Dinot todistavat vedenpaisumuksen

Adventisteilla on kattava kirjekurssi raamatullisista arkeologisista kaivauksista.
Kannattaa tutustua.

Adventistit ovat kunnostautuneet myös hirmuliskojen suhteen. Kirjatoimen
Dinosaurus-teoksessa on kuvia ja tekstiä lähes kaikesta todistusaineistosta.
Viitteetkin kirjallisuuteen opuksesta löytyy.

Dinosaurukset todistavat vedenpaisumuksen, sillä kallioiden rinteiltä on löydetty kivettyneitä dinojen fossiileita ja kuitenkaan en eivät vuorilla elelleet, vaan pakenivat vettä.

Yhtään ei ole tarvinnut kaivaa syvyyteen - dinot eivät ole eäneet kauan sitten
tai vain kauan sitten, vaan raamatunaikaisen ihmisen aikaan. Babylonian
rauniot on kaivettu paljon syvemmältä. Irakissa.

16

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi tyhmyyden ja typeryyden määrää.

      >>> Dinosaurukset todistavat vedenpaisumuksen, sillä kallioiden rinteiltä on löydetty kivettyneitä dinojen fossiileita ja kuitenkaan en eivät vuorilla elelleet, vaan pakenivat vettä. >>>

      Et ole koskaan kuullut laattatektoniikasta? Esimerkiksi Himalajan rinteet ovat muinaista merenpohjaa.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Laattatektoniikka

      >> Yhtään ei ole tarvinnut kaivaa syvyyteen - dinot eivät ole eäneet kauan sitten
      tai vain kauan sitten, vaan raamatunaikaisen ihmisen aikaan. >>

      Ei ole typeryydellä mitään rajaa, jos joku oikeasti tuohon uskoo.

      http://www.tunturisusi.com/dinosaurukset/

      Siellä oikeaa tietoa.

      • "Esimerkiksi Himalajan rinteet ovat muinaista merenpohjaa"

        Tottahan toki maailman korkeimmatkin huiput ovat muinaista merenpohjaa,
        sillä vedenpaisumuksessa vesi peitti kaiken ;Maan!


      • AnttiVKantola kirjoitti:

        "Esimerkiksi Himalajan rinteet ovat muinaista merenpohjaa"

        Tottahan toki maailman korkeimmatkin huiput ovat muinaista merenpohjaa,
        sillä vedenpaisumuksessa vesi peitti kaiken ;Maan!

        >> Tottahan toki maailman korkeimmatkin huiput ovat muinaista merenpohjaa,
        sillä vedenpaisumuksessa vesi peitti kaiken ;Maan! >>>

        Ethän sinä oikeasti ole noin typerä, ethän?


      • PYH!

        Ei oo noi sun väittees mitään oikeaa tietoo.. sinä vain öriset Jumalan totuutta vastaan...


      • benedi
        bushmanni kirjoitti:

        >> Tottahan toki maailman korkeimmatkin huiput ovat muinaista merenpohjaa,
        sillä vedenpaisumuksessa vesi peitti kaiken ;Maan! >>>

        Ethän sinä oikeasti ole noin typerä, ethän?

        No, Bushmanni..Miten on?

        Elefantti (valtavan kokoinen) ..ja Dino seisoskelevat vierekkäin
        syövät lehtiä aikansa kuluksi korkealta puusta.

        Sitten tuli se sinun asteroidisi,..ja myrkky kaasu pilvi, joka
        sääti itse itsensä niin, että vain Dinot kuolla kupsahtivat
        ja muut hirmuliskot,...mutta elefantit, kun eivät olleet " hirmuisia"
        jäivät kaikki henkiin.

        Heh, hoh..Jos Bushmanni ei ole järjestänyt hauskuutta
        tieteellisyydellään, niin sitten ei kukaan ole hauska.


    • A-realisti

      Ei adventismi hirmuliskojen olemassaoloa kiistä eikä lohikäärmeiden.
      Vedenpaisumuksenkin adventisti uskoo tapahtuneen Raamatun mukaisesti.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9827723

      Jos dinot olisivat olleet joskus miljoonia vuosia sitten, olisi niiden luurangot
      jouduttu kaivamaan syvemmältä kuin Babylonian rauniot! Ja kukas muu kuin
      vedenpaisumus, ajoi liskot kallioille, joilta on kivettyneitä fossiileja niiden
      luurangoista löydetty.

      • >>> Jos dinot olisivat olleet joskus miljoonia vuosia sitten, olisi niiden luurangot
        jouduttu kaivamaan syvemmältä kuin Babylonian rauniot! Ja kukas muu kuin
        vedenpaisumus, ajoi liskot kallioille, joilta on kivettyneitä fossiileja niiden
        luurangoista löydetty. >>>

        Olisitpa ollut koulussa hereillä edes yhden tunnin. Puuh. Mutta paikkasi on adventtikirkko, ehdottomasti.


      • Liiton arkki Goltala
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Jos dinot olisivat olleet joskus miljoonia vuosia sitten, olisi niiden luurangot
        jouduttu kaivamaan syvemmältä kuin Babylonian rauniot! Ja kukas muu kuin
        vedenpaisumus, ajoi liskot kallioille, joilta on kivettyneitä fossiileja niiden
        luurangoista löydetty. >>>

        Olisitpa ollut koulussa hereillä edes yhden tunnin. Puuh. Mutta paikkasi on adventtikirkko, ehdottomasti.

        Parempaa tiedettä ..

        Liiton arkki .. http://fi.wikipedia.org/wiki/Liitonarkku

        Raamatussa liitonarkun asema on merkittävä. Sillä oli keskeinen paikka Salomon temppelissä Jerusalemissa ja se liittyi israelilaisten menestykseen naapurikansoja vastaan.
        Joidenkin arvelujen mukaan liitonarkku olisi nykyään Etiopian Aksumissa, Asiaa ei voida myöskään varmistaa, sillä arkkua vartioi munkki, joka ainoana saa nähdä sen.
        Arkki on ollut joidenkin elokuvien aiheena, joista tunnetuin lienee Steven Spielbergin ohjaama Kadonneen aarteen metsästäjät.

        Liitonarkku ja Golgata .. http://www.fkf.net/RonWyatt/liitonarkki/index.html


    • Noa oli kunnon mies

      Ei vain eläinten keskuudessa ollut taannoin jättiläisiä, vaan myös ihmisten.
      Vedenpaisumus vei ne kaikki ja olosuhteen muutettiin siten, ettei superelämää
      enää tullut. Ihmisen maksimi-ikäkin pudotettiin tuhannesta sataankahteenkymmeneen.

      2. Piet. 2:5

      Eikä hän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan, vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta.

      1. Moos. 6:4

      Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit. [4. Moos. 13:33; Bar. 3:26]

      Hes. 32:27

      Eivät he makaa kaatuneiden sankarien parissa, siellä, missä ovat muinaisajan miehet, nuo, jotka menivät alas tuonelaan täydessä sotisovassa, panivat miekan päänalusekseen ja jäivät lepäämään kilpi luittensa päällä. He levittivät kauhua elävien maassa.

      Vedenpaisumus .. eihän 3 km paksua jääkauttakaan voi tulla ilman vettä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Vedenpaisumus
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi

      Nooan arkki on löydetty!

      http://kotisivu.lumonetti.fi/esa08/vedenpaisumus/nooan-arkki.html

      http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/90904-nooan-arkki-loytyi-”999-prosenttisen-varmaa”

      T ä s s ä 4000 vuotta vanhan Nooan arkin jäännökset ..
      http://kotisivu.lumonetti.fi/esa08/vedenpaisumus/arkkia-katsomassa.html

    • Tornado*

      http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/04/1320099/usan-myrskyissa-jo-220-kuollutta--alabama-julistettaneen-suurtuhoalueeksi

      Vuorokauden sisällä 137 tornadoa ja tällä hetkellä kuolleiden määrä yli 250 .
      Tornado tuhoaa kapealla sektorilla, mutta se on täystuhoa.

      Tiedemiehet
      arvelevat muinaisen maailman hirmuliskoineen, jättiläismetsineen kaikkineen
      tuhoutuneen tsunamien vuoksi. Uskovaiset päättelevät vedenpaisumuksen
      aiheuttaneen täystuhon ja kenties pohjoisen ja erityisesti Skandinavian yllä
      olleen jääkauden. Meillähän on vieläkin muistona 3 km paksun jäävuoren
      sulamisen jäljiltä hiekkaharjuja.

      Tietysti pelkkä koko maanpiirin täyttäneen veden pakkautuminen tuulen vuoksi Skandinavian paikkeille on voinut aiheuttaa Maan kallistumisen 23
      astetta ja hiekkaharjut on helpompikin ajatella ilman paksua jäätä, mutta
      olisiko vesi voinut isoimpia lohkareita siirrellä? Ja kyllähän siitä kylmä kausi
      seuraa, kun vesi peittää ensin maan. Raamatullinen vedenpaisumus
      vaikuttaa realistiselta. bushmannikin pitää totena, että jopa Himalaja on ollut
      veden peitossa, jopa merenpohjaa, joten asiaa itse tiedostamatta hänkin on
      vedenpaisumus-ajatuksen kannattajia.

      Niin tai näin, ainakin jääkauden jälkeen seuraa luonnollisesti melkoinen
      vedenpaisumus. Kun nähkääs 3 km paksut jäätiköt sulavat nopeasti.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Veiksel-jääkausi

      Tuo on pelkkää veikkausta, että paljonko olisi aikaa jääkausista ja oliko kyse
      sittenkää jäästä vaan mikseipä vedestä.

      • >>> Tiedemiehet arvelevat muinaisen maailman hirmuliskoineen, jättiläismetsineen kaikkineen tuhoutuneen tsunamien vuoksi. >>>

        Itse asiassa se oli suurehko meteoriitti ja sen törmäyksen aiheuttama räjähdys, joka aiheutti vaikka mitä tuhoa, maapallon kiertäneestä paineaallosta alkaen, mutta jos sinä et ole ollut koulussa hereillä edes yhtä tuntia, niin minkäs minä sille voin.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Liitukauden_joukkosukupuutto

        http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/dinosaurusten-ajan-paattanyt-massatuho-aiheutui-asteroidin-tormayksest

        http://www.tunturisusi.com/dinosaurukset/joukkotuho.htm

        >> Uskovaiset päättelevät vedenpaisumuksen aiheuttaneen täystuhon ja kenties pohjoisen ja erityisesti Skandinavian yllä olleen jääkauden. >>>

        Väärää päättelyä, joka perustuu mielikuvitukseen, ei todisteisiin ja havaintoihin. Edelleenkään jääkauteen ei tarvita vedenpaisumusta. Olen tämän tällä viikolla sinulle selittänyt jo 5-6 kertaa, mutta kertauksen vuoksi:

        Viimeisimmän jääkauden alkaessa 70 000 vuotta sitten vuoden keskilämpötilat laskivat viisi astetta. Kesät viilenivät ja talvella satanut lumi ei ehtinyt kesälla sulaa pois. Paksuuntuvien lumikerrosten alaosat puristuivat jääksi. Mannerlaattojen liikkeet ja poimuvuoristot vaikuttavat ilmavirtauksiin ja sateisiin. Mannerten sijainti ohjaa merivirtojen kulkua, mikä taas vaikuttaa lämmön jakautumiseen. Hiilidioksidin määrän vaihtelu vaikuttaa ratkaisevasti maapallon lämpöoloihin.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausien_syyt

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi_Suomessa

        >> Niin tai näin, ainakin jääkauden jälkeen seuraa luonnollisesti melkoinen
        vedenpaisumus. Kun nähkääs 3 km paksut jäätiköt sulavat nopeasti. >>

        Niinkö? Mihin hulluuteen tämä perustuu? Siihen meni kylläkin tuhansia vuosia, mutta jos se sinun mielesti on nopeaa, niin olkoon niin.

        > Tuo on pelkkää veikkausta, että paljonko olisi aikaa jääkausista ja oliko kyse sittenkää jäästä vaan mikseipä vedestä. >>>

        Jos sinä kiellät tosiasiat ja niiden havainnot luonnosta, niin voihan kyse olla vaikkapa maahisista, tontuista tai yksisarvisista, jotka mellastivat täällä taikoen asioita jäähän ja taikoen niitä sulaksi.

        Sinun tietämättömyyteen perustuvalle maailmankuvallesi voi mikä tahansa olla mahdollista, jos kiellät tosiasiat, kuten näyt hyvin luontevasti tekevän.

        Voi olla että joulupukki taikoi taikavoimillaan ikitalven pohjolaan ja sitten tulivatkin ne Antin lohikäärmeet, jotka tulisilla taikahönkäyksillä sulattivat jään pois, josta alkoikin vedenpaisumus, josta pelastui vain vanha juoppo Nooa ystävineen.

        >> bushmannikin pitää totena, että jopa Himalaja on ollut
        veden peitossa, jopa merenpohjaa, joten asiaa itse tiedostamatta hänkin on
        vedenpaisumus-ajatuksen kannattajia. >>>

        Hohhoijaa. Mitähän tuohon voisi kommentoida. Jos pääsi on tietämätön, niin sellaisena se pysyy.

        http://www.geo-lehti.fi/tiede/mannerlaattojen-liikkeet-aiheuttavat-maanjaeristykset

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Laattatektoniikka

        Se, että Himalajan rinteet ovat entistä merenpohjaa, ei tarkoita sitä, että siellä olisi koskaan vesi liplatellut.

        http://www.trekkari.fi/Ba_pg14.htm

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenotsooinen_maailmankausi

        http://www.nature.nps.gov/geology/usgsnps/pltec/scplseqai.html

        http://www.nature.nps.gov/geology/usgsnps/gtime/gtime1.html

        Mutta minua ei haittaa yhtään se, että adventtikirkon jäsenet puhuvat idioottimaisuuksia ja tiedetyn tiedon vastaisia asioita. Se on hyvää mainosta sille puljulle ja sitä kautta se saa sellaisia jäseniä, jotka se totisesti ansaitsee.


    • >>>Mutta minua ei haittaa yhtään se, että adventtikirkon jäsenet puhuvat idioottimaisuuksia ja tiedetyn tiedon vastaisia asioita. Se on hyvää mainosta sille puljulle ja sitä kautta se saa sellaisia jäseniä, jotka se totisesti ansaitsee. >>>

      Noin veli B. kirjoitti äskettäin. Ja monta kertaa tätä ennenkin.

      Joku voisi sanoa, että asia ei entisenä adventistina minulle mitenkään kuulu, mutta toisaalta, kun ne vuodet, joita on tapana kutsua "elämän parhaiksi vuosiksi", tuhlasin a-kirkossa, ilman että olisin saanut niistä vuosista mitään takautuvaa korvausta tai edes anteeksipyyntöä siitä, että minua pidettiin pimennossa kertomalla tarinoita, joista niiden kertojat kyllä tiesivät, etteivät ne olleet tosiasioiden mukaisia,

      katson oikeudekseni silloin tällöin kommentoida tuon lahkon/kirkon asioita.

      Tällä erää veikkailen mielessäni, saako a-kirkko noita "ansaitsemiaan" jäseniä liikaa, liian vähän vaiko juuri ihan sopivan määrän.

      Toinen pohdintani aihe on se, käykö ajan mittaan niin, että mitä enemmän vuosia kuluu, niiden "sopivien" käännynnäisten pitää olla aina vain oppimattomampia, tyhmempiä ja jääräpäisempiä.

      Josta taas seuraa kysymys: onko sillä mitään rajaa, kuinka alas joku lahko/kirkkokunta voi älyllisesti vajota?

      Toki niiden joukossa, jotka uskonnollisesta bisneksestä kuorivat kerman, täytyy olla ihan normaaliälyisiä, jopa tavallista älykkäämpiäkin henkilöitä, mutta havaintojeni mukaan johtoportaassa vallitsee laki, kutsutaan sitä sitten vaikka Tuomaan laiksi:
      Mitä älykkäämpi amerikkalaisperäisen uskonnollisen yrityksen johtaja on, sitä enemmän hänessä on psykopaattisia piirteitä.

    • "Esimerkiksi Himalajan rinteet ovat muinaista merenpohjaa"

      Korkealle bushmanni kurkottaa, kun toteaa Mount Everestin
      olleen joskus merenpohjaa. Mutta katajaan kapsahtaa, kun
      ei tunnusta vedenpaisumusta.

      Jos napajäätiköt olisivat miljardeja vuosia sitten muodostuneet,
      olisivat ne jo sulaneet, sillä siita asti kun mitattu on, ne ovat
      olleet sulamaan päin. Lienee niin että napojen tuntumassa
      santoi lunta, kun muualla satoi vettä ja tuli vedenpaisumus.
      Lumihan tiivistyy jääksi, kuten bushmannikin toteaa.

      Nelisen tuhatta vuotta ovat napajäätiköt pikku hiljaa sulaneet.

      • alifariseus

        Ehkä olet kirjoittanut tekstisi huumorimielessä, mutta Himalaja ja Mount Everest syntyivät kun Intian laatta törmäsi Aasian laattaan, eli ei meri ole ollut koskaan noin korkealla vaan se maa joka tömäyksessä miljoonien vuosien kuluessa työntyi ylös, oli alunperin alhaalla,osin merenpohjaa .

        Tektonisia voimia, vaikka melko pienessä mittakaavssa, saimme juuri todistaa Japanin maanjäristyksen yhteydessä.Japani on syntynyt laattojen tärmäyksestä eli se maa-alue jota nyt kutsutaan Japaniksi nousi merestä laattojen törmätessä .Siksi siellä järisee päivittäin, Japani on liitoskohdalla, törmäyksen "lapsi", kuten Mount Everest.


    • Iloinen nauraja

      Adventistien kirjekurssi raamatullisesta arkeologiasta on varmaan parhaita huumoripaketteja mitä maa päällään kantaa. Heh heh hee!

      T: Iloinen nauraja

    • KOLME TODISTAJAA: KRISTITYT, ISRAEL, ARKEOLOGIA

      " Tämä kaikki oli jo niin radikaalia, ettei kristityille ollut enää tilaa juutalaisuuden sisällä. Mutta ei myöskään juutalaisten perinteisillä traditioilla kuten sapatilla, ympärileikkauksella eikä ruokasäännöillä ollut tilaa eikä olemassa olon tarkoitusta uuden liiton seurakunnassa. "
      http://www.kristinusko-raamattu.argumentti.fi/

      Linkki on asiapitoinen ja sangen hyödyllinen. En tarkoita sitä ,että yhtyisin kaikkeen siinä. Totean, koskapa linkistä löytyy linkki eritoten adventismin arvosteluun, että adventistit eivät
      perusta ruokasäädöksiä tai sapattia sinänsä juutalaisuuteen. Ruokasäädökset eivät ole ehdottomuus vaan pikemminkin suositus. Ennemminkin jo Eedenin aikaan adventistit esim. kasvisruuan suosittelemisen perustavat.
      Ja tuo että jokin Raamattuun tai kristinuskoon tullut asia on lähtöisin pakanuudesta, ei se asiaa vastaan todista. Toteaahan Raamattu itsekin vaikkapa ympärileikkauksesta ja sanonnasta "veriylkä", että ne olivat jo ennen kuin Jumala sen juutalaisille sääsi.

      2.Ms.4:24
      Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yöpynyt, ja aikoi surmata hänet.
      25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni."
      26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta.

      Bushmanni taisi naurut raamatulliselle arkeologialle juontaa juuri tuolta, alussa esittämältäni aloitussivulta: Teologia, historiallinen raamatuntutkimus ja Palestiinan arkeologia
      Raamatun eksegeettisen ja arkeologisen tutkimuksen tuloksia
      http://www.kristinusko-raamattu.argumentti.fi/

      Outoa että kaikkeen muuhun arkeologiaan pitää suhtautua kunnioittavasti kuin jumaliin, mutta raamattuun liittyvää arkeologiaa arvostellaan.
      VAIKKA yllä mainitsemani linkki on vannoutuneen ateistin käsialaa, on se mainio perusta tosi teologiseen pohdintaan. Usko lähtee tietysti alkuun siitä, että Jumala on, eikä lukkiudu sellaiseen päähänpinttymään, että Jumalaa ei voisi olla.

      Linkin kautta eniten luettu linkki onkin juuri tuo, missä koetetaan todistella, että älykästä maailmankaikkeuden syntymistä voi olla ilman isääkin eli Jumalaa:

      http://www.argumentti.fi/luonnonvalinta_sattuma_evoluutio/suunnittelu_evoluutio_luonnonvalinta.php?id=80

      Olenkohan minäkin tullut suunnitelluksi ja syntyneeksi ilman Suunnittelijaa?
      Onko Äly minut tehnyt ja sitä Älyä ei saa sanoa Herra Jumalaksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      67
      2395
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1779
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1614
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1565
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe