Pääjohdon arkistosta

Spectrumin blogista osui silmiini a-kirkon pääjohdon arkiston nettiosoite:

http://www.adventistarchives.org/DocArchives.asp

Siellä on aivan käsittämättömän paljon asiakirjoja. Valitettavasti vain englanninkielisiä.
Olisi vallan upeaa, jos sinne olisi skannattu kaikki Siionin Ystävän, Valon Viestin, Adventtiairuen ja Nykyajan numerot sivu sivulta.

Olisi niin paljon helpompaa todistaa teillekin, te paatuneet joukossamme, mitä a-kirkko milloinkin on opettanut "nykyisenä totuutena".

Löytyi mm. ilmeisesti kaikki a-kirkon englanninkielisen nuorisolehden (The Youth's Instructor) skannatut numerot.

Niistä kielitaitoiset voivat tarkistaa, mitä adventtinuorisolle milloinkin on totuutena syötetty. Toki iso osa lukijoista asui U.S.A.:ssa, mutta ymmärrettiin englantia silti monessa muussakin maassa kuin jenkeissä.

Ja käsittääkseni Nuori Usko -nimiseen a-kirkon julkaisuun silloin tällöin käännettiin juttuja mainitsemastani lehdestä.

1960-luvulla lehden kansikuvaksi tuli usein - imartelevaa meille suomalaisille - adventistivalokuvaaja Teuvo Kanervan ottama kuva,

esimerkkinä vuoden 1965 ensimmäinen numero. Valitettavasti juuri tuon numeron skannaus on monen sivun kohdalla (etenkin lehden alkupuolella) mennyt sikäli pieleen, että joko sivun oikeasta tai vasemmasta reunasta on tekstiä leikkautunut pois. Muita numeroita en ole tähän hätään ehtinyt vilkaista.

15

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fniss!

      Mitä nyt sitten niinkuin halusit sanoa?

      Olet siis vilkaissut jonkun vanhan lehden yhtä numeroa, jota et pystynyt kunnolla lukemaan. Entä sitten?

      • >>>Mitä nyt sitten niinkuin halusit sanoa? >>>

        Sitä, että on olemassa kymmenys- ym varoilla a-kirkon ylläpitämä arkisto, josta jokainen, jolla on tietokone ja nettiyhteys käytössään, pystyy tarkistamaan suuren joukon niitä väitteitä, joita mm. minä ja Bushmanni olemme esittäneet.

        Se ongelmahan tässä on ollut, että keskustelijoiden joukossa on usea nimimerkki, joka väittää valheeksi niitä esittämiämme tietoja, jotka löytyvät a-kirkon virallisesta arkistosta, jos väitteemme eivät satu näitä uppiniskaisia miellyttämään.

        >>>Olet siis vilkaissut jonkun vanhan lehden yhtä numeroa, jota et pystynyt kunnolla lukemaan. Entä sitten? >>>

        Ei The Youth's Instructor ole ollut mikä tahansa lehti, vaan a-kirkon virallinen nuorisolehti, jota aikoinaan lukivat "lähes kaikki" kaikki kynnelle kykenevät adventistit, hätätilassa vaikka sanakirja toisessa kädessään. Jos nimittäin sattuivat lehden käsiinsä saamaan. Ei sitä Suomessakaan ihan jokaiseen adventistiperheeseen tilattu.

        Yhtä lehteä enempää en myöhäisen vuorokaudenajan takia ehtinyt vilkaisemaan, mutta useimmat sivut olivat ihan lukukelpoisia.

        Mutta se, että kyseinen lehti on vuonna 2011 selattavissa, se on mielestäni edelleen uutisoinnin arvoinen tieto.

        Siitä skannausvirheestä huomautin sen takia, että jos joku toinenkin sattuisi selaamaan tuota lehteä, eikä saisi näkyviin jonkin sivun rivien loppuja tai alkuja, vika ei ole hänen tietokoneessaan tai sen käyttötaidossa.

        Se, että valitsin juuri vuoden 1965 ensimmäisen numeron ladattavaksi, johtui siitä, että muistini mukaan noihin aikoihin lehden kansikuvana olisi saattanut olla Teuvo Kanervan ottama kuva. Ja kas kummaa, niin tosiaan olikin.

    • yx halveksittu

      Outoa on tuo kaunasi adventisteja ja adventtikirkkoa kohtaan!

      Mikä sinusta tekee siitä noin henkilökohtaista, että pitää halveksia ja etsiä vaikka mitä todisteita muka "väärästä opista"ja arvostella väärin perustein toisten ihmisten uskoa?

      Mitä hyödyt moisesta lähimäistesi halventamisesta?

      Tuollainen kaunaisuus on SAIRASTA!

      • Eikös se ole?

        Sairastahan tuo kaunaisuus on, mutta minkäs sille voi kun on kaunaisuutta sisällä niin paljon että meinaa haljeta niin sitä, pitää purkaa joihinkin, ja kas Tuomaskuoma huomasi että adventistiinhan sitä lokaa sopii heittää, sinnehän ne toisetkin uskonsa kadottaneet ovat roskansa heittäneet.

      • >>>>Outoa on tuo kaunasi adventisteja ja adventtikirkkoa kohtaan! >>>>

        Mikä siinä niin outoa on? Ihan luonnollista, jos vain tietäisit taustat. Tätä kirjoittaessani oletan, että kysyjä on adventisti.

        >>>Mikä sinusta tekee siitä noin henkilökohtaista, että pitää halveksia ja etsiä vaikka mitä todisteita muka "väärästä opista"ja arvostella väärin perustein toisten ihmisten uskoa?>>>>

        Kuinka se voisi olla olematta henkilökohtaista, kun ottaa huomioon sen, minkä esimerkin adventistisukulaiset ovat antaneet, sekä ollessani adventisti että a-kirkosta lähtöni jälkeen?

        Eivät he antaneet minun unohtaa adventismia, eivät vaikka sitä puolisoni kanssa ehdotin.
        Tulijärveä ja pedon merkkiä oltiin tarjoamassa jo ennen kuin vierailulle tullessani ehdin kunnolla asettua taloksi.

        Niiden sukulaisten käytöksestä, jotka eivät olleet adventisteja, minulla ei ole moitteen sanaa kerrottavana.

        >>>Mitä hyödyt moisesta lähimäistesi halventamisesta?>>>

        Itsehän he ovat itsensä ja kirkkonsa halventaneet. Tosin tiettävästi kukaan heistä ei kirjoita näille palstoille.

        Jos kysyjä omasta puolestaan haluaa halventaa itsensä, miksi kukaan muu ei saisi auttaa häntä tuossa halventamisessa?

        Jos adventistiomaiseni ovat käyttäytyneet halveksittavaksi ja ovat pitänet sitä uskonsa olennaisena osana ja edelleenkin jopa ylpeilevät sillä, minäkö en saisi kertoa maailmalle, mistä nuo omaiseni ovat ylpeitä?

        >>>Tuollainen kaunaisuus on SAIRASTA! >>>

        Riippuu siitä, miten sairaus määritellään. Minä kyllä käyttäisin sanaa "vieroitusoireet", sikäli kuin a-kirkon vaikutuspiirissä vuosikymmeniä aktiivisesti ollut voi lakata adventismia ja sen piirissä kokemiaan - monesti värikkäitäkin - vaiheita ajattelemasta.

        Minä seuraan adventismia aktiivisemmin kuin monet teistä.
        Minä tiedän suomalaisesta adventismista, etenkin viime vuosisadan adventismista, enemmän kuin useimmat teistä.

        Ja jos minun vallassani olisi, soisin että opillisesti adventismi pääsisi takaisin edes sille tasolle, jolla se oli ennen R.Piersonin tuloa pääjohdon puheenjohtajaksi.

        Kaikki lukemani tiedot viime viikkojen ja kuukausien tapahtumista U.S.A.:ssa viittaavat siihen, että uusi pääjohtajanne Ted Wilson pyrkii siihen, että adventismi ainakin USA:ssa (ja muun maailman seuratessa tietyllä viiveellä perässä), palaisi siihen tietämättömyyden tilaan, joka kirkkonne piirissä vallitsi 1940-luvulla.

      • porskuttajalle.
        Tuomas-kuoma kirjoitti:

        >>>>Outoa on tuo kaunasi adventisteja ja adventtikirkkoa kohtaan! >>>>

        Mistähän saataisiin tänne ammattipsykoloogeja hoitamaan tunnevammaisuutta.

        Isäukko, vapaa-ajattelija, jos elisi vielä, olisi aikapoika hoitamaan sinua.

        Pääsisit irti kaikesta, eikä tarviisi kirjoitella.

        Meinaan tuo kertoo ihmisen sisäisistä ongelmista, joka vaatisi ammatti-ihmistä matkaan.

    • Tuohan on ihan arvokas linkki ja siellä tosiaan on materiaalia pilvin pimein.

      Eikö ole ihan mahdollista, että veli Tuomas ihan hyvää hyvyyttään laittoi sen tänne. Sanotaanhan täällä päivittäin adventistien opettavan sitä sun tätä - nyt, ainakin kielitaitoiset - voivat ihan itse katsoa aika laajasta tietokannasta, miten asia on.

      Nauttikaahan kesästä, kun tietokoneiltanne pääsette!

      Kai

    • Mielestäni Kai_A olisi ollut paljon parempi pääjohdon puheenjohtaja kuin Ted Wilson.

      Mutta käsitykseni mukaan suomalaista ei koskaan valita pääjohdon puheenjohtajaksi, eikä valittu Kain isääkään, Arvo Arasolaa, joka tietääkseni ei ollut mainittuun virkaan pyrkimässäkään.

      Mutta suomalaista adventistia ei tuohon virkaan koskaan valita, ei vaikka hän herättäisi kuolleita ja tekisi muita suuria ihmeitä.

      Virkaan valituksi tuleminen vaatii...
      '
      No, sen, mitä se vaatii, sen Kai pystyisi kertomaan, mutta ei taida viitsiä?
      Ja jos ei viitsi, ymmärrän hänen ratkaisunsa tässä asiassa.

    • tiedon miekka

      Suuri määrä asioita adventismissa ja sen johdossa on parempi piilottaa mustaan jätesäkkiin visusti. Monet asiat eivät kestä päivänvaloa.
      Kätkemis- ja salaamisopin saa jokainen adventistikirjanoppinut kolutuksensa yhteydessä, joko Newbold Gollegessa (Iso-Brit.) tai Anrdrews yliopistossa (USA).
      Olisishan se epämieluisaa, jos he itse paljastaisivat itsensä.

      Adventismi on täysin rinnastettavissa vapaamuurareiden toimintaan.
      Adventismin toimintamalli on otettu juuri vapaamuurareilta.

    • >>>>Adventismi on täysin rinnastettavissa vapaamuurareiden toimintaan.
      Adventismin toimintamalli on otettu juuri vapaamuurareilta.>>>>

      En kylläkään tunne mitenkään hyvin vapaamuurariliikettä, mutta onko kirjoittajalla esittää mitää tukea väitteilleen?

      Siinä kirjoittaja toki on oikeassa, että epämieluisten asioiden salaaminen kuuluu myös adventtikirkon kulttuuriin, mutta harvapa kirkkokunta haluaa päästää julkisuuteen skandaalejaan.

      Siitä sitä ei voi moittia. Mutta kylläkin siitä, että se rinnastaa itsensä "nykyiseen totuuteen".

      En pidä totuudellisena menettelynä sitä, että jokin kirkko näyttää kiiltokuvajulkisivunsa mutta pyrkii salaamaan, mitä sen julkisivun takana on.

      • Entinen adventisti 4

        "Isoäitini" - Kirjassa ( Kirjatoimi ), kerrotaan Ellenin laivamatkasta australiaan. Laivalla hän oli telepaattisesssa yhteydessä australian pää -vapaamuurariloosiin. Kun Ellen sitten myöhemmin tapasi tämän loosijohtajan, teki hän kädellään spirirtistisiä liikkeitä tietämättään , liikkeitä jotka vain loosion korkein johto tunsi. Näin Ellen sai houkuteltua tämän Australian bisnesmaailmaa tuntevan miehen riveihinsä. Hänestä tulikin "suggestfull" johtaja ja sai bisnekset-maakaupat ym junailtua eteenpäin a kirkon hyväksi.

        Ei sovi unohtaa Willian Milleriäkään, joka oli myös vapaamuurari.

        Adv kirkko on suomessa muodostunut lähinnä egv n kirjojen ympärille, kun häntä on profeettana markkinoitu ja tietämätöntä kansaa höynäytetty.

        Kirjojen myynti on verrattavissa verkostomarkkinointiin: os sinulle , osa a kirkolle suomessa aosa usaan...

      • totuus on toinen
        Entinen adventisti 4 kirjoitti:

        Oletpa lähtenyt valheiden levittäjäksi!

        Noilla jutuillasi ei ole mitään todellisuusperää, vaan ovat täyttä puppua.
        Miten kehtaatkin levitellä valheita ihmisistä?

      • missä kirkossa

        menetellään toisin? Kyllä ne kirkon hyvätpuolet tuodaan esiin ja huonot joutuu itse kaivamaan.

        ##En pidä totuudellisena menettelynä sitä, että jokin kirkko näyttää kiiltokuvajulkisivunsa mutta pyrkii salaamaan, mitä sen julkisivun takana on.##

      • entinen adventisti 4
        totuus on toinen kirjoitti:

        Oletpa lähtenyt valheiden levittäjäksi!

        Noilla jutuillasi ei ole mitään todellisuusperää, vaan ovat täyttä puppua.
        Miten kehtaatkin levitellä valheita ihmisistä?

        Voi itse lukea väitteeni kirjatoimen kustantamasta kirjasta "Isoäitini"

        T: Entienn Adventisti

      • "haisevia pesiä"!
        missä kirkossa kirjoitti:

        menetellään toisin? Kyllä ne kirkon hyvätpuolet tuodaan esiin ja huonot joutuu itse kaivamaan.

        ##En pidä totuudellisena menettelynä sitä, että jokin kirkko näyttää kiiltokuvajulkisivunsa mutta pyrkii salaamaan, mitä sen julkisivun takana on.##

        Niin adventtikirkko kuin useimmat muutkin Amerikkalaiset lahkot ovat niitä päältä valkeiksi kalkittuja, ja sisältä mädäksi lahonneita hautoja, jotka "haisevat mädältä". Puhutaan kauniita sanoja, eli valehdellaan itselle ja petetään kuulijat kauniilta kuulostavilla sanoilla! Tallaiset uskonnolliset järjestelmät tulisi ehdottomasti lopettaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2208
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1704
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1509
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1504
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1484
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      93
      1043
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      979
    Aihe