Helsingissä jumalanpalveluksissa käyminen on viime vuonna yleistynyt rajusti verrattuna edelliseen vuoteen.
http://www.valomerkki.fi/uutiset/jumalanpalveluksissa-kayminen-on-yleistynyt
Kaikki tietävät, että Helsinki näyttää maalle suuntaa. Ateismi on passé.
Kirkossakäynti yleistyy Helsingissä
15
99
Vastaukset
Eli karkeasti arvioiden 10,000 asukasta lisää kunnassa ja 9,000 kirkkokäyntiä lisää. On se asemansa säilyttänyt, mutta en nyt vielä kirkkoherrana juhlisi.
Huomautan nyt sen verran että joo ehkä Helsingin asukasluku on kasvanut, mutta Helsingin Seurakuntayhtymän väkiluku on pienentynyt paitsi prosentuaalisesti mutta myös absoluuttisesti. Vuonna 2014 Helsingissä oli siis vähemmän jäseniä kuin 2013 - mutta nähtävästi he kävivät sitten enemmän kirkossa. Toki kokonaisuutena arvioituna luvut ovat aivan naurettavan pieniä. Kirkolla on Helsingissä jotain 300 tuhatta jäsentä ja jotain 400 tuhatta kirkkokäyntiä, hieman yli kerran vuodessa siis käyvät. Avaaja voisi puhua passeesta sitten kun kaikki käyvät kerran viikossa.
rainbowshy kirjoitti:

Tosi. Kirkon jäsenistö keskimäärin kai jonkin verran uskonnollistuu, kun maallistuneimpien kirkosta eroaminen on kuitenkin ehkä voimakkaampaa kuin sisäinen maallistuminen.
Yritin kaivaa Helsingin lukuja, mutta epäonnistuin. Törmäsin siinä tietoon, jonka mukaan tavallisia pääjumalanpalveluskäyntejä oli n. 5 miljoonaa vuonna 1995. Viime vuonna luku oli noin 3,4 miljoonaa. Tämä kertoo jo aika paljon.
Kaikkiaan viime vuonna pääjumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä kasvoi 3 promillea, vaikka tilaisuuksien määrä väheni 2 promillea. Samaan aikaan mm. "viikkomessut" ja "erityisjumalanpalvelukset" keräsivät vähemmän väkeä. Näyttää keskittyvän enemmän sunnuntaille kirkkokäynnit.
- Vajoaaa
"Paavalin seurakuntaan kuului vuonna 2014 enää 49,3 prosenttia alueen asukkaista. Se on Kallion kanssa Helsingin ja koko maan ensimmäinen alle 50 prosentin vajonnut seurakunta. Jäsenten messuaktiivisuuskin on Paavalissa hieman alle keskiarvon."
- alasajo
Nyt on vaparit vaikeena. Homma kääntyy. Sinänsä kirkon tilanne ei ole mitenkään satanut vapareiden laariin missään vaiheessa. Liitto on menossa alas ja kovaa vauhtia.
Miten nämä nyt liittyvät toisiinsa? Kyllä, va-liiton jäsenmäärä ei ole kasvanut eikä kasva kirkosta eromisen tahdissa.
Ei, evlut kirkko ei ole nousussa. Ei sellaista itsepetoksen määrää voi olla, että kukaan voi itselleen uskotella kirkon lähtevän nousuun.Miten nämä nyt liittyvät toisiinsa? Kyllä, va-liiton jäsenmäärä ei ole kasvanut eikä kasva kirkosta eromisen tahdissa.
Ei, evlut kirkko ei ole nousussa. Ei sellaista itsepetoksen määrää voi olla, että kukaan voi itselleen uskotella kirkon lähtevän nousuun.- Sivuhuomioitsija
jori.mantysalo kirjoitti:
Miten nämä nyt liittyvät toisiinsa? Kyllä, va-liiton jäsenmäärä ei ole kasvanut eikä kasva kirkosta eromisen tahdissa.
Ei, evlut kirkko ei ole nousussa. Ei sellaista itsepetoksen määrää voi olla, että kukaan voi itselleen uskotella kirkon lähtevän nousuun.Jumalanpalveluskäynnit ovat lisääntyneet. Raaka luku.
Sivuhuomioitsija kirjoitti:
Jumalanpalveluskäynnit ovat lisääntyneet. Raaka luku.
Ja suhteessa alueella aluvien määrään kasvu on niinkiin raaka kuin...?
- Rahahanat.kiinni
jori.mantysalo kirjoitti:
Ja suhteessa alueella aluvien määrään kasvu on niinkiin raaka kuin...?
Tällä palstalla on havaittu, että viime vuosina vapariliiton alaisten yhdistysten jäsenmäärä on supistunut rajusti. Osuus väestöstä on väestönkasvun myötä vieläkin rajummin pienentynyt. Vapariliitto on aina ollut marginaalia, mutta kehitys on vienyt sen yhä enemmän sivuun. Liiton yhä ilmeisempi merkityksettömyys tulisi näkyä valtionavun poistumisena.
Rahahanat.kiinni kirjoitti:

Ja tämä liittyi Helsingin alueen kirkkokäynteihin siten, että...?
Helsingissä on parilla alueella evlut kirkkoonkuuluvuus alle 50%. Ensimmäistä kertaa viiteen vuosisataan. Mitään kommenttia tähän historialliseen muutokseen?- Rahahanat.kiinni
jori.mantysalo kirjoitti:
Ja tämä liittyi Helsingin alueen kirkkokäynteihin siten, että...?
Helsingissä on parilla alueella evlut kirkkoonkuuluvuus alle 50%. Ensimmäistä kertaa viiteen vuosisataan. Mitään kommenttia tähän historialliseen muutokseen?Onko sinulla kommenttia siihen, että vapareiden osuus putoaa sekä absoluuttisesti että prosentuaalisesti kovempaa vauhtia kuin kirkkoon kuuluminen? Lähestyy aika, jolloin vaparien valtionavustus poistuu...
Rahahanat.kiinni kirjoitti:
Onko sinulla kommenttia siihen, että vapareiden osuus putoaa sekä absoluuttisesti että prosentuaalisesti kovempaa vauhtia kuin kirkkoon kuuluminen? Lähestyy aika, jolloin vaparien valtionavustus poistuu...
Helppo kommentoida. Ei tietenkään tipu absoluuttisesti, kun koko va-liiton jäsenmäärän verran eroaa kirkosta kuudesta tunnista yhteen kuukauteen kestävänä aikana. Vaikutuksemme on jäsenmäärää suurempi, mikä on tietysti hyvä.
Jäsenmäärän tippuminen johtuu erityisesti Karkkilan VA:n eroamisesta, mikä oli harmillista. Kuten olen todennut, ollaan tuonnekin yhteyksissä. Jos Karkkila liittyy takaisin, niin varmaan toteat että liiton jäsenmäärä kasvoi jyrkästi ja valtiontuen iso kasvu lähestyy?
Noin. Odotan kommenttiasi siihen, että kahdella alueella tippu kirkkoonkuuluvuus alle 50%.
- FUCKIFUUU
Kaikki tietävät että tuo kirkossa käynti johtuu Helsingin uskovaisesta opetustoimenjohtajasta joka on määrännyt joko suoraan tai epäsuorasti kouluja lisäämään kirkkokäyntejä.
No ei mitenkään välttämättä. Tilastosta ei suoraan näe miten suuri osuus oli koululaisjumalanpalveluksia tai onko ne edes laskettu mukaan.
Tietysti jos ketjun aloittajalla olisi halua oikeasti keskustella, mitä suuresti epäilen, hän voisi nuo luvut kaivaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783671
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262690Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542516- 1462361
- 672026
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3111929- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211393Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381367Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275