SUOMASSA SOTILASVALLANKAAPPAUS!

upseeriveli

SK: Hätkähdyttävä väite Suomen armeijasta

Suomen armeija ja poliisi ovat karanneet Suomen hallituksen valvonnasta ja alkaneet johtaa itse itseään.

Näin rankasti arvioi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) valtiosihteerinä pitkään toiminut Risto Volanen Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Volasen mukaan sotilashallinto on kyseenalaistanut hallituksen ja pääministerin toimivallan kriisijohtamisessa.

Volanen arvioi, että kehitys voi ennen pitkää johtaa koko valtionhallinnon militarisoitumiseen.

- Suomessa on noussut valtaan kansainvälisissä tehtävissä, Natossa ja vahvojen presidenttien jälkeisessä ajassa kehittynyt tulosjohtajien ikäluokka, Volanen sanoo Suomen Kuvalehdessä.

Kun Vekaranjärven kouluttajana toiminut yliluutnantti haukkui varusmiesten kuullen Tarja Halosta kommunistiksi, kyseessä ei Volasen mielestä ollut irrallinen tapaus.

- Se oli ennen kaikkea oire asenteesta, joka ei muista, että demokraattisessa maassa ylin johto on ylimmillä valtioelimillä, Volanen sanoo.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110355-sk-hatkahdyttava-vaite-suomen-armeijasta

Kohti sotilasdiktatuuria? No mikä ettei!

12

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisi suotavaa,

      että armeija ottaisi Suomessa vallan, koska silloin saisimme maahan isänmaallisen ja oikeistolaisen hallinnon nykyisen epäisänmaallisen tilalle, josta osa palvoo Stalinia ja osa nuolee EU:ta.

      Armeijassa, ja voin ilokseni todeta että myös poliisilaitoksessa, on nousemassa voimia, joiden mielestä presidentti Halonen ei ole oikea presidentti eikä oikea puolustusvoimien komentaja, ja jotka eivät tunnusta sellaista esivaltaa, joka myy itsenäisyytemme EU:lle.

    • elintilaa

      Sotilasjuntta johtamaan suomea.

      • ville 8v

        minunkin mielestäni jonkun pitäisi johtaa suomea. en kyllä tiedä miksi, mutta kysyn opettajalta.


    • Onneksi koko homma kaatuu siihen, että joku saa päähänsä, että Suomi tarvitsee elintilaa idästä ja siellä oleva valtio ottaakin elintilaa lännestä.

    • piip piip

      nyt olisi tärkeää että yle rauhoittelisi suomalaisia ja kertoisi ettei mitään sotilasvallankaappausta ole tapahtunut/tulossa.

      • petturit

        Armeijasta ne maanpetturit yleensä löytyvät, näkee jo siitäkin kun eivät noudata suomen lakeja. Esimerkkinä lain rikkomisesta se, kun yksityisten mailla järjestetään häiritseviä harjoituksia lupia kyselemättä. Tällainen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin suomessa.


      • Raakkuna.
        petturit kirjoitti:

        Armeijasta ne maanpetturit yleensä löytyvät, näkee jo siitäkin kun eivät noudata suomen lakeja. Esimerkkinä lain rikkomisesta se, kun yksityisten mailla järjestetään häiritseviä harjoituksia lupia kyselemättä. Tällainen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin suomessa.

        Kyllä terve yhteiskunta,ajattelu laittaa etusijalle yhteisöllisen edun. "Salut"

        Ja juuri tuli mainituksi että armeijassamme ja poliisivoimissamme on riittävää pätevyyttä. "Salut" Että yhteiskunta ,järjestyksemme pysyisi oikealla tavalla hallinnassa. "Salut" Ja siitä kansalaisemme saavat olla kiitollisia.


    • ............

      Ihan oikein,jos porvarit ryöstää itselleen rahoja on siihen puututtava.

      • pentti pankkikortti

        jeps. se onkin hyvä että poliisivoimat on porvarien hallinnassa. näin tulee tehtyä kaikki ettei porvarien rötökset tule päivänvaloon..


      • ....................
        pentti pankkikortti kirjoitti:

        jeps. se onkin hyvä että poliisivoimat on porvarien hallinnassa. näin tulee tehtyä kaikki ettei porvarien rötökset tule päivänvaloon..

        Olet täysin oikeassa jos suomi olisi demokratinen valtio ja oikeus toteutuisi niin moni poliitikko olisi saanut syyteen maanpetturuudesta ja kansanmurhista ja rikolliseksi luokitelemalla toiminnoila suomenvarojen käyttöä ja varastamista.


    • mikä tahansa

      parempi kuin nyyinen

    • Raakkuna.

      Kyllä vaan upseeristossamme on pätevyyttä, ja omaehtoista ajattelua niinkin paljon että syntyy tilanne jollaista hyvässä demokraattisessa valtiossa ei syntyisi. "Salut"

      Jos olisi toisin, että armeijamme ja poliisivoimiemme korkeimmat viranomaiset olisivat nykyisen vallanpidon alaisuudessa, niin sellainen oli jo huolestuttavaa. "Salut"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1659
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1329
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      991
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      921
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      836
    Aihe