Joissakin keskusteluissa on viitattu sfnet:iin. Olen bongannut täältä muutaman sen aikaisista tarinoijista. Mukavia muistoja on jäänyt niistä ajoista, kunnes google teki niistä nettisivuja ja Sonera tappoi oman nyytistimensä.
Kuinkahan moni sfnetissä ollutta seurailee näitä suomi24-juttuja?
Sfnet.harrastus.veneet
11
166
Vastaukset
- Joakim1
Kyllä minä käytin sfnet.harrastus.veneet newsiä jo 90-luvun puolivälissä. Silloin oli aika eri meininki nettikeskusteluissa. Kirjoitettiin omalla nimellä ja allekirjoituksessa puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Epäasialllisia kommentteja ei juuri näkynyt.
Sitten vuosituhannen vaihteessa alkoi tulla roskapostia ja oli pakko vaihtaa toissijainen tai kokonaan toimimaton sähköpostiosoite, nimet alkoivat vaihtua nimimerkkeihin ja puhelinnumerot hävisivät. Edelleen kuitenkin nimimerkki säilyi eli tiesi oliko kirjoittaja sama kuin viimeksi. Samalla keskustelu alkoi hajaantua, kun joka nettisivulle tehtiin oma keskustelupalstansa.
Ei kai tuo homma googleen kaatunut? Aika vain ajoi ohi tuollaisesta systeemistä. Valitettavasti! - -Mika-
Varmaan aika moni, allekirjoittanut mukaanlukien.
Nyyssit, kuten mikä tahansa merkkipohjainen systeemi olisi paljon parempi kuin tämä. Mutta: Kun käyttäjiä on liian vähän, ei synny keskustelua. Nyysit kuoli, kun uusi nettisukupolvi ei edes tiennyt mitä ne on.
Tällekin palstalle on koitettu synnyttää aina aika-ajoin kilpailijaa/korvaajaa... huonolla menestyksellä.- iisinyyssi
"Nyysit kuoli, kun uusi nettisukupolvi ei edes tiennyt mitä ne on."
Ei sentään ihan kaikki, ulkolaisia nyyssiservereitä on toiminnassa paljonkin.
Kotimaiset operaattorit lopettivat nyytiset, lähinnä lapsiporno kohujen takia. - Joakim1
iisinyyssi kirjoitti:
"Nyysit kuoli, kun uusi nettisukupolvi ei edes tiennyt mitä ne on."
Ei sentään ihan kaikki, ulkolaisia nyyssiservereitä on toiminnassa paljonkin.
Kotimaiset operaattorit lopettivat nyytiset, lähinnä lapsiporno kohujen takia.Kyllähän newsit vieläkin toimivat (viimeistään googlen kautta), mutta melkein kaikissa ryhmissä aktiivisuus on todella alhaista ja vastauksia kysymyksiin ei juuri tule. En ole enää pariin vuoteen noita seurannut, kun kaikilta ennen seuraamiltani aiheualueilta löytyy paljon aktiivisempia keskustelupaikkoja. Valitettavasti vain paljon hajanaisempia ja vaikeammin seurattavia.
Edes kansainvälisissä newseissä kuten rec.boats ei enää löydy kunnollista aktiivisuutta, vaan keskustelu on siirtynyt miljoonaan eri paikkaan.
Kyllä newsejä voi mielestäni pitää kuolleena ja ehtivät jo mennä pilalle ennen kuolemaansa. - hooverilla
Joakim1 kirjoitti:
Kyllähän newsit vieläkin toimivat (viimeistään googlen kautta), mutta melkein kaikissa ryhmissä aktiivisuus on todella alhaista ja vastauksia kysymyksiin ei juuri tule. En ole enää pariin vuoteen noita seurannut, kun kaikilta ennen seuraamiltani aiheualueilta löytyy paljon aktiivisempia keskustelupaikkoja. Valitettavasti vain paljon hajanaisempia ja vaikeammin seurattavia.
Edes kansainvälisissä newseissä kuten rec.boats ei enää löydy kunnollista aktiivisuutta, vaan keskustelu on siirtynyt miljoonaan eri paikkaan.
Kyllä newsejä voi mielestäni pitää kuolleena ja ehtivät jo mennä pilalle ennen kuolemaansa.Maksullisilla nyyssiservereillä "alt.binaries..."osasto toimii oikein kiitettävästi:)))
- Bossu
Myös minä kirjoittelin sinne, en aina aktiivisesti. Dejanewsin arkistot tappoivat minun haluni kirjoittaa omalla nimellä, sen jälkeen kaikki vanhat kirjoitukset pystyi kuka tahansa lukemaan liian helposti. Muistaakseni aloin nntp:tä käyttää vuonna 1989, en muista koska veneilypalstaa.
Kyllähän tämäkin ihan toimii, vaikka käytettävyys onkin huonompi. Ehkä yksi ongelma on se, että moni ei edes käytä aina samaa nimimerkkiä, jolloin on vaikeampi asettaa mielipiteitä johonkin kontekstiin. Tärkeintä on kuitenkin kriittinen massa, joka rapautui sfnetistä pikku hiljaa pois.- Joakim1
Sehän juuri oli newsien hienous, että vanhoja kirjoituksia löytyi, jotta kaikkea ei tarvitse kysyä uudestaan ja mielipiteille oli perspektiiviä.
Löytyyhän niitä vanhoja kirjoituksia toki muistakin keskustelupalstoista. Suomi24:n haku on kyllä yksi huonoimmista. - MitaanTietamaton
Pidin myös tuosta samalla nimellä tai nimimerkillä kirjoittelusta. Vaikka keskustelu oli joistakin kuumista aiheista välillä tiukkaakin, niin silti se oli pääsääntöisesti asiapitoista. Toki välillä purkkarien kannelle asennettiin sinkoja, mutta keskustelijat virtuaalisesti tuntien nehän olivat vain laiturihuumoria.
Aika monella taisi olla J:n laskema potkuri veneessään.
- 13+5
Suomi24:n pahin ongelma on mielestäni aivan surkea foorumisofta. Todella epäkäytännöllistä, että 100 viestiä sisältävään ketjuun saattaa tulla uusia viestejä väliin, ts. keskustelua on todella hankala seurata, kun uusin viesti ei ole viimeisenä.
Sinänsä veneilypalstan liikenne on 95-prosenttisesti laadukasta ja täällä on kriittinen massa, joten tietoa ja mielipiteitä löytyy.- 12-2
Haku sivulta toiminnolla löytyvät ko. päivän kirjoitukset helpommin. Esim. haulla 4.8. löytyy tämän päivän sepustukset.
Juu, on tullut sfnettiin kirjoitettua aikanaan, muttta onhan se jäänyt muiden foorumeiden jalkoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1733425
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262610Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542476- 1462331
- 671996
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2951882- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201359Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381327Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245