Renkkua tulee ja moitetta. Ihanaa kun ei näy vanhoja kääkkiä, niinkö?
Nyt pylskähtää tiältä! Perustetaan oma Meetoo myös vanhoille. Joihinkin vanhojen elämää ja hoitoa puolustaviin aloitteisiin olen nimeni pistänyt. Missä lienevät nyt?
Täällä ainakin meidän pitää saada "huastoo" pilkkaamatta. Ihan mistä hyvänsä! Piste.
Nuortenko palsta tää vain?
34
541
Vastaukset
Olen vanha kääkkä monenkin mielestä ja näyn täällä joka päivä ja joka yö, ainakin melkein,
mutta kun olen omasta mielestä niin mahottoman nuori ja just passeli tälle palstalle.
Eihän sitä kaikkien mieliksi osaa olla eikä tarvitsekaan,
ja kirjoitan just niin kuin tahon ja sinne minne tahon,
jos joskus pihalle heittävät niin heittäkööt.
Oion nuttuni ja taas jutut jatkuu...
Miituu, yuutuu, heetuu, siituu, viituu. youtuu, teituu, kaikki tuut käy.- Pylykerö
Hyvä maissii! Me iäkkäät emme ole pelkkä yhteiskunnan rasite. Olemme kortemme kekoon kantaneet kukin miten itse kukin voineet.
Jos joku täälläkin sanailee, että hyvä kun ei ole näkynyt, sanon hänelle itselleen häivy kaltaistesi seuraan.
Sumuisen ja pimeän päivän illassa sytytän kynttilän pois menneille. Kotona sytytetty kynttilä ja ajatus tuntuu tärkeämmälle kuin haudalla yksin palavana.
Minä en näe täällä ketään, pelkkiä nimimerkkejä vain, kirjoittelemassa milloin mitäkin ja mistäkin.
Nimimerkkiä jos moititaan, ei se osu kovin kovaa kuitenkaan.
Ei yli kuusikymppinen ole nuori, tunsipa itsensä kuinka nuorekkaaksi tahansa.- Erimieltä
Kyllä niiden nimimerkkien takana on ihminen eikä näiden muutaman rääväsuun päänaukomista tule hyväksyä. Ihmetyttää kun vuodesta toiseen löytyy näitä selittelijöitä esim. Hunkkelin huonolle käytökselle.
Erimieltä kirjoitti:
Kyllä niiden nimimerkkien takana on ihminen eikä näiden muutaman rääväsuun päänaukomista tule hyväksyä. Ihmetyttää kun vuodesta toiseen löytyy näitä selittelijöitä esim. Hunkkelin huonolle käytökselle.
On ihminen jota ei näe eikä tunne, siksi kirjoitetaan nimimerkille.
Kuka esim. "Hunkkelin" käytöstä on selitellyt ja missä?
Mielestäni jokainen vastaa omista sanoistaan, "älkää kiusatko sitä tai tätä" on turhaa sekin.- Totuushan-se-on
Akat on alistuneet hunkkelille, se on säälittävää seurattavaa.
Ovat liitoissaan ja palstalla sairaan ihmisen tossun alla. - Erimieltä
Anceli kirjoitti:
On ihminen jota ei näe eikä tunne, siksi kirjoitetaan nimimerkille.
Kuka esim. "Hunkkelin" käytöstä on selitellyt ja missä?
Mielestäni jokainen vastaa omista sanoistaan, "älkää kiusatko sitä tai tätä" on turhaa sekin."...kirjoittelemassa milloin mitäkin, ja mistäkin..." etkö huomaa itse puolustelevasi juuri tuollaista käytöstä?
Erimieltä kirjoitti:
"...kirjoittelemassa milloin mitäkin, ja mistäkin..." etkö huomaa itse puolustelevasi juuri tuollaista käytöstä?
En puolustele ketään, tuo on havaintoni kirjoittelusta, juuri tuollaistahan täällä on.
- Tuulettaa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/02/alylaitteet-tyhmentavat-koko-ihmiskunnan-aivotutkijan-5-vinkkia
Tätä kannattaa ajatella.
Ancelille sanoisin, miksi sinun pitää moittia nimimerkkiä? Puhu asioista jos puhut, älä halvenna kirjoittajia.Tässäkin ketjussa halvennetaan/halveksitaan kirjoittajaa/palstalaisia, mikset puutu noihin teksteihin?
Vastasin aloitukseen kirjoittamalla oman mielipiteeni, viittaamatta yhteenkään kirjoittajaan.- ainanaakka
Anceli kirjoitti:
Tässäkin ketjussa halvennetaan/halveksitaan kirjoittajaa/palstalaisia, mikset puutu noihin teksteihin?
Vastasin aloitukseen kirjoittamalla oman mielipiteeni, viittaamatta yhteenkään kirjoittajaan.vaikka sinulla on vammainen lapsi ei sinun tule suhtautua palstalaisiin kuin he olisivat sellaisia
ainanaakka kirjoitti:
vaikka sinulla on vammainen lapsi ei sinun tule suhtautua palstalaisiin kuin he olisivat sellaisia
Palstalla on hyvinkin fiksuja kirjoittajia.
Hunkkelia varmaan? :)
H.Jaa-a, mitäpä Sinä pylykerö noilla nuorilla mahdat tarkoittaa.
Kaikilla meillähän nuo numerot iässämme on. Se miten me ikämme koemme, riippuu sisäisestä maailmastamme.
Miten se ´´kääkkä´´ sitten määritellään. Onko se sisäinen kokemus, vai tuleeko se ulkopuolelta.
Minä en kyllä täältä näytöllä näe, kun pelkkää tekstiä, muu on silkkaa omaa mielikuvitustani.
Pilkkakirveet eivät minua innosta.Meidän sisarussarja ei ymmärrä vanhentua.
Veljeni joka on yli kuusikymppinen moitti metsästysseuraa että ei siellä voi käydä kun siellä on vain vanhoja ukkoja. Sanoin että taidat itse olla vanhemmasta päästä, meni hölmistyneen näköiseksi.
Äiti tuumi yli kahdeksankymppisenä että ei voi käydä eläkeläisten kerhossa kun siellä on vain vanhoja ihmisiä.
Totta puhuen äitiä ei kukaan olisi kutsunut mummoksi edes yhdeksänkymppisenä.
En minäkään miellä itseäni vanhaksi, eikö se olekin tärkeintä. Ei ikä ole vain numeroita, mutta elämänasenne tekee ihmeitä.
Kaikesta huolimatta on kummallista tuo nuoruuden kaipuu, kaikkein pitäisi olla nuorekkaita, voihan sitä vanheta ja rypistyä rauhassa vaikka mieli olisi nuori.
Sana nuorekas on aika häiritsevä, se tarkoittaa että oikeasti olet vanha.- Bengalitikku
Pitäisikö ottaa itseensä?
Jospa aloitus tarkoittaa noin kolmevuotiasta kirjoittajaa täällä ja nuorempia? On niin erilaisia avauksia, mikä on ihan mukavaa: asia-aiheita, angstia, hupijuttuja, musaa, on joskus kivaa tehdä riimin rämpätys.
Eikös aika paljon vaikuta, millaiset tunnelmat itsellä on, mikä tärppää.
Meillä on melkoinen otos luonteenpiirteitä, mikä ei ole huono juttu.
Olisi aika tylsää, jos otsa olisi rypyssä alati, sillä senkin me osaamme.
Oikeassa elämässä on paljon vakavia asioita, joista selviämme, vaikka välillä pyristelemme, mutta kas selviämme kuitenkin.
En jaksa jatkuvastisynkistellä, siksi se kakara sisällä hyppelehtii välillä vallattomasti ja laittaa kurillisia jutskia välillä.
En halua ketään iskeä tikunnokkaan moitittavaksi.
Siedätän itseäni myös, jos kirjoitan pöljästi, niin saan jäkätystä.
Mutta en siedä henkilöön menevää en yhtään. Ilkeilyä.
Minusta on kurjaa se, että täällä kauemmin kirjoittaneet moittivat toisiaan kerta toisensa jälkeen. Se on ollut yllätys, koska ei sellaista elävässä elämässä tehdä.
Sää olet tommonen, mää tämmönen. Bengalitikku kirjoitti:
Pitäisikö ottaa itseensä?
Jospa aloitus tarkoittaa noin kolmevuotiasta kirjoittajaa täällä ja nuorempia? On niin erilaisia avauksia, mikä on ihan mukavaa: asia-aiheita, angstia, hupijuttuja, musaa, on joskus kivaa tehdä riimin rämpätys.
Eikös aika paljon vaikuta, millaiset tunnelmat itsellä on, mikä tärppää.
Meillä on melkoinen otos luonteenpiirteitä, mikä ei ole huono juttu.
Olisi aika tylsää, jos otsa olisi rypyssä alati, sillä senkin me osaamme.
Oikeassa elämässä on paljon vakavia asioita, joista selviämme, vaikka välillä pyristelemme, mutta kas selviämme kuitenkin.
En jaksa jatkuvastisynkistellä, siksi se kakara sisällä hyppelehtii välillä vallattomasti ja laittaa kurillisia jutskia välillä.
En halua ketään iskeä tikunnokkaan moitittavaksi.
Siedätän itseäni myös, jos kirjoitan pöljästi, niin saan jäkätystä.
Mutta en siedä henkilöön menevää en yhtään. Ilkeilyä.
Minusta on kurjaa se, että täällä kauemmin kirjoittaneet moittivat toisiaan kerta toisensa jälkeen. Se on ollut yllätys, koska ei sellaista elävässä elämässä tehdä.
Sää olet tommonen, mää tämmönen.En minäkään pidä siitä että mollataan toisia kirjoittajia vielä nimimerkki mainitsemalla.
Eihän ketään livenäkään väheksytä ja pilkata, takana päin sitten voi puhua mitä vain, niin se tahtoo mennä.
Joillakin pahan puhujilla ikäänkuin näkymätön sormi osoittaa kuinka hyvä minä olen siihen verrattuna.
Täällä moni purkaa pahaa oloaan jos on huono päivä.
Yritän olla kunnolla nikkeineni vaikka se ei ihan aina ole onnistunutkaan :)
Ihan totta, minulla on nykyisin harvoin, jos lainkaan huonoja päiviä.- Bengalitikku
Ymmärsin.
Mutta.
Tuohon voin kommentoida: en ole aina kunnolla vaan kimpaannun välillä.
Eikä tämä johdu huonosta päivästä. Siis täydelliseksi en itseäni kirjoita. - piolokinen.totuus
Bengalitikku kirjoitti:
Ymmärsin.
Mutta.
Tuohon voin kommentoida: en ole aina kunnolla vaan kimpaannun välillä.
Eikä tämä johdu huonosta päivästä. Siis täydelliseksi en itseäni kirjoita.teil naisilla kuukautiset ei lopu ikinä.
siks ootte känkkäränkkiä vaik 9-kymppisinä.
muutaman kerran vuodessa vähintään. - Bengalitikku
Miksi menit navan alle?
- mimmimum-..mi
Minä olen jo vanhuuden höperö ...sanoi lapseni...kun en heti muistanut salasanaani ....tässä muutama päivä sitten....et sillee... Minä en hirveästi tykkää kaikenlaisesta lokeroimisesta ...enkä usko että tämänkään palstan ylläpitäjä vetää niin tarkkaa viivaa....vaikka suosituksia on annettu...Antaa vaan kaikkien kukkien kukkia yhteisessä kukkapenkissä...niin on parempi kaikille...
- Pylykerö
Hyvää yötä kaikille, aivan erottelematta !
Vanhatkin voi nauttia renkuista, mutta myös osata moittia. Huastoo suap iha vappaasti, pilkkaaminen kertoo enempi pilkkaajasta, ei siitä pidä välittää.
- pahsia
Palstan henki ei ole ihan täysin terve.
Asia on niin että meidän vanhojen kääkkien tulee kunnioittaa nuoria, he hautaavat meidät.
- IL-lööppi-tänään
***Näitä nyrjähtäneitäkö, kesyä kamaa nuoret, paskat heistä välitän hetkeäkään, joutosakkia nuoret!
"Nykynuoret kasvoivat maailmaan, jossa oli tärkeää omistaa hienoja asioita ja matkustaa paljon - nyt he kärsivät ilmastoahdistuksesta: Psykologi neuvoo, miten sitä voi käsitellä
Tänään klo 7:59
Ennen oli tärkeää näyttää, että shoppaili taas uuden paidan. Nyt ahdistavat tunteet vyöryvät päälle.
Vanhemmat vaihtoivat taas auton, koska välillä nyt vain pitää vaihtaa autoa.
Se, kellä oli eniten marmorikuulia tai suurin pyyhekumikokoelma Tiimarista, oli koulun ihailluin henkilö.
Naapurit kävivät kaksi kertaa vuodessa Teneriffalla, mikä vasta coolia olikin. Vanhempana piti matkustaa itse ja lisätä mahdollisimman paljon lomaherutuskuvia sosiaaliseen mediaan.
Tällaiseen maailmaan nykyiset kaksi-kolmekymppiset ovat kasvaneet: Lapsuudesta asti on on ollut tärkeää näyttää omistavansa ja matkustavansa.
Mutta ajat ovat muuttuneet. Nyt saamme jatkuvasti kuulla, kuinka maailma väistämättä tuhoutuu, ellemme muuta tapojamme - ja paljon.
Ei siis ihme, että nykynuoret ovat alkaneet kärsiä ilmastoahdistuksesta. Sen on nähnyt myös Aalto-yliopiston opintopsykologi Sanni Saarimäki. Aalto-yliopistossa järjestetään vertaistukiryhmän tapaamisia, joissa opiskelijat voivat käsitellä ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita ja ahdistusta.
– Kyllä se näkyy, Saarimäki kertoo nuorten ilmastoahdistuksesta."
***Kyl meidät monttuun laitetaan joka tapauksessa. Kukaan ei jää mätänemään ruumispussiin.
- monttuuvaan
niin ja nää nuoret hautaa taas heidän nuoret!mitäpä tuohon.kunnioitus molemminpuolin ja eiku menoks...!!ei käy katteeks tätä sukupolvee.on van niin peijjakkaan ku...s.ku eivät tiedä mikä on oikein tai väärin???on niin kadoksis tuo pennahan leipäpuu.arvostus,paikkansa täs maas.??!!!oon jo menoos kovvaakyytiä monttuun.enkä liiemmin pysty ajattelemaan??!miksi on niin huonosti(hyvin)tuo ajankäyttö nuorilla.aikanaan töit ol mut kukapa sitä ees muistas.NO AY.se ol sillon ku pakkoliikkeen aiheutti NÄLKÄ ja töitä VIELÄ saatiin tehä kuka mitäkin HALUS.
- lukutaitoisillekerrottu
S24 ikäryhmät ovat jaoteltu seuraavasti:
16
20
30
40
50
60
70
80
joten eiköhän suurin osa osaa päätellä tuosta mihin ikäryhmään kuuluu
se että tuntee itsensä muita ikäisiään nuorekkaammaksi ei tarkoita että olisi sitä muiden mielestä- Mieli-on-kuin-20-vee
Tunnen itseni 9-kymppiseksi kun olen elänyt ylimääräistä 1/3 osa elämää koko ajan, liikaa töitä, liikaa sitä, liikaa tätä, liian monta parisuhdetta jne. Välillä olen elänyt tuplastikin.
Säännöllisyyttä? Ei koskaan.
- tööttt
On sitä ennenkin vanhalla kansalla tyrät ja aivovammat rytkyneet - armotonhan maailma joka ikäkaudelle kaikissa sukupolvissa aina ollut. Korven raivaajilllekin aikanaan......
- kovatmaksutelämältä
80luku oli hyvää aikaa,sillon me oltiin nuoria.ei tuntunu olevan ku ylösnousuu,mikään ei ollut este?90luku kaikki romahti paitsi pankkikorot!!! 16,8 MITÄ??niin se ol.nyt lähtee taas nousemaan.VOI noita nuoria!!kuka suomes mitä maailmalt?!MITEN SUOMEN NUORTEN nyt käy.ME maksoimme kovat markat sillon.jos korot ei ois ollu noin hirveet olisin pystyny lapseni ees KOULUTTAMAAN.siitä piti TINKIÄ.mitä nyt???
- Sipilä-sipisi-puskissa
Psyyke-kansan-ja-normaali eläkkeet puolitetaan.
- kysynn
Ajasta aikaan ja seuraaviinkin on noita vastakkain asetteluja - hurjimmat despootiti käyttää itsestään nimitystä me ja tietysti vastapuolena on ne - vaihtoehdoissakin olisi jskus muunlaisia mahdollisuksia - muutakin kin kuin pelkkää maailman repivyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783781
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262720Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?612584- 1472379
- 672056
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3151944- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211403Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381377Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275