Mietin seuraavaa asiaa. Olen itse ei-uskova ja en näe mitään perusteita uskoa että olisi Jumala. Jumalan olemassaoloa vastaan on liikaa ja liian hyviä argumenttejä. Kuitenkin toivoisin että Jumala olisi olemassa. Oletetaan nyt että kristinuskon Jumala on olemassa.
Sitten aikanaan kuolisin ja joutuisin tuomiolle kristinuskon Jumalan luokse. Koska olin toivonut että Jumala on olemassa mutta en ollut uskonut häneen niin nyt luonnollisesti olisin iloinen siitä että olinkin väärässä ja Jumala olikin olemassa.
Liikuttuisin siinä Jumalan edessä ja olisin todella iloinen että Jumala olikin olemassa. Entäs mitä Jumala tekisi? Kristinuskonnossa tämä Jumala ei antaisi minulle armoa vaikka näkisi että olen vilpittömän iloinen siitä että erehdyin Jumalan olemassaolosta ja olin iloinen kohdatessani hänet. Hän paiskaisi minut suoraan kadotukseen. Tämäkö olisi sitten armoa? Onko se armoa että ihmiselle ei sallita erehdystä ajattelussaan?
Vertaan asiaan kahteen sisarukseen jotka eivät tiedä toisistaan. He saavat kuulla toisistaan vasta 50 vuotiaina ja kohtaavat sitten toisensa. Ilahtuvatko he nyt vai kokeeko toinen heistä että painu sinä hemmettiin, et uskonut minun olevan olemassa? Tuskin, he molemmat ovat varmasti ilahtuneita löytäessään toisensa.
Kristinuskon Jumala ei anna sellaista kuvaa että hän olisi kovin armoa antava tai rakastava saati sitten ymmärtävä. Armo on mielestäni pyyteetöntä. Samoin anteeksianto on pyyteetöntä, se ei vaadi sitä että pitää tuottaa ensin kärsimystä jollekin syyttömälle voidakseen antaa anteeksi.
Kristinuskon "armo"
8
77
Vastaukset
- l-h
ratkaisut sielusi suhteen tehdaan ajassa,ei iankaikkisuudessa..sen sina hyvin tiedat...muu mussutus on aivan turhaa spekulointia..
aivan ,kun maallisessa oikeudenkaynnissa....ei sen jalkeen,kun on hakki heilahtanut tuomio muutu..vaan karsit..mika on maaratty..
siksi pitaa ajatella ennakkoon.,minkalaisen 'pasianssin' pelaat kuolemattomalla sielullasi.varman paalle,vai riskin ottaen,josta havitessasi karsit iankaikkisesti.- ap kir
Kerro minulle miksi munkin pitäs palvoa Jumalaa joka on valmis kiduttamaan ikuisesti suurta osaa ihmiskunnasta pelkästä epäuskosta, tilanteessa jossa Jumala itse on tehnyt hyvin ristiriitaiden kirjan eikä ole näyttänyt mitään todellisia merkkejä itsestään jonka avulla yhdistää Jumala kristinuskoon ja raamattuun?
- On olemassa!
Ei kun Jumala on olemassa, ja sinun kannattaa kysyä rukouksessä nämä kysymykset Häneltä, tai Jeesukselta, että löytäisit totuuden, eikä matkasi jäisi puolitiehen.
- täytyy uskoa
ap kir kirjoitti:
Kerro minulle miksi munkin pitäs palvoa Jumalaa joka on valmis kiduttamaan ikuisesti suurta osaa ihmiskunnasta pelkästä epäuskosta, tilanteessa jossa Jumala itse on tehnyt hyvin ristiriitaiden kirjan eikä ole näyttänyt mitään todellisia merkkejä itsestään jonka avulla yhdistää Jumala kristinuskoon ja raamattuun?
Jumala on valmis ottamaan pelastukseen ne ihmiset, jotka uskovat Hänen Poikaansa, joka rakkaudesta antoi henkensä meidän syntiemme edestä Golgatan keskimmäisellä ristillä. Jumala herätti poikansa kuolleista, ja Jeesus on taas Jumalan luona josta tänne maailmaan on lähtenytkin.
- luomakunta todistaa
Luojasta monin eri tavoin. Tietenkään luotua ei voi olla ilman Luojaa, sillä kaikella on joku rakentaja ja elämää luonnossa ei tietenkään voi olla ilman elämän antajaa ja myös pois ottajaa, niinkuin näemme kaiken ajalliseksi luodun.
Kannattaa jokaisen etsiä Jumalan valtakuntaa, sillä sinne aarteensa keränneiden sydämetkin ovat siellä ja se on katoamatonsa ja pysyvää, niinkuin usko ja toivo ja rakkauskin Isän Jumalan Hengen vaikuttamana.- youyoyoo
Mikä luonnonossa ja luomakunnassa todistaa että kristinuskon Jumala loi maailman?
- siinä on jotain
youyoyoo kirjoitti:
Mikä luonnonossa ja luomakunnassa todistaa että kristinuskon Jumala loi maailman?
Se että Raamatussa Jumala on ilmioittanut olevansa ihmisten Jumala, ja että toista Jumalaa ei ole, ja rakkaudesta, jota ei mikään "epäjumala" tunne ihmistä kohtaan, vaan vain tämän luoja rakastaisi omaa luotuaan!
- Raamattu on
Kaikkivaltiaan Jumalan ilmoitus kaikille maailman ihmisille,siellä on myös tuo tieto, jota kaipaat,kirjoitettuna.
Ja useiden nykypappien puheista ja kirjoituksista poiketen, tuo ilmoitus ei muutu miksikään, milloinkaan, vaan pysyy aina samana.
Kannattaa siis lukea asiat sieltä ihan itsekseen ja kysellä asioista suoraan kaikkivaltiaalta. Hän kyllä varmasti vastaa, jos oikealla mielellä kysyt, sillä Hän näkee sydämesi ajatukset, nekin mitä itse et tiedosta.Salata et voi Häneltä mitään.Ihmisten kanssa voit väitellä ja heitellä kompakysymyksiä, mutta et Hänen.
Sillä Herrastamme sanotaan myös näin:
"puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja."(2Samuel. 22:27 ja Ps. 18:26 33/38 käännös)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816