Entinen meno jatkuu. Sipilä sanoi, eli nyt voi todeta: valehteli, että poliittiset virkanimitykset ovat menneisyyttä. Lehtomäen nimityksen myötä vanha meno palasi, sikäli vanha, että nyt nimitettiin uusi Hertta Kuusinen.
Lehtomäen poliittinen virkanimitys
9
<50
Vastaukset
Sipilä on syönyt sanansa joka asiassa, josta on päättänyt vaalien jälkeen.
- hallitus muodostettiin ennen yhteiskuntasopimuksen valmistumista
- hallitusohjelmasta tulikin pilkuntarkka esitys yleisen strategian sijasta
- hallitus ei tehnytkään ainoatakaan säästöpäätöstä aluksi
- valtion säästöt ollaankin aloittamassa vasta parin vuoden kuluttua
- poliittiset virkanimitykset jatkuvat entiseen malliin- seonvarmaa
Kyllä nyt ottaa demuja ja vassuja pattiin kun kansa äänesti oikein jotta Suomi tulee kuntoon.
- Poliittiseen
virkaan on tapana nimittää politikko ;))
Ettekö ole punikkiruunat ennen kuulleet? - 105
On nimenomaan kyse poliittisesta valtiosihteeristä. He ovat aina samaa puoluetta kuin ministerinsä. Heidän hommansa loppuu samalla kuin ministerin homma. Poliittinen valtiosihteeri on siis poltrukki.
Olin tyytyväinen, kun Lehtomäki ei päässyt eduskuntaan. Osoitti, että äänestäjät muistivat Lehtomäen täydellisen flopin ministerin pestiä hoidellessaan. Sipilältä täydellinen epäonnistuminen poliittisen valtiosihteerin valinnassa. - Paskalakisipilänsiipijät
PASKALAKIBISNESMIES SIPILÄ PALKITSEE PASKALAKIMINISTERIN
- Vatulation-Man
Kohta sontiminen kallistuu peräkylillä.
- kmsjatkaa
Vatulation-Man kirjoitti:
Kohta sontiminen kallistuu peräkylillä.
Totta.Ja Perseyritykset sen tekee. Kepun äänestäjät taas yössä. Mitäpä tälle enää voi?
- Haiskahtaako
Kai persut tämän selvittävät. Lehtomäen nimesivät pasklain äidiksi ja Oinonen julisti kuinka Sipilä rahasti samaisella lailla. Nyt Sipilä pelastaa kansan hylkäämän politiikon.
Aritmetiikka tuottaisi aika haisevan tuloksen. - riekkujille
Kataisen valtiosihteeri oli Olli-Pekka Heinonen,Kok,joka otettiin Ylen
johtajapallilta ja jatkaa edelleen Stubbin valtiosihteerinä.
Mies joka osti ilmaa Saksasta 3 miljardilla eikä ole lehdistö korvaansa
lopsauttanut,ei tietenkään kun puolue on juuri oikea näiden haaskojen
kannalta.
Jokainen pääministeri on ottanut valtiosihteeriksi oman puolueen
edustajan ja tällä kertaa saatiin pätevä eikä ainakaan näytöistä
päätellen samanlaista tumpeloa kuin edellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272266Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502259- 1252173
- 1272113
- 541756
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411633- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381137