Jumala ei edelleenkään puolla homoseksuaalista liittoa

ei muutu

Vaikka satatuhatta marssisi saaden jollain tempulla muutaman kyynelehtimään, niin homma ei miksikään muutu. Jumalan silmissä homoseksuaalinen liitto ei ole rinnastettavissa Jumalan asettamaan miehen ja naisen avioliittoon. Ei ole koskaan ollut. Eikä tule koskaan tulemaan.

Miksi muuten kulkueessa täytyy asiat hengellistää, vaikkei suurin osa porukasta ole millään tavalla kiinnostunut mistään kristinuskosta.
Vai oman edun tavoittelun vuoksi.
Kulkueessa esitetyt kuvakieliset ilmaisut olivat lähinnä huomion haklemista ja Jumalan pilkkaa.

18

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri näin

      Juuri näin ja aamen.

    • Mistä te tiedätte jumalan tahdon ? Eikö se mielipuoli tahdo milloin mitäkin - teiltä lupaa kyselemättä ?

      • ffffffffffffffffff

        "Ennen kaikkea tietäkää, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: Missä on lupaus Hänen tulemuksestaan? Onhan siitä asti, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt sellaisena kuin se on ollut luomakunnan alusta."


    • jejjar

      joidenkin ihmisten päässä jumala puhuu, käskee jopa tappamaan... ;)
      Toivottaasti rationaalisuus jonain päivänä voittaa ja nämä beduiiniuskonnot häviävät ajan hämärään.

    • Eiköhän jo riitä

      Periaatteessa homokeskustelu on käyty jo noin 6000 vuotta sitten.

      • Vaikka satatuhatta kovakorvaista lasta marssisi... niin homma ei miksikään muuttuisi. Jumalan silmissä kovakorvaiset ja tottelemattomat lapset on surmattava joka tapauksessa.

        Sellainen on Jumala, joka ei antanut lihaa 40 vuoden erämaavaelluksella, vaan surmasi niin julkean pyynnön tehneet ihmiset. "Jumala aiheutti suuren surman".
        Mielipuoli ja hullu, itsekeskeinen tyranni.
        Totelkaa, ketkä haluavat. Itse en viitsi ottaa ohjeita mielipuolelta.


    • Dinjami

      Se että jotain lukee kirjassa ei ole välttämättä itse jumalan tahto. Sen on kirjoittanut kuitenkin IHMINEN ja sen tietää mitä se tarkoittaa.

    • hähä hää

      Evoluutio tuskin valitsisi homoutta. Sehän sotii kaikkea luonnonvalintaa kohtaan. Homoudesta ei olisi evoluutiolle mitään hyötyä. Se tappaisi pikkuhiljaa populaation.

    • Dinjami

      Homousrajoittaa kasvua joka on nyt mennyt yli. homoja on niin vähän ettei se lopeta millään tavalla syntyvyyttä ja sitä paitsi homoilla itsellään on lapsia.

    • etoooooooo

      Oksettaa homoliikkeen uskonnolla ratsastaminen, kun eivät siitä kuitenkaan viis veisaa. Kieroa porukkaa. Läpensä kieroa.

      • eikö niin

        Oksettaa homojen vastustajien uskonnolla ratsastaminen, kun eivät siitä kuitenkaan viis veisaa. Kieroa porukkaa. Läpensä kieroa.


    • pari ajatusta

      Aloittajalle,

      ”Vaikka satatuhatta marssisi saaden jollain tempulla muutaman kyynelehtimään, niin homma ei miksikään muutu.”

      Kommenttisi on järkyttävä. Nuo ihmiset marssivat toiveenaan ja tavoitteenaan, että väkivalta homoja kohtaan loppuisi (näin minä sen ymmärsin). Onko sinulla jotain sitä vastaan että väkivalta homoja kohtaan loppuisi?

      ”Jumalan silmissä homoseksuaalinen liitto ei ole rinnastettavissa Jumalan asettamaan miehen ja naisen avioliittoon. Ei ole koskaan ollut. Eikä tule koskaan tulemaan.

      Miksi muuten kulkueessa täytyy asiat hengellistää, vaikkei suurin osa porukasta ole millään tavalla kiinnostunut mistään kristinuskosta.”

      Ei suurin osa marssinut minkään kristillisen symbolin alla, jotkut ryhmät marssivat. Kotimaassa muistaakseni kerrottiin nämä ryhmät. Mutta ehdottomasti suurin osa ei siis marssinut kristillisten symbolien alla tai pyrkinyt mitenkään hengellistämään asiaa.

    • Jeesucks.

      Priden puistobileissä saivat lapset olla rauhassa ja heitä kunnioitettiin ihmisinä. EI käytetty seksuaalisesti hyväksi, kuten esim. lessuilla on ev-lut lahkon tukemana liian usein tapana.

      • hhh,jj

        No hah hah.
        Ne on kuule useimmiten juuri homopiirteitä omaavia miehiä, jotka esim. pikkupoikia käpälöi.
        Ootko sokea vai naivi.


      • PSARI
        hhh,jj kirjoitti:

        No hah hah.
        Ne on kuule useimmiten juuri homopiirteitä omaavia miehiä, jotka esim. pikkupoikia käpälöi.
        Ootko sokea vai naivi.

        Homopiirteet omaavat miehet ovat eri asia kuin itse homous tai lesbous, joita on noin 4-5 %:ia koko väestöstä.

        Bi-seksuaaleja on jopa noin 20 %:ia koko väestöstä eli viidennes eli paljon. Nämä yhtyvät molempiin sukupuoliin, mutta täällä ei kukaan näköjään inahda mitään tästä suuresta porukasta, vaan pientä homojoukkoa parjataan aiheetta Jumalan nimissä, vaikka Jumalalla ei ole mitään syytä arvostella tai hylätä omia luotujaan, jotka hän on luonut kaltaisekseen.

        Yhtä älyvapaata on suorittaa ympärileikkaus uskontoon vedoten, ajattelematta sitä, että Jumala on luonut pojille esinahan, jonka tarkoituksena on suojata herkkää terskaa vaurioilta eli kaikella on tarkoituksensa, eikä näihin asioihin pidä maallisen ihmisen puuttua. Ympärileikkaus ei ole johtanut, eikä johda mihinkään uskonnollisessa mielessä ja nykypäivänä se pitäisi kieltää kokonaan, sillä tytöille suoritettu ympärileikkaus estää jopa synnyttämisen.


      • ällöttääääää
        PSARI kirjoitti:

        Homopiirteet omaavat miehet ovat eri asia kuin itse homous tai lesbous, joita on noin 4-5 %:ia koko väestöstä.

        Bi-seksuaaleja on jopa noin 20 %:ia koko väestöstä eli viidennes eli paljon. Nämä yhtyvät molempiin sukupuoliin, mutta täällä ei kukaan näköjään inahda mitään tästä suuresta porukasta, vaan pientä homojoukkoa parjataan aiheetta Jumalan nimissä, vaikka Jumalalla ei ole mitään syytä arvostella tai hylätä omia luotujaan, jotka hän on luonut kaltaisekseen.

        Yhtä älyvapaata on suorittaa ympärileikkaus uskontoon vedoten, ajattelematta sitä, että Jumala on luonut pojille esinahan, jonka tarkoituksena on suojata herkkää terskaa vaurioilta eli kaikella on tarkoituksensa, eikä näihin asioihin pidä maallisen ihmisen puuttua. Ympärileikkaus ei ole johtanut, eikä johda mihinkään uskonnollisessa mielessä ja nykypäivänä se pitäisi kieltää kokonaan, sillä tytöille suoritettu ympärileikkaus estää jopa synnyttämisen.

        Onko kokohomot mielestäsi jotain pyhimyksiä sitten. Voihan pikkupiru.

        Minä kuulen ekan kerran opin homoista näkemällä oikein homoelokuvan, jossa homot etsiytyi yleisiin vessoihin ja puistoihin etsimään panokaveria kuin kiimaiset koirat.
        Oksettaa vieläkin.

        Opin jopa miksi vesojen väliseinässä on reikä. Se mahtuu siihen just ja just.


    • Tehkäämme parannusta

      Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Ei tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

      Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden.

      1. Kor. 6:9-10
      Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.

    • "Tehkäämme parannusta", aika outo näkemys sinulla. En käsitä miten homous on omaa tahtoa. Ajattelepa itse, jos esim. tykkäät miehenä naisista, niin voisitko millään vastustaa omaa tahtoasi ja alkaa tykkäämään miehistä? Ei taida olla mahdollista? Homous ei ole valinta sen enempää kuin heterous.

      Homot rakastavat omaa sukupuolta, niin miten he voivat vastustaa sitä ja alkaa tykkäämään naisista? En usko että tavallinen heterokaan pystyy vastavaan suoritukseen. Ei parannuksen teko ole aiheellista, kun ei ole mitään mitä voisi muuttaa. Et sinäkään voi tehdä sellaista muutosta, että alkasit yhtäkkiä rakastamaan oman sukupuolen edustaa. Se on aivan posketon ajatus.

      Niin että lopeta tuollanen tyhjänpäiväinen paasaus, kun et itsekään pystyisi muuttumaan, vaikka miten helvetti uhkaisi. Ei rakkautta voi estää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe