kuin kirjoittajat. Vanhuuden paha haju ei lähe saunassa suihkussa saippualla. Ne ovat itsepetosta. Kuten mamu haisee pistävälle mamulle, vanhempi ikäpolvi haisee vuosikymmenten kuolleille soluille ja ajalle. Se tulee ihmisen sisältä se haju, turha laittaa dödöjä.
Palsta haisee lemuaa yhtä vanhalle
54
195
Vastaukset
- omaaomaa
Tämä palsta haisee eniten joltain facebookilta nykyisin, hyi helvata.
- Perkel
Oookkonna haistellut nekrun kainaloa tai 65 vittua? ihan hyvältähän ne tuoksuvat.-
- JuuJuuVarmaan
Ai kumpi? Kyl mää sen 65 veen nuuskuttaisin.
Oletko haistellut vanhoja useinkin. Itse en huomaa mitään kummempaa hajua ikäisissäni enkä itsessäni, mutta kai nenä on tottunut vuosien saatossa.
Ajatteles, kohta sinäkin haiset samalta, jos et jo haise.
- melkeinanuroin
Ai että nämä känniviestit ovat sitten hauskoja.
- ent.siivoojaparka
Aloittajalla saattaa olla poskiontelon tulehdus, tai sitten on kaivanut likaisella sormella nenäänsä, jos on niin, että olipa yksin tai seurassa niin aina haisee.
- mitä-parasta
Hyvä aloitus, toenperrään mainio
Olisko aloittajalla märät korvantaustat ne yleensä haisee vaikka ei olisi muita lähelläkään. Tai pylly jäänyt pyyhkimättä?
- mämmikummi
Eeroko siellä taas kiukuttelee?
- 1eero
Tso tso eipäs panetella iliman parempaa tietoa, koitan olla iha hissuksee vaikka aihe haiskahtaa.
- de-meter
Vai haisee palsta ? Oletko ihan terve, aloittaja ? Meinaan kun tietyissä sairaustiloissa aistit voivat herkistyä tai välittää väärää infoa.
Tai sitten olet se työksesi haistelija, joka väitti erään kirjoittajan haisevan, vaikka oli todistetusti hyvin kaukana hänestä, saunassakin tämä syytetty kertoi käyneensä..))
Mutta haista sinä kukkanen, aloittaja... - korppis1
Istumme lempipubissa Haarlemissa ostin juuri avatusta hajuvesiliikkeestä vuosina 1966 - 1970 lempihajusteeni sillä erotuksella että ostokseni on oikeaa hajuvettä ei outoa kolonia;) Maksoi vain 89,90, mutta kannatti.
- onsekauhiaa
Siinä saa taas myydä kirpputorilla parit anopin piirongit, että saa omansa takaisin.
- HekoHekohahaa
Taidatkin haista vanhalle ja uudelle viinalle, taidatkin olla alkoholisti sillä kirjoituksesi tulevat 99% pubeista ja baareista. Oletko esittelemässä nettitaitojasi taas kun hollantilaiset eivät osaa.
Ymmärsin et oot menny olusille ja ostanu hajuvet mut en noit vuos lukuja osannu yhristää sun ostoksiin ja nykyseen olotilaas.
- Korppis1
piikkiö kirjoitti:
Ymmärsin et oot menny olusille ja ostanu hajuvet mut en noit vuos lukuja osannu yhristää sun ostoksiin ja nykyseen olotilaas.
Suomessa mennään pubeihin juomaan viinaa. Hollannissa mennään pubeihin ja terasseille juomaan esim. kahvia ja kahvin kyytipojaksi esim. omenapiirakkaa. Mikäpä, että ei lasillista viiniä, Stä paitsi minulla on lempipaikkani, jossa kännykän internet toimii. Kun se ei toimi parfyymikaupassa ei liioin kadulla kävellessä.
Kun asuu korvessa eikä tiedä miten maailmalla ihmiset elää. - Korppis1
onsekauhiaa kirjoitti:
Siinä saa taas myydä kirpputorilla parit anopin piirongit, että saa omansa takaisin.
Olenko kertonut olevani köyhä ja anopin roihnista riippuvainen en, en todellakaan ; DDD
- k-kk
Korppis1 kirjoitti:
Suomessa mennään pubeihin juomaan viinaa. Hollannissa mennään pubeihin ja terasseille juomaan esim. kahvia ja kahvin kyytipojaksi esim. omenapiirakkaa. Mikäpä, että ei lasillista viiniä, Stä paitsi minulla on lempipaikkani, jossa kännykän internet toimii. Kun se ei toimi parfyymikaupassa ei liioin kadulla kävellessä.
Kun asuu korvessa eikä tiedä miten maailmalla ihmiset elää.Olen mä itekkin sitä piirakkaa runsaalla kermavaahdolla syönyt ja se olusille sanonta oli vaan sanonta.
Joskus olen ulkopuolelt nähny sellasen bubin ulkomail.
Mut mä en vieläkään osaa lukee sun viestii ,
Ostin juuri avatusta liikkeestä vuosina 1966/ 1970??????
Eihän tos oo mitään tolkkuu ,koitas heta ny miettii et miten se meni? - JosYmmärsin
Hänellä on ollut vuosina 1966 - 1970 joku lempi-impi-lampi-hajuvesi..?
Mutta oliko silloin mitään hajuvesiä? Suomessa. Otanta varmaan hyvin heikko. Vain pulituuria, muistaakseni jota joivat puliukot. - Korppis1
k-kk kirjoitti:
Olen mä itekkin sitä piirakkaa runsaalla kermavaahdolla syönyt ja se olusille sanonta oli vaan sanonta.
Joskus olen ulkopuolelt nähny sellasen bubin ulkomail.
Mut mä en vieläkään osaa lukee sun viestii ,
Ostin juuri avatusta liikkeestä vuosina 1966/ 1970??????
Eihän tos oo mitään tolkkuu ,koitas heta ny miettii et miten se meni?Olin vuosina 1966 - 1970 kolme vuotta Ruotsissa työssä, aikaan jolloin nimimerkki "Josymmärsin" ei ollut kuullutkaan saati haistellut parfyymeja. Ehkä äidin outo kononia tai kamferitippoja.
No, asiaan. Matkasimme pääsääntöisesti lomille laivalla. Laivalta ostin Antilope nimistä Eau De toilettea.
Näin viisi vuotta sitten Amsterdamissa vanhojen hajuvesien liikkeen. Liikkeen ikkunassa näin tuon samaisen merkin, mutta koska liike oli kiinni se jäi siltä osin haaveeksi.
Haarlemiin avattiin viikonlopulla vanhojen parfyynien kauppa. Näimme mainoksen ja luimme omistajan haastattelun lehdestä. Ei kun menoksi.
Liike on erikoistunut vain parfyymeihin eli Eau De Parfymeihin ei siis Eau De Toiletteihin.
Pakko oli ostaa kun vihdoin pääsin hypistelemään pulloa.
Tuoksu on aivan ihanaa, ei mitään tavanomaista. Koska tuoksu oli unohtunut vienee
aikansa, ennen kuin pääsen mukaan 1960-luvun lopun tunnelmiin ; ). - k-kk
Korppis1 kirjoitti:
Olin vuosina 1966 - 1970 kolme vuotta Ruotsissa työssä, aikaan jolloin nimimerkki "Josymmärsin" ei ollut kuullutkaan saati haistellut parfyymeja. Ehkä äidin outo kononia tai kamferitippoja.
No, asiaan. Matkasimme pääsääntöisesti lomille laivalla. Laivalta ostin Antilope nimistä Eau De toilettea.
Näin viisi vuotta sitten Amsterdamissa vanhojen hajuvesien liikkeen. Liikkeen ikkunassa näin tuon samaisen merkin, mutta koska liike oli kiinni se jäi siltä osin haaveeksi.
Haarlemiin avattiin viikonlopulla vanhojen parfyynien kauppa. Näimme mainoksen ja luimme omistajan haastattelun lehdestä. Ei kun menoksi.
Liike on erikoistunut vain parfyymeihin eli Eau De Parfymeihin ei siis Eau De Toiletteihin.
Pakko oli ostaa kun vihdoin pääsin hypistelemään pulloa.
Tuoksu on aivan ihanaa, ei mitään tavanomaista. Koska tuoksu oli unohtunut vienee
aikansa, ennen kuin pääsen mukaan 1960-luvun lopun tunnelmiin ; ).Non niin ,ny mä pääsin ällän päälle.
- AmmuiskoOhi
Antilope? Siis...ammutuista antiloopeista tehtyä parfyymia? Taitaa olla kirpakkaa?
Pelottaaks sinuu katella vanhoja,niitten ihoa ,haparoivia liikkeitä, sitä sun kammoamaa hajua ja vanhojen vanhoja tavaroita vanhuksien ympärillä?
Oletko pelkuri ja suljet silmäsi omalta kohtalolta?
Kammottaaks sinuu vanhojen vetiset silmät ,silmät jotka on täyn epävarmuut tulevast ?
Vai haluisitko ottaa vierelles ja sanoisit ,älä huoli kyl me pärjätään.- peseytyvä
Pesemätön vauvakin haisee taipeistaan, ja niin tekee vanhakin, ihoeritteet on alttiit kosteudessa tai hiessä eltaantumaan. Tissin ja mahavekkien aluset (miestenkin) on hyvä pestä päivittäin ja kainalot, pepusta nyt puhumattakaan! Totta on omaan hajuunsa jotkut tottuu, mutta kyllä kimppakyydeissä auto saattaa lemahtaa, jos kovin huonosti hoitavat hygieeninsä.
- mimmimum-mi
Kyllä kai kaikenikäiset ihmiset joltain tuoksuvat....Tuli mieleen tapaus bussissa...vanhanpuoleinen nainen tuli ja istahti erään hienonrouvan viereen...siitäkös syntyikin älämölö....hän haisi pahalle...oikein kovaan ääneen siitä mainitsi ja nousi minun viereeni....en sitten haissut ilmeisesti kun hän jäi siihen istumaan...vieläkin vaahtosi vaan hajusta...
Vaikka se saippua ja vesi onkin olemassa...voi moni seikka vaikuttaa huonoon hygieniaan..tai tuoksuun... - kslkjlkj
peseytyvä kirjoitti:
Pesemätön vauvakin haisee taipeistaan, ja niin tekee vanhakin, ihoeritteet on alttiit kosteudessa tai hiessä eltaantumaan. Tissin ja mahavekkien aluset (miestenkin) on hyvä pestä päivittäin ja kainalot, pepusta nyt puhumattakaan! Totta on omaan hajuunsa jotkut tottuu, mutta kyllä kimppakyydeissä auto saattaa lemahtaa, jos kovin huonosti hoitavat hygieeninsä.
Eikä pidä unohtaa vaatteiden vaihtoa. Suihkun jälkeen puhdas vaatekerta päälle. Likaset toppatakit löyhkäävät, liian lämmin huoneiden sisäilma 'hauduttaa'. Niskahiki haisee nuoremmillakin, kun ei viititä sitä kymmeneen kertaan kaulan ympäri kiedottua rättiä pestä Likaset hiukset hautovan, silmiin asti vedetyn pipon alla haisevat. Kaikki, nuoret että vanhat haisevat, liekö toisilla syynä saippua&vesi kammo?
- bessie-
Näin vastenmielistä provoa harvoin näkee, vaikka toinen toistaan ällöttävämmistä ja mauttomista teksteistä on jo onnistuttu luomaan palstan normi. Miksi ihan tahallasi vedät palstan tasoa alas, "tunnennenässäni"? Eihän se ole liian korkealla edes sinulle voinut olla ennestäänkään, vai...?
Luotsille: Etkö voisi suoraan ja selittelemättä poistaa tällaiset palstaa ja palstalaisia halveksivat ja pilkkaavat kirjoitukset?- OoTKoToSiKKo
T-O-S-I-K-K-O
- bessie-
OoTKoToSiKKo kirjoitti:
T-O-S-I-K-K-O
Kun teksti on ällöttävän mautonta ja huonoa niin se on, ihan sama onko se huumoria vai vinksahtaneen kirjoitteluhinkuisen sairasta mukahuumoria. Jos olen tosikko niin olen, sekään ei muuta ällöttävän mautonta tekstiä yhtään paremmaksi.
bessie- kirjoitti:

Palstan vakio selitys on ,etkö huumoria ymmärrä sillä varjolla kaikki on sallittua.
Kyllä olis sefulla hommia.
- sininen.nikki
Eilen lenkkipolulla sain seurakseni 1924 syntyneen ihanan rouvan. Kävelimme kilometrin verran yhdessä, kunnes hänen piti kääntyä palvelutalolle. Ihana rouva, hänellä oli huulipuna sävysävyyn lenkkipuvun kanssa. Rouvasta säteili sellainen elämänilo ja raikkaus etten ole vähään aikaan nuoremmissakaan nähnyt.
- isinseläntäti
Tuu mamin luo. Mami ottaa pikkupääkkösen reisien väliin. Saat haistella.
- Viatonsivullinen
Täytyy sanoa että vanhempi väki on joskus vastahakoisia käymään pesulla.
Omista vanhemmista sen tiedän kun heitä kävin auttelemassa. Äitikin vaikka
rakasti puhtautta ei innostunut aina suihkusta. Myös vaatteita ei muka olisi vielä
tarvinut pestä. Sanoi ettei hän hikoile kun ei juuri mitään teekään. Silti iho erittää koko ajan omia nesteitään, jotka sitten aiheuttaa hajua, luonnollistahan se on, mutta sen voi pestä pois, jos haluaa. Isä oli vielä vaikeampi, sai suorastaan
keksiä vaikka mitä, että sai jalasta päälihousut pesuun. Sitten kun kaikki oli pesunjälkeen vaihdettu oli isä niin iloistapoikaa. Voi miten kivat muistot niistäkin
ajoista on, oli mukava nähdä kun puhtaana pulmusena äiti hymyili ja sanoi "kiitos
lapsikulta" minulle vanhalle lapselle.- Psykoterapeutitar
Vanhustyössä korostuu, ikävä kyllä, kaikkinainen likaisuus. Kodit ovat likaisia ja haisevia, vaatteet ovat likaisia ja haisevia ja asiakkaat ovat likaisia ja haisevia.
Koteja ei ole siivottu vuosikausiin! Vaatteet ovat ikivanhoja, huonokuntoisia, eikä niitä ole välttämättä pesty vuosikausiin! Yllättävän monella asiakkaalla ei ole pesukonetta, tai se ei ainakaan toimi. Asiakkaat eivät käy pesulla, kun "eivät mitään teekään, niin eivät hikoile". Työntekijöiden kuitenkin odotetaan käyvän ja "hoitavan asiakasta hyvin", vaikka olosuhteet "hyvään hoitoon" ovat olemattomat. Ovat olleet monellakin useampia vuosia, jo ennen yhteiskunnan pikaisia käyntejäkin.
Kyllä todellakin voi sanoa, että vanhuus haisee! Alkaa haista jo viidenkympin jälkeen. - ent.siivoojaparka
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Vanhustyössä korostuu, ikävä kyllä, kaikkinainen likaisuus. Kodit ovat likaisia ja haisevia, vaatteet ovat likaisia ja haisevia ja asiakkaat ovat likaisia ja haisevia.
Koteja ei ole siivottu vuosikausiin! Vaatteet ovat ikivanhoja, huonokuntoisia, eikä niitä ole välttämättä pesty vuosikausiin! Yllättävän monella asiakkaalla ei ole pesukonetta, tai se ei ainakaan toimi. Asiakkaat eivät käy pesulla, kun "eivät mitään teekään, niin eivät hikoile". Työntekijöiden kuitenkin odotetaan käyvän ja "hoitavan asiakasta hyvin", vaikka olosuhteet "hyvään hoitoon" ovat olemattomat. Ovat olleet monellakin useampia vuosia, jo ennen yhteiskunnan pikaisia käyntejäkin.
Kyllä todellakin voi sanoa, että vanhuus haisee! Alkaa haista jo viidenkympin jälkeen.Mitä ikäluokkaa sinä olet? Joko hajustasi on alettu valittamaan?
- hajuhaitta
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Mitä ikäluokkaa sinä olet? Joko hajustasi on alettu valittamaan?
Kyllä on valitettu, haisen kuulema tosi pahalle.
- ent.siivoojaparka
hajuhaitta kirjoitti:
Kyllä on valitettu, haisen kuulema tosi pahalle.
Ehkä me sitten haistaan kaikki kilpaa, mutta onnekseni tuntemani alle viiskymppiset ovat sen verran sivistyneitä, etteivät ole huomaavinaan sitä.
Jos se haiseminen kerran on ihan luonnollista yli viisikymppisille, niin miksi tehdä siitä niin suurta numeroa. Siitä hajustahan saa vain kätevästi selville ihmisen iän. Ei tarvitse kysellä, että jokos sinä olet täyttänyt viisikymmentä. Senkun nuuhkasee vaan. - Viatonsivullinen
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Vanhustyössä korostuu, ikävä kyllä, kaikkinainen likaisuus. Kodit ovat likaisia ja haisevia, vaatteet ovat likaisia ja haisevia ja asiakkaat ovat likaisia ja haisevia.
Koteja ei ole siivottu vuosikausiin! Vaatteet ovat ikivanhoja, huonokuntoisia, eikä niitä ole välttämättä pesty vuosikausiin! Yllättävän monella asiakkaalla ei ole pesukonetta, tai se ei ainakaan toimi. Asiakkaat eivät käy pesulla, kun "eivät mitään teekään, niin eivät hikoile". Työntekijöiden kuitenkin odotetaan käyvän ja "hoitavan asiakasta hyvin", vaikka olosuhteet "hyvään hoitoon" ovat olemattomat. Ovat olleet monellakin useampia vuosia, jo ennen yhteiskunnan pikaisia käyntejäkin.
Kyllä todellakin voi sanoa, että vanhuus haisee! Alkaa haista jo viidenkympin jälkeen.Kyllä se niin on, useinkin. Ero on suuri kun vertaa hoitokodin vanhuksiin.
Heitä, heidän vaatteensa ja huoneensa pidetään puhtaana. - Psykoterapeutitar
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Mitä ikäluokkaa sinä olet? Joko hajustasi on alettu valittamaan?
Olen toden näköisesti just kuuskymppinen, kun tälle palstalle tekstailen. Mitä siitä valittamaan, kun kaikki tietävät mielipiteeni päälle viiskymppisistä hajuhaittoineen. Tässä sitä vaan haistaan!
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Vanhustyössä korostuu, ikävä kyllä, kaikkinainen likaisuus. Kodit ovat likaisia ja haisevia, vaatteet ovat likaisia ja haisevia ja asiakkaat ovat likaisia ja haisevia.
Koteja ei ole siivottu vuosikausiin! Vaatteet ovat ikivanhoja, huonokuntoisia, eikä niitä ole välttämättä pesty vuosikausiin! Yllättävän monella asiakkaalla ei ole pesukonetta, tai se ei ainakaan toimi. Asiakkaat eivät käy pesulla, kun "eivät mitään teekään, niin eivät hikoile". Työntekijöiden kuitenkin odotetaan käyvän ja "hoitavan asiakasta hyvin", vaikka olosuhteet "hyvään hoitoon" ovat olemattomat. Ovat olleet monellakin useampia vuosia, jo ennen yhteiskunnan pikaisia käyntejäkin.
Kyllä todellakin voi sanoa, että vanhuus haisee! Alkaa haista jo viidenkympin jälkeen.En sentään yleistäisi. On nuorissakin likaisia ja epäsiistejä. Ei vanhus haise sen kummemmin kuin nuorempikaan kun vaihtaa vuodevaatteet sekä vaatteet päällään ja käy pesulla.
Ääripäitä on, mutta ei niitä pidä yleistää kaikkia koskevaksi, jotkin lääkkeet ja sairaudet aiheuttavat omaishajua. Monesti jos vanhus tarvitsee apua päivittäin on tilanne jo niin paha ettei hän ole kyennyt huolehtimaan itsestään.
- sininen.nikki
Hyh hyh! Tulin lenkiltä ja tein hajutestin. Tökkäsin sormet hikiseen kainaloon ja nuuhkaisin. Haisee hieltä! Onneksi pääsee pian lenkkisaunaan. Pitänee pirskottaa iholle saunan jälkeen tuoksua. Lakanatkin täytyy vaihtaa sitten saunan jälkeen ettei hiki vahingossa tartu.
- siilimuori
Jos jeti lenkin jälkeen haisee olit todennäköisesti likainen ja hikinen ennen lenkille lhtöäsi tai sitten vaatteesi olivat likaiset ja hikiset. Tuore hiki puhtaalla iholla ja phtailla vaatteilla ei haise vielä hielle.
- sininen.nikki
siilimuori kirjoitti:
Jos jeti lenkin jälkeen haisee olit todennäköisesti likainen ja hikinen ennen lenkille lhtöäsi tai sitten vaatteesi olivat likaiset ja hikiset. Tuore hiki puhtaalla iholla ja phtailla vaatteilla ei haise vielä hielle.
Varmasti oli iholla ties mitä, kun olin aamupäivällä imuroinut ja pyyhkinyt pölyt. Kävi koiravieras viikonloppuna ja olen oppinut, että siivoan vierailun jälkeen enkä ennen. Oikeassa olet, tein testin saunapuhtaana jälkihien nuuhkimisena, ei haissut.
- mytölogi
Jossain lukitun oven takana itkee ja rukoilee pieni lapsi - isi, ole kiltti ja avaa ovi, bliiiss..
Kadunkulmassa kurvaa vanha valkoinen Anglia - mikäs tässä jutussa haisee?- voipivalitaitte
Eihän tässe haise mikään.
Kysymyshän on tietysti tuoksusta.
Mutta kyllähän vanhoille ihmisillekin on kehitetty omia tuoksuja, niin ettei tarvitse pelkässä Chanelvitosessa käppäillä ympäri maakuntia.
Ainakin näitä uusia deodorantteja saa kaikista kaupoista:
Tuonelan Tuoksu, Manalan Mesimarja, Noutajan Nuuhkaisu ja Elämän Ehtoo.
Ja jos joku haikailee hajustetta vielä rankempaan menoon, niin siihenkin löytyy omat vaihtoehtonsa:
Lopunajan Lupiini, Tuomiopäivän Timotei ja Krematorion Katku.
Niin että kyllä on varaa valita omat hajunsa.
Itse minä käytän ahkerasti tätä raikkaan kirpeää Armonlaakson Apilaa. voipivalitaitte kirjoitti:
Eihän tässe haise mikään.
Kysymyshän on tietysti tuoksusta.
Mutta kyllähän vanhoille ihmisillekin on kehitetty omia tuoksuja, niin ettei tarvitse pelkässä Chanelvitosessa käppäillä ympäri maakuntia.
Ainakin näitä uusia deodorantteja saa kaikista kaupoista:
Tuonelan Tuoksu, Manalan Mesimarja, Noutajan Nuuhkaisu ja Elämän Ehtoo.
Ja jos joku haikailee hajustetta vielä rankempaan menoon, niin siihenkin löytyy omat vaihtoehtonsa:
Lopunajan Lupiini, Tuomiopäivän Timotei ja Krematorion Katku.
Niin että kyllä on varaa valita omat hajunsa.
Itse minä käytän ahkerasti tätä raikkaan kirpeää Armonlaakson Apilaa.Ihan hyviä tuoksuja kaikki, voisin ostaa vaikka Elämän Ehtoota. Tuomiopäivän Timotei on vähän pahaenteisen tuntuista.
- haistaykärahaakin
Entä juustoista tykkäävät
- voisiko juustojenjuoksutinta hörpätä ja sekoittaa mehuunkin - tulee kestojuuustoa vatsaan tai keuhkoonkin jos tyrmistyksissään hökäisee - nulkeilla kaikki temppuns.
- tai katkerien yrttien, haisu kehossa yhtä kurja vaikka paketin päällä kuinka kaunis tähti tai perhonen - jos sanoo kiitos ei - saa meisselistä korvaaansa ja sitten todella korvatkin rupeaa ajan saatossa haisemaan - tuoksuuhan ne luontojjukurtitkin ihon läpi jos niitä enempiki käyttää.
Joskus vanhassa ortodoksimuseossa viehätti paljon vanha hieno tuoksu - mehiläisvahakynttilöiden tuoksu. Iäkkäät ihmisetkään eivät koskaan haisseet pahalta niin kuin muissa harrastuspiireissä. - t.l
Mä en kyllä tiedä mille "vanhat haisee", mut sen tiedän miltä pesemätön nuori ihminen pahimmillaan lemuaa.
- rimpshins
Mun tekis mieli lainata juuri lukemastani kirjasta tekstiä, jokaehkä sopisi tämänkin otsikon
kirjoitelmiin, lauseen sanoo vanha viisas kiinalainen professori
- ihmisen kohtaloa ei ratkaise se mitä hän elämänsä aikana itselleen hankkinut tai paljonko omistaa
mammonaa, vaan se mitä ilman hän on elämänsä elänyt - jotenkin noin lause kuului.
Tekis mun sanoa vielä savolaiseen malliin , että haiskaa vaan keskenänne - jos vaan viihtyy omiissa haisuissaaan. Koirilla hajuaisti on monin kerroin parempi kuin ihmisillä kuin kuulokin. Karhukin ottaa ihmisen hajun kilometrien päästä - lauantaina metsälenkillä kuulin viheltävän.- eppu2
Tunnistan tuon lauseen, olenkohan lukenut saman kirjan vai onko se kenties ollut jossain muuallakin. En saa mieleeni.
- Hajunainen
Mädäntyneen sillin haju löyhkää sieltäpäin:(
- näkemiin
kiitos tiedosta
- kaikki tiedämme varmaan entuudestaan
- millaista on olla naisena ja miehenäkin varmaan väkivallan ja kaltoinkohtelun kohde
- eihän ne kuolioon menneet kudokset ja syöpäkään hyvältä haise. Koskaan.
- tahdoitteko suorasukaisesti ilmoittaa, että liikkuminen noin niinkuin yleisillä paikoilla hajun perusteella olisi estettävä ja passitus suljettuun laitokseen yleisen edun mukaista? - pööpiii
Kun Suomi on kehittyvä maa kaiken aikaa - olisiko toi "hajuihin liittyvä terrorismi" ja erityisesti määrättyihin ihmisryhmiin kohdistuva kaikenlainen sorto - mitä rikolliset yhteiskunnassa harrastavat
vainotessaan ihmisiä - niin fyysisen, henkisen ja raha- ja talousasioihin liittyviä - jotenkin korjattavissa asioissa nipussa - olipa se sitten kotien, kuntien tai valtioasiaa.
Moniko nuori esm tajuaa jos on mennyt pahimman luokan terroristin kans yhteen ja perheenkin perustanut - tai oma suku kivittää jo lapsena ollessa - ihannoidessaaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sortoa - kaikkien epävarmuuksien keskellä on silloin vain yksi varma asia ihmisten elämässä ja sen nimi on kuolema. Se siitä.
Miksi ei muutennuoremmat koskaan puhu siit miten kauheasti pelaajat ja kuntoilijat haisevat ynnä työikäiset vetäessään raskasta ja hikistä duunia? Vesi se silloinkin on paskan lääke. Ja hikoilu terveellistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272286Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502269- 1282215
- 1342147
- 541766
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147