yksi oli laihuttanut kaurapuurolla

viherr

ihtensä, onnistusikohan jos vain sitä melkein söisi, välillä jotain suolastakin.

16

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kai siinä laihtuisi, mutta rikastuisi myös.

      Muistan lukeneeni kauan sitten Hesarin kuukausiliitteestä jutun ihmisistä, jotka asuivat Helsingissä, omassa asunnossa. Yksi tarina jäi erityisesti mieleeni. Eräs vanha nainen kertoi, miten oli aikanaan tullut kotiapulaiseksi Helsinkiin, nukkunut keittiön perällä, ja säästänyt melkein kaiken palkkansa. Sen jälkeen ollut siivoojana. Hän oli onnistunut saamaan kasaan summan, jonka avulla sai lainan pankista, ja osti pienen yksiön Helsinginkadulta.

      Hän kertoi vuosista, jolloin hän maksoi lainaansa pois. Hänen viikoittainen ruokavalionsa oli kaurapuuroa, ruisleipää, silakoita ja piimää. Ja sillä hän maksoi lainansa, ja eli vanhoilla päivillään hyvin pienellä eläkkeellään omassa, pienessä kodissaa. Oli hyvin tyytyväinen elämäänsä.

      • Kullikki

        No hyvä että oli tyytyväinen elämäänsä. Aika kurjalta tuo minusta vaikutti, vaikka vähään olen kyllä tyytyväinen.
        No, jokainen tavallaan.


      • Kullikki kirjoitti:

        No hyvä että oli tyytyväinen elämäänsä. Aika kurjalta tuo minusta vaikutti, vaikka vähään olen kyllä tyytyväinen.
        No, jokainen tavallaan.

        Se olikin vain kertomus siitä, kuinka pienen elämän ihminen voi elää, ja olla silti tyytyväinen siihen, mitä on saanut. En halua mitenkään häntä arvostella, en millään lailla. Jostain syystä tuo tarina jäi mieleeni.


    • Eikuitenkaansyö

      Laihtuuhan sitä jos melkein söisi.

    • henrjii

      Huono suhde jos vain yksi. 1/6000000

      • EnMääJummarra

        Mitä tuo 1 kuudesmiljoonasosa tarkoittaa?


      • henrjii

        että yksi noin kuudesta miljoonasta


    • staka

      Luin joskus artikkelin jossa kerrottiin kovasti laihtuneesta naisesta.

      Ihmiset ihmettelivät asiaa hänelle ääneen. Nainen sanoi että ei hän ole asiaa huomannutkaan. Oli vain jäänyt jokin aika siten eläkkeelle ja ajatellut, että kun ei hän enää tee työtä niin ei hänen syömänkään pidä. Eli pelkällä kaurapuurolla.

      Onhan kaura (varsinkin nyt) arvossa arvaamattomassa, mutta ehkä turhan yksipuolinen ruokavalioksi. Ilmeisesti kuitenkin tehokas laihdutuskeino. Edellyttäen että kantti kestää pelkkää puuroa syödä.

      • Minä syön joka päivä kaurapuuroa lautasellisen, ei sentään ole ainoa ravintoni. Siellä maassa, jossa lomakotini on, saa mahtavan hyviä kauraryynejä, ovat varmaan kokojyväviljaa, niistä keitetty puuro kotona keitetyn mansikkahillon kera on herkkua.


    • Kaurapuuro on hyvää, supisuomalaista ja vatsaystävällistä ruokaa.

      Kaurahiutaleita voi monin eri tavoin jalostaa,
      keittää velliä, keittää puuroa, paistaa puuroa, leipoa leipää,
      leipoa teeleipiä, keksejä, tehdä marjojen kanssa marjaherkkua,
      omenan kanssa omenahyveitä,
      paistaa uunissa, syödä ihan sillai vaan sokerin ja maidon kera,
      pyöritellä palleroita ja pylleröitä yms

      Voi niitä olla muitakin kokeiltuja ja koskaan kokeilemattomia kaurahiutalereseptejä.

      • Kokeilepa joskus laittaa lihamureketaikinaan korppujauhojen sijaan. Kun paistan pannupihvejä, teen niin, ja hyvää tulee.


    • W222

      Meikäläisellä tuli aikoinaan ongelmaa v. 1986 vatsahaavan kanssa ja lääkäri määräsi lirua kaurapuuroa, lirua mustikkasoppaa ja jotain korppuja lirun teen kanssa. Paino putosi 20kg kesän aikana.
      Kaurapuuro tuli sitten elämääni jäädäkseen joka aamuiseksi herkuksi ja sillä on nyt päivä aloitettu yli 32 vuotta, myös ulkomailla matkatessa. Vielä en ole kyllästynyt ja joskus syön koko päivän pelkkää kaurapuuroa itse kerättyjen mustikoiden kera.

      • Hyvät ohjeet sait lääkäriltä. Itse samassa tilanteessa sanoin lääkärille: "Onneksi minä tykkään kauravellistä."


    • Avopääkaura

      Jos alan syömään kaurapuuroa, minun pitäisi ostaa myös kaurahattu, ja rehupuntti, ja olla punaniska, ja perusjuntti.
      Mistähän saa ostaa kaurahattuja? Onko niissä tupsut vai lierit?

    • kaurasta.tykkäävä

      Muistakahan proteiinia syödä myös. Tuo lihaskato tällä iällä on vauhdissaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      167
      3006
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2510
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2406
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      139
      2257
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1956
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      258
      1779
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1401
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1259
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe