Ovatko aikuiset lapsenne teille kunnioittavia

Hyvät välit on jälkikasvun kanssa.
En ole vielä tarvinnut apua mutta en epäile ettenkö saisi jos tarvitsen.
En halua olla tärkeysjärjestyksessä ykkönen, heillä on oma elämä enkä puutu siihen. Tiedän että olen tarpeeksi tärkeä heille.

siksihän lapsia kasvatetaan ja ohjataan.

Omat perheensä ovat tietysti etusijalla, kuten kuuluukin. Apua saan tilanteen ja tarpeen mukaan. Oman ihanan kotiinkin sain, kun lapseni takasi lainani. Olen heistä ylpeä!

Lapseni eivät ole minulle mitenkään erityisen kunnioittavia, varsinkin toinen töksäyttelee milloin mitäkin aika ilkeääkin ja toinenkin joskus. Ihan ensiksi vähän loukkaa, mutta otan sen siten, että kenellekkäs muulle kiukutella kuin vanhemmalle, varsinkin kun olen vielä täysissä voimissani. Ovat asiakaspalvelutöissä, hyvä kun siinä ovat ihmisiksi. Uskon että olen itse aiheuttanut töksäyttelyn omalla tavallani kasvattaa, suoraviivaisuudella ja ehkä ymmärtämättömyydelläkin. Nyt niitän sitä satoa, mutta selviän, suurelta osin pärjäämme hyvin. Uskon lujasti että hoitavat, kun menetän elinvoimaani, kyllä heillä vastuuntunto pelaa.

Ovat fiksuja ja kohteliaita; myös me vanhemmat kohtelemme heitä ystävällisesti ja hyvin. Eli vastavuoroisuus pelaa.

Ehkä me vanhemmat asetamme lapsemme herkemmin muiden edelle, kun taas aikuisilla lapsillamme on ihmisiä, jotka ovat meitä tärkeämpiä heille kuten puoliso, mutta näinhän se pitää ollakin.

Ovat kunnioittavia, jos sen ansaitsen. Pääjuttu kuitenkin tässä kimurantissa on se, että ollaan perhettä. Minusta siihen kuuluu se, että voi puhua asioista suoraan ja saa vaikka suuttuakin puolin ja toisin. Saa antaa kritiikkiä, ja toinen saa puolustautua. Ei tarvitse koko ajan olla ystävällinen ja kunnioittaa, saa olla oma itsensä.

Mulle tulee elämässä lapset ensin ja muut sitten, minusta lapsille pitää tulla kumppani ja mahdolliset omat lapset ensin, minä siinä takareunalla. En vaadi heiltä mitään, jos haluavat huomioida minua jollain tavalla, sen pitää tulla sydämestä eikä vain siksi koska olen äiti.

on kunnioittava auttava huolehtiva erikoislaatuinen
tein kerralla täydellisen ei tarvinnut toista tehdä
autetaan toinen toistamme puolin ja toisin.

Meillä on hyvät välit, paljon jutellaan mistä vaan. Jos jollain perheessämme on vaikea tilanne, porukassa autetaan toisiamme. Olemme kokeneet vaikeita asioita ja vaikeudet on yhdistäneet ja opettaneet paljon.
Käytöstavat löytyy nuoriltakin mutta huonoja päiviä on kaikilla joten tärkein etyä voi olla oma itsensä.

Rakastan heitä, ja toivon että he tietää sen sydänjuuressa asti.
Elämä on kasvamista ei täydellisenä olemista, koska se on valetta, me ollaan jokainen elämässä kasvunpaikalla.
Annan heidän olla ja puhua niinkuin puhuvat, silloin tiedän missä mennään,
Ja jos joskus sanovat jonkun rajan napakasti (hössötän joskus, sanon et se on äitinsä oikeus)mikä sinäänsä on oikein,mut äänensävystä tai napauttamalla voivat kyllä puolen tunnin päästä soitella ja viestiin pyytää anteeksi. Pyydän myös itse anteeksi, jos törmäsin tai huomaan töpeksineeni jossain.
Toivoisin enemmän,että puhuisi vatsassa ja kertoisivat, mutta ymmärrän et heillä on oma elämänsä, ja joskus se pitää vaan ne omat kolhuja saada kantapäänkin kautta.
Eli liikaa gurlingia, ei niitä voi laittaa pulloon säilymään ja hyllylle, vaan kyllä heidän tulee saada kasvaa, ja luonnollisesti myös ottaa omia elämän ohjaksia haltuun.
Rakastan ja iloitsen heistä kummastakin. ;))💋💋pusut poskille pojille,äidiltä.

Arvostamme puolin sun toisin toisiamme, jälkikasvu auttaa aina tarvittaessa, kuin myös minä heitä. Välit ovat läheiset, avoimet ja suorat, puhumalla on aina selvitty, riita ja tora ei ole koskaan ollut meidän juttu. Hienoa kun ovat aina valmiit jelppimään, mutta haluan heidän asettavan aina oman puolisonsa ja lapsensa etusijalle, sen jälkeen vasta vanhemmat, muu suku ja ystävät.

Kunnioitus ei ehkä ole oikea termi mutta vanhempien auktoriteetti meillä on ollut aina ja tietyssä mielessä siitä on säilynyt paljon.
Joskus tuntuu, että 40v lapsemme luottavat minuun sellaisissakin asioissa joissa ei välttämättä ole perusteita.

Tähän mennessä emme ole tarvinneet lastemme apua eivätkä he ole pyytäneet meiltä mitään lukuun ottamatta kyselyjä vaimoni suuntaan lasten katsomiseen tarpeen vaatiessa. Vaimo kokee sen arvostuksena ja myös vaihteluna eläkeläisen elämään.

Ovat.

niin vaikea asia, että joilla huono tilanne ko asiassa eivät puhu mitään.

Ovat fiksumpia kuin vanhemmat :) Vanhemmat auttaa rahalla ja lapset älyllään.- Näissä IT-ajoissa

Kunnioitus on niin voimakas ilmaisu, että vierastan sitä.
Mieluummin käytän sanaa arvostus.

Poikani ja minä arvostamme toisiamme.
Hänellä on vapaus asettaa minut sille sijalle, minkä kulloinkin parhaaksi katsoo. Sama oikeus on minullakin.

Välimme ovat aina olleet hyvin avoimet ja keskustelemme asioista usein syvällisesti.
On hyvin antoisaa, kun jälkeläiseni kertoo omia- ja ikäluokkansa näkemyksiä esim. siitä. mitä vaikeuksia koulutetutkin nuoret kohtaavat, kun etsivät työpaikkaa, jossa voisivat toteuttaa saamaansa koulutusta.

Vanhempien auktoriteetti voi olla joskus tarpeellista alaikäisille lapsille, mutta se voi myös tuhota heidän vapaan ajattelunsa. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta käyttää vaikutusvaltaani. Luojan kiitos!

Nyt kun poikani on aikuinen mies, niin voin vain todeta, että hän on aivan kelpo tyyppi.

Minulla on tosi hyvät välit lasteni kanssa. Voisin jopa sanoa, että tosi-tosi hyvät.
Heh, ehkä sen takia, että annan heidän elää Omaa elämäänsä, enkä sekaantuile joka asiaan. Ajattelen, että minun ei tarvitse tietää heidän joka tekemistä tai joka nippelin kruuvaamista. Myös toisinpäin, en minäkään joka asiaa heille kerro.

Äitini oli aika kova (erittäin) kyselemään ja suunnittelemaan lastensa puolesta asioita. Tosi ärsyttävää. Jo aikojen alusta, kun eläväksi aloin, niin päätin, että sitten kun minulla on omia lapsia, niin en utele joka knapsahutesta.

Pahasti/rumasti lapseni eivät koskaan eikä ikinä minulle sano.
Juontuu heidän lapsuudestaan. Mieheni oli HYVIN tarkka siitä, kuinka äitille (minulle) puhutaan. Heti jos lapsi jotakin rumasti sanoi, niin mieheni siihen tiukalla sävyllä, että "äitille ei noin puhuta". Asiat kun voidaan sanoa niin monella tavalla.
Meillä ei myöskään koskaan saanut kiroilla. Sääntö oli, että jos tekee mieli kiroilla, niin pitää mennä tontin rajojen ulkopuolelle. Talossa ja tontilla ei kiroilla. Myöskään mieheni ei koskaan kiroillut.

Minusta lapseni ovat sellaisia, että osaavat huolehtia omista asioista ja voin vain sivusta katsella ja luottaa, että hyvin männööö.

Mitään varsinaista kunnioitusta en lapsiltani odota, minulle riittää kun ovat auttavaisia ja ystävällisiä. Vielä tosin auttaminen kulkee enemmän toiseen suuntaan kun olen hyvässä kunnossa ja jaksan lastenlapsia tarvittaessa hoitaa, mutta saan aina apua silloin kun harvoin jossakin asiassa tarvitsen.