Puolustusministeri Jussi Niinistö on suurin syyllinen siihen, että suomalaisten maanpuolustustahto on alentunut useita prosenttiyksikköjä.
Jussi Niinistön toiminta alentaa maanpuolustustahtoa
9
111
Vastaukset
- uskonpuute
Hyvä keskustelun avaaja, uskoisin että maanpuolustustahtoa alentaa muut hallituksen ja yhteiskuntamme toimet kuin Niinistö ministerinä.
* Jos otan esimerkiksi perussuomalaisesti ajattelevat, niin hallituksen taholta yhteistyö- ja hallituskelvottomiksi luokiteltuina vähentää kyllä heidän maanpuolustushalukkuutta.
* Jos vertaamme esim. ministeri Soinin ja ministeri Niinistön julkista, niin kirjallista kuin suullista esiintymistä ministerinä, niin onhan Niinistö arvokas esiintyminen täysin eri luokkaa kuin monesti täysin holtittomasti esiintyvän Soinin.
* Maanpuolustusintoa ei varmaankaa lisää ministeri Mykkäsen ministeri Niinistön suuntaan tapahtuneet mielipidekampitukset, joita sitten muu hallitus tuntuu lähteneen tukemaan. Moni on ilmoittanut, etteivät Perussuomalaiset pääse hallitukseen. Miksi menisin armeijaan?
Ahvenanmaan sotilaallinen strateginen asema on Suomessa keskeisin. Pakkoruotsin tunnilla päätin, etten Ahvenanmaata puolusta. Reservissä kannattaa siirtyä sivariin.- mihinonmenty
Isänmaallisuus on paljon enemmän muuta kuin sotaharjoitusten pitäminen ja sadan lietsonta. Nykyhallitus tekee paljon virheitä juuri tällä saralla. Yhteiskunnan kannalta paras ihminen on se, joka antaa työpanoksensa muulla tavalla kuin sotimalla.
- osinkorosvojen
Kuka hullu haluaa nyt kuolla jonkun Suomen takia?? Sipilänrosvon leikkausten takia?
- Hallaahon.äänestäjä44
Hyvät Sipilän rengit JNiinistö ja Sampo Terho
Olette liittämässä Suomen YK:n matunhyysäntäsopimukseen
Mutta renkien ura loppuu, ans kattoo nyt
130 päivää vaaleihin
https://samnytt.se/carl-bildt-erkanner-fns-migrationsavtal-ar-bindande/
Carl Bildt erkänner: FNs migrationsavtal ÄR bindande - hyväyhteiskunta
Tutkimusten mukaan suomalaisilla on maailman paras maanpuolustustahto, joka on hieman notkahtanut sotahulluuteen taipuvaisen hallituksen ja sotahuuuruisten persujen takkia. Maanpuolustustahto on jotain muuta kuin jatkuvat sotaharjoitukset ja sotien lietsonta. Demokraattinen kaikkiin ihmisiin oikeudenmukaisesti suhtautuva, elintasoltaan riittävän hyvä yhteiskunta kyllä pitää kansalaisten maanpuolustahdon hyvänä.
- tonttuja
On se hyvä että keskustelun avaaja perustelee noin laajasti kantaansa.
Jussi Niinistö on hallituksen paras ministeri, valitaan ehdottomasti tulevalle eduskuntakaudelle kansanedustajaksi.
Jos Soini ei asetu eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi, niin Niinistö perii äänet.- 60vuotiasMies
Vann onko puolustamisen kohde maa jonka pitäisi olla jokaiselle turvallinen, vai maa joka ryöstää omat vanhuksensa kaduille, tarjotakseen elintasohuijari maahantunkeutujille kodit, jotka kuuluisivat niiden nykyisille omistajille.
Puolustetaanko vain Sipilän ja vastaavien pääomia ja mentäisi kuolemaan jotta kansaa ryöstävä eliitti saa jäädä henkiin.
Tuloistariippumattomien verojen jatkuva korottaminen joka osuu vähävaraisiin ja vanhuksiin, ajaa vähävaraiset ja vanhukset ulos kodeistaan, ulosottomiesten saattelemina, ja koteihin asutetaan maahantulleita pakolaisnimikettä käyttäviä huijareita, joiden asuminen kustannetaan niiden yhteiskunnalta saatavien tukien kanssa, joihin tukiin on rahat ryöstetty omalta kansalta ja vanhuksilta.
Onko puolustustahtoa tukea ylläolevaa asetelmaa? Ei ainakaan minulla jolle 2017 jäi verojen jälkeen "omaan käyttöön" 164 euroa kuukaudessa. Enkä elellyt tuilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562748
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262450Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352210
- 631895
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471730- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212