Saksa järjesti Suomen itsenäisyyden

joulukuu1917

Historia on näihin aikoihin asti vaiennut Saksan osuudesta Suomen itsenäistymiseen.
On kerrottu kuinka Lenin myönsi itsenäisyyden jota Suomen johto meni juuri oikeaan aikaan pyytämään.
Nyt on paljastettu että Saksa oli rauhanneuvotteluissaan Venäjän kanssa ottanut mukaan Suomen itsenäistymisen.
Kun asia oli Venäjän bolsevikkien kanssa neuvoteltu selväksi, saksalainen kenraali Erik Ludendorf lähetti tiedon suomalaisen Edvard Hjeltin kautta Svinhuvudille joka lähti jo valmistellun itsenäistymishakemuksen kanssa Pietariin.
Lenin, jonka juuri Saksa oli lähettänyt Venäjälle vallankumousta tekemään, oli siinä vaiheessa vain allekirjoittaja. Taustalla oli jo pitempi prosessi jossa Saksa oli Suomen itsenäistymisen kannalta kaikkein merkitävimmässä asemassa.

10

115

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-ihan-noinkaan

      Saksa kyllä tuki Suomen itsenäistymistä omat edut mielessään. Se oli ottanut jääkärit koulutukseen 1915 ja lähettänyt aselaivan Pohjanmaalle syyskuusa 1917.

      Senaatti julisti Suomen itsenäiseksi 4.12. 1917 ja eduskunta vahvisti sen 6.12. 1917 vasemmiston vastustaessa.

      Suomen pyytäessä itsenäisyyden tunnustusta Saksalta, se ilmoitti, että se täytyy ensin saada entiseltä emämaalta eli juuri bolsevistiseksi muuttuneelta Venäjältä.
      Siksi Svinhufvud länti Pietariin.

      Saksa teki aselevon Venäjän kanssa 15.12. 1917 ja aloitti rauhanneuvottelut. Suomen itsenäistyminen sopi hyvin tähän tilanteeseen.

    • dutschlanduberalles

      Saksa pelasi Suomea etupiiriinsä omien tarpeidensa ja odotustensa vuoksi. Siihen sopi Suomen itsenäisyys Saksan näkökulmasta hyvin.
      Menemättä siihen "kuka ensimmäisenä esitti Suomen itsenäisyyttä" on kuitenkin selvää että ilman Saksan vaikutusta ei itsenäistyminen olisi sujunut laisinkaan niin kitkattomasti kuin se sitten sujui.
      Sen ajan Euroopan arkkitehdit jakoivat maita etupiirejään varten ja Saksa halusi Suomen joka oli siis irrotettava Venäjästä.
      Venäjä heikkoudessaan salli sen vaikka bolsevikit uskoivat saavansa Suomen takaisin pian siellä syntyvän vallankumouksen jälkeen.
      Miten punakapinassa kävi, oli sekin kiinni Saksan osallistumisesta.
      Avain ja alku ja juuri Suomen itsenäistymisessä oli siis Saksa.

      • Ei-ihan-noinkaan

        "Avain ja alku ja juuri Suomen itsenäistymisessä oli siis Saksa."

        Ei ollut. Alku oli suomalaisten itsenäistymishalua, joka virsi ensin ruotsinkielisessä sivistyneistössä ja laajeni sitten lopulta jopa työväenliikkeeseen. Sortovuodet antoivat vauhtia.

        Lopullista prosessia loppusyksystä 1917 Saksa kyllä tuki. Tilanne muuttui Venäjän irrotessa sodasta ja suostuessa Brest-Litovskin sanelurauhaan.
        Silloin Saksa päätti kaapata Suomen syliinsä.


      • 1830-luvulta alkaen ja Oolannin sodan ajoista lähtien voimistuen oli uhka Ruotsin sekä kotimaisten ja Ruotsiin siirtyneiden svekomaaniemme puuhista Keisarille vakava asia. Svekomaanien pääosin lapselliset puuhat eivät kuitenkaan tähdänneet Suomen itsenäistymiseen, vaan Suomen uudelleenliittämiseen Ruotsiin.

        Itsenäisyysajatukset ja vähitellen -suunnitelmatkin heräsivät vasta 1900-luvun ensi vuosina. Niihin kytkeytyi kourallinen aktivisteja (ruotsin- ja suomenkielistä eliittiä) ja työväenliike.
        Suurlakko 1905 ja sen aikainen itsenäisyyskeskustelu, säätyvaltiopäivien kumoutuminen Eduskunnan tieltä sekä autonomialoukkausten peruutus oli erityisesti työväenliikkeen ansiota.

        Samaiset, kourallinen aktivisteja ja työväenliike toimi himmennetyin lyhdyin itsenäisyyden puolesta 1908-1917. Tällöin erityisesti ruotsinkielinen eliitti käytti innokkaasti Pietarin tietä omien etujensa hyväksi ja estämään yhteiskunnallisen kehityksen.
        Sodan alettua 1914 oli tämä eliittimme vihamielinen itsenäisyyspuheille ja -aikeille ja esimerkiksi jääkäriliikkeelle.

        Kesällä 1917 samainen kourallinen aktivisteja sekä sosiaalidemokraatit ja Maalaisliitto saivat Eduskunnan hyväksymään ns. Valtalain, joka merkitsi itsenäisyyttä lukuunottamatta ulko- ja sotilaspolitiikkaa.
        Erityisesti ruotsinkielinen eliittimme sai Pietarin tietä käyttäen hajotettua Eduskunnan ja estettyä neuvottelut Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa Valtalain vahvistamisesta.

        Itsenäisyyshalu muodostui muillekin kuin sosialidemokraateille, Maalaisliitolle ja kouralliselle aktivisteja vasta 11.1917 kun bolsevikit olivat ottaneet vallan Venäjällä.
        Silloin suomalaiset eivät valitettavasti enää kyenneet sopimaan asioista keskenään, vaan ajautuivat kohti 1918 murhenäytelmää.


      • Lykkäät-pötyä

        Mitään svekomaanien puuhaa Ruotsiin liittämisestä ei ainakaan vakavassa mielessä ollut. Itsenäisyys oli se, mitä haluttiin. Ei vain tiedetty miten.

        Ruotsinkielinen eliitti oli täysillä mukana itsenäisyysliikkeessä. He vain olivat varovaisia Pietarin suuntaan, koska Venäjä oli suuri ja mahtava.
        Eduskunnan hajotti väliaikainen hallitus.

        Vasemmisto ajoi vallankumoustaan ja sai Leniniltä lupauksen itsenäisyydestä, kunhan tehdään vallankumous. Sitä yritettiin ja pieleen meni. Vieläkin yritetään tuota maanpetosta valehtelemalla kaunistella.


      • Niinkuin sanoin, svekomaanien puuhat uudelleenliittämiseksi Ruotsiin (1830-) olivat lapsellisia ja epärealistisia. Suomen itsenäistymistä svekomaanit eivät vähääkään ajaneet. Ruotsin uhka liittyä mm. britteihin Suomeen hyökkäämiseksi oli todellinen Krimin sodan aikana.
        Suomi oli kuitenkin luotettava ja harkitseva tällöin ja Puolan kapinan aikana (ja yliopiston svekohulinoijat laitettiin ruotuun).
        Luotettavuudesta palkittiin mm. valtiopäivien palauttamisella ja perusoikeuksien antamisella suomen kielelle.

        Ruotsin- ja suomenkielisestä eliitistä vain vähäinen osa oli itsenäisyysliikkeessä 1905 jälkeenkään. Etenkin 1908 jälkeen säännölliseksi tavaksi tuli käyttää Pietarin tietä, eli
        suoraa yhteyttä Pietariin ja vaikuttamista puolisuomalaisen sapelisenaatin kautta Eduskunnan sivuuttamiseksi.

        Eduskunnan hajotti Väliaikainen hallitus ministerivaltiosihteeri Enckellin esityksestä, joka tukeutui Valtalaki-äänestyksessä hävinneiden edustajien/puolueiden vaatimuksiin.
        Nykytutkimus osoittaa, että Väliaikaisella hallituksella ei enää tällöin ollut keinoja estää yksimielistä Suomea tässä asiassa.
        Kerenski epäröi siksi pitkään antaako hajotuskäskyn vai ei, eikä olisi sitä antanut jos kaikki puolueemme olisivat kunnioittaneet Eduskunnan päätöstä.
        Väliaikaiselle hallitukselle tärkeätä oli säilyttää itsellään ulko- ja puolustusasiat, ja Valtalaki olisi säilyttänyt ne sillä

        Eduskunnan hajotus johti asioista sopimisen hiipumiseen ja 1918 murhenäytelmään.
        Lenin ja Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen koska sillä ei ollut vaihtoehtoja Brest-Litowskin ja Leninin kansallisuuspropagandan uskottavuuden vuoksi..
        Neuvosto-Venäjä sekaantui Vapaussotaan vain suppeasti, lähinnä asetoimituksin.
        Kansalle joka oli jakautunut niinkuin oli, tuli aseita tuli Venäjältä, Saksasta, Ruotsista jne.

        Suomalaiset munivat siis itse itsenäistymisensä hajottamalla maansa.
        Kapina oli tietysti rikollinen (ja johtajat pääsivät pakoon,niinkuin aina).
        Hjelt, Svinhufvud ja kumppanit munivat yhtä raskaasti. Heidät ja meidät pelasti Saksan romahdus.
        Suurin syyllinen oli omia etujaan itsekkäästi muiden kustannuksella ajanut talouselämän ja politiikan eliitti.


    • GuntherGrenzland

      Kokonaan ei sovi unohtaa Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin huhtikuussa 1917 (Saksalle osoitetun sodanjulistuksen yhteydessä) julkaisemaa 14 kohdan ohjelmaa, jossa esitettiin myös ajatus kansojen itsemääräämisoikeudesta.

      http://www.ristovolanen.fi/420618682/4637866/posting/

      Nimeltä julistus mainitsi Saksan miehittämän Belgian ja Itävalta-Unkarin miehittämän Serbian ja Romanian. Venäjän rooli julistuksessa oli Puolaa lukuun ottamatta epäselvä, mutta Euroopan uusien valtioden rajojen toivottiin kulkevan kansallisin perustein.

      Ensimmäisen mailman lopputulos Euroopassa meni Wilsonin julistusta pitemmälle. Luhistuneista keisarikunnista erosivat myös Tsekkoslovakia ja Baltian maat.

      Auki jää,oliko Wilsonin ajatuksena antaa myös Unkarin, Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan itsenäistyä. Julistuksen selvä painopiste oli Balkanilla.

      Uudet kansallisvaltiot maksatettiin luhistuneilla keisarikunnilla. Iso-Britannia ja Ranska eivät olleet yhtä kypsiä uusien kansojen syntyyn Lähi-idässä.

      • Auswärtiger_Amtmann

        Wilsonin ohjelmassa 1917 ei tietenkään voitu vaatia merkittävältä liittolaiselta suoranaista alueiden luovuttamista. Puola oli eri asia, se oli entinen itsenäinen valtakunta ja sitä paitsi puolalaiset olivat merkittävä äänestäjäkunta USA:ssa. Eikä se edes ollut enää venäläisten hallussakaan, mikä varmaan helpotti asiaa.

        Myös autonomisen Suomen osalta USA piti itsenäisyyttä selvänä ja oikeutettuna, ainoana esteenä yhteistoiminta Saksan kanssa, mutta Baltian maiden tunnustamista viivyteltiin rauhan tultuakin pitkään. Kuten historioitsija J. R. von Salis sanoo, tämä voidaan ymmärtää eräillä USA:n ja Venäjän samankaltaisilla piirteillä. Kummassakaan ei haluta vaarantaa liittovaltion yhtenäisyyttä.


    • Namipia

      Tässä mainitut Leniniä lukuunottamatta kannattivat kuningaskuntaa eli oltaisiin oltu Namibia.

    • konkretiaapeliin

      "Itsenäisyysajatukset ja vähitellen -suunnitelmatkin heräsivät vasta 1900-luvun ensi vuosina. Niihin kytkeytyi kourallinen aktivisteja (ruotsin- ja suomenkielistä eliittiä) ja työväenliike."
      Heräsivät varmaankin, ja kenties jo aikaisemminkin mutta ajatuksiksi ja haaveiksi ne sillä kertaa olisivat jääneetkin ilman konkreettista painostusta riittävällä voimalla jota Saksa tilanteessa pystyi tarjoamaan.
      Saksalla oli oma intressinsä kuten Venäjälläkin, mutta etujen ristiriita ratkesi tavalla joka lopulta koitui Suomen itsenäisyyden onnistumiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2276
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2259
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      127
      2189
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      128
      2118
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      54
      1756
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1643
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1361
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1137
    Aihe