Kontaktihenkilö TV:ssä

Maanantaina

42

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hjfvvhgbhk

      Juu, on uusinta. Dokkari antaa hieman surumielisen kuvan haavemaailmassaan elävästä "kontaktihenkilöstä", on ihan rehellinen kuvaus tekijänään päähenkilön poika. Oikeastaan enemmän dokkari taipuu käsittelemään isän ja pojan suhdetta, isän vakuuteltua pojalle, lapselle, juttujensa olevan totta, ja pojan aikuistumista ja "pääsemistä" pois isänsä vaikutuspiiristä ja näin "tervehtymistä" todellisuudessa eläväksi.

      • fhfg.hfg

        No, sinähän et tiedä ovatko totta vai eivät. Jos kyseessä on henkisesti tasapainoinen henkilö, niin todennäköisempää on, että ovat totta kuin kuviteltuja. Halpamaista on mitätöidä ja leimata avoin totuuuden kertoja, vaikka oma psyyke ei tuollasia asioita kestäisikään.

      • lopetajoheikkopää
        fhfg.hfg kirjoitti:

        Kyllä kuule ihan jokainen terve ihminen tietää että löpinänsä eivät ole totta, kuten dokumentissa tietää dokumentin ohjaajakin, "kontaktihenkilön" poika. Mistään "kontakteista" ei ole olemassa yhtään oikeata todistetta, kuten ei henkimaailmoistasi ja enkeleistäsikään. Todisteilla siis tarkoitamme oikeita, tieteellisiä ja tieteellisissä julkaisuissa referoituja ja vertaisarvioituja todisteita, ja jokaisen terveen aikuisen ihmisen psyyke kestää sen, mutta sinun mitä ilmeisimmin ei, tuhoaahan tämä todellisuus uskomuksesi.

        Höpinäsi ja jankutuksesi eivät ole todisteita, ne ovat yhtä tyhjän kanssa.

      • Lopeta.jo.häirikkö
        fhfg.hfg kirjoitti:

        No, sinähän et tiedä ovatko totta vai eivät. Jos kyseessä on henkisesti tasapainoinen henkilö, niin todennäköisempää on, että ovat totta kuin kuviteltuja. Halpamaista on mitätöidä ja leimata avoin totuuuden kertoja, vaikka oma psyyke ei tuollasia asioita kestäisikään.

        "vaikka oma psyyke ei tuollasia asioita kestäisikään."

        Kuinka monta kertaa tuo lapsellisen epärehellinen vanhan kunnon kyökkipsykologian väärinkäyttöyrityksesi on mitätöity, ja aina uudelleen ja uudelleen palaat jankuttamaan samaa, kuten kunnon paskauskovaisen toki kuuluukin, eihän muuten olisikaan paskauskovainen.

        Yrityksesi maalailla satuihisi uskomattomat "pelkureiksi" on pelkkää vastuusta luistamista omien väitteiden edessä. Et kykene todistamaan uskomuksiasi, ja sälytät huomion vastapuolen "pelkuruudelle" paskauskomustesi edessä, vanhaa kunnon olkiukon kyhäilyä siis. Kuviteltua "pelkoa" josta voi vastapuolta syyttää, ettei tarvitsisi itse kohdata sitä faktaa että ei oikeasti ole omien uskomusten tueksi yhtään mitään näyttöä.

        Olet kaiken lisäksi niin tyhmä, toki kunnon paskauskovaistyyliin, ettet edes tajua että kaikki juttujasi lukemaan erehtyneet näkevät lävitsesi ja lukevat lapsen tasolle jäänyttä psyykeäsi kuin avointa kirjaa.

        Älä edes yritä enää.

      • kukassesiellä
        Lopeta.jo.häirikkö kirjoitti:

        Taasko sinä skepojen skepo siellä aukoo sitä lärviinsä, menisit vaan sinne liiteriisi kiltisti.

      • eisejoksiluulet
        kukassesiellä kirjoitti:

        Taasko sinä skepojen skepo siellä aukoo sitä lärviinsä, menisit vaan sinne liiteriisi kiltisti.

        Ja vainoharhaista ääliötä ketjuun kaivattiinkin uskovaisääliön lisäksi...

      • eisejoksiluulet kirjoitti:

        Ja vainoharhaista ääliötä ketjuun kaivattiinkin uskovaisääliön lisäksi...

        Vainoharhat ja uskontoharhat kulkevat usein käsi kädessä. Dokumenttia en pidä sen arvoisena, että uhraisin aikaani sen katsomiseen. Muut kommentoikoot sitä.

      • villakäärme
        VCO kirjoitti:

        Vainoharhat ja uskontoharhat kulkevat usein käsi kädessä. Dokumenttia en pidä sen arvoisena, että uhraisin aikaani sen katsomiseen. Muut kommentoikoot sitä.

        Dokkari on kyllä katsomisen arvoinen, kaveri vaikuttaa olevan kyllä uskossaan autuas. Näyttää olevan enemmän kyseessä mielentila jota uskova ylläpitää itseään varten, eräänlainen onnellisuushuume todellisuutta vastaan. Eipä tuon puolesta voi oikein pahoillaan olla, kukin tekee valintansa itse. Raja menee kuitenkin siinä että tyrkyttääkö huumettaan muile, ja varsinkin lapsille.

        Allekirjoittanut pitää yhden kerran tarjolla olevaa todellisuuden kokemusta liian arvokkaana ja lyhytaikaisena olemattomien uskotteluun, maailmankaikkeus on todellisuudessaankin moninkertaisesti ihmeellisempi paikka kaikkine ilmiöineen kuin kukaan kanavakeijo edes kykenee sepittämään.

      • villakäärme
        villakäärme kirjoitti:

        Ehkäpä ihan huumeista ei voida puhua, mutta ihmisen aivoissa on sisäänrakennettuna rakenteita jotka altistavat uskonnollisille kokemuksille ja sisäeritysjärjestelmä kokemusten aiheuttamille välittäjäaineiden ja mielihyvähormonien tuotolle. Toiset vain ovat enemmän, toiset vähemmän alttiita oman biologiansa tuottamille tuntemuksille.

        Kun uskonnon ja uskonnollisen kokemuksen määritelmänä voidaan pitää sitä että ne ovat konkreettisesti todistamattomissa, niin ns. "kontakti"- tapauksien pitäminen täysin verrattavissa muihin uskonnollisiin kokemuksiin ja ilmestyksiin ei ole todellakaan kaukaa haettua, joten voisiko olla että "kontakti"- tapauksia voisi olla selittämässä aivojen suoma kokemuskehys kemikaaleineen?

        http://bigthink.com/going-mental/the-neurological-origins-of-religious-belief

        Parit abstraktit ja lähdeviitteet:

        http://www.cell.com/neuron/abstract/S0896-6273(10)00052-8

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14594742?dopt=Abstract

        http://www.pnas.org/content/106/12/4876.full

      • fck.you
        fhfg.hfg kirjoitti:

        No, sinähän et tiedä ovatko totta vai eivät. Jos kyseessä on henkisesti tasapainoinen henkilö, niin todennäköisempää on, että ovat totta kuin kuviteltuja. Halpamaista on mitätöidä ja leimata avoin totuuuden kertoja, vaikka oma psyyke ei tuollasia asioita kestäisikään.

        Kaikessa sisäsyntyisessä paradoksaalisuudessaan aivan esimerkillisen vinksahtanutta hörhö"logiikkaa"!

        >>Jos kyseessä on henkisesti tasapainoinen henkilö, niin todennäköisempää on, että ovat totta kuin kuviteltuja.<<

        Ei sitten pieneen hörhelön mieleesi missään vaiheessa tuota ripulia rustatessasi putkahtanut että kukaan oikeasti henkisesti tasapainoinen henkilö ei kuvittele juttelevansa avaruus-ukkeleille?

      • hfhf.h
        fck.you kirjoitti:

        Monet henkisesti tasapainoiset henkilöt ovat kertoneet keskustelleensa Jumalan kanssakin. Uskonko itse siihen? Kyllä, nykytietämykseni mukaan se on mahdollista(taivaspalvelijoiden kanssa on mahdollista joskus keskustella ja ovat täysivaltaisia Jumalan edustajia). Eli, on varmasti mahdollista kommunikoida myös ET-olentojen kanssa, kuten monet ovat kertoneet tehneensäkin.

      • etkökoskaanopi
        hfhf.h kirjoitti:

        Et edelleenkään tajua tai oikeammin ehkä suostu myöntämään sitä tosiasiaa minkä kaikki terveet ihmiset tajuavat: Kukaan oikeasti tasapainoinen ihminen ei juttele mielikuvitusolentojen, kuten jumalien ja avaruus-ukkeleiden kanssa.

        Ei, kunnon ääliöuskovaistyyliin vain palaat älyttömyyden älpeesi alkuraitaan ja toistat samaa paskaasi kuin rikkinäinen levysoitin.

        Sinulla ei ole mitään tietämystä, pelkästään uskomuksia vailla todisteita.

      • kerroppa
        VCO kirjoitti:

        Vainoharhat ja uskontoharhat kulkevat usein käsi kädessä. Dokumenttia en pidä sen arvoisena, että uhraisin aikaani sen katsomiseen. Muut kommentoikoot sitä.

        Pidätkö kaikkia ufokontakteja huuhaana ja oman mielen tekosina, eli hiukan latvalahona. Entäs käpiksen tapaus ?

      • tunnistitko
        VCO kirjoitti:

        Vainoharhat ja uskontoharhat kulkevat usein käsi kädessä. Dokumenttia en pidä sen arvoisena, että uhraisin aikaani sen katsomiseen. Muut kommentoikoot sitä.

        Oliko sinusta tuo skepo juttu, kun noin kommentoit siihen?

      • ölinääpölinäätaas
        tunnistitko kirjoitti:

        Oliko sinusta tuo skepo juttu, kun noin kommentoit siihen?

        Paremminkin voisi kysyä että ovatko omat kommenttisi ja kysymyksesi sellaisia tai edes jäsennelty niin että kukaan terve ihminen edes olisi kykenevä vastaamaan niihin? Mikä on "skepo juttu" ja miten sellaiseen tulisi edes kommentoida niin että se tyydyttäisi sinua, ottaen vielä huomioon sen että tiettävästi missään ei ole yleisesti määritelty sitä että mikä on "skepo juttu", noin niin kuin käsitteellisesti?

      • 6354
        kerroppa kirjoitti:

        Pidätkö kaikkia ufokontakteja huuhaana ja oman mielen tekosina, eli hiukan latvalahona. Entäs käpiksen tapaus ?

        Niin, VCO entäs Käpiksen tapaus?? Tuo oli hyvä kysymys!

      • Näkymätön.maailma

        Mitä pahaa tuossa noin niikun omasta mielestäsi oli. Lapsuus oli onnellinen ja huolehtiva isä. Olisko se normaalia että isä ryyppäisi ja lapset peläisivät alkoholin kanssa läträävää isäänsä tai pahimmasssa tapauksessa molemmat vanhemmat tykkäisivät viinasta enemmän kuin lapsistaan. Ei poika kovin traumaattiselta vaikuttanut. Kerroppa mielipiteesi kun kerran aina uskonnoista puhutaan ufojen yhteydessä, mitä mieltä olet muslimiuskonnosta. Tai katolisen kirkon laajat pedofiili tapaukset. Miksi et käy raivokaaseen hyökkäykseen vaikka näitä vastaan.Veikko on melko harmiton tapaus joka kuitenkin aiheena saa skeptikot jostain syystä aina raivon partaalle ja se jos huvittaa suuresti.

      • KoskasOpppisit
        Näkymätön.maailma kirjoitti:

        Kuulepas nyt ääliö. Et voi perustella ja puolustella muiden lahkojen tekosilla toisten lahkojen tekosia, se on moraalisesti kestämätöntä. Ja kuinka se olisi jokin vaihtoehto että jos isä ei puhuisi paskaa valo-olennoista ja hörhöilisi, hänen täytyisi ryypätä? Tuollainen kertoo enemmän kirjoittajansa maailmasta ja elämänkokemuksesta.

        Katolisten, muslimien ja muiden hörhöjen teot ja puheet eivät ole oikeuta muiden hörhöjen lapsiin kohdistuvia tekoja, vaan ne ovat ihan yhtä tuomittavia.

        Ja miksi ei käydä "raivokkaaseen hyökkäykseen" katolisia ja muslimeja vastaan? Ensinnäkin, se raivo on vain omassa päässäsi, ja tämä on ufopalsta, ei katolista uskontoa tai muslimiuskontoa käsittelevä palsta.

      • ToinenKaa
        kerroppa kirjoitti:

        Pidätkö kaikkia ufokontakteja huuhaana ja oman mielen tekosina, eli hiukan latvalahona. Entäs käpiksen tapaus ?

        Pihlaja67 on sen eukko ja sekin sitten.

      • omituistalogiikkaa
        Näkymätön.maailma kirjoitti:

        Mitä pahaa tuossa noin niikun omasta mielestäsi oli. Lapsuus oli onnellinen ja huolehtiva isä. Olisko se normaalia että isä ryyppäisi ja lapset peläisivät alkoholin kanssa läträävää isäänsä tai pahimmasssa tapauksessa molemmat vanhemmat tykkäisivät viinasta enemmän kuin lapsistaan. Ei poika kovin traumaattiselta vaikuttanut. Kerroppa mielipiteesi kun kerran aina uskonnoista puhutaan ufojen yhteydessä, mitä mieltä olet muslimiuskonnosta. Tai katolisen kirkon laajat pedofiili tapaukset. Miksi et käy raivokaaseen hyökkäykseen vaikka näitä vastaan.Veikko on melko harmiton tapaus joka kuitenkin aiheena saa skeptikot jostain syystä aina raivon partaalle ja se jos huvittaa suuresti.

        Ai sun mielestä on vain kaksi vaihtoehtoa; alkoholisti- tai kanavahörhövanhemmuus?

        Ja kun katoliset ja muslimit kohtelevat nekin lapsia miten sattuu, niin miksei sitten muutkin!?

        Miten olisi normaali todellisuudessa pysyttäytyvä vanhemmuus?

      • jjjjjjjjjjjjjjjjj
        ToinenKaa kirjoitti:

        Pihlaja67 on sen eukko ja sekin sitten.

        Joitakin uskaltaa nimitellä ja herjata päivästä toiseen! Muttei kyseistä pariskuntaa??
        Ei taitais olla tervetullut senjälkeen?

      • muutkinlukevatkuinsinä
        jjjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        Joitakin uskaltaa nimitellä ja herjata päivästä toiseen! Muttei kyseistä pariskuntaa??
        Ei taitais olla tervetullut senjälkeen?

        Siis kuka, ja keitä, ja tervetullut mihin?

      • Caseclosset
        jjjjjjjjjjjjjjjjj kirjoitti:

        Joitakin uskaltaa nimitellä ja herjata päivästä toiseen! Muttei kyseistä pariskuntaa??
        Ei taitais olla tervetullut senjälkeen?

        Hypoteesi, joskin villi sellainen.Jos tuota miettii, niin olisivatko ne sen multinikkejä,kuten se metsuri ja mitä niitä sillä ollut muita?Toisia voi arvostella ja haukkua,mutta itseään ei kehtaa,ottas pian pattiin sellanen.

    • eimullamuutakaan

      Jos jonkun isä on tähtien takaa, niin hänen täytyy olla vähintään Jeesuksen tai Hesekielin veli. Sen ilmeisesti poika on älynnyt. Ei siihen kenenkään mollausta tarvita.

    • jne.jne

      Tännekin on näköjään jo pesiytynyt tuo yksi nimeltä tunnettu "ufotutkija", joka on niin herkkähipiäinen, niin herkkähipiäinen, että!

      • ketä.tarkoitat

        Kenestähän on nyt kyse?

    • Pen_Jimmiston

      Kontaktihenkilöt voisivat käyttää kykyjään Pennistonin binäärien tulkinnassa.

      • kontaktori_von.Komelius

        Olen nimim. "Pen_Jimmiston"in kaipaama kontaktihenkilö.
        Olen käyttänyt suuria kykyjäni nimenomaisesti Pennistonin binäärien tulkintaan.
        Niiden sanoma on selvä ja kristallin kirkas:
        Binäärikoodit aukeavat vasta silloin, kun kaikki Telluksen asukkaat ovat saaneet vastaanottaa Galaktisen Ylijumaluuden lähettämän henkilökohtaisen kanavointiviestin, ja kosmisella valalla sitoutuneet sen sisältämän parannuksentekosaarnan kirjaimelliseen ja ehdottomaan toteuttamiseen.
        Kaikki visuaaliset havainnot valopallojen väreistä ja lentosuunnista ovat ufotutkimuksessa yhtä tyhjän kanssa .

    • ssiriuss

      Kiitos linkeistä aloittajalle. Vaikka ei uskoisi noihin niin voihan tuon katsastaa, avoimin mielin. :)

    • iyeqw

      Moniko katsoi?

      • fhgf.hfh

        Kukaan ei kommentoi, joten kaikkiko olivat tyytyväisiä näkemäänsä?- itse en ollut, vaikka tiesinkin kyllä sen, että elokuva ei varsinaisesti käsittelisikään ufoilmiötä, eikä henkimaailmaa. "Lämminhenkisenä" ja "humaanina" mainostettu dokumentti tyydyttänee skeptikkoja ja ateisteja, mutta ei totuuden etsijöitä ja henkisiä ihmisiä. Elokuvan viesti ja sanomahan oli ehkä se, että suvaitkaa, mutta älkää edes yrittäkö rehellisesti ymmärtää ufo- ja henkimaailman asioita...ja niistä kiinnostuneitakaan, vaikka he olisivat lähimpiä sukulaisianne.

        Olen kuitenkin melko varma, että dokumentin tekijä ei pidä isäänsä mielisairaana, eikä valehtelijana, koska silloin dokumentin tekoon ei varmasti olisi ryhdyttykään.

        Itsekään en kyllä usko esimerkiksi siihen, että henkioppaiden kanssa esimerkiksi lottonumeroista kevyesti jutustellaan, mutta uskon siihen. että päähenkilöllä on jonkinlaisia kontakteja (tai on ainakin ollut).

        Elokuvasäätiön tuotantotuki 154 000 euroa.

    • S.I.vullinen

      Sarjaherjaaja VCO ei ole koskaan vastannut tähän kysymykseen. Aikoinaan kun Käpiksen ufotapaus oli täällä linkkeineen esillä, niin sitä tivattiin Varaktorilta usein että onkos Käpis nyt sitten hullu kuin pullosta tullut, kun ufoja näkivät. Syvä hiljaisuus vain vallitsi. Sitten tuli jotakin ympäripyöreää mongerrusta joka ei liittynyt kysymykseen.

      Toistetaan tuo tuolla ylhäällä esitetty kysymys "ufohörhelöistä"
      -Niin, VCO entäs Käpiksen tapaus??

      Vai päätätkö sinä VCO sen, että kuka on hullu ja kuka ei, sen perusteella, kenen perseessä kielesi kulloinkin on? Sinun "Hyväksyttyjen Ufohörhöjen" listalle pääsee vain ne, kenen kanssa koetat olla symbioosissa, jotta et vallan jäisi yksin mesoamaan.
      Sinuhen erinomaisia näkemyksiä ei VCO uskalla koskaan myöskään kiistää, koska jäisi hopealle joka kerta. Siksipä hän mielistelee Sinuhea ja esittää älykköä, vaikka on todellisuudessa fiksu, kuin liiterissään lojuva vanha tylsällä kirveellä veistetty laho pölkky.

      • outo.hiljaisuus

        Juurikin näin.

      • kukassesiellä

        Kukahan siellä taas kirjoittaa, ja on niiiiiiiiin frendiä tuolle tyypille. Tuntuu hieman oudolta "tuntematonta kirjoittajaa" puolustaa noin hanakasti.

      • älleisessakuk
        kukassesiellä kirjoitti:

        Kukahan siellä taas kirjoittaa, ja on niiiiiiiiin frendiä tuolle tyypille. Tuntuu hieman oudolta "tuntematonta kirjoittajaa" puolustaa noin hanakasti.

        Kerrottakoon nyt näin armeliaasti, koska et taida itse ilman apua ymmärtää, että todistit juuri kirjoituksellasi nimim. "Olet_Idiootti":in olleen täysin oikeassa harhaisuuden suhteen.

      • mikseieivoi

        Kysyn miksi tätä ei voi kysyä varaktorilta?

        "Käpiksen ufotapaus oli täällä linkkeineen esillä, niin sitä tivattiin Varaktorilta usein että onkos Käpis nyt sitten hullu kuin pullosta tullut, kun ufoja näkivät."

        Tuo on kyllä aivan asiallinen kysymys.
        Mutta se vastaus puuttuu edelleenkin.

      • kerrolääkärillesi
        mikseieivoi kirjoitti:

        Perusta oma ketju aiheellesi, tässä käsiteltiin kontaktihenkilöstä tehtyä dokumenttia. Tuo varaktorista jauhamisen tunkeminen joka saatanan ketjuun alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään kaikkia lukijoita.

      • Kylläsenyt
        kerrolääkärillesi kirjoitti:

        Lääkäriäkin kiinnostaisi, ja varsinkin lääkäriä........

      • liioittelet-taas
        kerrolääkärillesi kirjoitti:

        Perusta oma ketju aiheellesi, tässä käsiteltiin kontaktihenkilöstä tehtyä dokumenttia. Tuo varaktorista jauhamisen tunkeminen joka saatanan ketjuun alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään kaikkia lukijoita.

        "alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään kaikkia lukijoita."
        Tottahan se on että totuuden kertoja ei helpolla yösijaa saa. ;)

      • neverhöörd
        mikseieivoi kirjoitti:

        Kysyn miksi tätä ei voi kysyä varaktorilta?

        "Käpiksen ufotapaus oli täällä linkkeineen esillä, niin sitä tivattiin Varaktorilta usein että onkos Käpis nyt sitten hullu kuin pullosta tullut, kun ufoja näkivät."

        Tuo on kyllä aivan asiallinen kysymys.
        Mutta se vastaus puuttuu edelleenkin.

        Mikä "käpiksen ufotapaus"?

    • tuhannentaalankysymys

      Sitä vastausta täälläkin odotellaan !

      • tottatuokin

        Alkaa pikku hiljaa kiinostamaan kaikkia lukijoita tämäkin asia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3721
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2700
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      55
      2541
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2036
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      314
      1939
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe