o1l123o7

Vapaa kuvaus

Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen. Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti. Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni. Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella. Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä. Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille. Palstoilla tavataan! Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin. Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Työskentelen: Oloneuvoksetar Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä) Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset Siviilisääty: Varattu Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

3298

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Päivää, vaikkei paistakaan, mutta sen verran valoisalta näyttää, että aurinko varmasti lymyilee ja hymyilee jonkin pilven takana.

    Lueskelin oikein ajatuksella Pirtin vieraskirjaa ja nautin.
    On mukavaa, että teillä kaikilla on monenmoista puuhastelua ja ajatuksia. Musiikkivinkit ja linkit otan innostuneena vastaan ja joskus uppoudun pitkänpitkäksi aikaa musiikin keinuteltavaksi.
    Siinä unohtuvat kivut ja kolotukset -- tosin myös joskus niitten harvojen tärkeitten asioitten hoito joita vielä(kin) on.
    Mutta eipä ole maailma sentään kaatunut.

    Yritän olla ruikuttamatta potemisiani, kun se nuori mies, jonka tapasin ensi kertaa 62 vuotta, kaksi kuukautta ja viisi päivää sitten, on ruvennut muistamaan, kuka on lääketieteen ja kirugian sattumakorpraali.
    Hän kuvittelee velvollisuudekseen vahtia ja hoivata ja kysyä, olenko ottanut aamulääkeet ja iltalääkkeet, auttaa kengät jalkoihini ja ylemmyyttään yrittää napata yhteisen läppärimme nenäni alta.
    Tosin hän kyllä oikeastaan työskentelee tällä laitteella. Hän kuuluu kotikylänsä historiikkia kirjoittavaan toimikuntaan, ja
    minä olen totta puhuen oikein iloinen siitä, että hän on tosissaan alkanut kirjoittaa.

    Minustahan se entinen tuleva Nobel-kirjailija piti tulla, mutta ehkä sentään saan puolisoltani nimikirjoituksen, jos nätisti pyydän ja otan kiltista lääkkeeni säännöllisesti.

    Anteeksi mahdolliset ja mahdottomat lyöntivirheet.
    Voikaa hyvin!
  2. Hyvät kotimaiset ja kansainväliset siskot! Olkoon onneksi tämän Kansainvälisen Naistenpäivän johdosta.
    Meidän talossa ei liputettu, ja katselin koulun lipputankojen suuntaan. Ei liehunut siniristi sielläkään. Googletin Suomen liputuspäivät, eikä kansainvälisiä naisia ole noteerattu sielläkään!
    On se nyt törkeää, että tässä on kai ruvettava organisoimaan mielenosoitusmarsseja ensi vuodeksi.
    Kun koko maailman naiset marssivat samanaikaisesti, kantavat kotimaansa lippua ja kylttejä, joissa lukee: "Kaikkien maiden naiset liittykää yhteen!", kyllä se vähän hätkähdyttää.

    Pirtissä minua hätkähdytti pöydällä oleva upouusi sinivalkoinen muoviämpäri, joka oli täynnä ruusuja.
    Kukkaämpärin vieressä oli myös tuliterä sinivalkoinen pesuvati kukkuroillaan riusinapullia!

    Olen kirjoittanut menneessä ajassa, mutta kyllä minä jätin sinne kaikki ruusut ja söin vain yhden rusinapullan.
    Oli se hyvää. Kiitoksia. Kiukkukin laimeni hiukan, mutta kyllä mielestäni tämä liputtamattomuus jonkin mullistuksen tarvitsee. Samalla voitaisiin teettää päätös Saamelaisten kansallispäivän ja Maailman alkuperäiskansojen kansallispäivän muuttamisesta maamme virallisiksi liputuspäiviksi.

    Hei! Aurinko kannattaa esitystäni! Se loimahti paistamaan täysillä, ja tuuli kävi puhaltamassa taivaan siniseksi!
  3. Sinä suvena, kun opin lukemaan ja kirjoittamaan, olin juuri täyttänyt viisi vuotta. Muutakin tapahtui: muutimme kirkonkylän keskustasta kylän laitamille pieneen mökkiin, jossa oli harmaa pärekatto.
    Heti, kun äidin silmä vältti, kapusin katolle ja kyykistyin piipun juureen. Aluksi tein ajatuksissani inventaarion ympäröivästä maisemasta. Se ei paljon aikaa vaatinut, ja mielikuvitus karkasi omille teilleen.

    Minulla oli pieni sinikantinen vihko, ja siihen raapustin ajatuksiani niin arjesta kuin unelmistanikin.
    Kun harakanvarpaani olivat suuria, ei monta päivää kestänyt, kun vihko täyttyi. Niinpä vieläkin ihmettelen, ettei edes äidin päähän pälkähtänyt kysyä, miksi aina lahjatoivetta kysyttäessä halusin pieniä sinikantisia vihkoja. Kun vihko tuli täyteen, piilotin sen puoliksi irtonaisen päreen alle ja aloitin uuden. Varsinkin kylmään aikaan vihkoni täyttyivät nopeasti, kun kirjoittelin kintaat kädessä.

    Isompana ymmärsin järjestää vihkoilleni piilopaikan vinttiin.
    Tai eihän se ollut ymmärryksestä kiinni; se oli pakkotilanne, kun irralliset päreet alkoivat loppua.
    Kirjoituspaikkaa en vaihtanut, vaikka jälkikäteen ajatellen varsinkin syksyllä ja talvella päreet olivat vaarallisen liukkaat.

    Yksitoista vuotta me siinä mökissä asuimme, ja vielä viimeisenä kesänä silloin tällöin kiipesin piipun juureen joko haaveilemaan tai murehtimaan teinitytön suuret surut tuulten vietäviksi.
    Kun vielä vuosia jälkeenpäin ajoin polkupyörällä tai hiihdin sen mökin ohi, minun tuli niin ikävä, etten voinut pidättää kyyneliä.
    Nyt mökki on ajat sitten purettu. Sen paikalle on rakennettu komea punatiilinen rakennus, enkä siitä ohi ajaessani tunteile yhtään.

    Juuri nyt minua kuitenkin itkettää. Minulla on ollut onni kokea monen monta ikimuistoista elämystä ja paikkaa, mutta Lepistön mökin piippu ja pärekatto, ovat olleet minulle se mansikkapaikka, jonka kuvaa ja tunnelmaa kannan mielessäni varmasti kuolemaani asti.
  4. Huomenta päivää!

    Mitähän varten aina jankutetaan, ettemme me suomalaiset osaa sivistyskielten small talkia?
    Ihan sujuvasti aloitamme säätiedotuksella, jonka jälkeen olemmekin juttu/kirjoitusvireessä ja menemme suoraan asiaan.
    Emme turhaan kysele, mitä rouvalle kuuluu tai miten lapset ovat pärjänneet. Kun asiamme on, että pikku-Kalle tuli eilen teiltä kotiin kahden vasemman jalan saappaan kanssa, niin mihinkähän aikaa teille voisi poiketa palauttamassa sen toisen vasemman jalan saappaan ja ottamaan oikean jalan saappaan tilalle.
    Asia on nopeasti järjestyksessä, eikä siihen ole kulunut tarpeettomasti kallista työaikaa.
    Nykyisinhän työvoimaviranomaiset järjestävät oikein kursseja, joissa opitaan lyhyesti ja selkeästi esittämään, että työtä pitäisi saada. Itse en ole kurssille päässyt, mutta nuoremmat kertovat, että siellä opetetaan ronskisti kehumaan itseään.
    Ennen kaunisti vaatimattomuus, ja omakehu haisi.
    Oli se A. Kivi-vainaa kaukonäköinen mies kun pani jonkun henkilönsä suuhun sanat: "Niin muuttuu maailma, Eskoseni."

    Minunkin pitäisi muuttua maailman mukana ja lähteä vaikka lenkille. Kosteushan tekee hyvää iholle, ja kai se kävelykin terveellistä on.
    Nyt juon kuitenkin kolmannen kupin kahvia. Vasta sen jälkeen lähden ulos, mikäli kävelysauvat löytyvät.

    Oikein mukavaa päivää kaikille!
  5. Mitä mieltä olette sanasta AITALIKUSTERI ?
  6. Saapas nähdä kumpi meistä kirjoittaa, Puskasuleima vai minä.

    Heti alkuuun huomasin kirjoitusvirheen. Olin kirjoittanut miestä. Puskasuleima olisi naputellut miästä, joten minähän tässä heti alkajaisiksi möhlin.
    Sää täällä on todennäköinen: luulin jo, että ruohikko vihertää, mutta siinäpä onkin kaunis sammalmatto.

    Eilen olimme hammaslääkärillä, ja samaan aikaa sinne tuli muuan rouva pienen tytön kera. Kun pääsimme sisään, kääntyi pikkuneiti ympäri, ojensi kätensä miehelleni ja tervehti. Sitten olin kättelyvuorossa minä. Sen jälkeen vielä esittelimme itsemme, ja
    sattui niin hauskasti, että miehelläni oli sama nimi kuin tytön vaarilla.
    Olemme me ennenkin maailman ihanimpia lapsia nähneet, mutta tämä pikkuneiti oli kertakaikiaan kuin aurinko. Vieläkin hymyilyttää, ja rinnassa ailahtaa lämpimästi, kun muistelemme häntä.

    Ensi torstaina menen uudelleen samaan paikkaan. Tuskin kuitenkaan niin hyvä tuuri kävisi, että pikkuneiti osuisi taas samaan aikaan.

    Tunnin päästä alkavat Salpausselän kisat. Rupesi heti ramasemaan, kun ajattelin, että telkkari on loppupäivän äänessä. Taidan mennä nokosille, jos vaikka tauti tarttuisi ja petikaverikin ottaisi kauneusunet...

    Moikka! Pidetään peukkuja, että Suomeen tulee jkunen mitali.
  7. Johan on alkuperäinen aihe rönsyillyt asiasta ainakin kolmanteen!

    Meillä on kaksi poikaa ja muutama lastenlapsikin. Muilta kiireiltä en ennätä taiteilla joulukortteja vaan raapustan toivotukseni paperikaupasta ostamiini kortteihin.

    Suurin osa sukulaisistamme ja monet ystävämme ovat joko ympäri Suomea, muuta Eurooppaa tai Rapakon takana. Koska tapaamme harvoin, otamme mielellämme vastaan lasten kuvia. On mukava nähdä, miten he ovat kehittyneet, onko heissä sukunäköä ja mahdammeko seuraavan kerran tavatessamme vielä tuntea tämän pikkutontun tai pääsiäispupun...

    Jätän nyt edellä olevan kirjoittajan kaikessa rauhassa nauramaan. Onhan se mukavaa, että ihmisellä on mukavaa!
  8. Provoko vai rakastava äiti: "Ehkä heitän pojan kadulle, kotonani ei sairaita pervoja asu".????
  9. Hyvää huomenta. Vettä sataa, ja ulkolämpötila on +2,2.

    Kaiken maailman ötiäiset, mötiäisit ja mutiaiset ovat olleet kimpussani. Joku herätti minut paljon ennen kuutta ilmoituksella, että pitäisi alkaa pakata. Muutetaan kotiin.
    Minä pöhkö uskoin, kun olin ihan unenpöppörössä. Kömmin keittiöön ja laitoin viisi ja puoli kupillista tulemaan.
    Kahvinkeittimen rähinää kuunnellessani alkoi ajatus lentää.
    Ymmärsin kysyä itseltäni, että kukahan minut herätti ja mihin kotiin täältä nyt muutettaisiin.
    Ei voinut olla mummulan vintti eikä rivarin pätkä, kun kummassakin on uudet omistajat.
    Eiköhän asia selviä, kun mieheni herää. Hänellä on vakiovastaus: - Se on taas niitä elonkeraisia uniasi.
    Mitähän elonkeraista siinä on, että alkaisi purkaa ja pakata tavaroita, kantaisi niitä rappusia alas ja toisia ylös?
    Koko muuttotouhu kruunattaisiin sitten sillä, että tyhjäksi jäänyt asunto saisi kokea perusteellisen siivouksen ihan kellarikomeroita myöten.

    Onneksi asunnonvaihto oli unta.
    Nyt lähden kaatamaan itselleni neljännen mukillisen juhlamokkaa, kun en raatsinut avata presidenttipakettia.

    Innokasta urheilunkannustuspäivää!
  10. On tuo Ynnämuu yhtä jämtti ja kaukaa viisas kuin Late Vaankin.
    Molemmat ovat osanneet veikata Suomen mitalisaaliin, ainakin kumpikin on ilmaissut näkemyksenään, että mitaleja tulee. Onhan niitä tullut.
    Ynnämuu arvioi, että Ruotsi-ottelussa voi käydä miten vain, ja niinhän siinä kävi!

    Jatkakaa vain kaikki, joilla on joko tietoa tai kaukonäköisyyttä, tulosten ennustelua.
    Se on lukijasta paljon läheisempää ja mielenkiintoisempaa. On se niin mukava lähikaupassa kehua tuttavilla, jotka ovat varsinaisia urheiluasiantuntijoita.

    Että kiitos ennusteista ja terveisiä koko Kahvipirtin väelle, satunnaisille poikkeajille
    ja myös ohikulkijoille!
  11. Tarjolla haukottelevaa aamukahviseuraa. Tervetuloa juomaan kupponen tai pari kuumaa. Yksin ei kahvi maistu, ja Puskis nukkuu vielä. Hän oli varmuuden vuoksi kiertänyt hautausmaan ja kellotapulin kautta kotiin jälkensä peittääkseen.
    Moisen lenkin jälkeen maittaa uni!

    Siinä on, kuulkaa, ihminen, joka sotkee pelkästä avuliaisuudesta itsensä monenmoiseen liemeen. Tai kai niihin kohelluksiin osasyynä on seikkailumieli ja uteliaisuuskin.
    Ystävät saavat sitten pelastaa Puskasuleiman pulasta. Sitä vartenhan ystävät ovat, ja meitä ystäviä hänellä riittää.
    Olemme joskus pelko sydämessä miettineet porukalla, pystymmekö jatkuvasti suojelemaan Puskasuleimaa sellaiselta hellyydenpuuskalta, että sen jälkeen hänestä tulee Putkasuleima.
    Jos on tarjolla hyviä ehdotuksia, älkää lähettäkö niitä. Todennäköisesti kaikki on jo kokeiltu ja tehottomiksi havaittu.

    Jos menette tästä ohi, suorittakaa ohitus mahdollisimman hiljaa, ettei Puskasuleima herää.
    Oikein hyvää ja rauhallista päivää teille kaikille!
  12. Mielestäni aloittaja on oikeassa.Pitemmittä puheitta: hyväksyn
    eutanasian.
  13. -- Hauskaa huomenta, toivotteli muuan mukava mieshenkilö tullessaan asioimaan työpaikallani. Hän tuli aina iso pullapitko kainalossaan. Selityskin sille lentivehnäselle oli: meille ei kehdannut tulla likaisin käsin, joten hän oli leiponut.
    Meidän Saksan demokraattinen paimenkoiramme oli nimeltään Niilo, mutta tietysti nimi vääntyi Nipaksi. Yllä mainitun mieshenkilön nimi oli Niilo, ja tietysti sekin oli suomennettu Nipaksi.
    Meidän Nipamme oli kerran yrittänyt aterioida miniäkokelaamme talvilenkkarit, ja tytön äiti lähetti tyttärelleen nimipäivälahjaksi uudet jalkineet ja toimitti ne perille sen isomman Nipan kautta. Paketin päälle hän oli kirjoittanut: -
    NIPA EI SAA SYÖDÄ NÄITÄ.
    Lähetti kirjoitti pakettiin oman viestinsä:
    EN SYÖNYT, TODISTAA NIPA K.

    Mitähän varten minä näihin Nipoihin eksyin?
    Tarkoitukseni oli osallistua sähkökeskusteluun ja erityisesti niihin uutuuslamppuihin, jotka kuulemma säästävät sähköä.
    Meillä on olohuoneen katossa kaksi plafondia, ja vuorotellen niistä palaa lamput, eikä mistään saa enää niitä vanhoja, kunnon lampppuja.
  14. Älä, hyvä kissanpäiväilijä, jätä tulematta Kahvipirttiin!
    Olet varmasti lukenut, että täällä on katto korkealla, seinät lavealla ja maailman paras kahvi.
    Kuria ja järjestystä valvoo lempeäluontoinen ja elegantti Kaulin.
    Hänen olonsa tekee kodikkaaksi kaksi pankolla kehräävää kissaa.Niitä saa kaikessa rauhassa silittää, jolloin ne kehräävät entistä uutterammin aitoa villalankaa, ettei ahkerien kutojiemme tarvitse vähän väliä käydä lankakaupassa.

    Me eläkkeestämme nauttijat saamme siis ihan rauhassa nautiskella eläkkeestämme, ja voimme kannustaa himoduunareita keksimällä kaikkea mukavaa ikään kuin kannustukseksi. Sen lupaan heti, etten rupea lauleskelemaan muualla kuin nurkantakana. En myöskään maalaa enkä sävellä, mutta olen vakuuttunut siitä, että tällaiset laiskanpulskat peukalo keskellä kämmentä syntyneet ovat ihan tervetulleita tänne.

    Niin että terveisiä Pirttiin, että kai täältä tullaan!
  15. Voi, Susmorsian, minkä teit!
    Täällä yksi Leningradiin rakastunut soitti Shostakovitsin Seitsemännen ja pala kurkussa muisteli kaikkea, mitä oli lukenut ja kuullut Leningradin piirityksestä.
    Kun olin kielikursseilla Leningradissa, oli meillä kaksi opettajaa, jotka olivat lapsuudessaan eläneet kotikaupunkinsa piirityksen.
    Siis eläneet, kun perheenjäsenet ja ystävät kuolivat ympäriltä nälkään, kylmään ja sairauksiin. Kumpikin sanoi, että he pääsivät miltei paratiisiin, kun Laatokan elämäntie avautui.
    Heidät pakattiin linja-autoihin ja he saivat leipäpalan käteensä.
    Eivät ennen eivätkä jälkeen sen ole saaneet mitään niin herkullista. Ihan oikeaa leipää!

    Katselin tässä videoita Hvorostovskyn konserteista. Aloitin Soloviev Sedoin sävellyksellä "Iltalaulu"(Leningrad), ja nyt soi
    "Kurjet". Jos ei päästäni eikä oikeasta takajalastani vippaisi,
    lakkaisin mankumasta mieheltäni, että lähdetään Leningradiin.
    Terveyskeskuksen tarvikevarastosta saa sekä kainalosauvoja että rollaattoreita.
    Niitten avulla pärjäisin yksinkin, mutta salaa ei kannata lähteä,
    ettei tule turhaa erimielisyyttä. Niin että jatkan piirittämistä ja käyn varmasti viemässä ruusuja Piskarevin hautausmaalle.
  16. Huomenta.
    Näin maa makaa tänään:
    Maailmaa piirittää leveä, tumma rinki, jonka alapuolella on kahdenlaisia valopisteitä: haalean oransseja ja kirkkaita.
    Kummatkaan eivät näytä valaisevan, kunhan nyt puhkovat reikiä pimeyteen.
    K-kaupan takapihalla on käynyt kaksi rekkaa, ja juuri nyt tuli kolmas. Pimeydessä ne näyttävät aivan junilta, kun niiden lavaa kiertää valopisteitten vyö, ainakin meidän oloissamme tuiki tarpeellinen varoitusmerkki. Ei kai niin sokeaa kuljettajaa olekaan että laskisi sivusta varoitusmerkein koristellun rekan kylkeen.
    Muistuu mieleeni se, kun pidettiin hirveää eipäs-juupas sotaa siitä, kun säädettiin, että päivänvalollakin pitää ajaa valot päällä. Nyt se on itsestäänselvyys. Kyllä se niin on että oppia ikä kaikki. Oppivathan ne Jukolan veljeksetkin lukemaan.

    Nopeasti nämnä aamut kuluvat. Kello oli juuri kuusi ja maailma pimeä. Nyt on tumma rinki haalennut, ja aurinko valaisee Pietarin suunnassa olevat koivut. Kello on 9:09 ja pakkasasteita on melkein sama lukema - 9,9.

    Oikein ihanaa ja valoisaa päivää kaikille.
  17. Aurinko paistaa!
    Nyt on hyvä muistella parin sukupolven kurittamista.
    Meillä oli oven päällä äidin kasvatusyhteistyökumppani, koivuniemen herra.
    En ole katkera, enkä pahalla muistele, mutta en muista kertaakaan, jolloin pikkusisko olisi saanut risua. Ihan totta, että hän oli kiltti ja siisti ja tottelevainen. Ladya äiti hänestä kasvatti ja onnistuikin siinä.
    Minun piti isonasiskona käydä maalaistaloissa kysymässä, saisiko talosta ostaa maitoa. Tuntui siltä kuin kerjuulla olisin.
    Kun joskus marisin, että aina minä, vetosi äiti siihen, että pikkusisko oli pienempi ja minä iso ja ronski. Ronskilan Hilimahan minusta sillä kasvatuksella tuli.
    Totuuden nimessä on sanottava, että pikkusisko oli minua kaksi ja puoli vuotta nuorempi, joten olihan äiti oikeassa. Eri asia on sitten se, että viiden vanha kyllä toimitti asian, mutta kauhun paikka se oli.
    Omilla mukuloillani on vajaat kaksi vuotta ikäeroa, ja he olivat sellainen parivaljakko, ettei tullut mieleenikään passittaa jompi kumpi yksin asioille.
    Olen huvikseni seurannut telkusta huippulastenhoitajaa ja
    lapsia, jotka olivat todella kauhukakaroita, joita omat vanhemmatkin pelkäsivät.
    Lastenhoitaja tuli, näki ja voitti noin vain suit sait.
    Arvatkaa, olenko onnellinen siitä, että meidän mukulamme olivat
    ihan tavallisia ja enimmäikseen kilttejä hurjapäitä, joista on tullut kunnon kansalaisia.
    Ihan rehellisesti sanottuna en muista, että meidän oven päällä olisi asustanut koivuniemen herra. Niskatukkaan olen varmaankin joskus tarrannut.
  18. Vuotta en muista, joskus 1940-luvulla, mutta sodan jälkeen sen on täytynyt olla, koska isämme oli jo siviilissä.
    Ei tullut valkeaa joulua. Lunta ei ollut edes nimeksi, mutta jonkinlainen pakkanen oli.
    Aurinko jaksoi paistaa monta päivää peräkkäin, ja jäisellä maantiellä oli mukava juoksuttaa kepin nokassa polkevaa pyöräilijää. Se oli pikkusiskon joululahja, mutta säälistä hän antoi minunkin sitä pari kertaa juoksuttaa. Vastalahjaksi hän sai retuuttaa nukkeani.
    Mekkosilla juoksimme, emmekä edes kuvitelleet pukea takkia päällemme. Vaikka yhtään ihmistä ei maantiellä näkynyt koko päivänä, elimme toivossa, että edes joku tulisi ja näkisi upo uudet kolttumme.
    Pikkusiskolla oli tummanpunainen samettimekko ja minulla harmaa flanellikolttu. Olimme saaneet ne famulta joululahjaksi.
    Vielä monta päivää herrastelimme uusissa vaatteissamme ja nautimme auringonpaisteesta. Taisimme jopa olla vähän pettyneitä, kun hiljalleen alkoi sataa lunta; talvi tuli.
  19. Ihan ensiksi terveiset SkillaNille: Täällä on toinen tosikko! Ei kolahda Putous minullekaan.

    Kun telkkarissa on uusintoja ja uusintojen uusintoja, voisivat tarjota vaihteeksi historiapläjäyksiä eli uusintoja niiltä vuosilta, jolloin hauska oli tällaisen tosikon mielestä hauskaa.
    Oikeastaan olen vähän kiukkuinenkin, kun tämä nykykomiikka
    mielestäni väheksyy katsojia. Ei kai ole tarkoitus, että näyttelijät pitävät hauskaa keskuudessaan ja viis veisaavat yleisöstä. Valinnan varaahan kylläkin on, kuten esimerkiksi
    "hymy pyllyyn", josta yleisön joukosta valitut edustajatkin nettoavat satasen, jos he pystyvät olemaan nauramatta.

    Olisi joskus mukava katsoa niitä ennenvanhaisia hupailuja, joille on makeasti naurettu. Voisi verrata itseensä, että onko sitä vuotten vieriessä karsiutunut naurutaito kokonaan, vai ovatko vuodet kullanneet muistot.
    Minkähänlainen ÄVPK eli älyvapaa palonkunta olisi nykyisin?
    Entäs Elaine? Ja jokohan Viljoo on näkyny?
    Tosin joukossa oli joskus mauttomuuksiakin; huippu taisi olla saamelaisia irvivä "Luostolle lustin pithoon".

    Luen tässä samalla mielipiteitäni ja yhden asian olen huomannut: On hyvä, ettei minusta tullut alakoulun opettajaa.
    En taitaisikaan olla sellainen laulutaidoton lummilinnan rakentaja, miksi itseni kuvittelin.
    Olisin tummansiniseen jakkupukuun pukeutunut tiukka-nutturainen täti, joka varmuuden vuoksi kiusaisi lapsia viikonloppuna pyhäkoulunopettajana. Siis varsinainen siveydensipuli.
    Vaihtaisinkohan nikkini? Rupean sitä miettimään.
    Voikaa hyvin!
  20. Olin aikeissa toivottaa hyvää huomenta, mutta ilmeisesti olen taas sotkenut vuorokauden ajat, kun parikin kelloa näyttää 19:12
    Eilen kylläkin menin hyvissä ajoin nukkumaan ja heräsin myös varhain. Univelkani nukutti minut uudelleen, ja heräsin ihanaan ruoan tuoksuun luultavasti pitkien nokosten jälkeen.
    Varmaankin jompikumpi meistä (Puskasuleima tai minä) on jo mainostanutkin meidän keittiömestariamme, jolle rupean maksamaan säännöllistä kuukausipalkkaa heti, kun hän voittaa lotossa muutaman miljoonan.
    Toisaalta olisi asiallisempaa kieltää kokkiani kokkaamasta, kun painoni heittele sinne sun tänne ja etupäässä tänne. Osasyy on kylläkin puolisossani, sillä hän kuvittelee olevansa holhoojani tai muuten vain yleinen syöttäjä. Hänen mielestään syön liian vähän
    tai sitten ruoka on huonoa. Kumpikaan väite ei pidä paikkansa, mutta pakko minun on antaa periksi, että pääsen kehumaan meidän kahvinkeitintämme. Se kun pitää sellaisen rähinän, ettei meidän tarvitse edes pahemmin murjottaa.

    Mutta sen olen päättänyt, että jos saisin ikioman läppärin, naputtelisin päivittäin ne kuulumiset, jotka (päivittäin) jäävät kuuluttamatta.
    Varmuudella saisin myös palautetta.
    Olisi melkein idyllistä, kun toinen istuisi toisella puolella pöytää ja toinen toisella kirjoittamassa haukkumakirjeitä toinen toiselleen.
    Kun aina kohistaan, että puolisoilla pitäisi olla yhteisiä harrastuksia, niin sähköpostitus jos mikä on sellainen.

    Sehän olisi modernimpaa kuin entisellä pariskunnalla, joka kävi mykkäkoulua. Mies kirjoitti vaimon tyynylle lapun: - Herätä minut kello kuusi. Vaimo teki työtä käskettyä ja laittoi miehen tyynylle lapun: - Herää! Kello on kuusi!

    Sarjassamme "Vanhoja vanhojen vitsien kertojat" toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta päivää!
    21. 25 / 165
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt