Mies joka saa kenet vaan?

sinkkumiekkonen

Sinkkunaisille kysymys. Viimeaikoina naistuttavieni kanssa käydyissä keskusteluissa olen kiinnittänyt huomiota tuohon otsikon termiin. Eli millainen on sellainen mies joka saisi kenet vain? Ja siihen on usein liittynyt haaveilevaa silmien pyörittelyä, joissa mimmit paljastavat itsekkin yrittävänsä tuota komistusta.

Hämmentävää, kun tuota termiä ei ole vastaavasti miesten keskuudessa juuri kuullut. Tai toki miesporukassakin ihannemimmeillä on samoja piirteitä, mutta ei niitä samalla tavalla jalustalle nostella. Ja lisäksi miehet tuntuvat paremmin tunnustavan realiteetit siitä mitä on oikeasti saatavilla. Tai tietenkin ns. baariympäristössä melkein kuka vaan mimmi saa melkein kenet vaan miehen hetkeksi sänkyynsä, mutta siinä nyt ei liene mitään yllättävää, jos siis vapaista sinkuista on kyse.

Eli onko olemassa sellaisia miehiä jotka "saisivat kenet vaan"? Mikä heitä yhdistää? Tällaiset henkilöt ovat naisten kertomusten mukaan esim. baarissa joutuneet suorastaan hätistelemään innokkaita naisia pois kimpustaan. Ja samalla nämä naiset siis ovat itsekkin yrittäneet heitä.

27

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen antaa ja mies saa.

    • En ole pyytämääsi kohderyhmää, mutta en myöskään usko että semmoista ihmistä on olemassa joka saisi kenet vaan.

    • Bi-nainen

      En usko, että kukaan saisi ketä vaan, vaikka toiset viehättääkin useampia kuin toiset.

    • naapurri

      bussikuskit saa parhainte naisia, paitsi lyhyet etukenossa olevat

      naiset tulee kävellen ihan illalla kylään ja pyllistävät, sitten lähtevät kun käyttivät hyävksi

    • 121212121212

      Ei sellaista miestä ole.

      Esim. pitkä, komea, harteikas, jykeväleukainen ja matalaääninen, itsevarma, määrätietoinen, sosiaalisesti taitava, menestyvä liikemies saa paljon kauniita naisia.

      Mutta ei esim. kaunista punkkarinaista joka vihaa bisnesmiehiä.

      Hänet saa pitkä, komea, harteikas, jykeväleukainen ja matalaääninen, itsevarma, määrätietoinen, sosiaalisesti taitava, suosittu punkkarimies.

      (ja tietysti punkkarinainen ei mielestään noudata tasoteoriaa, hänhän EI halunnut liikemiesytmiä)

      • ahgsksag

        Hyvä esimerkki. Juuri tuollaisiin juttuihin vedoten naiset aina kiistävät tasoteorian ja korostavat omaa yksilöllisyyttään sekä julistavat miesmakunsa omaperäisyyttä.


      • eroaon

        Katelkaapa millaisia miehiä naisten poppariunelmat on: hoikkia, sirojakin, pienileukaisia. Karski rambo on enemmän miesten idoli miehille.


      • 376434
        eroaon kirjoitti:

        Katelkaapa millaisia miehiä naisten poppariunelmat on: hoikkia, sirojakin, pienileukaisia. Karski rambo on enemmän miesten idoli miehille.

        yyyh


      • 121212121212
        eroaon kirjoitti:

        Katelkaapa millaisia miehiä naisten poppariunelmat on: hoikkia, sirojakin, pienileukaisia. Karski rambo on enemmän miesten idoli miehille.

        Nyt puhutaan 12-16v tytöistä. Ne poppariunelmat eivät ole hoikkia, siroja, pienileukaisia tai korkeaäänisiä verrattuna oman ikäisiin poikiin.


      • Bi-nainen
        121212121212 kirjoitti:

        Nyt puhutaan 12-16v tytöistä. Ne poppariunelmat eivät ole hoikkia, siroja, pienileukaisia tai korkeaäänisiä verrattuna oman ikäisiin poikiin.

        Amerikkalaisen valtakulttuurin lihaksikasta miesihannetta ihailevat ennen kaikkea länsimaiset keski-ikäistyvät miehet itse ja heille se on fantasiaksi luotukin.

        Ainakin täällä Helsingissä japanilainen popkulttuuri on iso fanituksen kohde yli 20-vuotiaidenkin naisten keskuudessa. Ja japanilainen miesihanne ei ole lihaksikas ja länsimaiseen silmään miehekäs, vaan pikemminkin androgyyni.

        Intian suosituin näyttelijä oli vuosikymmenet Shah Rukh Khan, joka oli nuoruudessaan romanttisten komedioiden päärooleissa aina vastanäyttelijöitään pienileukaisempi ja suurisilmäisempi eli länsimaisittain söpömpi ja vähemmän miehekäs.


    • sinkkumiekkonen

      Jotenkin on tullut sellainen tunne, että haluaako mimmit jonkun "synninpäästön" sille, että ovat yrittäneet iskeä jotain ukkoa? Eikö se näinä tasa-arvon aikoina ole naisillekkin sallittua?

    • ytryuruytry
      • vihatipunen

        Kyllä olisi sanonut ei...Mulla on kavereita joiden mielestä miehellä pitää olla lyhyet hiukset.


      • lyhyttäjapitkää

        Eipä ole koskaan kiinnostanut.


      • mahd0tonta
        vihatipunen kirjoitti:

        Kyllä olisi sanonut ei...Mulla on kavereita joiden mielestä miehellä pitää olla lyhyet hiukset.

        Hiusten pituuteenhan ei voi vaikuttaa, jos nyt ei ole ihan Darkfear. Miten vaan mulla oli muuten armeijassa kaveri, jolla ennen armeija heviletti, mutta siellä ihan siili,


      • Riiiiiiiiiii

        Perustuuko väitteesi tosielämän tietoihin Tuomaksesta ja hänen naistensaannistaan?
        Haastatteluiden perusteella sitä ihmistyyppiä joka puhuu mielellään itsestään. Voi toki olla karismaattinen livenä.


      • Joo, olet väärässä. Ei -ääni täältäkin. Ei noin niinku persoonana, mitä olen jotain haastatteluja yms nähnyt, kiinnosta sitten yhtään. Eipä oikeastaan ulkonäöltäkään.

        Ei vaan ole semmoista ihmistä joka saisi kenet vaan, vaikka olis paperilla miten täydellinen tahansa.


      • vihatipuneb
        mahd0tonta kirjoitti:

        Hiusten pituuteenhan ei voi vaikuttaa, jos nyt ei ole ihan Darkfear. Miten vaan mulla oli muuten armeijassa kaveri, jolla ennen armeija heviletti, mutta siellä ihan siili,

        Ööö.. Siis kyllähän hiusten pituuteen voi todellakin vaikuttaa, että ei kasvata hiuksia pitkiksi jos joku pitää mieluummin lyhyemmistä. Mutta se on sitten eri asia alkaako miellyttämään toista oman mieltymyksensä sijaan.

        Mä pidän itse pitkistä hiuksista miehillä mutta Tuomas Holopaisesta en ole innostunut.


      • ouitty
        vihatipunen kirjoitti:

        Kyllä olisi sanonut ei...Mulla on kavereita joiden mielestä miehellä pitää olla lyhyet hiukset.

        Joo, minuun ei vetoa pitkätukkaiset miehet...


      • 456g4

        Holopainen itse täällä kirjoittelemassa :DD


      • Nnnainennnnnn

        Tuomas holopainen = likaset liian pitkät hiukset, rumat luisevat pitkät kasvot. En koskisi pitkällä tikullakaan.


      • srtghdfhdf
        Nnnainennnnnn kirjoitti:

        Tuomas holopainen = likaset liian pitkät hiukset, rumat luisevat pitkät kasvot. En koskisi pitkällä tikullakaan.

        Kaikki kunnia Holopaiselle muusikkona, mutta tyyppinä vaikuttaa "ätmimäiseltä" (hiljaiselta, ujolta, aralta, kiltiltä ja sisäänpäinkääntyneeltä) vaikkei ulkonäössä ole mitään vikaa.


    • Naisasialooser1

      Top 5% miehestä on kyse ja hän saa todellakin lähes kenet vaan, mutta naiset eivät säälitävät raukat tajua, että he kelpaavat vain kassien tyhjennykseen, koska eivät ole kauniita, eivät edes nuorina. Ja niiden nuorena kauniiden naistenkin on yli 25 vuotiaana turha haaveilla enää miehestä, joka saa kenet vaan koska sellainen mies valitsee alle 22v naisen juurikin em. syystä kun on mistä valita. Miksi ottaa pilaantunutta lihaa kun saa tuorettakin.

      • ouitty

        "koska eivät ole kauniita, eivät edes nuorina."

        Niin, sinusta eivät ole kauniita, mutta ehkä ovat sen kassientyhjentäjän mielestä?


      • Naisasialooser1

        Eivät ole hänenkään mielestä, jos olisivat niin kelpaisivat muuhunkin.


      • ouitty
        Naisasialooser1 kirjoitti:

        Eivät ole hänenkään mielestä, jos olisivat niin kelpaisivat muuhunkin.

        Ehkä se mies ei hae mitään muuta..


    • FLmkwefklmklsdmklf

      Lähin vastineeni miehelle joka saa kenet vaan on kaverini parinkymmenen vuoden takaa; ekstrovertti kymmenottelija, 190 senttinen, tumma komea adonistyylinen, älykäs ja viimeisen päälle naistenmies, viimeisimmän tsekkini perusteella tällä hetkellä kapteenista seuraavana kansainvälisellä super-deluxe risteilijällä.

      Koska käytännössä pääsin baariskenessä ja muutenkin seurailemaan jätkän menoa naisten keskuudessa niin sanoisin että tuolla kaverillani onnistuminen naisten kanssa oli noin 60% illoista jolloin tyyppi yritti hän poistui myös viehättävän naisen kanssa omille jatkoilleeen. Esteeksi muodostuivat huorat (kiroisi niitä syvimpään helvettiin kun eivät kertoneet tarpeeksi aikaisin, eli hintaneuvottelusta jätkä tilasi itselleen taksin), se että sankari itse oli liian kännissä (tykkäsi kupista ylläripylläri) tai että naisen kaveri/poikakaveri cockblockasi. Toki jotkut naiset kieltäytyivät kunniasta, mutta oikeasti harvempi.

      Kyseinen jamppa omasi niin monta kaatoa että tampereen seudulla vaikuttaessani tuli vastaan omalla deittiuralla useampikin nainen joiden kulmakarvat nousivat kun herran nimen mainitsi. "Kyllähän se oli selvää että se oli ihan täysi pelimies... mut mitä sille nykyään kuuluu? Onks se vapaa?". Sanomattakin selvää että siinä meni maku naisesta itselle kun heti tuli fiilis että minua alettiin välineellistää reitiksi sen yhden tyypin luo, tarkoitan - kun nainen innostuu muistostaan yhden illan panostaan enemmän kuin läsnäolevasta deittikumppanista niin voi saatana sentään. Toisaalta ymmärrän, olihan tuo kaverini suorastaan kosminen YTM, mitä sitä kieltämään?

      Vaikka olenkin tunnistamista tässä faktoja hiukan muuttelemalla vaikeuttanitkin niin voisin väittää että jos tähän -70 -80 luvun Mansen neidot heittelisivät sukunimiä tampereen seudun uroista niin kymmenen joukossa olisi tuo tuttuni.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4090
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2810
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      68
      2692
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      153
      2500
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      71
      2126
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      324
      1997
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      32
      1498
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1423
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1417
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1295
    Aihe