Asialla on myös kansantaloudellinen merkitys. Nyt jää tuhansia rokulipäiviä pitämättä kun juhlat loppuivat lyhyeen. Sipilän hallituskin kiittää ja AY liikkeet.
Kansa voi mennä nukkumaan pois pienen nousupöhnänsä ja herätä aamulla kohti uusia vitutuksia eli työpaikkoja, mahdollinen laskupromille ei haittaa auton ratissakaan tai että lemahtaa vanhalle yleisissä kulkuneuvoissa.
On se kyllä vinkeää, että satojen tuhansien suomalaisten kansallinen itsetunto roikkuu sen varassa, että suomi voittaisi MM-jääkiekkokultaa. Siinäkö on elämän keskiö?
Kuinkahan paljon pieniä ja isompia haavereita jää pois tänä yönä kun itsetunnottomien tekojuhlijoiden ei tarvitse rynniä kaduille ja toreille. Häpeän häntä koipien välissä on paluu sinne ankeaan kotiin. Turvallista.
Olipa hyvä, että Suomi ei voittanut
31
303
Vastaukset
- äipäkkä
Minä mummokin seurasin kisoja. Kiitokset Leijonille aivan upeasti olette pelanneet mikä taito, voima , ketteryys ja sinnikkyys, ilo ja suuri jännitys oli seurata otteluita. Ollaan oikeasti ylpeitä ja onnellisia hopea on mahtava palkinto
- äipäkkä
Minä mummokin seurasin suurella mielenkiinnolla ja jännityksellä kisoja Ihan piti kädet ristiin laittaa Kiitos kaikille Leijonille olette todella voimakkaita, taitavi, ketteriä ja sisukkaita pelaajia. Nuoret pelaajat jäi nuoruuden innosta mieleen Ja miten taitava maalivahti meillä on Toki teitä muitakaan unohtamatta Ollaan ylpeitä ja onnellisia hopeasta ja katsotaan luottavasti tulevaisuuteen Minusta ja varmasti muistakin on todella surullista kun tuomarit eivät aina ole rehellisiä Niinkuin nyt Ahoa kohtaan ja aikaisemminkin Sellainen vie pohjan hyvältä urheilulta
- Huomenna_ei_mennä_töihin
Aina on syy kännätä lätkämatsin jälkeen. Voitolla yöhön juhlimaan, tappiolla ryyppäämään suruun, aamuun asti ja koko seuraava päivä. Muutama pahoinpitely ja omaisuuden ilkivaltaista hajottamista. Vaimo pitää hakata.
- maistuumuutenkin
ei suomalaisen juomiseen lätkämatsia tarvita
Koko armaan aamun samaa itkemistä ,mokoman asian tiimoilta .
Todella typerää kieriskelyä ittesäälis , turpaan tuli ja se on siin.- OnneaLeijonat
miten kukakin asian näkee, meillä on juhlittu hienosti ansaittua hopeaa
- jkllljk
Älkää rutisko käävät.
- EI_viinaksia
Onnea Leijonat upeista suorituksistanne!
Pääasiahan oli, että voititte nuo naapurit, entiset valtaajamme ja alistajamme!
Ja Kanadankin kanssa pelasitte HIENOSTI, onnittelut teille!- YHDYN-edelliseen
Kymmenestä pelistä VOITITTE komeasti 9 peliä , onnittelut!
(Kanadallehan ei voinut kukaan mitään.) - neljä-nolla
YHDYN-edelliseen kirjoitti:
Kymmenestä pelistä VOITITTE komeasti 9 peliä , onnittelut!
(Kanadallehan ei voinut kukaan mitään.)Paitsi Suomi edellisessä pelissä ;) http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko-2016/2016051721582770_jj.shtml
- M-a-a-n-a-n-t-a-i
Kuinka nopeasti kansa toipuu tästä kirvelevästä tappiosta? Tarvitaanko terapiaa? Mielenhoitopalveluja? Onko mielenterveystoimiston hyllyillä myytävänä vitutuksen ja masennuksen poistavaa ihmerohtoa, entä valmiita mielenterveyspaketteja, osta kaksi saat kolme XL kokoa. Kun ne loppuu pääset Club-Gold asiakkaaksi ja sinulle räätälöidään ikioma lätkäpaketti jossa mukana M-3 lähete mielisairaalaan jota voit käyttää tarvittaessa.
- hulluja_jo_tarpeeksi
Hyvä, että ei voittanut.
- 2-0-ja-toinen-vei
Jep. Tämä maanantai olisi paljastanut laahustavia tyhjäkatseisia zombieita vaikka kuinka paljon, rispaantunut suomenlippu käsissään, laskuhumalassa ja osalta muisti pois, juhlittiinks me voitettiinks me.
- Eiryypätäei
2-0-ja-toinen-vei kirjoitti:
Jep. Tämä maanantai olisi paljastanut laahustavia tyhjäkatseisia zombieita vaikka kuinka paljon, rispaantunut suomenlippu käsissään, laskuhumalassa ja osalta muisti pois, juhlittiinks me voitettiinks me.
Eipä tullut ryyppäiltyä yhdenkään matsin aikaan. Eivät ryypänneet naapuritkaan. Tuskin moni muukaan.
Mä skulasin kiakkoo runsaasti junnuna.
Olen silti ihan kiltti mies.
Liekö fudis ja lentsikka-pallo pilannu lupaavan avio-miehen?
Nymmä enää rallii silleen noista urheiluista.
Sen verran kyllä vielä kapinoin että en diggaa skoudeista mun P-paikoilla.
H.- tai-westendiin
Mitäs muutit kriminaalien lähiöön, luulisi noin tasokkaan miehen asuvan edes Eirassa.
Poikani kertoi 18-vuotiaana ajokortin suoritettuaan kaverinsa sanovan, että hän "ajaa aina vihreillä, keltaisilla ja tuoreilla punaisilla" sekä, ettei hän "koskaan maksa parkkimaksujaan, - no sitten joskus aina vähän enemmän!"
Isä piti pitkän puheen varoittaen poikaa ottamasta mallia kaveristaan. :D
Aika harvalla maalla on käytännöössä mahdollisuus voittaa MM- jääkiekossa.
Aika kummallista näin suuri jääkiekkoinnostus Suomessa.
Sekin vielä kummastuttaa, että järjissään näyttävillä miehillä menee kontrolli, ja menevät alasti rypemään, jos vaan jonkun kuralätäkön löytävät.
Sama se kotipihalla, mutta kun keskellä kaupunkia, niin menee yli ymmärryksen.
Mutta kyllä siinä touhua riittä, kun pitää jo alkaa valmistautumaan ensi vuoden koitokseen, jos sitten tärppäis.
En minä jääkiekkoa erityisesti ihhoa, mutta rajansa se kouhotuksella on oltava.- Arkisuorittaja
Yliörveltäjissä on paljon niitä, joiden elämän keskiö on kaljahanallinen baari, myös Pubiksi kutsuttu oleskelupaikka. Tai että örveltäjällä on menossa kymmenes tai viidestoista välivuosi peruskoulun jälkeen kun miettii, mitähän alkais tekemään isona, työkokemuksena ehkä haravointia yhtenä kesänä. Yliörveltäjän näkee usein täyttämässä Kelan työttömyyspäiväraha hakemusta tai toimeentulohakemusta. Usein on kyllä niinkin että sen joutuu tekemään avustaja, kun yliörveltäjä ei ymmärrä kaavaketta hakemus.
"K/K"
Pisteliäs teevee-friikki :)
Jää-kiekkokin voi olla Mannerheim.
Pajari, Halsti, Kiestingin Jussi Turtola.
-
Jos ei ekalla uhrauksella, niin tokalla sitten.
H.Arkisuorittaja kirjoitti:
Yliörveltäjissä on paljon niitä, joiden elämän keskiö on kaljahanallinen baari, myös Pubiksi kutsuttu oleskelupaikka. Tai että örveltäjällä on menossa kymmenes tai viidestoista välivuosi peruskoulun jälkeen kun miettii, mitähän alkais tekemään isona, työkokemuksena ehkä haravointia yhtenä kesänä. Yliörveltäjän näkee usein täyttämässä Kelan työttömyyspäiväraha hakemusta tai toimeentulohakemusta. Usein on kyllä niinkin että sen joutuu tekemään avustaja, kun yliörveltäjä ei ymmärrä kaavaketta hakemus.
Niinhän sitä sanotaan, että maa tarvitsee esikuvia.
Jääkiekossa tulee kahdenlaisia, nämä kiekkoilijat on joillekin esikuvia, ja tiedotusvälineet tekevät näistä linnunpaska-altaissa rypevistä tolloista esikuvia vertaisilleen.
Saatiihan Suomeen saunomisenmaailmanmestaruuskin.
Venääine heitti henkensä, ja suomalaista pidettiin koomassa teho-osastolla kuukausia.
Sen jälkeen tästä maailmanmestarista tehtiin lehdissä sauna-asiantuntija.
Huippu-urheilu on raakaa touhua.
- oeuiroeruoeruer
Aloittajan kanss samaa mieltä.....oikein huokaisin syvään, kun tuli hopeaa eikä tullut niitä älämölökusijuhlia joka nurkkaan tässä maassa, vaan rauhoittuipa maa mukavasti.....Kultajuhla olisi ollut vain eräs syy hyvin monille ryypätä itsensä lähes tajuttomaksi, olla poissa töistä maanantai ja vielä tiistainkin, samantien koko viikon jne.....siinä olisi unohtunut perhe ja lapsetkin, kunhan olisi syytä ollut ryyyyyyyypätä...niin maan perusteellisesti.
- Komppaan.myöskin.aloit-
tajaa, kisat menivät kuin toiveuni, Suomi säästyi turhalta hurraukselta,
HOPEA on hieno mitali,
ja Suomelta Ruotsi sai selkäänsä ja samoin Venäjä!
On historiassa AIHETTAKIN!
Suomi on niistä PARAS!
- kesi.vä
Ja mä mietin, hah, ja mä jännitin, hah. Näin on hyvä, nyt.
Ja mä luulin ja mä luulin, mutta show must go on! - hytinäx1
Suomessa on kyllä aivan mainiot jääkiekonpelaajat, eikös miesten puolella Suomi ole hallitseva maailmanmestari niin 18 vuotiaissa kuin junioreissakin sekä naisten puolella kolmas maailmassa tällä hetkellä. Hyvin tehty pieneltä valtiolta.
Kiitokset vanhemmille ja kaikille jotka opettavat lapsia luistelemaan ja jaksavat vetää lasten treenejä sekä kesäisin leirejä. Varmaan sinnekin tarvittaisiin paljon vapaa-ehtoisia. - Viittävaille
Miten niiin "ei voittanut" ? Suomihan no. voitti hopeaa. Vai mikä hemmetti tässä ajattelussa mättää ettei toinen sija ja hopeainen mitalli ole melkein kuin voitto? Olematon pieni maa mutta sellaiset resurssit joilla tehdään tuollaisia (ihme)tekoja.
- Pippilääri
Täällä on niin nutturapäisii, niin nutturapäisii. Ei saa iloita edes jääkiekosta ja sen peluusta. Turhanpäiväistä vissiin.
Pitää olla ja puhua fiksusti ja filmaattisesti.
Miten muuten, kun Englannissa on jalkapallon peluu huimassa suosiossa. Brasseissa samoin ja monessa muussakin maassa. Miksi Suomessa ei saa hullaantua jääkiekkoon. Mieluummin pitää olla pipo kireällä ja katsoa telkusta vain uutisia, kaikki muuhan on roskaa. - Kuuntelenenemmän
Maku- ja mieltymyskymysyksiä. Jokainen katsoo sitä mihin tuntee mielenkiintoa ja kiintymystä. Tiedon halusta ja / tai janosta tai vain huvikseen viihtyäkseen ja aikaansa kuluttaakseen. Kaikki omilla tavoillaan ja tottumuksillaan. Mitä siihen on kellään sanomista?
- surkeelta_näyttää
Väkivaltapeliä näyttäs olevan ja faneissa suuri joukko humalaista, hulluntuntuista porukkaa.
- Lajikuinlaji
Niiih, joukoissa tyhmyys tiivistyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783741
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262710Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?582554- 1462361
- 672046
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3151944- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211403Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381377Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275