Lainat ja velka tekivät köyhäksi

kilpailu

Olisi kiva tietää, kuka on Suomen köyhin. Useinhan kilpaillaan päinvastoin eli siitä kuka on rikkain. Omilla vanhemmillani on se käsitys, että lainat tekevät ihmisestä köyhän, että mitään todellista ei voi saada, jos on lainoja ja velkaa ja että ihmiset tekevät liian paljon ratkaisuja vain rahan pohjalta, kun lainaa saa niin helposti. Moni unelma kariutuu siihen, ettei asiat menekään niin kuin on suunnitellut maksavansa. Pitäisikö ottaa hitaammin vai mitä tehdä, että raha ei ohjaisi liikaan ihmistä, mutta ei myöskään rahan puute?

1

1101

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koska tulevaisuutta on mahdoton ennustaa pitkällä tähtäimellä, niin pitää turvautua oletuksiin. Käytännössä joutuu kuitenkin varautumaan kaikenlaisiin elämän realiteetteihin, eli ei kannata miettiä loputtomiinkaan eri vaihtoehtoja. En olettanut saavani asuntoa ilmaiseksi, joten piti ottaa hieman lainaa. Eihän sitä nyt huvikseen ota (edes nollakorolla), muttei ollut paljoa vaihtoehtojakaan. Oletan ainakin, että pystyn lyhentämään sitä toistaiseksi suunnitelmien mukaan. Kyseessä ei ollut mikään haave, vaan käytännön sanelema valinta.


      Omalta kohdaltani voin siis todeta näiden asioiden pohjautuvan pääsääntöisesti edes jonkunlaiseen ennakoitavuuteen ja kannattavuuden arviointiin. Todellista saa, vaikka onkin lainaa (tässä tapauksessa juuri sen takia saikin). Liikaa ei kannata miettiä ja odotella loputtomiin parempia aikoja. Myöskään ei kannata odottaa liikoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2266
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2259
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      125
      2173
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      127
      2113
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      54
      1756
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1633
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1361
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1137
    Aihe