Otsikossahan se jo tulikin; Mikä on parasta eläkkeellä olossa. Kerron nyt alkuun omat ajatukseni:
Saan päättää omista tekemisistäni ja ajankäytöstäni
saan päättää omasta rahankäytöstäni
saan päättää mitä kanavaa katselen
saan syödä mitä haluan
saan nousta ylös just silloin kun huvittaa, ei soi herätyskello, eikä kukaan nyvi olkapäästä☺
Paras asia taitaa kuitenkin olla se, että ei tarvii mennä töihin!
Viihdyin kyllä työssäni, mutta kun terveys rupesi reistaamaan, niin eihän siitä enää mitään tullut.
Tässä on tietysti pointtina se, että olen leski ja asun yksin. Tilanne on täysin erilainen jos on parisuhteessa, tai lapsi asuu vielä kotona.
Eipä mulla muuta, hyvää lauantaita kaikille☺
parasta eläkkeellä olossa
55
<50
Vastaukset
- Psykoterapeutitar
Parasta eläkkeellä olossa on tietysti se, ettei todellakaan tarvitse tehdä töitä, joista tuli oikea painajainen.
- eppu2
Luettelosi sopii minuunkin.
Itsenäisyydestäni en luopuisi mistään hinnasta.
Itse jäin eläkkeelle hyväkuntoisena, kymmeniä vuosia ansiotyötä tehneenä, tunnen kyllä korteni kekoon kantaneeni ja eläkkeeni ansainneeni.Itsenäinäinen asuminen siitä en luovu.
Olen palaamassa asumaan kaupunki-kämppääni mökillä vietetyn kesän jälkeen. Olen stailaillut kotini mieleni mukaiseksi. LAT-suhde mieheeni antaa minulle täyden vapauden stailailla makuni mukaan.
Juttelimme eilen yli kymmenestä yhdessäolovuodestamme. Uskomme molemmat, että yhteiselomme olisi loppunut lyhyeen jos olisimme muuttaneet heti tavattuamme yhteen.
Minun lapset, sinun lapset, voimakkaat luonteet, vahvat maut asumismuodoissa ja sisustuksessa, ei se olisi onnistunut.
Nyt lapsemme ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois kodeistamme, mutta emme kumpikaan ole enää halukkaita luopumaan itsenäisestä asumisestamme.
Voiko parempaa asumismuotoa ollakaan.- nuormieli
Olen korppiksen kanssa aivan samaa mieltä, ole melkein 20v elänyt juuri tuollaisessa parisuhteessa, emme tosin ole naimisissa tai edes kihloissa, mitä se pelkkä toimitus todistaisi, minä olenkin jo niin pitkään asunut yksin et olis siinä totuttelemista jos kumppanini olisi siinä kokoajan.
Ei todellakaan voisi olla parempaa asumismuotoa!. - eppu2
korppis kirjoitti:
Itsenäinäinen asuminen siitä en luovu.
Olen palaamassa asumaan kaupunki-kämppääni mökillä vietetyn kesän jälkeen. Olen stailaillut kotini mieleni mukaiseksi. LAT-suhde mieheeni antaa minulle täyden vapauden stailailla makuni mukaan.
Juttelimme eilen yli kymmenestä yhdessäolovuodestamme. Uskomme molemmat, että yhteiselomme olisi loppunut lyhyeen jos olisimme muuttaneet heti tavattuamme yhteen.
Minun lapset, sinun lapset, voimakkaat luonteet, vahvat maut asumismuodoissa ja sisustuksessa, ei se olisi onnistunut.
Nyt lapsemme ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois kodeistamme, mutta emme kumpikaan ole enää halukkaita luopumaan itsenäisestä asumisestamme.
Voiko parempaa asumismuotoa ollakaan.Itselläni oli myös viimeisen, jo edesmenneen ystäväni kanssa sellainen järjestely, että hänellä oli talo maalla ja minulla asunto kaupungissa.
Olin työtuurini ajat siellä ja vapaapävinä maalla hänen luonaan.
Hän oli sairaseläkkeellä, joten apuakin tarvitsi jossain kohtaa.
Se oli toimiva järjestely, kummankin maun mukaan.
En voisi kuvitellakaan alkavani asumaan kenenkään kanssa vakituiseen. - ent.siivoojaparka
nuormieli kirjoitti:
Olen korppiksen kanssa aivan samaa mieltä, ole melkein 20v elänyt juuri tuollaisessa parisuhteessa, emme tosin ole naimisissa tai edes kihloissa, mitä se pelkkä toimitus todistaisi, minä olenkin jo niin pitkään asunut yksin et olis siinä totuttelemista jos kumppanini olisi siinä kokoajan.
Ei todellakaan voisi olla parempaa asumismuotoa!.Noin just.
Tai sitten se yhdessä asuminen pitäisi tapahtua minun ehdoillani.
https://www.youtube.com/watch?v=t9Zq22xyqmo korppis kirjoitti:
Itsenäinäinen asuminen siitä en luovu.
Olen palaamassa asumaan kaupunki-kämppääni mökillä vietetyn kesän jälkeen. Olen stailaillut kotini mieleni mukaiseksi. LAT-suhde mieheeni antaa minulle täyden vapauden stailailla makuni mukaan.
Juttelimme eilen yli kymmenestä yhdessäolovuodestamme. Uskomme molemmat, että yhteiselomme olisi loppunut lyhyeen jos olisimme muuttaneet heti tavattuamme yhteen.
Minun lapset, sinun lapset, voimakkaat luonteet, vahvat maut asumismuodoissa ja sisustuksessa, ei se olisi onnistunut.
Nyt lapsemme ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois kodeistamme, mutta emme kumpikaan ole enää halukkaita luopumaan itsenäisestä asumisestamme.
Voiko parempaa asumismuotoa ollakaan.Minäkin tykkään pitää itsenäisyyteni.
Viikonloppumies on hyvä, ollaan parhaat kaverit. Nauretaan ja höpötetään älyttömiä juttuja joita kukaan muu ei varmaan viitsisi kuunnella.
Halutaan samaa elämältä, välillä omaa rauhaa mutta kiva tietää että on joku johon luottaa ja jonka kans viihtyy.
Ollaan mökillä, sähköt oli välillä poikki myrskyn takia, yksi puukin kaatui pihasta, aika paha kun on tottunut että sähkölaitteet pelaa myös mökillä. Reititin ei toimi ilman sähköä, nettitikku oli hyvä voi olla netissä ilman sähköä sen aikaa kun koneessa riitti virtaa.
Eläkkeellä on parasta kiireettömät aamut. Eikä tarvitse vahtia kelloa.mielikki.mummo kirjoitti:
Minäkin tykkään pitää itsenäisyyteni.
Viikonloppumies on hyvä, ollaan parhaat kaverit. Nauretaan ja höpötetään älyttömiä juttuja joita kukaan muu ei varmaan viitsisi kuunnella.
Halutaan samaa elämältä, välillä omaa rauhaa mutta kiva tietää että on joku johon luottaa ja jonka kans viihtyy.
Ollaan mökillä, sähköt oli välillä poikki myrskyn takia, yksi puukin kaatui pihasta, aika paha kun on tottunut että sähkölaitteet pelaa myös mökillä. Reititin ei toimi ilman sähköä, nettitikku oli hyvä voi olla netissä ilman sähköä sen aikaa kun koneessa riitti virtaa.
Eläkkeellä on parasta kiireettömät aamut. Eikä tarvitse vahtia kelloa.Minun tietokoneet pelaa älykännykän kautta. Tietty puhelin pitää olla ladattu.
korpikirjailija kirjoitti:
Minun tietokoneet pelaa älykännykän kautta. Tietty puhelin pitää olla ladattu.
On minulla älykännykkä. Tykkään vain läppäristä enemmän. Kännykkä on aika vanha, se ei ole mieleeni, pitäisi kai vaihtaa uudempaan. Olen laittanut sillä kuvia faceen ja käyn netissäkin.
Jotenkin vain olen tykännyt pitää puhelimen vain puhumista varten. Niin tytärkin sanoi kunnes osti kunnollisen kännykän, nyt ei juuri tietokonetta avaa. Itsellä ei tullut mieleenkään äsken käydä netissä kännyllä kun sähköt katkesivat, olen niin tapojeni orja. Paitsi silloin jos olen reissussa, käytän kännykkää monipuolisemmin.
Yksi asia oli pelastus, minulla on pieni mutta tehokas radio joka toimii paristoilla, sieltä tulee vaikka mitä, otsalamppu on myös kätevä jos haluaa lukea.- eppu2
korpikirjailija kirjoitti:
Minun tietokoneet pelaa älykännykän kautta. Tietty puhelin pitää olla ladattu.
Itse olen tällä hetkellä kotona ja täällä ovat sähköt säilyneet.
Mökillä olijat ovat kynttilänvalossa.
On siellä aggrekaatti, että saavat ruokaa laitettua ja välillä jääkaappia jäähdytettyä.
Yli 190 000 on tällä hetkellä ilman sähköä. - ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Itse olen tällä hetkellä kotona ja täällä ovat sähköt säilyneet.
Mökillä olijat ovat kynttilänvalossa.
On siellä aggrekaatti, että saavat ruokaa laitettua ja välillä jääkaappia jäähdytettyä.
Yli 190 000 on tällä hetkellä ilman sähköä.Siellä onkin sitten ollut kunnon myteri.
Meillä tässä oli vain voimakas, mutta lämmin tuuli. Lehdestä katsoin, että tuolla jonkun verran ylempänä Ruotsissa oli myrsky tehnyt piruuksiaan.
Me Tukholman seudulla ollaan säästytty pahoilta myrskyiltä monet vuodet. Aina ne voimakkaimmat menee joko ylempää tai alempaa ohitse. Pikkusen hipaisevat tästä mennessään. - yhteys.pätkii
korpikirjailija kirjoitti:
Minun tietokoneet pelaa älykännykän kautta. Tietty puhelin pitää olla ladattu.
Jos sähköt on poissa, eivät kännykät kauaa toimi, kun ne linkkimastot tarvii sähköä.
- korppis1
yhteys.pätkii kirjoitti:
Jos sähköt on poissa, eivät kännykät kauaa toimi, kun ne linkkimastot tarvii sähköä.
Tietty, mutta tarkoitin tuolla lauseellani aivan muuta. Jaan nettiyhteyden tietokoneelle kännykän kautta. Minulla ei ole enää mokkulaa tai muuta yhteyden pitoon vain kännnykkä josta jaan yhteyden läppäriin.
tietokoneeseen
- flegmaatti
Parasta eläköitymisessämme oli se, että se tapahtui samoihin aikoihin, muutaman kuukauden porratuksella
Minusta tuntuu ihan samalta kuin siinä edellisessäkin kyselyssä.
Seuraavaankin kyselyyn voin vastata samoin.
Siksi näen järjettömäksi taas alkaa toistella samoja, vanhoja fraaseja uudelleen.
Ymmärrän, että korppis haluaa loistaa latte-leskenä taas.
H.- eppu2
Miksi et ohittanut ketjua.
Kuka nyt sitäkään muistaa miltä Sinusta on tuntunut jossain ketjussa.
Voihan ne tuntemukset muuttuakin. eppu2 kirjoitti:
Miksi et ohittanut ketjua.
Kuka nyt sitäkään muistaa miltä Sinusta on tuntunut jossain ketjussa.
Voihan ne tuntemukset muuttuakin."eppu2"
Koska keskustelua ei synny ohittelemalla.
Enkä minä voi loistaa vaikenemalla.
Minä muistan kaiken, jokaisen.
Itsenikin jopa.
Jos joku toinen ei muista, hävetköön.
-
Kirjoita sinäkin ihan omia juttujasi, äläkä hauku minua muitten vanhoilla tavoilla ja sanoilla.
H.hunksz kirjoitti:
"eppu2"

H.Ja joo...
Tein äsken fiksun aloituksen fiksuille.
Koitahan osaatko osallistua.
H.hunksz kirjoitti:
Ja joo...
Tein äsken fiksun aloituksen fiksuille.
Koitahan osaatko osallistua.
H.Korjaus:
...minäkään voi loistaa...
H.- eppu2
hunksz kirjoitti:
Ja joo...
Tein äsken fiksun aloituksen fiksuille.
Koitahan osaatko osallistua.
H.En varmaan osaa.
Mitä hiittä minä nyt osaisin sanoa Hesalaisten sotesoppaan. Lisää vaan näyttävät sitä hämmentävän.
Enkä minä Sinua ole haukkunut, sanoin vaan mielipiteeni happamahkoon kommenttiisi. - VuosikymmentenKokemusOn
Hunkszille pitää kertoa, että monilla ihmisillä on ihan oma elämä näiden palstakeskustelujen lisäksi. Siksi kaikki eivät lue läheskään kaikkia keskusteluketjuja, eivätkä juuri koskaan ihan kaikkia ketjun kommentteja.
Jotkut poikkeilevat täällä välillä vain satunnaisesti ja voivat olla välillä pitkiäkin aikoja poissa. Toisinaan he voivat olla pitkiäkin aikoja aktiivisina täällä ja kirjoitella usein päivittäin useampiakin hetkinä.
Kaikilla on samanlaiset osallistumisoikeudet, eikä kukaan voi sitä estää, jos teksti säilyy edes jollain tapaa asiallisena. Rivoukset ja hävyttömyydet saa helposti poistetuksi. hunksz kirjoitti:
"eppu2"
Koska keskustelua ei synny ohittelemalla.
Enkä minä voi loistaa vaikenemalla.
Minä muistan kaiken, jokaisen.
Itsenikin jopa.
Jos joku toinen ei muista, hävetköön.
-
Kirjoita sinäkin ihan omia juttujasi, äläkä hauku minua muitten vanhoilla tavoilla ja sanoilla.
H.Minulle ei palsta merkitse niin paljon että viitsisin muistella kaikkea ja kaikkia.
En vieläkään muista kuin muutaman, enkä varmaan tule muistamaankaan. Nyt on Lauantai-ilta, ulkona tuulee, sähköt syttyivät ja sauna on heti lämmin. Elämä on mukavaa.- RakastanElämääJa---
Minä en ole osallistunut tällaiseen keskusteluun täällä aikaisemmin, vaikka ole vieraillut täällä välillä useinkin jo pari vuosikymmentä.
En taida tosin osata vieläkään vastata, mikä olisi parasta eläkkeellä olemisessa. En yleensäkään laita asioita paremmuusjärjestykseen, vaan iloitsen kaikesta hyvästä ja yritän muuttaa paremmaksi vähemmän hyvät, jos voin niihin vaikuttaa.
Ehkä voisin sanoa, että parasta on se, että voin halutessani lähteä työkeikoille. Niitä on likimain aina tarjolla ja ne liittyvät töihin, joita en ole koskaan tehnyt pitempiä aikoja kokopäivätöinä. Viihdyn sekä työympäristöissä että työn parissa. Työ on mukavaa ja tuntuu harrastukselta. Siitä kertyy vähän extraa taskurahaakin.
Kun aikoinaan työpaikkoja katosi altani ja työttömyys uhkasi, tartuin tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja ehdin myös opiskella monenlaista, muutamia erilaisia tutkintojakin. Keikkapyyntöjä ja tarjouksia tulee nykyisin usein ja välillä vastaan myöntävästi.
Parhaillaan mietin, lähdenkö keikkailemaan vai matkustaisinko lomailemaan. Ihanaa, kun on valinnan vapaus ja vaihtoehtoja tarjolla.
- Elämäni-on-elämää
Minusta parasta on se, että otin eläkkeen ja palasin työelämään. Ilman kellokorttia, tietenkin. Valitsen siis työajatkin mutta niin tein ns. työelämässäkin.
Muuten elän samanlaista vapautta kuin elin työurankin ajan, miksi muuksi se vapaa-aika olisi muuttunut: ihminen tarvitsee ruokaa, hoitaa raha-asioitaan, joku katsoo telkkaria kuten on katsonut viisikymmentä vuotta, on vapaa-ajan harrastuksia, siis haloo!
Eläkkeelle jäänti ei ole mikään muuttuva tekijä muuten kuin että ei tarvitse lähteä töihin (jos ei halua). Juu ja ei ole pennut pyörimässä jaloissa enää.
Nykyelämän muutoksista jaloin, rankin, vastenmielisin (miksi sitä haluaa nimittää ja kokea) on se, että ihmisten valveillaolo ajasta suurikin osa kuluu tietokoneella tai äly luuria räplätessä. Harva mummokaan enää kutoo sukkaa."Elämäni-on-elämää"
"Minusta tuntuu ihan samalta kuin siinä edellisessäkin kyselyssä.
Seuraavaankin kyselyyn voin vastata samoin.
Siksi näen järjettömäksi taas alkaa toistella samoja, vanhoja fraaseja uudelleen."
-
Sinä tunnet vielä tarvetta vanhoihin fraaseihin?
H.- VoihanCityKettunen
Mutta et kuitenkaan pysty olemaan toistelematta, jopa useampaan kertaan samassakin ketjussa.
Mainitsepa nimeltä muutamia, jotka haluavat kuulla uusintoina sinun vanhoja fraasejasi. En usko, että sellaisia olisi täälläkään.
- hyvääjahuonoa
Parasta eläkeläisenä on se, että saa herätä omia aikojaan. Saa myös nauttia aamupalan kaikessa rauhassa ja tehdä sitten, mitä lystää. Saa puhua, mitä vain ja eläke tulee aina ajallaan. Se juuri on hyvä, että eläke tulee aina ja varmasti.
Huonoa taas eläkeläisenä on se, että työtoverit ja työterveydenhuolto puuttuu. Niitä joskus kaipaa. Tämmöinen leskirouva on aika lailla oman onnensa nojassa.Olen työtön. En hingu eläkkeelle,kun häviän rahassa. Vapaa minäkin olen,tavallaan. Työkkäriin olen sidoksissa. Mutta se laitos ei tämänikäistä häiritse.
- flegmaatti
lesken kirjoitti:
Olen työtön. En hingu eläkkeelle,kun häviän rahassa. Vapaa minäkin olen,tavallaan. Työkkäriin olen sidoksissa. Mutta se laitos ei tämänikäistä häiritse.
Työkkärin rytmitys, jos itse haluaa. 3kk työnhakua jossakin EU maassa. 1kk:n työruoeama rupeama Suomessa. Työ- ja palkkatodistus tarvitaan.
Tuon jälkeen sama uusiksi.
Noiden 3kk:n aikana ei ole sidoksissa työkkäriin. flegmaatti kirjoitti:
Työkkärin rytmitys, jos itse haluaa. 3kk työnhakua jossakin EU maassa. 1kk:n työruoeama rupeama Suomessa. Työ- ja palkkatodistus tarvitaan.
Tuon jälkeen sama uusiksi.
Noiden 3kk:n aikana ei ole sidoksissa työkkäriin.Mistä ihmeestä 62 vuotias hakee työtä EU maasta ? Toki tiedän,että jos olen työssä,en ole TE:n kirjoissa. Pointti on se,että minun ei kannata mennä orjaksi mihinkään pienellä paikalla. Eläkkeelle taas
en hingu,koska häviän rahassa. Näin on hyvä. Kirjoitan 4 viikon välein liiton nettisivuilla ok. Ja rahat juoksee,minä en. Tätä jatkuu 65 ikävuoteen asti.lesken kirjoitti:
Mistä ihmeestä 62 vuotias hakee työtä EU maasta ? Toki tiedän,että jos olen työssä,en ole TE:n kirjoissa. Pointti on se,että minun ei kannata mennä orjaksi mihinkään pienellä paikalla. Eläkkeelle taas
en hingu,koska häviän rahassa. Näin on hyvä. Kirjoitan 4 viikon välein liiton nettisivuilla ok. Ja rahat juoksee,minä en. Tätä jatkuu 65 ikävuoteen asti.Odota ikäviä uutisia. Eläkkeesi ei tule nousemaan työttömänä ollessasi. Eli jos pyydät nyt todistuksen eläkevakuutukselta se tulee olemaan se sama eläke jota tulet saamaan kolmen vuoden kuluttua kun täytät 65-vuotta.
- flegmaatti
lesken kirjoitti:
Mistä ihmeestä 62 vuotias hakee työtä EU maasta ? Toki tiedän,että jos olen työssä,en ole TE:n kirjoissa. Pointti on se,että minun ei kannata mennä orjaksi mihinkään pienellä paikalla. Eläkkeelle taas
en hingu,koska häviän rahassa. Näin on hyvä. Kirjoitan 4 viikon välein liiton nettisivuilla ok. Ja rahat juoksee,minä en. Tätä jatkuu 65 ikävuoteen asti.Et maininnut ikääsi mutta totesit työkkäri sidonnaisuutesi.
Vastaukseni koski tuota sidonnaisuutta josta saa 3kk:n vapauksia mainitsemallani tavalla.
Tuskin siltä ikäriä ahdistellaan millään ehdotuksilla mutta jos joku nuorempi kokee työmarkkinoiden käytettävissä olon kiusalliseksi niin EU vapauttaa eikä tuon 3kk:n aikana Suomen työkkäri voi ehdotella mitään. korpikirjailija kirjoitti:
Odota ikäviä uutisia. Eläkkeesi ei tule nousemaan työttömänä ollessasi. Eli jos pyydät nyt todistuksen eläkevakuutukselta se tulee olemaan se sama eläke jota tulet saamaan kolmen vuoden kuluttua kun täytät 65-vuotta.
Et oikein ymmärä mitä tarkoitan. Kun olen ansiosidonnaisella päivärahalla nyt, se on isompi,kun siirtyisin varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Olin viimeisessä työpaikassa sossussa täydellä paikalla,täysillä päivillä ja kaikilla kokemuslisillä. Tiedän,että 65 eläkkeeni lasketaan ja saan vähemnän käteeni kuin nyt. Miksi siis en olisi lisäpäivillä,kun mahdollisuus on. Sitäpaitsi kun en ole eläkkeellä, voin hakea liiton kursseille Helsinkiin. Niinkuin olen tehnytkin.
- NikittömänäTotuudesta
korpikirjailija kirjoitti:
Odota ikäviä uutisia. Eläkkeesi ei tule nousemaan työttömänä ollessasi. Eli jos pyydät nyt todistuksen eläkevakuutukselta se tulee olemaan se sama eläke jota tulet saamaan kolmen vuoden kuluttua kun täytät 65-vuotta.
Oletko varma? Pitääkö tieto tosiaan paikkansa nykyään?
Minun eläkkeeni karttui 55-vuotiaana muutaman kuukauden työttömyyden aikana ansiosidonnaisella enemmän kuin usean vuoden töistä viiden vuoden aikana viidellä verokirjalla. Tein osa-aika ja keikkatöitä useammalle työnantajalle samoihin aikoihin. Kokonaistyöaika oli taatusti enemmän kuin 38 viikkotuntia. Välillä ehdin nukkua vain neljä tuntia yössä. (Tein parille kustannusyhtiölle töitä kotona.) - pensionista
NikittömänäTotuudesta kirjoitti:
Oletko varma? Pitääkö tieto tosiaan paikkansa nykyään?
Minun eläkkeeni karttui 55-vuotiaana muutaman kuukauden työttömyyden aikana ansiosidonnaisella enemmän kuin usean vuoden töistä viiden vuoden aikana viidellä verokirjalla. Tein osa-aika ja keikkatöitä useammalle työnantajalle samoihin aikoihin. Kokonaistyöaika oli taatusti enemmän kuin 38 viikkotuntia. Välillä ehdin nukkua vain neljä tuntia yössä. (Tein parille kustannusyhtiölle töitä kotona.)Ristiriitaista! Eläkekertymä ansiosidonnaisen aikana suurempi kuin sen laskentaperusteena olevan työn kertymä? Täysin mahdonta!
"Työttömyysaikana" osa-aika- ja keikkatöitä? Et siis ollut työttömänä! Miten pystyit samanaan aikaa nostamaan ansiosidonnaista ja kerryttämään töistä lisääntyvää eläkettä?
Jutut eivät oikein käy yksiin ainakaan jos olet touhunnut Suomessa laillisesti toimivien yritysten kanssa.
5 verokirjaa? Missä valtioissa?
Jos olet tehnyt työttömyysaikana pimeitä töitä niin ei niistä kerry eläkettä. lesken kirjoitti:
Et oikein ymmärä mitä tarkoitan. Kun olen ansiosidonnaisella päivärahalla nyt, se on isompi,kun siirtyisin varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Olin viimeisessä työpaikassa sossussa täydellä paikalla,täysillä päivillä ja kaikilla kokemuslisillä. Tiedän,että 65 eläkkeeni lasketaan ja saan vähemnän käteeni kuin nyt. Miksi siis en olisi lisäpäivillä,kun mahdollisuus on. Sitäpaitsi kun en ole eläkkeellä, voin hakea liiton kursseille Helsinkiin. Niinkuin olen tehnytkin.
Jatkan vielä omaa kommenttiani. Olen syntynyt 1954 ja silläkin on merkitystä nykyisessä laissa. Ansiosidonnainen otetaan myös huomioon eläkettä laskiessa. Joku osuus siitä lasketaan mukaan (olisiko 1,5%), 63 ikävuoteen asti. Saan leskeneläkettä ja sekin muuttuu v.1990 uusitun lain myötä. Ehkä jopa nousee, kun jään eläkkeelle. Lait muuttuvat kokoajan. EI tahdo perässä pysyä.
- Hilduuri

Tuo pitää täysin paikkansa, että eläkettä karttuu 63-vuotiaaksi saakka, mutta lisäpäivillä olija saa jäädä eläkkeelle 62-vuotiaana ilman, että tulee mitään varhennusvähennystä. JOS systeemit säilyvät, niin olen itse valmis siirtymään eläkkeelle heti 62-vuotiaana. Olen jo ansainnut eläkettä sen verran kuin on ansiosidonnaisenikin, joten päivääkään en roikkuisi enää työttömien tilastoja rumentamassa.
Lopetin 58 vuotiaana terveenä, hoidin vaimoni kotona lähes kuolemaan saakka 2 vuotta 2kk.
Eläke 61 vuotiaana, siksi pieni on kuitenkin omat aivot joilla toimia.- kesi.vä
Parasta on aikatauluttomuus. Kun tulee päivä jolloin on joku aikaan sidottu meno, niin silloin sen taas huomaa ja muistaa. Ei mitään kiirettä.
- ent.siivoojaparka
Olen aina ollut sitä mieltä, että kello on pirun itsensä keksimä laite ihmisten rääkkäämiseksi.
Kun olin lapsi, niin meillä oli kotona yksi ainut kello, herätyskello. Siinäkin oli vain tuntiviisari. Minuttiviisarin me lapset olimme tarvinneet johonkin leikkeihimme. Sekin käveli kuin kerjäläinen, oman halunsa mukaan. Muistan, että se käveli vain kyljellään ollessaan. Jos sen joku nosti pystyyn, niin se pysähtyi.
Muistan, että äiti joskus soitti puhelinkeskukseen ja kysyi mitä kello on. Mitäköhän hän sillä tiedolla teki? Muuten äidillä oli selvillä kaikkien junien kulkuajat. Ulkona kun tarkkaan kuunteli, niin kuului 4km päästä junan putskutus ja vislaus. Sitä ääntä kun vertasi auringon sijaintiin, niin äiti tiesi sanoa minuutilleen kellonajan, jos nimittäin juna kulki ajallaan, eikä ollut vuorokauden pimeä aika tai pilvistä.
Maalla kun elettiin, niin sitä alettiin hommiin silloin kun herättiin ja mentiin nukkumaan silloin, kun alkoi uni painaa silmiä. - kesi.vä
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Olen aina ollut sitä mieltä, että kello on pirun itsensä keksimä laite ihmisten rääkkäämiseksi.
Kun olin lapsi, niin meillä oli kotona yksi ainut kello, herätyskello. Siinäkin oli vain tuntiviisari. Minuttiviisarin me lapset olimme tarvinneet johonkin leikkeihimme. Sekin käveli kuin kerjäläinen, oman halunsa mukaan. Muistan, että se käveli vain kyljellään ollessaan. Jos sen joku nosti pystyyn, niin se pysähtyi.
Muistan, että äiti joskus soitti puhelinkeskukseen ja kysyi mitä kello on. Mitäköhän hän sillä tiedolla teki? Muuten äidillä oli selvillä kaikkien junien kulkuajat. Ulkona kun tarkkaan kuunteli, niin kuului 4km päästä junan putskutus ja vislaus. Sitä ääntä kun vertasi auringon sijaintiin, niin äiti tiesi sanoa minuutilleen kellonajan, jos nimittäin juna kulki ajallaan, eikä ollut vuorokauden pimeä aika tai pilvistä.
Maalla kun elettiin, niin sitä alettiin hommiin silloin kun herättiin ja mentiin nukkumaan silloin, kun alkoi uni painaa silmiä.Joo, pirun keksintöä se on, samaa mieltä. Joku hiivatin älykääpiö keksi vielä matkaherätyskellonkin! Meilläkin oli semmonen, en kyllä tiedä miks. Neiti-Aika oli muistaakseni numerolla numerolla 06, joskus kait piti herätys tilata, että varmasti ehti jonnekin.
Sen verran aikataulut on mielessäni, että ilmoittauduin aamujoogaan, alkaa 9:15 kerran viikossa. En ehtinyt peruttaa, kun huomasin et niiin aikaisin. No, mutta tuleehan kerran viikossa ajantaju sitten, jos sillä jotain tekee. kesi.vä kirjoitti:
Joo, pirun keksintöä se on, samaa mieltä. Joku hiivatin älykääpiö keksi vielä matkaherätyskellonkin! Meilläkin oli semmonen, en kyllä tiedä miks. Neiti-Aika oli muistaakseni numerolla numerolla 06, joskus kait piti herätys tilata, että varmasti ehti jonnekin.
Sen verran aikataulut on mielessäni, että ilmoittauduin aamujoogaan, alkaa 9:15 kerran viikossa. En ehtinyt peruttaa, kun huomasin et niiin aikaisin. No, mutta tuleehan kerran viikossa ajantaju sitten, jos sillä jotain tekee.Kesivä, piru keksi kaiketi kännykänkin, tänä päivänä sangen moni herää kännykän piipitykseen ; )
Muuten nyt hehkuttelen tätä elämän sietämätöntä helvettiä. Ulkona sataa ja tuuli ulvoo. Kävin suihkussa, tein savulohisalaatti- herkkusienisalaattileipiä saaristolaisruisnappeihin. Sytytin kynttilöitä kaadoin lasin valkoviiniä ja nautin .
Ei tarvitse passata ketään, kerätä hikisiä sukkia nurkista.
Kohta istahdan nojatuoliin ja jatkan kirjailija Peter Mayn trillerisarjan Enzo Macleod´n tutkimusia murhien käsittömiin saloihin. Eläkkeellä ja sinkkutaloudessa eläminen on sitä nanauskaa.- kesi.vä
korpikirjailija kirjoitti:
Kesivä, piru keksi kaiketi kännykänkin, tänä päivänä sangen moni herää kännykän piipitykseen ; )
Muuten nyt hehkuttelen tätä elämän sietämätöntä helvettiä. Ulkona sataa ja tuuli ulvoo. Kävin suihkussa, tein savulohisalaatti- herkkusienisalaattileipiä saaristolaisruisnappeihin. Sytytin kynttilöitä kaadoin lasin valkoviiniä ja nautin .
Ei tarvitse passata ketään, kerätä hikisiä sukkia nurkista.
Kohta istahdan nojatuoliin ja jatkan kirjailija Peter Mayn trillerisarjan Enzo Macleod´n tutkimusia murhien käsittömiin saloihin. Eläkkeellä ja sinkkutaloudessa eläminen on sitä nanauskaa.Tuo kännykän herätys on siitä hyvä, että sen voi ohjelmoida herättämään esim. joka keskiviikko klo 8:00 ja that's it.
"Kuulostaa" mukavalta tuo nautinnollinen iltahetkesi. Ihanaa kun kynttilät valaisevat. Alkuviikosta järjestelin huushollia uudelleen ja nyt on "fengshuit" kohdillaan ja ihanaa olla vaan. - MinäVaanTaasTääl
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Olen aina ollut sitä mieltä, että kello on pirun itsensä keksimä laite ihmisten rääkkäämiseksi.
Kun olin lapsi, niin meillä oli kotona yksi ainut kello, herätyskello. Siinäkin oli vain tuntiviisari. Minuttiviisarin me lapset olimme tarvinneet johonkin leikkeihimme. Sekin käveli kuin kerjäläinen, oman halunsa mukaan. Muistan, että se käveli vain kyljellään ollessaan. Jos sen joku nosti pystyyn, niin se pysähtyi.
Muistan, että äiti joskus soitti puhelinkeskukseen ja kysyi mitä kello on. Mitäköhän hän sillä tiedolla teki? Muuten äidillä oli selvillä kaikkien junien kulkuajat. Ulkona kun tarkkaan kuunteli, niin kuului 4km päästä junan putskutus ja vislaus. Sitä ääntä kun vertasi auringon sijaintiin, niin äiti tiesi sanoa minuutilleen kellonajan, jos nimittäin juna kulki ajallaan, eikä ollut vuorokauden pimeä aika tai pilvistä.
Maalla kun elettiin, niin sitä alettiin hommiin silloin kun herättiin ja mentiin nukkumaan silloin, kun alkoi uni painaa silmiä.Olisi kamalaa, ellei olisi kelloa keksitty. Miten ihmeessä voisi sopia tapaamisen ajankohtia, miten julkinen liikenne sujuisi, koulunkäynti onnistuisi, saisi erilaisia palveluita vain kohtuullisen aikaa odottaen?Voisi joutua aivan kamaliin jonotussysteemeihin liki kaikissa paikoissa, joissa ihmisten pitäisi kohdata.
Onneksi meillä on kellot ja useimmat noudattavat edes likimain kellojen osoittamaa aikaa. - KelloKännykässkin
korpikirjailija kirjoitti:
Kesivä, piru keksi kaiketi kännykänkin, tänä päivänä sangen moni herää kännykän piipitykseen ; )
Muuten nyt hehkuttelen tätä elämän sietämätöntä helvettiä. Ulkona sataa ja tuuli ulvoo. Kävin suihkussa, tein savulohisalaatti- herkkusienisalaattileipiä saaristolaisruisnappeihin. Sytytin kynttilöitä kaadoin lasin valkoviiniä ja nautin .
Ei tarvitse passata ketään, kerätä hikisiä sukkia nurkista.
Kohta istahdan nojatuoliin ja jatkan kirjailija Peter Mayn trillerisarjan Enzo Macleod´n tutkimusia murhien käsittömiin saloihin. Eläkkeellä ja sinkkutaloudessa eläminen on sitä nanauskaa.Kyllä se kännykkäherätyskin kellon mukaan toimii.
Luulen Te kaikki olette nollia ex elämässä.
- kesi.vä
Niin tai näin, missä se elämä alkoi, siittämishetkelläkö, vaiko alkuräjähdyksessä?
Onkos sun jinjang kohdillaan xx9? - VaiPitäisiköUskoa
xx9 kirjoitti:
Suomalaiset ovat apinoita koska valtio niin haluaa.
Yleensä suomalainen on apina ex historia.Ja jotkut voivat olla hämmästyttävän typeriä. Ei uskoisi suomalaisista.
- von_tuulia
Eläkkeelle jäämisen tohinassa jäin yksin mies muutti tuonpuoleisiin sairastettuaan vain lyhyen ajan. Kyllä sain tuta monessa asiassa koska olen täysi tumpelo, auton rengasvaihdot, öljyt, katsastukset teetän huoltoliikkeessä. Kun lavuaari ei vedä pakko soittaa talkkari apuun, aina tukkeen syy on bruneten hiuksia putken tukkeena, siis minun.
Ei kuulu sitä tuttua hengityksen tuhinaa nukkuessa, kukaan ei laita peittoa päälle jonka olen potkinut pois päältäni.ILtasuukon antaja on poissa. Minulle on jäänyt visio, rakastimme toisiamme, lievää kädenväntöä oli toisinaan, aivankuin elämän mausteena.Aamukahvinkin joudun keittämään itse, aamumurkina on sitä mitä kaapista löytyy, siippa hoiti tämänkin homman.
Hän hemmotteli minua ihan liikaakin. Minä kyllä hoidin kodin askareet, ruuan,puhtaat paidat, siivouksen ym. Nyt jos haluan lähteä konserttiin kaverihan sitä on etsittävä. Joskus tuntuu yksin eläessä, elämä on elämistä säästöliekillä. Venekin piti myydä, perilliset eivät halunneet sitä riesakseen. Koko elämä on kohdallani tehnyt täyden kuperkeikan, kukaan kodissani ei tarvitse enää minua.
En ole ollut ennen ,en myöskään nyt, luonteeltani sellainen. että haluan vain noppia rusinat pullasta. Joko riittää positiivinen asenne yhteiselämästä. Jos muut pitävät ihanne olotilana yksin olemista olkoot onnellisia yksinäisistä päivistä.- germantochter
xx9 kirjoitti:
Apinan puheita...
Tarkoitit kommentillasi itseäsi xx9, tottakaktäs muuta kut itseä..
- eppu2
xx9 kirjoitti:
Apinan puheita...
Eiköhän nuo apina-jutut jo riitä, ehdotan, että menet nukkumaan.
- korppis1
Oletko jäänyt ihan yksin, jos näin, ymmärrän se ei ole tila johon haluaisin. Poikani pitää minuun yhteyttä päivittäin myös mieheni. En siis haluaisi katkeroitua yksin. Nautin yksinäisyydestä valikoidusti 💕
AAmuiset pyörälenkit ,hämärän ja usvan seassa , joku toinen aikainen herääjä näkee yksinäisen etuvalon tuikkeen ja tuntee ettei yksin mailmassa ole .
Eläkeläinen on semmonen valon ja lohrun tuoja pimeyres, kohta taas pääsee rehkimään ylämäkeen ,
Elämäntapa pyöräilijänä on kiva olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824160
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262830Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?692728- 1532520
- 722162
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3482046- 331528
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171322