esimies saattohoidossa

mestarin oppipoika

Nyt tuli paniikki ja koko aamupäivän olen miettinyt miten pystyn tähän.

Edeltäjäni sairastui keväällä ja pääkonttorista tuli tieto että hän on saattohoidossa. Sieltä määrättiin minut, kun hänet henkilökohtaisesti tunnen, käymään sairaalassa ja viemään työpaikan tervehdys.

Olen täysin lukossa, en tunne pystyväni siihen. Olen tuntenut hänet jo 9 vuotta ja hän on myös ystävä, jonka kanssa taisteltiin asioita eteenpäin. Kaipaisin neuvoja mitä kuolevalle voi sanoa, pää kun kuulemma toimii edelleen hyvin. Ystävänä voisi sanoa paljonkin ja muistella asioita, mutta...

103

8381

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä vouhota

      Käske viedä jumalalle terveisiä! Että me työkaverit tullaan sitten perässä kunhan hommiltamme keritään. .. kukin vuorollaan.

      Kuolevalle voi puhua ihan samaa kuin elävälle. Samanlainen kuoleva olet itsekin ja katso vaan ettet jää auton alle mennessäsi sinne.

      • kaikki kuolevat...

        Puhu kuin ihmiselle, ei muuta tarvitse. Eli jätä roolit, kuolevainen on rehellinen vasta kuollessaan. Ja EHKÄ kuolevan nähdessään...

      • Tunnelman luontia
        kaikki kuolevat... kirjoitti:

        Puhu kuin ihmiselle, ei muuta tarvitse. Eli jätä roolit, kuolevainen on rehellinen vasta kuollessaan. Ja EHKÄ kuolevan nähdessään...

        Monen mielestä tälläinen on ehkä epäsopimatonta ja saa aikaan niitä kuuluisia "huh huh" ja "voi voi" reaktioita ja jopa nettipoliisin sensuuri reaktioita, mutta tämä on minun neuvoni tuohon tilanteeseen.

        Jos tiedät mikä on pippelin helikopteri heilutus niin hyvä, koska se on juuri se mitä teet ja samalla kun teet sitä heilutusta, laula näitä lyriikoita eli siis laulun sanoja: "bailandoo bailandoo, amigos adios".

        Tällä muodikkaalla keinolla luot kevyen ilmapiirin muuten niin synkeään ja masentavaan tilanteeseen.

    • dfghjklöä

      Mene ystävänä ja vie työpaikan tervehdys siinä samalla. Tässä järjestyksessä. Kyllä se siitä lähtee, kun saatte "jään rikottua".

    • vie hautaan mennessä

      Mitä väliä sillä on mitä kuolevalle sanoo. Ei se sieltä saattohoidosta tule työpaikalle kahvipöytään kummittelemaan että kun tuokaan ei osannut mitään järkevää sanoa.

      • uyouäpkpklåp

        Kuten et sinäkään vähä-älyinen.

      • 44556663388877777777

        Tosiaankin. Turha sinne on enää kuolevalle mennä vittuilemaan, sillä tuskin ne vittuilut enää häneen siinä vaiheessa tehoaa.

      • voimia kohtaamiseen

        Haloo!
        Asialliseen kysymykseen tällaisia vastauksia. Ei todellakaan ole välttämättä helppo kohdata saattohoidossa olevaa ihmistä. Asia kannattaa ottaa mahdollisimman luonnollisesti, ajatella, että jokainen täältä joskus lähtee. Ei kannata pelätä omia tunteitaan vaan antaa itkun tulla, jos itkettää. Huonoja asioita ei kannata muistella vaan niitä hyviä hetkiä.

      • Prvoo
        voimia kohtaamiseen kirjoitti:

        Haloo!
        Asialliseen kysymykseen tällaisia vastauksia. Ei todellakaan ole välttämättä helppo kohdata saattohoidossa olevaa ihmistä. Asia kannattaa ottaa mahdollisimman luonnollisesti, ajatella, että jokainen täältä joskus lähtee. Ei kannata pelätä omia tunteitaan vaan antaa itkun tulla, jos itkettää. Huonoja asioita ei kannata muistella vaan niitä hyviä hetkiä.

        Joo. Samaa mieltä. -Ei varmaan ole aihetta tai kysymystä, mihin jotkut neropatit täällä ei keksisi irvittävää. Niille onkin sitten ihan sama, mitä heille sanotaan, kun ovat itse finaalissa ja terminaalihoidossa vailla toivoa.

      • Kutsuko tänään.

        Hai laitanpa nimes vieraskirjaani,ja kun pääsen sinne rajan toiselle puollelle niin ilmoittelen sitten itsestäni.

      • Pena.
        44556663388877777777 kirjoitti:

        Tosiaankin. Turha sinne on enää kuolevalle mennä vittuilemaan, sillä tuskin ne vittuilut enää häneen siinä vaiheessa tehoaa.

        Ihmettelen suuresti, miksi yllä oleva viesti on saanut -10. Vaikuttaa siltä, että porukka ei tiedä, koska viestille tulee antaa peukku ylös ja koska alas. Minäpä kerron.

        Jos viesti on asiallinen ja siinä annetaan esim. hyvä neuvo, niin kuin po. viestissä, eli kirjoittajan kanssa voidaan olla samaa mieltä, niin hänelle nostetaan peukku ylös. Jos ollaan eri mieltä kirjoittajan kanssa, eli hänen viestinsä on jollain lailla huono, roskaa, niin sitten peukku alas, eli annetaan miinusta huonosta viestistä.

        Yllä oleva viestin kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä, siispä peukku ylös...noin, nyt on enää -9.

      • on se vaikeeta
        Prvoo kirjoitti:

        Joo. Samaa mieltä. -Ei varmaan ole aihetta tai kysymystä, mihin jotkut neropatit täällä ei keksisi irvittävää. Niille onkin sitten ihan sama, mitä heille sanotaan, kun ovat itse finaalissa ja terminaalihoidossa vailla toivoa.

        No kerro sinä mitä siellä sanotaan ? Kukaan ei tiedä mistä tämä itse kuoleva haluaa puhua, joten ensin tervehditään ja sitten odotetaan että kuoleva aloittaa puheen, ei muut voi sanoa mistä haluaa puhua. Tuskin sinne kannattaa mennä kuolemasta jutteleen tai kysellä, että miltä nyt tuntuu ?

        Olen itse käynyt kuolevan luona ja juteltiin niitä näitä, mistä tämä kuoleva halusi puhua, en itse tyrkyttänyt puheenaiheita, syystä että toisella meistä oli aika loppumassa.

    • ei provoille

      Selvä provo nämä on helppo tunnistaa.

      • provo porvoo

        ja taas provon provo

    • en uskonut myös

      Niinpä, vittuiluahan se on jos sinne mennään työpaikan tervehdystä viemään. Ettei saa kuollakkaan rauhassa kun sinnekkin pitää tunkea puheitä pitämään.

    • pohdin.

      Mitään epäsopivaa tai asiatonta ei kannata sanoa. Mieluummin on hiljaa siinä kohtaa. Siellä "toisella puolella" on todennäköisesti samankaltaista kuin täällä, eli hän voi jatkaa työtään siellä. Tosin paljon parempaa. Kirjallisuudesta löytyy aiheesta juttua, muutama asiallinenkin.. mitään helvettijuttuja Ei. Tarkoitan lähinnä Lisa Williams tyylistä yms. Ateisti tuskin uskoo, moni muu uskoo.

      En suosittele että sanot mitään terveisiä juttuja, kuten tuolla ylhäällä mainittiin. Jos olisi tutumpi voisi pyytää viemään terveisiä jollekin, mutta ei tässä tapauksessa.

      Hänelle voisi viedä jotakin positiivista, mitä hän voi tehdä viimeisinä aikoina täällä ollessaan. Ristisanoja, kirjaa, lehtiä, peliä yms? Mitä vaimo sanoo tai sukulainen hänen kunnostaan. Ja en tiedä - onko sopivaa viedä lisäksi kaunis kukka-asetelma. Se ei saa olla hautajaismaisen näköinen missään tapauksessa, vaan piristävän värinen.. ei kuitenkaan imelä josta tulisi huono olo.

      Voit ottaa toisen ihmisen mukaan, joka on firmasta hänelle läheinen tai hänen ystävänsä. Voitte puhua säästä kenties, että kylläpä tuulee - jos tuulee. Jostakin tavallisista. Kysyä minkälaista on siellä ja voiko jotakin toimittaa, mitä hän tarvisi siellä. Jne jne. Aiheita on monia. Voit miettiä paperille valmiiksi keskusteltavaa, jos tulee hiljainen hetki. Kuunnella mitä hänellä on sanottavaa, kuunnella miten hän haluaa vierailun sujuvan.. etenevän. Onko jokin huoli tai kysymyksiä, jos et tiedä vastausta, muualta löytyy kun etsii. Onko hän huumoria viljelevä vai vakava sillä hetkellä.

      Onkohan siellä paikassa pappia tai muita käynyt. Kaikki menevät aikanaan perässä. Elämä on lyhyt, rytkönen pitkä.

      • kommenttit

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

      • Älä mene ollenkaan
        kommenttit kirjoitti:

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

        Olen sairaanhoitajan kanssa samoilla linjoilla. Lisäksi mielestäni työpaikka on työpaikka, eikä työkavereihin ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä työajan ulkopuolella, vähän tulee tekopyhä vaikutelma jos saattohoitokodissa olevaa käyvät etäisemmät ihmiset katsomassa.

        Lähiomaisten ja muuten hyvin läheisten asia on kaydä kuolevaa katsomassa.

      • mestarin oppipoika
        kommenttit kirjoitti:

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

        Kiitos "ammattilaisille". Soitin torstaina hänen puolisolleen ja hän sanoi työkaverin olevan kipulääkityksessä mutta pää ja muisti pelaa hyvin. On kuulemma sinut tulevan kanssa, eli ei tarvitse arastella menoa eikä pelätä.

        Siispä torstaina iltapäivällä rohkaisin mieleni ja menin käymään. Ihana nähdä. Aluksi oli surullinen nopeasta asioiden kehittymisestä, mutta työkaverin mieli oli pirteä ja hän laski leikkiä tulevasta lähdöstä, kertoi avoimesti tilastaan ja mm siitä, että alapäässä ei pelaa enää mikään, kaikki tulee pussiin mitä on tullakseen.

        Vierailu kesti puolisen tuntia ja oloni oli tosi sekainen kun astuin sairaalasta ulos. Onneksi hän oli edelleen "tolkuissaan" ja jaksoi kysellä työpaikan kuulumisia, siitä iloinen mieli, samoin se oli kivaa, että vierailuni todella piristi häntä. Surullinen olin siitä, että hyvä ystävä ja työkaveri on näin nopeasti mennyt alaspäin, mutta kun hän itse oli asian kanssa sinut ja saanut mieleensä rauhan, mitä minä sitä surkuttelemaan, pääasia että hänellä oli hyvä olla. Kivuista hän ei puhunut mitään, pari tippaa ja happiletku nenässä toki oli.

        Kyllähän tuo nosti taas näitä perimmäisiä kysymyksiä mieleen ja ihmisen kuolemanpelon. Ystäväni ainakin oli sitä mieltä että tulevaa kun ei voi estää, mitä sitä suremaan, loppuun asti optimisti. Lupasinpa käydä vielä syksymmällä uudelleen, aika kun tulee kuulemma pitkäksi.

        Näille muutamille "hälläväliä - kuolkoon, ei työpaikan asia jne" sanoisin, että jokainen ihminen on tärkeä. miksi yleensä vastasit, jos viestisi sisältö on tyhjänpäiväistä potaskaa. Ja tässä on ihminen joka vielä toukokuussa oli töissä, reilu esimies ja kuten mainitsin, myös ystävä joka jaksoi opastaa ja neuvoa miten asiat kannattaa hoitaa.

      • 5+6
        mestarin oppipoika kirjoitti:

        Kiitos "ammattilaisille". Soitin torstaina hänen puolisolleen ja hän sanoi työkaverin olevan kipulääkityksessä mutta pää ja muisti pelaa hyvin. On kuulemma sinut tulevan kanssa, eli ei tarvitse arastella menoa eikä pelätä.

        Siispä torstaina iltapäivällä rohkaisin mieleni ja menin käymään. Ihana nähdä. Aluksi oli surullinen nopeasta asioiden kehittymisestä, mutta työkaverin mieli oli pirteä ja hän laski leikkiä tulevasta lähdöstä, kertoi avoimesti tilastaan ja mm siitä, että alapäässä ei pelaa enää mikään, kaikki tulee pussiin mitä on tullakseen.

        Vierailu kesti puolisen tuntia ja oloni oli tosi sekainen kun astuin sairaalasta ulos. Onneksi hän oli edelleen "tolkuissaan" ja jaksoi kysellä työpaikan kuulumisia, siitä iloinen mieli, samoin se oli kivaa, että vierailuni todella piristi häntä. Surullinen olin siitä, että hyvä ystävä ja työkaveri on näin nopeasti mennyt alaspäin, mutta kun hän itse oli asian kanssa sinut ja saanut mieleensä rauhan, mitä minä sitä surkuttelemaan, pääasia että hänellä oli hyvä olla. Kivuista hän ei puhunut mitään, pari tippaa ja happiletku nenässä toki oli.

        Kyllähän tuo nosti taas näitä perimmäisiä kysymyksiä mieleen ja ihmisen kuolemanpelon. Ystäväni ainakin oli sitä mieltä että tulevaa kun ei voi estää, mitä sitä suremaan, loppuun asti optimisti. Lupasinpa käydä vielä syksymmällä uudelleen, aika kun tulee kuulemma pitkäksi.

        Näille muutamille "hälläväliä - kuolkoon, ei työpaikan asia jne" sanoisin, että jokainen ihminen on tärkeä. miksi yleensä vastasit, jos viestisi sisältö on tyhjänpäiväistä potaskaa. Ja tässä on ihminen joka vielä toukokuussa oli töissä, reilu esimies ja kuten mainitsin, myös ystävä joka jaksoi opastaa ja neuvoa miten asiat kannattaa hoitaa.

        Hienoa että kävit katsomassa. Monella vaikeasti sairastuneella kun on se kokemus, että ihmiset hylkäävät.

        Kun asia nosti esiin perimmäiset kysymykset ja kuolemanpelon... Ota asioista selvää niin ei tarvitse pelätä.

        http://kirjasto.kirjaseuranta.fi/R/Rawlings_Maurice/Kuoleman_tuolla_puolen/

        http://www.tv7.fi/

      • voi kauhistuksen kan

        Voi herrajjestas! Luuleeko joku että saattohoidossa ollaan pelejä pelaamassa ja ristisanaa tekemässä kun ei jaksa edes syödä, hyvä kun hengittää ja tuskat on kovat jos ei tarpeeksi lääkitä. Se ei todellakaan ole mikään pelisali. Kannattaa ehkä tutustua aiheeseen ennenkuin sanoo mitään jos ei ole asiasta mitään tietoa. Pappia ei kannata viedä mukanaan, sen hoitavat muut.

      • kun aika on...
        mestarin oppipoika kirjoitti:

        Kiitos "ammattilaisille". Soitin torstaina hänen puolisolleen ja hän sanoi työkaverin olevan kipulääkityksessä mutta pää ja muisti pelaa hyvin. On kuulemma sinut tulevan kanssa, eli ei tarvitse arastella menoa eikä pelätä.

        Siispä torstaina iltapäivällä rohkaisin mieleni ja menin käymään. Ihana nähdä. Aluksi oli surullinen nopeasta asioiden kehittymisestä, mutta työkaverin mieli oli pirteä ja hän laski leikkiä tulevasta lähdöstä, kertoi avoimesti tilastaan ja mm siitä, että alapäässä ei pelaa enää mikään, kaikki tulee pussiin mitä on tullakseen.

        Vierailu kesti puolisen tuntia ja oloni oli tosi sekainen kun astuin sairaalasta ulos. Onneksi hän oli edelleen "tolkuissaan" ja jaksoi kysellä työpaikan kuulumisia, siitä iloinen mieli, samoin se oli kivaa, että vierailuni todella piristi häntä. Surullinen olin siitä, että hyvä ystävä ja työkaveri on näin nopeasti mennyt alaspäin, mutta kun hän itse oli asian kanssa sinut ja saanut mieleensä rauhan, mitä minä sitä surkuttelemaan, pääasia että hänellä oli hyvä olla. Kivuista hän ei puhunut mitään, pari tippaa ja happiletku nenässä toki oli.

        Kyllähän tuo nosti taas näitä perimmäisiä kysymyksiä mieleen ja ihmisen kuolemanpelon. Ystäväni ainakin oli sitä mieltä että tulevaa kun ei voi estää, mitä sitä suremaan, loppuun asti optimisti. Lupasinpa käydä vielä syksymmällä uudelleen, aika kun tulee kuulemma pitkäksi.

        Näille muutamille "hälläväliä - kuolkoon, ei työpaikan asia jne" sanoisin, että jokainen ihminen on tärkeä. miksi yleensä vastasit, jos viestisi sisältö on tyhjänpäiväistä potaskaa. Ja tässä on ihminen joka vielä toukokuussa oli töissä, reilu esimies ja kuten mainitsin, myös ystävä joka jaksoi opastaa ja neuvoa miten asiat kannattaa hoitaa.

        hyvä kun kävit katsomassa. Ihminen on ihminen niin kauan kuin henki pihisee. Varjelusta sinulle.

      • minä vaan
        kommenttit kirjoitti:

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

        Jos potilas on siinä kunnossa, että hän ymmärtää ja pystyy vastaamaan, kun häneltä kysytään: Haluaako hän vastaanottaa työpaikan "henkilön" x ?

        Ratkaisevaa on potilaan tahto, vaikka hoitajaa voi pyytää kysymään haluaako potilas ottaa vastaan.

        On potilaita, jotka vielä saattohoidossa toivovat, että joku tulisi katsomaan.

        Joillekkin sillä on merkityksen tuntu.

        Eli tapauskohtaisesti, kiitos.

      • N
        kommenttit kirjoitti:

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

        Huomenta.

      • marinamary
        mestarin oppipoika kirjoitti:

        Kiitos "ammattilaisille". Soitin torstaina hänen puolisolleen ja hän sanoi työkaverin olevan kipulääkityksessä mutta pää ja muisti pelaa hyvin. On kuulemma sinut tulevan kanssa, eli ei tarvitse arastella menoa eikä pelätä.

        Siispä torstaina iltapäivällä rohkaisin mieleni ja menin käymään. Ihana nähdä. Aluksi oli surullinen nopeasta asioiden kehittymisestä, mutta työkaverin mieli oli pirteä ja hän laski leikkiä tulevasta lähdöstä, kertoi avoimesti tilastaan ja mm siitä, että alapäässä ei pelaa enää mikään, kaikki tulee pussiin mitä on tullakseen.

        Vierailu kesti puolisen tuntia ja oloni oli tosi sekainen kun astuin sairaalasta ulos. Onneksi hän oli edelleen "tolkuissaan" ja jaksoi kysellä työpaikan kuulumisia, siitä iloinen mieli, samoin se oli kivaa, että vierailuni todella piristi häntä. Surullinen olin siitä, että hyvä ystävä ja työkaveri on näin nopeasti mennyt alaspäin, mutta kun hän itse oli asian kanssa sinut ja saanut mieleensä rauhan, mitä minä sitä surkuttelemaan, pääasia että hänellä oli hyvä olla. Kivuista hän ei puhunut mitään, pari tippaa ja happiletku nenässä toki oli.

        Kyllähän tuo nosti taas näitä perimmäisiä kysymyksiä mieleen ja ihmisen kuolemanpelon. Ystäväni ainakin oli sitä mieltä että tulevaa kun ei voi estää, mitä sitä suremaan, loppuun asti optimisti. Lupasinpa käydä vielä syksymmällä uudelleen, aika kun tulee kuulemma pitkäksi.

        Näille muutamille "hälläväliä - kuolkoon, ei työpaikan asia jne" sanoisin, että jokainen ihminen on tärkeä. miksi yleensä vastasit, jos viestisi sisältö on tyhjänpäiväistä potaskaa. Ja tässä on ihminen joka vielä toukokuussa oli töissä, reilu esimies ja kuten mainitsin, myös ystävä joka jaksoi opastaa ja neuvoa miten asiat kannattaa hoitaa.

        Hienoa,että asia luonnistui! Ihmisyys ja ystävyys ovat tärkeitä asoita vielä kuolevallekin! Sinä olet hänelle ystävä,niin oli hyvä käydä tapaamassa. Hällä-väliä-tyypit,heillä menee pupupöksyyn tosi paikan tullen!

      • pohdintaa lisää
        mestarin oppipoika kirjoitti:

        Kiitos "ammattilaisille". Soitin torstaina hänen puolisolleen ja hän sanoi työkaverin olevan kipulääkityksessä mutta pää ja muisti pelaa hyvin. On kuulemma sinut tulevan kanssa, eli ei tarvitse arastella menoa eikä pelätä.

        Siispä torstaina iltapäivällä rohkaisin mieleni ja menin käymään. Ihana nähdä. Aluksi oli surullinen nopeasta asioiden kehittymisestä, mutta työkaverin mieli oli pirteä ja hän laski leikkiä tulevasta lähdöstä, kertoi avoimesti tilastaan ja mm siitä, että alapäässä ei pelaa enää mikään, kaikki tulee pussiin mitä on tullakseen.

        Vierailu kesti puolisen tuntia ja oloni oli tosi sekainen kun astuin sairaalasta ulos. Onneksi hän oli edelleen "tolkuissaan" ja jaksoi kysellä työpaikan kuulumisia, siitä iloinen mieli, samoin se oli kivaa, että vierailuni todella piristi häntä. Surullinen olin siitä, että hyvä ystävä ja työkaveri on näin nopeasti mennyt alaspäin, mutta kun hän itse oli asian kanssa sinut ja saanut mieleensä rauhan, mitä minä sitä surkuttelemaan, pääasia että hänellä oli hyvä olla. Kivuista hän ei puhunut mitään, pari tippaa ja happiletku nenässä toki oli.

        Kyllähän tuo nosti taas näitä perimmäisiä kysymyksiä mieleen ja ihmisen kuolemanpelon. Ystäväni ainakin oli sitä mieltä että tulevaa kun ei voi estää, mitä sitä suremaan, loppuun asti optimisti. Lupasinpa käydä vielä syksymmällä uudelleen, aika kun tulee kuulemma pitkäksi.

        Näille muutamille "hälläväliä - kuolkoon, ei työpaikan asia jne" sanoisin, että jokainen ihminen on tärkeä. miksi yleensä vastasit, jos viestisi sisältö on tyhjänpäiväistä potaskaa. Ja tässä on ihminen joka vielä toukokuussa oli töissä, reilu esimies ja kuten mainitsin, myös ystävä joka jaksoi opastaa ja neuvoa miten asiat kannattaa hoitaa.

        Syksyllä? Joku ihminen on muka ystävä ja edes kun se KUOLEE sitä ei tarvitse muistaa kun ehkä maksimissaan kerran kuussa, kun ei millään ole aikaa, kun on helvetin kiire...

        Hienoa, että asia onnistui hyvin, mutta tätä mä ihmettelen. Sitten ihmiset ottaa itselleen sankarin viittaa, kun toimivat kuten olisi itsestään selvää, eli moikkaavat rakkaitaan. Olitpas sankari, niin, se toinen kuolee, mutta se katsoja on sankari. Kyllä uskalsit, kyllä olet hurja ja ihanko aiot mennä 1-2 kuukauden päästä käväsemään uudestaan... Jos se kuoleva siis on hengissä.

        Ihan uskalsit ystävää mennä katsomaan etkä suhtautunut kuin alieniin. No, annetaan mitali.

        Kuolemalla me siis lunastamme ystävyyden: joku saattaa käydä katsomassa ehkä kerran kuussa tai kahdessa ja levittää sankarin viitan meidän kuolemamme hinnalla omille harteilleen, kun on niinkin urhea. Huomaatteko tämän ristiriidan? Sinä pelkäsit ja ajattelit vain itseäsi, ja omia tunteitasi, vaikka hän on se joka kuolee. Sinä et mieti edes viimeisiä sanojasi, hänelle ne sanat saattavat olla viimeiset.

        On siis oikeasti hienoa, että edes menit ja että ihmiset menee, mutta tuleeko ne ajatelleeksi miten lopultakin ristiriitaista se heidän itsensä ajattelu ja pelkonsa ovat? Tajuaako ihmiset oikeasti miten helvetin itsekästä se on? Tajuaako ihmiset että jos KUOLEE, siis ei v**tu, toinen tekee kuolemaa ja vielä ei meinaa aikaa löytyä, vieläkään ei voi paria kuukautta tai yhtä vuotta elämästään laittaa ystävyyttä, ihmistä ja rakkautta kaiken muun tärkeän ja kiireen edelle edes kerran viikossa... Niin mitä se on?

        Nyt sinä sitten sait hyvän mielen ja voit mennä "syksyllä katsomaan" ja sait hyvän ihmisen vaatteet.
        Halvalla tuli. 9 vuotta ystävyyttä ja menet toisenkin kerran katsomaan.
        No, tosin, jos ei eläessäänkään ihmiset enää muista toisiaan ja tuntuu, ettei aitoa ystävyyttä taida edes olla enää, niin mitäs sitä kuollessakaan vaivautuu.

        En siis oikeasti tarkoita pahalla, vaan kunhan mietin.

      • oikei paljon terkkuj
        kommenttit kirjoitti:

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

        Nyt on kyllä pakko sanoa ihmisenä.
        Että olen tehnyt hoitotestamentin jo aikaa sitten, ettei minua vaan jätetä tämän maan laitosten hellään huomaan, koruttomaan ja sairaaseen laitokseen, missä ei enää ole mitään elävää. Mitäs vittua minä kukista ymmärtäisinkään, betoniset seinät on parempi ja sairaanhoitaja, joka kyllä kertoo, ettei minua kannata enää käydä edes katsomassa: turhia tuttavia on kaikki vaan. Heillä on aikaa sitten leikkiä letkuilla. Että vitut siitä ajatuksesta kun ei syömäänkään pysty, antaa hautautua sinne, siellä on valkoiset seinät ja ammattilaisia sairaanhoitajia, jotka kohtelee sinua kyllä arvosi mukaan: lihakönttinä joka hukkuu betoniin ja riutuu makuuhaavojensa kanssa luurangoksi, mädäntymisprosessin alkaessa jo eläessä.

        Isäni onneksi kuoli kotiin ja sinne olisi todellakin saanut tulla kaikki muut ajat paitsi ihan viimeisenä päivänä, ystävät ja tutut. Hän pirtistyi aina seurasta, eikä nyt joka hetki sitten tunnistanut aina kaikkia, mutta hän jutteli ja piristyi. Vaipui tosi aivan väsyneeksi sitten, mutta oli onnellinen, että ystävät eivät täysin hylänneet: moni läheinen kyllä hylkäsi. Ihmiset karttoivat, osa hyvistäkin ystävistä ei muka häirinnyt: eli itserakkaasti ajattelivat vain itseään. Etteivät itse häiriintyisi. Ettei heihin itseensä sattuisi.
        Varmaan tuolla sinun opastamallasi periaatteella, että parempi jättää kuolevat ja sairaat vaan yksin mätänemään jo elossa ollessaan.

        Ihan ammattitaidolla. Hienoa.

        Juuri tuollaisten takia minä olen testamenttini tehnyt jo alle 3kymppisenä. Jos minä jousun onnettomuuteen, minua ei saa pitää turhaan hengissä, ei pelastaa eikä auttaa. Minä kuolen: mielelläni. Hirveintä mitä tiedän olisi joutua ammattilaisten käsiin, ihanaa, kun vaan "lähiperhe" kävisi katsomassa ja loput karsittaisiin, ettei vaan elämän käsi enää tavoita. Ettei vaan kukaan tulisi säästä puhumaan.
        On kyllä tosi kornia jos betoniseinien sijaan viimeinen näkyni olisikin vaikka kauniit ja elossa olevat kukat. Olisi tosi kornia! Oksettavaa suorastaan, että minähän voisin heikkona ja riutuneena nähdä edes värejä, kun voin nyt nähdä betoniseinät ja haistaa sen kuvottavan kuoleman hajun ja desifiointiaineen, millä minunkin jätökseni sitten pyyhkäistään olemattomiin. Onhan se parempi, kun ei sillä riutuneella mitään enää tarvitse olla. Ettei se ainakaan nää mitään kaunista vahingossakaan. Ja niin, mitäs niitä lehtiä veisikään, ei itse jaksa lukea ja se on varmaa, ettei hoitajat hoida kun työnsä, he eivät lue eivätkä aikaansa uhraa. Se on varma, että sinne mennään kuolemaan: tehokkaasti, kylmästi ja riutuen mutta mielellään nopeasti.. Ja jos et tee hoitotestamenttia, nämä ystävälliset hoitajat ja lääkärit kuitenkin pitävät sinua letkuissa ja koneissa ja varmistavat että kidut (yksin) mahdollisimman pitkään.

        Voi kiitos teille!

        Hyi vi**u miten teennäistä koko asia on. Kokemuksen syvä rintaäänesi voi haistaa piipin. Sinä et tiedä mistään muusta kun nimenomaan LAITOShoidosta ja LAITOSkuolemasta. Laitoksissahan tosin ne ihmiset nopeasti menevätkin huonoo kuntoon, ei ole kun ne ammattilaiset siellä. Ne ei juttele, pidä kädestä, pelaa, harrasta musiikkia, eivät tuo elämää, ne tuovat tehokkuutta, työtä, kylmyyttä ja haisevat yhtä pahalle kun koko laitos. Puhutaan "hoidosta" mutta vanhukset sairastutetaan ja tapetaan sillä hoidolla. Saattohoito ei lähelläkään aina ole mitään muuta kun kuoleman korostamista ja lääkekoekaniinien käyttöä, ehditään vielä vikat ilot ottaa irti. Sitten puhutaan muka jostain lempeydestä.

        Isäni oli sairaalassa hetken, se oli paikka missä minä itkin myös.
        Itse olen ollut sairaalassa kerran, leikkauksessa, josta häivyin päivän jälkeen koska se oli niin elämän vastainen paikka. Joo, joo, tikit repesi, mutta sinne en jää.
        Sinne kuollaan tosiaankin.
        Mutta minä haluan elää loppuun saakka.
        Mikäli saan jonkun esimerkiksi muistisairauden tms. eikä omaiset hoida/ei ole perhettä, olen jo aikaa sitten päättänyt tappaa itseni ajoissa.
        Ihan teidän kaikkien tosi ammattilaisten ansiosta ja meidän tehokkaan sairaalajärjestelmämme takia.

        En tosiaankaan teidän armoillenne jää. Että ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä, terkkuja vaan :)

      • rimppakinttu
        mestarin oppipoika kirjoitti:

        Kiitos "ammattilaisille". Soitin torstaina hänen puolisolleen ja hän sanoi työkaverin olevan kipulääkityksessä mutta pää ja muisti pelaa hyvin. On kuulemma sinut tulevan kanssa, eli ei tarvitse arastella menoa eikä pelätä.

        Siispä torstaina iltapäivällä rohkaisin mieleni ja menin käymään. Ihana nähdä. Aluksi oli surullinen nopeasta asioiden kehittymisestä, mutta työkaverin mieli oli pirteä ja hän laski leikkiä tulevasta lähdöstä, kertoi avoimesti tilastaan ja mm siitä, että alapäässä ei pelaa enää mikään, kaikki tulee pussiin mitä on tullakseen.

        Vierailu kesti puolisen tuntia ja oloni oli tosi sekainen kun astuin sairaalasta ulos. Onneksi hän oli edelleen "tolkuissaan" ja jaksoi kysellä työpaikan kuulumisia, siitä iloinen mieli, samoin se oli kivaa, että vierailuni todella piristi häntä. Surullinen olin siitä, että hyvä ystävä ja työkaveri on näin nopeasti mennyt alaspäin, mutta kun hän itse oli asian kanssa sinut ja saanut mieleensä rauhan, mitä minä sitä surkuttelemaan, pääasia että hänellä oli hyvä olla. Kivuista hän ei puhunut mitään, pari tippaa ja happiletku nenässä toki oli.

        Kyllähän tuo nosti taas näitä perimmäisiä kysymyksiä mieleen ja ihmisen kuolemanpelon. Ystäväni ainakin oli sitä mieltä että tulevaa kun ei voi estää, mitä sitä suremaan, loppuun asti optimisti. Lupasinpa käydä vielä syksymmällä uudelleen, aika kun tulee kuulemma pitkäksi.

        Näille muutamille "hälläväliä - kuolkoon, ei työpaikan asia jne" sanoisin, että jokainen ihminen on tärkeä. miksi yleensä vastasit, jos viestisi sisältö on tyhjänpäiväistä potaskaa. Ja tässä on ihminen joka vielä toukokuussa oli töissä, reilu esimies ja kuten mainitsin, myös ystävä joka jaksoi opastaa ja neuvoa miten asiat kannattaa hoitaa.

        Pisitipä tämä juttu itkemäänkin, tällaiset asiat ovat aina vaikeita. Se ei ole helppoa mennä kohtaamaan kuolevaa ystävää missään tilanteessa. Itsekin sen tein parikymmentä vuotta sitten, kun rakas ystäväni ja työkaverini oli sairaalassa ns. myös jo saattohoidossa. Uskomatonta kaikessa juurikin se kuinka kuoleva ihminen on asian kanssa niin sinut ja täytyy vain nostaa heille hattua kaiken sen tyyneyden ja rauhallisuuden edessä.

        Minä itse pohdin samoja asioita silloin, miten kykenen kohtaamaan hänet, itkemättä, tiedän että itkemistä jotkut pitävät säälin osoituksena ja sääliähän ei saisi tuntea sanotaan. Mutta minua itketti kaikki se epäoikeudenmukaisuus, miksi juuri hän, niin nuorena kaksikymppisenä kuolee syöpään ja hän kuitenkin oli jo hyväksynyt kaiken, lähtönsä ja kaiken. Itketti hänen menettämisensä, mutta päätin etten hänen edessään ala vetistelemään ja onnistuinkin siinä juuri ja juuri.

        Puhuimme niitä näitä arkipäiväisiä asioita, muistelimme yhteisiä matkojamme ja hauskoja tapahtumia mitä olimme yhdessä kokeneet. Sinne hän jäi, sairaalaan sänkyyn makaamaan, vatsa palloksi turvonneena, sairaana ja kalpeana, kuoleman hyväksyneenä ja se oli viimeinen kerta kun hänet näin elossa. Muistelen häntä edelleen, ellen nyt ihan jatkuvasti mutta kuitenkin melkeinpä viikottain.

        Kuolevan ihmisen hyvästely on terapeuttinen kokemus myös meille tänne jääville. Vaikeaa se on, sitä en kiellä, mutta taatusti siitä jää hyvä muisto molemmille. Ketjun aloittajalle kaikkea hyvää syksyyn ja voimia.

      • kakskytyks
        kommenttit kirjoitti:

        nyt kyllä pakko kommentoida sairaanhoitajana. Jos ihminen on jo tosi huonossa kunnossa, ei sinne kannata enää mennä kun ihan lähiomaisten. Erään kerran tuli kuolevaa katsomaan hänen työpaikan edustaja ja mentyään huoneeseen suklaalevyn kanssa hän tuli kohta takaisin ja sanoi, väärä potilas. Tämä "työkaveri" oli jo niin huono että hän ei enää tunnistanut. Ja sitten, ei enää pystynyt syömäänkään joten se siitä suklaasta..

        soita ensin omaiselle ja kysy kannattaako mennä. Itse jos olisin jo vaipoissa ja tosi huonossa kunnossa, laihtunut , riutunut en haluaisi että työpaikaltani kukaan "edustaja" tulisi katsomaan. Ei sinne säästä kannata enää tuossa vaiheessa mennä puhumaan. Jos todella on jo kysymys saattohoidosta. Terveiset voitte laittaa työpaikan puolesta lähiomaisen kautta. Saattohoitoon on jotenkin kornia edes vielä mitään kukkia, lehtiä, tuskin jaksaa edes lukea..

        Nämä sanon ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä :)

        Jep. Sen verran vaan sanoisin, että tämän keskustelun alussa oleva kuva on suorastaan naurettava, kun ottaa huomioon todellisuustekijät.

      • juurikin noin
        Älä mene ollenkaan kirjoitti:

        Olen sairaanhoitajan kanssa samoilla linjoilla. Lisäksi mielestäni työpaikka on työpaikka, eikä työkavereihin ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä työajan ulkopuolella, vähän tulee tekopyhä vaikutelma jos saattohoitokodissa olevaa käyvät etäisemmät ihmiset katsomassa.

        Lähiomaisten ja muuten hyvin läheisten asia on kaydä kuolevaa katsomassa.

        Samaa mieltä, vaikken olekaan sairaanhoitaja, kyllä työkaverit on viimeinen asia mitä kuolinvuoteella haluaisin nähdä. Eri asia on viedä kukkapuska ja kortti ja antaa ne hoitajalle kuin ängetä huoneeseen varsinkaan kun ei lähiomainen.

      • lk22
        pohdintaa lisää kirjoitti:

        Syksyllä? Joku ihminen on muka ystävä ja edes kun se KUOLEE sitä ei tarvitse muistaa kun ehkä maksimissaan kerran kuussa, kun ei millään ole aikaa, kun on helvetin kiire...

        Hienoa, että asia onnistui hyvin, mutta tätä mä ihmettelen. Sitten ihmiset ottaa itselleen sankarin viittaa, kun toimivat kuten olisi itsestään selvää, eli moikkaavat rakkaitaan. Olitpas sankari, niin, se toinen kuolee, mutta se katsoja on sankari. Kyllä uskalsit, kyllä olet hurja ja ihanko aiot mennä 1-2 kuukauden päästä käväsemään uudestaan... Jos se kuoleva siis on hengissä.

        Ihan uskalsit ystävää mennä katsomaan etkä suhtautunut kuin alieniin. No, annetaan mitali.

        Kuolemalla me siis lunastamme ystävyyden: joku saattaa käydä katsomassa ehkä kerran kuussa tai kahdessa ja levittää sankarin viitan meidän kuolemamme hinnalla omille harteilleen, kun on niinkin urhea. Huomaatteko tämän ristiriidan? Sinä pelkäsit ja ajattelit vain itseäsi, ja omia tunteitasi, vaikka hän on se joka kuolee. Sinä et mieti edes viimeisiä sanojasi, hänelle ne sanat saattavat olla viimeiset.

        On siis oikeasti hienoa, että edes menit ja että ihmiset menee, mutta tuleeko ne ajatelleeksi miten lopultakin ristiriitaista se heidän itsensä ajattelu ja pelkonsa ovat? Tajuaako ihmiset oikeasti miten helvetin itsekästä se on? Tajuaako ihmiset että jos KUOLEE, siis ei v**tu, toinen tekee kuolemaa ja vielä ei meinaa aikaa löytyä, vieläkään ei voi paria kuukautta tai yhtä vuotta elämästään laittaa ystävyyttä, ihmistä ja rakkautta kaiken muun tärkeän ja kiireen edelle edes kerran viikossa... Niin mitä se on?

        Nyt sinä sitten sait hyvän mielen ja voit mennä "syksyllä katsomaan" ja sait hyvän ihmisen vaatteet.
        Halvalla tuli. 9 vuotta ystävyyttä ja menet toisenkin kerran katsomaan.
        No, tosin, jos ei eläessäänkään ihmiset enää muista toisiaan ja tuntuu, ettei aitoa ystävyyttä taida edes olla enää, niin mitäs sitä kuollessakaan vaivautuu.

        En siis oikeasti tarkoita pahalla, vaan kunhan mietin.

        Sori nyt vaan, mutta se elämä jatkuu, vaikka kuinka rakas ystävä olisi kyseessä. Pitää siis siitäkin huolimatta käydä työssä, hoitaa kotiasiat ja oman perheen asiat.

      • pelastaÄLÄpelasta
        oikei paljon terkkuj kirjoitti:

        Nyt on kyllä pakko sanoa ihmisenä.
        Että olen tehnyt hoitotestamentin jo aikaa sitten, ettei minua vaan jätetä tämän maan laitosten hellään huomaan, koruttomaan ja sairaaseen laitokseen, missä ei enää ole mitään elävää. Mitäs vittua minä kukista ymmärtäisinkään, betoniset seinät on parempi ja sairaanhoitaja, joka kyllä kertoo, ettei minua kannata enää käydä edes katsomassa: turhia tuttavia on kaikki vaan. Heillä on aikaa sitten leikkiä letkuilla. Että vitut siitä ajatuksesta kun ei syömäänkään pysty, antaa hautautua sinne, siellä on valkoiset seinät ja ammattilaisia sairaanhoitajia, jotka kohtelee sinua kyllä arvosi mukaan: lihakönttinä joka hukkuu betoniin ja riutuu makuuhaavojensa kanssa luurangoksi, mädäntymisprosessin alkaessa jo eläessä.

        Isäni onneksi kuoli kotiin ja sinne olisi todellakin saanut tulla kaikki muut ajat paitsi ihan viimeisenä päivänä, ystävät ja tutut. Hän pirtistyi aina seurasta, eikä nyt joka hetki sitten tunnistanut aina kaikkia, mutta hän jutteli ja piristyi. Vaipui tosi aivan väsyneeksi sitten, mutta oli onnellinen, että ystävät eivät täysin hylänneet: moni läheinen kyllä hylkäsi. Ihmiset karttoivat, osa hyvistäkin ystävistä ei muka häirinnyt: eli itserakkaasti ajattelivat vain itseään. Etteivät itse häiriintyisi. Ettei heihin itseensä sattuisi.
        Varmaan tuolla sinun opastamallasi periaatteella, että parempi jättää kuolevat ja sairaat vaan yksin mätänemään jo elossa ollessaan.

        Ihan ammattitaidolla. Hienoa.

        Juuri tuollaisten takia minä olen testamenttini tehnyt jo alle 3kymppisenä. Jos minä jousun onnettomuuteen, minua ei saa pitää turhaan hengissä, ei pelastaa eikä auttaa. Minä kuolen: mielelläni. Hirveintä mitä tiedän olisi joutua ammattilaisten käsiin, ihanaa, kun vaan "lähiperhe" kävisi katsomassa ja loput karsittaisiin, ettei vaan elämän käsi enää tavoita. Ettei vaan kukaan tulisi säästä puhumaan.
        On kyllä tosi kornia jos betoniseinien sijaan viimeinen näkyni olisikin vaikka kauniit ja elossa olevat kukat. Olisi tosi kornia! Oksettavaa suorastaan, että minähän voisin heikkona ja riutuneena nähdä edes värejä, kun voin nyt nähdä betoniseinät ja haistaa sen kuvottavan kuoleman hajun ja desifiointiaineen, millä minunkin jätökseni sitten pyyhkäistään olemattomiin. Onhan se parempi, kun ei sillä riutuneella mitään enää tarvitse olla. Ettei se ainakaan nää mitään kaunista vahingossakaan. Ja niin, mitäs niitä lehtiä veisikään, ei itse jaksa lukea ja se on varmaa, ettei hoitajat hoida kun työnsä, he eivät lue eivätkä aikaansa uhraa. Se on varma, että sinne mennään kuolemaan: tehokkaasti, kylmästi ja riutuen mutta mielellään nopeasti.. Ja jos et tee hoitotestamenttia, nämä ystävälliset hoitajat ja lääkärit kuitenkin pitävät sinua letkuissa ja koneissa ja varmistavat että kidut (yksin) mahdollisimman pitkään.

        Voi kiitos teille!

        Hyi vi**u miten teennäistä koko asia on. Kokemuksen syvä rintaäänesi voi haistaa piipin. Sinä et tiedä mistään muusta kun nimenomaan LAITOShoidosta ja LAITOSkuolemasta. Laitoksissahan tosin ne ihmiset nopeasti menevätkin huonoo kuntoon, ei ole kun ne ammattilaiset siellä. Ne ei juttele, pidä kädestä, pelaa, harrasta musiikkia, eivät tuo elämää, ne tuovat tehokkuutta, työtä, kylmyyttä ja haisevat yhtä pahalle kun koko laitos. Puhutaan "hoidosta" mutta vanhukset sairastutetaan ja tapetaan sillä hoidolla. Saattohoito ei lähelläkään aina ole mitään muuta kun kuoleman korostamista ja lääkekoekaniinien käyttöä, ehditään vielä vikat ilot ottaa irti. Sitten puhutaan muka jostain lempeydestä.

        Isäni oli sairaalassa hetken, se oli paikka missä minä itkin myös.
        Itse olen ollut sairaalassa kerran, leikkauksessa, josta häivyin päivän jälkeen koska se oli niin elämän vastainen paikka. Joo, joo, tikit repesi, mutta sinne en jää.
        Sinne kuollaan tosiaankin.
        Mutta minä haluan elää loppuun saakka.
        Mikäli saan jonkun esimerkiksi muistisairauden tms. eikä omaiset hoida/ei ole perhettä, olen jo aikaa sitten päättänyt tappaa itseni ajoissa.
        Ihan teidän kaikkien tosi ammattilaisten ansiosta ja meidän tehokkaan sairaalajärjestelmämme takia.

        En tosiaankaan teidän armoillenne jää. Että ihan hyvällä ja syvällä kokemuksen rintaäänellä, terkkuja vaan :)

        Sinua ei saa pelastaa?
        Luuletko tosiaan että jos olet onnettomuudessa, niin pelastustyöntekijät alkavat ensimmäiseksi tarkistamaan, löytyykö jostain dokumenttia että saako sinut pelastaa..
        Haha haa. Sitten joudut meidän ammattilaisten käsiin ja me vielä yritämme pusertaa sinut elämään.
        Näinhän se on, eläin tapetaan jos se kärsii, mutta ihminen yritetään pelastaa viimeiseen saakka. Oli siinä järkeä eli ei.

    • edfgbegfhfr

      No ensinnäkään kukaan ei voi määrätä sinua viemään mitään työpaikan tervehdyksiä yhtään mihinkään.

    • KeijoK.

      Sano vaa reilusti että eekkai täsä.. viehän terveisiä tuonpuoleisee. Me tullaa perästä.

    • Itse olen

      Aloittajako ei ole kuoleva ihminen?

    • rva_auervaara

      Miksi me otetaan kuolema niin pelottavana asiana??
      Tänne synnytään ja kuollaan..
      Elämän varrella joutuu useaan otteeseen hyvästelemään läheisiä.
      Helpoin tapa on tavata poislähtijä omana itsenään, näin minä sen olen tehnyt.
      Muutama vuosi sitten sain rutiinitarkastuksessa ilmoituksen että epäillään syöpää,
      Tiedon sain yötä vasten. Koko yö meni siihen kun tein kuolemaa ennakkoon ja mietin enemmänkin läheisiäni rakkaita kuin itseäni ja luulen etten ole ainoa joka noin ajattelee.

      • cartman2011

        Luonollinen asia .... kuolema..

    • fiuh...

      kyllähän kuolevan luokse meno viellä onnistuu mutta kun on kuolevan luonta pois lähdön aika niin sitten on eri juttu, tuntuu nimittäin tosi raskaalta, se tunne on sanoin kuvaamaton..

      • JUMALA on

        Olin mieheni vuoteen vieressä hänen viimeiset minuttinsa. Hän katsoi minua pitkään silmiin. Sanoin hänelle olet väsynyt laita silmät kiinni. Hän vastasi JUU. Samalla hänen päänsä painui sivulle tunsin kuinka henki tuli ruumiista ulos. kasvoihin tuli niin rentoitunut ja jopa kuin hymyn ilme.
        Olen iloinen ,että sain olla hänen luonaan nuo viimeiset 20min.
        Hänen haudallaan kuulin aivan selvästi hänen sanoneen minulle kun itkin." Älä nyt rasita itseäsi kun minä olen hyvässä paikassa minun on hyvä olla.
        Tämän jälkeen en ole haudalla itkenyt koska mieheni voisi nähdä ja ajatella miksen usko kun hän sanoi.
        Maailmassa on paljon asioita joita emme käsitä ,eikä niihin tiedemiehetkään pysty tyhjentävää vstausta antamaan.

    • N

      Tarkoitat varmaan suruntyöstämistä.

    • DARIA

      Teit varmasti ihan jäkevästi, että/jos tiedustelit tapaamisen sopivuudesta saattohoidossa olleen "pomosi" lähiomaisilta. He tietysti tiesivät ja tunsivat parhaiten sairaan omaisensa sen hetkisen tilanteen, ja myös suhtautumisen tervehdyskäynnille pyrkivän tapaamiseen.
      Eivät kaikki loppuaan lähellä olevat ihmiset tahdo tavata ketään, eivät aina edes lähimpiään. Parikymmentä vuotta sitten työskentelin tukholmalaisen sairaalan 'viimeistelyosastolla', johon oli siirretty lähinnä vakavasti syöpään sairastuneet tapaukset. Enpä olisi tuolloin uskonut, että tasan 3 vuotta sitten sairastuin syöpään itsekin. Siispä, näinä kolmena vuotena olen tullut kokemaan ja näkemään lähestyvää kuolemaa hoitolaitoksissa tapaamieni kymmenien potilaiden, sekä oman vakavan sairastumisen myötä. ... Monien vaikeiden kokemusten muokkaamin ajatuksin olen tullut siihen päätelmään, että en itse haluaisi tavata ihan viimeisinä lopunhetkinäni enää ketään. Mutta sitä ennen, hyvissä ajoin haluan olla lähimpieni ympäröimä, ja että viimeistään silloin kaikki tärkeä tulisi kerrottua puolin & toisin.

    • Jartsa Lait huolt

      Niin hän on siis saattohoidossa, ja varmasti myös jotain aistii kun hänen luonaan käy en tunne tapausta.
      Ajattele asiaa niin, että hönen ei onneksi ole tarvinnut kauaa-aikaa kärsiä sairaudestaan tai edes olla sairaalassa. Tosin nyt hän ilmeisesti on koska saattohoidossa.
      Olen itse kohdannut saattohoidossa olevia ihmisiä, ajatus ja näkeläni hieman pelotti, mutta pelko hövisi kun tiesin, että hänellä on hyvä ollä ei kipuja ei tuskia.
      Kun saatto hoito päättyy ja hän siirtyy ajasta ikuisuuteen kuten töissä eräänä iltana tapahtui, niin sain kuulla hänen nukkuneen pois tuli haikea mieli, mutta sanoin hiljaisella äänellä, että rauha hänen sielulleen. Joten näin lyhyesti sanottuna hänellä on siis vielä elin toimintoja ja elimietö toimiim mutta hitaammin, kun ihmisen sydän lyö, niin hän elää ja saattohoidossakin jotain tuntee, mutta kipuja ja tuskaa ei tunne.
      Siis rohkeasti vaan katsomaan ja tervehdystä viemään se ei vielä ole myöhäistä.

    • sairastuneen tytär

      minun äitini oli saattohoidossa, kun ajattelen häntä, kuinka hänen työpaikkansa hyvästeli hänet, kun menet, ole oma itsesi, sairastunut kyllä ymmärtää, että kohtaaminen on vaikeaa, muistelkaa kauniista muistoista töissä, kerro hänelle, hänen hyvistä puolistaan, tuo hyvä mieli arvostamalla häntä. Älä liioittele ole rehellinen, voit sanoa, että ikävää että elämässäsi kävi näin, läsnä olo on tärkeintä, hän arvostaa sitä, että uskalsit mennä hänen luokseen. Kyllä kaikki järjestyy, kun luotat siihen niin tapaaminen menee ihan hyvin.

    • Kävin katsomassa

      vanhaa kaveriani joka sairasti ALS:ää. Siitä ikävä sairaus kun siinä lopulta kuolee tukehtumalla. Järki pelaa loppuun saakka, mikä tekee siitä hankalan. Kaverini oli jo hengityskoneessa eikä voinut puhua mutta kirjoitti asioita vihkoon ja nyökkäili vastauksia. Levitteli vain käsiään että mitenkäs tässä näin kävi muttei kuitenkaan vaikuttanut katkeralta. Vaikeahan sellaisessa tilanteesa on mitään puhua mutta oli kuitenkin tosi hyvä että kävin moikkaamassa. Reilun viikon kuluttua käynnistä lähtö sitten tuli.

    • sydän mukana

      Mene omana itsenäsi. Ei saattohoidossa oleva ihminen tarvitse itkijöitä luokseen. Kokoa itsesi, ettet vie omia surujasi hänelle hoidettavaksi.
      Jokin aika sitten olin samassa tilanteessa,paitsi että kyseessä oli ystäväni. Hän sanoi minulle joka kerran käydessäni, että on ihanaa,kun joku ei näytä koko ajan surullisia kasvoja.
      Vaatii sinulta voimia,mutta muista, että sinä olet terve,hän sairas.

    • Tuttujuttu

      Käske syödä elävää ravintoa ja tulla takaisin hommiin. On saattohoidosta ravinnolla noustu ennenkin.

      • mietin tuota että

        tarkoitako että matoja syömällä ihminen herää henkiin?

    • Rauhoitutaan nyt

      Jos tunnette toisenne noin hyvin, teillähän on paljon yheistä keskusteltavaa. Puhu kuten ystävän kanssa puhutaan, älä kuin kuolleelle.

      Siinä samalla voit välittää työkavereiden terveiset.

    • kirjoittelenhan vaan

      Jos on oikeasti oltu hyviä kavereita työelämässä, niin ajattelen, että kuoleva voi iloita siitä, jotta joku käy vielä saattohoitoaikana katsomassa, silloin tulee hänelle tunne, jotta ystävyys oli todella aitoa. En usko, että siinä paljon tarvitsee puhua, sanoo vaan terve ja jos potilas näyttää jaksavan kuunnella niin kertoo vaikka jonkun arkipäiväisen tapahtuman työpaikalta. Ehkä hetken voi viettää käsittelemättä sitä kuolemaa ollenkaan.

    • Totenhead

      ''...miten kuoleva kohdataan?''

      Hymyillen.

    • tsemppiä vain

      Ole kuin ennenkin. Tosin kuolevaa ei ehkö jokapäiväiset jonninjoutavat asiat kiinnosta, mutta kerro työkavereilta terveiset. Kyllä se jää alkaa avautumaan.

    • Anders Mattsson

      Itse olen käynyt muutamien kuolevien ystäväini luona ja uskovana minulla on ollut viesti Jumalan rakkaudesta kuoleman jälkeen. Jos saattohoidossa oleva on Jeesukseen uskova, asia on helpompi, mutta jos hän ei tunne Jeesusta Kristusta, syntiensä sovittajaa, voi häneltä kysyä, haluaako hän ottaa Jeesuksen sydämeensä. Jos hän ei enää puhu, voi pitää kädestä ja pyytää puristamaan myönteisessä tapauksessa kädestäsi. julista hänelle synnit anteeksi ja niin hän saa jäädä Jeesuksen omana Jumalan armon varaan.

      Muutoinkin puhutaan saattohoidossa olevalle lempeitä sanoja.

      • fufufu

        Kyllä jättäisin jeesuslätinät väliin, jollei toinen sitten _välttämättä_ halua niistä puhua.
        Minulle ei ainakaan tarvi satuhahmoista höpötellä. Helkkarin uskovaiset.

      • Minä uskon
        fufufu kirjoitti:

        Kyllä jättäisin jeesuslätinät väliin, jollei toinen sitten _välttämättä_ halua niistä puhua.
        Minulle ei ainakaan tarvi satuhahmoista höpötellä. Helkkarin uskovaiset.

        Anteeksi vaan ärtyinen vastaaja, saatkin tässä terveisiä tuonpuoleisesta. Tämä elämä on enemmän satua kuin tuonpuoleinen.
        Olen kaksi kertaa rukoillut kuolevan ihmisen vuoteen äärellä hiljaa mielessäni kuolevan itse sitä tietämättä. Ensimmäisellä kerralla kuoleva joka ei ollut istunut pitkiin aikoihin, nousi hetkeksi istumaan kun siunasin hänet mielessäni.
        Toisella kertaa tämä toinen kuoleva, joka ei ollut puhunut pitkiin aikoihin mitään, sanoi kuuluvalla äänellä "Herra", juuri silloin kun rukoilin hänen puolestaan Isämeidän rukousta hiljaa mielessäni.

    • Ota hänet vastaan

      Olin vastaavassa tilanteessa läheiseni kanssa saattohoitamalla täysin kokemattomana häntä tilanteen yllättävyyden vuoksi. Hän toivoi kotihoitoa loppuun saakka ja vain siitä olen onnellinen, että pystyin sen järjestämään. Hän kuoli kotonaan läsnäollessani enkä koskaan ole näin läheltä kuolevaa ihmistä seurannut enkä koskaan toivo vastaavan tilanteen toistuvan. Vaikeistakin hoitotilanteista selvittiin aina yhdessä miettimällä kuinka tämä olisi parasta yhteistuumin tehdä. Ainoa keino "hoitajana" on olla oma itsensä, jos itketti niin itketti ja usein itkettiin yhdessä. Läheiseni oli ihmeellisen sinut oman kuolemansa kanssa ja keskusteli asioista paljon mm järjesti omat hautajaisensa ja soitti itse ystävilleen ja tuttavilleen ilmoittaen tilanteen ja kutsuen käymään.
      Ihaillen seurasin hänen ystäviensä ja tuttaviensa käyntejä. Sama toistui liikutus sai näkyä ja asioista puhuttiin. Kaikkea muisteltiin, sairaudesta ja kuolemisen lähestymisestä ja siihen liittyvistä tunteista. Kaikki varmasti ensin jännittävät, mutta tuntemansa ihmisen kohdalla paras tapa on mielestäni se, että on aito ja rehellinen oma itsensä. Sivustaseuranneena näitä kohtaamisia liikutuin itse, sillä se aitous, lohdottomuus, lopullisuus ja ehkä juuri sillä kerralla se viimeinen näkeminen. Loppu oli kaunis ja kivuton yksi pitkä hengenveto, johon ei sitten jatkoa seurannut - yksin kohdattuna rankka kokemus, vaikka olen hyvilläni sen kotihoidon mahdollistamisesta. Tilanne oli niin lohduttoman lopullinen!

    • joaks

      Iljettävä veto Suomi24:lta nostaa tällainen etusivulle..

      • Läsnäolo

        Eikö kuolemasta saisi keskustella? Se tulee meidän kaikkien kohdalle jonakin päivänä. Se ei ole Suomi24 provoa. Tiedoksi vaan jos et tiennyt.

    • minä vaan..

      Hei jos hän ei vielä kuolekkaan....?? meillä isällä todettiin vakava sairaus ja isä vietiin saattohoitoon kun oli niin huonossa kunnossa ja lääkäri antoi enää vähän elinaikaa....mutta sittenpä isän vointi alkoikin parantua ja isä lähti sieltä omalla vastuulla kotiin ja eli vielä n.11v onnellista elämää äidin kans kotona :)

    • laitokseen&piiloon!

      Kuolevakin on ELOSSA, se o kuollut vasta kun on kuollut. Kuoleva on siis ihan niinkuin sinäkin. Jokainen meistä tietää kuolevansa ja saattohoidossa oleva ihminen on todenäköisesti käsitellyt asian paljon, paljon paremmin. Toivottavasti ainain. Samat oireet käydään kaikki, ensin suututaan ja sitten kielletään ja masennutaan ja mitä vielä. Mutta lopulta hyväksytään se, että loppu tulee ja se siitä. Ihan kuten joka kriisissä, vanhenemisen hyväksymisessä, erossa ja nyt sitten kuolemassa.

      Jos hän on ystävä, miksi olet jättämässä hänet siis yksin? Ihmiset ovat nykyään niin itsekeskeisiä, nytkin ajattelet vain omia tunteitasi, vaikka ethän sinä ole sairas, ethän sinä ole saattohoidossa yksin jossain sairaalan vuoteessa, ethän sinä nyt ole kuolemassa.
      Ihminen on niin itsekäs ja epäluonnollisuutta lisää, kun vanhukset ja sairaat sullutaan laitoksiin ja jätetään yksin. Sairaudet kuuluvat elämään ja kuolema on pakollista. Vanhukset ovat ihmisiä ja meidän pitäisi elää myös sen puolen kanssa, missä elämä on kaikkea muuta ku tehokasta ja siistiä bling-blingiä. Tuntemuksinesi et siis ole yksin, hyvin moni on vieraantunut kaikesta.

      Siksi meillä kuollaan yksin ja surullisina. Siksi meillä jopa eletään yksin ja surullisina. Köyhyys saattaa eristää koko yhteiskunnasta ja ihmisarvo ja koko ihmisen hyvyys on pinnasta ja rahasta kiinni. Mutta kun ihminen sairastuu, hän ei ole enää ling bling vaan ihminen, heikko, sairas ja muistutus menetyksestä eikä menestyksestä.
      Sinä mietit vain itseäsi "miten minä pystyn tähän?"

      Jaa mihin?
      Puhumaan?

      Miten itsekeskeinen sitä voikaan olla! Mietipä oman napasi ulkopuolelta, että miten HÄN pystyy siihen. Sinun pitäisi vain pitää ystävää kädestä ja jutella, hänen pitäisi kuolla. Luulisi että tajuat että häntä pelottaa varmaan enemmän.

      Ihmisten pitäisi han oikeasti niin paljon enemmän muistaa toisiaan, työkavereitaan, sukulaisiaan, kavereitaan ja tuttaviaan, ystäviään. Soittaa ja käydä, olla vaan yhteyksissä ja muistaa: vaikkei itse hyötyisi yhtään mitään, vaikkei kaikki olisi täydellistä, vaikka toinen olisi vanha tai jopa työtön ja vaikkei se hoitaisi meidän perheen lapsia yhtään kertaa.
      Meidän pitäisi tajuta muistaa, mutta me emme muista, vaikka meidän pitäisi vain puhua.

      No, voimia sinullekin, muista että sitä on elossa just niin kauan, kun ei ole vielä kuollut.

    • Läsnäolo

      Hei!

      Et tarvitse mitään poppakonsteja. Ole ihan normaalisti, jos pystyt yritä olla näyttämättä että olet hermona. Usein vain pelkkä läsnäolo riittää. Sanat vaikka olit meille tärkeä ja olet aina muistoissamme riittävät jos nyt et keksi muuta sanottavaa. Kävin tapaamassa syöpään kuolevaa kummisetääni päivää ennen kuin hän kuoli. Tosin enhän tiennyt silloin että hän olisi jo kuollut seuraavana päivänä.

      Kävin siis sairaalassa isäni kanssa, olin samalla lähdössä opiskelupaikkakunnalleni, koska aloitin opiskelut seuraavana päivänä. Kummisetäni oli opettaja ammatiltaan. Oli outo tunne seuraavana päivänä kun kuulin että hän oli kuollut. Vaikka hän näytti huonolta, hän silti jutteli ja muuta. Halasin häntä ja olin hänen vieressään. Siinä kaikki. Isäni jotain jutteli. Huoneessa oli myös tytär ja silloinen kumppani, he eivät juuri mitään sanoneet.

    • Rafaelin Enkeli

      Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Tohon on vaikea antaa neuvoa koska jokainen tilanne on erilainen. Toivon että jaksat käydä tämän läpi,koska se ei ole helppoa. Ihmettelen näitä ihmisten törkeitä kommentteja sinulle.Ne eivät helpota sinun tilannetta yhtään,päinvastoin. Hyvät ihmiset, minne on jäänyt inhimillisyys??Tajuatte vasta sitten kun itselle tapahtuu jotain järkkyä, tai sitten ei. Voimia sinulle. Rohkaise mielesi ja jos tuntuu itsestäsi siltä, että on mentävä jättämään jäähyväiset niin mene, mutta varaudu, että näky voi olla ehkä paha.Kukaan ei syytä jos et mene. Tsemppiä!

    • jklkm

      Jos hän on saattohoidossa, ei jaksa välttämättä mitään pitkää vierailua. Voi olla, ettei jaksa edes kauan jutella. Uskoisin, että kannattaa tehdä pikainen puhelu.

      • Läsnäolo

        Kyllä eri mieltä olen tuosta asiasta. Ei kannata pelätä kuolevaa. Mieluimmin menee vain rohkeasti vierailulle. Se on parempi tapa kuin joku tökerö pikainen puhelu; saa sairaan ajattelemaan että enkö ollut tuon tärkeämpi? Paikan päälle rohkeasti! Se myös kasvattaa ihmistä itseään kun kohtaa elämän rajallisuuden. Yleensä silloin tajuaa mikä täällä on tärkeintä.

    • JK

      NIINKÖ

    • Ekis

      Tervehdys
      Mene aivan omana itsenäsi ja juttele kuin kaverille kaikista asioista mitä tämän puolisessa on hienosti. Harvemmin se, että ihminen on vakavasti sairastunut tekee hänestä aivotonta, tunteetonta. Ihminen kyllä kuulee ja usein ymmärtää loppuun asti, vaikka ei ehkä enää kykene tuottamaan omaa puhetta. Muista isästäni, kun hänviimeisenä elon päivänään vielä ihan viime tuntien ja minuuttien aikana saattoi vastata puheeseeni puristamalla eri voimakkuuksilla kättäni, vaikka aivosyöpäkasvain oli vienyt puhe kyvyn viimeisenä päivänä.
      Tsemppiä, siinä saattaa olla uuden elämäsi avaus :-) T. Ekis

    • saattaja

      Rakkain ystäväni kuoli kaksi vuotta sitten.

      Vaikka olimme jo pitkään tienneet hänen sairautensa etenevän vääjäämättömästi, olimme läheisiä ja puhuneet sairaudesta paljon, arastelin hieman viimeistä tapaamista etukäteen, kun tiesin sen varmaankin olevan viimeinen kerta, kun näemme, enkä tiennyt mitä sanoa.

      Hän oli jo saattohoidossa Terhokodissa, mutta tyypillisellä sisullaan tullut viellä viikonlopuksi kotiin. Paikalla oli ensin useita ystäviä, lopuksi vain lähimmät. Hän halusi käydä läpi hautaisjärjestelyt ja kuoleman jälkeiset käytännön asiat, joita pohdimme yksityiskohtaisesti. Välillä oli outoa, kun keskustelimme muistotilaisuudessa tarjottavasta kakusta ja hänen pitämästään musiikista, mutta toisaalta oli hienoa, kun hän sai kertoa tarkat toiveensa. Kun hän kertoi haluavansa untuvatöppöset ja lempipyjaman päälle arkkuun, purskahdin itkuun. Hän lohdutetli meitä ja sanoi kaiken olevan hyvin, hän oli nyt valmis.

      Kun hyvästelimme, halasimme pitkään hiljaa, hän kuiskasi korvaani "Olet mulle tärkeä" ja minä sanoin "Olet rakas". Siinä tuli sanottua kaikkein tärkein. Tapaamisesta jäi hyvä ja valoisa mieli, kun vielä kerran sain nähdä rakkaan ystävän ja helpottaa hänen mieltän lupaamalla järjestää hänen pyytämiään asioita.

      Viikonlopun jälkeen hän meni takaisin Terhokotiin ja kunto laski nopeasti. Hän eli vielä 10 päivää, puhuimme puhelimessa, mutta emme enää nähneet. Olin ensin työmatkalla ja sitten hän oli jo tajuttomana. Toinen ystävä oli yhteyshenkilönä, joka kertoi tilanteesta muille ja vähän "suodatti" vierailuja Terhokodissa. Ystävällämme oli valtavasti ystäviä, joista monet olisivat halunnet käydä vielä häntä katsomassa, mutta vielä tajuissaan ollessaankaan hän ei jaksanut enää kuin muutaman (perheen) vierailun päivässä.

      Suosittelen siis olemaan yhteydessä omaisiin ennen saattohoitoipotilanaluo menoa, hän ei ehkä jaksa enää vierailuja, tialnnehan voi muuttua päivässäkin paljon. Jos hän vielä jaksaa tavata, voi lyhytkin tapaaminen lämmittää molempien mieltä vielä kovasti.

      • saatilla oltiin

        Se oli sun hommas eikä meidän toisten, niin että mitäs siinä suutas soitat!

    • kokomusta on...

      jutele selaisia asiota mitä normaalistikin ja unohda että on sairas mille juttelet niin olet luonteva eikä tule mittää väkisin yrtävää tunnetta että ota rennosti , kuolevakin arvostaa siitä...eikä sääliä ,voivotelua tai mittää muutakaan ilmeita, huumoria työ paikalta ja kuulumisia että potilas unohtta edes hetkeksi oman tilassa se on tärkeetä eikä tarvii muisttuttaa häntää siitä turhilla kysymyksillä okei..kaikke hyvää kaverilesi ja sinulle..

    • titirttinen

      Nimenomaan muistella ystävänä asioita ja tervehdykset työyhteisöltä.
      Silmää ilahduttava kukkanen mukaan

    • temppueevakaisa

      Mitä tahansa muuta kuin säälittelyä tai kliseitä tyyliin "kaikki me täältä lähdetään."

      Parasta lienee joku tyyliin "voinko tehdä jotain hyväksesi" ja tehdä sitten kanssa jos kaveri jotain pyytää.

    • tämä selkeää

      Kerro sille jokin kiva kasku, sellainen aina ilahduttaa mieltä!
      Vaikka näin:
      "Kom bort, sanoi Kuolema ruottalaiselle."

    • Auto-Antero .

      Tää on taas näitä suoli24.fi -juttuja joihin on aiheet kopioitu amerikkalaisilta sivustoilta.

      Jee jee.

      Niin, asiallisesti; ketään ei työpaikalla MÄÄRÄTÄ tuollaiseen.

    • mikä siin

      Sano vaikka; "nähdään"

    • kieltäydy

      eiköhän se oo pomon tehtävä mennä viemään työpaikan tervehdys, ei työntekijän

    • jussi.kaura

      Hei
      Tiedän kokemuksesta pari asiaa. Toisilla voi olla lisävinkkejä, mutta tässä pari.
      1. Kysy ensin lähiomaiselta, voiko mennä. Kerro samalla, keitä on tulossa
      ja miksi.
      2. Älä vie mitää syötävää tai juotavaa (riippuu vähän tilanteestakin).
      3. Juttele potilaan kanssa menneistä hyvistä ajoista, kerro, miksi
      hänen kanssaan on ollut mukava tehdä töitä.
      4. Älä juttele sairaudesta tai kuolemasta! Jos potilas itse haluaa kertoa,
      kuuntele, siis kuuntele, mutta älä itse vaan aloita.

    • Minävaan21436587

      Kun menet niin anna sydämmen lämpöinen halaus alkuun niin kuin ystävät tekevät, jonka jälkeen välitä lämpimät terveiset työpaikan muilta ihmisiltä.
      Ole niin kuin aina olet ollut, ei itseään tarvi mitenkään muuttaa ja jos itku tulee silmään surun takia niin ei sekään haittaa vaan kyllä kuoleva ystäväsi sen ymmärtää ja joko itkee mukana tai sitten jopa lohduttaa, että kerranhan sitä on kuitenkin lähdettävä.

      Se mikä asiassa on tärkeätä, että ystäväsi kokee olevansa rakastettu ja pidetty ihmisenä ja tämä osaltaa helpottaa kuolevan ajatusmaailmaa, että hän on onnistunut elämässään ihmissuhteissa ja että hän tuntee näin hyvän olon ennenkuin lopulliseati nukkuu pois.

      On paljon helpompi nukkua pois kun tuntee olevansa rakastettu ja on paljon helpompi elää kun tietää antaneensa rakkautta muilla sydämmestään ja myös sille rakastetulle työkaverille ja ystävälle.

    • 432423422

      NYT ON AIKA AJATELLA HÄNTÄ EIKÄ ITSEÄSI

      Voitko olla enemmän itsekkäämpi kun ajattelet vaan itseäsi ja miten SINÄ olet lukossa. AJATTELE NYT HYVÄ LUOJA HÄNTÄ ÄLÄKÄ SITÄ MITÄ SINUSTA TUNTUU.

    • maantin

      Jos työ-kaverisi on uskossa,se on iloinen asia-hän pääsee taivaan kotiin,jos taas ei,et voi käyttää asian pähkäilyssä muuta kuin ihmis-järkeä.
      SIUNAUSTA ja onnea matkaan..

    • Mene ajoissa

      Olen tavannut kahta saattohoidossa olevaa ja olin itse kerran kuolemaisillani sairaalassa.
      Ei kuvaamassasi tilanteessa tarvitse ajatella, että tuo nyt kuolee. Se, että tulet sinne on jo jään murtamista ja on varsin mahdollista, että jos potilas on voimissaan, niin hän itse aloittaa keskustelun. Joka tapauksessa hän ilahtuu.
      Ei ole syytä olla kipsissä, vaan olla kuin muulloinkin. Ei potilas eikä kukaan muukaan odota sinulta mitään ihmeellisiä sanoja. Jos haluat puhua sairaudesta - jota kukaan ei odota sinun tekevän - niin voit kysyä vaikkapa, että onko kipuja. Jos ei ole, niin kaikki on hyvin. Vierailun ei tarvitse olla pitkä eikä tarvitse puhua koko aikaa. Voi olla myös hiljaa. Tilanne synty itsestään ja asiat kyllä sujuvat.

    • ei pappi

      Ei varsinainen keskustelu tarvi olla mitään erikoista.
      Vaan keskustelun aloittaminen voi olla vaikeaa koska ei tiedä toisen ajatuksia, odotuksia tai mahdollisuuksia.
      Itse saan olla usein vastaavassa tehtävässä - tai viemässä viestiä loukkaantumisesta, sairastumisesta tai kuolemasta uhrin omaisille. Se on useinmiten kylmää sanomista. Mutta asiaan
      Aloittaisin kaverillisella tervehdyksellä. Sitten kysyisin mikä mieli, mitkä ajatukset tms.
      Tuollaisella kysymyksellä saa tietää mitä ystävä haluaa puhua tai sanoa ja siitä puhe kehittyy.
      Työporukan terveiset ja toivotukset työhön palaamiseen helpottavat tilannetta ja sairas kertoo omaa tilannetta.
      Todellakin valmiita sabluunoita ei ole - tilanne menee omaa rataansa. Tärkeintä on olla jännittämättä ja "tietämättä" liikaa.
      Voimia tehtävääsi

    • näillä ohjeilla.

      Kerro hälle totuus.Että Jeesus on TIE, TOTUUS ja Elämä. Että elämä jatkuu tämän ajallisen elämän jälkeen, joko Jumalan Taivaassa jonne mennään uskomalla että Jeesus on Jumalan Poika ja syntiemme sovittaja.Tai jos ei tuo Jumalan tarjous kelpaa niin toinen tie vie kadotukseen jossa ei tuli sammu eikä mato kuole. Valinta on jätetty ihmiselle.Näin.

      • Kuolemaa ei ole

        Järkyttävintä, mitä ikinä olen kuullut sairaan / kuolevan ihmisen vuoteen vierellä, ovat pappien liturgiat ja jorinat taivasasioista. Jos ei ole muuta sanomista ihmiselle, on paree olla hiljaa - pitää vaikka kädestä kiinni.

        Asia muuttuu muuksi vain siinä tapauksessa, että kuoleva on itse samaa maata ja mieltä ja uskoo vakaasti, että pappi on Jumalasta seuraava arvoasteikossa ja tietää, mistä puhuu.

      • ecclesia
        Kuolemaa ei ole kirjoitti:

        Järkyttävintä, mitä ikinä olen kuullut sairaan / kuolevan ihmisen vuoteen vierellä, ovat pappien liturgiat ja jorinat taivasasioista. Jos ei ole muuta sanomista ihmiselle, on paree olla hiljaa - pitää vaikka kädestä kiinni.

        Asia muuttuu muuksi vain siinä tapauksessa, että kuoleva on itse samaa maata ja mieltä ja uskoo vakaasti, että pappi on Jumalasta seuraava arvoasteikossa ja tietää, mistä puhuu.

        Pappihan ei ole silloin laisinkaan tehtäviensä tasalla, mikäli hän käyttäytyy kuvaamallasi tavalla kuolevan rinnalla. Kaikki lähtee kuolevasta itsestään ja sen jälkeen myös omaisten toiveista. Ihmisellä on uskonnonvapaus myös kuolemansa hetkellä.

        Mikäli pappia pyydetään, sinne mennään - ja usein pyydetään. Siellä tehtävänä on kuunnella ja tukea antamalla tilaa (=olemalla hiljaa ja kuuntelemalla), siis läsnäolemalla. Mikäli pyydetään virttä, rukousta tai esimerkiksi ehtoollista, näihin pyyntöihin vastataan toki. Mutta ne eivät koskaan saa lähteä papista itsestään, esimerkiksi hänen ahdistuksestaan kuolevan vierellä.

        Siis pappi ei saa olla siellä itseään ja omaa esim. kuolemanpelkoaan hoitamassa. Eikä hän saa mennä kenenkään luokse vain sen takia, että joku uskossa tai toisessa oleva sukulainen hyvää tarkoittaen toivoo että käännytettäisiinpä tuo kuoleva viime metreillään tähän hänen omaan uskoonsa. Näitäkin pyyntöjä tulee mutta ne täytyy osata ymmärtäväisesti sivuuttaa.

        Ja eihän tietenkään pappi ole Jumalasta seuraava koskaan, vaikka joku saattaisi sillä tavalla (kunnioituksesta pappisvirkaa kohtaan, esimerkiksi) mieltääkin. Pappeudessahan ei ole kyse papista itsestään vaan ainoastaan siitä viestistä, jonka palveluksessa hän on. Lähettäjästä, jonka pappi kokee olevan Kristus itse.

    • huono provo.

      Että tällainen provo tälläkertaa.
      Sääli on aihe joka puree,valitettavaa vain että näilläkin asioilla provoillaan,tuskin DNA mainostajana aivan tällaista mainosta haluaa.Viimeinen viesti dna,lta tai nyt loppu suurille puhelinlaskuille...Tuskin.

      • XXX

        Miksi provoepäilijät kirjoittavat tämän joka keskusteluun?

    • For the love of life
    • mitäpelkäät?

      meet vaan. Ei se vielä ole kuollut. Kaikki kuolevat. Sinä kuolet. Minä kuolen. Sun duunikaveris kuolee. Ei ole olemassa mitään surkeeta ilmettä joka pitää vetää päälle, kun saavut paikalle. Viet kukkia, ja kysyt miten voit ja mitä kuuluu ja miltä tuntuu, etkä rupee heti ensimmäisenä voivottelemaan.

      Jeesus on muuten ainoa, jonka kautta voi saada kuolemasta voiton, ja se on tosi ;)

    • ---ess---

      Asialliseen kysymykseen tällaisia vastauksia. Ei todellakaan ole välttämättä helppo kohdata saattohoidossa olevaa ihmistä. Asia kannattaa ottaa mahdollisimman luonnollisesti, ajatella, että jokainen täältä joskus lähtee.

      Mielestäni nöyrä asenne, en mä mitään pitkiä itkukohtauksia haluaisi katella. Jos vesittyy silmät ei siinä vielä paniikkia! Kiva kai se on jos porukka jäähyväiset jättää?!

      Ja joillekki vittuilijoille muistutukseksi et tuskin kukaan tollo etes vaivautus vittuilemaan lähtä?!?!

    • Lääkäri v.-78

      Minä kertoisin yhteisellä taipaleella sattuneista kivoista asioista, sanoisin rehellisesti, jos hän on ollut asiansa osaava, mukava tyäkaveri ja että varmaan muistelemme häntä lämmöllä. Kuuntele myös häntä ja ota huomioon hänen jaksamisensa, halunsa keskustella. Ole tavallinen, luonnollinen oma itsesi. Ei siinä elämän vaiheessa enää viitsi kuunnella fraaseja. Hautaisissa arkun äärellä puheet ovat patsastelua kuulijoille! Ei vainaja enää silloin näe eikä kuule. Muistotilaisuudessa sitten voi muistella häntä ja osoitta kunnioitustaan läheisille.
      Lääkärinä olen ollut hoitamassa lukemattomia kuolevia ja kuolleita.
      Olen itsekin tähän mennessä käynyt "rajan tuolla puolen " viisi kertaa. Viimeiselläkään en nähnyt enkeleitä, paratiisia saatika sitää kuuluisaa pietarin porttia, helvetin tulesta puhumattakaan! Se on, kuin nukkuisi pois.
      Toivo, että mahdollisiin kipuihin hän pyytäisi kipulääkettä. Ei kenenkään tarvitse siinä vaiheessa kärsiä.
      Hupm! Älä pahoittele, surkuttele mutta ei myöskään katteettomia toiveita. Kyllä hän tietää vatmaan tilanteensa.

    • optimisti-orvokki

      Ehdotan, että ajattelet meneväsi kohtaamaan kaveria, ja heität kokonaan mielestäsi ajatuksen firman edustajana ja viimeisen tervehdyksen esittäjänä esiintymisestä.

      Mene kaverin luo ja kohtaa hänet ihmisenä. Iloitse siitä, että joudut menemään. Te molemmat saatte tavata, ja olen varma, että kaverisi ilahtuu tapaamisestanne - ja sinulle jää vielä hyvä muisto ja ilo siitä, että tapasitte. - Monet pelkäävät kuolemaa ja jättävät kuolevan tekemään sitä yksin.

      Älä ajattele itseäsi! Ajattele ystävää ja työkaveria.
      Kysy mitä hänelle kuuluu? - Hän itse päättää, mitä haluaa kertoa ja mistä keskustella. (Ehkä ei kannata oma-aloitteisesti kysyä, kuinka voit, koska aihe saattaa kyllästyttää kuolevaa.) Kerro terveisiä muilta työkavereilta, kerro mitä töissä on tapahtunut tai tapahtumassa. - Onko viime aikoina tapahtunut jotain hauskaa, jolle voisitte ehkä nauraakin yhdessä?

      Ellei saattohoidossa oleva itse pysty tai jaksa keskustella, kerro silti hänelle asioita, ei kannata epäröidä kertoa, jos kaveria on kaivattu työpaikalla, tai häntä olisi tarvittu siellä.
      Voit myös kertoa jotain omista viimeaikaisista kuvioista, työpaikalla tai yksistyisistäkin, erityisesti jos olitte hyviä kavereita.

      Sinä voi tarjota kuolevalle hyvän hetken, jolloin HÄN voi itse keskustella ihan mistä haluaa.
      Moni käy istumassa hetken hiljaa ja hämmentyneenä velvollisuuden tunnosta, osa hyvistäkään kavereista ei käy ollenkaan "koska se ei olisi yhtään kivaa, eikä tiedä mitä sanoisi".

      Jos kaverisi jaksaa, anna hänen johdatella keskusteluja ja niiden aiheita.
      Ole aito Ihminen ja kuuntele! Ei hymyileminen, eikä nauraminenkaan ole kiellettyä, jos siltä tuntuu.

      Jos kuoleva haluaa keskustella kuolemasta, ole aito, rehellinen itsesi ja kuuntele. Ei sinun tarvitse sanoa mitään, mutta voit halutessasi esittää myös kysymyksiä. Ihmiset suhtautuvat omaan kuolemaansa eri tavoin,. Joillekin se on tabu, josta ei keskustella, osa haluaisi keskustella, mutta omaiset torjuvat ja kieltävät viime henkäykseen asti lähestyvän kuoleman. "Et sinä tähän kuole", on saattanut jäädä monen vainajan viimeiseksi rakkaansa suusta kuulemaksi lauseeksi.

      Itse opin paljon, kun sain kauan sitten kulkea yhden mieskollegan rinnalla, kun hän valmistautui kohtaamaan muutaman kuukauden päästä tapahtuvan kuolemansa, ja halusi olla töissä niin kauan kuin pystyi. Lääkäri antoi sporttiselle, terveelle, harmittoman vaivan vuoksi vastaanotolle poikenneelle miehelle jo kolmannella käynnillä kuolemantuomion (pitkälle edennyt, leviävä suolistosyöpä) ja vain muutaman kuukauden elinaikaa.

      Lounasporukkamme työpaikalla hajosi, koska muille tuli kummallisia kiireitä aina lähtöaikaan. Kävimme muutaman kuukauden lounaalla kaksistaan. Kuoleva halusi kävellä, eikä mennä pikaisesti autolla. Juttelimme kävellessä ja syödessä ihan rauhassa monenlaisista aiheista, ei läheskään aina kuolemasta. Lounastaukomme venyivät vähän pitemmiksi. Keskustelimme tai oikeastaan hän jutteli. Hän kertoi, ettei voi kotona keskustella, eikä oikein edes huokaista, ettei vaimo saisi kohtausta tai aikuiset lapset hämmentyisi. - Mies kirosi, että on se hitto, ettei hän saa edes valmistautua kuolemaan rauhassa kotonaan, vaan hänen täytyy esittää reipasta ja hoitaa perhettään! - Kaikki perheenjäsenet ajattelivat oikeastaan itsekkäästi vain itseään.

      Olimme kavereita, ja vaikka olimme tavanneet myös kumppaniemme kanssa yksityisestikin, emme olleet varsinaisesti ystäviä. Se varmaan helpotti tilannetta. Minun oli helpompi kuunnella. Pian oma pelkoni ja hämmennykseni katosivat, ja keskusteleminen alkoi tuntua luontevammalta. - Normaalilta kahden aikuisen ihmisen keskustelulta.

      Hautajaisissa kyyneleeni valuivat vuolaasti. Olin iloinen siitä, etteivät kyyneleet valuneet keskustelujemme aikana, vaikka välillä silmäni kostuivatkin. Muistelen jälkikäteen kiitollisena ja lämmöllä erikoista jaksoa työelämässäni ja hyvää kollegaa. Yritin olla rinnalla kulkeva ihminen hänelle.

      m m m m

      Lukisin mielelläni, jos oppipoika kertoisi täällä käyntinsä jälkeen oman tarinansa kuolevan kohtaamisesta.

    • some11111

      Tärkeintä kai olisi että ymmärtäisit että ei ole olemassa "kuolemaa", on vain siirtyminen toiseen ulottuvuuteen. Kuolemanjälkeinen elämä on fakta. Halusitte sitä tai ette, tulette elämään ikuisesti. :)

    • ystävä

      Mene vain omana itsenäsi Häntä tapaamaan, ei tarvitse kukkia eikä muutakaan.
      Heti ei tarvitse puhua mitään, menet hänen viereen, otat vaikka kädestä kiinni ja annat kyynelten tulla jos on tullakseen, hän tietää kyllä tunteesi ja ajatuksesi ilman sanoja. Keskustelu lähtee itsestään kun sen aika on, voit kysyä suoraan Häneltä onko hänellä kovat kivut ja voitko tehdä jotakin Hänen hyväkseen. Jossakin sopivassa vaiheessa voit sanoa, miten surullisia työyhteisössä ollaan Hänen puolestaan, ei tarvitse sen kummempia tervehdyksiä. Älkää jutelko vain surullisista asioita vaan kaikesta joka päiväisestä, menneestä ja tulevasta. Ole rauhallinen, Sinä kyllä selviät siitä. Minä olen ollut vastaavassa tilanteessa ja kun sain käytyä ensimmäisen kerran Häntä tapaamassa, toinen kerta oli jo helpompi, Hänkin oli minun tärkeä ystävä ja entinen työkaveri.

    • m-l

      Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
      www.tv7.fi
      www.tv7plus.fi

    • lkjhgfj

      minä jos olisin saattohoidossa itse, vaipat, suoli toimisi syövän takia ihan itsestään, paha haju, saattaisin oksentaa hetkenä millä hyvänsä vihreää sappinestettä, hengitys rohisee, suu on rikki, ym , hiukset lähteneet EN HALUAISI ENÄÄ TYÖKAVEREITA vierailulle ! Potilaan tahto on tärkein. Kuoleminen on toki luonnollista, mutta se on potilaalle myös erittäin henkilökohtaista ja intiimiä, oletteko oikeasti nähneet saattohoidossa olevia ?

    • TimppaTT

      Ai sulle tuli sitte suurenaki yllätyksenä toi ihmisten kuolevaisuus vai? Ja mitäs siinä mitää mutittelemaan faktat on faktoja ja juttelette sen kans niitä-näitä ninku ootte ennenki jutellu. Etkä sitte me hälmöyksissäs ainaka ITE ottamaan ees sitä kuolemaa ees puheeks, jossei kaveri ite ekana alota ja oikeesti siitä haluu jotai jutella (meinaa kyllä se varmaa ite sen tietää ja muistaa ei sun tartte sitä siitä muistuttaa) Ainaki itte viimeks samas tilantees ku perjantai-iltaa vietettii ja kaveri töksäytti et mikä on homman nimi, ni meinasha siin mennä saunakalja väärää kurkkuu ekaks, mut mitäs, vähä aikaa jutteltii sitte tostaki aiheesta mut kyl mä ainaki melko nopee ehdotin et ois kas täs ny vähä mukavempiaki aiheita jutella, et jos sulle vaa sopii ni ... Ja sopivan se. Ja iha kiva ilta oliki lopulta. Ja seuraavaks sitä sitte oltiikin jo kappelissa tapaamassa tota kaveria. Etten sanois et jonku verra epä-hilpeemmissä merkeissä. Mut, en kai sitten kauheen väärinkä tehnyt ku ei o tullu kummittelemaanka?

    • TimppaTT

      Ai sulle tuli sitte suurenaki yllätyksenä toi ihmisten kuolevaisuus vai? Ja mitäs siinä mitää mutittelemaan faktat on faktoja ja juttelette sen kans niitä-näitä ninku ootte ennenki jutellu. Etkä sitte me hälmöyksissäs ainaka ITE ottamaan ees sitä kuolemaa ees puheeks, jossei kaveri ite ekana alota ja oikeesti siitä haluu jotai jutella (meinaa kyllä se varmaa ite sen tietää ja muistaa ei sun tartte sitä siitä muistuttaa) Ainaki itte viimeks samas tilantees ku perjantai-iltaa vietettii ja kaveri töksäytti et mikä on homman nimi, ni meinasha siin mennä saunakalja väärää kurkkuu ekaks, mut mitäs, vähä aikaa jutteltii sitte tostaki aiheesta mut kyl mä ainaki melko nopee ehdotin et ois kas täs ny vähä mukavempiaki aiheita jutella, et jos sulle vaa sopii ni ... Ja sopivan se. Ja iha kiva ilta oliki lopulta. Ja seuraavaks sitä sitte oltiikin jo kappelissa tapaamassa tota kaveria. Etten sanois et jonku verra epä-hilpeemmissä merkeissä. Mut, en kai sitten kauheen väärinkä tehnyt ku ei o tullu kummittelemaanka?

    • lux aeterna

      Ole rehellinen, kuuntele mitä hänellä on sanottavana. Mieti se hyvä sana, mitä et ole uskaltanut sanoa, vaikka olet ajatellut ja sano se.

      Sano ystävänä paljon, ja muistele asioita, nyt se on vielä mahdollista.
      Sairastunut ihminen on kuitenkin enemmän sinut tilanteen kanssa kuin ulkopuoliset, joten ei tarvitse pelätä eikä olla ylivarovainen.

    • MinäTulenPalamaan

      En ole varsinaisesti himouskovainen, mutta jos minulla olisi kuoleva ystävä, kysyisin häneltä luottamuksellisesti ja kahden kesken haluaisiko hän viimeisillä hetkillään kenties kuulla Jumalasta jotain.

      Terveelle ihmiselle en todellakaan rupeaisi saarnaamaan, koska taidanpas itsekin tuolla alhaalla liekeissä aikoinaan palaa jos mokomat sattuvat olemassa olemaan, mutta kuolemanpelko saattaa hyvinkin olla motivoiva asia uskoontulemiseen.

      Lupaisin kuitenkin kuolevalle, etten tulisi hiiskumaan keskustelustamme kenellekään ikinä, ettei hänen tarvitsisi "hävetä" mahdollista uskoontulemistaan.

      Ateisteille ja muille kitisijöille voisin tässä vaiheessa sanoa, että mitä ihmeen menetettävää siinä enää on, kun elinaikaa on yksittäisiä päiviä jäljillä. Vaikka vähän hölmöltä kuulostaakin, niin siinä vaiheessa kun kuolema on täysin varma ja pikaisesti tulossa, niin "järkevintä" nyt vain on yrittää päästä taivaaseen, joka todennäköisesti ei ehkä olemassa, mutta kuten sanoin, ei mitään menetettevääkään enää ole. Voitettavaa kuitenkin mahdollisesti.

      Ja joo, lässytykseltähän tämä tietenkin kuulostaa, mutta ei välttämättä kuolevan ihmisen korviin.

    • mestarin oppipoika

      Jos Jeesus ilmestyisi sinne, työntäisin sen perseeseen sairaalasyngyn ja heittäisin alas ikkunasta. Siinä alas kirkuessa Jeesuksella olis aikaa parantaa sairaat, tai liiskaantua asfalttiin, koska se sairas puppeli ei osaa auttaa edes itseään, ääliö
      Ehkäpä repäisen Raamatun kahtia kostoksi?

      Nyt alkaa suunnaton v.....harmitus, että nämä satujumalat ei vaan auta

      • mestarin oppipoika

        Tuo ylläoleva teksti ei ollut minun, AP:n kirjoittama vaan joku yrittää nyt sotkea asioita. Kuten ylempää vastauksesta ilmenee, kävin siellä ja kaikki on hyvin. Ystävälläni on luottamus Jumalaan ja Jeesuksen lupaukseen.

        Oli yllätys että tämä nostettiin yläbanneriin, tavallisesti tällaiset keskustelut keräävät liian julkisina paljon potaska-kirjoituksia. Olin kuitenkin käynyt ystäväni luona ennenkuin tämä nostettiin.

        Kiitos kaikille vastanneille.

    • ...................

      Saattohoidossa. miten on mahdollista? Eikö lääkärit yritä häntä vielä parantaa?

    • minna

      Ole oma itsesi. Ei tarvi olla mitään erityistä sanomista, läsnäolo riittää

    • MissFinland76

      hei
      Mun työpaikalla on parikin sellaista, jotka tonne kuuluisi. Oikeesti ! Yks uhkailee ja huutaa, toinen huutaa vaan.....seuraava sinne menijä huutaa kanssa. Hullu-
      jenhuoneelta toi kuulostaa valmiiksi, ja sellaista se elämä siellä kyttääjien ja hul-
      lujen kanssa on ! on siellä toki kunnolisiakin ihmisiä töissä, jos siinä mesoami-
      sen keskellä voi mitään järkevää tehdä.....
      Mutta en sano tuohon juurikaan mitään, kuin, että......mene sinne vain ihan oma-
      na itsenäsi, juttele niitä näitä......ja ota sitten joku muu mukaan, ei sinne tarvitse yksin mennä ! ikävää, jos ystävä on sinne joutunut.....mutta jotkut, kuten noi mun
      työpaikan ääliöt, olisivat ansainneet joutua sinne pakkohoitoon !

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4750

    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245

    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414

    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1324

    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1315

    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1091

    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036

    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945

    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      251
      941

    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      916
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt