Mikä rakkauden muoto on osa elämääsi?
Kreikkalaisilla oli kuusi eri sanaa rakkauden eri muodoille, mutta ne voi tiivistää kolmeen: eros joka on seksuaalista rakkautta, vetää puoleensa ja yhdistää, Philos joka on platonista rakkautta, pitää liitot vahvoina ja ikuisinakin, agape joka on kaikenkattavaa rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan.
Minkä niistä tunnet olevan läsnä omassa elämässäsi?
Tärkeä sinulle?
Eros, philos vai agape?
38
690
Vastaukset
Philos on omintani tässä iässä. Uskon sen sisältyneen jo nuorena, eroksesta huolimatta, vahvaan tunne-elämääni. Kuin häivähdys vielä lähes tiedottomasta ikiaikaisuudesta. Yhä se tuntuu hyvältä vakaalta ja tasapainoiselta, siksi tärkeä, -
Aina vain enemmän kallistuu philoksen puolelle eroksen sijaan :)
Kyllä kumppanuus ja ystävyys ovat kestävämpiä kuin erokseen pohjautuva yhdessä olo, erostakaan väheksymättä.
Agapeen ei minulla riitä voimaa, toki ihmiskunnasta välitän mutta en voi sanoa rakastavani.- e.lä.mä
Näin vanhana kaikki.
- Mia-L
Minussa aina kaikki,
sillä lapsissakin kaikki nuo,
tosin silloin yhtenä voimakkaana tunteena,
ei vielä eriytyneenä,
eros samassa agapen ja philosin kanssa. - Korppis11
Kreikkaanko piti mennä, no ensi viikolla saamme vieräksemme Kreikassa noin 40-vuotta asuneen hollantilaisen ystävämme, no, kysynpä mitä mieltä hän on kreikkalaisesta rakksaudesta vaikka saatanpa aavistaa vastauksen 🤣
Ei taida vastausta löytyä muualta kuin introspektiosta ja miettiä minkä tyyppisellä rakkaudella, jos minkään, on sijaa elämässäsi . Käytin antiikin filosofien termejä joihin länsimaisen sivistyksen käsitteet perustuvat selvyyden vuoksi. Rakkaus saa eri muotoja elämän aikana ja nyt vanhempana Philos, ystävyys, kiintymys, yhteenkuuluvuus on usein hallitseva. Eros,joka hallitsi nuoruudessamme on kuitenkin edelleenkin osa elämää, mutta agapea monet eivät ole koskaan tunteneet omakseen.❤️
- Seksist-pula-horte
Porno`s de la rente.
- aikanäyttää
Philos, mutta eroskin ehkä voi olla jossain määrin mukana.
- Erilainen.kiva.aloitus
On tullut vähän maailmanparantajan oireita, joten ainakin vähän agape-rakkautta. Osallistun joukko-auttamisiin, siis sellaisiin, joissa porukalla valitaan kohde ilman hallintokuluja.
Philos ei ole juttuni, en jaksaisi sitkutella huonossa liitossa enkä sitkutellutkaan kuin muutaman vuoden. Ei toki pidä ryntäämäänkään ruveta.
Eros oli joskus 30-40nä ajoittain vahva, suorastaan kupeita pakottava. Minustakin kaikki rakkauden muodot ovat meissä olemassa, ainakin mahdollisuutena, vaihtoehtoina. Mikä sitten milloinkin painottuu, taitaa olla monesta asiasta kiinni.
Luulisi, että kun hyvinvointi saavuttaa tietyn tason, agape-rakkaus painottuisi, tulisi halu jakaa hyvinvointia muillekin. Onko niin käynyt ? Minusta ei. Eros on vahvasti läsnä, markkinat tietävät sen voiman ja käyttävät sitä hyödykseen. Hyvin on mennyt jakeluun markkinoiden päiväkäsky: nauti elämästä ! Ja eros nyt tietysti tarjoaa suurimman nautinnon, ainakin niin vakuutetaan.
Tahtoisin uskoa, että viimeistään elämän ehtoopuolella avautuisi väylä johonkin tuntemattomaan, ihmistä isompaan, millä nimellä sitä sitten kutsuukin, mutta aika ei oikein suosi sitä. On täysin hyväksyttyä helliä omaa egoaan, velkoa elämältä kaikki mihin katsoo olevansa oikeutettu, ei ole mitään häntä isompaa, hän on vastuussa vain itsestään...
Minusta kuitenkin näkyy jo merkkejä siitä, että ihminen havahtuisi ja omaan napaan tuijottaminen loppuisi, kuten nuori filosofi Frank Martela ennusti Hesarin kolumnissa jokin aikaa sitten. Ja isot, pysäyttävät tapahtumat, kuten ilmastonmuutos ja kansainvaellukset ovat omiaan ruokkimaan suunnanmuutosta.
Ehkä tästä vielä selvitään, agapeen voimalla..))- Todellakin
noin, tuohon tapaan, olen myös minä pohtinut.
Tarvitsemme todellakin enemmän agapea maailmassa. Itsessäni se ikäänkuin kasvaa itsestään vuosien mittaan. Ei nyt mitään jeesuksenomaista itsensä uhraamista, mutta jonkinlaista pientä liekkiä joka kasvaa ja saa minut aina ajattelemaan muitakin ihmisiä kuin itseäni. Keskittymällä koko ajan omaan pieneen elämäämme, omiin pieniin nautintoihimme ja omiin pienenpieniin huoliimme, ikäänkuin pienentävät, kutistavat, vähentävät meitä ihmisenä?
Omassa elämässäni yritän pitää kaikki nämä pienet tulet elossa ja ruokkia niitä: kaikkea aikanaan ja aikaa kaikelle.Hienosti kuvattu, Paloma, tuo agapen läsnäolo ja voimistuminen.
Jeesustelu on minusta edelleen askartelua oman egon parissa: MINÄ siinäkin on pääroolissa, vakuuttamassa ja opettamassa.
Jos mitään agapesta ymmärrän, se ei ole suurieleistä eikä näkyvää, se on enemmän asennetta ja läsnäoloa kuin suurta tunnetta.
Meillä oli eilen kirjapiiri ja eräällä jäsenellä oli tosi vaikea tilanne päällä. Koin, että koko ryhmä myötäeli hänen ahdinkoaan, eikä siinä tarvittu ketään "hoitamaan tilannetta", sanomaan "oikeita asioita" kaikki vain tapahtui ja ahdinko helpottui.
Eros on jo taakse jäänyttä elämää. Jos tuota philos ajatellaan parisuhteen kautta, ei ole sitäkään.
Läheisrakkaus on vahvaa, ´´omiin´´ ihmisiisni.
Tuomion pasuunat ovat jo kauan sitten mielessäni vaienneet, joten yhä enemmän siellä valtaa alaa agape.
Yhä enemmän ymmärrykseni sanoo, että kaikki ovat yhtä, niin kivet ja kannot, kuin ihmisetkin.
Olen karvan verran erimielltä Demeterin kanssa siitä, etteikö hyvän jakamista tapahdu, mielestäni jopa enenemässä väärin. Se on vaan se toinen kello, mikä kauas kuuluu.
Elämästä saa ja pitääkin nauttia, mutta tuo seksin kaikkivoipaisuus on kyllä harhaa, mutta sitähän jokapaikassa tyrkytetään.
Suorastaan hölmistyin, kun näin metsäohjelmasta mainoksen. Ensimmäisenä puhuttiin puiden seksielämästä.Minä olen kai edelleen kova tuomitsemaan, eppu2..)) Uskon kyllä näkeväni myös hyviä, kestäviä valintoja ja yritystä pitää huolta muista,
mutta enemmän kuitenkin piittaamattomuutta ja "ei kuulu mulle"-asennetta.
Frank Martela katsoi, että ihminen oppii pois tuosta minäkeskeisyydestä kun näkee sen tyhjyyden. Toivotaan että näin käy.
- TempunTekijät
En tiedä hienoista kreikkalaisita sanoista, mutta mukaillen laulua, niin lupaan rakastaa edestä ja takaa.
Eikös ne homoilleet tuolla kreikassa tuohon aikaan yleisestikkin?Ei tietoa.
Eikä kiinnostusta.
Eikä tää aloitus ollut rakkaudesta Kreikassa. Nyt tai antiikin aikaan.- TempunTekijät
Paloma.se.co kirjoitti:
Ei tietoa.
Eikä kiinnostusta.
Eikä tää aloitus ollut rakkaudesta Kreikassa. Nyt tai antiikin aikaan.🐝 no katsoin aloitusta ja minule on sitten tuo eros ja philos ja sitä agapea en oikein tunne olen kauhia rasisti🐒
TempunTekijät kirjoitti:
🐝 no katsoin aloitusta ja minule on sitten tuo eros ja philos ja sitä agapea en oikein tunne olen kauhia rasisti🐒
Kiitos kun jaoit tuon tiedon kanssamme. Rasistit ovat yleensäkin todella köyhiä agapessa. Mutta heikosti heiltä sujuu nuo rakkauden muutkin muodot. Kun antaa negatiivisuuden ja vihan hallita, rakkaus väistyy elämästä.
- TempunTekijät
Paloma.se.co kirjoitti:
Kiitos kun jaoit tuon tiedon kanssamme. Rasistit ovat yleensäkin todella köyhiä agapessa. Mutta heikosti heiltä sujuu nuo rakkauden muutkin muodot. Kun antaa negatiivisuuden ja vihan hallita, rakkaus väistyy elämästä.
Kova olet analysoimaan, minun elämääni ei viha tai negatiivisuus hallitse, rasistisuus ainoastaan empatian puutteena ja välinpitämättömyytenä muita rotuja kohtaan.
Hieman ihmettelen noin vahvoja ahdasmielisiä kehä päätelmiä toisten ihmisten tunneelämästä, kovat on luulot omasta egosta.
Mitä on rakkaus? Laaja käsite, eiköhän jokainen koe sen yksilöllisesti vai onko paloman tapa tulkita märitteet ainoa oikea tie ja totuus. Onkohan meistä kukaan oikein ansioitunut missään rakkauden lajissa ? En minä ainakaan..))
Kun esitämme siitä mielipiteitä, eikö kyse ole pikemminkin siitä, mitä pidämme ihanteena, mitä kohti tahdomme kulkea eikä niinkään kyvykkyydestämme lajin hallinnassa ? ...)) Ja tuo tuomitseminen, mihin ainakin itse syyllistyn, on vain eräänlainen ilmoitus siitä, että tuota linjaa pitkin en itse tahdo kulkea, enkä tahtoisi muidenkaan kulkevan...))TempunTekijät kirjoitti:
Kova olet analysoimaan, minun elämääni ei viha tai negatiivisuus hallitse, rasistisuus ainoastaan empatian puutteena ja välinpitämättömyytenä muita rotuja kohtaan.
Hieman ihmettelen noin vahvoja ahdasmielisiä kehä päätelmiä toisten ihmisten tunneelämästä, kovat on luulot omasta egosta.
Mitä on rakkaus? Laaja käsite, eiköhän jokainen koe sen yksilöllisesti vai onko paloman tapa tulkita märitteet ainoa oikea tie ja totuus.Mistäpä minä tietäisin, miten suhtaudut mihinkin, paitsi niiden parin rivin perusteella jotka olet anonyyminä kirjoittanut tuohon ja sanonut olevasi "rasisti". Ellet itse tiedä mitä sana tarkoittaa ja kuitenkin määrittelet itsesi sellaiseksi niin on oma asiasi ottaa selvää miksi asia jää niin kovin epäselväksi.
Minä tulkitsen asioita omien tietojeni, kokemusteni ja maailmankatsomukseni mukaan: Oikein tai väärin, makuasia. Yritän kuitenkin pitää kiinni faktoista ja pysyä tolkun pohjalla.
Olet oikeassa siinä, että pidän analysoinnista, mutta en niinkään tuntemattomien ihmisten analysoinnista. Se menee enemmän introspektion puolelle.demeter1 kirjoitti:
Onkohan meistä kukaan oikein ansioitunut missään rakkauden lajissa ? En minä ainakaan..))
Kun esitämme siitä mielipiteitä, eikö kyse ole pikemminkin siitä, mitä pidämme ihanteena, mitä kohti tahdomme kulkea eikä niinkään kyvykkyydestämme lajin hallinnassa ? ...)) Ja tuo tuomitseminen, mihin ainakin itse syyllistyn, on vain eräänlainen ilmoitus siitä, että tuota linjaa pitkin en itse tahdo kulkea, enkä tahtoisi muidenkaan kulkevan...))Ei "rakkaudessa" jaeta mitään ansiomerkkejä eikä mitaleja. Pappi voi hautajaisissa saarnata miten suuri tää just lähtenyt oli rakkaudessa, mutta ne on vain kliseitä, On toisaalta ihmisiä joiden "agape", rakkaus ihmiskuntaan on ollut niin suuri että se on jäänyt historiaan: tulee nyt ensiksikin mieleen tietyt historialliset henkilöt jotka pelastivat suuria määriä juutalaisia kuolemanleireiltä oman henkensä uhalla, kuten Raoul Wallenberg, joka pelasti kymmeniä tuhansia juutalaisia kaasukammiosta toisen maailmansodan aikana Budapestissä ja joutui sitten venäläisen vangiksi ja katosi gulageihin.
Me annamme rakkautta sen mukaan mitä meille on sitä annettu: minun mahdollisuuteni ilmaista rakkautta on vahvempi teoissa kuin sanoissa. Se on suomalainen kulttuuriperimäni. Rakkaudesta ei mielellään saa puhua mutta filiaalinen rakkaus on vahvasti läsnä vanhempien ja lasten välillä ja joskus myös sisarusten välillä. Eros oli pitkään tabu ja se verhoiltiin romanttisiin ruusuntuoksuihin ja pitseihin ja viktoriaanisiin unelmiin; sitten tuli seksuaalinen vallankumous ja pufff koko eroottinen rakkaus pelkistettiin vain johonkin "toimituksiin" tai "temppuihin" tai "tarpeisiin ja niiden tyydytykseen" , yhtä arkipäiväiseksi kuin vessassa käynti, noin suurinpiirtein.
Henkilökohtaisesti haluan pitää kaikkia kolme liekkiä palamassa elämässäni niin kauan kuin se tuntuu luonnolliselta, mutta agape on kasvamassa ja siihen olen aina omistanut kiinnostusta.- Oletko-ajatellut
miten valtavan suuri loukkaus on nimitellä toista kanssaihmistäsi "rasistiksi"
vain siksi, että hän ei kannata hallitsematonta maahantunkua,
ihmissalakuljetusta vain rahanhimon takia .....yms? Paloma.se.co kirjoitti:
Ei "rakkaudessa" jaeta mitään ansiomerkkejä eikä mitaleja. Pappi voi hautajaisissa saarnata miten suuri tää just lähtenyt oli rakkaudessa, mutta ne on vain kliseitä, On toisaalta ihmisiä joiden "agape", rakkaus ihmiskuntaan on ollut niin suuri että se on jäänyt historiaan: tulee nyt ensiksikin mieleen tietyt historialliset henkilöt jotka pelastivat suuria määriä juutalaisia kuolemanleireiltä oman henkensä uhalla, kuten Raoul Wallenberg, joka pelasti kymmeniä tuhansia juutalaisia kaasukammiosta toisen maailmansodan aikana Budapestissä ja joutui sitten venäläisen vangiksi ja katosi gulageihin.
Me annamme rakkautta sen mukaan mitä meille on sitä annettu: minun mahdollisuuteni ilmaista rakkautta on vahvempi teoissa kuin sanoissa. Se on suomalainen kulttuuriperimäni. Rakkaudesta ei mielellään saa puhua mutta filiaalinen rakkaus on vahvasti läsnä vanhempien ja lasten välillä ja joskus myös sisarusten välillä. Eros oli pitkään tabu ja se verhoiltiin romanttisiin ruusuntuoksuihin ja pitseihin ja viktoriaanisiin unelmiin; sitten tuli seksuaalinen vallankumous ja pufff koko eroottinen rakkaus pelkistettiin vain johonkin "toimituksiin" tai "temppuihin" tai "tarpeisiin ja niiden tyydytykseen" , yhtä arkipäiväiseksi kuin vessassa käynti, noin suurinpiirtein.
Henkilökohtaisesti haluan pitää kaikkia kolme liekkiä palamassa elämässäni niin kauan kuin se tuntuu luonnolliselta, mutta agape on kasvamassa ja siihen olen aina omistanut kiinnostusta.Aivan, Paloma. Meillä on hyviä esimerkkejä agape-rakkaudesta historiassa, myös meidän omassa historiassa, eikä vain suurmiesten ja -naisten kohdalla vaan myös meidän tavisten. Esimerkkinä vaikka sotaveteraanit, sodassa kaatuneet.
"Uhrautuminen" jonkin isomman asian puolesta ei ole kovin muodikasta, mutta ilman uhria meillä ei olisi tätä Suomea, kotimaata, mikä meillä nyt on.
Sanos muuta, kovin kapea-alaiseksi on "eros" typistetty meidän ajassa, juuri tuollaiseksi kuin kuvasit. Uskon kyllä jotenkin, että romanttista rakkautta kaivataan ja haetaan, aika ajoin näkee merkkejä siitä. Jane Austin oli kovin suosittu parikymmentä (!!..)) vuotta sitten ja kyllä kai tämä hääseremonioiden suosio ja esittely on myös kaipausta jonkin perinteen ja tunneskaalan elvyttämiseen ja säilyttämiseen.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, tätä ketjua lukiessa, että meidän ikäisten suhde rakkauteen on aika mutkaton ja selkeä. Siinä ei ole turhaa pinnistämistä, sen annetaan olla ja ilmetä sellaisessa muodossa kuin se meille luontuu. Ja kai meillä on myös vaistomainen tieto siitä, miten Leino sen näki:
"Sen verran kuin meissä on lempeä, sen verran meissä on iästä. Sen verran meistä myös jäljellä jää, kun päättyvi päivä tää" (vapaasti muistettu)...Oletko-ajatellut kirjoitti:
miten valtavan suuri loukkaus on nimitellä toista kanssaihmistäsi "rasistiksi"
vain siksi, että hän ei kannata hallitsematonta maahantunkua,
ihmissalakuljetusta vain rahanhimon takia .....yms?Tottakai olen ajatellut. Siksi en nimittelekään ketään rasistiksi tietämättä tai tuntematta henkilöä- Tässä ketjussa joku tunnisti itsensä rasistiksi; minä en missään nimessä nimitellyt.
Esittämäsi kuvaus ei ole rasismia. En minäkään kannata mitään noista kuvaamistasi ilmiöistä. En myöskään ole rasisti.
- huuhaata
Olen hyvin vahvassa philos-suhteessa itseni kanssa. Agapekin ulottuu vain heihin joihin olen jollainlailla kosketuksessa.
Tuo eros on alkanut ärsyttää. On pakko sulkea media jossa näen vilahduksenkaan rakkauden apostoli Sami Minkkisestä. Sen verran hänestä olen lukenut, että rakastui bussissa naisen silmiin. Oma vaimonsa oli raskaana. En voi ymmärtää tuollaista haihattelua. Pinnallista ilottelua vaikka rengastikin tuon silmänaisen.- Noinpa_juuri
kyllä mieheltä pitäisi voida odottaa järjellistä käytöstä
eros-tunteenkin alaisena. - Kiitostakin
Palomalle kiitos siitä, että analysoinneissasi kallistut introspektion puolelle, sillä ekstrospektio täällä on ollut turhan paljon käytössä, päivittäin, ja usein vain tarkoituksella loutata kanssakirjoittajaansa.
- näppivirhe
loutata p.o. loukata
- Ekstrospektio
Kaksi behavioristia tapasivat toisensa juhlissa.
Behavioristi 1 behavioristi 2:lle: "Sinä voit hyvin. Miten minä voin?"
- mimmimum-..mi
Seksi ...seksiuutisiin törmää joka päivä ...jossakin muodossa lehdissä...ja tuntuu että se on aivankuin sairaalloisen pakkomielteistä joillekin....esim. nuortenkin seuranhaussa sanotaan et ilmoita vaan suoraan jos haet yhdenillen seksiä....huuh...
No nyt on tullut Suomen ensimmäinen seksinukkebordelli .....naispuolisia näkyi olevan ...ja isäntänä vaginahieroja Antti Kurhinen....ihanne ammatti varmaan vaginahierojalle.Aloittajaa myöten täällä näyttää olevan paljon seksi-klinikkansa mainostajia.
Tarjoavat rakkaus-kuvitelmia monilla eri kielilläkin.
Vaikka juttunsa kuuluisivat 30 palstalle.
-
Kyllä minulle rakkaus maistuu edelleenkin.
Mutta vain senlainen joka minusta tuntuu aidolta.
Eikä eri maista tulevilta mainoksilta.
Jos joutuu liian paljon lisäämään Suolaa tai Pippuria...
On sopassa liikaa jotain joka ei siihen kuulu.
H.- huuhaata
Sanoppa muuta. Jutta Rouvinen jossain haastattelussa suositteli naisten tekevän kumppanilleen penishierontaa. Ehkä noissa retriiteissään antavat tukiopetusta ja vierihoitoa. Ovat julkaisseet rakkausromanin puolisonsa kanssa. Yöks, mitä hapatusta! Ei ole mainosta tämä vaan yliannostuksen saaneen uhrin pahoinvointia.
- huuhaata
huuhaata kirjoitti:
Sanoppa muuta. Jutta Rouvinen jossain haastattelussa suositteli naisten tekevän kumppanilleen penishierontaa. Ehkä noissa retriiteissään antavat tukiopetusta ja vierihoitoa. Ovat julkaisseet rakkausromanin puolisonsa kanssa. Yöks, mitä hapatusta! Ei ole mainosta tämä vaan yliannostuksen saaneen uhrin pahoinvointia.
Eikä se mikään romani ole :)) Rakkausopas.
- Hallaahon.äänestäjä44
Paloma: "tulee nyt ensiksikin mieleen tietyt historialliset henkilöt jotka pelastivat suuria määriä juutalaisia kuolemanleireiltä oman henkensä uhalla, kuten Raoul Wallenberg, joka pelasti kymmeniä tuhansia juutalaisia kaasukammiosta toisen maailmansodan aikana Budapestissä ja joutui sitten venäläisen vangiksi ja katosi gulageihin"
Niin, voin selittää miksi tulee mieleen
Tietenkin, poliittisia ja taloudellisia henkilöitä on hieman vaarallista arvottaa ihmissuhteiden kautta
Ensin. Wallenbergin autossa oli pidätyshetkellä 15 kiloa kultaa ja on mahdollista että KGB luuli kyseessä olevan natsien peiteoperaation. Wallenberg oli diplomaatti joka yritti piilottaa kansan omaisuutta, jotta venäläiset eivät varastaisi kaikkea ja hänellä oli koskemattomuus, mutta Ruotsi ei yrittänyt pelastaa häntä diplomaattina ennen kuin 1970-luvulla, jolloin hän oli jo ajat sitten kuollut
Viimeinen, joka määräsi tutkimuksen Wallenbergin murhaamisesta Venäjällä on Gorba, ja hänelle ilmoitettiin että mitään ei löydy
Varmuudella tiedetään, että Nikolai Bulganin antoi Wallenbergin pidätysmääräyksen ja Nliittossa väitettiin, että koulujakäymätön varastomies, valtiollisen turvallisuuden ministeri, tunnettu raakalainen Viktor Abakumov teurasti hänet, mutta tämä voi olla valehtelua, koska Abakumov teloitettiin 1954, sopiva syytetyksi
WALLENBERGIT OVAT HYVIÄ TYYPPEJÄ
Tottakai Kreml on syyllinen enkä haluaisia Suomenkin ystäviä (runsaasti sijoittaneita) Wallenbergejä venäläisten käsiin, mutta
MIKSI WALLENBERG, BUDAPEST TULEE MIELEEN 1970-LUVUN JÄLKEEN, VAIKKA EI JUURI AIKAISEMMIN, syy
USA otti asian esille haluten Ruotsin rintamaan Venäjän rikoksia vastaan presidentti Carterin jne aikana
Alunperin sodan jälkeen Ruotsi pelkäsi, että toisen maailmansodan lopussa Ruotsin teollisuus konfiskoitaisiin Venäjälle jne. eli tulisi vaatimus natsien kanssa tehdyillä kaupoilla rikastuneiden sukujen - Wallenbergit esimerkkinä - omaisuuden luovuttamisesta pois Ruotsista. Kannatti olla hiljaa venäläisten rikoksista. Ruotsissa oli periaattellinen etua mainostaa juuri Raoul Wallenbergiä, jotta keskustelu kävisi tätä rataa jos Wallenbergin omaisuutta alettaisiin tarkastella suvun kautta. Ruotsin toiminta on sinänsä aivan oikeaan osunutta Hehe….vai että rakkausoppaita ne nuoret nykyisin tarvitsevat.
Meille riitti "luonto" kuten "luonto se tikanpojankin puuhun ajaa".
Eros on kutistettu seksioppaaksi joka käsittelee "tavaraa" ja sen sellaista, joksi naisen sukupuolielimiä halventavasti nimitetään. Ellei nyt varsin kirosanana käytetä. Miehen sukupuolielimille on monta toinen toistaan julmempia sanoja, ja kuitenkin aivan yleisesti niistä käytetään myös, aivan yleiskielessä, naisen kropassa olevaa lisääntymiselintä, eli munaa :)) Köyhää on kieli ja köyhää on mieli.
Kieli muuttuu ja me sen mukana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723310
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262590Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542456- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2841850- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201349Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381307Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245