sukulaiset taikka kaukaiset ja unohdetut kaverit lähettäisi minulle ensimmäsitäkään joulukorttia.
Koska olen usein sanonut etten lähetä teillekkään. Miksikö? tässä muutama syy.
- Ette ole pitäneet yhteyttä muutenkaan ja minun ei tarvitse tuntea Jouluna siitä huonoa omaatuntoa kun te olette vaivautuneet niin tekemään.
- En halua niitä iänikuisia ja samoja ilmaiskortteja kaappiini pölyttymään koska kuitenkin jossain vaiheessa kyselette että tuliko se perille ja se on ainoa yhteydenottonne puhelimitse.
- Minua ei kiinnosta onko Mika-Petterillä ollut viimevuonna tonttulakki vinossa tai Anna-Tuulialla uusi nukke, tai osoitteenne on vaihtunut josta ilmoitatte vasta nyt kun on myöhäistä.
Antakaa minun viettää jouluni niinkuin itse haluan.
Pyydän ettette rakkaat
43
599
Vastaukset
toivottaa omille "ystävilleni", sillä minä en vietä joulua tänä vuonna ollenkaan. Haen kirjastosta pinon kirjoja ja keskityn sitten sivistämään itseäni, kun muut istuvat joulupöytään. Näin on hyvä!
meillä kuusi koristellaan ja jouluateriakin syödään, mutta muu touhotus jätetään tykkänään pois. Ei kiinnosta siivota ja jynssätä koko kämppää jonkun joulun takia.
Maha täyteen ja sit telkkarin ääreen. Niin, ei vuosiin olla edes ostettu lahjojakaan kenellekään. Mikä ihana rauha....Nittaminax kirjoitti:
meillä kuusi koristellaan ja jouluateriakin syödään, mutta muu touhotus jätetään tykkänään pois. Ei kiinnosta siivota ja jynssätä koko kämppää jonkun joulun takia.
Maha täyteen ja sit telkkarin ääreen. Niin, ei vuosiin olla edes ostettu lahjojakaan kenellekään. Mikä ihana rauha....tähän elämäni vaiheeseen asti kaikki joulut toisten toiveiden mukaisesti, mutta nyt kun olen yksin, en aio ottaa vastaan mitään jouluun liittyvää kehotusta. Läheisilleni sanon, että tavataan sitten joulun jälkeen ja lapsenlapset saavat lahjansa silloin.
Teotwawki kirjoitti:
tähän elämäni vaiheeseen asti kaikki joulut toisten toiveiden mukaisesti, mutta nyt kun olen yksin, en aio ottaa vastaan mitään jouluun liittyvää kehotusta. Läheisilleni sanon, että tavataan sitten joulun jälkeen ja lapsenlapset saavat lahjansa silloin.
ja osittain vasta nyt saamme ukon kanssa viettää joulumme niinkuin itse tahdomme.
- ?7?
siun koko laaja suku tällä palstalla? Jos ei niin miksi tämä aloitus?
- ,,,,,,
...tuskin osaa kirjoittaa.
- huh huh
hyvin ymmärrän sukulaisiasi
- nöö nöö
Nittaminax kirjoitti:
ookkin ja luepa aloitus uudestaan.
ettemme osaa lukea haluamallasi tavalla.
Valitat siitä jos _unohtunut ystävä_ tai _sukulainen _ lähettää kortin.
Et halua kantaa huonoa omaatuntoa siitä ettet lähettänyt vastaan.
Oletko pihi vai pirullinen.
Osaamme täysin mainiosti lukea kirjoituksesi.Kiitos vaan.
Sinun ymmärryksessasi on vikaa jollet osaa selittää mitä tarkoitat nöö nöö kirjoitti:
ettemme osaa lukea haluamallasi tavalla.
Valitat siitä jos _unohtunut ystävä_ tai _sukulainen _ lähettää kortin.
Et halua kantaa huonoa omaatuntoa siitä ettet lähettänyt vastaan.
Oletko pihi vai pirullinen.
Osaamme täysin mainiosti lukea kirjoituksesi.Kiitos vaan.
Sinun ymmärryksessasi on vikaa jollet osaa selittää mitä tarkoitatJokainen joka osaa lukea tietää mitä edellisellä vastauksella tarkoitettiin.
Lue vastaukset uudestaan ja mieti.
enemmän heidän probleeminsa, jos laittavat kortteja, vaikket halua.
Takka, jokin muu tulisija, paperin keräys, esim. joilla eroon pääsee niistä? :)
Itestä tuntuu, että jos ei millään tavalla vietä joulua, pitää päästä pois kotinurkilta, täällä se irrottautuminen vaan jotenkin ei onnistu!
Toisinaan duuni vähä pelastaa, ei tarvi välttämättä jokaista pyhää 'viettää'.se tavallaan on, mutta kun ei sitten muista että lähettikö se ja se ihminen mulle juuri tänävuonna kortin vai oliko se viimevuonna. Huokaus ja sit pitää niitä kortteja säilyttää pitkälle yli joulun jos ne sattuu soittamaan ja kysellä.
Nittaminax kirjoitti:
se tavallaan on, mutta kun ei sitten muista että lähettikö se ja se ihminen mulle juuri tänävuonna kortin vai oliko se viimevuonna. Huokaus ja sit pitää niitä kortteja säilyttää pitkälle yli joulun jos ne sattuu soittamaan ja kysellä.
kortissa on myös Onnelliset Uudet Vuodet toivotettu, se mun mielestä isompi juttu, kuin 'vain' joulu.
En muista kyllä, että iteltä ois koskaan kyselty kortin perään jälkikäteen.
Mutta niiden määrä ei liiku kovin isoissa lukemissa. Ja suunnilleen ne vaihtuu samoissa piireissä vuosi toisensa jälkeen :)Sibone kirjoitti:
kortissa on myös Onnelliset Uudet Vuodet toivotettu, se mun mielestä isompi juttu, kuin 'vain' joulu.
En muista kyllä, että iteltä ois koskaan kyselty kortin perään jälkikäteen.
Mutta niiden määrä ei liiku kovin isoissa lukemissa. Ja suunnilleen ne vaihtuu samoissa piireissä vuosi toisensa jälkeen :)taitavat huudella korttiensa perään kun ne on lähetetty ulkomailta. Ovathan he jo pitkään muistuttaneet minua että viettävät siellä lomansa, mutta se että olenko nyt varmasti saanut sen kivan kortin. Osa taas taitaa muuten vain tarkistaa vuosi toisensa jälkeen asunko vielä samassa osoitteessa ja tuliko kortti perille. :)
Nittaminax kirjoitti:
taitavat huudella korttiensa perään kun ne on lähetetty ulkomailta. Ovathan he jo pitkään muistuttaneet minua että viettävät siellä lomansa, mutta se että olenko nyt varmasti saanut sen kivan kortin. Osa taas taitaa muuten vain tarkistaa vuosi toisensa jälkeen asunko vielä samassa osoitteessa ja tuliko kortti perille. :)
ne nyt kuitenkaan niitä "ilmaiskortteja" ulkomaille vie, ja sieltä laita.. siis jos tarkoitit esim. taidetta ilman
käsiä, tai vastaavia.. :/
Must on kyllä kiva nähdä miten exän lapsen lapset on muuttunu, ja montako hauvelia on nykyisin.
Siitäkin huolimatta, että yhteydenpito enimmäkseen siinä, kun siinä on niin monta monessa ja vielä oma saamattomuuskin tuon yhteyden pidon kans!
Mun jouluhässäkkä on jo ens sunnuntaina.
Systeri tulee kylään ja pistän sen autoon kaikki lahjat jotka on jo ostettu.
Kun ei tiedä meneekö nyt viikonloput ristiin ettei nähtäiskään ennen joulua.
Pikkulikan synttäreillä käyn joulukuun alussa ja siellä tapaan ne porukat näin ennen joulua.
Sitten vietänkin jouluni juuri niin kuin haluan.
Kortteja muutamia kyllä lähetän ja muutamat joulukukat vien sitten lähempänä.
Meillä ei enää vuosiin ole lähettäneet kortteja ne sukulaiset joita en muutenkaan tapaa, onneksi.
Vaikka moni asuu tässä kaupungissa ja kesäaikaan usein saaressa tullaan vatakkain.
Moi sanotaan silloin ja siinä se.no toisaalta sehän on hyvä jos noissa asioissa on etuajassa. :) Lahjoja meillä jaettu pariin vuoteen ainakaan.
Nittaminax kirjoitti:
no toisaalta sehän on hyvä jos noissa asioissa on etuajassa. :) Lahjoja meillä jaettu pariin vuoteen ainakaan.
Musta on ihanaa kun löydän jotain jollekin sopivaa, onhan se otettava ja kun sitä harrastaa pitkin vuotta ei tule kalliiksi eikä tule sitä viimeistä kiirettä.
Sitten taas synttärit ja nimpparit on vähemmän lahjottuja meidän porukoilla.
Itse yhteen aikaan yritin tarjota mallia että ostellaan niitä lahjoja pitkin vuotta ilman mitään syytä, kun haluaisin usein antaa ne heti löytäessäni, ei vaan mennyt läpi joten näin nyt sitten.
Systerin ukolle tilasin tänään uistimia ens kesää varten kun meillä on töissä yks mies joka kauppaa niitä aina silloin tällöin.
Muut onkin jo paketeissa :))- Beetlehemin seimi
Nittaminax kirjoitti:
no toisaalta sehän on hyvä jos noissa asioissa on etuajassa. :) Lahjoja meillä jaettu pariin vuoteen ainakaan.
Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja Jeesus Kristus. Hyvää joulua kaikille!
Juu saat toki viettää Joulusi miten haluat:)
Minäkin huomasin, että pitkästä aikaa nautin kun saan viettää omanlaiseni Joulun. Ei pakollisia vierailuja tai vieraita. Kortteja en ole lähettänyt vuosiin enää, niitä saattaa tulla yks tai kaks. Sitäpaitsi olen niin monesti muuttanut, että osoitteet ovat hukkuneet puolin ja toisin.
Mukavan tästä Joulusta tekee se, että kaikki stressi on poissa. Talo siis elää tavallaan ja vieraat käy ajallaan. Ällöttävä kinkkukin jää kaupan tiskille.me paistetaan tulisi vieraita (muksut) taikka ei. Mutta on se silleen mukava ku ei sitä jouluhössäkkää enää ole. Ihan saa rauhassa viettää ne joulupyhät. :)
- ...
Vähän vanhanaikaista laitella joulukortteja postiin. Ite lopetin kyllä koko touhua jo aikaisemmin kun alko tympäseen postikulut. Nettikortteja laiteltu jotain reilut kymmenen vuotta. Nopeaa ja halpaa. Ja helppo vastaanottajan deletoida roskapostina :DDD
Sekä tosiaan se, että monista ihmisistä ole kuullut muuta kai kymmeniin vuosiin, kuin että joulukortti ilmaantuu. Ovat kai elossa, oletan.
Mutta kyllä mekin muutamia kortteja laitetaan, vanhoille ihmisille. Sitten ne tavallaan "pakolliset" nettikortit. Niistä ihmisistä tosin kuulee kyllä muutenkin, ei sukulaisia, tuttuja a kavereita. Mutta ei niitäkään ole paljon. Ennen piti postata duunien takia enenpikin kortteja, duunien vähetessä, sekin homma helpottanut.
No oishan noita sukulaisia. Mutta niitten kanssa kun ei muutenkaan ole ikinä missään tekemisissä, piru, suurimmanosan serkkujen nimistäkin unohtanut. Niihin ei tarvi kiinnittää huomiota kuin hautajaisissa joskus. Vaan, joillainhan ne sukulaisuussuhteet on niin kovin tärkeitä. Ota ihan lunkisti jos joku soittaa. Ei teillä ainakaan sitten mitään isonpia sukuriitoja ole :DDD
=DW=joo ei pääse riitoja syntymään kun ei ole missään tekemisissä. Mummon postikortteja jäin kaipaamaan kun se muuten teki ne aina alusta lähtien itse ja taatusti oli uniikkeja kortteja. Kuoli onneton kymmenisen vuotta sitten, jäi kova ikävä.
Joskus on ihan kiva lähetellä joulukortteja. Kyllä mä joka vuosi muutaman lähetän. Varsinkin iäkkäät ihmiset tykkäävät saada kortteja, vaikkeivat itse lähetä, ja se on ihan OK. Kerran lähetin eräälle tutulle yksinäiselle iäkkäälle miehelle joulukortin. Tulin joulun alla käymään miehen kotipaikkakunnalla. Näin hänet baarissa. Hän otti povitaskusta esiin minulta ja tyttäreltään saamansa joulukortit. Lähettelin hänelle myöhemminkin kortteja.
Täytyy hommata sellainen maksettu leimasin, jolla voin merkitä taidetta ilman käsiä korttini maksetuiksi, niin saajat eivät luule saavansa jotain ilmaiskortteja ja loukkaannu.tuntuu silleen et jos kerran lähettää niin sit se olis niinku pakko joka vuosi silleen tehä. Sit jos unohat tulee kamala morkkis.
Nittaminax kirjoitti:
tuntuu silleen et jos kerran lähettää niin sit se olis niinku pakko joka vuosi silleen tehä. Sit jos unohat tulee kamala morkkis.
Ei joulukorttien lähettely ole enää hyviin tapoihin kuuluva muotoseikka, vaan enemmänkin harrastuneisuutta. Joskus multa on jäänyt joulukortit kokonaan, mutta useimpina vuosina lähetän. Moni hyvä tuttu pistää vaan tekstiviestin tai sähköpostin jouluaattona.
Mä en kerran voinut olla ostamatta paketillista kivoja keijuaiheisia kortteja. Pidin itselläni yhden kutakin kuvaa, ja muut lähettelin sitten ystävänpäivinä ja yritin keksiä syitä niiden lähettelemiseen pelkästään sen vuoksi, että ne kortit olivat niin kauniita, en sen vuoksi, että jotain kortteja pitäis lähettää.sedna2003 kirjoitti:
Ei joulukorttien lähettely ole enää hyviin tapoihin kuuluva muotoseikka, vaan enemmänkin harrastuneisuutta. Joskus multa on jäänyt joulukortit kokonaan, mutta useimpina vuosina lähetän. Moni hyvä tuttu pistää vaan tekstiviestin tai sähköpostin jouluaattona.
Mä en kerran voinut olla ostamatta paketillista kivoja keijuaiheisia kortteja. Pidin itselläni yhden kutakin kuvaa, ja muut lähettelin sitten ystävänpäivinä ja yritin keksiä syitä niiden lähettelemiseen pelkästään sen vuoksi, että ne kortit olivat niin kauniita, en sen vuoksi, että jotain kortteja pitäis lähettää.kortit jotka lähetetään pitkin vuotta ja ovat sponttaanisia ni nehän on kivoja yllätyksiä. :)
Niitä haluaisin minäkin.
- Joulumielinen
ja jokaista lähettäjää muistan lämmöllä :)
Kortit liitän langalla toisiinsa ja laitan eteisen seinälle roikkumaan jouluverhoksi.
Tänne kauas kun saa kortteja ja kirjeitä niin tuntee ettei vanhat ystävät ja sukulaiset ole unohtaneet. Uskon suurimman osan korteista olevan ajatuksen kanssa lähetettyjä ja siksi niitä aina niin kovasti odotankin.
Itse lähettelen myös paljon kortteja, muulloinkin kuin jouluna, enkä usko niiden olevan saajilleen ongelmajätettä :DDtyylihän se tuo on ripustaa kortit naruun. Eikös englannissa niin tehdä ja se ripustetaan takan eteen.
ystävät ja kylänmiehet naiset, pyydän että lähetätte minulle paljon kortteja, mieluummin sellaisia joissa on paljon punaista väriä. Olemme kehitelleet lapsenlapseni kanssa joulukorttipelin johon tarvitaan paljon kortteja. Ne jaetaan pelaajien kesken, ja kukin vuorollaan kääntää oman pinonsa päällimmäisen kortin näkyviin. Kenellä on kortissaan eniten punaista, saa kaikki kierroksen kortit ja kääntövuoro siirtyy seuraavalle. Voittaja on se jolla on pelin päättyessä eniten kortteja :)) (peli päättyy sitten kun kukaan ei enää jaksa pelata)
- viivi-amaldiina
kun olen kerännyt kaikki saapuneet kortit talteen niitä on iso kopallinen.
Olemme leikkineet lastenlasten kanssa niillä huiskutusta, mutta nyt annoit niin mahtavan idean uuteen peliin, kiitos siitä.
Lähetän kortteja aika paljon jouluna ja saan paljon, lähetän kortteja ympäri-vuoden nimipäivä ja synttäri, pääsiäinen ja muuten vaan kortteja tulee myös lähetettyä immeisille.
Joulukortti jollekkin vanhukselle voi olla koko joulun kohokohta, hän pitää korttia koko joulun näkösällä, lukien kortin useampaan kertaan.
Mutta kiitos vinkistä. No joo mikäs siinä jos lapsenlapsia on ja käy kylässä niin monta että siitä tulee hauska peli. :)
- ksksksksks
tulla kortteja postilaatikon täydeltä.
Näkeehän niin mm. kuinka ihminen vanhenee, kirjoitus alkaa vapisemaan.
Näkee senkin, onko vielä kaukainen sukulainen hengissä.tuohonkaan voi silleen luottaa. Mummollani käsiala vapisi vuosikymmeniä ja moniin vuosiin sitten jaksanut kirjoittaa yhtään korttia ja kupsahti yks kaks.
- originel pakkasakka
MIE LAITAN AINA TIETYN SUMMAN PUNAISELLE RISTILLE! EN LAINKAAN KORTTEJA JA POSTIMERKKEJÄ MIHINKÄÄN LAITA!
En lähetä kellekään kortteja, paitsi reissuilta. Silti niitä vaan postiluukusta tännekin tipahtelee. Miksi selaiset ihmiset tosiaan lähettelevät joulukortteja, jotka eivät muutoin ole missään tekemisissä.
- tunnustan sen
Nittaminax kirjoitti:
no minä olen päättänyt etten lähetä ainuttakaan vaikka saisinkin.
Edesmennyt tätini joulukorteista: " pitää lähettää, että muistaa".
Hän itse lähetti vimmatusti, joulukortit sekä muut, meidän kissa taisi jäädä vaille korttia.
Minulle tuli hieman korttikammo tuosta meidän sukulaisten korttitteluista, koska itse aina kahvittelin tai mentiin kahvibaariin juomaan jotain kivaa yhdessä joulun tunnelmissa.
Jos joku kaukainen sukulainen laittaa joulukortin joka armas joulu ja vuosia kuluu ettei nähdä, mitäs järkeä siinäkin oikein on.
Paras oli se kun laitoin äidilleni joulukukan ja askartelin siihen kortin ja hän sitten jälkeenpäin taivasteli kun "et sitten viitsinyt korttiakaan laittaa postissa".
lisäää peukkuja tietää lisää lukijoita.
- Jolkuttaja
Nittaminax alotuksen tekijänä tietää lisää....... niin mitä ?
Tiedät varmaan.........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969