Nyt minä näytän miksi EU:sta ei voi erota !

Tässä on kaksi todella loistavaa esimerkkiä ruokateollisuudesta ja tämä kertoo
sen juuri mitä tulevaisuus on ! Ajatelkaa sitä, että EU- erossa suomen elintarviketeollisuus
joutuu kilpailemaan tällaista teollista massatuotantoa vastaan. Ei tällaista vastaan pysty
kilpailemaan 5 miljoonan ihmisen maassa. Teidän pitäisi pystyä valmistamaan samaan hintaan
ja samalla voimalla, kuin tulevaisuudessa vaikka Puola, jolla on valmius tähän maataloustuotannossa.

Se tarkoittaa silloin sitä, että se halpa ruoka jää aina EU rajan taakse ja sitä ei voi voittaa ja
suomesta ei voi viedä elintarvikkeita Euroopan alueelle. Koska niitä ei siellä kukaan osta.
Teillä olisi kuljetuskustannukset ja kalliimmat tuotantokustannukset ja se kilpailukyky otettaisiin
palkasta ja orjatyöstä. Tällaisia tehtaita ei kukaan investoi tänne missä ei ole markkinoita. Teidän
pitäisi lisätä kyttiä ja kyyliä koko suomi täyteen ja postipakettien ja kaiken avaajia, kuin DDR:ssä.

Eli se voittaa joka saa maahan halpaa tavaraa ja kukaan ei osta mitään millään suomi nimellä.
Eli se volyymi jää silloin EU-alueelle ja se voittaa kaiken suomessa olevan teollisuuden.
Tämä koskee kaikkea tuotantoa.

Toivottavasti tämä nyt osoittaa sen niille, joilla oli vielä jotain muutakin, kuin luulo ja tyhmyyttä!
Paremmin tätä asiaa ei voi oikeastaan osoittaa. Nyt ei voi sanoa enään, että EU:sta voi erota.
Ei siihen kukaan täysijärkinen lähde.




https://www.youtube.com/watch?v=pBcl6R4IL-A&t=253s

https://www.youtube.com/watch?v=qu7umEB2wFY&t=212s

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuus sattui näemmä kommunisti-poikaan ! Kirjoitti kirosanoin muualla.

      • onneton-tulevaisuus

        Taidat itse olla niitä taistolaisia 70-luvulta jotka Nallen tavoin muuttivat mieltään rahalähetysten loppuessa N-liitosta. Nyt näköjään saalistat suomalaisia EUn ja EKPn avulla. Tätä me kutsumme epäisänmaallisuudeksi .Siis suomalaiset eivät ikinä ole olleet kommunisteja eikä joukossamme ole varkaita jotka elävät muiden kustannuksella työtä tekemättä. Siksi EU sopii sinulle loistavasti. Mutta muista sitten pysyä siellä lopullisesti kun asiat muuttuvat toiseen suuntaan jolloin teemme oikeaa työtä saadaksamme ruokaa mahaamme. Sitten nähdään kuka oli viisas ja kaukonäköinen. Eihän nettirobotti mitään välitä tulevaisuudestaan vaan ilkkuu työkseen muita.


      • onneton-tulevaisuus kirjoitti:

        Taidat itse olla niitä taistolaisia 70-luvulta jotka Nallen tavoin muuttivat mieltään rahalähetysten loppuessa N-liitosta. Nyt näköjään saalistat suomalaisia EUn ja EKPn avulla. Tätä me kutsumme epäisänmaallisuudeksi .Siis suomalaiset eivät ikinä ole olleet kommunisteja eikä joukossamme ole varkaita jotka elävät muiden kustannuksella työtä tekemättä. Siksi EU sopii sinulle loistavasti. Mutta muista sitten pysyä siellä lopullisesti kun asiat muuttuvat toiseen suuntaan jolloin teemme oikeaa työtä saadaksamme ruokaa mahaamme. Sitten nähdään kuka oli viisas ja kaukonäköinen. Eihän nettirobotti mitään välitä tulevaisuudestaan vaan ilkkuu työkseen muita.

        SINÄ JUURI KERROT TÄSSÄ, ETTÄ OLET KOMMUNISTI... ETKÖ EDES ITSE TAJUA ?


    • Turvatakuut.heh.heh

      EUssa pysytään kuin tikku paskassa.

      • suomi.loves.saksa

        Suomi "loves" Saksa. Siinä on syy EU:lle. Kun rautaesirippu romahti ja Saksat yhdistyivät, Suomi-Neito kirmasi helmat heiluen entisen kesti-heilansa syliin. Siinä kalpenivat pohjoismaisuudet ja Suomen yhteinen 700-vuotinen historia Ruotsin kanssa.

        Eikä se ollut sattuma, että meitin rahayksikkö oli markka. Ei kruunu, ei liira, ei rupla, ei punta. Virossakin on käytössä kruunu. Mutta Suomipa otti markan.

        Kun asuin aikoinaan pääkaupunkiseudulla, joka toisella työpaikan muijalla oli tapana paljastaa kahvipöytäkeskustelussa hiljaa kuiskaten, melkein kuin olisivat salaisuutta paljastaneet, miten isoisosisoisoisoisän isä oli Saksasta. Härreguud! Jopa Helsingin yössä hoippuvat viikonlopunviettäjät kertoilivat näistä "saksalaisista sukujuuristaan".

        Helsingissä kaikki ovat "melkein saksalaisia". Paras vaihtoehto EU:n hajoamisen jälkeen olisi se, että Suomi julistautuisi Saksan osavaltioksi. Onhan Venäjälläkin Kaliningrad ja Tanskalla Grönland, joten miksi ei Saksalla Finland?


    • Te Itse Todistatte... Tyhmyyttä kaiken mitä minä olen Teistä sanonut !
      Yksi todisti tässä ketjussa olevansa kommunisti ja keräävänsä ja tekevänsä työtä
      kolhoosin hyväksi.
      Tässä yksi todistaa olevansa luuseri, joka yritti löytää vaimon ja työpaikan kaupungissa
      ja palasi maitojunalla takaisin peräkamariin:
      # Kun asuin aikoinaan pääkaupunkiseudulla, joka toisella työpaikan muijalla oli tapana paljastaa kahvipöytäkeskustelussa hiljaa kuiskaten, melkein kuin olisivat salaisuutta paljastanee #

      • kaapeli12

        OLET PELKKÄ NOLLA.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3671
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2690
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2516
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2026
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      311
      1929
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe