Adventisti tuli uskoon.

ihmtellen tilannetta

Kuulin, että eräs adventisti on tullut uskoon. Onko niin tapahtunut ennenkin?

45

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumala voi

      Kyllä adventisti voi tulla uskoon, kuin myös luterilainen, helluntailainen, vapislainen, lestadiolainen, tai ateisti.
      Ihan kaikki ihmiset voi tulla uskoon.

      • Vai kuinka?

        Niin minäkin uskon, että vaikkapa syömällä lähtee nälkä, tai vettä jumalla jano ja junalla helsinkiin ,n,e,l. Että näin uskoon voi luottaa, kun tietää, että näin tapahtuu, elämä on tallaista, kyllä sitä osaa luottaa, kun sen tietää varmaksi.

    • Valon aikaa

      Se ei kuitenkaan riitä.

      En ole kuullut, että yksikään adventisti olisi koskaan tai missään tullut HERÄTYKSEEN.
      He siis nukkuvat yhä.

      • PYH!

        ei ole mitään merkitystä.

      • Uusi elämä

        Ei pidä alkuunkaan paikkaansa!

        Adventistiksi ei ryhdytä, vaan tullaan herätyksen ja uudestisyntymän kautta.

      • alex-kasi

        Ja sinutko on herätetty? Miksi sitten kirjoittelet kuin nukkava - tai otatko vain pienet nokoset, että jaksaisit olla taas pystyssä seuraavissa kaatujaisissa?

        Katsohan kuinka kuolemattomat kaatuvat kun Benny setä heilauttaa kättään..

        http://www.youtube.com/watch?v=5lvU-DislkI

        Siellä ollaan niin herätettyjä niin herätettyjä - mutta ei silti pysytä pystyssä..

        On varmaan ollut väärä herättäjä..

    • advr

      Kyllä adventisti voi tulla uskoon.
      Uskoontulon jälkeen hän on entinen adventisti.

      • laulu.viittoen

        Tunnen adventtiseurakunnasta uskovaisia adventisteja, ketä nyt tunnen.

        TV7 toi eilen haastattelun, jossa Uuno Palosta haastatteli Vilho Mäkelä.

        Tämä helluntaiherätyksen veteraani kertoi seurakuntansa historiaa oman elämänsä ja toimintansa kautta.
        Siinä hän mainitsi adventistien herätyssaarnat positiivisessa merkityksessä, josta oli helluntalaisten hyvä jatkaa oman toimintansa alkuaikana ja kertoa tästä Pyhän Hengen vaikutuksesta seurakuntaan.

        Yhteiskristillisissä tapahtumissa tapaa ja toimii eri seurakunnat yhdessä ja myös tapaavat keskenään työntekijöiden merkeissä kuukausittain. Mitä helluntaihin ja adventisteihin tulee paikkakunnallamme, ei meidän tarvitse kyseenalaistaa toistemme uskoa. Syvästi vaikuttanut uskossaan Kristukseen poistui paikkakunnallamme adventtikirkon vanhin sairauden murtamana. Hänet uskossa tuntien surivat menetystä eri vapaitten suuntien kristityt. Myös tiedän helluntaista pitkänlinjan vanhimman lausunnoista sen, että tämä adventistivanhimman, joka on seurakuntansa vanhin, ei kyseenalaistettu uskoa.

        Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.

        Loppupäätelmä, tämä adventtiseurakunnan vanhin on toiminut Kristuksen ruumiin rakentamiseksi Pyhässä Hengessä, ts. seurakunta on elänyt Kristuksen kaitselmuksessa Pyhän Hengen kautta, sydämeltä sydämelle.

        Tuodaan tällainen tasapainottava viesti, kun kirjoitukset näyttää painavan keskustelua määrättyyn suuntaan tarkoituksellisesti.

      • Valvova
        laulu.viittoen kirjoitti:

        Adventismi ja helluntalaisuus kuuluu samaan babylonian iljetykseen ja Jumalan kuvan vääristämiseen.
        Molemmilla kulteilla edessään sama kohtalo; TUHO ILMAN JUMALAN ARMON LÄSNÄOLOA.
        He ovat kovettaneet sydämensä. Uskovat ennemmin ihmisoppeja.

        Sellaista maalaavaa tuomiollista henkeä esitellään amerikkalaisia "lahkoja" kohtaan, rahankeruuseen ym.

        Eikö "lahkoissa" kuuluteta taivaasta?

        Mitä rahankeruuseen tulee, mielestäni vapaittensuuntien kunniaksi on todettava, että he keskuudestaan keräävät sen, mitä Jumalan valtakunnan työhön tarvitaan.

        Tämä Uuno Palonen toi esille ensimmäisen tehtäväkenttänsä Turun. Sinne nuori saarnaaja tuli, seurakunta niin velkanen, että viimeisin velka oli otettu vekselivelaksi.

        Tällaista se voi olla, kun tarvitsemme kukin paikkaa, missä kokoonnutaan ja julistetaan sanomaa.

        Mutta tuli eräs liikemies Palosen luo, pisti suuren tukun seteleitä käteen ja näin voi toiminta jatkua ja velkoja maksettiin vekseleineen pois.

        Tuosta eilisestä tv7.n haastattelun sisältö, voi hieman olla muististani ei niin sanatarkka, mutta ajatus on siinä kuten viestin.

        Samoin Tampereella, sekä Lahdessa jatkaen Uuno Palonen joutui aina taloudellisten velvoitteiden kanssa painimaan rukousalttarilla, että seurakunnat selvisi suurten vaikeuksien läpi.

        ts. seurakunnat aina painii eri aikoina erilaisten velvoitteiden ja tapahtumien keskellä.
        Mutta Herra on uskollisten sydänten keskellä, niin miksei adventistienkin kohdalla.

        Eri aikakausina voi olla erilaiset tilanteet, jotka ovat tämänhetken tilanteita.
        Kyllä viisaita neuvojia löytyy, kuinka olisi pitänyt tai pitäisi hoitaa asioita, mutta onko kaikki esitetty rakentavasti?

        Herra näkee huomisen ja työ on aina Herran. Onko teillä näkyvissä Herran aivoitukset, jotka esittelette asioita oikealle tahi vasemmalle?

        Ei ainakaan nämä palstat näytä viisautta arvostelijoitten määrässä, päinvastoin.

        Vasta sitten, kun työ on saatettu loppuun, voidaan nähdä, missä mikin aikakausi, seurakunta on toiminut uskollisena Herransa edessä.

        .. Palaan Uuno Palosen haastatteluun. Hän kaipasi aikaamme takaisin rukousta ja esirukousta.

        Siinä on viisaus seurakunnille joka hetkiin.

        Ei arvostelu rakenna, vaan se, että kukin menee polvilleen alttarin eteen ja HUUTAA Jumalan puoleen.

        Nyt ja siinä ollaan oikealla paikalla, rukousalttarin ja polvitien kohdalla, siinä muuttuu jokaisen oma sydän, arvostelut saavat väistyä ja itse Taivaan Herra huomataan työn asettajaksi ja moottoriksi aikaan.

        Kukaan ihminen, ei voi työtä tehdä, vaan Henki joka kaikki kaikessa, myös adventtiseurakunnan jäsenessä saa ihmeitä aikaiseksi. Se on Hengen hedelmä, ei hengen hedelmä. Henki = Jumalan Henki ja henki = ihmisen oma henki, näin tarkennukseksi.

      • laulu.viittoen
        Valvova kirjoitti:

        Adventismi ja helluntalaisuus kuuluu samaan babylonian iljetykseen ja Jumalan kuvan vääristämiseen.
        Molemmilla kulteilla edessään sama kohtalo; TUHO ILMAN JUMALAN ARMON LÄSNÄOLOA.
        He ovat kovettaneet sydämensä. Uskovat ennemmin ihmisoppeja.

        Pelkään, että huulten hedelmä mitä esität, ellei se tule syvän rukouksen ja Kristuksen tuntemisen kautta, on hengen hedelmää, pienellä h- kirjaimella.

        Jumala on uskonut työn seurakunnille, kaikkina aikoina. Hän vastaa työstään ja saa aikaiseksi herätyksen.

      • :))

        Kun adventisti tulee uskoon (jos on välillä ollu vähän viileemmässä välissä Jumalan kanssa) niin hänestä tulee vielä ENTISTÄ palavampi adventisti.. :D

      • näin se menee!
        laulu.viittoen kirjoitti:

        Pelkään, että huulten hedelmä mitä esität, ellei se tule syvän rukouksen ja Kristuksen tuntemisen kautta, on hengen hedelmää, pienellä h- kirjaimella.

        Jumala on uskonut työn seurakunnille, kaikkina aikoina. Hän vastaa työstään ja saa aikaiseksi herätyksen.

        Mistäs sinä noin päättelet, että Jumala on uskonut työn seurakunnilla? Eiköhän se ole vain heidän seurakuntalaisten omia päätelmiä, eli vain sinun. Jumla on elämän henki joka toimii jokaisessa ihmisyksilössä ja se on tietoista toimintaa käytännön elämässä siten, että se elää lähimmäisen puutteet, tuskat, nälän ja kärsimyksen omakseen. Jumalan henki on yhdistävä ihmisten fyysiset tarpeet yhteisiksi. Jumalan ja elävän olennon tietoisuus on yksi ja ne ovat sopusoinnussa keskenään.

        Ja se toiminta on lähimmäisen rakkauden yhdistämä. Koko maailman elävät olennot ovat riippuvaisia Jumalan hengestä joka hetki he elävät sen voimasta, - vaikutuksesta, ellei ainetta kosketa henki se ei voi hetkeäkään elää. Jumala on yhdistänyt henkensä kautta ihmisen itseensä ja siksi ihminen on riippuvainen hänen hengestään, aivan niinkuin koko luomakunta.

    • Voi hellanlettas sentään. Että joo....

      Ei usko joka miehen olekaan, hyvin harvan, aina joku jossakin. Kolmannessa maailmassa miljoona vuodessa.
      Siellä hengellisillä markkinoilla ei ole niin tunkua kristinuskon suhteen ja potentiaalia markkinoilla on.

      Oligopolistinen markkinatilanne liian kireä usein.

      Suomessa ja "sivisysmaissa" on niin hyvinvointia ettei ihmiset etsi Jumalaa, jonkun katsastofin jälkeen taivastelevat 1-7 vrk kirkoissa ihmetellen miten Jumala sallii, ja sitten meno jatkuu taas.

      Jumala sallii vain siksi että rakkaus on vapaaehtoinen asia. Ei minkään muun syyn vuoksi.
      Jos Jumala olisi luonut automaattisesti ohjelmoidun olennon joka tekee määrättyjä tekoja ei olisi olemassa rakkautta vaan pakkovaltaa. Rakkaus kysyy aina vastavuoroisuutta ja omaa vapaata tahtoa ollakseen rakkautta.

      Kuvittele että menet naimisiin. Otat puolison pakkoavioliitolla ja pakotat määrättyihin tekoihin.
      Onko se rakkautta ? Rakkaus on aina vapaaehtoinen ja vastavuoroinen ollakseen rakkautta.
      Enkeleillä on vapaa tahto myös. Kolmasosa valitsi saatanan johdolla pahan teon. Siksi Jumala sallii ja tapahtuu, mutta vain määräajan. Siiten så där vidare koittaa aika jolloin Jumalan koko universumin kaikki olennot joutuvat vastaamaan kysymykseen: "Oleko pakottanut, oletko rakastanut, oletko itse valinnut osasi, enkö minä kutsunut ja myöntävät että Jumalan hallitus on oikeudenmukainen ja kaikki ratkaisut ihan omia" ja sitten; Ilm 20-21, elämä uudesti luodussa maassa missä ei kyyneltä koskaan näy ja/tai nirri pois ja kanttuvei ainiaaksi.

      Aina niitä joitajkin hihhuleita on jotka joskus uskoonkin tulevat. Jumalalle kiitos.

      jari

      • Vaputettu pääsiäinen

        Nyt on maailmanmeno sekaisin. On tullut lopunajan loppu. Adventisteja on tullut uskoon Helsingissäkin. JA totta lausui aikaisempi kirjoittaja: "Uskoon tullut adventisti ei enää ole adventisti."
        Niin kuin muslimi, murhaaja, jehovantodistaja, petturi, mormooni, varas,tai adventisti, valehtelija, homo, joka tulee uskoon, ei enää ole entisensä.

      • Valvova
        Vaputettu pääsiäinen kirjoitti:

        Nyt on maailmanmeno sekaisin. On tullut lopunajan loppu. Adventisteja on tullut uskoon Helsingissäkin. JA totta lausui aikaisempi kirjoittaja: "Uskoon tullut adventisti ei enää ole adventisti."
        Niin kuin muslimi, murhaaja, jehovantodistaja, petturi, mormooni, varas,tai adventisti, valehtelija, homo, joka tulee uskoon, ei enää ole entisensä.

        Adventtikultti on täynnä näitä ex-jehovalaisia, ex-helluntalaisia, pettureita, varkaista, valehtelijoita, homoja, pedofileja, murhaajia, ahneita, hyvän vihamiehiä jne.

        He ovat vain vetäneet adventtikultin kaavun päälleen, jotta heidän sisimmäinen olemuksensa ei näkyisi niin räikeästi. He huutavat Jeesuksen nimeä kilvan, vain hämätäkseen vieressä istuvan saman kultin jäsenen.
        Adventismi on "salaseura" ja salaaminen on adventtikirkon motto.

      • See ya

        Joka kirkkoon sopii kaiken näköistä väkeä, nii adventtikirkkoon kuin kaikkiin muihinkin.. Mut sehän se määrittelee et mikä on oikea kirkko, että missä on oikea OPPI ja oppi löytyy Raamatusta.. Ja Raamatussa on vain yksi oikea oppi.. Ja kun viimeisenä päivänä katotaan, että mikä se oli niin voin taata sen, että se on adventismi... =))) Sittenhän se viimeinen vastaus saadaan..

      • siten se vain on

        Niin ei henki/sielu todellakaan aineellisia kyyneleitä vuodata, koska henki toimii taivas-elämän vapaudessa, ei siellä niinikään ole itkua ja parkua, ei tuskaa, eikä fyysistä kuolemaa, ei sairautta ja kärsimystä, eikä siellä mennä enään naimisiin, eikä synnytetä lapsia kuoleman omiksi - nmiin täällä aineellisen maailman kärsdimyksen olosuhteissa. Vaan siellä on jokaisen ihmishengen täysivaltainen osa nauttia ikuisesta vapaudesta pysyvästä rauhasta.

    • adventisti 2

      Adventisti ei enää tarvitse tulla uskoon sillä hän on jo uskossa Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen Lunastajanaan, muutoinhan hän ei ole adventisti jos ei näin ole!

      • adventisti 3 :)

        Nii tai onhan adventisteissakin niitä jotka eivät välttämättä ole sillä hetkellä ihan palavimmassa uskossa ja sitten tulevat uudestaan uskoon, mutta ylensäkin ottaen että on tullut adventistiksi niin on täytynyt tulla uskoon.. :)

    • Siihen aikaan kun minut kastettiin ja liitettiin a-seurakuntaan, ei siinä uskoa kyselty ollenkaan.

      Kysyttiin vain, suostuuko astumaan kasteveteen ja myöntämään todeksi ne muutamat väitteet, joita kastekorttiin oli painettu.

      Pastorit kyllä tiesivät, että jos kastettavalla on henkilökohtainen suhde Vapahtajaan, kyseessä oli ns. riskitapaus, josta ei koskaan varmuudella tiennyt, jos tuo kastettava saisi päähänsä vaikkapa liittyä helluntaiseurakuntaan.

      Mutta varmaan ajat ovat noista päivistä johonkin suuntaan muuttuneet.

      Nythän niitä pakollisia totenapitämisen kohteita on 28 kpl.

      Jos jo kastettu adventisti sitten joskus tuli uskoon, välikappaleena tavallisesti oli joku muu kuin adventisti.

      Mitä sen jälkeen tapahtui, riippui monesta eri tekijästä, kuten vaikkapa perheoloista.

      Jotkut valitsivat seurakuntaan jäämisen "toistaiseksi", toiset taas nostivat kytkintä.

      Joillekin taas adventistipastori suorastaan suositteli seurakunnasta eroamista.

      Joten monenlaisia tarinoita olisi kuultavana, jos vain asianomaiset haluaisivat kokemuksistaan kertoa.

      • pyh!

        Sehän on sitten niin, että sinä VALEHTELET niille pastoreille kastetilaisuudessa uskovasi, vaikka et uskonut.

      • pyh!

        Puhut muuten täyttä potaskaa väittäessäsi, että uskossa oleva on joku riskitekijä. Väität siis, että adventismi ei ole uskoa ollenkaan ja se on puhdasta potaskaa. Et sinä eroa näistä muista adventistien herjaajista mitenkään. Samanlainen potaskapurina näytät olevan.

      • Missä on uskoa?

        Minulta ei sitten itseltäni kysytty lainkaan, että haluaisinko edes liittyä adventtiseurakuntaan, vaan yllättäen pastori ajoi työmaalleni eräänä päivänä kauan sitten, sillä nyt olen ikämies, mutta tuohon aikaan oli jopa alleikäinen, mutta olin kuitenkin jo leipääni tienaamassa työpaikalla. Yllättäen ilmestyi, vähää ennen neljää adventisti pastori, - en kuitenkaan halua mainita hänen nimeään, siillä hän oli perhe-tuttavamme, ja koska vanhempani olivat tuohon aikaan molemmat adventisteja, niin tämä pastori Isäni antamalla oikeudella haki minut työmaaltani ja ajoi suoraan adventtikirkon kastetilaisuuteen, jossa minulle esitettiin tietysti ne kastesääntöihin kuuluvat sääntöpykälät ennen talutusta kastealtaalle.

        Kun sitten palasin kotiin tuolta mieltäni askuruttavalta tapahtuma paikalta, jossa minulla ei ollut aivankuin mitään oikeutta päättää siitä, että liitynkö adventistiyhteisöön. Ei minulta kysytty, että uskonko taivaalliseen Isään, vaan identtinen isäni oli tuon kysymyksen hänen mielestään tuon asian ratkaissut.

        Adventistien mielestä ilmeisesti vanhempien jotka kuuluvat adventtiseurakuntaan, niin myöskin lapset ovat kuin automaattisesti velvolliset liittymään samaan yhteisöön, sillä he heidän mielestään täyttävät aivan samat kriteerit vaikkapa geenien kautta. Ei minun uskoani suinkaan kysytty ei edes sinnepäinkään, olin vain niin todella hämmästynyt, ja surullinen, ja silloin tällöin tuosta tapahtumasta jonkin verran katkera, sillä ystävä piirissäni ei tuota asiaa oikein käsitetty, että ihminen aivankuin orjuuttamalla pakotetaan tuollaiseen tapahtumaan.

        Kun olen jälkeenpäin joutunut miettimään tuota kauan sitten tapahtunutta asiaa, niin mielestäni siihen liittyy pienoista väkivaltaa. Ei ainakaan missään muodossa kristillistä rakkauden valoa, eli uskon elämän käytäntöä siinä ei todellakaan esiinny, vaan poistavat viimeisenkin halun yhtyä heidän kanssaan tunnustukseen totuuden puhtaudesta, koska tuollainen menettely on luonnotonta todistaakseen Jeesuksen Kristuksen todellisesta Hengellisestä elämän merkityksestä ja sen ymmärtämisestä.

    • pyh!

      Kuulin, että olet potaskanpuhuja. Kuinka kauan niin on ollut?

    • benedi

      " Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte"
      Matt 21: 22

      Ei anomista ja uskoa ole jätetty minkään seurakunnan harteille, ikäänkuin jostain tietystä seurakunnasta jaettaisiin uskoa, niinkuin Eu_leipiä.

      " Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle,
      hän vapahti minut kaikista peljästyksistäni" Ps 34: 5

      " vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen" jae 15
      "Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan
      hävittääkseen maasta heidän muistonsakin" jae 17

      Kaikissa seurakunnissa se, joka tekee pahaa ja rikkoo Jumalan lakia, niin Herra kääntää kasvonsa sitä miestä vastaan!!

      Kyllä adventtiseurakunnassakin on tarpeeksi synnissä eläjiä, ja teemmehän me toisetkin joskus syntiä....ei syntiä
      tarvitse ostaa toisilta seurakunnilta!

    • PYH! kirjoitti:
      >>>>Puhut muuten täyttä potaskaa väittäessäsi, että uskossa oleva on joku riskitekijä. Väität siis, että adventismi ei ole uskoa ollenkaan ja se on puhdasta potaskaa. Et sinä eroa näistä muista adventistien herjaajista mitenkään>>>

      PYH! oletettavasti osaa lukea, ellei sitten ole niin, että joku lukee hänelle nämä tekstit ja PYH! sanelee sitten vastauksensa.

      Oli miten oli, luetun ymmärtämättömyydessä PYH! on yltänyt mittoihin, joita on vaikea ylittää.

      En suinkaan väittänyt, että uskossa oleva on riskiTEKIJÄ vaan ns. riskiTAPAUS.

      Näillä käsitteillä on iso ero.

      Enkä väittänyt, ettei adventismi ole uskoa ollenkaan. Kyllä adventismissa löytyy paljonkin uskoa, mutta kovin usein sen uskon KOHDE on väärä.

      Ja mielestäni minä selvästi eroan palstan muista kirjoittajista.
      Se, ettei PYH! tätä eroa huomaa tai suostu tunnustamaan, kertoo enemmän PYH!:stä kuin minusta.

      Onnekseni näin päin!

      • pyh!

        Seliseli. Turhaan saivartelet. Kyllä sinutkin jo tunnetaan. Et sinä oikeasti eroa mitenkään muista antiadventisteista.

    • pyh!

      Pahoittelen kirjoitusvirheitäni!

      Siis "Seliseli" piti olla "Selli selli"
      Istun nimittäin täällä hieman viileässä ja pimeässä (Kakolan) nykyisen Turun Saramäen sellisäni.
      "Anti vetää advari!" Tästä johdan käyttämäni antiadvari nimen.
      Viereisessä sellissä istui aikanaan murhatuomiotaan eräs adventistiveli, jolle aina sanoin usein nuo em. sanat. Hän kun oli mielestäni hivenen liian rasittava tyyppi.
      Itse en ilmeisesti vapaudu täältä milloinkaan, koska katsovat, että olisin liian päällekäyvä ja vaarallinen lähimmäisilleni vapaana. Onneksi käytössäni on laajakaista ja kannettava tietokone.

      • pyh!

        Siellä taas yksi typerys varastaa nikkiäni... noh, kaikki tietävät, että sinä ET ole pyh eli minä.

      • vai tallaista!
        pyh! kirjoitti:

        Siellä taas yksi typerys varastaa nikkiäni... noh, kaikki tietävät, että sinä ET ole pyh eli minä.

        Kyllä minä ainakin uskon, sillä PYHhin kommentit juuri viittaavat noihin, - entiennytkään, että PYH oli kärsimässä elin kautista, ohhoh!

      • pyh!
        vai tallaista! kirjoitti:

        Kyllä minä ainakin uskon, sillä PYHhin kommentit juuri viittaavat noihin, - entiennytkään, että PYH oli kärsimässä elin kautista, ohhoh!

        kyllä otte typeriä provoilijoita.

    • Turun naapurista.

      Tunnen yhden pariskunnan, jotka olivat adventisteja. Kuuluivat Turun adventtikirkkoon. Sitten he tulivat elävään uskoon. Menivät myös uudestaan kasteelle. Nyt he kuuluvat pääkaupunkiseudulla uskovien seurakuntaan. Uskovat raamatullisesti helvetistä ja sapatista ym. Adventisteina ollessaan eivät käsittäneet Pyhästä Hengestä kuin vähän teoriaa, kuten tuo veli itse sanoi. Nyt ovat molemmat Pyhän Hengen kasteen saaneita uskovia.
      Tämä tapahtui 1970 luvun lopulla.

      • löytyihän sieltä..

        Turun naapurista kirjoittavalle.

        Kaukaapa piti hakea 40 vuotta, että löysi uskoon tulleen adventistin.

        Sehän kertoo sen, että loput on olleet uskossa koko ajan.

        Tottamaar, kyllä jokaisessa kirkkokunnassa löytyy henkilöitä, että ovat mukana ja kas, tulevat uskoon matkan varrella. Ihmiset on voineet tulla mukaan vaikka hyvä saarnan kautta, mutta asian sisäistämiseen on mennyt aikaa.

        Mutta hienoa, että sentään löysit tuolta asti esimerkin, hyvä on muisti ja täytyy ollakin, koska tällainen tapahtuma, että sisällä olevan uskon herääminen on viipynyt, se on harvinaista, kyllä. Olivatkohan Hämeestä? Jatkosotakin oli sen takia, että Hämeen miehet kerkesivät mukaan.

        Tavallisestihan uskoon tullaan ja sitten käydään kasteella ja näitä on kirkko täysi.

        Minusta on mukavia uskonveljiä ja sisaria nämä adventistit.

      • pyh!

        puhut potaskaa. jos he hylkäsivät adventismin, he eivät usko raamatullisesti helvetistä tai sapatista. nää henkihihhulit eivät ylipäänsä ole uskovia lainkaan.

      • ketunhäntä!
        löytyihän sieltä.. kirjoitti:

        Turun naapurista kirjoittavalle.

        Kaukaapa piti hakea 40 vuotta, että löysi uskoon tulleen adventistin.

        Sehän kertoo sen, että loput on olleet uskossa koko ajan.

        Tottamaar, kyllä jokaisessa kirkkokunnassa löytyy henkilöitä, että ovat mukana ja kas, tulevat uskoon matkan varrella. Ihmiset on voineet tulla mukaan vaikka hyvä saarnan kautta, mutta asian sisäistämiseen on mennyt aikaa.

        Mutta hienoa, että sentään löysit tuolta asti esimerkin, hyvä on muisti ja täytyy ollakin, koska tällainen tapahtuma, että sisällä olevan uskon herääminen on viipynyt, se on harvinaista, kyllä. Olivatkohan Hämeestä? Jatkosotakin oli sen takia, että Hämeen miehet kerkesivät mukaan.

        Tavallisestihan uskoon tullaan ja sitten käydään kasteella ja näitä on kirkko täysi.

        Minusta on mukavia uskonveljiä ja sisaria nämä adventistit.

        Kysymys on vain missä uskossa, no vaikkapa siinä uskossa, että kirkonjohtajat saavat taas uuden tilaustyönä tehdyn puvun ja yltäkylläisen elämän, kun te jäsenet pidätte huolen kymmenysten maksuista. Niin kyllä uskoa löytyy johtajista teihin jäseniin, että siinpä se korkein ja luotettavin usko varmasti ilmenee.

      • pukutehdas.
        ketunhäntä! kirjoitti:

        Kysymys on vain missä uskossa, no vaikkapa siinä uskossa, että kirkonjohtajat saavat taas uuden tilaustyönä tehdyn puvun ja yltäkylläisen elämän, kun te jäsenet pidätte huolen kymmenysten maksuista. Niin kyllä uskoa löytyy johtajista teihin jäseniin, että siinpä se korkein ja luotettavin usko varmasti ilmenee.

        No eiköhän tuo puku ole kulunut jo 40.ssä vuodessa, sukupolven takaa piti asiaa tonkasta.
        Erämaassa palttoot säiylyivät aika hyvin.

        Tuota, sinun häntäsi on kyllä kettumainen, meinaat, että kirkonmiehet eivät saisi pukua ostaa.

        Meillä valtiolla piti ostaa puvut aivan itse, tilinkin antoivat säännöllisesti pienen mutta riittävän, sekä pienen avustus % sentin. Nyt ilmeisesti antavat sen ilmaiseksi.
        Tuossa kaapissa on vielä 33 vuoden palveluksesta virkalakki tallessa, muistoissa.

        Niin ja Hämeenlinnassa käytiin vielä mittatilauksenakin teettämässä, maksoi hieman enemmän. Outoako? Etkö ole koskaan pukua teettänyt, silleen miehen mittohin?

        Kyllä se siisti puku edustaa jotain, niin valtiolla kuin eduskunnassa, kuin rivimiehellä.

        Niin, tosiaan valitit vaatteista, kirppikseltäkö omasi katselit?.Vai ihannoitko tuulipukua? Sulla ei varmaan ole muuta tekemistä elämässäsi kun kaivella sukupolven takaa joku asia esiin.

        No harraste se on tuokin, mutta eikös olisi mukavampi olla Herran todistaja, kiitos mieli sydämessä jne.

        Vai oletko sinä sittenkään uudestisyntynyt, mitähän se tarkoittaneekaan oletko tietoinen?

    • alex-kasi

      Ai - kuulit että adventisti tuli uskoon ja nyt sitten ihmettelet.. ja kyselet..

      Minäkin ihmettelen jos adventisti tuli siihen ikuisen piinan uskoon mitä maailmassa levitetään totuutena ja johon sinäkin ehkä uskot, ainakin näistä kirjoituksistasi voisi saada sen käsityksen.

      Jos adventisti tuli .. sanotaan nyt vaikka helluntailais-uskoon.. siis uskoon että ihminen on kuolematon ilman Jumalaakin, omaa ns. luontaisen kuolemattoman sielun ja että syntisiä joita ei pelasteta tullaan kiduttamaan ikuisesti tulijärvessä..

      IHMETTELEN jos adventisti tuli sellaiseen uskoon .. ja pelkää nyt nyt sitten yhtä paljon kuin helluntailaiset sitä ikuista piinaansa..

      Jos adventisti nyt kuitenkin tuli sellaiseen uskoon, niin todella on hyvä kysymys että ONKO SELLAISTA TAPAHTUNUT AIKAISEMMINKIN?

      Todella epätodennäköistä että adventisti alkaisi uskomaan noihin satuihinne- mutta eihän sitä koskaan tiedä, meitä kun on niin moneen junaan.

      alex

    • Syty oi Jumalan Tuli

      Totta on että kaikissa kristillisissä uskonnoissa on mukana pelkkiä rivijäseniä, uudestisyntymättömiä. Mutta adventismissä niitä kyllä on paljon. Pyhästä Hengestä ei ymmärretä kuin vähän teoriaa, kuten edellä joku kirjoitti. Vielä koskaanei ole kuullut adventtikirkossa opetusta, että sinun tulee ottaa vastaan Pyhän Hengen tulikaste armolahjoineen, kielilläpuhumisineen jne. Tämän tähden adventistien joukossa on paljon kuivia kek'äleitä, ujotka Jumala tahtoisi sytyttää.

    • sapattikivaa

      Adventistin uudestisyntyminen on eri asia kuin raamatussa kerrottu uudestisyntyminen.
      Adventisti luulee,että kun hän alkaa höpistä ellenin "liirum laarumia" on se uudestisyntymistä.
      Kun adventisti alkaa sepustamaan "sapattisinettiä", alkaa rehunsyöjäksi ja hokee kolmen enkelin sanomaa ja ei kuitenkaan tee yhtään mitään asian eteen,kunhan vaan sapattina nyökkäilee pääkallella, on se hänen mielestään uudestisyntymistä.
      Kunhan on vaan "sapattikivaa" niin se on sitä.
      Adventistit ovat TODELLA säälittäviä m.m. 28 kastekysymysopinkappaleensa kanssa.

      • En usko.

        Kirjoitusasusi nm. "sapattikivaa" on pilkkalaulu, eikä nosta lukijan mieleen ylistää Kristusta. Ylistän mielelläni adventistin kanssa, koska uudestisyntyneenä ihmisenä Kristus nostaa sydämiimme kiitosmielen pelastuksesta.

        Ennemmin lukemastani päättelen, että sääli itseäsi, koska kirjoittamasi todistaa tuomiolla sinua vastaan, mikä henki on sydämessäsi.

    • ## Adventisti tuli uskoon - ihmettelen tilannetta ##

      Minäkin pidän tilannetta harvinaisena, sillä yleisemmin käy niin, että ihminen ensin tulee uskoon ja sitten vasta sen seurauksena liittyy adventtiseurakuntaan.

      • Näinhän se on,

        sillä adventistiksi ei ryhdytä, vaan tullaan herätyksen ja uudestisyntymän kautta.

    • ei uskova*

      olen aina uskonut vain Adventistien olevan tuon Juutalaisen Nazaretin lahkon uskossa. Kuinka uskossa oleva voitulla uskoon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      97
      2771
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1829
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1764
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      381
      1653
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1611
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1437
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1247
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1176
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1136
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe