Miten tämän päivän aloittaisi että olisi hyvä mieli itsellä loukkaamatta toisia, siinäpä päivän pulma.
Jotenkin ylikuumenemista palstalla ja maailmalla, mutta yritetään porskuttaa niillä mitä vielä on jäljellä hyvästä mielestä ja kevään tulosta, aurinkokin aivan nousemaisillaan.
"Todellakin, todellakin, todellakin".
Nyt on aamu uus ja ensiviikolla kuus, ei kaikkien asioihin kannata lusikkaansa pistää hämmennetään välillä omia ajatuksia ja pistetään parasta että toisetkin lukee ja antavat omat mausteensa kirjoituksiin.
Eilisen säätiedotteen (itl) mukaan piti tänään sataa, no hyvä ettei tiedote pidä paikkaansa, tämä on helppo hyväksyä lenkille vaan ja liukuesteetkin voi jättää kenkätelineeseen, turhat ovat täällä etelässä ainakin aamusta, eivätkä kadut vielä edes pölyä.
Niin että terveyslenkille koskeaan aamusäähän.
Ihan muuta kuin asiaa.
15
137
Vastaukset
Huomenta päivää!
Mitähän varten aina jankutetaan, ettemme me suomalaiset osaa sivistyskielten small talkia?
Ihan sujuvasti aloitamme säätiedotuksella, jonka jälkeen olemmekin juttu/kirjoitusvireessä ja menemme suoraan asiaan.
Emme turhaan kysele, mitä rouvalle kuuluu tai miten lapset ovat pärjänneet. Kun asiamme on, että pikku-Kalle tuli eilen teiltä kotiin kahden vasemman jalan saappaan kanssa, niin mihinkähän aikaa teille voisi poiketa palauttamassa sen toisen vasemman jalan saappaan ja ottamaan oikean jalan saappaan tilalle.
Asia on nopeasti järjestyksessä, eikä siihen ole kulunut tarpeettomasti kallista työaikaa.
Nykyisinhän työvoimaviranomaiset järjestävät oikein kursseja, joissa opitaan lyhyesti ja selkeästi esittämään, että työtä pitäisi saada. Itse en ole kurssille päässyt, mutta nuoremmat kertovat, että siellä opetetaan ronskisti kehumaan itseään.
Ennen kaunisti vaatimattomuus, ja omakehu haisi.
Oli se A. Kivi-vainaa kaukonäköinen mies kun pani jonkun henkilönsä suuhun sanat: "Niin muuttuu maailma, Eskoseni."
Minunkin pitäisi muuttua maailman mukana ja lähteä vaikka lenkille. Kosteushan tekee hyvää iholle, ja kai se kävelykin terveellistä on.
Nyt juon kuitenkin kolmannen kupin kahvia. Vasta sen jälkeen lähden ulos, mikäli kävelysauvat löytyvät.
Oikein mukavaa päivää kaikille!- Aakkonentervehdys
Tervehdys vaan minultakin
- *Kukkahame*
Eilinen kissan ruokintamatka.
Kyyhkyt elävät jo kevään aikoja, eilen seurasin kyyhkyparin kuhertelua, tai no paremminkin kuuntelin niiden ääntelyä, melkoista kuhertelua se on.
Kissa tuli säikkyneenä viereeni ja tuijotti minua kuin apua pyytäen, tuolla on joku!
Siellä ne kyyhkyt olivat 'säikyttäneet' kissan ja niin se tuli naukuen pyytämään parvekkeelle.
Pesän laitto puuhissa lienevät tuuheassa puussa en tunne sitä, tuijan näköinen äkkiä katsottuna, muttei se kuitenkaan ole tuija.
Jos tässä tunnustan muutakin voi olla että se 'otus' pulu, niin vähän ne vilahteli sieltä suojastaan, omassa pihassani käy metsäkyyhkyjä syömässä ja niiden ääntelyä olen useinkin kesäiltoina kuunnellut. niiden pesä lienee jossain lähellä.
Onhan näin muutamien vuosikymmenien verran eläneenä ajan kanssa seurata luonnon jatkumoa ainakin verrata muistamiinsa kevät kokemuksiin. Täälläpä ihana ketjun alku, kunpa ehtisin minäkin mukaanne!
Nyt vain on lähtö edessä "niin kuin Sauna-Paapan luteella".
Hyvää päivän jatkoa!- kanm
Samalla sulku melko monelle palstalaiselle. Kätevä varaus. Hyvää päivänjatkoa.
- *Kukkahame*
kanm kirjoitti:
Samalla sulku melko monelle palstalaiselle. Kätevä varaus. Hyvää päivänjatkoa.
Onko tämä arvoitus vai mikä?
Ei avautunut toisellakaan lukemalla, harmittomana kuitenkin sen luin.
Aurinkoa on ollut jo muutama tunti ja lämpöasteet lisääntyneet vaikka ei sanottavassa määrin.
Kyllä valo on suuri voima ja virkistäjä, tässä jo suuria suunnitelmia päivän varalle ja kamera mukaan!
Termospullo on viimekesäisten reissujen jälkeen hukassa, harmi, olisi leipomosta hyvä ostaa mukaan joku herkku ja nauttia luonnossa kevätkahvit ;-)).
- Sauna-Paappa
Tuon sananparren olen kuullut tässä muodossa:
"On lähtö varana niinkuin Sauna-Paapan luteella!"
Vaikka melkein noinhan sinäkin sen kirjoitit.- Ramoona*
Viiden kilometrin taivat taittui leudossa säässä , sauvat nostavat kulun melkein plaaniin, venetermiä käyttääkseni. Lumen puuttuessa kukaan ei edes smalltalkina huomautellut suksien kotiin jäämisestä. Koiran kanssa tarjoutuu aina tilaisuuksia mukavaan rupatteluun, jutustelun aihe kun ystävällisenä häntääsä heiluttaa.
Mistäs muusta mummit - ja vaarit vähintään yhtä mielellään - jutskaisivat melkein kenen kanssa vaan, lapsenlapsista tietysti. Meidän kahdeksasta nuorin on esikoulussa, ja tunnen suomalaisen päiväkotielämän aika hyvin, joka kerta on koetettu isovanhempain päiväänkin ehtiä. Esikoulun pääsyvaatimuksina on pyllynpyyhkimis- ja kengännauhojen sitomistaito. Kengät pitää mielellään osta laittaa oikeaan jalkaan, eli oikea ja vasen pitää erottaa...muutenhan molemmat menevät väärään jalkaan ja piirileikissäkin kääntyy väärään suuntaan. Oikean ja väärän erottaminen onkin sitten elinikäinen koulu.
Minustakin on kivaa käydä merkkipäivillä, nimppareilla, synttäreillä ja jopa kissanristiäisissä. Itse olen karannut tasavuosikymmeninä, mutta muulloin saa tulla ja pannu on kuumana, kunhan ei lahjoja tuo, kukkia korkeintaan. Anoppi osti aina hopealusikoita ja astioita , lisäsi sarjoja joka merkkipäivä ja sanoi, että näistä sitten voitte muistella mummua. Hyvän anoppini muistan lämmöllä kylläkin ihan muusta, käytössä on kyllä astiatkin ja perinnöksi jäävät. Ihminen katuu kuulemma eniten sitä, mitä on jättänyt tekemättä. Joskus sonnustautuminen ja juhliin lähtö tuntuu nihkeältä, varsinkin kauemmas, mutta aina on hyvä mieli palattua. Hyvät tarjoomukset saavat niille kuuluvan kunnian, mutta ennen kaikkea : Ei suull vallan syärä, sillä puhutaan kans. Erkki Tantulta on mainiot kuvakirjat murrepuheenparsista. - pannunlahje
Kun taas saunamaija löytynee kaikilta vanhoilta pihoilta. Maasiira se on oikealta nimeltään, harmiton erityisesti kosteasta puujätteestä pitävä ötökkä.
Siirojen esivanhempia näkee kivettyneinä fossiileina. Muinaiset siirat saattoivat olla reilun puolen metrin mittaisia.
Varon noita pehmeärakenteisia otuksia liiskaamasta. Kun ovat ihmisiä paljon vanhempia eläjiä maapallolla.
Tänään taivas kuitenkin enää ohuemmassa pilvipeitossa. Ehkä viikonvaihteessa saadaan auringonkin meilläkin nähdä paistavan.
Toisaalta paistaminen on myös kypsennyssanastoa. Siltä toki avaruus meittiä varjelkoon. - *Kukkahame*
pannunlahje kirjoitti:
Kun taas saunamaija löytynee kaikilta vanhoilta pihoilta. Maasiira se on oikealta nimeltään, harmiton erityisesti kosteasta puujätteestä pitävä ötökkä.
Siirojen esivanhempia näkee kivettyneinä fossiileina. Muinaiset siirat saattoivat olla reilun puolen metrin mittaisia.
Varon noita pehmeärakenteisia otuksia liiskaamasta. Kun ovat ihmisiä paljon vanhempia eläjiä maapallolla.
Tänään taivas kuitenkin enää ohuemmassa pilvipeitossa. Ehkä viikonvaihteessa saadaan auringonkin meilläkin nähdä paistavan.
Toisaalta paistaminen on myös kypsennyssanastoa. Siltä toki avaruus meittiä varjelkoon.Saunamaija on jotenkin tuttu mutta olettekos kuulleet "riienpöpökästä" ?
Sekin on kosteiden tilojen asukas, isoäitini kyseli sellaista elukkaa ja kyllä se lopulta erään saunaillan jälkeisenä aamuna käytti kaikkia kymmentäparia jalkoja kun yritti mennä piiloon, isoäitini oli nokkela ja kääräisi tuon pöpökän kangasnenäliinaan.
Hänellä oli aina kangasnenäliina esiliinan taskussa, ja paljon sillä olikin käyttöä.
No - sitä elukkaa en sen jälkeen ole nähnyt missään rumakin se oli, hiukan kuin pillerinpyörittäjä mutta isompi ja sen 'panssarit' eivät olleet kiiltävät.
Niin ruma se oli etten sinä päivänä uskaltanut koskeakaan isoäitiäni, jotenkin pelkäsin sen ötökän, riienpöpökän olemusta.
Kuinkahan pitkällä tuon elukan sukujuuret on?
- Makriina ek
Tuleepa mieleen satu prinsessasta, joka ei voinut nukkua 7:llä patjalla, koska niiden alla oli herne.
Palsta on yhtä herkkähipiäinen kuin se rinsessa ikinä.
Sillä erotuksella vaan, että useampikin palstalainen vetää sen herneen nenäänsä.
Luulisi, että siinä tulee itselle huono olo.
Suosittelisin minäkin sitä porskuttamista ja neuvosin suuntaamaan muihin kirjoitelmiin, jos osuu lukemaan viestiä, joka pyörii herneen lailla kohti tuulenhalkaisijaa.
Vikkelästi!
Onhan palstalla tekstiä laidasta laitaan, joku saattaa olla jopa mieleinen. - *Kukkahame*
Savolaisia viisauksia
Lueskelin savolaisia sutkautuksia ja toinpa tänne sivulle, hyvää tuulta nuo viisaudet herättelee, ajan kanssa ajatuksella on luettava murteita ei ne heti mene ymmärtämöön.
Savossa varhaislapsuuteni vietettyä näissä on itua, minun oli helppo ymmärtää.
1. Naara itelles ennen kun muut kerkiää.
2. Et ossoo naatiskella jootilaesuuvesta jos sinulla ee oo paljo töitä.
3. Anna kaekkes vuan elä periksi.
4. Huominen on monesti viikon kiiruisin päevä.
5. Naurattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin saat ryppyjä.
6. Leoka pystyyn kun tulloo kova paekka, pysyypähän aenae suu kiinni.
7. Elämän tarkoitus on murheen karkoitus.
8. Ne tekköö jotka ossoo, jotka ee ossoo ne arvostelloo.
9. Joka ihtensä luottaa, se kykynsä tuploo.
10. Menestys on ku pieru, muu kun oma ee hyvälle haese. - Mainioita ovat,
tuokin 5:nen ja muutkin. Ei viitsitä ärvöttää naama rutussa!
Kiitos, Kukkahame! - A.Aamuinen
Tämä on nostettava täältä alareunasta ylemmäksi ja sehän käy juur näin.
On ollut ilahduttavaa huomata Luotsin myötä salonkiin saatu rauha ja yhteisymmärrys vapaa-ajan vieton aatelistoa.
Voi hyvillä mielin avata ketjun kuin ketjun luettavaa tekstiä löytyy ja uusia avauksia ilmaantuu pitkin päivää.
Aamu on taas pilvinen niin kuin ollut jo useana aamuna, ehkä luonto jarruttelee tarkoituksella ettei kevät 'purskahda' liian aikaisin eikä hallayöt hidastaa pahasti kasvua.
Monilla aurinkoisilla seinustoilla kurkkii jo sipulikasvien lehdet maanpinnalla,
Viime syksynä istutin muutaman sipulin nurmikolle, ja monta kertaa päivässä vilkaisen paikkaa, milloin sieltä nousee elonmerkit.
Niin vanhaksi ei kai eläkkään että mielenkiinto luontoon tai muuhunkin lakkaisi kokonaan.Näin on, tuntuu hyvältä käydä, palstalle palaa mielellään kun poistuu hymyssä suin. Myös vakavista aiheista voi puhua, ikäisillämme on monesti terveysongelmia, niistä on hyvä puhua ja jakaa kokemuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2074636
- 341644
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401550Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen251524Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,201415- 1161359
Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301230Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381207- 191179
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441068