Nürnbergin sotaoikeuskäyntiä pidettiin 1945-46 ja siellä iso joukko saksalaisupseereita ja -johtajia sai hirttotuomion, ja loput pitkiä vankeuksia jopa elinkautisia.
Valtakunnanmarsalkka, lentovoimien ylikomentaja Hermann Göring onnistui välttämään hirttämisen nielaistuaan kaksi tuntia ennen teloitusta syanidikapselin ja lähti siis oman käden kautta -loistavaa mieliin jäävyydeltään.
Sen sijaan mm. Ribbentrop, Kaltenbrunner, Keitel, Jodl, Streicher, Frank ja Frick joutuivat kaulakiikkuun. Kun vielä pyöveli oli tahallisen tumpelo Joh C Woods, niin tuskallinen hirttokuolema oli edessä. Köysi oli vain 1,5 m pitkä joten niskan ydinjatkos ei katkennut kuin ainoastaan Seyss-Inquartilta ja hän kuoli heti. Muut kuristuivat tuskallisesti tukehtumalla hengiltä, pisimmillään marsalkka Wilhelm Keitel virui 24 minuttia hirressä koristen. Julius Streicher piti kuristaa hengiltä, sen teki pyöveli Woods. Sekä Keitel, Jodl että Frick iskivät kasvonsa myös pahasti pudotesaan lattialuukun läpi, koska jenkkipyöveli ei laittanut brittityylisesti kaksiosaista leveämpää luukkua. Siksi ruumiskuvissa Keitelin ja Frickin ruumiin kasvot ovat veriset ja ilme tuskaisen irvistävä.
Liekköhän nämä teloitettujen haamut yhä oikeustalolla tai vankilarakennuksessa? Kuolemahan on ollut tuskallinen, heitä ei siunattu kirkkomaahan vaan heidän ruumiit poltettiin keskitysleirin uunissa Dachaussa ja tuhka siroteltiin jokeen, pois lukien Auscwitzin johtaja Rudolf Höss joka poltetttiin hirton jälkeen Auscwitzin polttouunissa, tuhka ripoteltiin Puolan jokeen. Luulisi että siunaamattomuus ja tuskainen kuolema saisi hengen jäämään rajatilaan kummittelemaan ja näyttäytymään eläville.
Kummitteleeko Nürnbergin oikeustalolla?
3
130
Vastaukset
- Fat moses
Mene ja tiedä. Ehkä tässä on syy miksi George W. Bushia, Donald Rumsfeldiä ja Augusto Pinochetia ei ole kansainvälisessä oikeudessa näkynyt.
YK:ssa tämä porukka on kyllä pyörinyt, joten Dag Hammarskjöld ja Olof Palme eivät ilmeisesti kummittele. - Marssia kuuntelet
Nulju kyselee hirtetyistä hyi vittu sentään.Kummitteleeko ihmiset,sitä ei tiedä kukaan eikä kukaan myöskään ole tullut sitä todistettavasti kuolemansa jälkeen kertomaan.
Liirum laarum näin olen nyt siunannut Nürnbergin oikeistalon pahat henget pois, näin etänä ja InterWebin välityksellä.
Samassa kappaleessa kirkkomaa, siunaamattomuus, rajatila ja kummittelu, no kai nykykirkko sitten ottaa huomioon kaikki mahdollisuudet, vielä kun ottaisivat senkin mahdollisuuden, että Jumala on taruolento niin sittehän siitä riemu repeäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959