Olen laajalti vihattu

Vihattu

En löytänyt koko Suomi24-foorumilta sellaista, edes jossain määrin aktiivista, aihealuetta, jolle olisin voinut tämän tekstini kirjoittaa. Yksinäisyys-palsta oli ainoa, joka tuli mieleeni.

Lapsesta lähtien minua on vihattu aivan tuntematomienkin ihmisten taholta. Moni tuntematon ihminen on kertonut vihaavansa minua. Muutama tuntematon on sanonut minulle, että olen heidän mielestään jotenkin uhkaava. Kaksi kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana tuntematon henkilö on tullut sanomaan minulle, että kaikki vihaavat minua ja että myös hän itse vihaa minua. Toinen näistä henkilöistä nauroi kommenttinsa päätteeksi ilkeästi.

Läheiseni, kuten sisarukseni ja kaverini (joita minulla on kaksi kappaletta), ovat olleet monesti näissä tilanteissa mukana ja kuulleet ja nähneet saman, joten kyse ei voi olla paranoidista harhaisuudesta. Läheiseni ovat vain sanoneet minulle, ettei minun tule välittää ilkeistä ihmisistä. Minuun kohdistettu viha on minun ja läheisteni välillä tabu: asia ahdistaa meitä kaikkia, joten emme siksi pysty siitä keskustelemaan. Näin olen itse tulkinnut.

En silti kuvittele, että _kaikki_ vihaisivat minua. Suurin osa ihmisistä ei vihaa minua.

Minua askarruttaa, kuinka silti niin moni tuiki tuntematon ihminen voi vihata minua niin paljon. Koska kyse on ihmisistä, jotka eivät tunne minua, lienee varmaa, ettei minun vihattavuuteni johdu persoonallisuudestani. Mistä se sitten johtuu?

Kommentoikaa, jos teillä on on jotain näkemystä tähän mysteeriin.

59

4263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anti- troll

      Luulen, että sinulla kurjalla trollilla ei ole elämää eikä yhtään oikeaa ystävää. Tulit oikeaan paikkaan, mutta koska olet malttamaton ja impulsiivinen, niin et saa tästä runkkurallistasi, jota pidät yllä, kuin hetkellisen harhaisen tunnekiksin. Varmaan sinä vihaat itseäsi ja tätä ihmistä, jota pilkkaat ja olet kateellinen hänelle kun hänellä on oikeita kykyjä ja lahjoja, toisin kuin sinulla, joka saa kaikki asiat kusettamalla muita. Olet huono moraalinen onneton luuseri ja trollipaska, ja sinä et ikinä tule saavuttamaan mitään pysyvää onnea: olet pelkkä vietin vietävissä oleva eläin. Me muut saamme pysyviä asioita elämäämme, koska meillä on oikeata luovuutta ja moraalia, ja me olemme upporikkaita. Sinä olet joku yh- äidin kasvattama nolo amistollo.

    • miksi näin

      jos ajattelet, minua vihataan, niin ehkä se suggeroi muita .

    • Just saying

      On ehkä aika palata suljetulle tai ainkin MUISTAA OTTAA NE LÄÄKKEET!!!

      • vainoharha1

        Ei hän ole ainoa joka tuntee noin. Minulla aivan samoja tuntemuksia että jua vihataan. Mutta ole todella varma että näin on myös asiakin. Eli vihataan.


    • fakta

      Trolli tai ei yksi juttu on fakta: ongelma on sillä joka vihaa, ei vihatulla. Viha on voikamas tunne, eikä kukaan aidosti nosta verenpainetta tuntemattomista ihmisistä ellei ihmisellä itsellään ole ongelmaa.

      • pienet jutut vaikutt

        Itsellä on osittain samaa ongelmaa ollut (mutta ei ulkopuolisten kautta).

        Selkeästi suurin syy tähän on ollut siinä, etten ole välttämättä näyttänyt tarpeeksi vaaralliselta, vaan voisiko sanoa että "nörtin näköiseltä".

        Sitä jos näyttää vähän kuin ns. heikolta, niin silloin ovat ihmiset hyökkäämässä sutena kimppuun. Asenne ja uhmakkaampi käytös auttavat (kyse voi olla esim. ilmeen piirteistä). Ihmiset tiedostamatta lukevat tuollaisia piirteitä todella pienistä jutuista.


    • hieman epäilyttää

      Erikoinen tarina, mutta joissakin tapauksissa ulkonäkö voi aiheuttaa tuollaisen ongelman.

      Riippuu myös siitä että oletko nainen vai mies.

      Mitä helpommin näkyy vaikkapa epävarmuus ja herkkyys tms. niin sitä helpommin saattaa joutua vihan kohteeksikin. Hieman silti ihmetyttää tuo miten ulkopuoliset tulisivat tälläisistä asioista sanomaan?

    • Jeesus on hyvä

      Minäkin siunasin eilen ainakin kolmea tyttölasta Pyhän Olavin nahkaisella sauvalla.

    • kohde1

      Joku keksii jostain henkilöstä älyttömiä valheita jotka sitten juorutaan totena kaikille, sitten oletkin jo koko kaupungin vihaama pilkankohde. Näin se menee juorukylissä.

      • ....................

        Paikkakunnalla voi asua joku "silmäätekevä" henkilö, jonka on suututtanut ja tämä sitten on keksinyt ja ruvennut levittelemään perättömiä juttuja.

        Sellaista tiedetään tapahtuneen. Eikä välttämättä tarvitse olla mikään pikkukylä edes.


    • Hörön-löröä

      Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä joku täysin tuntematon, vieras ihminen ajattelee sinusta - tai minusta. Vain sillä on, mitä sinä ajattelet, ja minäkin, muista ihmisistä ja asioista. Joten keskity olennaiseen äläkä höperrä turhia.

    • super duper

      Kuten huomaat, "Vihattu", yksinäisyys-palstalta et juuri saa muuta kuin vihaa osaksesi, koska menit mainitsemaan, että sinulla on kaksi kaveria. Palstalla on katkeria henkilöitä, jotka vihaavat jokaista, joka ei ole totaalisen yksinäinen ja jolla on muutakin elämää kuin kalsarikännien vetäminen aamusta aamuun.

      Parempaa jatkoa sinulle!

    • 12+1

      No, aloittaja kirjoittaa, että häntä vihaavat tuntemattomatkin ihmiset, niin ainakin palstalaisemme vahvistivat hänen teoriansa kommentoinneillaan.

    • paska maailma

      Niin uskomatonta sheissea kirjoitatte ettei tosikaan...

      Tunteesi alkup. johtuu tästä meidän perisuomalaisesta huonosta itsetunnosta, joka taas johtaa eristäytymiseen ja skeptisyyteen muita ihmisiä kohtaan. Tiedän että tässä maailmassa paskaa tulee niskaan, mutta kannattaa yrittää nähdä valoisat puolet ja hymyillä. Se on vaikeaa, mutta hetkittäin siihen kykenee.

    • Samaa kokenut

      Voi johtua siitä, että olet hyvin karismaattinen/kaunis/komea/erikoisen näköinen ja pohjimmiltaan kyseessä siis on kateuden oire.
      Henkisesti eritäin alhaisella tasolla olevat ihmiset eivät välttämättä edes tiedosta vihansa taustalla vaikuttavia syitä, he ainoastaan hämärästi alitajuisesti tiedostavat jonkinlaisen vihan tuntemuksen, mutta ovat kykenemättömiä tutkimaan ja pohtimaan sen taustalla vaikuttavia syitä, joka usein on nimenomaan kateus.

      Ehkä sinussa on sisäistä voimaa, jonka muut aistivat ja siksi pelkäävät. Eläimet reagoivat pelkoon vihan reaktiolla.

      Minulle ei suoraan päin naamaa ole tultu kertomaan vihasta, mutta kyllä sen muuten huomaa ja aistii. Kaikkialla minne menen, kaikki tuntuvat menevän ihan sekaisin minun takiani.

      • johan pomppas..

        mulla aivan samanlaisia kokemuksia,kuin sulla samaa kokenut...Ei uskoisi,että tuollainen stalkkaus on totta.Ja vielä ns.parempikin väki siihen osallistuu...Todellakin monet ihmiset kantavat sisällän vihaa,projisoivat sen tuntematomaan henkilöön.Voisivat katsoa peiliin ja miettiä omia vaikuttimiaan.Itse en koe olevani milläänlailla erityinen.


      • tavallinen kuvio
        johan pomppas.. kirjoitti:

        mulla aivan samanlaisia kokemuksia,kuin sulla samaa kokenut...Ei uskoisi,että tuollainen stalkkaus on totta.Ja vielä ns.parempikin väki siihen osallistuu...Todellakin monet ihmiset kantavat sisällän vihaa,projisoivat sen tuntematomaan henkilöön.Voisivat katsoa peiliin ja miettiä omia vaikuttimiaan.Itse en koe olevani milläänlailla erityinen.

        Tällaista ilmiötä on minunkin kokemukseni mukaan olemassa. On herkkä, ehkä ujokin ihminen niin, että se näkyy myös hänen olemuksessa. Jos tällainen ihminen on vieläpä hyvän näköinen ja lahjakas tai etevä, moni kohdistaa häneen vihansa ihan tiedostamattaan. Vaisto sanoo, että tuo ei taatusti uhkaa, eikä varmasti puolustaudu. Sille voi päästellä suustaan, mitä omaan painekattilaan on kertynyt.

        Luulisi, että tällaista tapahtuu vain jossain koulujen pihoilla, mutta näin toimivat myös aikuiset ihmiset, jopa "paremman väen" edustajat eli koulutetuista hyväpalkkaisista ihmisistä ne, jotka aikoinaan ovat omaksuneet tuon alkeellisen tavan purkaa paineitaan.

        Kouluissa ja työpaikoilla, on aina joku äänekäs vouhka, joka levittää itse keksimiään tarinoita kadehtimistaan ihmisistä. Suurisuuta palvovat ja häneen uskovat hölmöt ovat juuri niitä, jotka tulevat päin naamaa kertomaan "tunteistaan". Yleensä heille on kerrottu valheita, jotka ovat saaneet kohdehenkilön tuntumaan todella vastenmieliseltä. Tietenkin on myös niitä, jotka pitävät kielteiset tuntemuksensa omana tietonaan.

        En pitäisi kenenkään herkkyyttä tai ujoutta ongelmana. Vika löytyy näistä, jotka reagoivat vihaamalla ja kiusaamalla.


    • Hated Man

      Minuakin vihataan. Olen nykyään 3-kymppinen mies ja olen kokenut vihaa koko elämäni ajna.

      Joitakin esimerkkejä:

      - Kun menen johonkin neutraaliin paikkaan, kuten esim. tavarataloon, huomaan että tuntemattomat usein tuijottavat minua silmät leimuten ja otsa kurtussa, varsinkin itäisessä Suomessa.

      - Opiskellessani etenkin toiset miehet|pojat tuijottivat raivoissaan jos minut näkivät.

      - Naiset kyyläävät myrkyllisesti virastoissa yms. paikoissa.

      - Kerran kaupungilla joku mieshenkilön kanssa kulkevaa nainen alkoi räyhätä että "jaahas, täällä sitä kuljetaan salkun kanssa..!"

      - Kerran joku ukko sanoi kaupungilla että "älä kulje noin allapäin" tms. Ei varsinaista vihaa, mutta vittuilua.

      - Juuri eilen joku pojannulkki kysyi ulkona iltayhdeksän maissa kellonaikaa. Sivuutin oman turvallisuuteni takia kyseisen tyypin, kuka muka kyselee tuntemattomilta kellonaikaa?, ja tää rraivosi perääni ja uhkasi lyödä minua.

      • moni asia vaikuttaap

        "- Naiset kyyläävät myrkyllisesti virastoissa yms. paikoissa."

        Jos ei ulkonäkö miellytä ja näytät liian epätoivoiselta tms. niin saattavat katsoa pahastikin.


        "- Opiskellessani etenkin toiset miehet|pojat tuijottivat raivoissaan jos minut näkivät."

        Miehet suhtautuvat vihamielisesti joko kateudesta tai sitten ryhmäpaineesta johtuen yms. Yleensä molemmista.


        En usko että tavarataloissa olisi tälläistä vihaa.


    • Guten Tag

      Aloittaja ei ole osallistunut keskusteluun?

      Kuulutko johonkin etniseen, uskonnolliseen tai johonkin muuhun vähemmistöön? Asutko mielisairaalan lähellä?

      Tuntemattomien viha kertoo lähinnä siitä että heillä on jotakin ongelmia joita kohdistavat heille vieraisiin ihmisiin. Tai he ovat kiusaajaihmisiä ja sinussa on jokin piirre joka herättää heissä primitiivireaktion. Vaikea sanoa näkemättä onko jotakin jota voisit tehdä, vai pitääkö sinun vain opetella käsittelemään ilkkumista.

      Saksalaisen kun näkee niin moni voi ajatella vaikkapa "heil jotakin" vaikkei itse olisikaan aatteen kannattaja, mutta kaikki eivät malta olla hiljaa tai sanoa "Guten Tag".

      • Vihattu

        En kuulu mihinkään mainitsemaasi, tai muuhunkaan, vähemmistöön. Ellei sitten osa ihmisistä pidä ulkonäköäni poikkeavana. Omasta mielestäni ulkonäössäni ei ole mitään vikaa.


        "sinussa on jokin piirre joka herättää heissä primitiivireaktion."

        Nimenomaan primitiivireaktiosta mielestäni niissä vihanilmauksissa on kyse. Vaistoan itsekin niissä tilanteissa, että tuo henkilö _purkaa minuun_ jotain pahaa, joka ei kuulu minulle. Ja mistäpä muusta siinä voisikaan olla kyse täysin tuntemattomaan henkilöön kohdistuvana.

        ap.


      • Anti- troll
        Vihattu kirjoitti:

        En kuulu mihinkään mainitsemaasi, tai muuhunkaan, vähemmistöön. Ellei sitten osa ihmisistä pidä ulkonäköäni poikkeavana. Omasta mielestäni ulkonäössäni ei ole mitään vikaa.


        "sinussa on jokin piirre joka herättää heissä primitiivireaktion."

        Nimenomaan primitiivireaktiosta mielestäni niissä vihanilmauksissa on kyse. Vaistoan itsekin niissä tilanteissa, että tuo henkilö _purkaa minuun_ jotain pahaa, joka ei kuulu minulle. Ja mistäpä muusta siinä voisikaan olla kyse täysin tuntemattomaan henkilöön kohdistuvana.

        ap.

        Sinua vihataan, koska kusetat ja hyväksikäytät muita. Oikeasti olet vain turhautunut idiootti, joka purkaa paineitaan irtosuhteisiin ja riitelee ja ryyppää "kavereidensa kanssa". Sinusta ei pidetä, koska olet sitä lajia, jonka syy on kaikki paha tässä maailmassa. Jos sinunlaisiasi ei olisi, niin olisi vain hyviä isiä, äitejä ja sellaisia ihmisiä, jotka haluavat aidosti tehdä elämästään parempaa. Sinusta tuntuu että mitä tahansa teet, et koskaan saa kiitosta tai ymmärrystä. Mutta olet väärässä. Kyllä sinustakin joku välittää.

        Teeskentelet ja perseilet itsellesi rooleja, autkoriteetteja ja valheellisia fantasioita ihanneminästäsi, mutta loppujen lopuksi olet pelkkä koiran paska. Meillä onnellisilla on rakastavat läheiset, hyvät ystävät ja rakastettava isä roolimallinaan. Sinä olet hyväksikäyttäjä, paha ihminen ja sekopää. Et kelpaa kenellekään. Joten lopeta se toisten polkeminen ja ole ihmisiksi.


      • Luomisen tuska
        Anti- troll kirjoitti:

        Sinua vihataan, koska kusetat ja hyväksikäytät muita. Oikeasti olet vain turhautunut idiootti, joka purkaa paineitaan irtosuhteisiin ja riitelee ja ryyppää "kavereidensa kanssa". Sinusta ei pidetä, koska olet sitä lajia, jonka syy on kaikki paha tässä maailmassa. Jos sinunlaisiasi ei olisi, niin olisi vain hyviä isiä, äitejä ja sellaisia ihmisiä, jotka haluavat aidosti tehdä elämästään parempaa. Sinusta tuntuu että mitä tahansa teet, et koskaan saa kiitosta tai ymmärrystä. Mutta olet väärässä. Kyllä sinustakin joku välittää.

        Teeskentelet ja perseilet itsellesi rooleja, autkoriteetteja ja valheellisia fantasioita ihanneminästäsi, mutta loppujen lopuksi olet pelkkä koiran paska. Meillä onnellisilla on rakastavat läheiset, hyvät ystävät ja rakastettava isä roolimallinaan. Sinä olet hyväksikäyttäjä, paha ihminen ja sekopää. Et kelpaa kenellekään. Joten lopeta se toisten polkeminen ja ole ihmisiksi.

        Sankarina itseään pitävä antisankari saarnaa aggressiolla. Ei vaikuta kovin onnelliselta, tuumaan ma.


    • 5+2

      Aihe on varmasti vakava. Mutta aloittajan viestistä tulee yksi asia esille: minä, minulle, minun, minua jne.

      Voisiko muiden elämässä olla kuitenkin myös jotain muuta sisältöä, kuin vain ja ainoastaan ajatella sitä, kuinka paljon sinua voi vihata?

      Annat ajatukselle liikaa valtaa.

      • MrJuha82

        ikäänkuin tässä kuitenki ite sorrut henkiseen väkivaltaan, vaikka olet narsistin uhri??
        koska sanoit; "mutta aloittajan virestistt tulee yx asia esille; minä, minulle, minun ja minua"
        Kysymys on siitä, että jos sinua vihataan ilman järkevää syytä, niin se on paha asia.
        Pahoja ovat siis ne ihmiset, jotka vihaa ja kiusaa häntä.
        Ei siinä ole kysymys itsekkyydestä, vaan niijen ihmisten vihasta ja ilkeydestä.
        Ja hän siis sanoi, että monet vihaa häntä.

        Jos hän haluaa ryypätä, ja harrastaa irtosuhteita, niin antaa tehdä.
        Ei se tee hänestä huonoa ihmistä.


      • MrJuha82

        Sinä senki Salkkareiden Isabella =)
        tulee aina mieleen Isabella sinusta =)
        anna mulle lol


      • MrJuha82

        Eihän anna valtaa ajatukselle liikaa.
        Tosiasiat on tosiasioita.
        Joitaki immeisiä vaan vihataan enemmän ja toisia ei.
        Kateus??
        puhdas pahuus.


      • MrJuha82

        niin että turhaan syytät ketjunaloittajaa tässä...


    • onhan se nähty

      On paljon outoja tyyppejä jotka esim. vihaavat jotakin jota eivät tunne.
      Se näkyy hyvin netissäkin. Kysymys on heidän omasta ongelmastaan.
      Sairaimmat tapaukset jopa pahoinpitelevät tuntemattomia ihmisiä.

      • MrJuha82hyvämies

        Totta. Mm Youtubessa olen joutunut vihaisten trollikiusaajien uhriksi.
        Kokemukset oli alussa järkyttäviä lähinnä.
        Siihen alkoi tottumaan ja lopulta aloin nauramaan niille eli kiusasin takaisin ja ne lopettivat, mtu aikaajoin joku ääliö yrittää tuhota minut henkisesti.
        Tätä henkistä väkivaltaa harjoitetaan myös työpaikoilla ja itseasiassa aikuiset on kaikkein pahimpia kiusaajia.
        He voi tappaa jonkun jo pelkällä katseella.


    • Independence

      Älä välitä, on minullekin sanottu ettei kukaan ole koskaan pitänyt
      minusta. Olen tutkinut tarkalleen mistä asia johtuu ja ei se sanot-
      tavasti häiritse minua. En minäkään kykene pitämään kaikista
      ihmisistä. Parasta on kun tietää tarkalleen mistä mikäkin johtuu
      ja ihmissuhteet ovat niin mutkikkaita. Selitys löytyy useinkin osit-
      tain myös sen toisen ihmisen omista tulkinnoista.
      Pidän itsestäni juuri tällaisena että kykenen vastaanottamaan
      toisen ihmisen tunteita ja tulkitsemaan nitä.

    • oletko sitten tehnyt jotakin, minkä vuoksi he sanovat noin ? tai muuta vastaavaa.
      Kerro, millä tavalla olisit jotenkin uhkaava.
      Ole siis rohkea. Älä välitä ihmisistä, jotka sanovat noin. Kun tämä meidän yhteis- kunta ei ole niin hyvä, kuin esim. Amerikassa (katso yksi jakso Hurja remontti-sarjaa, niin ymmärrät varmaan...).

      • välihuomautus

        "oletko sitten tehnyt jotakin, minkä vuoksi he sanovat noin ?"

        Aloittajahan kirjoitti, että häntä on jo "lapsesta lähtien vihattu aivan tuntemattomienkin ihmisten taholta". Tuskinpa kukaan on lapsen tekemisistä niin suivaantunut, että vielä kymmenien (?) vuosien jälkeenkin tätä vihaa ja on saanut ison lauman tuntemattomia ihmisiä lasta vastaan kääntymään. Noh, aika sairaassa maailmassa tässä eletään, mutta rohkenen silti epäillä teoriaasi.


    • saman kokenut

      Ei tuohon tarvitse tehdä mitään että vihataan , todellakaan . Aivan samoja kokemuksia kuin aloittajalla, myös sisarten puolelta, mutta pahinta se on aivan tuntemattomien taholta ja jopa niissä virastoissa ja ostareilla.

      On vain se julma katse heti kun katsoo naamaan

      Ja en ole minäkään ulkomaalainen tai mitään vähemmistöä enkä mitenkään rumakaan tai poikkeava.

      Elokuvateollisuus tuntee ns tyhjän naaman syndrooman johon mahdollisimman moni projisoi tunteitaan ja näitä naamoja pyritään käyttämään sitten leffoissa.

      Esim Roger Moore ja Michelle Pfeiffer ovat niitä "keskivertonaamoja" joihin kaikki voivat samaistua. Kyse ei ole ns kauneudestakaan vaan karismasta joka saa kateuden valtaan ihmiset tai sokean ihailun valtaan.

      Minulla se on aina joko tai joko hirveä viha tai hullaantuminen minuun.

      Kerran eräs nainen tokaisi aivan vieraana minulle : Vihaan sinua ja näytti että vetää pullolla samaointein päähäni.

      Tämä on hyvä puheenaihe sillä on hyvä jakaa tätä muittenkin kanssa.

      Tuo silmitön viha on pelottavaa, eikä siihen totu oikein koskaan.

      Viimeksi törmäsin siihen eräällä palstalla ja sieltähän lähtee pois sitten tietenkin jokainen pikkuhiljaa ja vaan roskasakki jää katkeroituneena paikalle.


      Hyvä että kirjoitit.

      • annetaankos takaisin

        Mietinkin tässä että pitäisikö meidän vihattujen perustaakin toisillemme tässä tukiryhmä, edes tässä palstalla.

        Oli nimitttäin todella hyvä kuulla että muillakin on tällaista kokemusta kun juuri eilen ajattelin olevani ainoa vihattu ja järjettömistä syistä.

        Se nimittäin on täysin järjetöntä se viha ja siitä kertoo nimenomaan kuinka se tulee sellaisilta joskus suoraan jotka eivät edes tunne sinua vaan näkevät vaan eka kertaa.


        Kaikkein pahinta on se että se hivuttaja on erittäin taitava manipuloimaan porukat taakseen ja pian heitä on vastassa 50.

        Aikuiset käyttäytyvät netissä aivan raivoisasti sanoo poliisi, kuin hiekkalaatikoilla kiusataan toisia.


    • Ratkaisu!

      Käyttäkää aurinkolaseja. Ennen minuakin aina mulkoiltiin murhaavasti kaikkialla, koska olen poikkeuksellisen kaunis. Siksi käytän nykyään aina aurinkolaseja kaikkialla paitsi kotona ja nykyään en saa osakseni noita murhakatseita. Koska aurinkolasien ansiosta olen huomaamattoman näköinen. Ihmiset eivät myöskään uskalla tuijottaa aurinkolaseja käyttävää, koska eivät tiedä mihin hän katsoo.

    • elämäorankkaam

      Mimlaisissa piireissä oikein pyörit, kun vastaan tulee tuollaisia ilkeitä ihmisiä? ei kuulosta normaalilta lainkaan. pitää olla pää hyvin sekaisin, jos voi tuntemattomalle mennä tuostavaan nauramaan että vihaa toista...

    • Oppimisjuttu

      Yeap; elämä on rankkaa. Ja vielä rankempaa, jos ajattelee ja asennoituu väärin.

    • perättömät puheet

      Onko perättömiä juttuja liikkeellä sinusta?
      Joku huhu sinusta? Että olisit tehnyt jotain? Kysy lähipiiriltäsi, he saattaa tietää.
      Jos joku vielä sanoo, että vihaa, kysy miksi?

    • pir1

      Vihattu

      Kyllä minusta nämä jotka on sanoneet vihaavansa sinua vaikka olet heille tuntematon ihminen, ovat jo sairastuneet ja ovat laitos hoidon tai lääkinnän tarpeessa, ei tuollaista mene kukaan tuntemattomalle sanomaan, ellei ole hullu tai vahvasti humalassa.

    • 32323r

      Olen myös vihattu ja rakastettu! Saan vihaa osakseni koska uskallan olla eri mieltä ja sanoa suoraan "auktoriteeteillekin" jos aihetta on! Olen sellanen "vasuriviherhippi" joidenkin mielestä. Toisten mielestä intellektuelli.
      En liiemmin kaipaa muiden hyväksyntää, enkä sosiaalisia seurapiirejä... Kotiväki riittää!!!!!!!

    • piruille päihin

      Minuakin vihattiin tuntemattomat ilkeilivät,kunnes sain tarpeekseni ja annoin kuonoon.Nyt saa kulkea kenenkään uskaltamatta tuijottaa alta kulmien tai ilkeilemättä.Seuraavaksi aion piestä työkaveriporukan ja opettaa tavoille.

      • ei väkivalloin

        Väkivalta ei ole ratkaisu vihaongelmaan.


    • Age2

      Lue transferenssista.

    • siipeäänetsivä

      No siksi sulle ollaan kateellisia, kun sinussa on jotain enemmän kuin monessa muussa on. Anna mennä niiden arvostelu, jotka haluavat loukata sinua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

      Tiedät itse, kun katsot peiliin että olet hyvä ja riittävä ihminen juuri sellaisena kuin olet. Muiden mielipiteistä viis.

    • Kiusaajienuhrina

      Minua on vihattu ja ahdisteltu jo 3 kuukautta, minua tarkkaillaan liki 24 h vuorokaudessa. Nuoriso on kivittänyt minua kotipihalla tai ampunut ilmakiväärillä. Mopopojat ja moottoripyöräilijät jopa estivät marjastuksessa käynnin tänä kesänä, Aina joku tuli polkuja pitkin perässä. En saa olla rauhassa työpaikalla, ulkona nämä kyylääjät ovat ja kotona jopa käyvät pihassa heittelemässä ja kaatelemassa tavaroita. Minua huoritellaan, huudellaan, naureskellaan kaupungilla ja ahdistellaan eli neljän seinä sisälle pitäisi ahtautua. Pahinta oli, kun tyttäreni ja lapsenlapsen henki oli vaarassa tämän häirinnän takia, saivat olla onneksi viimeisen kuukauden lähes kokonaan sairaalassa ennen synnytystä ja nyt muualla hoidossa.
      Minä olin jo ihan poikki, kun pelkäsin hänen puolestaan. Näen kyttääjiä, seuraajia päivittäin. Perättömiä juttuja on siellä ja täällä. Enkä käy edes kyläkaupassa, elinpiiri on pienentynyt. En voi käydä ostoksilla en luontoretkillä, kun sinnekin seurataan. Tämän kesän elämä valuu osin hukkaan kiusaamisen takia! Onneksi töissä saan olla neljän seinä sisällä suurimman osan ajasta ja tehdä työtäni. Mutta kotona koen turvattomuutta ja levottomuus heijastunee koko loppuelämän ajan minuun. Kiusaajat ovat siitä todella onnellisia, mitä enemmän he saavat minua kiusattua, ja häirittyä. Eikä kukaan voi auttaa tässä asiassa, eli se on loppuelämäni kohtalo.

      • fjdfjkfd

        Kiusaajienuhrina

        Muuta pois! Tee rikosilmoitus! Asenna valvontakameroita pihaan, niin kiusaajat saadaan kiinni ja todistusaineistoa kasaan.
        Jos voimavaroja riittää, ota yhteys Iltalehteen, ja kerro, millaista vainoa ja kiusaamista sinuun kotiseudullasi kohdistetaan. Tuohan on aivan hirveää!

        Ammu haulikolla suolapanoksia pihalletunkeutujiin.


    • vihanvoimalla

      Kukaan ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut samaa. Olen vasta nuori, mutta myös minua vihataan. Monesti sellaiset ihmiset, joita en tunne, puhuvat ohikulkiessaan paskaa jos satutaan kohtaamaan ja muutenkin tahallaan ärsyttävät. Kuitenkin nämä ihmiset asuvat samalla paikkakunnalla ja epäilen vahvasti, että he ovat kuulleet minusta monia täysin perättömiä juoruja ja yrittävät nyt pönkittää itsetuntoaan minua haukkumalla. Tämä on aivan sairasta, koska en todellakaan tunne näitä henkilöitä ja toisaalta tuntuu siltä, että tässä on tosi moni mukana. Kuka nyt viitsii edes tälläistä tehdä, luulisi olevan parenpaakin tekemistä. Ihmetyttää myös se, että joudun kokemaan tälläistä, vaikka en ole täällä missään mukana eli en ole harrastuksissa tai esim missään tapahtumissa. Tämä nyt pahentunut, monta vuotta oli suhteellisen rauhallista, mutta nyt nämä sairaat ääliöt ovat sen taas aloittaneet. Eikä heillä ole mitään syytä siihen. Ikinä en ole osallistunut tämän juorukylän riitoihin millään tavalla, en puhunut pahaa tai juorunnut. Olen muutenkin todella rauhallinen ihminen, enkä koe että olisin tehnyt mitään sellaista, mikä "oikeuttaisi" tähän. Mutta se, että lenkki menee pilalle on jo aika ärsyttävää. Ja se että nämä ääliöt ovat tuntemattomia on vielä kamalempaa. Vihaan tätä helvetin paikkakuntaa. Vaikka mitä teet niin ei ikinä auta, kun kusipäitä löytyy kaikista ikäluokista. Tyhmä olen minäkin, kun tänne muutin. Nyt vaan heti pois, kun on mahdollista. Ja stemppiä kaikille, ei tälläistä kuulu kenenkään kestää!

    • kaunotar

      luulen että olet kaunis..ja itsevarma ,suora,..kaikki vihaa selllasia!!!! olen itsekkin yritysjohtaja..miehet tykkää minusta ..naiset vihaa..siksi minulla on paljon vain mies kavereita..oikeesti kavereita!!naisia ei ole yhtään.
      se vain on näin!!

      • lorttoa turpaan

        Mitä valitat? Saat munaa aina, kun haluat?


      • 4+4
        lorttoa turpaan kirjoitti:

        Mitä valitat? Saat munaa aina, kun haluat?

        Niinpä.


    • ap.

      Luin juuri läpi kaikki saamani vastaukset.

      Tavallaan olen helpottunut, että on muitakin, joita vihataan tuntemattomien ihmisten taholta. Toki tunnen siis empatiaa muita vihattuja kohtaan ja toivoisin, ettei ketään vihattaisi, mutta sen tietäminen, etten ole ainut, jotenkin auttaa hahmottamaan tätä mielestäni käsittämättömältä tuntuvaa ja toisinaan pelottavaakin ilmiötä.

      Kaipa vihassa kyse on siitä, että vaikka kaikissa ihmisissä on tuhoavia tunteita, vain osa (hmm vaikea esittää mitään prosentuaalista arviota) ihmisistä purkaa sitä toisiin ihmisiin sen sijaan, että purkaisi sitä vaikka ilmiöihin, yhteiskunnallisiin rakenteisiin tai omaan itseensä. Ja tuollaisten ihmisten vihanpurkausten kohteeksi joutuu sellainen ihminen, jossa vihaajan silmissä on jotain uhkaavaa, inhottavaa tai ärsyttävää.

      Rehellisyyden nimessä, törmään itse melkein päivittäin tuntemattomiin ihmisiin, joissa on jotain ärsyttävää, inhottavaa ja joskus jopa uhkaavaa, mutta itse pidän vihaa ei-toivottuna asiana, vääryytenäkin, ja olen myös niin empaattinen, etten halua ahdistaa "kohdehenkilöä" ilmaisemalla tuntemani inhon / ärsytyksen / uhkan hänelle.

      Jotain iloa saan siis siitä, että pystyn itse toimimaan melko moraalisesti, ainakin verrattuna näihin vihaajiin.

    • mind control

      Katsoin just dokkarin aiheesta. Amerikassa on järjestö, joka väittää, että tuntemattomat vihaajat ovat laajan, hallituksen suorittaman ihmiskokeen uhreja. Ihan vaan heittona, oisko tuossa mitään perää?

      Järjestön mukaan (maailmanlaajuisesti?) hallitukset tutkii ihmisten reaktioita psykologiseen vastarintaan siten, että harjoittavat mielenhallintaa osalle ihmisistä ja sillä saavat nämä ihmiset ilmaisemaan vihaa näitä yksilöitä kohtaan. Eli siis ne vihaajat on mind controllin uhreja. Ja vihattuun ei kohdisteta mind controllia, vaan hänen kohdallaan testataan normaalin ihmisen psyykkistä kestävyyttä tuollaista randomien ihmisten vihaa vastaan.

      Ehkä tämä pitää paikkansa, ja kokemanne viha ei johdukaan teistä henk.koht., vaan siitä, että vihaajien mieltä hallitaan.

    • MrJuha82

      Joutavat tyypit jotka vihaa ja kiusaa.
      Älä lannistu.
      Jos Jumala on olemassa, niin hänelle voisin rukoilla puolestasi jotta hän saa sinut onnelliseksi =) =)

      Olen sinun puolella for ever, haleja HUGS Olet IHKU tyyppi, ihan paras, täysnapakymppi.
      Muut on hanurista, jotka kirjoittaa tässä huonoja sinusta ja ne jotka vihaa sua, kiusaavat.
      Ne on ihan hanurista.
      Servaisin noi tyypit, jos tuntisin.
      Voisin vaikka tunkea haulikkoni piipun heijän anusreikään =)
      vähän mustaa huumoria loppuun! =)
      RAKAS, välitän sinusta.
      Olet mulle rakas, koska olet vainottu.

      • yks vainottu :(

        Vitsi miten kauniita sanoja Juhis. Toivottavasti tämän ketjun vihatut lukevat kommenttisi. Tämä on aika vanha ketju...


      • yks vainottu :( kirjoitti:

        Vitsi miten kauniita sanoja Juhis. Toivottavasti tämän ketjun vihatut lukevat kommenttisi. Tämä on aika vanha ketju...

        Juhikset on juhiksia =)
        minä ja jääkiekkoilija Juhis Aaltonen !
        Naistenkaatajia LOL, ja ihkuja ??
        Tossa kuva ittestäni profiilissani ! VINK VINK =)


      • yks vainottu :( kirjoitti:

        Vitsi miten kauniita sanoja Juhis. Toivottavasti tämän ketjun vihatut lukevat kommenttisi. Tämä on aika vanha ketju...

        No ei kukaan oo täydellinen.
        En minäkään.
        Meissä kaikissa on vikoja.
        Kiusaajat on vain syvältä anuksesta.


    • hfghfghgfhf

      Skitsofrenia palsta olisi voinut olla oikea.

    • Pisarameressä

      Samassa viestissä Jumala, ruokous, hanuri, haulikko, anus, pahoinpitelyuhkaus, rakas ????? Kuka haluaisi tällaisen ihmisen välittävän itsestään? Foliohatuille lisää vettä myllyyn toisessa viestissä. Luulosairaille paniikkia. Mutta ihan oikeasti kukaan ei ole niin tärkeä että vieras ihminen viitsisi kuluttaa tunteitaan jonkun vieraan vihaamiseen. On olemassa perusvihaisia ihmisiä niin kuin on olemassa perusvihaisia koiria, eivät ne hauku ainoastaan jotain määrättyä ihmistä vaan ovat vihaisia kaikille. Joku on niin herkkä että vaivautuu vähän pidemmästä katseesta ja joku ottaa itseensä kuullessaan pätkän aivan eri henkilöstä puhuttaessa. Kissat tappelevat verissäpäin omasta reviiristään ja niin ihmisetkin tuntiessaan reviirinsä uhatuksi mutta yleiset paikat, kaupat, torit ja liikekeskukset eivät ole kenkään reviiriä, niissä kaikilla on oikeus tuntea olonsa vapaaksi ja turvalliseksi, On hyvä ymmärtää että ihmiset eivät ole henkisesti samalla tasolla asemastaan ja reviiristään huolimatta. Ihmisiin saa pettyä vähän joka mutkassa jos heidän mielialojaan, asenteitaan ja käytöstapojaan punnitsee. Oikeat vainot kuuluvat virkvallan tehtäviin ja niisä on hyvä ilmoittaa. Pitää vapautua omasta riippuvuudestaan ihmisiin ja ihmisten mielipiteisiin, yliolkaisiin kylmiin huomautuksiin,ja pilkallisiin kmatseisiin. Ihmiset rakastaa itseänne. Ajatelkaa näin, jos minä rakastaisin itseäni sillä määrällä millä minua on vihattu, rakkaudella ei olisi mitään määrää. Oppikaa ennen kaikkea rakastamaan itseänne, omaa itseänne, se on paras suojamuuri minkä ihminen voi monirakenteisessa ihmismaailmassa itselleen rakentaa. Valitkaa aina itse omat ajatuksenne, älkää antako ajatusten hallintaa kenellekään toiselle. Syntymästä asti vihatun tie itsensä rakastamiseen on pikä ja kivinen mutta se onnistuu ja se onnistuu kaikilta ja sen oivalluksen myötä loppuu vihan vastaanottaminen sekä nykyisyydestä että menneisyydestä. Jois Jmala on, niin kuin joku toteaa, hän kyllä itkee tätä kurjaa ihmiskuntaa, mutta nähdessään yhden onnellisen hupsun jota ei kukaan voi aivopestä hän toteaa että tämäkin osa maailmankaikkeutta on oikeutettu olemassaoloonsa. Ette te tarvitse kenenkään ihmisen hyväksyntää tai hyväksymättömyyttä, ette edes kenenkään rakkautta sillä sekin on nykymaailmassa pelkkä sana joka tarkoittaa kaille eri asiaa. Käytöstapoihin kuuluu pyytää anteeksi jos vahingossa tönäisee tuuppaa tai muuten pahoittaa toisen ihmisen mielen. Mutta kenenkään ei tarvitse pyytää anteeki olemassaoloaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      899
    Aihe