Mikä on suhteenne alkoholiin 60v. arvon ladyt? Myönnän että itse (60v.) tulen kännänneeksi aina silloin tällöin n.kerran viikossa tai kahdessa. Minulle on vaan tullut tavaksi ottaa aina vähän niinkuin "Pohjanmaan kautta" ja olo ja moraalinen krapula on sitten sen mukainen. Inhoan itseäni ja päätän lujasti lopettaa juomisen, en ainakaan haluaisi ikinä enää mokata omaisteni, ystävieni ja vieraiden seurassa.
Fysiikkakin alkaa jo panna rajoja, tässä iässä ei palaudu enää niin helposti.
Onko minulla kohtalotovereita ja millaisia neuvoja antaisitte viinapirun kanssa elämiseen?
Kuusikymppisten naisten dokaaminen
65
383
Vastaukset
- ainasilloin
Eihän tässä ikäluokassa kukaan muu naisihminen viinaksia käytä, tai ainakaan myönnä sitä.
Aiemmin oli vastaavanlainen keskustelu, jossa ilmeni, että suurimmalle osalle on vain rapajuopot ja absolutistit ainoat käsitteet asiaan liityen, jotka tunnistetaan.
Itse tosin olen poikkeus ja otan paukun silloin tällöin. Joskus on kuukausienkin tauko. Välillä voin ottaa parinakin iltana peräkkäin hyvässä seurassa. Morkkista ei ole ollut ja fysiikkakin on hyvin kestänyt, kun muuten pidän kunnostani huolta, eikä lääkityksiä ole. - Lorena*
Tämä ei ole neuvo vaan v inkki miten välttää "Status post festum".
Kun otat esim vahvoja juomia kuten konjamiinia runsaanpuoleisesti, kun lopetat konjakin ota valkoviiniä tms miedompaa juomaa lopuksi. Tämä kikka auttaa alkoholipitoisuus veressä ei laske romahdusmaisesti vaan laimeesti, silloin välttää seuraavan päivän ongelman.
En ole mikään siloposki, myönnän elämän aikana on ollut tilaisuuksia, sellaisia virallisemman puoleisia jossa on tullut otettua vähän reilummin. Silloin loiva lasku on auttanut ja vähän reilumpi känni auttaa jättämään selän taakse ikävät asiat, sitä on niinkuin latautunut uuteen elon vaiheeseen.
Vähiin on jäänyt nykyisin maistelut, kahvikekkereillä tarjotaan "pienet"ja se siinä.
Onko niin paha asia silloin tällöin otetut snapsut, ei minusta. Jos jatkuvasti kännäilee on vaarana että maksa alkaa viheltämään, silloin viimeistään on aika miettiä jatkoaikaa miten sen viettää.
Viinapirulle terveisiä vie viinapiru AA-kerhoon, käytä sitä niin monta kertaa kun huomaat, teidän tienne eroavat. Muista ettet koskaan palaa tielle joka joskus on ollut pimeä. Muistot ennen sitä aikaa ovat valona tiellä ettei koskaan tulisi liian pimeää, kauneimmat muistot loistavat kirkkaina tähtinä turvallisella tiellä.
Itse on tehtävä ratkaisu. - tä-tä-täti.
Minulla on hyvin lämmin,
ja tasa-arvoinen suhde
alkoholiin.
Rakastan! Kyllä on aika vieras suhde alkoholiin. Harvoin otan vahvoja, olen vähentänyt jopa sauna lonkerot kokonan pois. Ilmankin pärjää oikein hyvin. Raikasta, hyvää vettä tulee kraanasta....
- emäksinen keho...
Minulle kävi hassusti, kun innostuin emäksisestä ruokavaliosta. Siinä vesi esim. neutralisoidaan ruokasoodalla sapuskat nyt on mitä on.
Mutta jallu/olutta olen sillointällöin ottanut ja nyt pelkkä ajatus oksettaa. Tuleeko minusta nyt ns. raivoraitis? - ns. raivoraitis ?
emäksinen keho... kirjoitti:
Minulle kävi hassusti, kun innostuin emäksisestä ruokavaliosta. Siinä vesi esim. neutralisoidaan ruokasoodalla sapuskat nyt on mitä on.
Mutta jallu/olutta olen sillointällöin ottanut ja nyt pelkkä ajatus oksettaa. Tuleeko minusta nyt ns. raivoraitis?Älä pelkää, kun kerrot lääkärille että et käytä mitään alkoholia, niin nauruhan noilta klopeilta meinaa päästä. Kokemusta on !
Se on kun ei ole kunnon terveydenhoitoa/mittareita, mistä he sen näkisivät ja pelkäksi arvailuksi menee verikoe tulokset ! - apsolutuisti.
ns. raivoraitis ? kirjoitti:
Älä pelkää, kun kerrot lääkärille että et käytä mitään alkoholia, niin nauruhan noilta klopeilta meinaa päästä. Kokemusta on !
Se on kun ei ole kunnon terveydenhoitoa/mittareita, mistä he sen näkisivät ja pelkäksi arvailuksi menee verikoe tulokset !Joskus hyvän ruoan kanssa otan
pari punaviiniä.
En siis käytä alkoholia.
- Miss Harry
Minä otan punaviiniä lasillisen tai kaksi silloin tällöin ihan hyvällä omallatunnolla. Pidän sitä terveysjuomana. Rajani tunnen, ei koskaan krapulaa.
Ottihan se englannin kuningataräitikin joka päivä ginihömpsyt ja eli yli 90 vuotiaaksi. pitää juoda hyvällä omallatunnolla, mutta tietää rajansa.- <<<<
Jos puhut nykyisen kuningattaren äidista, niin hän eli lähes 102 vuotiaaksi.
- .........
Olishan se mukavaa ns,rentoutua, mutta ei siitä ole hyötyä kun selviää, on alakuloinen olo ja tuntuu et kaikki on tylsää..eli plus miinus ja nolla, näin käy minulla, en kuitenkaan ota kuin 2-3 annosta kerrallaan viiniä tai olutta, mutta silti, iän mukana muuttunut tälläiseksi...
- tisuutelijamummo.
Otan Perjantaina tai Lauantaina valkoviiniä tai lonkeroa. Riippuu mielialasta minkä verran.
Joskus pidän pidemmän paussin, en ajattele sitä sen kummemmin. Jos alkaa olla haittaa niin en sitten juo,
Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia tissuttelusta, hyvin harvoin on nykyisin krapulaa. Tulee olo että nyt riittää, onneksi hyvissä ajoin.
Kyllä viikonloppua pitää jotenkin juhlistaa, milloin en avaa viinipulloa, ostan jotain herkkuja.- meeriamanda
Samoin, sitten nuoruusaikojen kokeilu en muista kännissä olleeni
Valkkari on mieleisetäni tosin lantraan sitäkin kivennäisvedellä.
Kierrän absoluutit..kaikessa...kaukaa. Eälämä on.
- t.l.
Suhde on melko laimea ja kaiken lisäksi alkojoli laittaa jalat vipattamaan joten paree jättää pulloon.
Neuvo? No sehän on tietenkin valintatehtävä. Älä ota. Täs yksi neuvo. - Tissutteletko?
@ Elämän parketilla
Oma valintasi mitä haluat elämälläsi tehdä. Tässä tietoa pienestäkin alkoholimäärästä naiselle:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1;46;14828;14829;7967;30453;30645;30500
http://www.cancer.fi/syovanehkaisy/alkoholi/ Olen joutunut seuraamaan valitettavan läheltä, miten kaksi tuttua miestä on joutunut maksamaan hirveän hinnan siitä, ettei koskaan päässyt eroon alkoholista kerran sen valtaan jouduttuaan. Molemmat ovat jo kuolleet alle 60-vuotiaina.
Jos suhde kehittyy alkoholismiksi, luulen, ettei kukaan pysty silloin auttamaan, ellei ihmisen omaa tahtoa löydy, ja ettei kohtuullinen alkoholin käyttäminen onnistu kaikkien ihmisten kohdalla. Osalla taipumus tulla riippuvaiseksi alkoholista saattaa johtua geeniperimästä.
Yksi tuttu naisihminen, jolla oli tapana käyttää välillä melko runsaastikin alkoholia, päätti, ettei eläkkeelle jäätyään ota koskaan pisaraakaan ennen klo 18:aa eikä aina silloinkaan. Mielestäni näyttää siltä, että hänellä olisi homma hallussa.
Alkoholi on ollut mukana omassa elämässäni koko aikuisiän. En kiellä, ettenkö tietäisi miltä humaltuminen tuntuu. Nyt en tosin muista, kuinka monta vuotta viimeisestä päihtymisen tunteesta on kulunut. Joskus sekin tuntui houkuttavalta vaihtelulta oman kumppanin kanssa rennosti kahden kesken iltaa viettäessämme. Ystäväjoukon kanssa en ole koskaan halunnut humaltua, koska en itsekään viihdy humalaisessa seurassa.
Joskus nuorempana, varsinkin liike-elämässä ainoana naisena miesten maailmassa liikkuessani, suomalaiset isännät kokeilivat useinkin onnistuisivatko juottamaan naisen humalaan. Onneksi eivät onnistuneet, vaikka joskus oli lähellä. Ulkomailla en kohdannut vastaava ilmiötä. Skottien varoitus "rusty nail"-drinkistä on jäänyt mieleeni: "Jos tällaisia juo monta, voi olla varma, että seuraavana aamuna tuntuu siltä kuin olisi ruosteinen naula päässä." Nykyisin tilaan joskus ravintolassa jälkiruoaksi yhden sellaisen, mutta vain yhden. Ruoan kanssa voin juoda viinilasillisen, harvoin useampia. Vesi on hyvä janojuoma.;)
Näin kerran nuorempana aikuisena yhden ystäväperheen rouvan yhden ainoan kerran humalaisena. Hän oli hieman meitä vanhempi, ja minusta hän näytti silloin suorastaan rumalta. Väsähtäneet, veltostuneet kasvot näyttivät paljon tavallista vanhemmilta ja katseensa tyhjältä. Normaalioloissa nainen oli todella viehättävä, eikä kukaan kiinnittänyt ikäeroon huomiota. - Ehkä muistelen häntä nyt tässäkin asiassa esimerkkinäni, enkä todellakaan haluaisi näyttäytyä missään saman näköisenä tai vielä rumempana. ;)
Luulen, että moni ikätovereistani on vähentänyt alkoholinkäyttöään. Ainakin omassa kaapissani kovien aineiden kulutus on vähentynyt vuosien mittaan. Välillä huomaan, että olisin voinut jättää "halvat" ulkomaantuliaiset ostamatta, koska entisetkin on juomatta.
Neuvoja en osaa antaa, mutta tekee mieli ehdottaa, että yrittäisit karkottaa sen viinapirun ja ottaa oman elämäsi haltuun. Sinä itse tiedät parhaiten, olisiko paras hylätä alkoholi kokonaan elämästäsi vai olisiko mahdollista lopettaa sen käyttö juuri sillä hetkellä, kun se alkaa maistua. Omalla kohdallani viime mainittu keino oli avain siihen, ettei tarvinnut hävetä ja katua kosteidenkaan "ylityöiltojen" jälkeen.- okkigaam
30 tuli ihan ongelmaksi juoda ja juopua. Viinapirut nähtyä, oksennettua eikä kavereita löytynyt muualta kuin keskari baarista.
Viisikymppisenä se sitten oli ollut jo taakse jäävää elämää.
Nyt 65 en ole 8v viinan koskenut, eikä tee mieli- Tarjotut maljat otan kohteliaisuus syistä. Ei iske himo, eikä tee mieli lisää. En tiedä mistä johtuu. En ole kokenut uskonnolista heräämistä, en AA:ta
Se vain menetti kiinostuksensa.
Se mitä toiset tekke ei ole minulta pois. Kannatan vapaata valintaa !
maagikko - yli 60v myös
näin tässä kävi, eilen pitkästä aikaa join 4 annosta viiniä ja yöunet meni, ei nukuta, vaikka muuten nukun hyvin, myös polttaa ruokatorvea..olipa hyviä juttuja täällä, jospa uskoisi, ettei kannata pilata omaa terveyttään enää...
- alk.per.
Kiitos kommenteista. Olen katunut, pyytänyt anteeksi läheisiltäni ja yritän tosissani etten ota tulevaisuudessa kuningas alkoholia kuin ihan "pikkuisen annoksen" korkeintaan.
- YksMies'
Menkää kaljakuppiloihin, siellä näitä -40 luvulla syntyneitä pyörii kauheassa kännissä.
" joka yö tuo unikuva saapuu ja krapulaan mun sydämeni uupuu."- meeriamanda
Mistä tiedät ellet itse niissä viihdy? Minen tiedä kun en sellaisissa käy.
- YksMies'
meeriamanda kirjoitti:
Mistä tiedät ellet itse niissä viihdy? Minen tiedä kun en sellaisissa käy.
6 vuotta olin portsarina. Lopetin kun täytin 50v.
- ei.krapulaa.ei
YksMies' kirjoitti:
6 vuotta olin portsarina. Lopetin kun täytin 50v.
Riittää meitä kaljabaarien ulkopuolellekin, 40-luv. syntyneitä. Meitä ON paljon.
Ei kannata yleistää, suuntaan ei kä toiseen.
- Lorena*
Viinapirun kanssa yhteistyötä tekevälle on varsin esimerkillinen tapaus, Matti & Susanna.
Katsele sinäkin seuraksesi Susannan kaltainen tahtonainen, voihan sokeakin jyvän löytää. Kyllä pitkät yksinäiset viikonloput viinapirun kanssa pian ovat muisto vain.
Eipä muuta kun ryhdy toimeen pidä itsestäsi huolta! - Brita K. Tötterström
Minulla on tänään syntymäpäivä ja ystäväni tuli käymään. Sain mieheltäni lahjaksi kaksi likööripulloa ja hedelmäkakun. Kakusta söimme kolmisin yhden palan jokainen ja pullot tyhjensimme.
Että sellaista dokaamista.- meeriamanda
♪♫ ♪♫ Onnittelut ♪♫ ♪♫ juhlapäiväsi kunniaksi :))
- Brita K. Tötterström
meeriamanda kirjoitti:
♪♫ ♪♫ Onnittelut ♪♫ ♪♫ juhlapäiväsi kunniaksi :))
Kiitos:) Mikä sävel tuo mahtaa olla?
Ei tämä kuitenkaan mikään juhlapäivä ole, en ole juuri koskaan mitään juhlinut. Kunhan istuttiin ja höpistiin kolmisin niitä näitä. - Brita K. Tötterström
meeriamanda kirjoitti:
♪♫ ♪♫ Onnittelut ♪♫ ♪♫ juhlapäiväsi kunniaksi :))
Ai niin. Sen verran ystävääni ilahdutin kakkupalan ja liköörin jälkeen, että laitoin tämän kappaleen soimaan. Mitäs pidät?
http://www.youtube.com/watch?v=N_PLWqnfFgU - meeriamanda
Brita K. Tötterström kirjoitti:
Ai niin. Sen verran ystävääni ilahdutin kakkupalan ja liköörin jälkeen, että laitoin tämän kappaleen soimaan. Mitäs pidät?
http://www.youtube.com/watch?v=N_PLWqnfFgUNo voi yhden kerran...:)) sanoisin et mahtava huumorintaju teillä :))
Mun cipale olkoon tää, "Synttäri Onnittelut Vahvoille Naisille"...
http://www.youtube.com/watch?v=prYN16wOG4w - Brita K. Tötterström
meeriamanda kirjoitti:
No voi yhden kerran...:)) sanoisin et mahtava huumorintaju teillä :))
Mun cipale olkoon tää, "Synttäri Onnittelut Vahvoille Naisille"...
http://www.youtube.com/watch?v=prYN16wOG4wVahvoja naisia tarvitaan. Mistään ei muuten tule mitään. Mutta musiikilliset tarinat eivät ole koskaan pahitteeksi. Maailmaan mahtuu niin monenlaista.
http://www.youtube.com/watch?v=GIJ9iJmwvVE&feature=related - Ben Uljasson
Brita K. Tötterström kirjoitti:
Vahvoja naisia tarvitaan. Mistään ei muuten tule mitään. Mutta musiikilliset tarinat eivät ole koskaan pahitteeksi. Maailmaan mahtuu niin monenlaista.
http://www.youtube.com/watch?v=GIJ9iJmwvVE&feature=relatedBrita ostin tahtovaimolleni briljantti sormuksen sellasen kun Dianan kihlasormus on.
Möin Koneen osakkeet ja ostin sormuksen jäi vielä runsaasti tähteeksi. Vaimo korkkasi Remy Martinin ja illalla siten naatiskeltiin. Nyt on niin autuas ilme naamalla kiitosta sinne yläilmoihin ihanasta elämästä. Meitä rahamiehiä tarvitaan mutta on valittava tahtonainen puolisoksi. - keinoja on, valitse.
Brita K. Tötterström kirjoitti:
Vahvoja naisia tarvitaan. Mistään ei muuten tule mitään. Mutta musiikilliset tarinat eivät ole koskaan pahitteeksi. Maailmaan mahtuu niin monenlaista.
http://www.youtube.com/watch?v=GIJ9iJmwvVE&feature=relatedKylläpä olette ylimielisiä henkilölle, joka mahdollisesti kärsii juomisestaan ja joka toivoo apua, kuinka viina pirusta pääsisi eroon.
Optimisti-orvokki sanoi jo kaiken, joten kiitos hänelle. Itse sain juomiseni kuriin käymällä 4 vko hoidossa alkoholisti parantolassa.
Ei sekään kaikille auta, sillä aika moni on kuollut siellä olleista, mutta ainakin itse olen viellä hengissä.
Joku saa avun tulemalla ns. uskoon, mutta minulle se ei ainakaan auta, koska en jaksa uskoa siihen "puusepän poikaan", joka sikisi ties mistä?
Luoja se on minullakin, olkoon hän sitten kuka hyvänsä, joka auttaa tässä elämässä, sillä jokin ihmeellinen johdattelee aina kulkuani.
Toisaalta on hyvä esimerkki tuo rakastuminen, kuten Matti ja Susanna, mutta myös uuden harrastuksen löytäminen, johon kaikki ajatukset sitten uppoavat.
Olen joskus lukenut, että esim. veneen rakennus olisi hyvä harrastus. Se on pitkä projekti ja vaatii ajattelua, mutta ei sitäkään joku alkoholisoitunut kaveri ihan vain äkkipitäin ala rakentelemaan.
Itselleni oli AA-kerhot paskanmarjat, koska saitana ihmisenä ostelin samalla reissulla myös kaljat kotiin. Sitten kuulin, että siellä yli 10-v raittiina ollut mies olikin suurin viina trokari hänen entisille kavereilleen!
Ilmankos ajelikin upeilla autoilla ja niitä olikin monta. - Brita K. Tötterström
keinoja on, valitse. kirjoitti:
Kylläpä olette ylimielisiä henkilölle, joka mahdollisesti kärsii juomisestaan ja joka toivoo apua, kuinka viina pirusta pääsisi eroon.
Optimisti-orvokki sanoi jo kaiken, joten kiitos hänelle. Itse sain juomiseni kuriin käymällä 4 vko hoidossa alkoholisti parantolassa.
Ei sekään kaikille auta, sillä aika moni on kuollut siellä olleista, mutta ainakin itse olen viellä hengissä.
Joku saa avun tulemalla ns. uskoon, mutta minulle se ei ainakaan auta, koska en jaksa uskoa siihen "puusepän poikaan", joka sikisi ties mistä?
Luoja se on minullakin, olkoon hän sitten kuka hyvänsä, joka auttaa tässä elämässä, sillä jokin ihmeellinen johdattelee aina kulkuani.
Toisaalta on hyvä esimerkki tuo rakastuminen, kuten Matti ja Susanna, mutta myös uuden harrastuksen löytäminen, johon kaikki ajatukset sitten uppoavat.
Olen joskus lukenut, että esim. veneen rakennus olisi hyvä harrastus. Se on pitkä projekti ja vaatii ajattelua, mutta ei sitäkään joku alkoholisoitunut kaveri ihan vain äkkipitäin ala rakentelemaan.
Itselleni oli AA-kerhot paskanmarjat, koska saitana ihmisenä ostelin samalla reissulla myös kaljat kotiin. Sitten kuulin, että siellä yli 10-v raittiina ollut mies olikin suurin viina trokari hänen entisille kavereilleen!
Ilmankos ajelikin upeilla autoilla ja niitä olikin monta.Minulla ei ollut tarkoitus loukata ketään. Pyydän anteeksi jos pahoitin jonkun mielen.
- Isabella Favre
Mulla on viiniharrastus, se on vienyt ehkä liikaakin mukanaan.
Ranskassa matkaillessani tuon hyviä, kalliitakin vuosikertaviinejä tänne kylmään Pohjolaan. Varovainen täytyy olla ettei tule maisteltua niin usein ja paljon, että sivistynyt käytös unohtuu. Tyhjänä ei viinikaappi ole koskaan, Alkostakin löytyy laadukasta viiniä.- Brita K. Tötterström
Tunnen kaksi viiniharrastajaa, jotka käyvät jossain klubilla (tai mikä se lieneekään) niitä maistelemassa aika usein. Minä en ole kyseiseen klubiin liittynyt, koska osaan nautiskella ihan ominkin päin.
Kun haen Alkosta viiniä ruoan seuraksi, niin kysyn usein myyjältä neuvoa ja melko usein ne neuvot osuvat kohdalleen. Eivät kuitenkaan aina.
Alkoholi tuntuu olevan Suomessa yhä edelleen jonkinlainen tabu. Ei se sitä ole esimerkiksi Ranskassa ja muuallakaan keski-Euroopassa. Se on osa ruokakulttuuria. Unkarissa ei voisi kuvitellakaan syövänsä liharuokia ilman viiniä. - Brita K. Tötterström
Oho, onpa outoa. Vastasin sinulle, mutta viesti on poistettu. Kirjoitin tuttavieni viiniharrastuksesta. Mikä siinä nyt niin jotain mahtoi häiritä?
- Brita K. Tötterström
Brita K. Tötterström kirjoitti:
Oho, onpa outoa. Vastasin sinulle, mutta viesti on poistettu. Kirjoitin tuttavieni viiniharrastuksesta. Mikä siinä nyt niin jotain mahtoi häiritä?
Oho, toisen kerran. Eipä ollutkaan poistettu, mutta äsken se ei tuossa ollut:)))
- Isabella Favre
Brita K. Tötterström kirjoitti:
Oho, onpa outoa. Vastasin sinulle, mutta viesti on poistettu. Kirjoitin tuttavieni viiniharrastuksesta. Mikä siinä nyt niin jotain mahtoi häiritä?
Olet ehkä maistellut viiniä, viesti näkyy kyllä. Suomessa ollaan alkeellisella tasolla esim. Ranskaan verrattuna. Täällä on vain joko raittiita tai juoppoja, muu on muka mahdotonta.
- suomal. sybariitti
Isabella Favre kirjoitti:
Olet ehkä maistellut viiniä, viesti näkyy kyllä. Suomessa ollaan alkeellisella tasolla esim. Ranskaan verrattuna. Täällä on vain joko raittiita tai juoppoja, muu on muka mahdotonta.
Kun sanot, "Suomessa ollaan alkeellisella tasolla esim. Ranskaan verrattuna. Täällä on vain joko raittiita tai juoppoja, muu on muka mahdotonta", se kertoo enemmän sinusta itsestäsi ja tuttaviesi tavoista kuin faktana suomalaisista.
Omassa tuttavapiirissäni viiniharrastus käynnistyi jo 1970-luvulla Suomessa. Nykyisin harrastus on yleistynyt jo kaikkialla ja kuka tahansa kiinnostunut voi halutessaan lähteä mukaan. Alkon myyjien toimenkuvakin liittyy nykyisin enemmän asiantuntijapalveluiden tarjoamiseen kuin myymiseen.
Eivät kaikki ranskalaiset harrasta viinejä mitenkään erityisemmin. Eivätkä kaikki juo joka aterialla viiniä, vaikka sellaista mielikuvaa tarjoillaan usein Suomessa. - Suomal. sybariitti +
Brita K. Tötterström kirjoitti:
Tunnen kaksi viiniharrastajaa, jotka käyvät jossain klubilla (tai mikä se lieneekään) niitä maistelemassa aika usein. Minä en ole kyseiseen klubiin liittynyt, koska osaan nautiskella ihan ominkin päin.
Kun haen Alkosta viiniä ruoan seuraksi, niin kysyn usein myyjältä neuvoa ja melko usein ne neuvot osuvat kohdalleen. Eivät kuitenkaan aina.
Alkoholi tuntuu olevan Suomessa yhä edelleen jonkinlainen tabu. Ei se sitä ole esimerkiksi Ranskassa ja muuallakaan keski-Euroopassa. Se on osa ruokakulttuuria. Unkarissa ei voisi kuvitellakaan syövänsä liharuokia ilman viiniä.Unkarilaiset kummallisesti makeahkot punaviinit eivät maistu meille ruokajuomaksi. Vaikka suositaan paikallisia viinejä, emme tilaa enää paikallisia punaviinejä ruokajuomaksi ns. vanhoissa itäblokin maissa.
- mulle si sovi
olen kuullu sanovan joidenkin, et nyt viimeistään elämästä pitää alkaa nauttia, mutta sopiiko alkoholin liika käyttö tähän,sen kun tietäs..
- s-t-a
Liikakäyttö (tai mikään muukaan liika-) ei sovi mihinkään. Ei todellakaan.
Oli se sitten viinejä tai ..... ihan mitä vaan. Vaikka auringonkukkaöljyä tai avantouintia ;-/
Liika on aina liikaa! Sen kun ymmärtäisimme.
- Seli,seli
Suhteeni alkoholiin on se,että jouluna juon muutaman terästetyn glögin ja se on siinä. Niitäkään ei mene Pohjanmaan eikä muun kautta. En ole itsesääliin taipuvainen, joten en tarvitse stimulansseja. Korjailin aikoinaan ex-mieheni kaikenlaisia juomisesta johtuvia jälkiä, jäin isättömäksi isäni alkoholismin takia, isättömiksi jäivät myös lapseni mieheni juomisen vuoksi, entinen esimieheni oli pahasuinen juoppo, samoin muutamat entiset ystävät, joilla oli tapana humalassa soitella tai ilmestyä ovelle kertomaan totuuksia. Se riitti.
Inhoan juoppoja ja tapaisiasi selittelijöitä että ei muka voi ja että muka ratkeaa. Et inhoa itseäsi riittävästi, koska päätöksesi eivät pidä. Sinä haluat olla kännissä. Myönnä se edes itsellesi, sillä muuten et litkuja tarvitsisi. Lopeta, äläkä viinaa syytä vaan omaa kättäsi, joka sen pullon ostaa, aukaisee ja kaataa juoman kurkkuun. Käsky käy sinun korviesi välistä. Alkoholisteille on juomisen lopettamiseksi saatavissa niin paljon tukea kuin he itse vain haluavat. Sen saamiseksi pitää vain myöntää olevansa alkoholisti, mutta juopothan ovat kaikki korkeintaan kohtuukäyttäjiä. Tai juo ihmeessä viinaa jatkossakin, onhan yli kuusikympinen humalainen todella mieltäylentävä näky. Siinä kostuvat monen silmät säälistä, kun juopon on niin kertakaikkisen kamalaa elää viinapirun kanssa, voi, voi sentään.- raivis.
Eipä taida tuollainen äyskäröinti paljon aloittajaa auttaa. Kovin on syyllistävä asenteesi. Omaa katkeruuttasiko tulit tänne purkamaan?
Itsekin olin parikymmentä vuotta avioliitossa viinaksia runsaasti käyttävän miehen kanssa, mutten ole katkeroitunut, onneksi... - meeriamanda
Ompa paatununeen ihmisen mielipide. Helppoa kuin heinänteko...vesisateella :))
Miten jaksoit noin pitkän sepustuksen kirjoittaa---asiasta josta et tiedä tuon taivaallista.
Kuljetko ..muteen ..kivet taskussa et voi heikompia kivitellä...omanarvon tunteessasi ?
En aikoihin ole noin yksinkertaisen tekstiä lukenutkaan :0 meeriamanda kirjoitti:
Ompa paatununeen ihmisen mielipide. Helppoa kuin heinänteko...vesisateella :))
Miten jaksoit noin pitkän sepustuksen kirjoittaa---asiasta josta et tiedä tuon taivaallista.
Kuljetko ..muteen ..kivet taskussa et voi heikompia kivitellä...omanarvon tunteessasi ?
En aikoihin ole noin yksinkertaisen tekstiä lukenutkaan :0Lueskelin ton seli selin juttua ja vaikka itte kuulun niihin hyljeksittyihin ja pikkasen vihattuihinkin absolutisteihin niin ei taira kirjottaja ymmärtää ihmismieltä.
Oli sitten syöminen tai juominen kysees niin siin on taustalla jotain omituista ja hallittematonta.
Sillon kun mieli kuormittuu niin se etsii omituisia purkaus teitä, en juonut mutta söin kun heinämies,aivan käsittämättömiä annoksia ja koska vaan.
Koko ikäni sentään urheillut ja tiesin tarkkaan mitä kannattaa suuhun laittaa,nyt kun mieli tasaantuu on syöminenkin loppunu ,ilman terapeutteja ja kriisiryhmiä.
Monesta minuukin voi syyttää mut toisten ennakolta tuomitsemista olen koittanu välttää ,monelle olen ollu se olkapääkin.
En osaa ketään viinassa neuvoa muuten kuin sanomalla et käytä omaa järkeäs siel on paljon käyttämätöntä voimaa.- loppu näin...
meeriamanda kirjoitti:
Ompa paatununeen ihmisen mielipide. Helppoa kuin heinänteko...vesisateella :))
Miten jaksoit noin pitkän sepustuksen kirjoittaa---asiasta josta et tiedä tuon taivaallista.
Kuljetko ..muteen ..kivet taskussa et voi heikompia kivitellä...omanarvon tunteessasi ?
En aikoihin ole noin yksinkertaisen tekstiä lukenutkaan :0Olen alkoholistin vaimo, tai en ole enää, joi terveytensä, on nyt vuodeosastolla hoidettavana loppuelämänsä. Makaa vaipoissa, kädet ja jalat eivät tottele, on syötettävä, pestävä ja puettava.
Se aika ennekuin tähän päädyttiin, on musta aukko elämässäni.
Sain sellaisen kasvatuksen että erota ei saa kun kerran on naimisiin mennyt, minuun se iskostui tiukasti.
Juopossa ei ole mitään hyvää silloin kun viinaa on saatava, sitä myy vaikka lapsensa polkupyörän.
Jostain kumman syystä he löytävät jonkun läheisriippuvaisen hoivaamaan itseään, kuten ukkonikin.
Tiedän, läheisriippuvuus on lähes yhtä paha vamma ihmisessä kuin alkoholismi. - meeriamanda
piikkiö kirjoitti:
Lueskelin ton seli selin juttua ja vaikka itte kuulun niihin hyljeksittyihin ja pikkasen vihattuihinkin absolutisteihin niin ei taira kirjottaja ymmärtää ihmismieltä.
Oli sitten syöminen tai juominen kysees niin siin on taustalla jotain omituista ja hallittematonta.
Sillon kun mieli kuormittuu niin se etsii omituisia purkaus teitä, en juonut mutta söin kun heinämies,aivan käsittämättömiä annoksia ja koska vaan.
Koko ikäni sentään urheillut ja tiesin tarkkaan mitä kannattaa suuhun laittaa,nyt kun mieli tasaantuu on syöminenkin loppunu ,ilman terapeutteja ja kriisiryhmiä.
Monesta minuukin voi syyttää mut toisten ennakolta tuomitsemista olen koittanu välttää ,monelle olen ollu se olkapääkin.
En osaa ketään viinassa neuvoa muuten kuin sanomalla et käytä omaa järkeäs siel on paljon käyttämätöntä voimaa.k-k, tiedän mitä tarkoitat, ..olet kiltimpi sanoissasi..jne. Olin jo liki 40v kun täydensin koulutustani tavoittamaani. Harkkarina olin 8 viikkoa fiksujen ihmisten ..ja vähemmän fiksujen joukossa, sama tuska oli kummillakin. viina.
Sit joku stubido lataa täydellä ohjeitaan... ei
mee minulle jakeluun.
Sanotaan et on helppoa olla rannalla viisas kun merellä myrskyää!
Voi miten surullista. Läheisriippuvainen tekee aina parhaansa, sen parhaan mitä ymmärtää. Usein se onkin päin seiniä. Mutta inhimillistä on se että sitä ei itse huomaa, yrittää vaan yrittämästä päästyäänkin - vaikka ehkä järkikin joskus sanoisi toisin?
Kaikkea hyvää loppuelämääsi. Koeta ravistella vanhat roinat ja haamut yltäsi ja tehdä loppuelämästäsi seesteinen ja nautinnollinen. Onnea!- Pirre*
Kannattaisikohan hakeutua hoitoon, - on hyvä merkki kun myönnät itsekin käyttäväsi alkoholia liikaa..
- loppu näin..
Pirre Kenelle kirjoitit?Olen nimim. loppu vain, ei minulla ole ikinä ollut alkoholiongelmaa itselläni..
Tiedän olevani läheisriippuvainen, tyhmintä tässä hyysämisessä on juuri se, että mahdollistan miehen turvallisen juopottelun. On ollut koti mihin palata retkiltään, puhtaat vaatteet ja ruoka pöydässä... Mikäpä siinä on harrastaessa.
Mies syytti minua juomisestaan, kuulemma Vit...uilin kaikesta.
Kyllä minä mahdollistinkin juomisen, ymmärrän sen nyt, olisi pitänyt jättää juomaan omiin oloihinsa. Silloin aikoinaan kuvittelin olevani hyvä ihminen kun jaksoin miestä.
En jaksaisi enää, en millään, edes viikkoa sellaista elämää.
Sain kaikesta huolimatta säästettyä asunnon ja mökin, minulla on hyvä elämä nyt, talvet asun kaupungissa ja kesät mökillä. Miestä en kaipaa elämääni. Kissa on hyvä seuralainen. - Pirre*
loppu näin.. kirjoitti:
Pirre Kenelle kirjoitit?Olen nimim. loppu vain, ei minulla ole ikinä ollut alkoholiongelmaa itselläni..
Tiedän olevani läheisriippuvainen, tyhmintä tässä hyysämisessä on juuri se, että mahdollistan miehen turvallisen juopottelun. On ollut koti mihin palata retkiltään, puhtaat vaatteet ja ruoka pöydässä... Mikäpä siinä on harrastaessa.
Mies syytti minua juomisestaan, kuulemma Vit...uilin kaikesta.
Kyllä minä mahdollistinkin juomisen, ymmärrän sen nyt, olisi pitänyt jättää juomaan omiin oloihinsa. Silloin aikoinaan kuvittelin olevani hyvä ihminen kun jaksoin miestä.
En jaksaisi enää, en millään, edes viikkoa sellaista elämää.
Sain kaikesta huolimatta säästettyä asunnon ja mökin, minulla on hyvä elämä nyt, talvet asun kaupungissa ja kesät mökillä. Miestä en kaipaa elämääni. Kissa on hyvä seuralainen.Kohdistin "neuvoni" ketjun aloittajalle, ja/mutta tottatotisesti ymmärrän Sinua..on helppoa olla samaa mieltä kanssasi.
- tiinaex...
punkku maistuu olut joskus yks kevytlonkero on hyvää riippuu fiiliksestä joskus menee kakki alas paitsi ei viinakset niistä en tykkää raakana enkä lantattuna jägeriä voin joskus snapsin ottaa jos sitä sattuu olemaan koskaan ei tee mieli olutta aamulla ensimmäisenä ja jos oon autolla liikenteessä en ota sitä ensimmäistäkään vaikka kuinka joku sanois että voit sää nyt yhden viinilasillisen tai oluen ottaa kun oott täällä vielä muutaman tunnin ja kaveri pitää olla jos oikeen niinkun useempia laseja ruvetaan kippaamaan hallitsen alkoholinkäyttöni myös sen olen päättänyt että jos alkoholi rupee joskus hallitseen elämääni rupean apsolutistiksi eihän sitä koskaan tulevaa tiedä tähän asti on menny näin.
- vai niin
" joskus menee kakki alas "
- tiineex...
vai niin kirjoitti:
" joskus menee kakki alas "
=))))) no joo ei ehkä se kumminkaan... se pieni painovirhe paholainen ;)))))
- tiinaex...
tiineex... kirjoitti:
=))))) no joo ei ehkä se kumminkaan... se pieni painovirhe paholainen ;)))))
no en osaa enää kirjoittaa yhtään mitään ehkä parempi lopettaa tältä erää =)))))
- iuytre
Olen alkoholisti. En juo koskaan itseäni känniin, enkä käy ravintoloissa. Kotona tissuttelen sairaseläkeläisenä. Alkoholi ei työkykyä vienyt vaan syyt ovat muita. Se on minulle selvitetty, että leikkauskaan ei auta, joten eipä tässä sitten muuta voi tehdä kuin kipuilla. Alkoholi helpottaa oloa jonkun verran.
- tiedä häntä
niimpä, kumpi on terveellisempää, rentouttava lääke vai pari kaljaa, kun lihakset on kireenä ja siksi kipeenä..
- kakkityttö.
Ihan vähitellen lisääntyi tuo alkon käyttö.
Olen yksin elävä, jotenka sopi hyvin mi-
nulle. Mutta sitten ongelmaksi tuli kakit.
Tuli kova paine, ja sitten karkasi. Onnek-
si ei koskaan ollut löysää. Monet alkkarit
menetin. Nyt valmistaudun käymällä ves-
kissä ennen ulos lähtemistä. JUa asia toi-
mii. Olen onnellinen!"kakkityttö"
"Suomen valtiosäännön ja enemmistön mukaan mennään.
Ja hyvä niin, huolimatta lapsellisuuksista."
Viinan otto huolellisesti ja antaumuksella vaatii raavaan miehen, jotta kakki tulee yhtä nopeasti kuin tukka menee.
Lopetetaas nyt nämä kevätpörriäiset.
H.
- Herkkutädit.
Kyselin nuorelta miestutulta, että mikä niissä
kuuskymppisissä naisissa kiinnostaa?
Sanoi, että ovat huppelissa ihan myötämielisiä.
Tuhkaluukku on kuulemma usein ihan loista-
vassa kunnossa.
Eipä tuo ollut yllätys minulle. - bessie*
Suhteeni alkoholiin on sellainen, että juon vain humaltuakseni. Tai joskus siksi kun olen perso makealle, eikä kotona ole muuta makeaa. Silloin tosin en välttämättä juo, vaan otan lusikalla jotain Mozartia tms..
Dokaaminen, kännääminen, viinapiru, itseni inhoaminen eivät sovi ollenkaan kuvaikemaan minun juomisiani. Tykkään häslätä pikku hutikassa, mokailen aika pitkälle "hallitusti" ja vain turvalliseksi kokemassani seurassa, enkä muista koska olisin jotain katunut, yleensä naurattaa - jos ei heti seuraavana aamuna niin viimeistään illalla.
Ei nuo juomakertasi, varsinkin jos vain seurassa juot, mikään ongelma vielä taida olla. Ongelma tuntuisi olevan juoma- ja miksei käytöstavoissakin. Ota samaa tahtia muiden kanssa, tai jos sinulla on vähän heikompi viinapää, niin esim. max. 2 lasillista miedohkoa juomaa tunnissa. - neitsytöljy.
Eivät ikämiehet näytä ymmärtävän
hyvän päälle. Monella kuuskymp-
pisellä on ehta tuhkaluukku. "neitsytöljy."
Lapsellisuus alkaa jo riittämään.
H.- Aiheeseen liittyen
Suomen kielen oppitunti osaamattomalle nro 1: rupeaa riittämään tai alkaa riittää.
- .......
Aiheeseen liittyen kirjoitti:
Suomen kielen oppitunti osaamattomalle nro 1: rupeaa riittämään tai alkaa riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562198En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321694Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 861029
- 20969