Uskonnot kriminalisoitava

Mirka ...

Humalainen rovasti taltutettiin etälamauttimella

Tunnettu pappismies sai tuomion rattijuopumuksesta ja haitanteosta poliisille, kertoo Kaleva-lehti.
Pohjoispohjanmaalainen rovasti oli ajanut humalassa kinokseen, ja paikalle saapunut taksikuski oli soittanut poliisit paikalle.
Humalainen kuljettaja harasi vastaan eikä suostunut poliisiautoon. Hänet piti laittaa rautoihin, ja lopulta poliisi käytti mieheen etälamautinta, Kaleva kertoo.
Autossa mies sylki penkille ja poliisin päälle. Hän vastusteli myös verikokeisiin menemistä, ja lopulta kolme poliisia piteli rovastia, jotta koe saatiin otettua.
Kalevalle mies kiistää rattijuopumuksen, ja sanoo naukkailleensa lämpimikseen odotellessaan apua.
Mies on jäänyt eläkkeelle rovastin tehtävästä vuonna 2006 ja on edelleen kirkkovaltuuston jäsen. Hän on toiminut myös kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana. Hän erosi kunnanvaltuustosta kaksi viikkoa sitten.
Mies sai maksettavakseen 75 päiväsakkoa, joista kertyi 2100 euroa. Lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061613903054_uu.shtml

7

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • al.simpson

      Mä tunnen yhen saatanan ruman mirkan.. ja se on paskanpuhuja... olisitpa se.. niin saisin kirota sut kunnolla, horo.

      • al.simpson,
        Oletko uskovainen , kristitty kenties ..? Tuli mieleen tuosta tekstistäsi...


    • Ei uskontoja tule kriminalisoida, mutta uskontojen suosiminen tulee lopettaa sivistysvaltion mallin mukaisesti.

    • Mirka ...

      Kirkko auttoi natsirikollisia pakenemaan euroopasta toisen maailmansodan jälkeen. TÖRKEETÄ

      Kannatan kirkon lakkauttamista.

    • (=)/&)%(&#%¤

      Miksi kirkko suojeli natsirikollisia?

    • rosa-m

      Jahas, eihän tämä juttu liittynyt mitenkään uskontoihin saatika niiden kriminalisointiin! Pöh... Jaa että siksi, koska joku randomi rovasti oli kännissä ja örvelsi kuten varmaan puolet suomalaisista tekee juhannuksen aikaan, kannatat uskontojen kriminalisointia? Plääh. Logiikan riemuvoitto :)

      Eiköhän ateistit, agnostikot ja uskovaiset kuitenkin yhtälailla juo, eikös juu? Vai teitkö tuomion vain yhden uskovaisen surkean teon vuoksi? Tuskinpa sentään. Sanoisin, että aika turha aloitus taas.

    • Mirka ...

      Paska puhetta, jumala usko ei pelasta ketään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe