Orwell 1984

No nyt se alkaa.
Svenssonithan hallitsee Jenkkien hyödyksi meidänkin ulkomaanpuhelut, netit.
Nyt Suomen Supo johon ei todellakaan voi luottaa haluaa vallita kaiken.
Suomen poliisiylijohtohan on perinteellisesti kärynny vuosien saatossa vaikka mistä.
Talohan on peruja nykyjohtoineen vuodelta 1945 jolloin komukat valtas sen talon, lukekaapa historiaa näistä nahkatakkikomukoista. Suomessa oli tilanne vuonna 1947 jotta jos ryssä ois hyökännyt, niin puolustusvoimien ylin johto oli " nokalla ". Joukkojen yleiskannallepanoa ei olisi voinut tehdä kukaan kun siihen lakien mukaan oikeus oli vain Kommareitten vankilaan vieneillä vangeilla.

Nyt vielä haluavat valvonnan ( Suomeksi sanottuna kansa ei sitten uskalla puhua mitään ), siinä se sananvapaus.
Johan tälläkin palstalla uhkaillaan porsliineilla jos joku puhuu mitä ajattelee kaunistelematta ja kuvia kumartamatta.Heti kun joku uhkaa, niin puheet tyrehtyy.

Mielestäni poliisiylijohto pitäisi valita taidon mukan, ei poliittisina päätöksinä.
Niin kauan kuin se tehdään poliittisin perustein, ihmisten samanarvoisuus lain edessä on kuin veteen piirretty viiva.

Tavalliset poliisit on ihmisiä siinä kuin kaikki muutkin hyveineen , vikoineen ja siksi arvostan heitä.
Tuo televalvonta Puolustusvoimien ammatti-ihmisille jos siihen pitää taipua, siellä on Suomen paras tietotaito. Kiitos !

25

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukekkaapa sellainen kirja kuin SUPON VANKINA, niin silmät aukkee.
      Suomi olisi ollut helppo vallata silloin kaikki oli vankilassa kommareiten veli ryssien tahdosata, Mitäs sannoo Vasuri 123 ?
      Näistä kirjoista voin laittaa ison listan miten Suomalaisia kidutettiin kommunismin nimiin .
      Kuka muistaa sellaista asiaa kun sotavangit vietiin karjavaunuihin sullomalla, hyvät ihmiset jotka oli sotavankeina ja söivät samassa pöydässä kuin talonväkikin.
      Nämä vangit tykkäs olla Suomen maataloilla ja olla täällä olla, mutta valpo halus tapattaa porukan pois SIPERIAAN:
      Komukat vei siperiaan leirille, nämä on ihannoijjat on vielä hallituksesa, miksi ?

      • Vasuri123

        Ookko nää pöljä? Mitä minun pitäisi sanoa kommunistien tekemisiin, kun en ole kommunisti? Neuvostoliitto olisi voinut vallata Suomen jos se vain olisi halunnut, ei heillä olisi ollut pienintäkään vaikeutta siinä. Jos he olisivat laittaneet sen porukan valtaamaan suomea, jonka laittoivat tuolta saksan suunnalta Japania vastaan, niin suomi olisi vallattu kahdessa kolmessa päivässä.

        Jaa nyt nuo sotavangit on niin hyvää pataa IKL:län miehelle, muistellaan 1918 kun jokainen tavoitettu venäjää puhuva teloitettiin ihan suoriltaan kyselemättä, puhumattakaan naisista jos niillä oli housut jalassa. Tuolla suomen valtaamilla alueilla harrastettiin vielä "rotuhygieniaa", suomensukuiset sai olla vapaana ja venäläiset laitettiin keskitysleiriin. Ja sitten noista sotavangeista, suomalaiset teloitti n. 1000-sotavankia. Kannattas sinunkin ottaa asioista selvää ennekuin alat täällä selvittää.


    • kahveetunnilta

      Mina suuri joutilas!

      • siellä lepää

        voe arto resukka, ei kuule tarte kertoo höpöjä mistään siperiasta, kuin paljon lahtarit murhasivat naapureita ja työläisiä ilman mitään oikeudenkäyntiä paljonko arto hyvä kerro, jos tiedät, ketkä pelasti suomen itsenäisyyden viime kädessä ketkä ? ei ainakaan natsit vai, kuka muistaa?


      • siellä lepää kirjoitti:

        voe arto resukka, ei kuule tarte kertoo höpöjä mistään siperiasta, kuin paljon lahtarit murhasivat naapureita ja työläisiä ilman mitään oikeudenkäyntiä paljonko arto hyvä kerro, jos tiedät, ketkä pelasti suomen itsenäisyyden viime kädessä ketkä ? ei ainakaan natsit vai, kuka muistaa?

        Tappoko lahtarit omaa kansaa 60 000 000 eli kuusikymmentä miljoonaa ?

        Arto ressukka kysyy ?


      • näin se vaan on
        siellä lepää kirjoitti:

        voe arto resukka, ei kuule tarte kertoo höpöjä mistään siperiasta, kuin paljon lahtarit murhasivat naapureita ja työläisiä ilman mitään oikeudenkäyntiä paljonko arto hyvä kerro, jos tiedät, ketkä pelasti suomen itsenäisyyden viime kädessä ketkä ? ei ainakaan natsit vai, kuka muistaa?

        Kyllä suomalaiset osasi tappaa siinä kuin muutkin. Sotavankien kuolleisuus oli niin suuri ettei ole mitään ylpeilyn aihetta


      • on se niin
        näin se vaan on kirjoitti:

        Kyllä suomalaiset osasi tappaa siinä kuin muutkin. Sotavankien kuolleisuus oli niin suuri ettei ole mitään ylpeilyn aihetta

        Niin ja sisällisodan jälkeen tapettiin enemmän ihmisiä kuin varsinaisisa taisteluissa.Ihminen on julma ja vittumainen kun pääsee asemaan josa ei ole mitään kontrollia


    • Tapeittink Sumessa siis yli 60 000 000 ?

    • kahveetunnilta

      Töihin siitä parraaseen työaikaan täällä veisaa..Mites sinun intti tuliko käytyä!!

    • Jos multa kysyt, niin pyssykylästä
      reserviin tuliin.

    • Kommunismin ihannuuksia.
      Suuren marssin aikoihin Kiinassa oli politrukit elementissään.
      esim ; kun joku kylä tuotti riisiä vaikka 10 000 kiloa, niin se riisi vietiin kaupunkikomukoille, kylään pautettiin joku 5 000 kiloa .

      Mutta kun vuodet ei ole veljeksiä, niin sato ei ole aina yhtä hyvä.

      Politrukit kilpaili keskenään, kuka on parempi kommari.
      Kun tuli katovuosija niin silti herra kommari ilmoitti vain isompia tuloksia, eli kyläläisille jäi vähemmän ruokaa, kun luovutettiin kommarin määrä kaupunkilaisille.

      Siitä aiheutui nälänhätä , jonka seurauksena oli yli 500 000 nälkään kuollutta.
      Ihmiset oli niin nälissään jotta söivät ihmisiä, kun omaa lasta oli vaikia syödä, niin naapurit vaihto lapsia ja nirri pois ja lapset pataan !
      Ihanaa touhua tuo kommunismi, vai mitä ?

    • Niks naks
      • Juuri noin !
        Ihanoo


      • onneksi ei
        arto.lohvansuu kirjoitti:

        Juuri noin !
        Ihanoo

        Kas kummaa natsien ihannoitia nuo arton kirjoitukset näyttää olevan, mitenhän olisi, jos suomi olisi natsi aseveljien kanssa voittanut sodan, onneksi oli suuri ja mahtava naapuri joka pelasti meidät suomalaisetkin tuholta ja asiat meni Kekkosen aikaan yhteistyön nimissä hyvin, rakennettiin paljon hyvää ja asiat hoitui, eikä kukaan hihhuloinut natsien perään.


    • kahveetunnilta

      Mina suuri joutilas!!

      • siinäpä sitä

        sireriaan vaan oppimaan ihmisten tavoille joutas artokin tai niihin kaasukammioihin puolaa katsomaan aseveljien aikaansaanoksia ja niitä hautarivistöjä, onneksi naapuri on palannut takaisin nl aikaan ja taitaa ostaa koko kalliin suomenmaan pikku hiljaa ilman väkivaltaa


      • siinäpä sitä kirjoitti:

        sireriaan vaan oppimaan ihmisten tavoille joutas artokin tai niihin kaasukammioihin puolaa katsomaan aseveljien aikaansaanoksia ja niitä hautarivistöjä, onneksi naapuri on palannut takaisin nl aikaan ja taitaa ostaa koko kalliin suomenmaan pikku hiljaa ilman väkivaltaa

        Johan ne on mastonjuuret ostanna.
        Ihanuuus alkaa, nauttikaamme.
        Joka puhuu juutalaisten m murhaamisesta, joka oli törkee teko , vois muistaa jotta kommarit tappo kymmenen kertaa enemmän, mutta eihän siitä saaa puhua.

        Eikö vasurius ole kommunismia ?
        Mites se historia on ?


      • Vasuri123
        arto.lohvansuu kirjoitti:

        Johan ne on mastonjuuret ostanna.
        Ihanuuus alkaa, nauttikaamme.
        Joka puhuu juutalaisten m murhaamisesta, joka oli törkee teko , vois muistaa jotta kommarit tappo kymmenen kertaa enemmän, mutta eihän siitä saaa puhua.

        Eikö vasurius ole kommunismia ?
        Mites se historia on ?

        Sinun kanssa on vähän vaikea väitellä, kun sulla nuo ihan peruskäsitteetkin on hakusessa. Kun nyt puhutaan kommunistien murhaamien ihmisten määrästä ja kommunismin mustasta kirjasta, niin pitää muistaa että tuo kirja on kommunistien ja vasemmistolaisten kirjoittama. Toinen asia johon jostain kummasta syystä kukaan ei kiinnitä huomiota on se, että on olemassa myös kapitalismin musta kirja. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta tuolta netistä olen aikanaan kirjasta lukenut. Siinä kerrotaan että kapitalismi on tappanut enemmän ihmisiä kuin kommunismi.

        Sullehan demaritkin on kommunisteja, eli et taida erottaa kyynärpäätä takapuolesta.


    • toveri ivanov

      Mina olla suuri joutilas!!

      • vasuri798

        Arto miksi tosiaan vaikutat hyväksyvän aseveljien teot, mutta et erota mustaa valkoisesta kun olet näköjään niin aivopesty kun olla voi, arvostan kyllä suomalaisia vasemmiston puolen ihmisiä, jotka on taistelleet suomen työläisille jonkinlaiset työehdot ja aikoinaan poistivat orjuuden kapitalistien kynsistä.


    • daddy-stalin death

      Onko Artoa lukuunottamatta kaikki pyhäkkäät kateellisia punikkeja jotka haaveilevat vielä ihanasta neuvostoliitosta? Tai sitten muut kapitalistit ja oikeistomieliset ei kirjoittele tälle palstalle.

      • Vasuri123

        Siis mitä kateellisia punikkeja? Missä me ollaan haaveiltu ihanasta Neuvostoliitosta? Jos me vähän kerrotaan miten asiat oikeesti on, niin onko se sinusta väärin? Sinäkin kirjoittelet vain liirumLaarumia jossa ei ole mitään järkeä.


      • vasuri987
        Vasuri123 kirjoitti:

        Siis mitä kateellisia punikkeja? Missä me ollaan haaveiltu ihanasta Neuvostoliitosta? Jos me vähän kerrotaan miten asiat oikeesti on, niin onko se sinusta väärin? Sinäkin kirjoittelet vain liirumLaarumia jossa ei ole mitään järkeä.

        kyllä toveri 123 on oikeassa ja mukavaa, että pyhäjärvellä on vielä ainakin kaksi kunnon vasuria, mitkä ei ole aivopestäviä, toverille toivon hyvää jatkoa, eikä anneta pikku kapitaaleille mitään periksi, arton kirjoitukset ovat täysin per,,tä,


    • 20+10=30

      Christopher Lee 90 v näytteliä sormusten herrasta Drakula jne... näytteliä vain, tuli Suomea auttamaan talvisotaan vapaaehtoisena 17 vuotiaana. Näytteliä vain , mutta löytyy vielä rooleja korkeasta ijästä huolimatta. Todella kunnioitusta herättävä henkilö . Lukekaapa iltalehdestä ! muuten linkittäisin jos osaisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3781
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2720
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      61
      2584
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      147
      2379
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2056
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      315
      1944
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1403
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1377
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe