Voisiko olla niin, että alienit elävät keskuudessamme?
Voisivatko he olla tuntemattomia, maan ulkopuolisia, ei-materiaalisia olentoja?
Onko olemassa meitä voimakkaampi sivilisaatio joka käy katsomassa meitä, ja "käyttää" ihmistä koekappaleena, kunnes itse älyämme sanoa ei?
Voiko alienin henki asua ihmiskehossa, aikaansaaden "sielutonta" pahaa?
Voisiko alienit olla keskuudessamme?
31
577
Vastaukset
- mene ja tiedä
On suuri joukko melkoisen suurilla titteleillä varustettuja entisiä ja nykyisiä virkamiehiä ja tohtoreita sun muita jotka sanoo että niitä on jo ja 56 eri rotua kuulema ketkä ovat jatkuvasti joukossamme tai vierailevat täällä. Vaikeapa tuota on sanoa mitkä heidän intressinsä olisivat mutta toistaiseksi ei voi ainakaan sanoa että mitään pahaa ainakaan ei ole sattunut ja hyvästä emme tiedä.
Kertomuksiin kun on vaikea luottaa kun ei omalle kohdalle ole sattunut tai en ole ainakaan tunnistanut.
Tuskinpa joidenkin pahojen ihmisten pahuudesta voidaan syyttää alienejakaan ilman todisteita ja luulisi että jos on oikein paha ja hallitsee universumin salat niin silloin pystyisi olemaan aika paljon pahempikin kuin se keskiverto pahis-Pentti joka puukottaa juopporetkueessa kaverinsa kuoliaaksi.- ufiyttyidr
Ihanko totta? Mistä löytyy nimilista?
Turhaa jahkausta, mistään tuollaisesta ei ole todisteita.
Ennen jahkattiin siitä monta enkeliä mahtuu seisomaan neulan päähän.- turhat turhakkeet!
Oli aikoinaan sellaisia pähkähulluja huurupäitä ketkä turhaan jahkaili automobiileista ja siitä onko yksi manner vielä löytymättä. Totuushan oli tuolloin että maailmalla on reuna ja sieltä kun putoaa niin se on meno ja siellä oli jos jonkinlaista hirviötä. Hullut tuijotteli kuuta ja ajatteli millaistahan siellä on ja haaveili sinne pääsystä. Jotkut kaikkein hulluimmat haaveili lentävistä laitteista ja sukeltelevista vehkeistä joissa on ihminen kyydissä
Myöhemmin haaveiltiin ydinvoimasta ja vielä tänä päivänäkin jotkin todella turhautuneet turhakkeiden turhamaiset turhakkeet pohdiskelevat mitä on pimeä energia ja gravitaatio. turhat turhakkeet! kirjoitti:
Oli aikoinaan sellaisia pähkähulluja huurupäitä ketkä turhaan jahkaili automobiileista ja siitä onko yksi manner vielä löytymättä. Totuushan oli tuolloin että maailmalla on reuna ja sieltä kun putoaa niin se on meno ja siellä oli jos jonkinlaista hirviötä. Hullut tuijotteli kuuta ja ajatteli millaistahan siellä on ja haaveili sinne pääsystä. Jotkut kaikkein hulluimmat haaveili lentävistä laitteista ja sukeltelevista vehkeistä joissa on ihminen kyydissä
Myöhemmin haaveiltiin ydinvoimasta ja vielä tänä päivänäkin jotkin todella turhautuneet turhakkeiden turhamaiset turhakkeet pohdiskelevat mitä on pimeä energia ja gravitaatio.Joo, ja sitten välillä jahkattiin siitä montako enkeliä mahtuu seisomaan neulan päähän.
- Jimiiiiiiiiiiiiiiii
Käyppä kattoo netflixistä Tunnustamaton Totuus
- Tuuli
Vierailijoita on keskuudessamme 100% varmuudella. Monet arvovaltaiset henkilöt
mm. Kanadan entinen puolustusministeri, Venäjän pääministeri Medvedev ym.
ovat hyviä todistajia. Vieläkin parempia todistajia ovat ihmiset, jotka ovat olleet tai ovat edelleen kontaktissa vieraiden kanssa. Molempia on siis ~paljon. - Karamon
Kyllä heitä on keskuudessamme 200 % varmuudella. Osa heistä suorittaa pidempää, jotkut lyhyempää tehtävää ihmiskunnan hyväksi. Osaan ihmisistä he ovat valmiita ottamaan yhteyttä, toiset ovat vielä liian primitiivisiä.
Tässä ihan kelpo keskustelua 18 vuoden takaa:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kuka_uskoo_ufoihin_91852.html#media=91871
Itselläni aivan samanlaisia tapaamisia, kuin Sten Lindgrenillä.- Ori-Oni.
Elokuun 7.päivä vuonna 1965 venezuelalainen ufotutkija Gonzales Ganteaume haastatteli kolmea,omasta mielestään alienkontaktin kokenutta henkilöä.
Nämä kolme olivat tietenkin korkeassa sosiaalisessa asemassa eikä heidän nimiään saanut kertoa.
Lyhyesti sanottuna nämä kolme henkilöä olivat nähneet ison lentävän lautasen laskeutuvan heidän lähelleen.Sitten aluksesta oli tullut esille kaksi,noin 2.1-2.4 metrin pituista olentoa.Niillä oli pitkä,kellertävä tukka joka ulottui hartioille ja suuret kellertävät silmät.
Nämä kaksi olentoa sitten telepaattisesti keskustelivat näiden kolmen henkilön kanssa ja mm.kertoivat olevansa eräältä Orionin tähtikuvion planeetalta ja olevansa täällä rauhan asialla jne.jne....
Erään tapahtuman kokeneen henkilön telepaattiseen kysymykseen siitä,että onko heidän kaltaisa olentoja meidän keskuudessamme,niin vastaus oli kyllä,ja niiden olentojen lukumäärä on 2 417 805.
Kokonaisuudessaan tämä kertomus löytyy Reijo Sjögrenin kirjasta Mies toisesta maailmasta,kustannusosakeyhtiö Otavan laakapaino,Keuruu 1972,sivut 45-49.
Itsekin tosin pidän kyseistä kertomusta täysin keksittynä tarinana. Ori-Oni. kirjoitti:

Itsekin tosin pidän kyseistä kertomusta täysin keksittynä tarinana.>>...kertoivat olevansa eräältä Orionin tähtikuvion planeetalta...>Erään tapahtuman kokeneen henkilön telepaattiseen kysymykseen siitä,että onko heidän kaltaisa olentoja meidän keskuudessamme,niin vastaus oli kyllä,ja niiden olentojen lukumäärä on 2 417 805.
- Olen valmis!
Ori-Oni. kirjoitti:
Elokuun 7.päivä vuonna 1965 venezuelalainen ufotutkija Gonzales Ganteaume haastatteli kolmea,omasta mielestään alienkontaktin kokenutta henkilöä.
Nämä kolme olivat tietenkin korkeassa sosiaalisessa asemassa eikä heidän nimiään saanut kertoa.
Lyhyesti sanottuna nämä kolme henkilöä olivat nähneet ison lentävän lautasen laskeutuvan heidän lähelleen.Sitten aluksesta oli tullut esille kaksi,noin 2.1-2.4 metrin pituista olentoa.Niillä oli pitkä,kellertävä tukka joka ulottui hartioille ja suuret kellertävät silmät.
Nämä kaksi olentoa sitten telepaattisesti keskustelivat näiden kolmen henkilön kanssa ja mm.kertoivat olevansa eräältä Orionin tähtikuvion planeetalta ja olevansa täällä rauhan asialla jne.jne....
Erään tapahtuman kokeneen henkilön telepaattiseen kysymykseen siitä,että onko heidän kaltaisa olentoja meidän keskuudessamme,niin vastaus oli kyllä,ja niiden olentojen lukumäärä on 2 417 805.
Kokonaisuudessaan tämä kertomus löytyy Reijo Sjögrenin kirjasta Mies toisesta maailmasta,kustannusosakeyhtiö Otavan laakapaino,Keuruu 1972,sivut 45-49.
Itsekin tosin pidän kyseistä kertomusta täysin keksittynä tarinana.Mulle yksi sellainen 2,4 metrinen blodi. Olen aina tykännyt pitkäsäärisistä blondeista. Abduktoikaa siis minut ja tehkää minulle se minkä Orionin tytöt parhaiten osaa!
- korjataan "vähän"
kekek-kekek kirjoitti:
>>...kertoivat olevansa eräältä Orionin tähtikuvion planeetalta...>Erään tapahtuman kokeneen henkilön telepaattiseen kysymykseen siitä,että onko heidän kaltaisa olentoja meidän keskuudessamme,niin vastaus oli kyllä,ja niiden olentojen lukumäärä on 2 417 805.
Nyt taisi tulla kekek hieman valovuosia liikaa tuohon ainakin Orionin päätähtien osalta Rigel, Betelgeuze, Bellatrix, Saiph, Mintaka, Orionis, Alnilam ja Alnitak kaikki sijaitsevat linnunradassamme ja aurinkokuntammekin sijaitsee Orionin haarassa eli Orion on linnuratamme läheisimpiä ja tunnetuimpia tähdistöjä joiden etäisyys vaihtelee 243 valovuodesta 1400 valovuoteen arviolta.
Tietenkin jos katsotaan ns "Orionin suuntaan" maasta niin silloin voidaan Orionin takaa nähdä niin pitkälle kuin tehot piisaa mutta silloin ei enää puhuta Orionin tähdistöstä. korjataan "vähän" kirjoitti:
Nyt taisi tulla kekek hieman valovuosia liikaa tuohon ainakin Orionin päätähtien osalta Rigel, Betelgeuze, Bellatrix, Saiph, Mintaka, Orionis, Alnilam ja Alnitak kaikki sijaitsevat linnunradassamme ja aurinkokuntammekin sijaitsee Orionin haarassa eli Orion on linnuratamme läheisimpiä ja tunnetuimpia tähdistöjä joiden etäisyys vaihtelee 243 valovuodesta 1400 valovuoteen arviolta.
Tietenkin jos katsotaan ns "Orionin suuntaan" maasta niin silloin voidaan Orionin takaa nähdä niin pitkälle kuin tehot piisaa mutta silloin ei enää puhuta Orionin tähdistöstä.Kyllä ne tähdet maailman tappiin asti Orionin tähdistöön taivaanpallolla kuuluu.
kekek-kekek kirjoitti:
Kyllä ne tähdet maailman tappiin asti Orionin tähdistöön taivaanpallolla kuuluu.
Siis sillä alueella taivaanpallosta joka Orionin tähdistöksi lasketaan.
- Hassua...
kekek-kekek kirjoitti:
Siis sillä alueella taivaanpallosta joka Orionin tähdistöksi lasketaan.
Siinä tapauksessa Helsingin keskustasta kun katsotaan Lauttasaareen niin se onkin Tukholma, Lontoo, New york ja monia muita mestoja samalla suunnalla.
Hassua... kirjoitti:
Siinä tapauksessa Helsingin keskustasta kun katsotaan Lauttasaareen niin se onkin Tukholma, Lontoo, New york ja monia muita mestoja samalla suunnalla.
Riippuu siitä minkälaista avaruuskulmaa ajattelet. Ja muista että Maa ei ole pannukakku!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruuskulma
- voitteko kertoa
Niin tuota... minua kiinnostaa se montako enkeliä mahtui seisomaan sinne neulan päähän?
Jos alienit määritellään olioiksi joita ei kukaan voi mitenkään havaita, varsinkaan vaivainen maan mato ihminen (paitsi jotkut erittäin herkät ja virittyneet), niin kyllähän niitä voi tillustella Maassa joka puolella miljardeittain, niin ettei kukaan (paitsi jotkut erittäin herkät ja virittyneet) voi heitä havaita.
- thrw
Minusta kekek-kekekillä on ihan hyvää asiaa. Tuntuu vain että hän on viisaampi, kuin antaa ymmärtää. En usko, että hän on täys umpipäinen skepo. Taisi mennä tää uskon puolelle, ken tietää.
- Näin taitaa olla
En usko,elämä muilla planeetoilla taitaa olla vasta ameeba tasolla,todisteita ufojen liikkumisista on todella vähän,kaikenlaista muuta kertomusta vaikka miten paljon.
- ET666
Paulalle; kolmeen ekakysymykseen vastaus on suora kyllä.
"Voiko alienin henki asua ihmiskehossa, aikaansaaden "sielutonta" pahaa?" Tätä kysymystäsi pitää vähän ruotia enemmän. Jos tarkoitat tuolla, että voiko alieni vaikuttaa ihmisen toimintaan ja tekemään jotain sellaista mitä ihminen itse ei tekisi. Kyllä, näin on! Temppu toimii samalla tavalla kuin hypnoosissa, mutta telepatian tyyppisellä suoralla vaikuttamisella ihmisen ajatuksiin.
Ihminen itse on kuitenkin aina vastuussa omasta toiminnastaan ja maailmankatsomuksestaan: Jos hänen olemisensa ja ajatusmaailmansa on enimmäkseen ns.pimeyden/kaikenlaisen pahuuden puolella, niin häneen voivat vaikuttaa helposti monen tasoiset 'pimeyden' edustajat ja yleensä hänen tajuamatta ollenkaan sitä. Tällainen 'pahan' vallassa oleva ihminen voi tietenkin puolustella itseään, ettei syy hänen käyttäytymiseensä ole hänestä vaan joku voima 'pakotti pahaan'... Silti hän on 'osasyyllinen' toimintaansa ja siis vastuussa siitä siksi, että hän on ollut vastaanottavainen (ollut 'pahuuden värähtelytaajuudella') negatiivisille vaikutuksille, olkoon niiden lähde sitten mistä tahansa!
Toisaalta uskon, että vain suhteellisen alhaisen tietoisuuden omaavat (ihmisten tietoisuuden yleistaso on alhainen) alienit tahtoisivat jotenkin vaikuttaa suoraan ihmisten ajatuksiin ja tekoihin ja siten estää heidän omaa vapaata tahtoaan. Mikäli alienit ovat niin pitkällä teknologisessa kehityksessään, että voivat tulla tänne planeetallemme tai vaikuttaa meihin muulla tavoin, oletan heidän myös tuntevan tärkeimmät maailmankaikkeuden lait kuten mm. karman lain (sen mukaan he ennemmin tai myöhemmin tulisivat itse kokemaan samanlaista tai joutuvat syntymään ihmiselämän kaltaisiin 'kärsimyksen' oloihin). Siis oletan heidän pitävän itsensä tarkasti erillään meistä tai ainakin vaikuttamasta meihin ilman omaa pyyntöämme siitä, jotta eivät itse joutuisi 'alenevaan kastiin'. - Tietäjä420
Mistäänhän ei voi olla varma ja uskoa saa mihin haluaa ja kaikki asiathan eivät sovi ihmismieleen käsiteltäväksi koska, ihmiset ovat liian yksinkertaisia mutta, se mitä olen omin silmin nähnyt, siitä saarnaan aloittaminen johtaisi minut ns. hullujenhuoneelle niinkuin kaikki muutkin "päästäänpimahtaneet" eli ne jotka tietävät liikaa asoita joita ei haluta ulkopuolisten tietoon. Kuten UFOT ja alienit. Evoluutio ja Jumala on paskapuhetta.
- Tietäjä420
Ken uskoo--> https://youtu.be/G2xXu8_2Exo?t=43
- Alienitjenkkientuote
Jenkkien bullshittiä,ja ilmeisesti tarkoituksena yrittää fake alieneiden avulla suojella ylivoimaista sotateknologiaa jota heillä voi olla jo todennäköisesti olemassa ja jota eivät haluaisi että paljastuu julkisuuteen jotta vihollisvaltiot,eritoten Venäjä ja Kiina eivät voisi saavuttaa. Se selittäisikin nuo mystiset valopallot mitä jotkut on aina joskus onnistuneet kuvaamaan.
https://youtu.be/nN5p2LsGCvY
- ovatkohan
Onko sipilä ja orpo alieneita, niitä pahoja.
- kuin.star.trekissä
Riippuu miten edistynyt muukalaislaji on kyseessä. Jos ihminen pystyy muokkaamaan jotain omenaa geenitasolla, niin miksipä melonipäinen avaruusapina ei pystyisi muokkaamaan jotain paljon monimutkaisempaa ja siten jopa kävelisi joukossamme meiksi naamioituneena.
- taisto.tietäjä
1. Asia on niin
2. Kyllä. Raamatussa heitä kutsutaan enkeleiksi.
3. Kyllä mutta eivät he heitä kiduttaa jotka toimivat oikein.
4. Ehkä. Mutta jos teet väärin niin nämä voivat saada sinut "vahingossa" kaatumaan ja loukkaamaan esimerkiksi polvesi tai "vahingossa" hajottamaan jonkun tavarasi yms. Tai jos teet oikein niin he voivat antaa sinulle hyviä ideoita tai saada sinut onnistumaan jossain hienossa yms. Pitävät huolta oikeudesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783741
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262710Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?582554- 1462361
- 672046
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3151944- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211403Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381377Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275