Poliisin uskottavuusongelmat

Ruohonjuuri"rikos"

Keskinäinen nokittelu vie jo poliisilta uskottavuutta

Virkapukuinen poliisi ja poliisiauto ovat Suomessa turvallisuuden ja luotettavuuden merkkejä.

Suomalaista poliisia on totuttu pitämään lain ja säädöksien nimeen jämäkästi vannovana, luotettavana, lahjomattomana ja kansalaiselle turvan takaavana viranomaisena.

Nyt on jämäkkyyden kuva haalistumassa ja kuva keskinäisiin riitoihinsa sotkeutuvista, toisiaan kyräilevistä toimistoammattilaisista kirkastumassa. Presidentti Putinin kirjaaminen Keskusrikospoliisin salaiseen epäiltyjen rekisteriin ja kirjaamisen vuotaminen julkisuuteen ovat viimeisimpiä näyttöjä hölmöilyistä ja oman oksan sahaamisesta.

Meille tavallisille yläsavolaisille kylätien tallaajille ei Putinin rekisterimerkinnöillä ole käytännön merkitystä. Kantaa on tarvetta ottaa vain tupakkapuheissa. Mutta periaatetasolla merkityksiä alkaa löytyä. Kun poliisien tekemisistä aletaan kyläbaareissa puhua naureskellen, alkaa myös luottamus paikalliseen poliisiin pikku hiljaa karista.

Täällä susirajoilla on keskitetty niin poliisin hallintoa kuin toimipaikkojakin. Monessa alueen kolkassa ei poliisien valvontakäyntejä todellakaan tarvitse pelätä tai toivoa. Musta maija huristelee paikalle vasta hälytystehtävissä. Toki näitä "katvealueita" on ollut iän kaiken, mutta partiointimatkojen pidentyessä satunnaisen valvonnan mahdollisuudet vähenevät vähenemistään.

Vaikka hälytyksiin edelleen pystytään Ylä-Savossakin reagoimaan tyydyttävän nopeasti, on kansalaisen turvallisuuden tunne koetuksella. Tärkeää kuitenkin on, että poliisilla on edelleen arvovaltaa ja virkapukuista järjestyksenvalvojaa uskotaan. Kun tämä arvovalta on nyt keskinäisen nokittelun vuoksi vaarannettu, on uhkana käydä niin kuin kouluissa oppilaiden sylkykupeiksi joutuneille opettajille.

Sisäministeriössä ollaan lopulta heräämässä miettimään poliisien keskinäisen riitelyn vaikutuksia. Poliisihallitusta on pyydetty selvittämään yhteistyöongelmia (SS 12.4.) ministeriölle.

Poliisin uskottavuus on syytä palauttaa ennen kuin kansalaiset alkavat lällätellä ja näyttää pitkää nenää myös kentällä työtään tekeville konstaapeleille.

linkittäjän oma lisäys:
PYHÄJÄRVELTÄ TEHDYT TUTKINTAÅPYYNNÖT NOKKAHENKILÖISTÄ ovat vetäneet ns. vesiperän. Kysessä ei voi olla pelkkä sattuma.

6

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laguuna-lähiö

      On laguuna-joutilaalla taas huolenaihe töihin siitä niin laguuna-kansa pelastuu!!

    • ihan muutkin

      Pyhäjärvi tarvitsis kyläpolliisin, joka ei ole eläkkeellä. Niitähän meillä on, mutta kun tuo muistipettää ja tieto haalistuu.

      Ihan oikean sellaisen "reinikaisen", niin loppus juoppojen lorvailut torilla ja
      muutenkin siistisivät suusa.

    • juu Jooo

      Putinillahan on selvät yhteydet susiin.
      Suomessa kun Perussuomalainen jututtaa kerholaista jotta tuntis mikä heidän motiivi on, niin möly nousee.
      Kanerva kun kaveeraa kuulien kanssa ja synttäreillä oli eturivissä, niin siitäkään ei mölyä noussut kehittyvät maakunnat sai kyllä sapiskaa.

      Mutta se jotta jätetään nämä syrjäseudut ilman poliisia on hullua hommaa.
      Tavallista poliisia arvostan kyllä, mutta heti kun ollaan komissaareija tai poliittisilla pätöksillä broileri taaperoita, ollaa suossa ja syvällä.

      Ei täällä kohta pidä kuria kuin 1% porukat.
      Oiskohan aika Suojeluskunnille otollinen.

      Aloitaja puhuuu paljonkin asiaa, jos poliisiylijohto on hei hei pojuja, mutta kentällä tehdään töitä ja yritetään katsoa mikä on parasta, niin ylijohto Helssigistä vois hieman miettiä, mitä on siellä tuo korruptio.

    • juu joo

      Mistä näitä urpoja riittää näillä sivustoilla,eivät edes osaa kirjoittaa oikein!!

    • Minäkin arvostan poliiseja, ilman heitä ois pakko ottaa ominkäsin oikeutta.
      Taapero on kyllä poliittisesti valittu pelle, poliiseissa ois varmasti ollut osaavampiakin, mutta kun se politiikka sotketaan jokapaikkaan.

      Palokunnat ja suojeluskunnat on kai pakko perustaa jos meno jatkuu vielä näin
      Mutta näillä eväillä kai mennään kun järensaanti Hesan teräväänpäähän on kannonalla.

      Pyhäjärvellä on poliisit toimineet yleisestiottaen hyvin. Ehkä myös siksi jotta on paikallistuntemusta ja osataan katsoa mikä on oikein. Oikeus ja laki kun ei ole sama asia.

      Taapero esikuntineen vaihtoon ja tilalle joku järenomaava, kyllä niitä poliiseista löytyy kunhan annetaan mahdollisuus jäsenkirjattomillekkin.

      Yks Urpoista ?

    • ponu-erkki

      Poliisi joutaa pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      171
      3164
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2550
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2426
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2301
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1966
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      272
      1816
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1339
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1289
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe