Sdp:n kannatus on vajonnut Helsingin Sanomien teettämän puoluekannatuskyselyn perusteella ennätyksellisen alas – 14,8 prosenttiin. HS:n mukaan luku on todennäköisesti puolueen huonoin kautta aikojen. Yhtenäisiä kannatusgallupeja on ollut saatavilla 25 vuoden ajan. Kevään eduskuntavaalien jälkeen oppositioon jääneen Sdp:n kannatus käväisi viime vuonna 14,9 prosentissa.
Keskusta yhä suurin puolue, 21 prosenttia..
18
<50
Vastaukset
- Demareista
pakenee naiset ja duunarit.
- Hajaannuksen
tilassa..
- Loppuonkohta
lähellä..
- Loppulähellä
Nyt syytä miettiä miksi olette jättäneet tavallisen duunarin oman onnensa nojaan ja toimineet kokoomuksen ja pääoman juoksupoikina.
- onseniinkin
- Pelottelueitehoa
Opposition pelottelukampanja on myös aika vastuuton. Suurimmalle osalle suomalaisia muutokset omassa arjessa ovat joka tapauksessa pienehköjä. Suuria muutokset ovat niillä, jotka menettävät työpaikkansa. Nyt tarvitaan taloudellista toimeliaisuutta ja lisää työpaikkoja. Sillä lailla hyvinvointivaltio voidaan pelastaa, ei kitisemällä ja uhoamalla.
- KohteenaPienetJaHeikot
Oppositioaikana keskustan kannatus nousi, vaikka keskusta ei tehnyt mitään hyödyllistä. Vaaleissa keskusta lupasi laittaa Suomen kuntoon ja järjestää töitä kaikille.
Vaaleista on jo kaksi kuukautta. Tähän päivään mennessä vain yksi eli eduskunnasta pudotettu Paula Lehtomäki (kesk) on saanut uuden työpaikan.
Jostain syystä keskusta ei ole ymmärtänyt, että Lehtomäki (kesk) poistettiin eduskunnasta kansan päätöksellä.
Vaalienkin jälkeen keskustan kannatus on korkea, vaikka keskusta ei ole tehnyt mitään hyödyllistä. Hallituksessa keskusta teki heti virheen, jonka sen jo ennalta tiedettiin tekevän: iski vanhuksiin, lapsiin ja vähäosaisiin.
Keskusta ei tiedä, että vanhusten, lasten ja vähäosaisten rankaiseminen ei ole hyödyllistä.- Tottakait
rupusakkien elatuksesta on pyyhkästävä siivu pois notta saadaan velekaa pinemmäksi tulevaisuuvessa. Ei siitä pelekillä veronkorotuksilla selevitä.
Työsä käyvät ja isootulooset ne verot maksaa ja rupusaki marisee. Niin se männöö tämä elämänmänö. - näin_keskustassa
Niin, riittävä määrä keskustaa kannattavia ei antanut poliittiselle konkarille, Paula Lehtomäelle, riittävästi ääniä. Nyt hänet on nostettu keskustassa kuitenkin vaikutusvaltaiseen asemaan.
- Ääniharava
Olli Rhen pudotti Letomäen varasijalle, ääniä silti 4486 mikä kyllä oikeuttaa vastuullisiin tehtäviin valtakunnassa..
- Hyvä_veli_järkkäsi_töitä
Ääniharava kirjoitti:
Olli Rhen pudotti Letomäen varasijalle, ääniä silti 4486 mikä kyllä oikeuttaa vastuullisiin tehtäviin valtakunnassa..
Suurin osa kansasta katsoi Lehtomäen olleen tarpeeton ellei peräti haitallinen Suomelle, suomalaisille (lue palskalain takia rahansa menettäneiden kommentit) ja luonnolle (lue Luonto-Liiton kommentit Lehtomäestä). Siinä pääsyyt miksi Lehtomäen ei enää haluttu jatkavan.
Sipilä päätti toisin ja järjesti kansan inhokille töitä. Kepun kannatushan romahti vuodenvaihteen 26 %:n tasolta vaalien 21 %:iin.
Nyt suunta on edelleen alaspäin, mutta uutta romahdusvaihetta ei ole kepun käyttämän taitavan mainostoimiston ansiosta tullut vielä. Sen aika on todennäköisesti syksyllä, kun Sipilän hallitus joutuu tekemään edes jotakin konkreettista. Kuten ylempänä kommentoitiin, tähän mennessä hallitus on vain lupaillut, syönyt lupauksiaan ja siirtänyt päätöksiä tulevaisuuteen. Ainoat kouriintuntuvat teot ovat olleet poliittiset virkanimitykset, joilla mm. koko kansan leppymättömästi vihaama Paska-Paula nostettiin taas vallankahvaan kurittamaan haja-asutusalueiden asukkaita. Samalla koko hallituksen imago putosi kouluarvosanoilla pari numeroa alaspäin.
Niin, se syksyllä odottava pakollinen konkretia on ensi vuoden budjetin valmistelu. Silloin vasta alkavat selvitä hallituksen todelliset aikeet ensi vuoden osalta. Nythän huijari Sipilä on jo perunut kaikki vaalilupauksensa ja on sanonut siirtävänsä jokaisen talousuudistuksen aloituksen vuoteen 2017 tai sitä myöhemmäksi.
Sipilän hallitus näyttää olevan paljon Kataisen hallitusta saamattomampi!- Korniväite
Hyvä_veli_järkkäsi_töitä kirjoitti:
Suurin osa kansasta katsoi Lehtomäen olleen tarpeeton ellei peräti haitallinen Suomelle, suomalaisille (lue palskalain takia rahansa menettäneiden kommentit) ja luonnolle (lue Luonto-Liiton kommentit Lehtomäestä). Siinä pääsyyt miksi Lehtomäen ei enää haluttu jatkavan.
Sipilä päätti toisin ja järjesti kansan inhokille töitä.Niin kuitenkin yksi huomio. Paskalaki ei edes koskenut sitä aluetta Suomessa jossa lehtomäkeä ei muka äänesttetty.
Tuo alue on kannattanut paskalakia täysin rinnoin. Sieltä ne lain ajurit on kotoisin.
Ei taida Risuparrat tiputtaa luonnonsuojelijaa pois eduskunnasta rangaistakseen paskalaista. Mieluummin päin vastoin. - ota-selvää
Ei Lehtomäki eduskuntaan tulekaan vaan Sipilän valtiosihteeriksi.
Valtiosihteerit ovat ennenkin olleet eduskunnan ulkopuolelta,ei
edustaja voi olla valtiosihteeri koska on hän omassa työssään kiinni.
- SuomlaineN
Munaton-Anni (ent A Rinne) syöksee SDP:n tuhoon.
- Tukivahva
Myös kolmen hallituspuolueen yhteinen kannatus on säilynyt vaalien tasolla, vaikka puoluekannastaan epävarmojen joukko on kasvanut. Tulos on silti selkeä tuenosoitus hallituksen leikkauspolitiikalle, jota tukevat myös HS:n aiemmin teettämät kyselyt suomalaisten suhtautumisesta työelämän uudistamiseen ja viimeksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen.
- Mitäihmettätämä
Suurimman työväenpuolueen paikan näyttää ottaneen perussuomalaiset, jonka kannatus on pysynyt suunnilleen vaalien jatkojytkyn tasalla.
- näinmenee
Kokoomus ja kepu on työväenpuolueita. Nykyinen residenttikin jokunen vaali sitten mainosti työväenresodenttiyttä työväenpuolueessa. Nykyynen pääministerikin kääri hihansa mainoksessa työmiehen elkein. Loput eduskuntapuolueista lienee jotain herrapuolueita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723240
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235