Oliko Suomessa kuolemanrangaistus laissa

ainaainaaina

ja siis laillista siis voimassa kun silloin 1918 ammuttiin rangaistuksena oman maan ihmisiä?

32

521

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ö-Öö

      Joo

      Suomessa oli kuolemanrangaistus laissa melko pitkäänkin. Siis siviilipuolella. Aloituksessa viittasit sisällissotaan ja sodassa sodan lait. Punaisilla ja valkoisilla oli omat sotaoikeutensa, ei siis siviilioikeudet. Ilmeisimmin hommeli vähän omanlaistaan, mutta aina kai sitä jonkinlaisia päätöksiä tehty teloituksiin.

      Sitä en tiedä, nykyisin suomessa ei kuolemantuomiota, siis rauhan aikana. Että siis en tiedä, miten toimittaisiin sotatilanteessa, oletan, helpolla unohtuu siviililait.

      =DW=

    • henrjii

      laki on poistunut 1972

      • soiew

        Antaa kyllä hieman väärän kuvan tilanteesta, sillä Suomessa viimeinen täytäntöönpantu kuolemantuomio oli vuonna 1826, eikä sota-ajan lakeihin hyödytä edes verrata, koska mitä muuta sota olisi kuin ihmisten tappamista.

    • Ammutaanaamunkoitteessa

      On paljon kiistelty myös siitä, oliko Suomi sodassa laeissa tarkoitetussa mielessä. Ilmeisesti niin ei ollut, lait sodan varalle olivat tehdyt nimen omaan tilanteeseen, jossa maa kävisi sotaa toisen valtion kanssa, ja tätähän ei tapahtunut. Toisinaan esitetään myös, että venäläisten sotilaiden oleskelu ja jossain määrin osallistuminenkin taisteluihin olisi saattanut maamme ko. lain tarkoittamaan sotatilaan, mutta eikö tämä ole aika kaukaa haettua?
      Oma tulkintani kallistuu sille kannalle, ettei ollut teloituksia sallivaa lakia, mutta mikä laki koskaan missään on noissa tilanteissa toiminut, ei mikään muu kuin vahvemman laki. Ei Suomi ole poikkeus sisällissodallaan ja sen aikana harjoitetuilla raakuuksilla, päinvastoin.

      • "Ammutaanaamunkoitteessa"

        Onneksi sinunkaan tulkinnallasi ei ole enää osaa eikä arpaa.
        Suomesta syntyi hyvä maa kamsalaisilleen.
        Myöskin sinulle.
        -
        Alapa seuraavaksi tutkia vieläkin vanhenpaa tappamista Suomessa.
        Aloita tutkimalla Saamelais-kulttuurin Poro-varkauksia.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "Ammutaanaamunkoitteessa"

        ...kansalaisilleen.

        H.

      • Ammutaanaamunkoitteessa
        hunksz kirjoitti:

        "Ammutaanaamunkoitteessa"

        Onneksi sinunkaan tulkinnallasi ei ole enää osaa eikä arpaa.
        Suomesta syntyi hyvä maa kamsalaisilleen.
        Myöskin sinulle.
        -
        Alapa seuraavaksi tutkia vieläkin vanhenpaa tappamista Suomessa.
        Aloita tutkimalla Saamelais-kulttuurin Poro-varkauksia.

        H.

        Entä mikä on oma tulkintasi? Vai kommentoitko niin monilla sivuilla ja niin monilla kommenteilla ja paljon ihan vaan itsesi kanssa keskustellen, ettet oikein ehdi ja jaksa ajatella loogisesti ja järkevästi. Olet kyllä herkästi muita kritisoimassa, mutta mikä on oma antisi: Esim. sivulla jossa käsitellään mahdollisesti joskus rakennettavaa ns. Jäämeren junarataa, alat kertoilla bataattien kasvatuksesta yms!
        Entä miksi minun tulisi tutkia porovarkauksia, liittyvätkö ne miten olennaisesti sisällissotaan ja ihmisten tappamiseen ko. sodan aikoihin?

      • Miikkulainent
        Ammutaanaamunkoitteessa kirjoitti:

        Ammutaanaamunkoitteessa

        Luet siis sen ihmisen kirjoituksia, en koskaan lue niitä, ei ole halunnut, ei kiinnosta, itsepäs luet, miksi?

    • 5866

      Kyllä, valtiorikoksista ( valtio- ja maanpetos ) voitiin tuomita kuolemaan ja taisi poistua rikoslaista 1972 kuten henrjii sanoi.

      Vuoteen 1825 asti voitiin tuomita kuolemaan vähäisemmistäkin rikoksista.
      Alla linkki.

      • turkulainens

        "Kyllä, valtiorikoksista ( valtio- ja maanpetos ) voitiin tuomita kuolemaan ja taisi poistua rikoslaista 1972 kuten henrjii sanoi."
        Ajatella, niin myöhään, 1971 poistui kuolemnatuomio Suomesta!
        Tuota lakiako sisällissodan aikan noudatettiin, vai muutenko vain tapettiin?

      • turkulainens kirjoitti:

        "Kyllä, valtiorikoksista ( valtio- ja maanpetos ) voitiin tuomita kuolemaan ja taisi poistua rikoslaista 1972 kuten henrjii sanoi."
        Ajatella, niin myöhään, 1971 poistui kuolemnatuomio Suomesta!
        Tuota lakiako sisällissodan aikan noudatettiin, vai muutenko vain tapettiin?

        Onneksi sinunkaan tulkinnallasi ei ole enää osaa eikä arpaa.
        Suomesta syntyi hyvä maa kansalaisilleen.
        Myöskin sinulle.
        -
        Alapa seuraavaksi tutkia vieläkin vanhenpaa tappamista Suomessa.
        Aloita tutkimalla Saamelais-kulttuurin Poro-varkauksia.

        H.

      • 5866
        turkulainens kirjoitti:

        Nykyisin kannattaa aloittaa sisällissota, kun siitä saa vain vankeutta. Suosittelen
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiopetos

        Eikä tästäkään enää tapeta. Liittyy usein sotaan muun valtion kanssa, mutta on rauhanaikaisiakin tekoja.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos

      • turpkiinikuneikysytä
        hunksz kirjoitti:

        Onneksi sinunkaan tulkinnallasi ei ole enää osaa eikä arpaa.
        Suomesta syntyi hyvä maa kansalaisilleen.
        Myöskin sinulle.
        -
        Alapa seuraavaksi tutkia vieläkin vanhenpaa tappamista Suomessa.
        Aloita tutkimalla Saamelais-kulttuurin Poro-varkauksia.

        H.

        olisko nyt sinä poron pallin purija parempi jos jauhaisit niitä kiveksiä vaan etkä sotkeentuis ihmisten keskusteluihi kun älykkyys osamääräsi ei riitä munaasi pitemmälle.

      • 5866 kirjoitti:

        Nykyisin kannattaa aloittaa sisällissota, kun siitä saa vain vankeutta. Suosittelen
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiopetos

        Eikä tästäkään enää tapeta. Liittyy usein sotaan muun valtion kanssa, mutta on rauhanaikaisiakin tekoja.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos

        Karseinta:Valkoiset etsi "punikktja ei löytäny, eräästä talosta, koppavisat 2v, lapsen, seivästivät heinäseipään läpi..Teurastajat sana oikeutettu..

      • voi.hyvänen.aika
        kaimaliini kirjoitti:

        Karseinta:Valkoiset etsi "punikktja ei löytäny, eräästä talosta, koppavisat 2v, lapsen, seivästivät heinäseipään läpi..Teurastajat sana oikeutettu..

        Ja sinä pöljä edelleenlevität tuota paskapuhetta.

      • Bataattionhuonoperuna
        hunksz kirjoitti:

        Onneksi sinunkaan tulkinnallasi ei ole enää osaa eikä arpaa.
        Suomesta syntyi hyvä maa kansalaisilleen.
        Myöskin sinulle.
        -
        Alapa seuraavaksi tutkia vieläkin vanhenpaa tappamista Suomessa.
        Aloita tutkimalla Saamelais-kulttuurin Poro-varkauksia.

        H.

        Onneksi kaikki näillä sivuilla ovat ajat sitten todenneet sinut hieman "pehmeäksi". Kritisoit minuakin siihen malliin, että saat itsekin kestää kritiikkiä. Toisella aloitussivulla, jossa keskustellaan mahdollisesta suomesta Jäämerelle tehtävästä junaradasta, alat höpöttä kesken kaiken jotain esim. bataattien kasvatuksesta yms. sekavaa!

    • 5866
    • Sisällissodat on raaimpia sotia.
      Sen raakuuden tekee, kun nuoret yltiöpäiset nuoret miehet pääsee aseiden kanssa vastakkaisen ideologian kimppuun.
      Ne 1918 -luvun tapahtumat on sata vuotta vanhoja, enkä usko, että tilanne on miksikään muuttunut nytkään.

      • "k-kotton"

        Alahan sinäkin tutkia historiaasi tarkemmin.
        Saatat yllättyä ikä-ryhmistä.
        Mikä käski ja mikä totteli.
        Samalla tulet ymmärtämään mikä ei totellut ja ketä.

        H.

    • rupert3

      Ketään ei olisi ammuttu jos ei punikit olisi aloittanut tappamista .

      • sannanasannamanna

        "Ketään ei olisi ammuttu jos ei punikit olisi aloittanut tappamista . "
        ai että minäkin alan tappaa kun kerran nuo tekee sitä.

      • 5866
        sannanasannamanna kirjoitti:

        "Ketään ei olisi ammuttu jos ei punikit olisi aloittanut tappamista . "
        ai että minäkin alan tappaa kun kerran nuo tekee sitä.

        En ole perehtynyt sisällissotaan, mutta @rubert3 taitaa viitata tapauksiin, jossa eivät olleet aseelliset joukot vastakkain vaan punaiset alkoivat _murhaamaan_ aseettomia isäntiä.

      • punikinkakara

        kuule nyt lahtarin penikka nälkä se oli joka ajoi tappelemaan oikeuksista ruokaan .

      • en.sure.isommin

        Koljosen kohdalla ( poikkeustilan, valmiustilan, puolustustilan aikana ) ampuminen ei ollut suurikaan haitta tai vahinko.

    • Eivastakysymykseen

      Sivun aloittaja haluaa tietää asiantilasta sisällissodan aikaan, ei jostain mahdollisesta moninkertaisen murhaajan kuolemaan tuomitsemisesta -40- luvulla!

      • Miksi sitten et vastaa sivun aloittajalle, vaan arvostelet toisten kommentteja.

      • Eisevastaa

        Miksi et vastaa aloittajan kysymykseen.? Miksi kyselet miksi minä en vastaa kysymykseen? Seuraava kysyjä kai kysyy, että miksi et vastaa kysymykseen, että miksi et vastaa kysymykseen siitä, miksi en vastaa kysymykseen siitä, jne., miksi et siis vasta kysymykseen?

      • Eisevastaa kirjoitti:

        Syyttelet toisia siitä, mitä itse teet. Asiatonta.

    • laitjalaittomuus

      Oliko Suomessa kuolemanrangaistus laissa// mika muu oli laillista silloin 1918../?

      • Tyhjäpikatiede

        Et sitten vaivautunut lukeman muutamaa tämän sivun ensimmäisistä kommenteista?

    • Minun tietääkseni maanpetoksesta voitiin v. 18 tuomita kuolemaan, mutta valtionpetoksesta ei. Siksi "tuomiot" yleensä pyrittiin vääntämään maanpetoksiksi. Maanpetoksen voi tehdä vain sodassa vihollisvaltion hyväksi toimimisesta, eikä Suomi ollut sodassa minkään valtion kanssa.

      Kaikki teloitukset, niin punaisten kuin valkoistenkin tekemät, olivat siis laittomia eli murhia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3741
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2710
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      58
      2554
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2046
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      315
      1944
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1403
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1377
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe