Mäkäräinen on maailman paras

naishiihtäjä!!!

6.3.2011 14:06 |
Hanti-Mansijsk, Venäjä.

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen voitti takaa-ajon maailmanmestaruuden Venäjällä sunnuntaina.

MM-kulta on kautta aikojen ensimmäinen suomalaiselle naisampumahiihtäjälle.

Mäkäräinen jätti toiseksi tulleen saksalaisen Magdalena Neunerin 21,6 sekunnin päähän Länsi-Siperian Hanti-Mansijskissa käydyssä kisassa.

Mäkäräinen ei ampunut kilpailussa yhtään hutia.

Neuner ampui kaksi laukausta ohi viimeiseltä pystypaikalta.

Neunerin hutien myötä Mäkäräinen pääsi livahtamaan kisan kärkeen.

"Ajattelin, että tilaisuuteni on tullut, kun näin Neunerin ampuvan kaksi pummia", Mäkäräinen sanoi norjalaisen yleisradioyhtiö NRK:n mukaan.

Pronssia otti Ruotsin Helena Ekholm.

Mäkäräisellä oli varaa napata Suomen lippu käteensä loppusuoralla. Hän oli erittäin liikuttunut maaliin päästyään.

"En ole vielä tajunnut, mitä tuli tehtyä. Se oli upea suoritus", Mäkäräinen totesi.

Mäkäräinen luonnehti kisaa täysosumaksi. Hiihto kulki hyvin ja ammunta sitäkin paremmin.

Olo oli kisaan lähtiessä vapautuneen rentoutunut, koska pikamatkan menestys täytti kisoille asetetut tavoitteet, Mäkäräinen kertoi.

Mielissään oli myös Mäkäräisen hiihtovalmentaja Jarmo Punkkinen.

"Tunteet ovat pinnassa", Punkkinen sanoi Ylelle Oslossa, jossa hän toimii tv-kommentaattorina.

Mäkäräinen on ollut aina vahva hiihtäjä, mutta Hanti-Mansisjkissa myös ammunta on sujunut erinomaisesti. Kolmessa kisassa hän ei ole ampunut yhtään hutia.

Voitolla Mäkäräinen vahvisti johtoon maailmancupissa. Mäkäräinen voitti eilen pikakilpailussa MM-hopeaa.

43

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kultamitallista!

      Onnea Kaisa ♥

      • Urheilun seuraaja

        Kaisa näytti, että sumalainenkin voi pärjätä, kun on hyvät perusominaisuudet, riittävästi sitkeyttä ja älyä harjoitella oikein sekä välineetkin saatu kuntoon.
        Hieno suoritus!

    • On se tas hienoa olla Suomalainen, selkä suoraksi ja ryhtiä !!

      Taas se on naisten varassa, että me menestymme maailmalla.

      Suuri Kiitos Kaisalle aivan mahtavasta kisasuorituksesta, aivan historian siipien vapinan kuulee korvissa, aivan mahtavaa ;))

      Ei tässä tavallinen kansalainen voi muuta kuin naama hangonkeksinä kiittää ja iloita näin mahtavasta teosta, Kiitos koko sydämestä.

      • Jonne S

        Ja sinä "Taas se on naisten varassa, että me menestymme maailmalla".!! Te femakot voitte lyödä aromipesänne yhteen ja sukeltaa porukalla kaivoon!! Kelaa realistisesti mitä sanot...."menestyvät suomalaiset maailmalla"??? Kelaapa rehellisesti niitä nimiä vaikka nyt tästä urheiluaiheesta, ja totea itselles paljonko on menestyviä naisia suhteessa miehiin!!! Ehkä heräät utopiasta ja huomaat, että tasa-arvon tavoittelu ei tarkoitakaan p..skan jauhantaa ja perusteetonta meuhkaamista toisen sukupuolen ylivertaisuudesta. Varsinkaan kun totuus on aivan toinen.

        Mm keinotekoiset sukupuolikiintiöt yhtiöiden hallituksissa ja poliittisissa elimissä ovat säälittäviä, femakoiden saavutuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että absoluuttisesti parhaat henkilöt hoitaisivat meidän, taikka yhtiöiden asioita mahdollisimman hyvin. Ketää palvelee se, että hallituksessa on oltava tietty määrä naisia, jos kerran parempi vaihtoehto kahden välillä olisi sukupuoleltaan mies?????!!!!! Parempi vaihtoehto ohitetaan kun " sori meillä on naiskiintiö täyttämättä...pitää ottaa toi..." Ja nyt femakot barrikaadeille.....Eiku ampumahiihtämään ;)

      • Jonne S
        Jonne S kirjoitti:

        Ja heti otan takaisin osan sanomastani, koska huomasin, että femakoksi sanomani "scorpion" onkin mies!!! Nyt ei ymmärrä....määä ihmettelen kauhiasti....mutta jokainen ajattelee tavallaan ja niin pois päin....Onnea Kaisa...minulta ja Scorpparilta :))

        Sanomaani en ota siis takaisin, mutta pitää perrua se, että leimasin "scorpparin " femakoksi. Taikka en minä tiedä onko hän mihenä femakko....

      • hahhaah

        Ehkä sä vaan näet niitä femakoita ite joka puolella...

        Vaikka olihan tuossa ehkä vähän asiaakin, eli se, että "tasa-arvon tavoittelu ei tarkoitakaan p..skan jauhantaa ja perusteetonta meuhkaamista toisen sukupuolen ylivertaisuudesta".

        Mutta sukupuolikiintiöitä on luotu osaksi sen takia, että jollain keinoilla yritetään korjata sitä tehtävien täyttämisessä liian tavallista tilannetta, jossa naisen sijaan valitaan mies nimenomaan sukupuolen perusteella ja riippumatta pätevyydestä ja soveltuvuudesta. Tai tilanteita, joissa naisen tie edes valittavien joukkoon pääsyyn on käytännössä tukittu erilaisin estein. Nämä ovat olleet ja ovat paikoin vieläkin hyvin yleisiä tilanteita yhteiskunnassa. Niitä pyritään poistamaan, jotta se oikea tasa-arvo (joka ei ole p*njauhantaa eikä pelkkää meuhkaamista tai "femakoiden" hommaa) toteutuisi.

      • hahhaah kirjoitti:

        Kukin näemme ja koemme nämä asiat omalla tavalla.

        En tee mitään tasa-arvo asiaa tästä hienosta asiasta. älä takerru siihen.

        Ole vaan onnellinen, että suomalainen voitti edes kerran tämän mitallin.

      • Jonne S kirjoitti:

        Ja heti otan takaisin osan sanomastani, koska huomasin, että femakoksi sanomani "scorpion" onkin mies!!! Nyt ei ymmärrä....määä ihmettelen kauhiasti....mutta jokainen ajattelee tavallaan ja niin pois päin....Onnea Kaisa...minulta ja Scorpparilta :))

        Sanomaani en ota siis takaisin, mutta pitää perrua se, että leimasin "scorpparin " femakoksi. Taikka en minä tiedä onko hän mihenä femakko....

        Niin ei ole kissaa karvoihin katsomatta...
        Jonne S, luulen että sinusta saattaisi löytyä sitä femakko puolta enemmän, mutta ei sillä ole minulle mitään väliä, kukin on mitä on.

      • Jonne S kirjoitti:

        Ja sinä "Taas se on naisten varassa, että me menestymme maailmalla".!! Te femakot voitte lyödä aromipesänne yhteen ja sukeltaa porukalla kaivoon!! Kelaa realistisesti mitä sanot...."menestyvät suomalaiset maailmalla"??? Kelaapa rehellisesti niitä nimiä vaikka nyt tästä urheiluaiheesta, ja totea itselles paljonko on menestyviä naisia suhteessa miehiin!!! Ehkä heräät utopiasta ja huomaat, että tasa-arvon tavoittelu ei tarkoitakaan p..skan jauhantaa ja perusteetonta meuhkaamista toisen sukupuolen ylivertaisuudesta. Varsinkaan kun totuus on aivan toinen.

        Mm keinotekoiset sukupuolikiintiöt yhtiöiden hallituksissa ja poliittisissa elimissä ovat säälittäviä, femakoiden saavutuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että absoluuttisesti parhaat henkilöt hoitaisivat meidän, taikka yhtiöiden asioita mahdollisimman hyvin. Ketää palvelee se, että hallituksessa on oltava tietty määrä naisia, jos kerran parempi vaihtoehto kahden välillä olisi sukupuoleltaan mies?????!!!!! Parempi vaihtoehto ohitetaan kun " sori meillä on naiskiintiö täyttämättä...pitää ottaa toi..." Ja nyt femakot barrikaadeille.....Eiku ampumahiihtämään ;)

        Sukupuolikiintiö....olisihan se metkaa katsoa naisten ampumahiihtoa, kun raavas sukupuolikiintiö hiihtäs tukka höyryten ja munat heiluen ladulla...hahaah..

        Älä edes yritä sotkea tähän ainutlaatuiseen asiaan mitään tasa-arvo höpinää.

        Avaa silmäsi ja herää !!

        Eikö ole mahtava suoritus ja ainutlaatuinen kaikkiaan.
        Montako kertaa olet saanut kokea saman asian naistenampumahiidon parissa, veikkaampa ettet koskaan aikaisemmin, jos olet suomalainen....niinpä !

      • Voi luoja

        Taidat kuulua niihin joille vain voitolla on merkitystä...

        Kyllä suomalaisena voi olla ihan ylpeä omasta kansallisuudestaan ilman että yksi ihminen voittaa yhden kilpailun.

        Naurettavaa toimintaa tuollainen "Nyt voi taas seisoa selkä suorana" puheet.

        Toivottavasti sinunkaltaiset ihmiset tulevat järkiinsä.

        Kovin on pinnallista skeidaa puheesi.

      • Voi luoja kirjoitti:

        No voi voi kun on taas pientä onnistuttu vähän loukata...oi ja voi...

        No, ensi alkuun ota se herne nenästä, se jo vähän auttaa olotilaa.

        Tiedoksi sinullekin, että en katsonut koko kisaa ollenkaan ja minulle on aivan sama kuka voittaa, koska jonkunhan on aina voitettava.
        Mutta älyätkö, että tämä on ensikerta mitali suomelle kyseisestä lajista, sun sormet taitaa loppua kesken jos alat ynnätä kauanko tuota lajia on harrastettu. Huonolla tuurilla sun elinaikana ei tule toista kertaa...kandee vähän miettiä....niinpä !!

    • Tapiolasta

      Upeaa Kaija todella upeaa !

    • onnittelut

      onnea kovasti ja kiitos.
      Lyökö joku vastaan vetoa, jos väitän että mäkäräisestä tulee ainakin vuoden naisurheilija...ja syystä.
      Mahtava suoritus.

      hienoa että hiihti omaa vauhtiaan, vaikka ero vähän kasvoi. Kylmän viileä suoritus. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin minusta Mäkäräinen ei näytä ampumahiihtäjältä. On kyllä kauniimpi kuin käsitys ampumahiihtäjästä.
      Ihan huikeaa

      • Ilo katsella

        Varsinkin Norjassa on ollut ennenkin upean näköisiä kaunottaria ampumahiihtäjinä, mieleen tulee ranskalaisen Poireen kanssa naimisiin mennyt norjatar jonka tyttönimeä en muista. Eikä vielä kilpaileva Flatlandkaan ole hassumman näköinen.

      • Karukene
        Ilo katsella kirjoitti:

        Kyllä se Norjan naiskauneus kulminointuu Norjan huippu kauniiseen
        ampumahiihtäjään nimeltään Berger ! No Ruotsi ei häviä paljookaan onhan
        heillä tosi nätti neito Zideg!
        Juma... pelottelin nuorinta lasta kun se kiukutteli, että Bergerin täti tulee jos
        et ole kiltti ..... autto heti!

      • Aivan,
        Karukene kirjoitti:

        Missikisakeskustelua käydään siis tuolla: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9709310

      • candida
        Ilo katsella kirjoitti:

        Varsinkin Norjassa on ollut ennenkin upean näköisiä kaunottaria ampumahiihtäjinä, mieleen tulee ranskalaisen Poireen kanssa naimisiin mennyt norjatar jonka tyttönimeä en muista. Eikä vielä kilpaileva Flatlandkaan ole hassumman näköinen.

        Taas nää sovinistit sekottaa sovinismin urheiluun, mihin se ei kuulu mitenkään eikä ollenkaan!

    • aivan mahtava suoritus kaisalta. kaks kisojen kaunotarta vaihto sijotuksia keskenää.

    • Ex SkiSkyttare

      Niin ja kisat on Kaisan kohdalla vasta puolessa välissä.....vaikka kyllä tääkin jo riittää. Onnittelut jo tässä vaiheessa Kaisalle.

    • solakkuus

      oletteko muut kiinnittäneet huomion norjalaisiin ja suomalaisiin nais hiihtäjiin, norjalaiset ovat hokkia naisia ja suomalaiset hieman tanakampia, poikkeus suomalaisista on Mäkäräinen jonka vartalo on hoikka ja muutenkin pitkä säärinen uljas nainen, olisko suomalaisilla hieman liikaa lihasmassaa jossa hapot jyllää helpommin...

      • missikisa???

        Höpö höpö.

    • justiina.puupaa

      Kiitos, kumarrus ja paljon onnea!

    • hyvä kaisa

      Nyt Kaisan kannattaa alkaa laulamaan ja kiireesti eduskuntavaaliehdokkaaksi.

    • karukene28

      Punkkinen sanoi myös , että voitto oli pelkästään "sattumasta" kiinni !
      En enää ihmettele jos Suomen nuorilla ei ole intoa voittaa kisoja!
      Aika alarvoista tekstiä omalta valmentajalta !
      Olisiko Punkkista pitänyt "kehua" enemmän Kaisan saavutuksesta joka on historiallinen?
      Mielestäni Kaisa otti voiton voimalla ja viileällä harkinnalla, Hänelle kuuluu
      kunnia ja kiitos siitä, että suomessa voi pärjätä jos todella sitä haluaa.
      Punkkiselta todella alaarvoinen kommentti YLE urheilun sivulla..HÄPEÄ.

    • Nakkis..

      Oopiumia suolessa

    • Ammattilaisen työtä

      Upea suoritus, kautta linjan!

      Usko omiin kykyihin, luja työ ja tiimin onnistuminen, siinä se palkinto.

      Kaisan menestyminen toi taas monta pikku-kaisaa hienon lajin pariin, kaikki tarvitsevat esikuvia ja ihanteita.

    • nakkisämpylähiihtoa

      On se ihme, että urheilijoille ei teroiteta sitä, että Suomen lippua ei saa häväistä laskemalla sen maahan, kuten taas yksi taitamaton, osaamaton ja ymmärtämätön "urheilija" teki.
      On häpeä katsoa moista lipun halveksimista.
      Sitten seistään korokkeella mukamas liikuttuneena!

      • u mad?

        u mad

    • Panen sut kyyneliin.

      Kaisalla on varmaan kiintee ja hyvä pillu!

    • phphä

      Voi näitä ilonkyyneleitä,ne vain tulee, aina kun luen tuota kultahaastattelua,olet kyllä Suomen edustajana ykkönen.Osaat olla aidosti iloinen,varma,rehti kilpailija.Onnittelut Kaisalle.

    • juha82222

      hienoa KAISA!!!!!
      osoitti vahvuutensa henkisesti
      myös kävi pieni tuuri ilmojen puolesta mutta se ei vähennä hänen suoritustaan.

    • Simppari

      Tässä ei selittelyt auta, kun kaikilla tais olla Fischerin sukset. Ja Kaisa harjotellu Norjalaisten kanssa, kun suomessa ei ole resursseja.

      Noloa pärjätä kaiken satsauksen jälkeen pohjoismaalaisessa hiihdossa huonommin kun ampumahiihdossa. Pohjoismaalaisissa lajeissa tais tulla henk.kohtasella puolella 1 kulta ja 1 pronssi, Kaisalla on henkkohtasesti näistä kisoista kulta ja hopea, ja matkoja on vielä jäljellä...

      Onnea Kaisa! Taitas Roposet ja muut jäädä kakkoseksi ilman asettakin hiihdettäessä. Aivan loistava suoritus Kaisalta!

    • Ilonsa kullakin

      "Kyllähän sitä hihtelee, kun on kuntua", sanoi aikoinaan Helena Takalo.
      Parhaat onnittelut tosiaan Kaisalle.
      Minulla on tuo pohjoismaalaisuus niin laaja, että olin siitä Johaugin voitosta yhtä iloinen kuin Kaisankin.
      Johtuneeko se osittain siitä, että he ovat naistyyppeinä aika samanlaisia, hoikkia sympaattisia ja liinahiuksisia.

      • Vanhaan aikaan

        Aivan, ennen ne oli hiihtäjätkin suorapuheisia eivätkä selitelleet tappioitaankaan monin vuolain sanakääntein, kuten nykyään.
        Muistan todella silloin Riihivuoren ja Takalon aikaan, että Takalokin vain vaatimattomasti totesi, kun häntä kiiteltiin, että kyllähän sitä hihtelee, kun on kuntua. Ja taas epäonnistumisen jälkeen totesi vain, ettei ollut kuntua riittävästi.

        PS Hihtelee ja kuntua on murresanoja.

    • eino.

      Lipuista juttua. Norjalainen oli pukeutunut Norjan lippuun ja pyllypuolella oli Ruotsin lippu Oslon kisoissa. Osaa ne muutkin. Joku edellä moitti Mäkäräisen tuuletusta maalisuoralla Suomen lippu kädessä. Toki ei hyvä silloin jos rypistää lipun.

      ei niin totista touhua kuiteskaan.

    • Niin Katoaa Mainen K

      Niin Katoaa Mainen Kunnia

      JÄLJELLE JÄÄ VAIN SYYTTELY

      • rakkikoirille

        ja syyttelijät, kun heikommin menee

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe