KiKy on turhaa jauhamista

EurotJonoon

Eikä ne verohelpotukset tulee eläkeläisille. Niin minä ainakin olen käsittänyt.

19

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roletaari

      Yleisen tiedon mukaan helpotus olisi 0,5%! Laskepa siitä!
      Sadoilla miljoonilla annetaan harhakuva jalosta eleestä.

    • eppu2

      Valtion veroa maksetaan yli 2000 euron tuloista, joten pieneläkeläiset eivät tuosta hyödy, mutta esim., jos tarvitsee autoa, polttoaineen hinnankorotukset maksavat yhtälailla myös he.

      • verot_verta_juo

        Eläke,1900€/kk,veroa menee 19,5% Jos vastaava summa olisi palkkatuloa,verottaja haluaisi vain 12%


    • Tyhjäätäynnään

      Juuu, kaikki politiikkojen puheet ovat yhtä potaskan jauhantaa. Mikään ei ikinä muutu miksikään tai hyväksi ja oikeaksi ainakaan. Puhuvat päät vain lätisevät lämpimikseen mantrojaan alusta loppuun ja lopusta alkuun sanomatta milloinkaan mitään.

      • "Tyhjäätäynnään"

        Varovasti, varovasti

        Politiikka olet sinä.

        H.


      • Inhoanaihetta

        Yeap, olen kuullut että joillekin kaikki asiat elämässä ovat politiikkaa. Mulle mikään ei ole. Hoidan asiat asioina enkä poliittisen ideologian sokaisemana sössöttäjänä.


    • Kirjoita Suomeksi!

    • quando

      Yhteiskunta olemme me ja meidän asioita hoitavat ne ihmiset jotka *itse valitsimme = politiikkaa- ei todellakaan turhan jauhamista 59 miljardilla- joku tolkku arvosteluun

      • inhonaihetta
        Ilmeisesti et äänestä, siinähän on tehtävä poliittinen valinta- syy seuraus periaatteella.
        Olen poliittisesti sitoutunut, mutta en arvota tietoisesti ainakaan esim kaupassa käyntiä, harrastuksia, ystäviä tai perhe-elämää poliittisesti.


      • Prrrkl

        Olen äänestänytkin kun kotona opetettiin että pitää. Mutta enää en ennen kuin joku uskaltaa luvata puolittaa sen pelleporukan, joka ei millään tavalla osallistu niihin talkoisiin, joihin kansalaisten oletetaan ilman muuta osallistuvan.


    • flegmaatti

      KiKy on kokonaisuuden kannalta turhanpäiväistä näpertelyä.
      Teoreettinen 6:n minuutin työajan jatko! Heko, heko. Oikealla toteutuksella sillä saattaisi olla jotain merkitystäkin.
      Leikkaukset sieltä, täältä ja sitten niiden peruminen ja kohdistaminen johonkin muuhun, nakertavat luottamusta jos sitä on pitkiin aikoihin ollutkaan.

      Ainoa järjestelmän rakenteeseen kohdistuva muutos, SOTE, on mennyt farssiksi jonka lopputulos ei vaikuta lupaavalta.
      Valmistelevilta virkamiehiltä puuttuu tuntuma käytännön elämään ja se on näkynyt kaikessa valmistelussa. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ministerit ovat pelkkiä puoluejohtajiensa heiluttamia kumileimasimia.

      • Twelvepoints

        Kerrankin joku sanoo niin kuin asia on.


    • henrjii

      kinkky on luukuttamista toiselta toiselle, pyrokraatio lisääntyy ja kallistuu,
      ihmiset ei nosta eikä osta mitään

      • flegmaatti
        Jos sinulla on noin vahvat mielipiteet ministeriöiden toiminnan tasosta, haluan kuulla millä perusteella kyseenalaistat maamme lainsäädännön toteuttamisen prosessin. Eihän sitä tehdä ilman asianmukaista prosessia. Ne käyvät läpi aloitteesta käytävän yleiskeskustelun eduskunnassa, jonka lakivaliokunta on valmistellut, riippuen mistä on kyse voi jäädä seuraavan eduskuntakauden päätettäväksi . ym ym Ministeriöissämme toimii virkamiehiä jotka ovat asiantuntijoita alallaan - ministeri johtaa ja on puolueensa edustana toteuttamassa hallitusohjelmaa sekä tekee työtä EU. n ja muiden maiden kanssa.
        Miten demokratia mielestäsi pitäisi toteuttaa, mehän olemme heidät tehtäviinsä valinneet, jotenkin halventava oli tuo teksti???!


      • flegmaatti
        kawe kirjoitti:

        flegmaatti
        Jos sinulla on noin vahvat mielipiteet ministeriöiden toiminnan tasosta, haluan kuulla millä perusteella kyseenalaistat maamme lainsäädännön toteuttamisen prosessin. Eihän sitä tehdä ilman asianmukaista prosessia. Ne käyvät läpi aloitteesta käytävän yleiskeskustelun eduskunnassa, jonka lakivaliokunta on valmistellut, riippuen mistä on kyse voi jäädä seuraavan eduskuntakauden päätettäväksi . ym ym Ministeriöissämme toimii virkamiehiä jotka ovat asiantuntijoita alallaan - ministeri johtaa ja on puolueensa edustana toteuttamassa hallitusohjelmaa sekä tekee työtä EU. n ja muiden maiden kanssa.
        Miten demokratia mielestäsi pitäisi toteuttaa, mehän olemme heidät tehtäviinsä valinneet, jotenkin halventava oli tuo teksti???!

        Kirjoituksestasi huokuu vankkumaton usko järjestemämme täydellisyyteen joten sitä turha edes yrittää horjuttaa.

        Järjestelmä on käsittämättömän hidas. Vaikka itse todetaan menneemme pahasti metsään niin ensinnäkin sen myöntäminen ja uusien päätöksien valmistelun aloitus on kiven takana eikä likimainkaan aina edes onnistu.
        Aivan sama koskee mallimaatamme Ruotsia. Sieltä pyritään kopioimaan kaikki mahdollinen vaikka heidän kokemuksensa osoittaisivat aikaisemmat päätökset virheellisiksi.

        Ei tarvitse olla nero havaitakseen useimpien ministerien olevan virkamiesten ja oman puoluejohtonsa myötäileviä robotteja.

        Ylempien virkamiesten esiintymisistä ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, etteivät he ole koskaan elöneet taviksen elämää ja jos joku joskus olisikin, niin häneltä se on unohtunut.

        En pidä itseäni pätevänä uuden perustuslain laatijaksi mutta järkevyyttä, joustavuutta ja reagointikykyä olisi toimiin saatava.

        Suurimpia virheitämme on syyllisten etsiminen sen asemesta, että keskittyisimme uusien päätösten tekemiseen ilman mokista päättäneiden henkilöiden härkäpäistä älyttömyyksien jatkamista.


      • "flegmaatti"

        Teevee...
        Kawe kirjoittaa ihan oikein.
        Hallitus-neuvottelut luovat perus-linjat.
        Niistä sooloillaan hyvin harvoin.
        Yritetään kyllä usein, koska silloin pääsee uutisiin.
        -
        Hallitus-kauden aikana kaikki muutos on tehmeata ja hidasta.
        Koska Suomessa Hallitus ei ole toistaiseksi Diktatoorinen Demokratia.
        -
        Virka-miehet tekevät kuten lait sallivat, eikä heidän syynsä ole se, että ministeri on lapsellisen kyvytön pulkassa vedettävä.
        Tai vietävissä mutteri-veneen topatulla tuhdolla.
        -
        Paras tapa yhteiskunnalle on kouluttaa oppineita ministereitä.
        Ei perus-koulumaisesti tasa-päistäen.
        Vaan laatua valikoiden.
        Ja heille valta-kirjansa antaa ainoastaan kokeneet ihmiset puolueensa hallituksessa.
        Ottamatta kantaa muuten, minua ihastuttaa Persujen työ-mies-juttu.
        Matti Putkonen.
        Aina on parasta että työ-mies valitsee johtajansa.
        -
        Mutta, perustus-lakimme hieno-säätely vaatii enemmistön, joka toistaiseksi on mahdoton.


        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "flegmaatti"

        Teevee...
        Kawe kirjoittaa ihan oikein.
        Hallitus-neuvottelut luovat perus-linjat.
        Niistä sooloillaan hyvin harvoin.
        Yritetään kyllä usein, koska silloin pääsee uutisiin.
        -
        Hallitus-kauden aikana kaikki muutos on tehmeata ja hidasta.
        Koska Suomessa Hallitus ei ole toistaiseksi Diktatoorinen Demokratia.
        -
        Virka-miehet tekevät kuten lait sallivat, eikä heidän syynsä ole se, että ministeri on lapsellisen kyvytön pulkassa vedettävä.
        Tai vietävissä mutteri-veneen topatulla tuhdolla.
        -
        Paras tapa yhteiskunnalle on kouluttaa oppineita ministereitä.
        Ei perus-koulumaisesti tasa-päistäen.
        Vaan laatua valikoiden.
        Ja heille valta-kirjansa antaa ainoastaan kokeneet ihmiset puolueensa hallituksessa.
        Ottamatta kantaa muuten, minua ihastuttaa Persujen työ-mies-juttu.
        Matti Putkonen.
        Aina on parasta että työ-mies valitsee johtajansa.
        -
        Mutta, perustus-lakimme hieno-säätely vaatii enemmistön, joka toistaiseksi on mahdoton.


        H.

        ...on tahmeata...

        H.


      • flegmaatti
        Kiitos vastineestasi, kunnioitan aina keskustelussa sitä, että vaikka olisimme asioista eri mieltä, pysytään asiallisina ja on kyse omista pohdituista ajatuksista.

        Meillä asiat menisivät eteenpäin jos esim media ei joka kerta kun jotain yritetään kaivaisi negatiivisimmat tulkinnat uutisointiin ja massiivisesti lähtisi opposition taakse kuin sponsoriksi ettei nyt vaan kukaan äänestä jonkin edistymisen puolesta.

        Tämä nyt on karkeasti ilmaistu, mutta ilmapiiri voisi olla edes joskus hallitusta tukeva- näin on menty useamman hallituksen kanssa vuodesta 2008 asti. Siis joku roti nyt - tämä käy meille niin h..tin kalliiksikin.

        Tuosta koulutuksesta olisin sitä mieltä, että eduskunnassa voi olla monienkin alojen ihmisiä, mutta hallituksessa kielitaitoisia ja korkeakoulu pohjaista väkeä- mahdollisimman taitavia kuitenkin, eikö..............


    • felgmaatti

      Kikyn todellinen tavoite on hallituksen kasvojen pelastaminen. Jos hiemankaan analysoi sisältöä niin käytännön merkitys on mitätön suhteessa ongelmiimme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4160
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2830
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      69
      2728
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      153
      2520
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      72
      2162
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      348
      2046
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1528
    8. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      39
      1447
    9. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1322
    Aihe