Kyllä nauratti, hän kun ei edes koskaan kiroillut. Koomillinen esitys. Yritin vedellä naurua sisälle päin, suu viivana.
Etsiskelin pelliä kauan seuraavana päivänä saaren peräryteiköstä ja laitoin sievästi paikoilleen.minä,kyllä osaat hauskuuttaa,pitäisköhän mun tosiaan laittaa sulle ne kastanjan siemenet sinne postiin ; DDDDDDDDDD
- Heikunkeikku
koti-kiusattu kirjoitti:
Haittaa kirjotusta ,jostain syystä näen sun peltis ilmassa ja sinut kurkkimassa peiton alta,pikkasen nenää näkyy ja kahret sormet puristamassa peitteen reunaa.
Mä halusin laiskana miehenä saara istuvalteen pellit kiinni ja aloin rustaamaan auton pyyhkijän moottoreista konetta.
Oli vähän vaikeuksia saara liike pysähtymään kohilleen se kun pakkas tulemaan myäs auki samantien,Yhresvaihees se meni aukija kiinni samaa soittoa ja ei pysänny ollenkaan.
Aikamoist krahinaa piti ennenkuin sain virrat poikki ,vaimon katse oli sellanen et ymmärsin olla kerjäämättä kehuja.
Nyt sitten öitä sulle ja kiitti kaikille sunlaisille kivoille leikin ymmärtäville naisille,pelastatte ainan ehtoon.Oi ei EI EI, kuolen naurusta. Kissin silmät kasvoi ruokalautasen kokooseksi, ku mä purskahdin nauramaan.
Öitä sinullekin. Minä nauran tuolle sun automaattipellilles vielä moneen kertaan.
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD - Heikunkeikku
Marlyn. kirjoitti:
minä,kyllä osaat hauskuuttaa,pitäisköhän mun tosiaan laittaa sulle ne kastanjan siemenet sinne postiin ; DDDDDDDDDD
Enhän minä mitään naurata, kuhan elävää elämää kerron.
Sitäpaitsi en ihan totuudenmukaisesti kertonut. Sillä jätin joitakin lausahduksia veks.
Se on semmosta ns Valikoitua, siistittyä kerrantaa.
Eihän se olisi ollut mistään kotoosi, jos olisin kertonut, että ihan oikeesti-oikeesti Minä sanoin miehelleni, että hänhän tappaa meidät häkään, kun puolestaan Mieheni sanoi, että jäädytän perheen tönköksi (talvisin kun myös oltiin saares), kun en pistä pelliä kiinni.
No, tämä nyt vaan ihan meidän kesken, koska huomaan sinun olevan minun Kaverini:) Niin, että jos niitä Kastanjansiemeniä sitten tälläisit tulemaan..... En laisinkaan panisi pahakseni vaan hyväkseni :)
Latvala on toiveikkaalla mielellä.
Ja häivyn nyt ja äkkiä, jostain syystä tulin tänne IE:lla, eikä tässä oo mainoksenestoa, saan migreenin.- HTZA
ennenkin.
Olkoon, saat virtuaalisuukon.
H.
- Teemuna
Ohjelman nimi olis sappirakon puhkojaiset.
Niin ja sun yritykses kehitellä jotain tuottaa parhaimmillaan pyttipannua, sekin hieman eltaantunutta.- HTZA
Sappikivet helpottavat oloa.
Ja jos tuo huominen menee Pyttipannuksi, poimin siitä sattumat.
Munan annan muille.
H.
viestin tässä yx ilta vieraskirjaan mutta eipä näytä olevan siellä. Joltain Tyttökullilta vaan siellä näyttää seisovan sun kirjassas viimeisinpänä. Tässä tää biisi jonka laitoin sulle ja jota mitä todennäköisimmin laulaisit mulle jos ilmestyisin sun ovelles:)
http://www.youtube.com/watch?v=fzBM2xDYsNY- HTZA
"Jää mun luo", olen kuullut sen usein.
Useimmiten kyllä että: "Eikös jo riittäis"
Molemmat sanonat sopivat ajatuksiini, huomiseta ajatuksesta.
Tässä voisi mainita leikatun nenän.
H.
sitten vain peistä piestävä, mutta ei kai niistä uskalla mitään painavaa argumenttia kirjoittaa?
paitsi M.O.T.H-piste.
ps.Kevät taas kohta koittaa, voitais jotain koirankakoistakin jutella.- HTZA
joissakin maailmoissa sitä lentää, teurastuksen yhteydessä.
Yritän löytää sille huomenna, rehelisenä toimittajana, selityksen, kuten paistetuille Marsuillekin.
H.
rehellisen toimittajan, Seiska-lehdestäkö. Se oli huono, poistoon.
Uskonnot ovat kiinnostava aihe, niissä kyllä riittää pohdittavaa, hellareista lestojen kautta jehoviin, sitten sekaan islam, budhalaisuus, mormonit ja onhan niitä muitakin. Vertaillaanko uskontojen eroja, pappien palkkoja, pedofiilien määrää kussakin porukassa vai mitä?
Harvoin pidän hametta joten sinne sulla ei ole mitään asiaa. Farkut on kyllä hyvät ja napakat jalassa.- HTZA
että olen rehellinen toimittaja, en tule hiljentämään kommentteja omalla lässytykselläni, vaikka kuinka Päätoiomittaja huutaisi korvaan.
Tavoitteeni non saada aikaan rehellinen M.O.T.H
Ja lupaan että moraalini on Hymyn tasoa, sellaista Veikko Ennalaa R.I.P.
Hyvä käsi on kuin Mannapuuro, erittäin pehmeää, elämää ravitsevaa.

H.rehellisesti eikä muutenkaan, tuskinpa osallistun. Tai mistä sen tietää, huominen on vielä tulematta.
Kun nyt edes Hymyn ja Ennalan tasolle pääset, se on jo upea suoritus.
Mitenköhän se hyvä käsi tähän liittyy.
- Yxitypy
Miten voi tietää, mitä..tai kuka on burkan alla? Sitä ei välttämättä silmät kerro :=))
- HTZA
toimii samallalailla.
H. - Yxitypy
HTZA kirjoitti:
toimii samallalailla.
H.vastaus tuo sitten oli mun niin viisaaseen kysymykseen :=))
Sitäpaisti en kyllä perjantaina ehdi palstaileen kun on muutakin tekemistä.
- Thot-
asioista lienee jo keskusteltu niin monta kertaa, että jokainen palstalainen on ehtinyt esittää näkemyksensä kymmeneen kertaan.
Seuraavan kerran kun poikkeavuus-keskustelunaiheesi alkavat minua kiinnostamaan, menen kuulostelemaan muiden ikäluokkien mielipiteitä. Tämän palstan asukkien ennakkoluuloista/ennakkoluulottomuudesta olen jo melko hyvin perillä.
:)- Thot-
on oltu niin rehellisiä tähänkin mennessä että tukka on noussut pystyyn.
Tarkoitatko tavoittelemallasi suomalaisrehellisyydellä sitä, että kaikki ovat 100% ennakkoluuloisia?
Piste
- tsättäst
fiksusti:)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9406754/46392242 - henrjii
on todennut,
-että suomessa alle 1500 euro tienaavat ei tarvitse jätevesijärjestelmää
-työttömät pärjää kyllä vähemällä, koska työssäkäynti on niin kallista
-turpeesta ei tulekkaa niin myrkyllistä savua, kuin on luultu
-karhut on jo talviunilla, susista ei ole niin haittaa
-kirkkoon uskaltaa nyt mennä, kun sielä ei ole honkkeleita
-Pekka Pouta ei tiedä sataako, vai paistaa, lauvantaina.- henrjii
mitä mieltä American Petroleum Institute on E.10;täh
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039