Ylimääräinen perheessä

Vaimosi tekee nyt karhunpalveluksen (tai on jo tehnyt) pojalleen., eli tälle 8-vuotiaalle. Toisaalta, hän varmaan on vuosien aikana yrittänyt jotenkin "hyviä" lasta, koska tällä on isä mikä on (ilmeisesti ei pahemmin pojasta välitä?). Senkin kyllä ymmärtää, tapa vain on hallaa tekevä.

Onko Teillä tilaisuutta puhua tästä asiasta kahdestaan?
Aikuiset kuitenkin päättävät asiat, ei lapset. Lasten mielipiteitä pitää kuunnella, mutta eivät he päätä esim. siitä, kuka missäkin istuu autossa. Tutulta tuntuu. Aikanaan mieheni teki selväksi pojalleen, että lapset istuvat takapenkillä silloin, kun koko porukka liikenteessä. Eikä siitä keskusteltu kuin kerran.

Juttelisin vaimosi kanssa siitä, että jos hän ei saa poikaansa ruotuun ja esim. vaikka tuollainen autossa istumisasia mitenkäänkään poikaa askarruttaa, niin Sinä puhut pojan kanssa. Teette pelisäännöt miten ollaan. Ja niitä noudatetaan.
Sanot pojalle näitä asioita ihan asiallisesti, että Sinä kuljet heidän kanssaan, koska te olette perhe. Sanoisin pojalle myös, että on jotain sellaisia pieniä lasten asioita, mistä lapsikin voi päättää ja joissa voidaan tehdä hänen mielensä mukaan, mutta sitten on sellaisia asioita, joista aina päättää aikuiset.

Ja asia on näin. Jos vaimosi ei tätä ymmärrä, niin h...tti on irti, kun Teidän yhteinen lapsi syntyy. Koska uudessa perheenjäsenessä on puolet Sinua, niin poikahan näkee hänessäkin kilpailijan (olet nyt katsos, vienyt häneltä sen ainoankin luotettavan aikuisen...tämä lapsen taholta ymmärrettävä ajatusmalli). Ihan vain tämän tulokkaankin turvallisuuden vuoksi asia pitää saada pian järjestykseen. Jos äiti ei kanssasi keskustele, käske ja luetuta hänellä tämä kirjoitus.
Tiedän, mistä puhun, meillä vain osat ovat aikanaan olleet toisinpäin, eli miehen lapset yrittivät sillä linjalla.

Ja nimenomaan tämä ongelma lienee suurin nyt siellä äidin suunnassa, kun hän ei raaski vastuullisena aikuisena ottaa ohjia käsiin ja tehdä ensin itselleen pelisäännöt selväksi ja sitten pojalleen. Kun hoksaisi nyt asian ytimen, niin Teillä kaikilla olisi jatkossa selkeämpää ja mukavampaa siinä uusperheessä.

Onnea matkaan!

t. Äiti-olento

Te olette edenneet suhteessanne tosi nopesti ja ehkä poika vasta nyt todella tajuaa että sinä olet tullut perheeseen pysyvästi. Ensin oli vieraskoreutta ja käytös sen mukaista. Nyt kun todellisuus on iskenyt vastaan niin vieraskoreus karissut ja poika testaa sinua. Pojan käytöksesta pitää keskustella vaimosi kanssa ja yhdessä teidän on laadittava pelisäännöt joilla mennään. Lasta kuunnellaan ja annetaan hänelle päätösvaltaa hänen ikäänsä sopivissa asioissa mutta aikuiset ovat ne jotka perheen säännöt sanoo.

Oletko viettänyt aikaa kahdestaan pojan kanssa? Ehkä hän jostain syystä kokee että pienempi veli on sinulle tärkeämpi ja siitäkin syystä kapinoi sinua vastaan. Voisitte keksiä yhdessä jonkun, vain teidän kahden välisen jutun ja yrittää löytää sitä kautta yhteistä säveltä. Äidin on myös muistettava antaa aikaa tälle esikoiselle ettei hän kokisi että äiti on kokonaan hylännyt hänet sinun ja tulevan vauvan takia. Poika on vielä pieni, 8 vuotias ja hän kaipaa todella paljon aikuisen läsnäoloa ja huomiota.

Hyvä votjakki! Uusperheen isälle: keskustelun paikka äidin kanssa, mitä kumpikin haluaa perheellenne tulevaisuudessa ja mitä tarvitaan että siihen päästään. Kummankin pitää olla samaa mieltä ja käyttää samoja metodeja. Siitä se lähtee. Ei ole häpeä hakea ulkopuolistakin apua, perhe on vakava sitoumus.

Aidin pitää päästä työstämään syyllisyyden tunteitaan jonnekin, muuten voi olla vaarana että se syö kivijalan perheenne alta.

No huh. Tuskin olet tuon naisen viimeinen mies. Nainen tekee lasta jo kolmannelle miehelle = sinulle. Eikö arvelluta yhtään ? Taitaa olla niin, että aina kun tulee suhde, niin tulee lapsikin. Sitten ukko vaihtuu.

Älä sentään lasta syyttele, aikuinen mies!
Totta kai pojasta on kurjaa, kun sinä olet tunkenut heidän elämäänsä, ja asenteesi ei takuulla tee sitä hänelle helpommaksi.
Ryhdistäydy ja ota vastuu aikaansaannoksestasi, eli pian syntyvästä lapsestasi. Muutenhan koko poppoo on pian meidän veronmaksajien niskoilla.
Voin luvata, että pahempaa on edessä, kunhan pojat tuosta kasvavat. Elämä on.

Sinulle yxmutsi ! Tunnut olevan erittäin viisas,jospa edes ymmärtäisit lukeemaasi tekstiä ennenkuin kirjoitat yhtään mitään.Eli koita tajuta, en ole syyttänyt ketään vaan pyytänyt neuvoja sekä kokemuksia!! Sinun neuvosi jätän omaan arvoonsa !!

Uusio isä, sinun todellakin kannattaisi keksiä sinulle ja pojalle jokin yhteinen harrastus..! anna pojan päättää itse mitä haluaisi tehdä ja sinä osallistuisit siihen.. ei niin että sinä päätät ja pojan olisi pakko tehdä niinkuin sinä haluat.. että tyyliin ota tai jätä.. en nyt meinaa että niin teetkään.. mutta vain teille kahdelle omaa tekemistä..

ja pojan pitää hieman saada päättää joitain asioita, mutta ei liiaksi päästä pätemään.. mutta pieniä juttuja, esim minkä värisiä kukkia ostetaan äidille (kun äiti ilmeisesti on hirveän tärkeä).. on varmaan ihanaa kun saisi hieman vaikutusvaltaa äitiä koskeviin asioihin =) kukat nyt oli ensimmäinen mieleen tuleva esimerkki.. mutta jos poika huomaa että tekee äidin todella iloiseksi yhdessä sinun kanssasi, viemällä vaikka sitten niitä yhdessä ostettuja kukkia, niin ehkä sä et olekaan niin "paha" tyyppi..

pienillä asioilla pääsee pikkuhiljaa yhteiselle tielle, vastoinkäymisiä tulee aina, on sitten toisen tai oma lapsi.. ja minun mielestä huutaminen ei ole vastaus mihinkään (enkä vieläkään väitä että olisit niin tehnyt), vaan rauhallinen ja määrätietoinen asenne on hyvä.. lapsihan testaa ja testaa ja testaa sinua ja kun saa hermostumaan ni lapsi on voittanut ja tekee sitä aina.. muttakun itse pysyy rauhallisena ja ei alistu sinne lapsen tasolle niin pärjäätte pitkälle..!!

pieniä rangaistuksia voi antaa tottelemattomuudesta, yksi päivä kotiarestia, ei karkkia, ei pelaamista yhtenä päivänä ym ym.. ne on jo ihan maailmanloppuja 8 vanhalle.. sitten lapsi alkaa huomaamaan että olet tosissasi vaikka sanot ihan normaalisti että kahdeksalta kotiin, vie roskat, teet ensin läksyt, ym ym..

anteeksi hieman epäselvä kirjoitus mutta ehkä siitä jotain käsittää..

onnea jatkoon..

Lapsi on mustasukkainen, niin yksinkertainen asia lienee.
Oman miheni nuorempi lapsi heittäytyi tosi mustikseksi kun huomasi että iskä on rakastunut ja suhteessa tosissaan. Vaatimuksia tuli vaikka mitä, minun olisi pitänyt nukkua sohvalla että hän saisi nukkua isän vieressä, en olisi saanut kävellä miehen vieressä jne.
Minä annoin lapselle aikaa ja tilaa ja isä taas teki selväksi ettei lapsen asemaa kukaan vie, mutta samalla lapselle tehtiin selväksi etten ole lähdössä mihinkään. Aika helpotti tilannetta, mutta HUOM! lapsi ei saa määrätä asioista vaan kyllä aikuiset päättää.
Ikävä kyllä me naiset usein syyllistymme lapsen lellimiseen eron jälkeen, tiedän, koska itsekin siihe sorrui. Onneksi mieheni heräsi minut tajuamaan mitä teen.
Tsemppiä sulle, puhu asiasta naisystävällisesti nätisti

Se voisi olla parempi istua siellä auton takapenkillä ihan suosiolla ja pysytellä minun ja äiskän seurasta kun kuljemme tai alkaa lätty lätisemään äijä!

Tuttua juttua myös minun elämässä lapsemme ovat nyt yli 40v jos et nyt saa vaimoasi ymmärtämään mistä on kysymys se perhehelvetti jatkuu koko elämäsi loppuun asti.Hakekaa ammattiauttaja mukaan jos kumpikin olette huomanneet että voitte huonosti koko perhe.Täälläkin on neuvottu aivan oikein mitä voisi yrittää muuta yhdessä että teillä olisi hyvä uusiperhe. Onnea matkaan.

Perheneuvolaa suosittelisin. Poika tarvitsee tuon uhmansa sopeutuakseen tilanteeseen ja äidin tulee toki ymmärtää laittaa sille rajat. Tilanne tuskin on pysyvä. Olen itse uusioperheen lapsi siten, että olen syntynyt perheeseen, jossa valmiina isäni, äitini sekä velipuoleni, joka ei isäni biologinen lapsi. Kyllähän nämä kaksi paikkaansa hakivat moneen otteeseen, mutta lopputulos nyt näin vuosia myöhemmin on se, että heillä on hyvät ja läheiset välit.

Kyllä se poika sieltä asettuu, seuraava paskalasti tulee varmaan murrosiässä, sitten taas jotain muuta. Ole luottavainen. Ei se elämää kummempaa ole se uusioperheenkään elämä.

Itse tulin perheeseen jossa oli kahdella vanhemmalla pojalla sama isä ja nuoremalla eri. Kolmesta pojasta 2 teini-iän kynnyksellä nuorin aloittamassa 1.luokkaa

Yhtään mannerheimin lastensuojeluliiton kattavaa vinkkiä miulla ei ole
ja selitin kyllä vaimokkeelle miksi minun tuli toimia kuten minun tuli...
Eikä siltä puolelta pahemmin soraääniä tullut

Myönnän, että käyttämäni metodit olivat äärimmäisiä oikopolkuja
mutta ne olivat tarpeen silloin!

Kun suhde oli aluillaan koitettiin paikkani osoittaa
ties millaisilla tempuilla.Ja kiukuttelulla.. Mutta kun ei äidin sana tehonnut,
oli minun sitten oltava se ilkeä tyyppi ja auktoriteetti.
Playstation meni kiinni kun sanoin, jos pojat olisisvat päättäneet
niin aina tarvittiin vielä 5 minuuttia ...Katsoin yhden illan ja sen jälkeen
5 minuuttia oli 5 minuuttia ja kone meni kiinni kun kävin sen samuuttamassa!!!
En edes koittanut olla isä...olin ystävä.

Jos oli paljon ongelmia katsottiin mistä ongelmat juontuvat.
Välillä oli pelikoneet lukkojen takana viikon tai kuukauden.
Konstini olivat kovat mutta niin oli tilannekkin.
Autossa pennut istuivat takana, siitä ei käyty keskustelu ja
käytin runsain mitoin ääntä tarvittaessa.
Joskus kun oikein kärjistyi tilanne niin kyllä siinä sitten istuttiin
nurkassa, ja kyllä se tuollaisen 14 vuotiaan itsetuntoa jäyti sen
verran, ettei siihen jouduttu kuin kerran.

Jaoin myös viikkorahaa ja muuta bonusta tuntuvasti (senikäiselle),
kun oli aihetta.Kun kokeet ja koulu ja muut asiat rullas.
Kun ei rullanneet niin sitten ei rahaa tullut ja jopa sellaiset rahat
jotka eivät olleet vastikeellisia menivät sen alle.

Tosin vanhin poika oli minua 12 vuotta nuorempi,
joten turha minun olisi ollut isää leikkiäkkään.

Sitten jää ne konstit mitä en voi mainita, mutta ikävä kyllä
kukkahattutäti pedagokia eli halaaminen ei aina vaan auta...
En mää ylpee niistä teoistani ole, mutta
en voinut antaa 14 vuotiaan takoa vasaralla 6 vuotiasta tai hajottaa
seiniä tai ovia...

Monesti kun vanhemmat pojat jotain rikkoivat,
niin niitä sitten yhteisvastuullsiesti maksettiin...

En nyt nielis miltään 8 vuotiaalta mitään...et jos ei äiti uhkaamalla tajua niin sit jätät ei tota helvettiä sitten kestä millään...toinen et piekset sen kakaran siniseks niin tulee herran pelkoa =( ... niin mää tein.
kun tehtiin hyvää tuli hyvää ja kun tehtiin pahaa tuli välillä suhteettomiakin sangtioita.

Teet selväksi lapselle ja vaimollesiettä lapset eivät täällöä määrää ja vanhemmat sanoo miten ollaan ja sovi vaimosi kanssa yhteiset pelinsäännöt ja nössöily pois. Älä anna periksi ja sanot lapselle että täällöä määrää aikuiset ja yritä vaimosi saadamyös ymmärtämään asia koska´jos nyt 8v hyppii silmille niin murrosiässä vasta ongelmia tulee. Ole aikuinen ja lapsi tekee niinkuin sanotaan ja niin edelleen.

Poika varmasti kokeekin itsensä ulkopuoliseksi teidän perheessänne ja ajattelee, että jos sinä lähdet, kaikki palautuu ennalleen; hän saa taas äidin, hän kokee kuuluvansa omaan perheeseensä.

Poika varmaankin kokee, että juuri sinä olet se, joka on tullut hänen ja äidin väliin.
Lisäksi olet tietyllä tapaa vienyt hänen paikan, esim. enää hän ei voi istua auton takapenkillä, koska sinä olet siinä.

Asetelema ja lapsen ajatus voisi olla näin, vaikka äidin ja pojan suhde olisi ollut etäisempikin tai lapsi enemmän lapsen asemassa ja esim. siellä autossa konkereettisesti takapenkillä.

Ratkaisu on äidin, miten hoitaa asian, mutta omasta kokemuksesta tiedän sanoa, että vaikka äiti kuinka yrittäisi, lapsi ei välttämättä -koskaan- tule hyväksymään isäpuolta "omaan perheeseensä".

Näin oli oman esikoiseni, tyttären kohdalla. Kun isäpuoli, exä, tuli kuvioon, tyttö oli 8 v ja vaikka hän oli ihan tasan "lapsen paikalla" hän ei koskaan hyväksynyt miestä ja koki, että tämä tuli meidän, minun ja hänen / lasten väliin.

Minun yritykset ja toimet, keskustelut ja asenne, eivät auttaneet eivätkä muuttaneet mihinkään tätä lapsen käsitystä.

Syy oli varmaan se, että mies itsekään ei ollut innokas luomaan tai rakentamaan suhdetta hankalamman lapsen kanssa.

Elikkä vastuu on MYÖS SINULLA .

Järjestä kahdenkeskistä tekemistä tämän pojan kanssa. Menkää viikonlopuksi taiyhdeksi yöksi kahdestaan jonnekin, mistä lapsi tykkää. Tee itse toitä, jotta sinun ja lapsen välille muodostuisi positiivinen suhde.
Tiedän, että tämä vaatii aika paljon ja kynnys on korkea, koska nyt lapsi vastustaa sinua -ja sinä lasta.
Sinun ratkaisusihan jo on, että muutat pois !!??!! lapsen takia!
Kannattaa nyt siis itse aikuisena panostaa - ei puolisoon, ei helpompiin lapsiin, vaan juuri tähän 8 vuotiaaseen.
Hän ei halua sinua perheeseen, hän haluaa oman perheen, johon sinä et kuulu, koska hänellä ei ole nyt paikkaa perheessä, lapsen kannalta katsottuna sinä olet tullut siihen väliin.
Jotta lapsi kokisi olevansa osa perhettä - tartu haasteeseen. Osoita lapselle, että hänelläkin on tila sinun elämässä.

Mene, ja vietä aikaa lapsen kanssa kahden; leikkipuisto, fillariretki, uimaranta, mökkiloma leirintäalueella, automuseoreissu - ihan mikä tahansa, mikä olisi juuri tälle lapselle mieluinen asia. Useamman kerran, niin lapsi huomaa, että voi luottaa sinuun ja että sinä välität hänestä.

Nyt hän kokee itsensä ulkopuoliseksi; sinulla on hyvä suhde pienempään ja äitiin, sekä tietysti tulevaan yhteiseen, bologisesti omaan lapseesi. Mutta olet vienyt tältä lapselta hänen paikkansa äidin viereltä eikä hän koe saaneensa tilalle mitään.

Äideille lapset ovat kaikista tärkein, miesystävät tulevat jonon viimeisenä. Mikäli valinta tulee eteen, jonon viimeisenä oleva vaihdetaan ensimmäisenä.

Mikäli asian kanssa joudut painimaan ja sulattamaan ajatusta ja logiikkaa, katseleppa ympärillesi, kaikilla lapsilla on eri "isät" ja teidän yhteinen tulee saamaan taas eri isän. Nykypäivänä on täysin normaalia että "isät" vaihtuvat normaalin kiertokulun saatossa, lapset pysyvät. Naisen logiikalla perhe tarkoittaa äitiä ja lapsia, tuo kannattaa pitää mielessä.

Kirjoitus ei ole provo eikä katkeroituneen miehen tilitystä, lapsia itselläni ei ole, kerron vain tosiasiat. Naiset tulevat kertomaan kauniita ja koskettavia tarinoita sekä loistavia syitä miksi "isät" vaihtuvat, tosiasia on että "isät" ovat vaihtuvia kulloisenkin tarpeen mukaan.

Äitejä en syyttele millään tavalla, olenhan itsekkin ilman isää kasvanut ja siksi tämän tiedän. Mielummin loistava äiti kuin parisuhdehelvetti jota lapsi joutuu vierestä katsomaan kun vanhemmat väkisin yrittävät yhteistä elämää ja kaikki kärsivät.

Uusioperhe, on aina haaste.. Niin aikuisille kuin lapsillekkin, ja varsinkin lapsille joilla yleensä ei ole minkäänlaista sanan valtaa vaikuttaa tilanteeseen. Aikuiset sentään voivat vaikuttaa minkälaisen kumppanin haluavat, mutta lapset joutuvat vain tottumaan uuteen aikuiseen.
Nim. Itse jouduin hyväksymään uuden Äitipuolen, joka oli sitten julma, ja mustasukkainen minusta ja näytti sen aina salaa, kun ei ollut todistamassa ketään.. Onneksi asuin äitini luona eikä tarvinnut häntä usein nähdä, mutta sitten minulle syntyi sisko, jota halusin nähdä ja jouduin valitsemaan menenkö sinne huonosti kohdeltavaksi ja näen rakasta siskoani vai "hylkäänkö" siskon kokonaan jottei minun tarvitse kitua äitipuolen kohtelun vuoksi.. Kävin vuosia siellä, ja otin kaiken p..n niskaan, kunnes isäni kuoli ja nyt tämä nainen ei anna minun tavata siskoani enään ollenkaan.. Tässä esimerkki uusperheen nurjasta puolesta..
Toki on hyviäkin ja onnistuneita uusia perheitä. Minua mietityttää vain, etenittekö ehkä liian nopeasti? Ihmiset ovat erilaisia ja voi olla että tämä poika tarvitsi enemmän aikaa sopeutua, ennen kuin tuli uus mies ja heti uus lapsi.. Jos nyt oikein ymmärsin, niin siis tällä naisella on jo 2 lasta 2 miehelle, ja nyt tulee 3 lapsi ja 3 mies..
Minusta on aivan ymmärrettävää että lapsi ole valmis vielä, toisilla se ottaa aikaa. Ja on todella hyvä ettei hän sulje tunteitaan sisälle, vaan tuo ne esiin.
Sehän ihmeellistä olisi jos lapset noin vain ottaisivat aina uudet "vanhemmat" ja tavat ja sopeutuisivat uusiin tapoihin ja sääntöihin tosta noin vaan.. Ei se ole helppoa nim oma kokemus.. Eihän tällä lapsella ole ollut pysyvää ja luotettavaa miehen mallia (kirjoittamasi perusteella) Ehkä hän pelkää että sinäkin lähdet tai et välitä hänestä jne jne Elkää tuomitko lasta liian helposti, hän on lapsi vielä.. Ei hän "toimi normien" mukaan kun sellaisia ei ole. Jokainen toimii ja tuntee eritavalla, ja jokaisella on oma aika hyväksyä uusi tilanne tai olla hyväksymättä..

Sitä saa mitä tilaa. Eli suomeksi: mitä menit tuollaisen kiertopalkinnon kanssa naimisiin. Olisit ottanut naisen, joka ei ole ollut vielä koskaan parisuhteessa.

Nimimerkistäsi päätellen olet ollut jo vähintään kerran parisuhteessa sinäkin ja sinulla on lapsia, koska olet uusioisä. Miksi erosit? Miksi et rakastanut ex-naistasi, niin myötä-, kuin vastoinkäymisissäkin ja elänyt hänen kanssaan siihen asti, kunnes kuolema olisi teidät erottanut?

Laitoit kiertopalkinnon paksuksi =(

Nyt napakka potku mahaan ja lähdet kytkemään...
Alakerran äidillä oli 24 vuotiaana 7 mukulaa...kaikilla eri isät!

Ongelmat on tulee lisääntymään, kun erotaan ja mennään uusiin naimisiin, siis lapset kärsii,,todella kärsii, kun isi tai äitä vaihtuu, Lapsi tarvitsee rakastavat vanhemmat kokon ajan,,Ihmettelen tätä narsista asenta itseään kohtaan, kun lapsi välillä jokin rasitte, kun pitää päästä omista himoista nautimaan.

Kyllä ne isätkin osaavat pilata lapsensa. Kokemusta on 8-v pojan ja isän suhteesta, johon ei nainen mahdu väliin.
Sama keskustelu käyty takapenkillä istumisesta ja siitä saanko nukkua miehen vieressä. Jos ollaan vietetty miehen kanssa kahdestaan aikaa, niin miehen pitää hyvittää asia pojalle kaksin-kolminkertaisesti.
Jos minulla on asiaa miehelle pojan läsnäollessa, poika huutelee väliin koko ajan ja haluaa huomion. Kyselee mitä tahansa maan ja taivaan väliltä vain saadakseen puheenvuoron. Mies ei tiedä miten voisi olla AIKUINEN ja antaa pojan pompottaa täysin. Poika mm. karkaili aikanaan äidin luota, kun olimme kahdestaan. Ja usemman kerran isä lähtikin kotiin ottamaan pojan nöyrästi vastaan, vaikka pojan piti olla äidillä.
4 vuotta mennyt (poika jo 12) enkä ole kertaakaan ajatellut tehdä meistä perhettä, vaikka mies haluaisikin. Mieluiten tapaan miestä ilman poikaa.
EI ISÄN JA POJAN VÄLIIN voi mennä. Jos komennan tai neuvon lasta ihan vähäisessäkin asiassa, isä menee lapsen puolelle ja minua vastaan!!
Itselläkin kolme lasta ollut eikä niiden kasvattamisesta tullut exän kanssa erimielisyyttä. Muuten varmaan olisivatkin samanlaisia häirikköjä.

Nimenomaan pitää olla rajat ja rakkautta! Mutta se EI todellakaan ole uuden kumppanin tehtävä!!!!! Kuria ylläpitää äiti ja isä, muilla ei ole asiaa komennella mielensä mukaan toisten lapsia ja tämä ei silti tarkota että huonoa käytöstä pitäisi hyväksyä! Ei tietenkään kun ei muiltakaan ihmisiltä hyväksytä huonoa käytöstä, niin ei tarvi toisten lapsiltakaan, mutta se ei tarkota että niille pitää selkään antaa tai turpaan vetää.. Toi on jo sairasta.

Jos uusi äiti tai isä menee kurittaa toisen lapsia se monesti riippuen juuri siitä (millä tavalla) saa vihan ja kapinan siemenen itämään.. Ei kenelläkään muulla ole oikeutta kurittaa toisen lasta.. Silti voi olla hyväksymättä huonoa käytöstä..

Kannattaa miettiö kolme kertaa ennenkuin lähtee uusioperhe elämään.. Turha kait sitä on valitella toisten lapsista, kun ne kerran oot halunnukkin

tosi säälittävää... OOTTEKO TE AIKUISII VAI JOTAIN 13 VUOTIAITA TEINEJÄ?

on se kyl tosi nöyryyttävää et ku ihmiset tääl purkaa omia asioitaa ja haluu jakaa ne muiden ja mahdollisesti myös samassa tilanteessa olevien kanssa nii mitä useimmat tääl tekee? -vittuilee, haukkuu ja mitä vielä?

Onks teillä asiat omassa elämässä sitte niin hyvin että kuvittelette voivanne jollain itseoikeudella haukkua niitä joilla ei asiat oo niin hyvin? vai eiks teiän ego kestä olla huonompii ku muut?

sen mä vielä toki ymmärrän että päiväkoti-ikäset ja jotku murkku-iän partaalla olevat haukkuu ja vittuilee mut että AIKUISET IHMISET????

se on sit ihan turha itkee ja vinkuu jos te puratte omaa paskaa oloanne ja sit teiät haukutaa pystyy...

kannattais vähä niinku miettii kahtee keraa ennenku alkaa näpyttelee mitää vittuilu-viestii.

EI KANNATA TÄÄL KIRJOTELLA MITÄÄ MITÄ EI SIT KYKENE SANOO PÄIN NAAMAA.

vaik ite oon 19 ja suorasananen nii ei mullakaao oo koko ajan pakottavaa tarvetta olla aukomassa päätä ja kuvitella et maailmassa ei muuta oo ku minä itte... tästä ois kuulkaa monien hyvä ottaa esimerkkii.

Lukiessani tätä viestiketjua en voi olla kuin kiitollinen saadessani olla kaksikymmentä vuotta saman miehen kanssa kohdaten ylä-ja alamäet. Ei olla annettu periksi,vaikka elämään on mahtunut taloushuolten ja läheisten kuolemien lisäksi montaa murhetta. Rakkaus on kantanut.Ei ole näitä ongelmia..Ja lapsilla on perusturvallisuus, jota monella lapsella/nuorella tänä päivänä ole.

Ei tarvitse kommentoida-en lähde provosointiin mukaan. Kateelliset olkoon hiljaa:)

Kerrot, että tunnetkin pienemmän pojan kuin omaksesi, mieti miltä tuntuu vanhemmasta, etkö voisi oppia pitämään hänestäkin, kuka hänestä nyt välittää.
Lapsella on herkät vaistot, varmasti hänellä on paha olla.
Tee hänen kanssa kahden jotain, opi häntä tuntemaan ja anna hänelle aikaa ja tilaa tutustua sinuunkin.
Ei ole ratkaisu, että äiti jää kolmannenkin lapsen kanssa yksin, se ei auta ketään.

Kannattaisiko harkita sen kakaran myyntiä Romanian tai Bulgarian mustalaisille? Ne tekevät vekarasta näppärästi kerjäläisen luita katkomalla ja kierrättävät häntä ympäri Eurooppaa suurkaupunkien kaduilla almuja kerjäämässä. Kiusa se on pienikin kiusa ja kersa varmasti oppii arvostamaan sinua kun hän tulee katumapäälle. Valitettavsti sitten se vaan on liian myöhäistä.

Tässä sekä äiti että alkoholisoituneen puolison poika ovat sairastuneet läheisriippuvuuteen. Äiti on hyvillään siitä, että hemmoteltu poika roikkuu hänessä kiinni ja on siksi epäsosiaalinen sinua kohtaan tämä poika. Tämä pitäisi nyt terapian kautta saada kuntoon. Ole kuitenkin sinä viisaampi, tässä on kysymys jonkinasteisesta sairaudesta, ole ymmärtäväinen. Sinäkin voit tehdä parantavia aloitteita, kun tiedät, mistä on kysymys. Teidät kaikki perheenjäsenet pitäisi tavallaan saada samalle kalkkiviivalle yhteistä taivalta matkaamaan. Siis äidille vapautusta pojan kiinni roikkumisesta ja sinun ja pojan välille tulisi rakentaa luja luottamus.

No mut hei, kyllhän siitä kersasta eroon pääsee, ainakin Vantaalla.

http://www.iltalehti.fi/perhe/2011042613610228_pr.shtml?ref=leiki

lisu on täänän mies

Nyt pitäisi muistaa kenen lapsi on.Eli ei vieraalla ole lipa komennella lasta.Vain oma vanhempi on oikeutettu lapsen kasvatikseen.Sinä olet tullut isäpuoleksi siis elättämään perhettä ja viettämään aikaa yhdessä,ei komentelijaksi.Aikanaan oma äitini antoi vallan kaikessa isäpuolelle meitä lapsia kohtaan ja kotimme oli yks helvetti ja siskoni kanssa nyt (58v ja 64v ) usein ihmettelemmekin Missä oli äidin tahto,eli sen ukon tyrannian alla oli myös äiti(leskeksi jäänyt).
Miksi otit naisen millä on lapsia, eivät ne ole tavaroita joita voit viskoa minne vaan etenkään kun eivät ole omiasi.
Meillä ei helpottanut tilanne kun vasta sitten kun isäpuoli onneksi kuoli ja jätti meille paljon keskusteltavaa mien hullu meillä kotona oli ja meidän piti siinä keskittyä kouluun ja salata kaikki ulkopuolisilta mitä kotona sattui.
Suosittelen :peräänny kun nyt pääset yhdellä ruokolla.

minäkin olen uusioperheen isä. Minulla oli myös saman kaltaisia ongelmia vaimoni entisestä liitosta olevan pojan kanssa. Hän yritti kaikin mahdollisin keinoin saada meitä eroamaan, hänellä oli suorastaan elämän tehtävänä yrittää erottaa meidät, valehtelemalla vaimolleni/lapsen äidille että olen tehnyt hänelle väkivaltaa ja varastan hänen tavaroitaan. Mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Vaimoni uskoi lähes kaikki pojan kertomukset ja tietenkin niistä asioista tuli isojakin riitoja. poika kertoi juttuja itkien, aivan kuin olisin tehnyt hänelle jotain. Tietysti äiti uskoi pojan sepitettyjä tarinoita enemmän kuin minun totuuden mukaisen version. Minulla alkoi tämä kohtelu pojan ollessa noin 9-10 vuotta. Nyt poika on 13 vuotias ja vieläkin välillä kertoilee omia juttujaan, tosin ei läheskään niin paljon kuin pahimmillaan. Olemme pojan yrityksistä vuolimatta edelleen naimisissa ja poika on alkanut hyväksymään pikkuhiljaa minun olemassa olemisen perheessä. Rankkaa on ollut minulla nämä 3 vuotta, mutta eiköhän pahin ole nyt takana. Onnea teidän uusioperheelle, Voimia tulette tarvitsemaan, koska helppoa se ei tule olemaan.

En lue tuota viestiketjua, mutta ota nyt hyvä mies, ohjakset käteesi. Jotenkin. Minä en olisi mennyt naimisiin noin äkkiä. Pallo on hukassa ollut vaimollakin, hänenkin pitäisi ottaa vastuuta. Jostakin. Lapset kärsivät teit niin tai näin.. Aikuisilla on toisensa, lapset tuntevat itsensä "hylätyksi" varsinkin kun saatte oman biologisen. Heille on annettava aikaa ja rakkautta.

Älkää ikinä ryhtykö uusperheeksi. Jos alkuperäinen perhe ei kestä, uuteen suhteen vasta kun lapset ovat isoja. Koska ihmisen elinikäodote on 85 vuotta, hän ehtii suhteutumaan vielä lasten muutettua kotoa pois. Tämä karsii myös liiallista väestökertymää, kun ei kersoja tehdä jokaisen vastaantulijan kanssa.

En minäkään jaksa lukea koko viestiketjua....

Mutta kokemuksen kautta voin vaan antaa vinkin et jutteleppa asiasta vakavasti vaimosi kanssa. Vaimon täytyy olla tukemassa sinua ja pojalle on tehtävä teidän yhdessä pelisäännöt "rakkaudella".

Ymmärrän hyvin pienen pojan käyttäytymistä, uhoamista miksi sitä nyt voi ilmaista.Lapsi on pienellä ajalla kokenut isoja asioita, toistaalta hyvä että hän purkaa pahaa oloaan mutta ei se tietenkään saa jatkua pohjattomiin.

Ole rauhallinen aikuinen, yritä viettää pikku veijarin kanssa kahdenkeskeistä aikaa ja äidin on ehdottomasti myös oltava kahden kesken pojan kanssa et hän kokee olevansa tärkeä ja rakastettu.

Äidin rooli, asenne ja esimerkki olisi nyt tärkeä. yhteiset säännöt ja rajat on oltava.

Juttusi perusteella vaikutat ihan fiksulta ja ok tyypiltä. Ja teillä menee hyvin muuten, hienoa ja onnea!

Itse olen mummeli joka erosin aikoinaan, tapasin nykyisen mieheni....menimme pian kihloihin, naimisiin nopealla tahdilla.
Ei se siihen ole katsominen kun rakastuu ja se kyllä kestää vaikka ulkopuoliset sanoivat mitä sanoivat.

Kyllä se siitä, puhukaa, puhukaa, rakastakaa ja puhaltakaa yhteiseen hileen!

Sinulla on tilanne jossa olen ollut itsekin. Ongelma on loppujenlopuksi arvoissa ja moraalissa. Erotaan helposti ja lapsesta muodostuu ase toista vanhempaa kohtaan, jonka edessä isät ovat hyvin voimattomia. En tiedä (mutta epäilen) että vika ei ole sinussa vaan hänessä, vaimossasi. Vihreä nurmikko toisaalla aina miellyttää, mutta teot sitten ovat ikävät. Samoin seuraukset.

Olin tismalleen samassa tilanteessa, mutta meille ei yhteisestä elämästä tullut mitään. Jokaisesta asiasta tehtiin ongelma jos vain haluttiin. Vanhoja asioita kaivamalla kaivettiin , ja liitosta tuli ihan sietämätön. No kyseinen ihminen sitten lähti sellaisen mukaan jonka kanssa koitti seurustella jo silloin kun hänen kanssaan jo oltiin sitouduttu. Kun ero tuli hän meni hänen kelkkaansa lantio edellä, panetelleen jälleen kerran entiset miehensä, ja tällä kertaa minutkin mukaanlukien.

Me elämme tosi vaikeita aikoja kun moraali (ja terve usko on ihan kateissa). Hyvää neuvoa tilanteeseesi, kunnen sitä riittävän hyvin tunne, osaa antaa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee tuo tulosssa oleva syytön lapsi.. Vastuusi sinun tulisi omasta teostasi kantaa ja myös syyllisyys siihen että olet mahdollisesti tehnyt hyvin hätiköidyn päätöksen ryhtyä suhteeseen hänen kanssaan. Moni mies on hyvin sinisilmäinen näiden valittajanaisten kanssa jotka kiihkolla tahtovat luoda yhä uudelleen uutta suhdetta, mutta mikään ei heitä tyydytä.

En kehoita jättämään heitä ihan noin vaan. Ymmärrän, että siihen on kyllä mieli, ja joskus voisi olla oikeinkin jotta tämä nainen näkisi tilanteensa. Tuo nainen näytttää olevan kyvytön kasvattamaan lapsiaan ja sen sijaan ajattelee ainoastaan omaa tyydyttymistään (taloudellisesti/seksuaalisesti jne.) tai muita ei arvorikkaita asioita ja käyttää jopa kohtunsa hedelmää sen edistämiseksi.

Olet aviomies. Tee vaimollesi ja lapsille asiat selviksi miten perheessänne toimitaan. Voimia sulle, ja siunausta! ps, Jumalan puoleen kannattaa kääntyä. Tiedän miten kova tuskasi saattaa olla

Ihmettelen kovasti miksi te miehet menette naimisiin naisten kanssa joilla on pentuja eri miesten kanssa. Kyllä maailmasta lapsettomiakin naisia löytyy. Muiden lapsista ei tule kuin vaikeuksia. Nythän on vallalla sellainen trendi näissä uusperheissä että annetaan jomman kumman , joko miehen tai naisen edellisistä suhteista olevat lapset lastenkotiin kun niiden kanssa ei pärjätä. Ja sitä paitsi; melkein kaikki nykyajan lapset ovat joitain ahdh - lapsia kun katselee niiden käytöstä esim. kaupassa ja vanhemmat, varsinkaan äidit, eivät saa niille mitään kuria. Kunnon kurinpito takaisin. Eli tukkapöllyä vähintään ja jos tarvii niin jotain kovempaakin kuritusta.

Pieni poika syrjäyttää aikuisen miehen ja kiusaa. Älä ota niin itseesi pienen sanoja, opi nauramaan ja heittäytymään mukaan tilanteisiin.

olisi toki voinut jonkin aikaa tapailla harvemmin jne että laps ois tottunut uuteen tyyppiin.

Lopeta pehmoilu ja ota paikkasi talossa! Lapset kaipaa rajoja!
Joka tapauksessa olet talon, perheen toinen vanhempi, vaikket bioisä olekkaan.
Itselläni oli samanlainen tilanne ja toinen poika huusi kurkkusuorana, että sinä et ole isäni ja minua heidän ei tarvitsisi totella.
Tein asian pojille provosoitumatta hyvin selväksi, että pojat ovat siinä oikeassa etten ole isä, mutta olen talon toinen vanhempi, sekä maksan talosta, ruuasta, sekä kaikesta muusta puolet, ja vanhemmuudellani on äidin siunaus.
Lisäksi minulla on moraalinen, sekä osittain lakiin perustuva velvollisuus olla jättämättä lasta heitteelle, joten minun silmille ei omassa kodissani hypitä.
Myös biovanhemmilla, isälläkin on velvollisuus tehdä asia pojille selväksi, että olen kodissani täysivaltainen jäsen ja että aikuisia on toteltava, jotta kaikki talossa asuvat voisivat voida hyvin.
Lapsi tietenkin kokeilee sinua, kuinka sinä tilanteen kestät ja oletko lähdössä karkuun vai voiko sinuun oikeasti luottaa ja sinusta hakea miehen mallia, sekä turvaa. Lapsi tekee sen aivan alitajunnassa ja jos et siihen oikeudenmukaisesti ja jämäkästi rajoja aseta, lapsi kyllä menee sen yli ja sinä jäät kakkoseksi, perheesi kärsien.

Oikeasti ajattelin kirjoittaa vaikka mitä, mutta AINOA mitä mietin miksi, miksi luulit että se mitä jätit avioliitossasi taaksesi muutuisi kullaksi? Missä Herttasarjassa elät, elämä on työtä ja tekoja, olet ilmeisesti se ainainen PETER BAN, kasva aikuiseksi ja kohtaa todellinen maailma, ota vastuuta lapsistasi jotka siitit, kohta olet vanha kääkkä, kunnioita muita niin sinuakin kunnioitetaan. Elämä ei ole romantiikkaa vaan työtä itselle ja muille.

Asiallinen keskustelu MeidänPerhe lehden sivuilla tästä. Sielläkin puhutaan kun lapsipuoli on vaikea uudelle vanhemmalleen. Kannattaa käydä katsomassa jos löytyisi jotain vinkkiä, en tiedä, en ole käynyt siinä keskustelussa viikkoon...

Mutta kumminkin, linkki sinne (lyhennetty url): http://urly.fi/9P

Ehdotan että sekä lapsen äiti että sinä kerrotte lapselle että hän on erittäin tärkeä ihminen ja häntä rakastetaan Vietätte kumpikin kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan. Sit jos ai auta, niin heti aikaa varamaan psykologille. Vanhempienkaan ei tarviyse sietää lasten taholta mitä tahansa.

Äidin kuuluu ottaa poika napakkaan puhutteluun ja selittää tilanne, että nyt asia on niin, että sinä olet mukana vaikka oikea/alkuperäinen isä ei kukaan voi koskaan olla. Mutta älä väkisin tunge nokkaasi pojan asioihin äläkä yritä olla yliystävällinen. Puhu normaalisti. Kyllä se sieltä synkkyydestä tulee takaisin päivänpaisteeseen huomatessaan, ettei kukaan oikein jaksa kuitenkaan vängätä eikä varsinkaan pakottaa, muttei unohda.

on sellasiakin, jotka hylkää omat lapset täysin ja vain uuden puolison lapset ja lapselapset on tärkeitä..

Uusperheen vanhemmista osa on henkisesti vajaita. Yleensä perheen ongelmia katsotaan lasten kannalta, eli että lapsi ei hyväksy tai tule toimeen uuden isän/äidin kanssa. Tilanne voi olla se, ja usein onkin, että uusi Äiti/isä on sairas tai puutteellinen tai narsisti tai sadisti tai jotain. Lapsen kannalta tilanne on kestämätön ja hän osoittaa sen tavoilla, jotka ovat hänelle mahdollisia. Ehkä vika tässäkään ei ole lapsessa, vaan vanhemmissa. Tehkää itsellenne jotain.
Minäkin olen sitä mieltä, että tässä on edetty liian nopeasti. Uusi lapsi tulossa, ennenkuin entisiinkään on tutustuttu kunnolla ja arki on lähtenyt rullaamaan.

Muista ottaa huomioon että toinen on vasta lapsi ja uhmaikäinen. Kärsivällisyys varmasti palkitaan ja lopulta hän huomaa että välität ja kunnioitat lasta. kuitankin aikuisen pitää ne rajat asettaa eikä lapsen. vaimosi pitää ymmärtää myös asia ja teidän täytyy yhdessä olla samaa mieltä asiasta. ja antaa rauhassa hänen hyväksyä sinut. Myös uuden lapsen tulo on varmasti hänelle kova paikka ja mustasukkaisuus uutta teidän yhteistä lasta ja hänen sisarusta kohtaan taatusti on kova...kärsivällisyys ja rakkaus, mutta kuitenkin se että te olette vanhemmat kyllä varmasti ajan myötä helpottaa hänenkin oloaan. Mutta periksi ei saa antaa. keskustelkaa ja myös pitäkää yhteinen kieli vaimonkin kanssa. Uskoisin että sopu tulee.

Näihin uusperheongelmiin löytyisi hyvin äkkiä erittäin tehokas lääke: Jos lapsen biologiset vanhemmat eroavat, samalla lakkaisi oikeus kaikkiin yhteiskunnan rahallisiin tukimuotoihin; lapsilisät, vanhempainlisät, asumistuet, toimeentulotuki, elatustuki jne jne. Tämä koskisi molempia vanhempia joka tilanteessa, myös muodostettaessa uuta perhettä ja uusioperheitä. Valtion tehtävä olisi rohkaista perheitä normaaliin perhe-elämään ja yhdessäoloon eikä missään tapauksessa rahallisesti rohkaista eroamisia eikä elämäntaiteilua yhteiskunnan varoilla. Sen pitäisi jokaisen, joka eroaa ja hajottaa perheen, saada tehdä omilla kustannuksillaan. Luulempa että se kadoksissa oleva rakkaus löytyisi jälleen monien välille hyvinkin nopeasti.

Kokemus etupenkki/takapenkki keskusteluun. 8v tyttö juoksi kiireellä auton etupenkille josta näytti lasin läpi kieltä minulle. Tyynesti avasin etuoven, tartuin tyttöä olkapäästä ja tempaisin hänet ulos maahan. Yhtä tyynesti istuin etupenkille, pistin oven ja turvavyön kiinni katse suunnattuna eteenpäin millos tässä lähdetään liikkeelle. Ei tarvinnut sen jälkeen selitellä kuka istuu edessä.

Kantakaa vastuu lapsista! Nykypäivänä erotaan aivan liian helposti ja yritetään sitten yhdistellä perheitä. Fakta on kuitenkin se, että te olette ne lapset tehneet, ei lapset teitä, niin lapset pitäisi olla aina etusijalla, ka kasvattaa laspet kunnolla. Kun ovat omillaan, niin voi sitten taas alkaa ajatella sitä omaa etuaan. Jos nyt vanhempien on pakko erota, niin silloin siihen ei missään nimessa mennä väkisin ottamaan mitään uutta miestä/naista. Paskemmalta jutulta varmaan tuntuu siinä munan/pillun kiilto silmissä, mutta itse olette ne lapset hankkineet ja vastuu on kannettava! Se pilaa huonoimmillaan lapsen koko elämän. Sitten jotkut vielä kehtaa syytellä jotain 8-vuotiasta lasta, kuinka hän ei hyväksy. Huh huh, ei se lapsi ole sitä tilannetta aiheuttanut, te vaan viette siltä viimeisenkin perheen!

Onks tää joku provo, siinä on sitten joka mukulalla eri iskä. Älä valita jos mies ei tonvertaa osaa eteensä kattoo niin siinähän kikkailee.

Tuttua asiaa, jos vaimosi on kotoisin Kainuusta ja jolla on vielä narsistinen personallisuushäiriö. Niin ota "Ritolat". Sillä itse elin aivan samassa tilanteessa 8 vuotta ja eivät siinä paljon puheet tai neuvottelut auttaneet. Sitten vielä kun sosiaalitoimi puuttui peliin, niin jo oli soppa keitetty. Ainaisen riitelynne seurauksena loppusuoralla lapset sen kuittaavat katkerasti mm. koulu menestyksellä yms. Epäilen että oli asia mitenpäin tehansa niin syy on sinussa ja se jos mikä syö miestä. Siis lähde !

Ymmärrän oikein hyvin huolesi ja kirjoitan nyt yh-äidin näkökulmasta asioita, joita itse olen kokenut uusioperheessä.
1. Vanhemmat ovat perheessä "johtajia" molemmat tasavertaisina.
2. 8-vuotiaan lapsen käyttäytymiseen on puuttuttava vakavasti ja apua voi
hakea esim. ammattiauttajilta.
3. 8-vuotiaalla lapsella on paha olla ja jos äiti omalla käytöksellään provosoi poikaa käyttäytymään noin, niin tilanne voi muuttua erittäin hankalaksi kun uusi
perheen jäsen tulee taloon.

Ehkä itse yrittäisin keksiä pojan kanssa jotain tekemistä kahdestaan, sellaista
josta poika tykkää ja se voisi olla säännöllistä esim. kerran viikossa.
Alussa se voi olla mököttämistä ja pojan mielestä "tyhmää", mutta kun olette
kahdestaan ja et anna pojan "hyppiä" silmille ja näytät, että sinä olet "johtaja" ja asioista neuvotellaan yhdessä. Sekä erittäin tärkeää on että näytät pojalle
että välität hänestä ja hänekin mielipiteensä ovat tärkeitä. Elämään kuulu iloja, suruja ja pettymyksiä , Äiti on suojellut liikaa pientä poikaansa ja tehnyt
hänelle "karhunpalveluksen" , joka täytyisi nyt korjata. Jos ette vnhempina siihen pysty niin apua löytyy varmasti teille kaikille. Joten härkää sarvista ja
ongelmaan on puututtava, ettei poika voi terrorisoida enempää.

juttele asiasta vaimosi kanssa kahden. Muista, että sinä olet aikuinen ja voihan olla että lapsi pelkää kiintyä sinuun, jos äidillä on ennenkin miesystäviä jotka ovat häipyneet kuvioista (toisen lapsen isä). Älä anna periksi, yritä keksiä yhteistä tekemistä tämän pojan kanssa, kyllä hän siitä asettuu.

Ongelma ei nyt tuossa kuulostaisi olevan ollenkaan 8v pojan käytöksessä, vaan vaimosi käytöksessä.
Kahdenksanvuotias uuteen ja outoon perhetilanteeseen laitettu lapsi käy läpi melkoista sopeutumisprosessia uuden perheenjäsenen vuoksi (sinun siis, ja vielä se tuleva vauvakin) ja reagoi itseasiassa melko terveesti. Hän pelkää paikkansa menettämistä, äitinsä rakkautta jne. ja testaa nyt rajojaan. Eikiä ihme!!!
Vaimosi sensijaan käyttäytyy oudosti, koska ei tee lapselleen selväksi, kuka perheessä määrää. Hänen tulisi osoittaa, että sinä olet perheen aikuinen ja te kaksi päätätte yhdessä asioista. Näin pojallekin tulisi turvallisempi olo eikä hänen tarvitsisi hakea turvaa ja rajoja koko ajan. Lisäksi pojalle ei olisi ollenkaan huono ajatus antaa kahdenkeskistäKIN aikaa äitinsä kanssa.
Ihan ensimmäiseksi vaimosi täytyisi saada ymmärtämään tilanne ja saada hänet osoittamaan pojalle paikkansa -ja sen lisäksi sinä voit jämäkästi osoittaa oman roolisi ja ottaa aukrtoriteettiasemasi. Esimerkiksi noissa ikävissä kommenteissa tms. hän testaa rajojaan ja silloin sinä voisit vastata tähän tyyliin: "Olen tämän perheen aikuinen ja siksi minä päätän, missä kukin istuu. Tässä perheessä aikuiset istuu edessä ja lapset takana." ja piste. Sama linja molemmille vanhemmille ja homma alkaa vähitellen lutviutua. Lisäksi teidän pitää muistaa usein kertoa ja osoittaa lapselle, että pidätte hänestä, vaikka hän kiukutteleekin.
Lisäksi, älä tunne syyllisyyttä, jos et pystyisikään rakastamaan vaimosi lapsia kuin omiasi. Ei tarvitse, ellei pysty. Riittää, kun kohtelet tasa-arvoisesti.
Tämä 10 vuoden ja 10-lapsisen uusperheen kokemuksella...
Jaksuja!

luulitko tosiaan ottavan 8 vuotiaalta isän paikan. et ole isä vaan isä puoli. eikä sitä siltä pojalta ole kysytty haluaako se sinut elämään vain olet väkisin sen elämään tunkenut. aikuinen luulee että voi tehdä lapselle mitä vain. mutta se ei mene niin. ole ystävä hänelle tai vähintään kaveri. elä muuta kuvittele.

totta kai lapsi haluaa olla äitinsä kanssa ei sillä mitään veri suhdetta sinuun olekkaan. kai vain kuvittelet että voit tulla lapsen isäksi vaikka sitä et koskaan tule olemaan. lapset on lojaaleja omille vanhemmille.

ainakin kannattaa korjata asennetta lapseen. lopettaa kuvitteleminen siitä että olisit sille tärkeä et vain koskaan ota sitä paikaan hänen elämässä.
edelleenkin sinä olet sen elämään tunkenut ei se sua siihen ole halunnut.

sano varmasti ilkeästi hankalasti mutta totuus on se

lasten pitää aina sopeutua miksi sinä et sopeudu. mikset voi istua takapenkillä ja muutenkin antaa äidille ja lapselle aikaa. sitä se lapsi silti tarvitsee. huomiota.

ongelmat pahenee jos ei itse muuta asennetta.

Olet tosiaan pahassa jamassa,mutta yritä pitää pintasi.Vaimosi ei ilmeisesti ymmärrä sinun olemassa oloa ja ehkä hän kärsii jonkin laisesta epäsosiaalisesta persoonallisuus häiriöstä?Pikaisesti sanoisin hänen tekevän vain lapsia elatustukien toivossa?Näitäkin naisia piisaa.Itselläni saman tapainen tilanne,olen vain päätänyt olla hermostumatta ja välttää hankalia tilanteita.Ensisijaisesti neuvoisin sinua hakemaan apua perheasiainneuvonta keskuksesta,minne menisitte yhdessä vaimosi kanssa.Päiväkirjan pito tapahtumistakaan ei olisi pahitteeksi.Koita jaksaa!!

Poika saattaa olla mustasukkainen äidistään ja kateellinen siitä huomiosta ja rakkaudesta, jota osoitat nuoremmalle lapselle. Poika yrittää myös taistella miehen paikasta sinun kanssasi. Poika on tottunut saamaan tahtonsa lävitse omilla keinoilla ja yrittää käyttää nyt näitä oppimiaan keinoja. Antaisin teille seuraavanlaisia ohjeita:

1) Laatikaa perheelle yhteiset säännöt tärkeimpiin asioihin. Pitäkää kumpikin sovituista linjoista kiinni.

2) Biologisen vanhemman tulee osoittaa lapsille, että tätä toistakin aikuista tulee totella. Jos vaimosi hyväksyy pojan käytöksen, niin sinun on lähes mahdotonta saada häntä kuriin. Jos komennat poikaa ja hän ei tottele, niin vaimosi tulee toistaa sinun antamasi komento, jotta lapsi alkaa uskoa että sinun puheesi tulee ottaa todesta ja jatkossa kurinpito tulee helpommaksi.


3) Pyri viettämään aikaa poikapuolesi kanssa, jotta teidän välinne rakentuisivat. Keksikää jokin yhteinen juttu tai tehkää jotain yhdessä.

4) Sinun tulee olla poikaa vahvempi eli älä alistu hänen hallintaansa. Suhtaudu rauhallisesti hänen tunnepurkauksiin, mutta älä palkitse niitä antamalla periksi. Palkitkaa hyvää käytöstä! Ei huonoa.

sitä saa, mitä tilaa

Lapsi on mustasukkainen ja kokee sinut suurena uhkana. Ole rauhallinen ja kärsivällinen aikuinen. Koeta keksiä jokuku kiva yhteinen harrastus ja saada aikaan keskenäinen luottamus.Pidä molemmat lapset aina samanarvoisina Keskustele vielä vaimosi kannssa. Yhteiselämä vaatii vastaantuloa ja anteeksiantoa.Voit myös saada neuvoja ammatti ihmisiltä jotka helpottavat arjessa oloa

Olen 16v uusioperheen lapsi. Isäni tapasi nykyisen naisystävänsä kun olin 8-vuotias. Aluksi äitipuoli tuntui kivalta leikkikaverilta, mutta nyt jälkeenpäin on tullut ongelmia. Suurimmaksi osaksi tulemme kuitenkin toimeen keskenämme. Olen ihan kiltti lapsi ja "oikeiden" vanhempieni kanssa menee hyvin. Voisin ehkä kuvailla vähän elämääni omasta näkökulmastani, jos se vaikka auttaisi äiti- ja isäpuolia :)

(Äitipuolellani on melko voimakas temperamentti ja hänen sanoissaan on paljon voimaa ja äänenvoimakkuuttakin välillä.) Suurin ongelma on siinä, että minulla on jo kasvatus, enkä aina voi opituille tavoille mitään, vaikka haluaisinkin. Tuntuu oudolta, että joku vieras tulee opettamaan elämistä aivan toisella tavalla. Siinä sitten tahattomasti jo tulee vaikeita tilanteita, kun opetellaan uusia sääntöjä ja asumista yhdessä. Tilannetta voisi ajatella melkein parisuhteena: Yhteen muuttamisessa on aina omat haasteensa. Tämä tilanne vain poikkeaa siinä, että toinen on toisen yläpuolella. Korkea asema kuitenkin vaatisi kunnioitusta, jota en äitipuolelleni kovinkaan paljon ole antanut, koska hän ei ole mielestäni ansainnut sitä. Tässä tulee perus-ongelma: "Et voi käskeä, koska et ole äitini." Kunnioitan vanhempiani, koska tiedän, että he toimivat minun parhaakseni. Äitipuoleltani tivaan syitä, miksi minun muka nyt pitäisi tehdä noin tai näin kun aina on opetettu toisin. Tuntuu, ettei hän rakasta minua samalla tavalla, mikä tienenkin on tottakin, en minäkään häntä. Nyt kun saan "turhia" käskyjä ja valituksia ilman perusteluja, minulla ei ole motivaatiota totella. Tästä alkaa vähimmiten muodostua kehä, joka ruokkii itse itseään.

Vielä kun asiaan lisätään kaksi pikkusisarustani: Monestihan ongelmana on se, ettei katsota peiliin. Joku tuolla sanoi lapsen lellimisestä, mutta kyllä sitä vähän kaikkialla itse kukin tekee. Ja jonkun suosiminenkin voidaan ajatella niin monella tapaa.

Mielestäni toisen lapsen kasvatukseen ei saa liikaa puuttua, jos lapsi tai lapsen vanhemmat eivät kerran uuden puolison kasvatusta hyväksy. Liian pienistä asioista on turha nostaa riitaa, vaikkakin kohtuus kaikessa. Uusista säännöistä kannattaa ensin jutella oikean vanhemman kanssa ja sen jälkeen vasta käskeä lasta. Mielummin ainakin itse otan käskyjä isältäni vastaan, vaikka äitipuoleni melkein sanelisi vieressä. Silloin tiedän isänikin hyväksyvän säännöt ja kunnioitusta löytyy helpommin.

Ja on hyvä muistaa, ettei lapsi itse ole syyllinen väärin toimimiseen tai "kapinointiin", vaan ne ovat vain seurausta kasvatuksesta. Pitäkää siis lapsi erossa riidoista, joihin se ei varsinaisesti kuulu. Jos tuntuu, ettei arki vain luista, voi olla helpompaa luovuttaa. Joskus taas yritys palkitaan. Zemppiä ja jaksamista vaan kaikille, niitä tarvitaan :)

Toivottavasti luet tämän vielä.

Vaimosi ei ole ollut pojalle sekä isä että äiti, pelkästään äiti. Isä on puuttuunut.

Minusta sinun pitäisi ottaa yhteyttä johonkin asiantuntijaan.

Minusta sinun pitää osoittaa kahdeksan vuotiaalle, että sinä olet hänta vahvempi turvallinen aikuinen, joka voi tarvittaessa ottaa hänet syliin ja pitää häntä siinä pitkäänkin. Suunsoittoa ei tarvitse kuunnella. Minusta sinun pitää osoittaa aikuisen käyttäytymistä ja ennen kaikkea rakkautta lasta kohtaa, jolla ei ole isää. Sinun pitää tavalla tai toisella saada poika ihailemaan sinua ja jopa kunnioittamaan sinua miehenä. Poika testaa sinua. Sinun pitää selviytyä testeistä. Miten? Siihen esim. perheneuvolan kokeneet ihmiset voivat antaa neuvoja.

Missään nimessä, et saa hylätä poikaa, joka on jo yhden hylkäämisen kokenut. Eräs hyvä tapa on osoittaa pojalle, että tämän äiti on iloinen ja tyytyväinen sinuun. Kyllä pojan käytös pikku hiljaa muuttuu, jos olet johdon mukainen.