Presidentin vaalit

Mettäläinen

Ennakkoäänestys on meneillään ja kävin äänestämässä.

Hivenen mietityttää kuka ehdokkaista olisi paras johtamaan suomea, koska en ole oikein vakuuttunut kenestäkään ehdokkaasta tasapaksujen mielipiteidensä takia.

Mielestäni presidentin tärkein tehtävä on edustaa ja hoitaa ulkopoliittisia suhteita rauhanomaisin keinoin ja toimia myös sisäpoliittisissa asioissa tietenkin omien valtuuksien puitteissa.

Loppujen lopuksi presidentin virka tuntuu yhtä turhalta, kuin kuninkaan, mutta tietynlainen johtajan sympooli annetaan kansan taholta harteille ja kansan luottamus.

Miten on palstalaiset aiotteko äänestää ja löytyykö teille sopivan tuntuinen ehdokas puolueiden valitsemista ehdokkaista.

52

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Se ja sama, anteeksi. Suomemme valtakunnan presidentti on käsi, joka toivottaa ulkomaiset vieraat tervetulleiksi.

      En jaksa, en.

    • Juuri näin. Pressa on kuva Suomesta maailmalle! Väyrystä on hyvin vaikea kuvitella muualle kuin lastensuojelun isähahmoksi punaiselle ristille. Lipponen..pokka ei petä vaikka pitäisi Yhdysvaltain pressan puolisoa suudella....Liian tyly.
      Niinistö on täysin selvä valinta. Löytyy poliittista osaamista ja charmiakin..ja kiipesi tsunamissa siihen puhelintolppaankin"
      Itse Äänestän nuorta ehdokasta eli Sari Essayah!! Voi olla että Sari olisi esim. 8 vuoden päästä toinen naispressa Suomessa!!Kannatusääni tulevaisuutta varten siis!

    • Sama juttu, kukaan ei meinaa kelvata mulle. Äänestän siksi puolueen mukaan.

      • ...

        Jätä äänestämättä, tuollaisten "äänestäjien" takia on Pohjois-Korea, Neuvostoliitto, Kiina... Nyt äänestetään tasavallan presidenttiä, ei mitään puoluetta tai kuningasta. Yleensäkin fanaattinen puoluesidonnaisuus haisee mun mielestä todella pahalle.

        =DW=

      • ... kirjoitti:

        Heissan tarkkanenäinen. Kävin jo äänestämässä etukäteen ja en voi sitä enää perua. Yritä sä vaan sen hajun perusteella, hih hih

    • Kyllähän se on äänestettävä kun voi, siinä presidentin valinta parempi kuin jos olisi joku kuningas.
      Ei noista ehdokkaista oikein kukaan nouse esiin kun en välitä siitä suosituimmastakaan ollenkaan.
      Rauhan asialla oleva sen tulee olla ehdottomasti minunkin
      mielestäni.

    • ...

      Ensimmäinen kierros tärkein. Pitää pudottaa ei- halutut ehdokkaat. Toisella kierroksella ei tavallaan niin väliä, huonoja ehdokkaita ei jäljellä. Kävin ennakkoäänestämässä heti kun ennakkoäänestys alkoi. Toisella kierroksella haluan käydä äänestämässä äänestyspäivänä.

      Itellä kolme ehdokasta, joista kaikki kelpaavat kyllä. Yksi tietysti ylitse muiden, vaikkakin nyt puhutaan vain pienehköistä eroista. Mutta joku näistä kolmesta on seuraava tasavallan presidentti, eikä yksikään ole huono valinta kansalta.

      =DW=

      • päätös

        Toisella kierroksella äänestän ketä hyvänsä ei-Niinistöä.

      • Kaupunkilainen

        Minusta taas tuntuu, että toiselle kierrokselle ei tule kuin huonoja ehdokkaita. Ehkä täytyy jäädä kotiin, mikä olisi kyllä vastoin periaatteitani. Minulla on kaksi ehdokasta, jotka kelpaisivat (toista heistä kävin jo ennakkoon äänestämässä), mutta kummankaan pääsy toiselle kierrokselle ei ole kovin todennäköistä. Ehdokkaista kolme on sellaista, jotka eivät tulisi missään olosuhteissa kuuloonkaan.

        Lopputuloshan on melko selvä, Niinistö on koko ajan ollut suosituin ehdokas, vaikka kannatusprosentit ovatkin laskeneet vaaleja lähestyttäessä. Ero muihin on kuitenkin sen verran suuri, että ihmetellä täytyy, jos valituksi tuleekin joku toinen. Jännitettävää on vain siinä, kuka tulee vastaehdokkaaksi toiselle kierrokselle ja minkälaisella enemmistöllä Niinistö voittaa.

        En kannata Niinistöä, mutta minkäs todennäköisyyksille voi!

    • henrjii

      Jotenkin tuo puolustusvoimien ylipäällikön virka askarruttaa, jos Haavistosta tulisi pressa
      Olisiko tulikomennot, tulta munille
      jalkaväkimiinat olisi keskijalkaväkimiinoja

    • Done. Käytin ääntäni mielenosoituksena, ehdokkaallani on suurin piirtein yhtä suuret mahikset päästä pressaksi kuin Aku Ankalla. Eipä ainakaan mennyt Väyryselle, se oli ainut tärkeä pointti.

      Toisaalta, ihan sama. Niin kuin sanoit, (ja monikohan ennen mua mitä en lukenut), ei sillä pressalla oikeesti valtaa ole. Enemmän sellainen keulamerkki ulkomaille päin. Eikä näissä vaaleissa puolueellakaan ole väliä.

      • Mukit loppuivat !

        Paavo ja Vuokko Väyrynen ovat olleet avioliitossa jo yli 40 vuotta.

        Vuokko Väyrynen on seissyt puolisonsa rinnalla tyynenä pienistä, vuosien takaisista kohuista huolimatta. Paavo Väyrysen lentoemäntien "nipistelyt" on puitu kotona, ei koskaan julkisuudessa. Se on säästänyt perhettä ja auttanut yhdessä eteenpäin.

        Pariskunnalla on kolme aikuista lasta, Tiina, Taneli ja Lotta sekä lapsenlapsia. Paria on yhdistänyt myös yhteiset hankkeet, kuten Pohjantähti-opisto ja myöhemmin Pohjanranta-keskus, ravintola, tanssikeskus ja nuorisokoti.

        Suurin koettelemus oli neljä vuotta sitten kun Paavo Väyrynen sai infarktin ja joutui sepelvaltimon pallolaajennusleikkaukseen. Se johti elämäntaparemonttiin, joka hoikisti molempia puolisoita.

        Paavo vakuuttaa, että suhde voi hyvin. Onhan takana jo yli 40 yhteistä vuotta.

        - On vaikea selittää, miksi rakkautemme on kestänyt näin kauan. Kysymyksessä on suhde, joka syntyy ja vuosien myötä vain vahvistuu, Paavo totesi taannoin.

    • Presidentin pitäisi edustaa koko kansaa. Siksi en pidä niistä jotka ovat vain oman puolueensa äänenkannattajia. Toistaiseksi vain Ahtisaari on ollut selvästi puolueiden ulkopuolinen presidentti (ja siksi demarit häntä puukottivatkin selkään), mutta tässäkin vaalissa löytyy kyllä ehdokas tai parikin jotka sopivat muillekin kuin vain puolueensa vanhoillissiivelle, kumpujen yöstä huutaville.

      • ...

        Sivusta.

        Ahtisaari kylläkin oli täysverinen virkamiesdemari. UM:ssä virat jaetaan puoluekirjojen mukaan ja Ahtisaari oli edennyt urallaan hienosti. Demarit vetivät sen kehiin, kun puolueella ei ollut olemassa politiikkapuolella vahvaa ehdokasta. Nyt kävi tavallaan samalla tavoin, aktiivipolitiikkoja ei ollut tarjolla, joten piti nykäistä kehiin eläkeläinen reservistä.

        Mutta siis Ahtisaari on niin punainen demari, kuin kommunisti nyt vain voi olla punainen. Täysi poliittinenbroileri.

        Roskaa. Hän pudotti kaikille - siis ei vain jäsenkirjademareille - avoimessa jäsenäänestyksessä Kalevi Sorsan, siksi demarieliitti häntä alkoi vihata, Sorsasta piti se presidentti tehdä.

        Älä muuta totuutta.

      • ...
        yohuuhkaja kirjoitti:

        Roskaa. Hän pudotti kaikille - siis ei vain jäsenkirjademareille - avoimessa jäsenäänestyksessä Kalevi Sorsan, siksi demarieliitti häntä alkoi vihata, Sorsasta piti se presidentti tehdä.

        Älä muuta totuutta.

        Sorsa.

        Sorsa oli menneen talven lumia, ihan kuin Lipposka nyt. Ei mitään mahdollisuutta, eikä edes asettunut ehdolle. Demut nyki virkamiesporukasta Ahtisaaren kehiin ja ihme kyllä voitti silloin vaalit. Kukaan kun ei tuntenut Ahtisaarta, eikä näytä tuntevan vieläkään.

        Ja nimenomaan, Ahtisaari tuli pressaksi demareitten äänestyksessä, kuka tahansa olisi niille kelvannnut. Ahtisaari nimenomaan on jäsenkirjademari. Ei sitä kommunistien kenttäväkikään tuntenut aiemmin. Oli olevinaan "musta hevonen", tosiasissa ainoa, epätoivoinen keino saada kommunisti suomen pressaksi.

        Miljoona ääntä annettu ennakkoäänestyksessä. Ainoa asia, mikä on aivan varma, seuraava presidentti ei ole kommunistileiristä. Paasikiven jälkeen viimeinkin oikeistolainen presidentti.

        Älä vääristele totuutta, demari.

        Se oli ensimmäinen ja demareille kai viimeinen kerta kun he antoivat koko kansan päättää ehdokkaastaan. Tuosta tuloksesta pelästyneenä mikään muukaan puolue ei ole enää uskaltanut antaa kaikkien osallistua ehdokkaansa valintaan. Se kuitenkin olisi edelleen ainoa tapa saada ehdokkaiksi muitakin kuin näitä vanhan vallan muumioita joita nyt SDP, kepu ja kokoomus meille tarjoaa ja johon porukkaan persutkin on laskettava, hehän ovat laittaneet ehdokkaaksi koko puolueensa...

    • Aion, henkilöä, en puoluetta. Vähä vaikeuksia päättää ketä.. vieläkin :/
      Kun pitäis olla muodollisesti pätevä henkilö Suomea edustamassa.. kohtalaisen neutraali..

    • äänestetty on ja äänestin ihan vaimoista edustavimman mukaan, koska hänen roolinsa on nykyaikana korostuneempi, kuin ennen eli aikana, jolloin presidentti paukautti pelit poikki tai antoi ison käskyn hiekkakasalaisille. Nykyään täytyy vaimon olla hyvinkin globaalisti tietpoinen ja osata keskustella myös futuristisen ennakoivasti ja vaieta intuitiivisesti.

      • ... huom, tuo p ei ole kielen näyttämistä vaan sormen ja näppäimistön vahinko, eli taitamattomuuttani ..

    • Marja Puska

      Äänestin kaikesta huolimatta Paavo Väyrystä. Timo Soinia olisin muuten äänestänyt, mutta mielestäni hän menisi presidenttinä hukkaan. Häntä tarvitaan sitten kun tämä Suomen konkurssipesä pitää korjata. Paavo Väyrynen ansaitsisi sitkeytensä takia presidentin viran. Tämä taitaa olla kolmas kerta, kun hän tavoittelee sitä. Mielestäni hän olisi edustavampi pressa kuin Muumi-Mamma.

      • lunta sataa

        Sama kuvio täällä. Soinille on tulossa seuraava pääministerin paikka, sillä pallilla hän pystyy vaikuttamaan huomattavasti enemmän kuin pressan vakanssissa.

        Niinistön suosio on harhaa, tai ehkä vuosi sitten se oli vielä totta, vaan nyt kokoomuksen sekoilujen, natoihannoinnin, kuntien pakkoliittämisten, veronmaksajien rahojen jakamisen rupumaille ym. skeidan takia kannatus on laskenut kuin lehmän häntä.

        Paavo on vaarattomin presidenttinä :DDD

      • lunta sataa kirjoitti:

        Viimeksi Soinille tarjottiin valtiovarainministeriyttä kahdessakin eri kokoonpanossa, ei uskaltanut. Ei hän uskalla ottaa vastaan presidentin tai pääministerin paikkaa vaikka ties mitkä vaalit voittaisikin, sanoo vain että vitsi, vitsi...

      • lunta sataa kirjoitti:

        Sama kuvio täällä. Soinille on tulossa seuraava pääministerin paikka, sillä pallilla hän pystyy vaikuttamaan huomattavasti enemmän kuin pressan vakanssissa.

        Niinistön suosio on harhaa, tai ehkä vuosi sitten se oli vielä totta, vaan nyt kokoomuksen sekoilujen, natoihannoinnin, kuntien pakkoliittämisten, veronmaksajien rahojen jakamisen rupumaille ym. skeidan takia kannatus on laskenut kuin lehmän häntä.

        Paavo on vaarattomin presidenttinä :DDD

        Pöö!. Paavolle meni ääni, koska porvareita en äänestä periaatteessakaan.

        Jotkut sanovat, että Lippos Paavo on aikansa elänyt ja liian vanha, mutta mielestäni ei ja vaikuttaa hyväkuntoiselta uimarilta edelleen.

        Väyrysestä sen verran, että ei ainakaan itseluottamusta puutu,, eikä yrittämisen puutteesta voi häntä syyttää ja toiseksi paras valinta itsellenikin olisi. Varmaankin, jos tulisi valituksi, niin maailman mahtavin mies sen jälkeen. No, fiksu huumori mies joka tapauksessa.

    • ahaaaa

      Tilanne on niin kutkuttava,kun toiselle kierrokselle joka tapaukaessa mennään...kuka siellä on Niinistön kanssa.
      Kallupit pöhisee,mitä pöhisee...
      Jos Niinistö olisi "presidenttiainesta",miksi hän ei voittanut aikanaan Halosta?
      Nyt voi käydä samoin,kuin usein käy aina uudelleen yrittävien Tangokuninkaallisten mittelössä...tulee mukaan taisteloon uusi kyky,joka vie voiton.
      Tuskastuminen kiperissä mittelöissä ei ole hyväksi.

    • Kampanjoissa kaikki puhuvat omaan pussiinsa ja varovat voimakkaita mielipiteitä. Kävin ennakkoäänestämässä enkä todellakaan ole varma miten meni, mutta on se sen verran arvokas pesti, ettei mikä tahansa käy, Suomessa kun ollaan.

    • Taitaa h- hetki lähestyä ja tietynlaista vaalityötä on havaittavissa kirjoituksistakin))

      Joo, täytyy myöntää, että aivan sama kuka presidentiksi valitaan.Tietenkin, jos ehdokkaana olisi ollut Pupu Puskasta, niin ääneni olisin antanu hetit. Perusteluna on, että hän on muodollisesti pätevin:))

      Pientä tsoukkia vain ja käykää äänestämässä, sillä olen nöyrin palvelijanne teille tai joillekin sunnuntaina.

    • Huomiseen jäi äänestäminen. Töistä tullessa aion poiketa kunnanvirastolla. Politiikkaa en seuraa kovin aktiivisesti, aikamoista arvontaa kenelle äänensä antaa.

    • Näin on!

      Hyväveli-järjestöissä, rahapiireissä ja vapaamuurareiden

      salaseuroissa on jo sovittu sekä miljardöörien toimesta

      isoin summin maksettu SNiinistö voittajaksi,

      lahjonnat on tehty,

      ihan turhaan menette uurnille.

      Hän pelaa sitten rahamiesten pussiin.

    • verditti

      Olen aivopesyt itseäni homofobiastani ja niinpä aion huomenna antaa ääneni julkihomolle. Me tarvitsemme edustavan näköisen pressan. Nyt, vallattoman presidentin aikana onkin oikeastaan ainut kriteeri edullinen ulkomuoto ja nuorekkuus, vähän kuin Amerikassa Kennedystä lähtien. Pienen kansan kes-
      kuudesta on vaikea löytää kombinaatiota missä yhdistyisivät miellyttävä ulkonäkö ja lahjakkuus. Mutta kuten todettu, koska pressalla ei ole valtaa, on ykshailee kunhan on hyvännäköinen. Se luo mielikuvan Suomesta.

      Hykerrellen odotan itsenäisyyspäivän juhlia. Olemme silloin koko maailman huomion kohteena. Kaikki merkittävät uutistoimistot ympäri maailman tulevat lähettämään edustajansa raportoimaan tervehdysseremoniasta, jonka presidenttipari suorittaa taukoja pitämättä.

      Niinistö, Lipponen ja Väyrynen ovat menneisyyden raskauttamia epäonnistujia, ei suomi heitä tarvitse.

      • Huhupuheitten mukaan valtaosa 30 ikäluokan korkeastikoulutetusta porukasta aikoo äänestää laillasi ... oot siä nuorekas :-)

      • verditti
        g_j kirjoitti:

        Huhupuheitten mukaan valtaosa 30 ikäluokan korkeastikoulutetusta porukasta aikoo äänestää laillasi ... oot siä nuorekas :-)

        Niinpä! (siis nuorekas)
        Tekstisi tuolla toisaalla siitä lähistön mielenkiintoisesta miehestä
        on suoraan nuoren tytön kynästä.
        Pitikin vähän repostella sitä, mutta olkoon.

      • äijäpaha

        Jaahas. Näin antaa suomalaisuus periksi pala kerrallaan. Heikot sortuu,onhan tosin vyörytys on ollut valtava. Itse aion antaa periksi jättämällä ensimmäistä kertaa äänestämättä.

      • äijäpaha kirjoitti:

        Jaahas. Näin antaa suomalaisuus periksi pala kerrallaan. Heikot sortuu,onhan tosin vyörytys on ollut valtava. Itse aion antaa periksi jättämällä ensimmäistä kertaa äänestämättä.

        Miksi liität mielipiteen suomalaisuuteen ;))
        Suomalaisissa on kautta aikain ollut homoja, lesboja, bi-ihmisiä ja monia muita seksuaalisuuntia...suomalaisuus määritellään sen mukaan minkä maan kansalaine on, moraali ym.käsitysten kanssa sillä ei ole mitään yhteistä.
        Tää on kyllä hauskaa miten ihmiset koittaa sotkea sekamelskaksi kaikenlaisia määritteitä vastustaakseen jotain mikä on ulkopuolella heidän kokemuksiensa ;)))

    • Tänään sit pitäis mennä äänensä antamaan.. Kovasti oon pähkäilly valintani kanssa, nyt se on sit selvänä miullaki, en enää vaihda, minkä oon päättäny sen pidän. Henkilöä äänestän en puoluetta.:)))

    • Äänestin ennakkoon kun ehdokas löytyi. Saas nähdä kuinka pärjää. Enpä olisi muutama vuosi sitten voinut ajatella tätä ehdokasta äänestää.

      • Toisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi. Aion käydä äänestämässä kun tulee muutakin asiaa postiin. Aion äänestää kuitenkin tyhjää.

      • DaddyFrank kirjoitti:

        Toisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi. Aion käydä äänestämässä kun tulee muutakin asiaa postiin. Aion äänestää kuitenkin tyhjää.

        Miksi sitten edes vaivautua äänestyspaikalle ;)
        Mä olen aina ihmetellyt miks ihmiset menee äänestämään (näkee vaivaa) jos ne haluaa äänestää Aku Ankkaa...
        Mun mielestä isompi protesti olisi liittyä muihin hiljaisiin...joukkovoima?

      • anjaniina_ kirjoitti:

        Jotenkin vaan tuntuu ettei äänestämättä jättäminen ole kannanotto. Sehän voidaan tulkita yhtä hyvin laiskuudeksi tai että ei ole kiinnostunut koko politiikasta. Ja mukava muutenkin piirtää kirkkovene kaikilla herkuilla kansanvallan alttarilla.

        Mä henkilökohtaisesti, en viitsisi vaivautua.
        Mun mielestä nukkuminen on suurin protesti jonka voi tehdä.
        Se kirkkovene on jo aikas kulunut vitsi, eikä kerro sun mielipiteestäsi juuta eikä jaata....siis oikeesti.
        Mulla on itselläni semmonen ajatus et jos protestoi, niin tekee sitten oman ajatuksesna kristallinkirkkaaksi.
        Naisen sukupuolielin, ei kerro kellen mitään, haitattaa osaa jo parivuotiaatkin.
        Tai siis , sanonpa tän selvemmin.
        Jos kritisoi, pitäis osata esittää korjauehdotuskin...
        Muuten mennään kuin eduskunnassa, oppositiosta on helppo heitellä hulluja, toteuttamiskelvottomia ajatiuksia, kun niistä ei joudu vastuuseen?
        Suuta on helppo soittaa, harva osaa sanoa mitä pitäisi tehdä...

        Ei sinun tarvitse vaivautua, itsehän sen voi päättää mitä tekee. Hylättyjä äänestyslappuja ei eritellä. Ihan sama jättääkö tyhjän vai piirtääkö pillun. Ei niihin kannata parannusehdotuksia kirjoitella.
        Jos kumpikaan nyt olevista ehdokkaista ei ansaitse ääntäni niin ei sitä myöskään saa. Se ei kuitenkaan tarkoita että vastustaisin demokratiaa, kaikin mokomin, monet saavat haluamansa presidentin. Nukkujalta on taju poissa, normaalisti.

        Nii, kato tarkoitinkin et jos haluaa vaikuttaa, pitäs osallistua siihen politiikkaan
        Ei se enää mitään vaikuta mitä siel äänestyskopissa tehdään, jo enemmistö päättää toisin.
        Näistä mielipiteistä voin sanoa, että puhun aina ja vain omakohtaisesti, en pyri määrittelemään mitä jonkun toisenkuuluisi tehdä...

    • Ääni on kannanotto

      Arvoisa nimimerkki Mettäläinen, teit oikein, kun kävit äänestämässä. Näin annoit tukesi Suomen kansanvaltaiselle äänestysjärjestelmälle, joka hakee vertaistaan maailmassa.

      Se, minkä merkinnän (jos ollenkaan) teit äänestyslippuun, on Sinun oma valintasi. Sen oikeuden antaa vaalilaki eikä sitä saa rikkoa. Vaalilain kunnioittamisessa Suomi kuuluu onneksemme (tai oikeammin määrätietoisen yhteiskunnallisen kehitystyön ansiosta) maailman kärkikastiin.

      • Toinen kierros alkoi ja jätän ensimmäisen kerran äänestämättä.

        Perusteluna.: Arvomaailmani ja elämänkatsomus sotii vastaan molempia ehdokkaita kohtaan ja siksi jätän äänestämättä.

        Miten on, aiotteko te muut äänestää?

      • Kaupunkilainen
        Mettäläinen kirjoitti:

        Toinen kierros alkoi ja jätän ensimmäisen kerran äänestämättä.

        Perusteluna.: Arvomaailmani ja elämänkatsomus sotii vastaan molempia ehdokkaita kohtaan ja siksi jätän äänestämättä.

        Miten on, aiotteko te muut äänestää?

        Tottahan toki, kun kerran Niinistölle tuli sellainen vastaehdokas, jota voi kannattaa.

        Itse asiassa, Haavistoa äänestin ensimmäiselläkin kierroksella.

        On todella jännittävää nähdä toisen kierroksen tulos. Se riippuu paljon siitä, ketkä muiden ehdokkaiden kannattajista päättävät jäädä kotiin. Haaviston voitto vaatisi, että 70 % ensimmäisellä kierroksella jotakuta toista äänestänyttä valitsisi hänet tällä kertaa. Ei ole kovin todennäköistä, mutta hienoa silti, että hän pääsi näin pitkälle!

      • ...
        Kaupunkilainen kirjoitti:

        Todennäköisyksille ei mahda mitään, alunperinkin lopputulos vaikutti varmalta, tuskin se miksikään voi muuttua.

        Mulle se ja sama, kumpi tulee valituksi, hyviä kanditaatteja kumpikin. Itseä häiritsee eniten, kumpikin kaupunkilaisia, nyt lähtevät maakuntiin. Mutta kun aika ei enää riitä, Niinistö käyttää pohjoissuomen valloitukseen Pahvi-Saulia. Mun mielestä toi menee jo pahemmaksi kuin kommunismi pohjoiskoreassa. Haavisto kerkeää edes poikkeamaan Rovaniemellä, Niinistöllä ei aika riittänyt kuin Ouluun saakka. Oulu on maantieteellisesti hyvin lähella suomen keskipistettä.

        Nyt oli saaneet journalistitkin tehtyä graafeja, miten äänet maantieteellisesti jakaantuivat. Niitä löytyy lehdistä. Sama tilane ollut jo pitkään. Aikanaan Aho hävisi vaalit, vaikka yli 70% suomen kunnista äänestikin tyypin presidentiksi.

        Eli voihan se olla, että yks Ultra Bra:n comepäk-keikka tsadissa ei erityisemmin tuo niitä tarvittavia ääniä Haavistolle. Ja vanhoillislestaatit on homofobisia, ne äänestää Niinistöä.

        Mulle oli ekalla kierroksella täysin selvä, ketä äänestän. Niin on toisellakin kierroksella. Piti oikein muistelemani, siitä on muuten pirun pitkä aika, kun joku mun ehdokkaista on pärjännyt vaaleissa, pitäsköhän vittuilessaan äänestää nyt Niinistöä :D

        =DW=

      • Mettäläinen kirjoitti:

        Toinen kierros alkoi ja jätän ensimmäisen kerran äänestämättä.

        Perusteluna.: Arvomaailmani ja elämänkatsomus sotii vastaan molempia ehdokkaita kohtaan ja siksi jätän äänestämättä.

        Miten on, aiotteko te muut äänestää?

        Totta kai, kyllä nämä kumpikin presidentin tehtävästä selviävät.

        Mutta tuota Niinistön kannattajien valitsemaa taktiikkaa, että tässä valittaisiinkin presidentin puolisoa eikä presidenttiä, häpeän heidän puolestaan. Puhuttakoon mieluummin asiaa.

        Ja kun asiaa puhutaan, muistetaan pian miten eduskunta taannoin esitti kokonaisuutena protestin Niinistön johtamistavalle ja pidättyi äänestämästä häntä jatkoon (jatkohan tuli kun hän oli ainoa ehdokas, mutta ennätysmäisen pienellä kannatuksella). Sama johtamistapa hänellä taisi olla hallitusaikoinaan ja kun samasta kaupungista ollaan, hänet tunteneiden mukaan myös nuoruudessaan muissa tehtävissä.

        Edelleen hänen ulkopoliittinen kokemuksensa on hyvin pieni, lähes olematon.

        Kun luonne ei ole luonnostaan diplomaatin, pahaa pelkään ettei sitä noin vain toiseksi muuteta. Siksi taidan valita ehdokkaan jonka diplomaattisuudesta sekä koti- että ulkomailla on selvää näyttöä.

    • n**kerinkarkoitin

      Sille joka on maahanmuuttovastainen, ainoa oikea valinta on Haavisto.
      Ei taida muslimit viihtyä maassa jossa on homopresidentti..

    • tiina...

      ei nykyaikaiset muslimit oo läheskään niin homovastaisia kun nää kääkät täällä viis ja kuuskymppisissä hyvin varmaan viihtyvät.

      • näinnähtävä

        Kiitokset ystävällisistä sanoistasi.
        On mukava että olet jalostuttamassa seuraamme suvaitsevaisuudellasi ja avarakatseisuudellasi

    • Katsoinpahan eka erän tulostenodottelu tunnelmat tarkoin ja näiden nonverbaalibileiden pohjalta oli helppo käydä tänään antamassa oma ennkkoääni.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe